VENEZUELA VAALIEN JÄLKEEN

Artikkeli perustuu venezuelalaisen vallankumousmiehen Euler Cazadillan 5.12.2008 Helsingissä järjestetyssä Venezuela-tilaisuudessa pitämään luentoon sekä venezuelanalysis.comin täsmennyksiin vaalituloksista.

Euler Cazadilla on 27-vuotias PSUV:n militantti. Hän on 7-lapsisen perheen poika. Hän on osallistunut tehtaiden valtausliikkeen toimintaan. Nykyisin hän opiskelee agronomiksi Sucren yliopistossa. Hän opintonsa suuntautuvat elintarviketeollisuuteen. Lisäksi hän kirjoittelee artikkeleita marxilaiseen El Militante-lehteen.

PAIKALLISVAALIT

Venezuelassa pidettiin 23.11.2008 paikallisvaalit, jossa kansalaiset valitsivat maansa osavaltiolle kuvernöörit sekä kaupungeille pormestarit ja paikallishallinnot. Venezuelan yhdistynyt sosialistinen puolue voitti vaaleissa 17/22 kuvernöörin paikkaa. PSUV:n hallussa olevan Amazonasin osavaltion kuvernöörin paikasta ei äänestetty tällä kertaa. Paikallishallinnon vaaleissa PSUV eteni merkittävästi saaden haltuunsa maan 319 kunnanvaltuustosta yhteensä 263.

Mediassa tulos on esitetty opposition suurena voittona, vaikka menetetyn Mirandan osavaltion jaossa olleista 21 pormestarin paikoista Chávezin kannattajat saivat haltuunsa 15 paikkaa. Myös Zuliassa hallituksen kannattajat saavuttivat enemmistön 13/19 paikallishallinnossa.

PSUV:n ehdokkaat vaaleihin oli asetettu joitain poikkeuksia lukuun ottamatta demokraattisesti puolueen perustasolta. Presidentti pani itsensä likoon vaaleissa ja sillä oli suotuisa merkitys lopputulokseen. Chávezin kannattajien äänimäärä kohosi 1,1 miljoonalla verrattuna v. 2007 perustuslain kansanäänestykseen.

OPPOSITIO ETENI

Maan oppositio eteni vaaleissa ja sai viisi kuvernöörin paikkaa väkirikkaissa osavaltioissa – Zulia, Miranda, Carabobo, Nueva Esparta ja Tachira. PSUV voitti Sucressa, Araguassa ja Guaricossa, vaikka osavaltioiden aikaisemmat kuvernöörit olivat loikanneet Chávezin puolelta opposition kelkkaan. Vauras öljyosavaltio Zulia ja turismiin keskittynyt Nueva Esparta ja teollisuusalue Carababo sekä pääkaupunkia ympäröivä Miranda päätyivät opposition käsiin. Opposition voitot lukuun ottamatta Nueva Espartan osavaltiota olivat niukkoja. Opposition uudet kuvernöörit Capriles Radonsky, Enrique Salas Feo ja Caracasin pormestari Antonio Ledezma ovat kunnostautuneet aikaisemmin Venezuelan bolivaarisen tasavallan vallankaappaus- ja horjuttamishankkeissa.

MIKSI VAALEISSA KÄVI NÄIN?

Venezuelan kansasta istuu puolet tällä hetkellä koulunpenkillä. He opiskelevat ammattioppilaitoksissa ja yliopistoissa. Kaikille kansalaisille on taattu ilmainen koulutus. Heillä on myös mahdollisuus saada ilmaiseksi hammashoito ja silmälasit.

Venezuelassa yhteisöneuvostot päättävät paikallisista asioista ja opiskelijaneuvostot annettavan koulutuksen sisällöstä. Tehdasneuvostojen vastuulla ovat työpaikka-asiat sekä tuotannon organisoiminen ja suunnittelu. Presidentin tukema neuvostojen organisaatio toimii porvarillisen valtiojärjestelmän rinnalla. Se on saavuttanut pieniin voimavaroihinsa nähden paljon parempia tuloksia kuin kapitalistinen järjestelmä.

Neuvostot elävät kuitenkin ison puun varjossa – kapitalistinen järjestelmä hyökkää niitä vastaan kaikilla tasoilla. Systeemi on muuttunut yhä byrokraattisemmaksi. Ilmastoidussa toimistoissa istuu tyytyväisiä ja toimettomia valtion virkamiehiä, joiden päätehtävänä on yhteiskunnallisen muutoksen jarruttaminen. He nuoleskelevat esimiehiään ja alistavat alaisiaan. Vallankumouksellisten enemmistöllä ei ole omassa käytössään tehokasta järjestökoneistoa.

Carabobon istuvaa ”bolivaarista” kuvernööriä Acosta Carlesia syytetään korruptiosta ja taloudellisista epäselvyyksistä. Hänen osallistumisensa vaaleihin vei PSUV:n ehdokkaalta Mario Silvalta läpimenomahdollisuuden.

Mirandan osavaltiossa PSUV:n ehdokkaana oli maan ex-varapresidentti ja puoluejohdon oikeistosiipeä edustava Diosdado Cabello. Hän hävisi vaalinsa. Hän pääsi niihin mukaan keittiön kautta. Puolueen vallankumouksellinen siipi ei luota häneen.

PSUV

Presidentti perusti PSUV:n taustaorganisaatioksi. Puolue on rakennettu demokraattisesti. Vallankumousprosessin jarruttajat toimivat puolueen sisältä käsin. Puolueen aktiivisin osa eli sosialistiset pataljoonat, joihin kuuluu kaksi miljoonaa jäsentä, kokoontuvat säännöllisesti viikoittain. Ruohonjuuritasolla tiedetään keitä ovat vallankumoukset viholliset. He eivät koostu ainoastaan maan oikeisto-oppositiosta, valtion vanhoista virkamiehistä ja kapitalisteista vaan myös oman puolueen byrokraateista.

Bolivaarisen vallankumouksen sisällä tarvitaan tämän takia oma vallankumous – jatkuva vallankumous. Monet valtaan päässeet hamuavat ympärilleen vain rikkauksia ja naisia. Byrokraatit julistavat, että kansanjoukot eivät ole vielä valmiita sosialismiin tai syyttävät vallankumousta liian nopeasta etenemisestä. Kansan on aika herätä ja käyttää omaa demokratiaansa, muuten se ei voita koskaan.

MIELIALA VENEZUELASSA

Euler Cazadillan kokemuksen mukaan Hugo Chávez on sama persoona sekä presidenttinä että siviilihenkilönä, joka tuntee olonsa yksinäiseksi taistellessaan porvarillista valtiokoneistoa vastaan. Viestintävälineiden kasvot ovat porvarilliset. Kansa vaatii perustasolla jo porvariston päitä. Radikaalit ovat perääntymässä. Suurin vastuu on puolueen byrokraateilla, jotka elävät bolivaariselle vallankumouksella, mutta eivät sen puolesta. Kyse on myös maailman talouden muuttuvasta tilanteesta. Kortit ovat nyt paljaina.

LAMA ISKEE MYÖS VENEZUELAAN

Venezuelassa koettiin 1980-luvulla paha pankkikriisi, jolloin valtio pelasti isoja yhtiöitä ja pankkeja kaatumasta verovaroilla. Samalla sosiaalimenot typistettiin. Pankkiireista ja yhtiöiden omistajista tuli monimiljonäärejä. Tämä vaikutti olennaisesti Venezuelan teolliseen rakenteeseen. Teollisuuspuistot muuttuivat tehtaiden hautausmaiksi. Supermiljonäärit ostivat halvalla valtion omaisuutta. Pääoma pelastettiin ja valtion kannattavat yhtiöt yksityistettiin.

Nykyinen lama koskettaa myös Venezuelaa. Öljyn hinta on laskenut 60 %. Tällä on merkityksensä sosiaalisten uudistuksien ja kampanjoiden rahoittamiseen. Maa ei voi elää pelkästään öljytuloilla. Teollisuus on aktivoitava uudelleen. Jotkut kuvittelevat, että sosiaalisesti ajattelevien kapitalistien tehtävänä on Venezuelan pelastaminen. Nämä eivät kuitenkaan toimi hallituksen ehdoilla.

TEHDASNEUVOSTOT

Työläiset ovat vallanneet öljyalan teollisuutta. Jotkin tehtaat toimivat ilman omistajia. FRETECO (Vallattujen ja kansallistettujen tehtaiden työläisten vallankumouksellinen rintama) organisoi työläisten toimintaa. Jos jokin tehdas pysähtyy, se vallataan. Tehdasneuvostot ottavat vallan tehtaissa. Ne vastaavat tuotannon suunnittelusta. Valtio omistaa raaka-aineet ja tehtaiden tilat ja laitteiston. Käytännössä tämä on malli sosialistiselle tehdastuotannolle.

Tehdasneuvostot harjoittavat lisäksi yhteistoimintaa yhteisöneuvostojen kanssa. Ne tekevät yhdessä valtiolle projekti- ja rahoitushakemuksia. Valtion yhtiöiden työntekijöiden pitäisi perustaa oma demokraattinen ay-liike ja tehdasneuvostot valvomaan tehtaittensa tuotantoa.

FRETECO on jäsenistöltään pieni järjestö, jota byrokraatit ja ay-liike eivät hyväksy. Chávez pitää sitä kuitenkin hyvänä esimerkkinä vallankumoukselle.

Venezuelalaiset kapitalistit tappoivat juuri kolme ay-johtajaa. Euler Cazadillan mielestä meidän suomalaisten olisi syytä laatia julkilausuma näitä murhia vastaan.

VENEZUELAN MEDIA

Kansallisesta mediasta 85–90 % on edelleen yksityisten tahojen omistuksessa. Yksityiset viestimet mustamaalaavat Chávezin hallitusta. Canal 8 ja TVS:n lähetykset kattavat koko Venezuelan. Maassa toimii seitsemän valtakunnallista, 60 kaupallis-alueellista ja 31 yhteisöllistä TV-kanavaa. Hallituksella on myös oma Tv-kanavansa. Valtion yhteinen tietoliikennesatelliitti Kuuban ja Argentiinan kanssa demokratisoi nykyisin viestintää. Venezuelalaiset eivät ole vielä tottuneet asiallisiin kulttuurikanaviin.

Satelliitti helpottaa mm. paikallisradioiden/yhteisöradioiden yhteistoimintaa ja antaa toiminnalle lisää kattavuutta. Radioasemat muodostavat ketjun, jonka myötä yhdessä tehty hyvä ohjelma voi löytää tiensä kanavalta toiselle ja saavuttaa näin laajemman kuulijakunnan.

KUUBA

Vuosikymmenien ajan Kuuba on toiminut lyhtynä, joka saanut meidät ajattelemaan, että sosialismi on mahdollista. Meidän kansamme kuva Kuubasta oli ennen vain median luoma kuva siitä. Maittemme välinen vuorovaikutus on muuttanut tuota kuvaa (lääkärit, urheilu, kulttuuri ja tiede). Kuuban menestyminen saarroista ja rangaistuksista huolimatta hämmästyttää, koska muut Latinalaisen Amerikan maat ovat surkeassa jamassa. Yhden maan eristynyt sosialismi on kuitenkin vaikeaa. Kuuban mallista on hyötyä ja siitä voi oppia. Latinalainen Amerikka tarvitsee omassa prosessissaan Kuubaa ja Kuuba vastaavasti omassaan Latinalaista Amerikkaa. Sosialismin voittamiseksi Venezuelassa tarvitaan koko Latinalaisen Amerikan apu ja sen kokemus.


Matti Laitinen
Hands off Venezuela - Finland

Venezuelan paikallisvaalit

Presidentti Hugo Chávez liittolaisineen voitti 23.11.2008 pidetyt Venezuelan paikallisvaalit. Vaalien äänestysprosentti oli 65 %. Niihin osallistui 16,8 miljoonaa rekisteröityä äänestäjää. Chavistat saivat yhteensä 17/22 kuvernöörin paikkaa. Oppositiolle heltisi voitto viidessä osavaltiossa mm. Mirandassa, Zuliassa ja Nueva Espartassa. Caracasin pormestarin paikka siirtyi myös opposition edustajan hallintaan. Hugo Chávezin mielestä vaalien lopputulos oli voitto Venezuelan kansalle, koska se vahvistaa Venezuelan valitsemaa demokraattista tietä.

Matti Laitinen
www.telegraph.co.uk

JULKILAUSUMA


PEN julistaa puolustavansa ajatusten esteetöntä kulkua kansalaisten sekä eri kansakuntien kesken. Sen jäsenet sitoutuvat vastustamaan kaikkea ilmaisun vapauden tukahduttamista omassa maassaan ja yhteiskunnassaan.

Käsittääksemme PENin tehtävänä on toimia sananvapauden vaalijana eikä sen tukahduttajana kuten järjestön puheenjohtaja Jukka Mallinen näyttää toimivan.

Suomessa asuvan maahanmuuttajarunoilija Roxana Crisologon esiintymisen estäminen Itsenäisyyspäivänä 2008 Kiilan, Suomen PENin ja Sadankomitean tilaisuudessa osoittaa eriskummallisia piirteitä Jukka Mallisen ilmaisunvapauskäsityksestä.

PENin puheenjohtaja ja yhden miehen totuuskomissio Jukka Mallinen julistaa tällä syrjivällä toimenpiteellään Jukka Mallisen asiantuntemuksen Latinalaisesta Amerikasta paremmaksi ja syvemmäksi kuin perulaisen maahanmuuttajarunoilijan, joka on elänyt suurimman osan elämästään Etelä-Amerikan mantereella.

Jukka Mallisen käsitykset asettavat kansainvälisen Hands off Venezuela –liikkeen outoon valoon, joka sokaisee ällikällä jopa Hands off Venezuela – Finland ry:n hallituksen jäsenet. Mihin sananvapautta loukkaavaan tekoon Venezuelan bolivaarinen tasavalta on syyllistynyt kansallistaessaan maansa öljyvarat ja ohjatessaan niistä kertyvät varat venezuelalaisten sosiaali- ja terveydenhuoltoon sekä valtaväestön kouluttamiseen?

PENin johtokunnan jäsen Jukka Koskelainen vastaa PENin kotisivuilla Hands off Venezuelaa koskien seuraavasti:
”Koska kyseessä on hallitus, joka on rajoittanut voimakkaasti sananvapautta ja antanut eritystukensa maille, joissa sitä erityisen brutaalisti on tukahdutettu (Valko-Venäjä, Iran, Libya, Kuuba, Venäjä), ei suhde tähän järjestöön voi olla vaikuttamatta siihen, miten itse arvioin tällaiseen toimintaan osallistuvaa henkilöä PENin jäsenenä ja edustajana.”

Jukka Koskelainen ei mahda tietää, että valtaosa Venezuelan tiedotusvälineistä on edelleen yksityisessä omistuksessa. Ne eivät suhtaudu suinkaan myönteisesti Chávezin jo vuodesta 1998 jatkuneeseen kansanvaltaiseen hallintoon. Ilmeisesti Koskelainen ei myöskään tiedä, että Venezuelassa kansalaiset ovat valinneet presidentti Chávezin tehtäväänsä jo useamman kerran vapaissa vaaleissa ylivoimaisella äänten enemmistöllä. Chávez on voittanut näin kerta toisensa jälkeen maan opposition asettamat ehdokkaat.

Roxana Crisologon mahdolliset jäsenyydet laillisissa ihmisoikeuksia kunnioittavissa järjestöissä kuuluvat hänen ihmisoikeuksiinsa. Onko Mallisen tavoitteena rajoittaa Roxana Crisologon ja muiden PENiläisten mielipiteenvapautta? Milloin Kansainvälisen kirjailijoiden sananvapausjärjestön PEN:in Suomen osasto irtisanoo suhteensa Suomen valtion kanssa veljeileviin kirjailijoihin? Suomihan osallistuu sotilasliitto NATO:n johtamiin, verisiin kriisinhallintatehtäviin Afganistanissa?

Hands off Venezuela – Finland ry. on Venezuelan bolivaarista vallankumousta ja Latinalaisen Amerikan yhteiskunnallista oikeudenmukaisuuden edistymistä tukevien yksityisten henkilöiden ja järjestöjen muodostama solidaarisuusjärjestö. Sen tarkoituksena on edistää oikean tiedon levittämistä Hugo Chávezin johtamasta bolivaarisesta vallankumouksesta ja Venezuelan yhteiskunnallisesta kehityksestä sekä osoittaa solidaarisuutta Venezuelan kansalle ja puolustaa aatteellisesti sen suorittaman vallankumouksen saavutuksia. Kannatamme Venezuelan itsenäisyyttä, emmekä hyväksy ulkopuolisten valtioiden sekaantumista itsenäisen demokraattisen valtion asioihin. Sanavapaus koskee myös meitä ilman suodattavia totuuskomissioita. Meillä on oikeus esittää sekä yksityisesti että julkisesti mielipiteitämme.

Hand off Venezuela – Finland tuomitsee PEN:in puheenjohtajan Jukka Mallisen sananvapautta häpäisevät toimet runoilija Roxana Crisologoa kohtaan.

Hands off Venezuela – Finland ry.
18.11.2008

KIINAN KANSANTASAVALTA

Vuonna 1949 perustetun Kiinan kansantasavallan alkuaikoina maan taloudellisina periaatteina olivat omavaraisuus ja taloudellinen riippumattomuus. Tuolloin ulkomaankaupan merkitys oli vähäinen, raaka-aineita ei viety ulkomaille eikä maan ulkopuolisia investointeja hyväksytty lainkaan. Vuosina 1958–1959 Kiinan ja Neuvostoliiton suhteet kärjistyivät, kun Kiina syytti Nikita Hruštšovin Neuvostoliittoa liian oikeistolaiseksi. Tilanne ajautui v. 1960 vaikeaan valtiolliseen välirikkoon sekä hajotti maailman kommunistisen liikkeen Moskovan ja Pekingin leiriin.

Maon valtakaudella kansantasavalta toteutti laajoja sosialistisia ja kulttuurisia pyrkimyksiä. Näistä merkittävimmät olivat maaseudun kollektivisointi ja teollistamisyritys v. 1958–63 ”Suuren harppauksen” nimissä ja kapitalistiseksi väitetyn ajattelun kitkeminen Kiinasta v. 1966–76 kulttuurivallankumouksella.

Deng Xiaoping aloitti 1970-luvun lopulla "Neljä modernisaatiota". Uudenaikaistamistoimenpiteet kohdistuivat maatalouteen, teollisuuteen, kansalliseen puolustukseen sekä tieteeseen ja teknologiaan. Vuonna 1979 maassa hyväksyttiin laki yhteisyrityksistä. Maan talousuudistukset sallivat kapitalismin ensiksi viidellä erityistalousalueella Shenzhenissä, Zhuhaissa, Shantoussa, Xiamenissa ja Hainanissa.

Tällä hetkellä Kiinassa poimitaan uuden talouspolitiikan ja markkinasosialismin hedelmiä sekä pohditaan, olisiko kaiken voinut tehdä toisinkin.

SUURVALTA

Kiina on palautunut 2000-luvulla suurvallaksi. Kiina osallistui ensimmäistä kertaa G8-valtioiden kokoukseen Ranskassa v. 2003. Maan painoarvo maailmantaloudessa nousi tuolloin ykköskastiin. Kovien taloudellisten kasvulukujen (10 %/v) ja halvan työvoiman vuoksi se vetää puoleensa hanakasti ulkomaista pääomaa. Kiinalaiset kykenevät valmistamaan ja myymään tavaroita halvalla sekä ovat vallanneet myös joillakin aloilla markkinoita. Heidän kehitystrendinään näyttää olevan suuntautuminen korkeamman teknologian tuotteisiin. Joulukuussa 2004 kiinalainen tietokoneyhtiö Lenovo Group Limited osti IBM:n PC-tuotannon. Pekingin olympialaiset näyttivät konkreettisesti muulle maailmalle, että maasta löytyy kapasiteettia ja tahtoa olla mahtitekijä maailmassa.

Kiina sijoittui v. 2007 YK:n inhimillisen kehityksen tilastossa sijalle 81. Maan HDI:n kohoaminen v. 1975–2005 arvosta 0,54 arvoon 0,78, kertoo valtavista taloudellisista saavutuksista. Maa lukeutuu kuitenkin edelleen kehitysmaaksi. Kiinan eri väestöryhmien ja alueiden väliset tuloerot ovat suuret. Tästäkin huolimatta Kiina on nostanut satoja miljoonia ihmisiä köyhyydestä alle yhden sukupolven sisällä. Tämä on kiistämätön ja lyömätön saavutus maailmassa.

Kiinan kansantasavallassa elää nykyisin yli 1,3 miljardia ihmistä, joista valtaosa (93,5 %) on Han-kiinalaisia. Loput yli 90 miljoonaa ihmistä edustaa noin 55 etnistä vähemmistöä. Valtio on muodostanut vähemmistökansoille lukuisia autonomisia alueita, minkä lisäksi vähemmistöt nauttivat tietyistä etuuksista. Yhden lapsen –politiikka ei pääsääntöisesti koske niitä ja vähemmistökansoille on varattu kiintiöitä yliopistojen ja muiden oppilaitosten opiskelupaikoista.

Vuonna 2006 Kiinan 800 miljoonaisesta työvoimasta työskenteli maataloudessa 43 %, teollisuudessa 25 % ja palveluiden parissa 32 %. Kansasta 8 % elää alle köyhyysrajan vuosituloinaan n. 90 U$. Toisaalta maassa arvioitiin kesäkuussa 2008 olevan yhteensä 253 miljoonaa Internetin käyttäjää.

Maa on merkillinen lohikäärme, jonka päässä taikonautit hamuavat avaruuteen, jonka keskivartalo kärsii voimakkaan teollistamisen aiheuttamista ympäristösaasteista ja jonka pyrstöpäässä maalaisväestö elää köyhyydessä ja on jälleen siirtymässä sosiaalisen perusturvan piiriin.

SUURI HARPPAUS

Suuren harppauksen tavoitteena oli ohittaa ensin Neuvostoliitto ja sen jälkeen myös länsimaat tuotannossa. Päämäärään uskottiin päästävän kansan mobilisoinnin ja innostamisen avulla. Maon ”kahdella jalalla kulkemisen” politiikka eli suurten kaupunkien että maaseudun teollisuuskeskusten rakentaminen johti v. 1958 kaikkialla Kiinassa pienten metallisulattamoiden, koksi- ja sementtitehtaiden, pajojen ja korjaamoiden syntyyn. Niissä työskenneltiin enimmäkseen käsityöläismenetelmin. Syyskuussa Li Fu-tšun julisti Kiinan terästuotannon nousevan vuoden aikana neljästä miljoonasta 11 miljoonaan tonniin. Näin kävikin, mutta suurin osa ”kansan teräksestä” osoittautui käyttökelvottomaksi.

Huhtikuussa 1958 perustettiin ensimmäinen koekommuuni, ja jo elokuussa KKP hyväksyi ajatuksen kommuuneista siirtymävaiheena kommunismiin. Syyskuussa 90 % talonpojista oli jäseninä niissä. Kommuunit olivat tuolloin kooltaan valtavia, niissä oli keskimäärin 30 000 jäsentä.

Kansan Päivälehti kirjoitti 10.9.1958: ”Kansankommuuni tulee kehittymään tulevan kommunistisen yhteiskunnan perusyksiköksi… Kansankommuunien rakennustyön päämääränä on ennen kaikkea sosialistisen rakennustyön nopeuttaminen ja näin kommunismiin siirtymisen aktiivinen valmistelu. Nyt näyttää siltä, ettei kommunismin toteuttaminen maassamme enää ole kaukaisen tulevaisuuden asia. Meidän on aktiivisesti palveltava kansankommuunien järjestelyä löytääksemme konkreettisen tien kommunismiin siirtymistä varten.”

Suuri harppaus oli suuri harha-askel, jonka seurauksena laiminlyöty maatalous kostautui viljasatojen menetyksistä johtuvana valtavana nälänhätänä, jonka aikana kuoli arviolta 20–30 miljoonaa kiinalaista. Tapahtumien johdosta Mao vetäytyi v. 1959 syrjään vallasta ja luovutti puhemiehen tehtävän Liu Shaoqille.

KULTTUURIVALLANKUMOUS

Suuri Ruorimies käänsi v. 1966 rajusti valtakunnan ruoria. Zhou En-lain mukaan: ”Puheenjohtaja Mao itse pani alulle suuren proletaarisen kulttuurivallankumouksen. Hänen sydämensä on liittynyt yhteen joukkojen sydänten kanssa. Hän tuntee rajatonta luottamusta joukkoihin ja tukee niiden aloitteellisuutta.”

Kulttuurivallankumouksessa oli pohjimmiltaan kysymys KKP:n sisäisten erimielisyyksien ratkaisemisesta ja Maon vallan palauttamista vallankaappauksella. Hän liittoutui Kansan vapautusarmeijan komentajan Lin Biaon kanssa ja sai tämän propagoimaan yhteistä asiaa armeijan keskuudessa. Puhemies puhdisti valtion ja puolueen korkeista viroista sekä opettajakunnasta, tiede ja taide-elämästä toisinajattelijat pois, koska väitti näiden kehittyneen vallassa oleviksi kapitalisteiksi. Joachim Schickelin v. 1969 Berliinissä toimittamassa dokumenttikokoelmassa ”Mao Tse-tung Der Grosse Strategische Plan” tilannetta kuvattiin seuraavasti:

”Kiinan suuri Kansan vapautusarmeija on proletariaatin diktatuurin päätukija ja suuri graniittinen isänmaata suojeleva muuri. Vallankumouksellisen kolmiliiton myötä on armeijan ja väestön lujuus kehittynyt edelleen ja saavuttanut aivan uuden tason. Jo yli vuoden ajan on Kansan vapautusarmeija tehnyt valtavia töitä – auttanut teollisuutta ja maataloutta, tukenut vasemmistoa, antanut sotilaallista ja poliittista kasvatusta ja toiminut sotilashallintona – ja samalla terästynyt mitä suurimmassa määrin. Sen kautta, että Kansan vapautusarmeijan edustajat ovat ottaneet välittömästi osaa väliaikaisten valtaelimien työhön kaikilla tasoilla, voi meidän proletariaatin diktatuurimme kestää kaikkia myrskyjä ja rasituksia vielä paremmin, tehdä tyhjäksi kaikkien koti- ja ulkomaisten vihollisten teot ja harjoittaa valtaa sosialistisessa vallankumouksessa ja rakennustyössä vielä voimakkaammin.”

”Kuten tapanamme oli sanoa oikaisuliike on »laajaa marxilaista kasvatusliikettä». Oikaisu merkitsee sitä, että koko puolue opiskelee marxismia kritiikin ja itsekri­tiikin kautta. Voimme varmasti oppia enemmän marxismista oikaisuliikkeen kuluessa.”
Pieni punainen kirja s. 22 Speech at the Chinese Communist Party’s National Conference on Propaganda Work (12. 3. 1957), 1. taskupainos, s. 14.

Kulttuurivallankumouksen lopullisessa vaiheessa miltei kaikki maan puoluekomiteat oli murskattu ja korvattu nuorten punakaartilaisten toimesta vallankumouskomiteoilla.

Kiinalaiset ja länsimaiset historioitsijat ovat tulleet siihen tulokseen, että ainakin miljoona ihmistä murhattiin tai teki itsemurhan kulttuurivallankumouksen aikana.

KIINAN TALOUSUUDISTUS

Kiinan maataloudessa siirryttiin v. 1979–84 vastuujärjestelmään, jolloin esim. yksityinen perhe otti tehtäväkseen hoitaa tietyn maa-alueen viljelyn. Viljelijä myi sadosta sovitun määrän valtiolle sen määräämään hintaan. Loput talonpoika sai myydä markkinoilla tai käyttää itse. Maa pysyi kuitenkin edelleen yhteisön omistuksessa. Nykyisin talonpojat ja viranomaiset pitävät sopimuspalstaa sen viljelijöiden luovuttamattomana oikeutena jopa omaisuutena.

Vastuujärjestelmää seurasi maatalouden sivuelinkeinojen, palveluiden ja siihen liittyvän teollisuuden vapauttaminen ja sen voimakas kasvu. Toiminta alkoi pienteollisuutena laajeten siitä kyläteollisuudeksi.

1980-alussa Kiinassa alettiin puhua teollisuuden vastuujärjestelmästä, jossa tehtaat tuottivat valtiolle sovitun määrä tuotteita ja saivat käyttää tuottamansa ylijäämän haluamallaan tavalla. 80-luvun puolivälissä tästä tuli yleinen käytäntö. Yritykset ja niiden johtajat saivat lisää valtaa tuotteidensa suunnittelussa, markkinoinnissa ja henkilökunnan palkkauksessa sekä voiton jaossa.

1980-luvun puolivälissä ulkomaiset yritykset saivat toimintaluvan Kiinassa. Saman vuosikymmenen lopulla ulkomaisten investointien kasvu voimistui maassa roimasti.

Vuonna 1992 dengiläinen talouspolitiikka otti tavoitteekseen sosialistisen suunnitelmatalouden sijasta sosialistisen markkinatalouden. Sen olennaisena piirteenä oli se, että merkittävä osa tuotantolaitoksista pysyy valtion omistuksessa, mutta sitä täydentävät muut omistusmuodot. Kaikki maan yritykset joutuivat kilpailemaan markkinoiden ehdoilla.

SOSIALISTISEN MARKKINATALOUDEN SEURAUKSIA

Suomi-Kiina-seuran hallituksen jäsenen Tauno-Olavi Huotarin mukaan: ”Valtion omistaman suurteollisuuden osuus oli teollisuudessa 80 % uudistuskauden alkaessa, 1990-luvun puolimaissa osuus oli laskenut noin puoleen ja nykyään vain noin kolmasosa on valtion omistuksessa. Voimakkaimmin ovat kasvaneet toisaalta osin yhteisöjen ja osaksi yksityistenkin omistamat pk-yritykset, toisaalta taas osin tai kokonaan ulkomaalaisomistuksessa olevat laitokset, joiden osuus viennistä on suuri, yli puolet. Kun valtion määräysvalta maataloudessa on käytännössä hävinnyt, voi sanoa, että jopa 80 % Kiinan kansantaloudesta on ei-valtiollista.”

USA:n keskustiedustelupalvelun (CIA) mukaan Kiinan talous on muuttunut viimeisen neljännesvuosisadan aikana keskussuunnittelujärjestelmästä, joka oli suurin osin suljettu kansainväliseltä kaupalta, enemmän markkinasuuntautuneeksi taloudeksi, jolla on nopeasti kasvava yksityinen sektori ja merkittävä rooli maailman taloudessa.

Nykyinen kapitalisoitu Kiina vastaa huonosti marxilaista käsitystä sosialistisesta valtiosta. Sen olemus muistuttaa paremminkin sosialidemokraattiseksi hyvinvointivaltioksi pyrkivää yhteiskuntaa säädeltyine markkinatalouksineen.

KIINAN KANSANTASAVALLAN HISTORIAN AVAINTAPAHTUMIA

Kommunistit perustavat Ruijiniin Jiangxin maakuntaan neuvostohallituksen v. 1931.
Kommunistien Pitkä marssi alkaa 16.10.1934 ja päättyy 20.10.1935 Yunaniin. Marssista selviytyneet toverit hallitsivat KKP:tta aina 1990-luvun puoliväliin asti.
Sota Kiinan ja Japanin välillä alkoi v. 1937.
Mao Zeodongin johtamana Kiinan Kansantasavalta perustettiin 1.10.1949.

1950-LUKU
Kiina osallistui v. 1950 Pohjois-Korean puolella Korean sotaan. Tiibetistä tuli osa Kansantasavaltaa.
Ensimmäinen syntyvyyden säännöstely kampanja v. 1955-58
Sadan kukan kampanja (älymystö sai ilmaista mielipiteensä) v. 1956.
Oikeiston vastainen kampanja v. 1957.
Suuri harppaus alkoi v. 1958.
Suuri varpus-kampanja ja Tiibetissä laajaa kapinointia v. 1959.

1960-LUKU
Kiinan ja Neuvostoliiton välit katkesivat v. 1960.
Kiinan ja Intian välinen rajaselkkaus, 2. syntyvyyden säännöstely kampanja v. 1962.
Maon Pieni punainen kirja ilmestyi ja sitä alettiin levittää armeija keskuuteen v. 1963.
Kiina räjäytti ensimmäisen atomipomminsa v. 1964.
10 vuotta kestänyt kulttuurivallankumous alkoi v. 1966.
Neuvostoliiton ja Kiinan välinen rajaselkkaus v. 1969 ja Lin Biaosta tulee Maon seuraaja.

1970-LUKU
Henry Kissinger vieraili Kiinassa, Lin Biao kuoli lento-onnettomuudessa v. 1971.
Richard Nixon vieraili Kiinassa v. 1972.
”Neljä modernisaatiota” julkaistiin v. 1975.
Mao Zedong kuoli v. 1976
Maan johdossa toimi v. 1976–77 Hua Guofeng.
Deng Xiaoping astui maan johtoon ja maassa alkoi talousuudistus v. 1978.
”Neljä perusperiaatetta” julkaistiin ja tapahtui rajakahina Vietnamin kanssa v. 1979.
Yhden lapsen –politiikka aloitettiin v. 1979.

1980-LUKU
Erityistalousvyöhykkeet ja ”Neljän koplan” oikeudenkäynti v. 1980.
Vuosina 1986–89 Kiina avasi avoimien ovien politiikalla maan ulkomaisille sijoittajille.
Taivaallisen rauhan aukion verilöyly, jossa kuoli 200 mielenosoittajaa v. 1989. Samana vuonna KKP:n pääsihteeriksi nimitettiin Jiang Zemin ja Zhao Ziyang sai astua syrjään.

1990-LUKU
Jiang Zemin astui maan johtoon ja ”Kolme edustusta” julkaistiin v. 1992.
Venäjä ja Kiina solmivat maiden väliset ystävyyssuhteet v. 1992. Samana vuonna Kansainvälinen valuuttarahasto noteerasi Kiinan maailman kolmanneksi suurimmaksi taloudeksi.
Kolmen rotkon padon rakentaminen aloitettiin v. 1993.
Kiinan vaihdettava ulkomaankauppavaluutta Renminbi (RMB) otettiin käyttöön v. 1994.
Kiina, Venäjä, Tadzhikistan, Kirgisia ja Kazakstan neuvottelivat yhteistyöstä Shanghaissa v. 1996.
Hongkongista tuli Kiinan erityishallintoalue ja Deng Xiaoping kuoli v. 1997.
Tuhansia valtionyrityksiä joutui uudelleenjärjestelyjen kohteeksi v. 1998.
NATO pommitti Kiinan suurlähetystö Belgradissa, Macao liitettiin Kiinaan v. 1999.
Kiinan kansantasavalta täytti 50 vuotta 1.10.1999.

2000-LUKU
Kiina ohitti japanin USA:n suurimpana kauppakumppanina v. 2000. Kiinan kansankongressin entinen varapuhemies teloitettiin korruption vuoksi.

Kiinassa astui 1.6.2001 voimaan laki, jolla asunto- ja kiinteistökauppa saatettiin valtion järjestelmälliseen valvontaan. Kesäkuussa KKP kehotti yksityisen yhtiöiden työntekijöitä järjestäytymään ammattiliittoihin ja liittymään puolueeseen. Kiinassa pyritään purkamaan monopoliyhtiöt ja niiden valta lainsäädännöllisin keinoin. Marraskuussa kaivostoiminta asetettiin Kiinassa tiukasti luvanvaraiseksi. Maa hyväksyttiin WTO:n jäseneksi järjestön kokouksessa Qatarissa.

Kesäkuussa 2002 Kiina ilmoitti virallisesti panostavansa valtionyhtiöiden ja kollektiivien hallinnon demokratisointiin. Sama koski periaatteessa myös yksityistä sektoria.

Kiinan kansankongressi nimitti Pekingissä maaliskuussa 2003 Hu Jintaon maan presidentiksi ja Zeng Qinghong varapresidentiksi. Jiang Zemin valittiin Kiinan keskuspuolustuskomitean puheenjohtajaksi. Lokakuussa Kiina laukaisi kosmokseen miehitetyn avaruusaluksen. Tällä saavutuksella oli kiinalaisten mielestä sekä tieteellistä, taloudellista että poliittista merkitystä. Maassa puhkesi SARS-virusepidemia.

Maaliskuun 2004 alussa astui voimaan minimipalkkalaki. Säännöstöä rikkovat työnantajat voidaan määrätä maksamaan palkkoja takautuvasti ja heille voidaan myös määrätä hallinnollisia sanktioita. Joulukuussa Kiinan presidentti Hu Jintao korosti puheessaan maan makrotalouden valtiollisen valvonnan tärkeyttä ja vastaavien suunnitelmien asianmukaista toteuttamista vuonna 2005. Kiinalaisten mukaan heillä politiikka johtaa taloutta eikä talous politiikkaa.

Maan entinen KKP:n pääsihteeri Zao Ziyang kuoli näennäisessä kotiarestissa v. 2005. Elokuussa Kiina ja Venäjä suorittivat ensimmäisen yhteisen sotaharjoituksen.

Kolmen rotkon vesivoimalaprojekti valmistui toukokuussa 2006. Elokuussa Kiinassa vallitsi 50 vuoteen pahin kuivuus, jonka vaikutukset ulottuivat 18 miljoonan ihmisen kohdalle. Kiina saavutti USA:n hiilidioksidin päästöissä.

Viisivuotissuunnitelmaan 2001–2006 sisältyi kattavan sosiaaliturvajärjestelmän luominen sekä mittava ympäristönsuojeluohjelma. Kiinan sosiaaliturvaministeriö ilmoitti 18.9.2004, että lähes 10 % Kiinan valtiontalouden varoista – mikä merkitsee 12 triljoonaa juania (1,4 triljoonaa dollaria) – siirretään tähän asti riittämättömästi rahoitetulle sosiaaliturvajärjestelmälle viiden vuoden kuluessa.

Kiinan BKT on kolminkertaistunut v. 1998–2007 ollen nykyisin 3 020 miljardia dollaria. Valtion tulot ja menot ovat lähes tasapainossa. Maan viennin arvo on 1 218 miljardia U$ ja tuonnin 956 miljardia U$. Kaupunkilaisten keskimääräinen kuukausiansio on 1 149 juania ja maaseudulla nettotuloja kertyy vain 413 juania kuukaudessa.

Maahan säädettiin uusi työlaki kesäkuussa 2007, kun ilmeni, että satoja poikia ja miehiä oli käytetty orjatyövoimana tiilitehtaissa. Maassa tapahtui ruoka- ja lääkeskandaaleja.

Viimeksi kuluneiden ja meneillään olevan viisivuotissuunnitelmakauden aikana on Kiinassa saavutettu merkittäviä tuloksia köyhyydenpoistamisohjelmassa, tuotannon yleisessä kehittämisessä ja modernisoinnissa sekä ympäristönsuojeluohjelmissa.

Elintarvikkeiden kysynnän kasvusta huolimatta Kiina on pystynyt säilyttämään omavaraisuuden tärkeimpien maataloustuotteiden osalta. Maa on useimpien viljojen ja lihan nettoviejä. Se on kyennyt osittain välttämään maailmanmarkkinoilla viime aikoina ilmenneen viljan hinnan voimakkaan nousun lisäämällä elintarvikkeiden tarjontaa oman maan sisällä.

Keväällä 2008 lukuisat Tiibet-aktivistit protestoivat ympäri maailmaa Pekingin olympialaisia vastaan.

Pekingissä järjestettiin kesällä 2008 Olympialaiset. Hua Guofeng kuoli elokuussa.

KIINAN ULKOPOLITIIKKA

Kiina harjoittaa nykyisin hyvin aktiivista ulko- ja talouspolitiikkaa Venäjän, Aasian, Afrikan ja Latinalaisen Amerikan valtioiden kanssa. Maalla on hyvät poliittiset ALBA-maihin (Kuuba, Venezuela, Bolivia, Nicaragua, Dominica ja Honduras). Venäjä ja Kiina pyrkivät yhdessä lujittamaan asemiaan suurina monikeskisen maailman keskuksina.

Kiinan presidentin vierailu Latinalaisen Amerikan valtioihin, Kuubaan, Chileen, Argentiinaan, Uruguayhyn ja Brasiliaan huhtikuussa 2001 jäi historiaan merkityksellisenä maailmanpoliittisena tapahtumana. Hu Jintaon vieraillessa Kuubassa maitten välillä sovittiin laajasta kaupallisesta ja taloudellisesta yhteistyöstä. Sama koskee myös monia muita Keski- ja Etelä-Amerikan valtioita. Joulukuussa 2004 Venezuelan bolivaarisen tasavallan presidentti Hugo Chávez vieraili Kiinassa maan presidentin kutsusta. Maiden välillä solmittiin laajoja kauppasopimuksia.

Vuoden 2002 alusta alkaen Kiinan ulkopolitiikka on suuntautunut johdonmukaisesti mm. suhteiden kehittämiseen entisiin neuvostotasavaltoihin. Saman vuoden keväällä maa linjasi politiikkaansa. Se ei salli ulkoista sekaantumista asioihinsa eikä sisäistä separatismia. Se torjui amerikkalaiset ihmisoikeustulkinnat. Kiina lisäsi puolustusvalmiuttaan tuntuvasti ja korosti, ettei se muodosta uhkaa kenellekään.

Vaikka Kiina on myös USA:n tärkeimpiä kauppakumppaneita ja lainanantajia, se on aina ilmoittanut selkeästi, ettei se hyväksy amerikkalaista maailmaherruuspyrkimystä. Jo helmikuussa 2002 Kiinan ulkoministeriö esitti jyrkkäsanaisen vastalauseen Yhdysvaltain presidentin suunnittelemille uusille sotilaallisille aggressioille Irakia, Irania ja Pohjois-Koreaa vastaan. USA yritti helmikuussa 2003 lähestyä Kiinaa saadakseen siltä tukea Irakin hyökkäykselleen. Colin Powellille ilmoitettiin kuitenkin Kiinan poliittisen johdon taholta selväsanaisesti, että Kiina pyrkii tässäkin asiassa rauhanomaiseen ratkaisuun. Kiinan hyväksyntää millekään sotaretkelle ei ole YK:n turvallisuusneuvostossa odotettavissa. Bushin sodanjulistuksen jälkeen 17.3.2003 Kiina ilmoitti vastustavansa jyrkästi sotaa Irakissa ja vaatii tilanteen hoitamista rauhanomaisin keinoin. Kiinan ulkoministeriö ilmoitti 19.3.2003 vakavan huolestuneisuutensa USA:n ja Englannin hyökkäyksen vuosi Irakissa ja osoitti hyökkääjille vaatimuksen sodan välittömästä lopettamisesta.

Tammikuussa 2004 Kiina antoi kolmenkymmenenyhden Afrikan valtion velat anteeksi. Se osoitti tällä teolla toimivansa toisin kuin Kansainvälinen valuuttarahasto ja Maailmanpankki. Kiina on käynnistänyt Afrikassa mittavia projekteja, joihin sisältyy mm. teiden, siltojen, lentoasemien, asuintalojen, satamien, sairaaloiden ja koulujen rakentamista. Se on mm. perustanut Afrikan valtioihin kymmenen maatalousteknologian edistämiskeskusta. Se on osallistunut terveydenhuollon kehittämiseen monissa Afrikan valtioissa sekä myöntänyt jatkuvasti stipendejä afrikkalaisille opiskelijoille.

Kiina ja Afrikka harjoittavat laajaa tutkimus- ja kehitysyhteistyötä maatalouden, tieteen ja teknologian, henkilöstökoulutuksen, kulttuurin, lääketieteen ja pankki- ja rahoitustoiminnan alueilla. Afrikan maiden vienti Kiinaan on koostunut toistaiseksi suurelta osin raaka-aineista. Tämän kaupankäynnin yhteydessä viennin arvo palautuu Afrikkaan mm. koko maanosaa hyödyttävän merkittävältä osin kiinalaisten avulla rakennettavan infrastruktuurin ja kehitysprojektien muodossa.

Helmikuussa 2005 ilmeni, että USA on suuressa määrin riippuvainen Kiinan talouskasvusta ja että sen sotimisessa alati kasvavan ulkomaanvelan maksukyvyn olevan suoraan riippuvainen siitä, miten Kiina suuntaa taloudelliset voimavaransa. Kiinalla on hallussaan maailman suurimmat valuuttavarannot. Sillä on ulkomaisia investointeja maailmalla 172 maassa.

Kiinalla on suuri vaikutusvalta koko Aasiassa ja sen poliittiset ja kaupalliset suhteet ovat kehittyneet myönteisesti kaikkiin maanosan valtioihin. Heinäkuussa 2005 Yhdysvaltain kongressi myönsi Kiinan vaikutusvallan kasvaneen Aasiassa samaan aikaan kun USA:n omat suhteet Aasian maihin olivat huonontuneet.

Shanghai Cooperation Organization (SCO) perustettiin v. 2001 taloudelliseksi yhteistyöjärjestöksi ja poliittiseksi vastapainoksi NATOlle. Sittemmin sen toiminta on painottunut yhä enemmän sotilaalliseen suuntaan. Järjestön jäsenmaita ovat Kiina, Venäjä, Uzbekistan, Tadzhikistan, Kirgisia ja Kazakstan. Tarkkailijajäseniä ovat Iran, Mongolia, Pakistan ja Intia.

Itäinen puolustusliitto CSTO ja SCO allekirjoittivat sotilaallisen yhteistyösopimuksen v. 2007. Järjestöjen yhteistyö merkitsee sitä, että lähes puolet ihmiskunnasta tulee kuulumaan uuden sotilaallisen yhteistyön piiriin. CSTOn jäsenmaita ovat Venäjä, Valko-Venäjä, Armenia, Kirgisia, Kazakstan, Tadzhikistan ja Uzbekistan.

Euraasian SCO-yhteistyöjärjestön jäsenmaat allekirjoittivat elokuussa 2008 Tadzhikistanin pääkaupungissa Dushanbessa pidetyssä huippukokouksessaan julkilausuman, jossa kielletään voiman käyttö kansainvälisten ongelmien ratkaisemisessa.

KIINAN KOMMUNISTINEN PUOLUE ISTUU EDELLEEN VALLASSA

Kiinan kommunistinen puolue (KKP) perustettiin v. 1921. Puolueeseen kuului v. 2007 yhteensä yli 73 miljoonaan jäsentä. Sen pääsihteerinä toimii tällä hetkellä maan istuva presidentti Hu Jintao. Puolue on näytellyt ratkaisevaa osaa Kiinan elämässä koko valtakautensa ajan. Sen johtava rooli on määritelty tarkoin maan perustuslaissa. KKP johtaa maan keskus- ja paikallishallintoa, armeijaa, kansalaisjärjestöjä ja talouselämää. Puolueen edustajat miehittävät valtiohallinnon ja talouden tärkeimpiä paikkoja. Puolueen jäseneksi pääsee 18-vuotta täyttänyt henkilö, joka omaa riittävästi vallankumouksellisia hyveitä ja jolta löytyy myös kaksi kommunistisen puolueen jäsenenä olevaa suosittelijaa.

Kiinan kommunistisen puolueen 16. puoluekokous pidettiin marraskuussa 2002. Edustajakokouksessa ei tapahtunut poliittisen linjan muutoksia. Kokous korosti sosialismin tieteellistä kehittämistä ja pitkän tähtäimen suunnitelmia. Puolueen johtoon nousivat Jiang Zeminin ja Hu Jintao.

KKP:n 17. puoluekokous pidettiin lokakuussa 2007 Pekingissä. Kokous kiinnitti erityistä huomiota globaaleihin ongelmiin ja Kiinan sisäisiin tasa-arvokysymyksiin.

Kiinan kommunistinen puolue määrittelee itsensä Kiinan työväenluokan, sen kansan ja koko kansakunnan etujoukoksi. Puolue on kiinalaisin ominaispiirtein toteutettavan sosialismin ydinjohto ja se edustaa Kiinan edistyksellisiä tuotantovoimia, sen edistynyttä kulttuuria ja Kiinan kansan ylivoimaisen enemmistön perustavia etuja. Puolueen korkeimpana ideaalisena ja lopullisena päämääränä on kommunismin toteuttaminen maassa.

KKP:n määritys omasta toimenkuvastaan on hyvin ajatuksia herättävä. Kiina syytti v. 1956 Neuvostoliittoa kapitalistisen tien kulkijaksi. KKP:n IX kommentissa NKP:n keskuskomitean avoimeen kirjeeseen todettiin:
”Lupailemalla niin sanottua ’koko kansan valtiota’ poistaa Hruštševin revisionistiklikki proletariaatin diktatuurin, ns. ’koko kansan puolueen’ valekaavun alla he muuttavat NKP:n proletaarista luonnetta ja teeskentelemällä ns. ’kommunismin kaikinpuolista rakennustyötä’ he valmistelevat kapitalismin palauttamista.”

Kiinakin tavoittelee nykyisin koko kansan valtiota, jossa vallitsee sopusointu ja solidaarisuus. Sen "sosialismi" muistuttaa yhä enemmän valtiomonopolistista kapitalismia.

PUOLUEEN IDEOLOGIA

Kiinan kommunistinen puolueen toimintaohjeina ovat marxismi-leninismi, Mao Zeodongin ajatukset, Deng Xiaopingin teoria ja Jiang Zemin Kolmen edustuksen tärkeät linjaukset.

KKP:n voimassaolevan puolueohjelman mukaan: ”Marxismi-leninismi tuo valaistusta lakeihin, jotka vallitsevat ihmisyhteiskunnan historiallisessa kehityksessä. Sen perusopinkappaleet ovat päteviä ja erityisen elinvoimaisia. Kommunismin korkein idea voi toteutua Kiinan kommunistien mielestä vasta, kun sosialistinen yhteiskunta on täysin kehittynyt ja hyvin edistynyt. Sosialistisen yhteiskuntajärjestelmän kehittyminen ja sen parantaminen on hyvin pitkä historiallinen prosessi. Niin kauan kuin Kiinan kommunistit noudattavat marxismi-leninismin perusperiaatteita ja seuraavat Kiinan erityisolosuhteisiin sopivaa ja kiinalaisten itsensä valitsemaa tietä, sosialistinen aate kruunataan Kiinassa lopullisella voitolla.”

Kiinan v. 1982 perustuslakia muutettiin joulukuussa 2003 vahvistamalla yksityisomistuksen suojaa ja ottamalla siihen mukaan ns. "Kolmen edustuksen" periaatteen noudatettamisen. Tämä tarkoitti puolueen ja valtion ideologian rakentumista marxismin ja leninismin periaatteille sekä Mao Zeodongin ja Deng Xiaopingin ajatuksille. Kolme edustusta sisältää myös yhteiskunnallisten tuotantovoimien edistämisen, Kiinan kulttuurin kehittämisen ja maan kansalaisten enemmistön etujen huomioimisen. Jiang Zemin valtakaudella liikemiesten sallittiin liittyä KKP:n jäseniksi. Puolue pyrki muuttumaan vallankumouksellisesta etujoukkopuolueesta koko kansan puolueeksi.

KKP:n keskuskomitea linjasi lokakuussa 2005 julkistetussa viisivuotissuunnitelmassaan vuosille 2006–2010 selkeästi paluuta sosialismin tielle 70-luvulta saakka noudatetun kapitalististyyppisen tehotalouden sijasta.
Puolueen tiedotusosasto esitti helmikuussa 2006 vaatimuksen koko maan kattavan maaseudun uuden sosialismin rakentamiseksi. Syyskuussa Kiina ilmoitti kollektivisoinnista saatujen hyvien kokemusten perusteella, että maa- ja metsätalouden kollektivisointia jatketaan tehostetusti koko maan laajuudessa.
Samaan aikaan käynnistettiin makrotalouden entistä paljon tiukempi kontrolli, jotta valtio voisi rahatalouden kustannuksella kehittää yhteiskunnallisia ja ekologisia ohjelmiaan.

KKP on ottanut päätehtäväkseen maan taloudellisen kehittämisen. Sitä nopeutetaan tieteen ja koulutuksen avulla sekä huomioiden kestävä kehitys. Tieteelle ja teknologialle annetaan avainrooli tuotantovoimien kehityksessä, jotta tuotanto olisi korkealaatuista ja tehokasta.

”Sosialismia rakennettaessa meidän perustehtävämme on edelleen vapauttaa ja kehittää tuotantovoimia ja aktivoida sosialistista uudenaikaistamista askel askeleelta suorittamalla uudistuksia päällysrakenteessa ja niissä tuotantosuhteissa, jotka eivät mukaudu tuotantovoimien kehitykseen. Meidän täytyy ylläpitää ja kohentaa perustalousjärjestelmän julkisen omistuksen hallitsevaa roolia ja monimuotoisten omistusmuotojen kehittämistä pala palalta yhtä hyvin kuin vallitsevaa jakelujärjestelmää ja erilaisia rinnakkaisia jakelumuotoja.

Meidän täytyy ensin rohkaista joitain alueita ja ihmisiä rikastumaan sekä eliminoimaan asteittain köyhyys ja aktivoida yleistä menestymistä ja kohdata jatkuvasti kansan ikuisesti kasvavia materiaalisia ja kulttuurisia tarpeita tuottavuuden kasvun ja sosiaalisen hyvinvoinnin perustalta. Puolueessamme kehitys on etusijalla maamme hallitsemisessa ja nuorentamisessa. Kaiken työmme oikeutettuna lähtökohtana ja kriteerinä on, kuinka työmme hyödyttää tuotantovoimien kehitystä sosialistisessa yhteiskunnassamme, sekä kuinka se voimistaa sosialistista maatamme ja kohentaa kansamme elintasoa.”

KIINAN SISÄISET ONGELMAT

Kiinan UNPD:lle v. 2005 laatiman inhimillisen kehityksen maaraportin mukaan maan suurimpana ongelmana on yhteiskunnallinen epäoikeudenmukaisuus, josta kärsivät eniten seuraavat väestöryhmät:

· Maaseudun köyhät: sekä tulojensa suhteen että kyvyssä

ehkäistä epäoikeudenmukaisuuden riskejä
· Kaupunkien köyhät: kaupunkien köyhyys on lisääntynyt valtionyhtiöiden ja

kollektiivisesti omistettujen yhtiöiden rakennejärjestelyiden jälkeen.
· Maalta kaupunkiin muuttaneet: olivatpa he työllistyneitä tai eivät, he eivät

kuulu sosiaalietuisuuksien piiriin syrjivän kohtelun vuoksi.
· Maanviljelijät, joilta pakkolunastetaan maata: kaupungistuminen ja

teollistuminen ovat vieneet monilta maanviljelijöiltä heidän maansa, jotkut

eivät ole saaneet asianmukaista korvausta maastaan, ovat jääneet työttömiksi

ja elävät vaikeissa olosuhteissa.

MAARAPORTIN SUOSITUKSET EPÄOIKEUDENMUKAISUUKSIEN POISTAMISEKSI KIINASTA

· Julkisten varojen siirtäminen inhimilliseen kehitykseen
· Työmarkkinoiden yhtenäistäminen ja vapaan sektorin kehityksen edistäminen
· Maaseudun infrastruktuurin ja elinolosuhteiden kehittäminen
· Julkiseen koulutukseen sijoittaminen ja kansalaisten kehitysmahdollisuuksien

edistäminen
· Kansanterveyden ja julkisen terveydenhuollon vahvistaminen
· Sosiaaliturvajärjestelmän kehittäminen
· Syrjintää ylläpitävien esteitten poistaminen sekä yhteiskunnan sopusoinnun ja

keskinäisen avunannon edistäminen
· Laillisuusperiaatteen ja läpinäkyvyyden parantaminen
· Verotusjärjestelmän ja julkisten varojen käytön uudistaminen

oikeudenmukaisuuden saavuttamiseksi
· Hallintouudistuksen edistäminen ja hallintokapasiteetin lisääminen

Jotkut Kiinan suurimmista ongelmista ovat syntyneet uudistusten ja kehityksen myötä. Ne tulisi myös ratkaista uudistamisen ja kehityksen jatkamisella.

KIINAN TERVEYSHUOLTO JA SOSIAALITURVA ENNEN JA JÄLKEEN TALOUSUUDISTUKSEN

SUUNNITELMATALOUS

Kiinan valtioneuvoston kehitystutkimuskeskuksen projektityöryhmän tekemän selvityksen mukaan suunnitelmatalouden aikana Kiinan terveydenhoitojärjestelmä tuotti merkittäviä saavutuksia kokemuksia.

”Investoinnit terveydenhuoltoon, jotka olivat n. 3 % bruttokansantuotteesta, vastasivat lähes kaikkien yhteiskunnan jäsenten perusterveydenhuollon tarpeisiin suunnitelmatalouden aikana, huolimatta taloudellisen kehityksen yleisestä tasosta. Tämä saavutettiin tehokkailla institutionaalisilla järjestelyillä, ja kansanterveyden tulokset olivat hyvät. Monet kattavat kansanterveyden mittarit saavuttivat keskituloisten maiden tason. Kiina oli saavuttanut tällä alalla erinomaisia tuloksia ja jotkut kansainväliset järjestöt pitivät Kiinaa esimerkkimaana kehitysmaiden terveydenhuollon ongelmien ratkaisemisessa…
Suunnitelmatalouden aikana eri terveydenhuoltopalveluelinten tehtävät oli asetettu selkeästi – edistää yleistä hyvinvointia ja parantaa kansanterveyttä. Voitto tavoittelevia palveluita ei sallittu.

Tehokas tulonsiirto terveydenhuollon sosiaaliturvajärjestelmän kautta takasi, että suurimmalla osalla väestöstä, erityisesti köyhillä väestöryhmillä, oli varaa käydä lääkärin vastaanotolla. Tämä lisäsi suuresti terveydenhuoltojärjestelmän tasapuolisuutta.”

Kiinan kansantasavallan perustamisen jälkeen perustuslaissa säädettiin, että naisten tasa-arvon pitäisi ilmetä politiikassa, taloudessa, kulttuurissa ja perhe-elämässä. Lain toteutumista käytännössä on estänyt Kiinassa yhä vallitseva perinteinen perheyhteisön ikä- ja sukupuoliroolien hierarkkinen järjestelmä.
Kulttuurivallankumouksen aikana perhe-elämälle suotiin enemmän rauhaa. Tuolloin sosiaalipolitiikassa painotettiin julkisia palveluita, sosiaaliturvaa, tasapuolista kasvatusta ja naisten osallistumista tuotantoelämään. kansankommuunit pystyivät tarjoamaan jäsenilleen terveyden- ja lastenhoitoa vaikkakin palvelusten taso saattoi olla vaatimatonta.

TALOUSUUDISTUSTEN VAIKUTUS TERVEYSPOLITIIKKAAN JA SOSIAALITURVAAN

Saman selvityksen mukaan uudistusten ja avautumisen politiikan aikana maan terveyspolitiikassa on tapahtunut suuria muutoksia ja epäonnistumisia. Palvelutavoitteet ovat vaihtuneet kansanterveydestä taloudellisten tulosten saavuttamiseksi. Tämä koskee koko terveydenhuoltoa.

- Osuuskunnallinen terveydenhuoltojärjestelmä romahti 1980-luvun alussa

kansankommuunien purkamisen yhteydessä.

- Kaikista sairaanhoidonyksiköistä on tehty keskenään kilpailevia laskennallisia

tulosyksiköitä. Niiden organisaatio ja hallinto on muutettu yrityshallinnon mallin

mukaisiksi.

- Terveyspalveluiden hinnoittelu on muutettu markkinapohjaiseksi.
- Terveydenhuollon tasapuolisuuden ja tehokkuuden matala taso aiheuttavat

vakavia taloudellisia ja yhteiskunnallisia seuraamuksia.

Projektityöryhmän mukaan yleisestä kulutuksesta poiketen monet terveyspalvelut ovat luonteeltaan julkishyödykkeitä tai puolijulkishyödykkeitä, joiden tuottamisessa voittoon perustuvat markkinat eivät voi toimia tai toimivat huonosti. Kaupallisuuteen ja markkinavoimiin perustuva terveydenhoito ei voi taata terveyspalveluiden saatavuutta niin monelle Kiinan kansalaiselle kuin mahdollista. Markkinasysteemissä ei pystytä luomaan järjestelmää, jossa terveyspalveluelimet ja niiden lääkintähenkilökunta valitsisivat matalien kustannusten ja suurempien terveydellisten tulosten periaatteen. Lisäksi mikäli terveyspalveluelimet ja niiden henkilökunta pyrkivät saavuttamaan vain henkilökohtaista etua, ne erkaantuvat terveydenhoidon kehitykselle asetetuista tavoitteista.

Lopuksi valtioneuvoston kokoama projektityöryhmä toteaa selkeästi, että ”on tosiasia, ettei kaupallisuuteen ja markkinavoimiin perustuva lähestymistapa vastaa terveydenhoitojärjestelmän kehityksen vaatimuksia ja lainalaisuuksia; tämä on sekä teoreettisesti että käytännöllisesti tullut todistetuksi kautta maailman. Ne ongelmat, jotka ovat nousseet esiin uudistusten ja avoimuuden politiikan kaudella terveydenhoitojärjestelmän uudistuksessa, osoittavat Kiinan valinneen väärän tien ja tämä suuntaus on korjattava.”

1990-luvulla kaupungeissa sekä miehet että naiset kävivät ansiotyössä. Tällä oli myönteinen vaikutus perheiden sisäiseen tasa-arvoon. Sukulaisten merkitys väheni. Yhden lapsen –politiikka toteutui paremmin taajamissa. Naisenpuoliset sukulaissuhteet saivat hyväksyntää ja tyttölapsisiin perheisiin alettiin myös tottua. Maaseudun avioliitoista oli tuolloin vielä 85 % järjestettyjä.

Maaseudulla perheviljelmiin siirtyminen ja yksityistäminen heikensivät heikoimmassa osassa olevien kansalaisten sosiaaliturvaa. Kaupunkien yksityisten ja osuuskuntien omistamien teollisuuslaitosten työvoimasta koostui 80 % naisista. Niiden tarjoamat sosiaalietuudet olivat selvästi huonompia kuin valtion omistamissa yrityksissä.

TAVOITTEENA SOSIALISTINEN HYVINVOINTIVALTIO

Kiinalaisten asiantuntijoiden mukaan Kiinasta kehkeytyy hyvinvointivaltio terveydenhuoltoineen ja vanhuuseläkejärjestelmineen vuoteen 2049 mennessä. Kiinan inhimillisten resurssien, sosiaaliturvan ja siviiliasiain ministeriön toimesta laaditun raportin mukaan tavoite toteutetaan kolmessa vaiheessa.

Ensimmäisessä vaiheessa v. 2008–2012 luodaan turvaverkosto, joka sisältää minimi toimeentulon, sairasvakuutuksen ja eläkkeen kaikille kaupunkien ja maaseudun asukkaille. Toisessa vaiheessa v. 2013–2020 valtio kehittää hyvinvointipolitiikkaa ja panostaa sosiaaliturvaverkoston vakauteen ja kestävyyteen. Kolmannessa vaiheessa maasta rakennetaan sosialistinen hyvinvointivaltio, jolla on kiinalaiset ominaispiirteet.

Kiinan sosiaaliturvajärjestelmä käsittää jo sosiaalivakuutuksen, vanhuus-, orpous ja vammaisavustuksen, erityishuolenpidon varusmiehille, asumispalvelut ja sosiaaliavun.

Sosiaaliturvajärjestelmän ydin – sosiaalivakuutus – sisältää vanhuus- ja työttömyysturvan, sairausvakuutuksen, työtapaturmavakuutuksen ja äitiysrahan.

Suurin osa sosiaalipolitiikasta on kohdennettu kaupunkilaisille. 737 miljoonaa maalaista on jätetty vaille asianmukaista eläkettä ja sairasvakuutusta. Vuonna 2003 hallitus käynnisti osuuskunnille suunnatun terveydenhuolto-ohjelman tarjoten näin perusterveydenhoitoa maaseudulle. Ohjelma kattaa jo 91 % maanviljelijöistä ja 98 % maaseudusta. Raportin mukaan maaseudun osuuskuntien terveydenhuolto liitetään taajamien sairausvakuutukseen. Lisäksi vanhuuseläke ulotetaan koskemaan myös maaseutua.

Kaventaakseen elintasokuilua valtiovalta on kehittänyt vähimmäistoimeentulojärjestelmää maaseudulle 1990-luvulta lähtien. Vuonna 2007 sellainen perustettiin 31 provinssiin, itsehallintoalueeseen ja kuntaan manner-Kiinassa. Elokuussa 2008 uudesta järjestelmästä hyötyi jo yli 38 miljoonaa ihmistä.

Matti Laitinen

Lähteet: KKP:n puolueohjelma; Kiinan tie – marxilaisuus vai maolaisuus (Kansankulttuuri 1973); Kominform; Wikipedia; CIA Factbook; Suomen Pankin Siirtymätalouksien tutkimuslaitos (BOFIT) Kiina-tilastot; Kulttuurivallankumous, STT-IA/ Michael Schoenhals,14.11.1997; BBC; Vallankumous, Mark Almond, Otava 1999; http://www.sosialismi.net/ Pieni punainen kirja; Suomi-Kiina-seuran verkkosivut: Kiinan taloudellisesta kehityksestä (Tauno Huotari), Oikeudenmukaisuus kehityksen päämääränä (Kiinan inhimillisen kehityksen maaraportti v. 2005) ja Kiinan terveydenhoitojärjestelmän uudistusten arviointi ja toimeenpanosuositukset; www.chinadaily.com.cn ja Kiinan kulttuuri, Tauno-Olavi Huotari ja Pertti Seppälä, Otava 1990.

VETOOMUS KOLUMBIAN ALKUPERÄISKANSOJEN PUOLESTA

YK:n ihmisoikeuksien julistuksen mukaan kaikki ihmisolennot – mukaan lukien Etelä-Amerikan alkuperäiskansat – syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä. Kolumbian intiaaniväestön edustaja voi vedota yhtä hyvin kuin Suomen kansalainenkin kaikkiin ihmisoikeuksien julistuksessa julistettuihin oikeuksiin ja vapauksiin oman kotimaansa poliittisesta, hallinnollisesta tai kansainvälisestä tilanteesta riippumatta. Jokaisella maapallon alkuperäiskansojen edustajalla pitäisi olla oikeus elämään, vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen.

TOISINKIN VOISI OLLA

Boliviassa kansanäänestyksessä 7.12.2008 vahvistettavan perustuslain 2 § mukaan ”Intiaaniväestölle ja alkuperäiskansoille palautetaan ennen siirtomaavallan alkua vallinnut, heidän esi-isiensä aikainen, oikeus heidän omiin alueisiinsa. Tämä perustuslaki takaa heille vapaan itsemääräämisoikeuden, joka painottuu heidän tahtoonsa muodostaa ja olla osa yhdistynyttä, monikansallista ja yhteisöllistä valtiota sekä takaa heidän itsehallinto-oikeutensa, kulttuurinsa ja alueensa jälleenrakentamisen perustuslain puitteissa.”
Presidentti Morales on todennut: ”Ennen espanjalaisten valloittajien tuloa nämä olivat alkuperäiskansojen maita ja ne on palautettava heille.”

Boliviassa guarani-intiaaneille on luovutettu oikeudet yli 900 000 eekkerin kokoiseen maa-alueeseen. Valtiolla on oikeus pakkolunastaa maita, joita ei käytetä sosiaalisesti hyödylliseen tarkoitukseen kuten maanviljelyyn tai liiketoimintaan.

KOLUMBIALAINEN LOGIIKKA

Kolumbiassa on käyty sisällissotaa jo 43 vuotta. Sodan vastapuolina ovat USA:n tukema Kolumbian armeija ja liittolaisenaan AUC (Kolumbian yhdistyneet itsepuolustusvoimat) sekä niitä vastaan taistelevat maan suurimmat vasemmistolaiset sissiliikkeet FARC-EL ja ELN. AUC koostuu useista äärioikeistolaisista puolisotilaallisista ryhmistä, jotka nauttivat suurmaanomistajien, huumeparonien ja armeijan yhden osan tukea.

Kolumbian etniset ryhmät ovat syntyneet intiaanien, espanjalaisten siirtolaisten ja afrikkalaisten orjien sekoittumisesta. Vuonna 1991 maa sai uuden perustuslain, joka takasi muodollisesti alkuperäiskansojen oikeudet, mutta unohti täyttää niiden vaatimukset omista maa-alueista.

Vuonna 1999 Kolumbian presidentti Andrés Pastrana teki ehdotuksen ”Plan Colombiasta”, jonka päämäärinä olivat maan sosiaalinen ja taloudellinen elvyttäminen lopettamalla aseellinen konflikti ja luomalla maalle huumeiden vastainen strategia. Myöhemmin Plan Colombian tavoitteiksi asettuivat USA:n yksilöidyt poliittiset ja sotilaalliset päämäärät Latinalaisessa Amerikassa. Sen lopullisena päämääränä oli kiihdyttää markkinoiden avautumista Amerikan alueella FTAA-sopimuksen avulla.

Kolumbian nykyinen, liberaalipuoluetta edustava presidentti Alvaro Uribe astui maansa johtoon v. 2002. Hän otti tehtäväkseen kasvattaa sotilasmenoja ja lisätä yhteistyötä USA:n kanssa kitkeäkseen maasta huumetuotannon ja vasemmistolaiset sissiliikkeet. Hän toimii sekä maansa päämiehenä että sen hallituksen johdossa ja on näin ollen myös vastuussa maassaan tapahtuvista ihmisoikeuksien loukkauksista.

Ulkoministeri Colin Powellin vieraillessa v. 2002 Bogotassa hän ilmaisi USA:n suhtautuvan Kolumbiaan seuraavasti: ”Me uusimme sitoumuksemme pyrkiäksemme kohti yleisiä päämääriämme: vahvistaa demokratiaa, lisätä ihmisoikeuksien kunnioitusta, taistella huumeita ja terrorismia vastaan ja tärkeimpänä seikkana on laajentaa taloudellisen hyvinvoinnin kehä koskemaan kaikkia kolumbialaisia.”

Tämän päämäärän toteuttamiseksi USA myönsi Kolumbialle 1,8 miljardin dollarin avustuksen.

516 VUOTTA KESTÄNYT KOLUMBIAN ALKUPERÄISVÄESTÖN SORTO JATKUU
Alvaro Uriben johtama hallitus vahvistaa maansa demokratiaa ja kunnioittaa alkuperäiskansojensa ihmisoikeuksia hyvin erikoisella tavalla – polkemalla niitä järjestelmällisesti. AUC- joukot, tappoivat 28.9.2008 intiaanijohtaja Raúl Mendozan tämän kodissa. Aseistettu mellakkapoliisi hyökkäsi helikoptereilla ja tankeilla varustautuneena 12.10.2008 Caucan maakunnassa rauhanomaisesti mieltään osoittavien alkuperäiskansojen edustajien ja talonpoikien kimppuun, jotka protestoivat valtiovallan harjoittamaa kuolemanpolitiikkaa ja monikansallisia yhtiöitä vastaan. He vaativat itselleen perusoikeuksia, vapautta, autonomiaa ja oikeudenmukaista maanjakoa.

Kolumbian kansallinen intiaanijärjestön hallituksen (AUTORIDAD NACIONAL DE GOBIERNO INDIGENA – ONIC) mukaan viimeisen seitsemän vuoden aikana maassa on tapettu noin 1 125 alkuperäiskansoja edustavaa ihmistä. 18 alkuperäiskansaa on saatettu sukupuuton partaalle. 450 000 ihmistä on vailla maata. Yli 600 lasta Chocon alueella on kuollut aliravitsemukseen ja tauteihin. Kolme miljoonaa kolumbialaista on paennut maasta. 400 000 perhettä on menettänyt kotinsa. Neljän miljoonan ihmisen kodit on pakkosiirretty muualle. 30 000 henkilöä on kadonnut. 5 000 oikeudenkäynnitöntä kuolemantuomiota pantu täytäntöön. Lisäksi satoja opettajia, lehtimiehiä ja ammattiyhdistysaktiiveja on murhattu. Noin kuusi miljoonaa hehtaaria parasta maata on Kolumbian huumeparonien, poliitikkojen ja AUC:n hallussa. USA:n, Kanadan ja EU:n kanssa solmitut vapaakauppasopimukset ovat omalta osaltaan raivanneet tietä alkuperäiskansojen oikeuksien, kulttuurien, tietojen, maiden ja taloudellisten arvojen ryöstöön, pakkotyöhön, syrjäyttämiseen ja suoranaiseen terroriin.

Me emme hyväksy Kolumbian hallituksen toimia!

Me tuomitsemme Kolumbian hallituksen toimet! Me vaadimme, että se lopettaa maansa alkuperäiskansoihin kohdistamat sorto- ja vainotoimenpiteet sekä kunnioittaa niiden ihmisoikeuksia ja myöntää lisäksi alkuperäisväestölle itsehallinnon ja omistusoikeuden niiltä anastettuihin maa-alueisiin!


Helsingissä lokakuun 16. päivänä 2008

Hands Off Venezuela – Finland
Latinalaisen Amerikan solidaarisuusverkosto
PAND – Taiteilijat rauhan puolesta

Alkuperäiskansojen veri vuotaa Kolumbiassa

Paramilitaarit, Kolumbian laittomat puolisotilaalliset aseistetut joukot, tappoivat 28.9.2008 alkuperäiskansanjohtajan Raúl Mendozan tämän kodissa.

Kaksi viikkoa myöhemmin 12 000 alkuperäiskansalaista ja pientalonpoikaa marssivat Pan American valtatiellä Caucan maakunnassa 12.10.2008 rauhanomaisesti valtiovallan harjoittamaa kuolemanpolitiikkaa ja monikansallisia yhtiöitä vastaan perusoikeuksiensa, vapauden, autonomian ja oikeudenmukaisen maanjaon puolesta.

Aseistettu mellakkapoliisi kävi mielenosoittajien kimppuun helikoptereilla ja tankeilla vahvistettuna ja haavoitti vakavasti ainakin 23 marssijaa. Asia viedään yleisamerikkalaiseen tuomioistuimeen.

Viimeisen seitsemän vuoden aikana noin 1 125 alkuperäiskansalaista on tapettu, 18 alkuperäiskansaa on sukupuuton partaalla, 450 000 ei ole maata, yli 600 lasta Chocon alueella on kuollut aliravitsemukseen ja hoidettavissa oleviin tauteihin, kolme miljoonaa kolumbialaista on paennut maasta, 400 000 perhettä on menettänyt kotinsa, neljän miljoonan kodit on siirretty paikaltaan muualle, 30 000 henkilöä kadonnut, 5 000 tuomioistuinten ulkopuolista kuolemantuomiota pantu täytäntöön ja satoja opettajia, lehtimiehiä ja ammattiyhdistysaktiiveja tapettu.

Noin kuusi miljoonaa hehtaaria parasta maata on huumeparonien, poliitikkojen ja paramilitaaarien hallussa. USA:n, Kanadan ja EU:n kanssa solmitut vapaakauppasopimukset ovat omalta osaltaan raivanneet tietä alkuperäiskansojen oikeuksien, kulttuurien, tietojen, maiden ja taloudellisten arvojen ryöstöön, pakkotyöhön, syrjäyttämiseen ja suoranaiseen terroriin.

Näin jatkuu jo 516 vuotta kestänyt alkuperäisväestön sorto. Sitä vastaan noustaan jälleen kerran näinä päivinä.

Uribe on menettänyt viimeisen järjenrippeensä.

Kolumbian kansallinen alkuperäisjärjestö

www.onic.org.co
www.cric-colombia.org


Timo Partanen
PhD, MSc, MPh, BSc, Profesor Visitante
Instituto Regional de Estudios en Sustancias Tóxicas (IRET)
Centro Colaborador de Organización Panamericana de Salúd (OPS)
Facultad de Ciencias de la Tierra y el Mar
Universidad Nacional
Apartado Postal 86 / 3000 Heredia / Costa Rica
Tel. 506 2261 8002; Fax 506 2277 3583
timo_partanen@yahoo.com

HORNET-HANKE JÄIHIN – RAHAA PERUSPALVELUIHIN

Suomi aikoo modernisoida Hornet-hävittäjänsä muuttamalla ne torjuntahävittäjistä täysiverisiksi rynnäkkökoneiksi. Koneisiin hankitaan monenlaista uutta tekniikkaa, muun muassa Nato-yhteensopiva tietovuolaitteisto ilmatilannekuvan luomista ja yhteyksien pitoa varten.

Lisäksi on tarkoitus hankkia ilmasta ilmaan- sekä ilmasta maahan-ohjuksia. Jälkimmäisten kantomatka tulisi olemaan jopa yli 300 kilometriä. Hyökkäyksellisyys on suuri muutos Suomen ilmavoimille, jonka hävittäjät ovat toimineet tähän saakka vain torjuntaominaisuudessa.

Modernisointiprosessin ensivaihe, MLU 1, maksaa 325 miljoonaa euroa. Toisen vaiheen, MLU 2:n, kustannuksista ei ole vielä tarkkaa tietoa, mutta ilmavoimissa on arvioitu sen tulevan maksamaan 1,3 miljardia.

Modernisointihankeen kustannusarvio yllätti jopa puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Juha Korkeaojan. Onkin ilmeistä, että kustannusten todellinen taso on pidetty salassa eduskunnalta, koska on haluttu varmistaa hankkeen läpimeno ilman vastalauseita.

PAND - Taiteilijat rauhan puolesta -järjestö tuomitsee suunnitelmat Hornetien muuttamiseksi hyökkäyskoneiksi. Hornet-hanke on kuvastaa hyvin Suomen ulkopolitiikan muutosta perinteisestä rauhanomaisesta sovittelulinjasta avoimeksi militarismiksi. Hanke tiivistää entisestään Suomen yhteistyötä sotilasliitto Naton ja sen johtavan valtion, maailman suurimman asemahdin, Yhdysvaltojen kanssa.

Suomen kansan selkeä enemmistö vastustaa maamme Nato-jäsenyyttä. Hornetien muuttaminen tekniikaltaan Nato-yhteensopiviksi on taas yksi lisäosoitus maamme johdon pyrkimyksestä integroida Suomea Natoon ulkokautta, kansalta ulottumattomissa ja sen mielipiteestä piittaamatta.

Kunnille riittävät määrärahat

Lukuisat mielipidetiedustelut osoittavat, että sosiaali- ja terveyspalveluiden turvaaminen sekä köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentäminen ovat kansalaisten enemmistön mielestä tärkeimpiä yhteiskunnallisia tavoitteita.
Valtiovarainministeri Jyrki Katainen on väläytellyt julkisten menojen leikkauksia Yhdysvalloista lähtöisin olevan finanssikriisin johdosta.

Asevarustelumäärärahoista tinkimistä ei ole julkisuudessa juuri vaadittu. Pelkona on, että leikkaukset kohdistuvat jälleen 1990-luvulta tuttuun tapaan kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin.

PAND vaatii hallitusta asettamaan asiat vihdoinkin kansalaisten enemmistön vaatimaan tärkeysjärjestykseen. Jokelan ”yksittäistapaus” ei saanut hallituksen hälytyskelloja soimaan. Kuinka monta ”yksittäistapausta” tarvitaan, ennen kuin kunnille taataan riittävät määrärahat saattamaan esimerkiksi koulujen oppilashuolto säälliselle tasolle?

Lasten ja nuorten mielenterveyspalvelut on saatettava niin ikään välittömästi kuntoon. Terveydenhoidon ja perusopetuksen resurssit on turvattava. Tähän on varaa, sillä Suomi on rikkaampi kuin koskaan aiemmin – kyse on poliittisista arvovalinnoista.

Jos valtiovarainministeri Katainen haluaa jostain leikata, niin tehtäköön se ensimmäiseksi tolkuttoman kalliista ja turhista Hornet-modernisoinneista. Hallituksen on kuunneltava ihmisten mielipiteitä, ja satsattava ihmisten hyvinvointiin asevarustelun sijasta.

PAND - Taiteilijat rauhan puolesta

RÄKÄOSTERIJOJOT VIEVÄT SUOMEA NATO:on

YK:n peruskirjan mukaan kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta uhkaavien valtioiden välisten riitojen selvittely tulisi perustua rauhanomaisiin menettelytapoihin. Jos turvallisuusneuvosto katsoo, että 41. artiklassa edellytetyt toimenpiteet ovat riittämättömiä, tai jos ne ovat osoittautuneet riittämättömiksi, se voi ryhtyä ilma-, meri- tai maasotavoimien avulla toimintaan, jota se pitää tarpeellisena kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseksi tai palauttamiseksi.

On ikävää havaita, että YK:n 24.10.1945 voimaansaattama peruskirja on muuttunut kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden kannalta kokoelmaksi kastuneita paperitiikerin haukotuksia. Suomen sotilaallinen liittoutumattomuus ja YK:n asema kansainvälisten kriisien ratkaisijana on menettänyt maamme poliittisen eliitin keskuudessa merkityksensä. Ne ovat korvautuneet NATO-yhteistyöllä. Suomi aloitti hivuttautumisensa kohti NATO:n jäsenyyttä liittymällä Pohjois-Atlantin yhteistyöneuvoston (NACC) tarkkailijaksi v. 1992 ja v. 1994 Naton rauhankumppanuusohjelmaan. NACC:n korvanneeseen Euro-Atlanttiseen yhteistyöneuvostoon (EAPC) maamme änkesi v. 1997. Elämme NATO-yhteyksien syventämisen aikaa.

NATO:n MUUTTUNUT ROOLI

Kylmän sodan päättymisen jälkeen Nato on laajentunut itään entisiin Varsovan liiton maihin ja neuvostovaltioihin. Sotilasliiton toiminta on aktivoitunut ja sen toiminnan luonne on muuttunut kauhun tasapainottomuuden kaudella puolustusliitosta hyökkäysliitoksi. Se suhtautuu välinpitämättömästi YK:n päätöslauselmiin. Todistaakseen voimansa NATO suoritti ensimmäisen sotatoimensa helmikuussa 1994 Bosnia-Hertsegovinassa.

On suorastaan naurettavaa, että NATO:n peruskirjan 7. artiklassa väitetään, että NATO-sopimus ei vaikuttaisi millään tavoin niihin oikeuksiin ja velvollisuuksiin, joita sen YK:hon kuuluvilla jäsenvaltiolla Yhdistyneiden Kansankuntien peruskirjan nojalla on.

SIVIILIEN JOUKKOTUHOON ERIKOISTUNUT SOTILASLIITTO

YK:n yleiskokous toi julki 11.12.1946 päätöslauselmassaan joukkotuhonnan olevan rikos kansainvälistä oikeutta vastaan, YK:n hengen ja päämäärien vastaista sekä sen olevan myös sivistyneen maailman tuomitsema teko. Kyseisen päätöslauselman 1. artiklassa sanotaan: ”Sopimuspuolet toteavat joukkotuhonnan, tapahtui se sitten rauhan tai sodan aikana, olevan kansainvälisen oikeuden mukaan rikoksen, jonka ehkäisemiseen ja rankaisemiseen ne sitoutuvat. Tällaisiin rikoksiin syyllistyneet henkilöt on rangaistava siitä riippumatta, ovatko he perustuslain mukaisesti hallitusvastuussa olevia henkilöitä, virkamiehiä tai yksityisiä henkilöitä.”

USA:n johtaman NATO:n siviileihin kohdistavat täsmätappotoimenpiteet Afganistanissa ja Irakissa täyttävät varsin hyvin joukkotuhonnan tunnusmerkit. USA:n ja NATO-maiden valtiojohtajat olisi asetettava syytteeseen kansanmurhista Haagin kansainväliseen sotarikostuomioistuimeen. Rikostuomioistuimella on valta tuomita henkilöitä sotarikoksista, rikoksista ihmisyyttä vastaan ja joukkotuhonnasta. Miksi YK:n pakotejärjestelmiä ei sovelleta tähän imperialistiseen sotilasliittoon?

NATO:n PERUSKIRJAN JOUSTAVA 5. ARTIKLA

”Sopimuspuolet sopivat siitä, että aseellista hyökkäystä yhtä tai useampaa sopimuspuolta vastaan Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa on pidettävä hyökkäyksenä niitä kaikkia vastaan… jos tällainen aseellinen hyökkäys tapahtuu, kukin niistä harjoittamalla erillistä tai yhteistä Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan 51 artiklassa tunnustettua puolustautumisoikeutta auttaa hyökkäyksen kohteeksi joutunutta sopimuspuolta tai hyökkäyksen kohteeksi joutuneita sopimuspuolia…”

Afganistan ja Irak eivät ole hyökänneet aseellisesti – ainoankaan niistä nähden maapallon toisella puolella sijaitsevan – NATO-valtion kimppuun, joten NATO:n peruskirjan 5. artiklan määrittelemään kollektiiviseen puolustautumisoikeuteen vetoaminen 12.9.2001 oli Afganistanin valloitussodan kohdalla täysin kestämätön peruste. Irakin miehitys rikkoi myös kaikkia mahdollisia kansainvälisiä sopimuksia. USA:n johtama liittoutuma aloitti maahyökkäyksen Irakiin 20.3.2003 ilman YK:n turvallisuusneuvoston valtuutusta tai edes julistamatta sotaa. Sodan aloittaminen aiheutti ristiriitoja NATO:n sisällä, koska Ranska, Saksa ja Belgia vastustivat Irakin sotaa, mutta tämäkään ei lopettanut itse sotaa. Irakista ei ole löytynyt joukkotuhoaseita ja yhteyksiä USA:n kouluttamaan Al-Qaidaan, koska se ei ollut edes tarpeen. Espanja on vetänyt joukkonsa pois Irakista.

NATO:n peruskirja on merkillinen laitos. Siinä mainitaan, että 5. artiklan mukaiset aseelliset toimenpiteet on lopetettava, kun YK:n turvallisuusneuvosto on ryhtynyt tarvittaviin toimenpiteisiin rauhan ja turvallisuuden palauttamiseksi ja ylläpitämiseksi.

SUOMI JA NATO

Suomen oikeistolaiset räkäosterijojot pyrkivät liittämään maamme vaikka väkisin NATO:n täysjäseneksi. Kuinka moni kansalainen tiedostaa ratifioidun NATO-sopimuksen olevan valtiosopimus, jota voi tarkistaa vasta 10 vuotta siihen liittymisen jälkeen, mikäli toiset jäsenmaat suostuvat siihen. Lisäksi maamme voisi irtisanoutua sotilasliitosta aikaisintaan 21 vuotta siihen liittymisen jälkeen. Kaikille lienee selvää, että mitkään Suomen aikaisemmin tai tulevaisuudessa solmimat kansainväliset sitoumukset eivät saa olla ristiriidassa NATO:n määräysten kanssa.

Kuinka syvälle Suomen – NATO-myönteisen poliittisen eliitin – on työnnettävä kätensä paskaan, ennen kuin se huomaa kourivansa paskaa? Suomen kansaa ei voi pakottaa loputtomilla gallupeilla, Martti Ahtisaaren nuoleskelevilla tyhmyyksillä ja Hesarin mielipidemuokkauksella liittymään NATO:n täysjäseneksi.

Olisi parempi suuntautua tulevaisuuteen ja solmia YYA-sopimus Kiinan kanssa kuin haikailla lahoavan jenkki-imperiumin perään.


IRTI NATOSTA!

Matti Laitinen

BOLIVAARISEN VALLANKUMOUKSEN VAHVUUDET JA HEIKKOUDET

VALLANKUMOUKSEN VAHVUUDET

Venezuelan kansan enemmistö on tukenut ja tukee edelleen bolivaarista vallankumousprosessia. Kansan tuki (bolivaariset piirit) sekä uskollisena pysynyt osa maan armeijaa palauttivat Hugo Chávezin valtaan huhtikuun vallankaappausyrityksessä v. 2002. Sittemmin vallanriistoyritykset on torjuttu, koska maan asevoimat ovat olleet lojaaleja bolivaariselle hallitukselle.

Presidentti Chávezin henkilökohtainen kansansuosio on vain kasvanut vuosien myötä. Tämä on ilmennyt selkeästi voittoina useissa presidentinvaleissa ja kansanäänestyksissä. Vallankumouksen yhdeksi moottoriksi nimetty Venezuelan yhdistynyt sosialistinen puolue on maan suurin puolue, jossa on 5,7 miljoonaa jäsentä. Joukkopuolueen kenttäorganisaation – sosialististen pataljoonien – vaikutus kansanjoukkoihin on merkittävä. PSUV on solminut Isänmaallinen liitto –nimisen vaaliliiton marraskuun paikallisvaaleja varten vallankumousta tukevien Venezuelan kommunistisen puolueen (PCV) ja Isänmaa kaikille –puolueen (PPT) sekä Kansan vaaliliike –puolue (MEP) kanssa. Opposition poliittinen voima on surkastunut lähes olemattomiin.

Chávezin johtama hallitus on kyennyt suuntamaan huomattavan osan maan öljytuloista köyhiä suosivien sosiaaliohjelmien käyttöön. Bolivaarisen vallankumouksen kaikille kansalaisille takaama ilmainen koulutus ja terveydenhoito ovat olleet avaimia Chávezin saavuttamaan menestykseen. Kolmelle miljoonalle kansalaiselle on suotu pääsy lukutaito- ja koulutuskampanjoiden piiriin. Työttömyys on puolittunut. Slummeihin ja takapajuloihin on perustettu omat terveyskeskuksensa. Ennen Chávezin valtaantuloa kansalaisista 80 % eli köyhyydessä ja 20 % vauraudessa. Hänen valtakaudellaan Venezuelan köyhyys on puolittunut.

Valtion kauppaketju Mercal vastaa 50 % maan elintarvikehuollosta ja –jakelusta. Hallituksen tukema verkosto jakaa elintarvikkeita pienille valintamyymälöille 800 tonnia päivässä. Viisi vuotta sitten käynnistetyn kansallisen ruokaohjelman puitteissa on kyetty takaamaan pieni- ja keskituloisille ihmisille elintarvikkeiden saatavuus 60 % edullisemmin kuin yksityisiltä markkinoilta.

Venezuelan, Amerikalle luonteenomainen, presidenttivaltainen hallintojärjestelmä on mahdollistanut Chávezille oman edistyksellisen hallituksen nimittämisen ja yhteiskunnan muuttamisen perustuslakia uudistamalla. Vuoden 1999 perustuslaki on osoittautunut taipuisaksi moniin muutoksiin.

Bolivaarisen vallankumouksen eloonjääminen selittyy myös omalta osaltaan sen kykynä löytää itselleen hyviä liittolaisia (ALBA-maat, Kiina ja Venäjä) sekä USA:n maailmanmahdin heikentymisellä (Afganistan, Irak ja Yhdysvaltain heikko talous).

VALLANKUMOUKSEN HEIKKOUDET

Venezuelan talouden avainsektorien asteittainen kansallistaminen on edelleen kesken ja näin ollen maan talous on edelleen osittain kapitalistien hallussa. Porvarillisen valtion purkamista ja sen korvaamista vallankumouksellisella valtiolla ei ole myöskään vielä täysin toteutettu. Tilannetta on pyritty korjaamaan presidentin antamilla asetuksilla sekä 23.11.2008 järjestettävillä paikallisvaaleissa, jolloin valitaan eri osavaltioiden kuvernöörit, kaupunkien pormestarit ja kunnallisvaltuustot. Näissä vaaleissa ratkeaa maan poliittinen suunta vuosiksi eteenpäin.

Kamppailu sosialismista kapitalismin sisällä on sangen vaikeaa, koska kapitalistinen arvomaailma ja taloussuhteet ovat yhä voimassa. Sosialismiin siirtymisen prosessi Venezuelassa on vasta alussa. Kansan sosialistisen tietoisuuden alhaisuutta kuvaa hyvin se, että sosialistisiin uudistuksiin pyrkivä perustuslaki ei tullut hyväksytyksi kansanäänestyksessä v. 2007 lopulla.

Venezuelan työväenluokka on kooltaan varsin pieni. Maan virallisesta työvoimasta – 12,5 miljoonasta kansalaisesta – vain 20 % on järjestäytynyt ay-liikkeeseen. Epävirallisella kuutamosektorilla työskentelee 47 % työvoimasta. Maassa toimii kaksi ammatillista keskusjärjestöä. CTV edustaa maan poliittista oppositiota ja Työläisten kansallinen ammattiliitto (UNT), jossa on yli 600 000 jäsentä, tukee presidentti Chávezia. Ay-liike on hajanainen. Osa ammattiliitoista keskittyy omien jäsentensä etujen ajamiseen. Osa pyrkii valtaamaan tehtaita ja lisäämään työläisten itsehallintoa ja demokraattista valvontaa laajennetaan tehtaissa.

UNT:ssa on ilmennyt ristiriitaisia kokemuksia työläisten osallistumisesta laitoksien johtamiseen sekä ongelmia omassa autonomiassaan ja demokratiassaan. Sisäiset konfliktit ja väittelyt ovat rappeuttaneet keskusliiton. Henkilövalintoja on lykätty ryhmäkuntien riitojen, poliittisten erimielisyyksien ja henkilökohtaisen urakilpailun vuoksi. Eri suuntaukset liiton sisällä vetävät kotiin päin. Presidentti Chávezin mukaan UNT:n pitäisi kokoontua keskustelemaan tehtaiden valtaamisesta ja keskittyä kehittämään työläisten valtaa esimerkkinä sosialismin rakentamisesta.

Venezuelan tuotantorakenne on kovin yksipuolinen. Se perustuu öljyteollisuuteen. Öljyn maailmamarkkinahinta on korkea ja vallankumous rahoitetaan öljytuloilla. Ravinnosta tuodaan 90 % ulkomailta. Väestöstä 87 % asuu kaupunkitaajamissa.

Vallankumous henkilöityy vahvasti presidentti Cháveziin. Mikäli hänen asemansa kasvaa yhä voimakkaammin henkilöpalvonnan suuntaan tai hänet murhataan, sillä on omat kielteiset seurauksensa.

VALLANKUMOUKSEN TULEVAISUUDEN MAHDOLLISUUDET

Yhteisöllisen vallan kasvattaminen on ollut yksi tärkeimmistä bolivaarisen vallankumouksen moottoreista. Vallankumous vahvistaa sosialismin merkitystä globaalina yhteiskunnallisena vaihtoehtona, jos se kykenee korvaamaan kapitalismissa esiintyvän edustuksellisen demokratian osallistuvalla demokratialla. Chavistojen suunnitelmana on korvata maan valtio- ja hallintorakenteita 36 000 yhteisöneuvoston harjoittamalla alueellisella päätäntä- ja toimintavallalla.

Paras tapa turvata Venezuelan ruokaomavaraisuus on saattaa v. 2001 käynnistetty maareformi loppuun ja synnyttää omavarainen maataloustuotanto työntekijöineen. Toimenpide kohentaisi myös työllisyyttä sekä parantaisi yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden toteutumista pienviljelijöiden ja maattomien maatyöläisten keskuudessa.

Väestön ikärakenne suosii yhteiskunnallisen tajunnan muuttamisen suopeammaksi sosialismin suhteen koulutuksen avulla, koska väestön enemmistö edustaa nuoria ikäluokkia. Venezuelan 26,4-miljoonaisesta väestöstä 31 % on 0-14-vuotiaita. Väestön keski-ikä on vain 25,2 vuotta. Ikärakenteesta johtuen valta ohjautuu sen käsiin, kuka saa osakseen nuorison ja perheellisen aikuisväestön kannatuksen.

Taloudellinen integraatio Latinalaisessa Amerikassa alkoi jo II maailmansodan jälkeen. Vuonna 1955 perustettiin Latinalaisen Amerikan vapaakauppa-alue. Muita toteutuneita yhdentymishankkeita ovat: Latinalaisen Amerikan integraatioliitto (ALADI) v. 1980, Keski-Amerikan integraatiojärjestelmä (SICA) v. 1995, Andien maiden yhteisö (CAN), MERCOSUR v. 1991 ja Karibian yhteisö (CARICOM) v. 1973 sekä ALBA (Bolivaarinen vaihtoehto Amerikoille) v. 2004.

ALBA (Bolivaarinen vaihtoehtoehto Amerikoille -sopimus) kutsuu muita Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen valtioita keskinäiseen integraatioon ja luomaan todellinen ja elinvoimainen vaihtoehto Etelä- ja Keski-Amerikan kansoihin ja luonnonvaroihin kohdistuvalle riistolle. Se syntyi vastapainoksi USA:n taloudellisille ja poliittisille alistamispyrkimyksille Latinalaisessa Amerikassa. ALBA:n pitkäntähtäimen päämääränä on luoda 15 vuodessa Etelä-Amerikan kansojen yhteisö, jolla on yhteinen valuutta ja parlamentti sekä yhteiset kaupan, politiikan ja talouden instituutiot. Sopimukseen kuuluu tällä hetkellä kuusi jäsenmaata Venezuela, Kuuba, Bolivia, Nicaragua, Dominica ja Honduras. Latinalaisen Amerikan integraation laajentuminen ja syventäminen on bolivaarisen vallankumouksen paras ulkopoliittinen turva.

VALLANKUMOUKSEEN KOHDISTUVAT UHKAT

Bolivaarisella vallankumouksella on sekä sisäisiä että ulkoisia uhkia. Sisäisiä uhkia ovat mm. maan eläkkeellä olevien upseerien, maan kapitalistien ja opposition ryhtyminen USA:n masinoimaan vallankaappaukseen, erillisten osavaltioiden pyrkimys irrottautua Venezuelan liittotasavallasta sekä PSUV:n yhtenäisyyttä pirstaloiva suuntataistelu poliittisesta strategiasta ja taktiikasta.

Venezuelassa paljastui 10.9.2008 vallankaappausyritys ja presidentin salamurhahanke. Neljä eläkkeellä olevaa sotilasta ja yksi aktiiviupseeri on vangittu tapahtumien johdosta. Syytettyinä ovat eläkkeellä olevat vara-amiraali Carlos Alberto Millan Millan, kansalliskaartin kenraali Wilfredo Barroso Herrera ja ilmavoimien kenraali Eduardo Baez Torrealba sekä majuri Elimena Labarca Soto. Hugo Chávezin entistä puolustusministeriä Raul Isaias Baduelia epäillään myös osallisuudesta tähän USA:n hyväksymään salaliittoon.

Osa PSUV:n puoluejohdosta haluaisi pitäytyä valtiomonopolistisessa kapitalismissa, toinen osapuoli haluaisi vahvistaa ennen sosialismin rakentamisen aloittamista olennaisesti valtion kontrollia tuotannossa, perusteollisuuden kehittämisessä ja yhteiskunnassa sekä kolmas osapuoli taas tahtoisi rakentaa sosialismia jo kapitalismin sisälle. Mikäli suuntakysymystä ei kyetä ratkaisemaan onnistuneesti, se voi johtaa pahimmillaan sosialismin rakennustyötä ohjaavan puolueen hajoamiseen.

Suurin uhka bolivaariselle vallankumoukselle on kuitenkin edelleen USA:n suorittama interventio. Tämän uhkakuvan loiventamiseksi Venezuela on liittoutunut mm. ALBA-maiden, Kiinan ja Venäjän kanssa sekä kohentanut aseellista valmiuttaan.

Maanosan integraatiossa on huomioitu myös turvallisuuskysymykset. Etelä-Amerikan kansojen liiton (UNASUR) puolustus- ja ulkoministerit kokoontuivat 23.6.2008 Santiago de Chilessä kaksipäiväisen kokouksen muodostaakseen "Etelä-Amerikan puolustusneuvoston".

UNASUR:in peruskirja allekirjoitettiin toukokuussa 2008 Ecuadorissa. Sen jäsenvaltioita ovat Argentiina, Bolivia, Brasilia, Chile, Colombia, Ecuador, Guyana, Paraguay, Peru, Surinam, Uruguay ja Venezuela. Järjestön toiminnan piiriin kuuluvat yhteistyö puolustuksen, energiaturvallisuuden, infrastruktuurien rakentamisen, yhteiskunnallisen kehityksen ja koulutuksen alueilla sekä jäsenmaiden erilaisuudesta johtuvien pulmien ratkaisemisessa.


Matti Laitinen
Lähteet: omat artikkelit v. 2002–2008 ja GLW.

VENEZUELAN BOLIVAARINEN PROSESSI, DEMOKRATIA JA SOSIALISMI


Kanadalainen sosialisti Jeffery R. Webber haastatteli 5.9.2008 venezuelalaista Oscar Gonzálezia, joka toimii PSUV:in Sosiaaliset liikkeet kansanvallan puolesta –järjestön koordinaattorina. Hän on myös puolueen sosialististen pataljoonien kenttätason edustaja.

JRW: Kuinka sinusta tuli tämän järjestön poliittinen aktivisti?

OG: Minä vastasin meidän comandantemme Hugo Chávezin Fríasin kutsuun huhtikuussa 2006. Me aloimme rakentaa ruohonjuuritasolta uutta puoluetta – Venezuelan yhdistynyttä sosialistista puoluetta (PSUV). Monenlaiset aktivistit ryhtyivät organisoimaan kansaa yhteisöissä ja järjestivät kokouksia sekä perustivat periaatteessa sosialistisen puolueen ruohonjuuritason. Tämä perusta löytyi sosialistisista pataljoonista. Kullakin köyhällä kaupunginosalla on niitä lukuisia. Niissä kussakin on keskimäärin 300 jäsentä, jotka kokoontuvat säännöllisesti viikoittain. Pataljoonat valitsevat keskuudestaan oman komitean, joka koostuu puheenjohtajasta, poliittisen työn ohjaajasta ja propagandavastaavasta sekä alueellisesta puolustuksesta vastaavasta henkilöstä. Ne ovat PSUV:n perussoluja.

JRW: Voisitko kuvailla bolivaarisen prosessin kehittymistä v. 1998? Kuinka prosessi on radikalisoitunut vuosien varrella?

OG: Tämä prosessi ei alkanut v. 1998, vaan jo 27.2.1989 tapahtuneen Caracazon (1) myötä. Tuolloin kansa hyökkäsi kaduille aikaisemman presidentin Carlos Andres Pérezin harjoittaman politiikan vuoksi. 4. tasavallan barbaarinen ja militaarinen hallitus sorti kansaa. Tämän vuoksi comandante Chávez perusti Bolivaarinen Vallankumouksellinen liike 200 –nimisen järjestön, joka vannoi valan. MRB 200:n perustajat olivat päättäneet pelastaa Simon Bolivarin, Simon Rodriguezin ja Ezequiel Zamoran vallankumoukselliset ajatukset (2). He yrittivät vallankaappausta 4.2.1992 Hugo Chávezin johdolla. Tämä yritti kaapata vallan ja palauttaa sen kansalle, mutta joutui vankilaan sen epäonnistuttua. Kaikesta huolimatta kansa alkoi nähdä toivon sarastavan. Tämä toivo aineellistui Chávezin voitettua v. 1998 presidentinvaalit.

Tällä hetkellä on havaittavissa radikaalia vastakkainasettelua. Ei ainoastaan Chávezia tukevalla puolella vaan sitä ilmenee myös vastakkaisella puolella, niiden ihmisten keskuudessa, joilla on taloudellista valtaa ja jotka tuntevat sen supistuvan, koska tämä hallitus on pyrkinyt tarjoamaan valtaa köyhille. Mutta tämä ei ole Chávezin syytä, koska kysymys on luokkataistelusta. Kuten tiedät, tämä on ikuinen taistelu, joka on kohdattava.

JRW: Mitkä ovat olleet sinun kannaltasi tärkeimmät menestykset näinä vuosina?

OG: Chávezin vallankumouksellisen hallituksen tärkeimmät menestykset ovat olleet erilaiset sosiaaliset kampanjat (Misións). Koulutuskampanjoilla on saavutettu lähes 100 % luku- ja kirjoitustaito kansallisella tasolla. Misión Sucren ja Ríon avulla on saatu mukaan ihmisiä, jotka olivat totaalisesti syrjäytetty keski- ja korkeamman asteen koulutuksesta. Misión Barrios on tuonut lääkäripalvelut slummeihin. Misión Milagron myötä näkövammaiset ovat saaneet ilmaisia silmäleikkauksia. Mielestäni kaikki kampanjat ovat voimistaneet Chávezin bolivaarista hallitusta.

JRW: Mitkä ovat tällä hetkellä suurimmat heikkoudet, jotka teidän on voitettava?

OG: Minä arvelen heikkouksien olevan sisäisiä. Me elämme kapitalistisessa yhteiskunnassa. Me olemme kapitalisteja. Ollessamme nuoria he istuttivat päihimme kapitalismin mikrosirun. Esimerkiksi, kun ostat lapsellesi villapusakan, et sano: ”Ota tämä villapaita, se on kylmiä ilmoja varten”, vaan sanot: ”Ota tämä villapaita, se on sinun”. Ja näin sinä istutat sen mikrosirun. Tämä tekee hyvin vaikeaksi sosialismin esittelemisen vaihtoehtona tai sisäistää itseämme sosialismiin. Todisteena tästä on se, että hävisimme kansanäänestyksen uudesta perustuslaista joulukuussa 2007.

Joten ajattelen, että olennaisin heikkoutemme on ideologinen. Meidän on vahvistettava itseämme tässä puolessa, jotta kansa todella oivaltaisi, mitä sosialismi on ja mitä hyötyä se heille toisi.

Tämä ei tarkoita sitä, että sinulta otetaan lapset pois tai että sinulta viedään asunto, kuten Venezuelan oikeisto-oppositio pelottelee kansaa. Tämä hallitus on vain hallitus, joka nimennyt omistajiksi ne ihmiset, jotka elävät kunnallisissa kiinteistöissä. Ajatus siitä, että viemme ihmisten asunnot, on hyvin turhauttava. Täyttä valetta. Niinpä minä arvelen suurimman heikkoutemme olevan ideologinen ja meidän on voitettava se.

JRW: Mitä sinun kannaltasi merkitsee 21. vuosisadan sosialismi ja mitä se merkitsee PSUV:n kannalta?

OG: 21.vuosisadan sosialismi on sosialismia, jota me rakennamme. Me olemme vastikään aloittaneet sen rakentamisen. 100 vuotta kuluu vikkelään ja saattaa olla, ettemme saavuta vielä silloinkaan sosialismia. Mutta me aloitamme sen perustamisen ruohonjuuritasolla. 21. vuosisadan sosialismi on sitä, jota me tahdomme. Se on sitä, jonka kaikki bolivaarisen vallankumouksen kannattajat ja sosialistit toivovat ilmaantuvan tulevaisuudessa.

JRW: Mikä on demokratian ja tämäntyyppisen sosialismin välinen suhde? Tarkoittaako se demokratian syvenemistä? Jos näin on, niin millä tavoin?

OG: Näin on. Sosialistinen demokratia, jota me esittelemme, on osallistuvaa demokratiaa – ei edustuksellista demokratiaa. Kapitalistinen demokratia on poikkeuksetta edustuksellista. Ihmiset valitsevat sinut edustamaan itseään. Me sen sijaan tahdomme suoda valtaa kansalle, yhteisöneuvostoille ja kommuuneille niin, että kansa todella voi harjoittaa vallankäyttöä. Onko mikään demokraattisempaa kuin tämä? Se on mahdotonta!

JRW: Kuinka uuden puolueen muodostaminen on sujunut? Onko se ollut menestyksellistä? Mitkä ovat PSUVin (3) vahvuudet ja heikkoudet?

OG: Selvästikin se on ollut menestys, koska ei olemassa toista puoluetta, jolla olisi ollut syntyessään 5,7 miljoonaa jäsentä. Lukuun ottamatta tätä puolue on sallinut rivikansalaisten osallistua moniin rakenteisiin, jotka olivat yhä 4. tasavallan ihmisten käsissä. (4)

Kaikista puolueen laatimista säädöksistä keskustellaan sosialististen pataljoonien kokouksissa. PSUVin heikkoudet ovat ideologisia. Sen vahvuutena ovat ne asiat, jotka suovat tämän vallankumouksen menestymisen.

JRW: Minkälaisen Venezuelan puolesta sinä taistelet? Minkä tyyppistä Venezuelaa haluat rakentaa?

Minä haluan Venezuelan, me haluamme Venezuelan, jossa kaikki ihmisolennon tarpeet täytetään. Jossa, kuten Bolívar totesi, vallitsee onnellisuuden korkein mahdollinen taso. Tuo tarkoittaa, ettei ole puutetta asunnosta, ravinnosta, terveydenhuollosta ja mielekkäästä työstä. Ja vieläkin enemmän. Minä haluan mennä vieläkin pidemmälle. Me haluamme Venezuelan, jossa sinulla on syntyessäsi unelma… Jos haaveilet tulevasi taiteilijaksi, kuvanveistäjäksi tai muusikoksi, et päädy kuitenkaan insinööriksi siksi, että sinulla ei ole varaa elättää itseäsi haaveammatissasi… Me haluamme Venezuelan, jossa unelmat muuttuvat todellisuudeksi ja jossa ihmiset elävät tyytyväisinä ja unelmansa saavuttaneina.

Lähde: Jeffery R. Webber / MRZine –verkkojulkaisu 12.9.2008 / www.venezuelanalysis.com

Suomennos ja selitykset: Matti Laitinen

Selitykset

1) Vallankumouksen alkuperä juontaa v. 1989, jolloin Venezuelan kansa nousi kapinaan peruselintarvikkeiden ja –palveluiden hinnankorotuksia vastaan. Kapina johti satojen ihmisten kuolemaan poliisin ja armeijan käsissä sekä sotatilan julistamiseen. Laskuvarjojoukkojen everstiluutnantti Hugo Chávez perusti tuolloin Bolivaarisen vallankumousliikkeen (MRB 200) armeijan upseerien keskuuteen. Nämä upseerit eivät hyväksyneet armeijan käyttämistä kansaa vastaan eivätkä maan huippupoliitikkojen ja sotilaiden korruptoituneisuutta.

2) Järjestöllistä tukea MRB 200 sai Kansalliselta bolivaariselta rintamalta (edistykselliset upseerit), Punalipulta (PBR), Vallankumoukselliselta nuorisoliitolta (UJR), Kansallisdemokraattiselta liikkeeltä (MPD), PRV/Tercer Caminolta ja vasemmistososialistiselta La Causa Radical -puolueelta. Kansainvälisesti sitä tukivat kolumbialaiset sissiliikkeet ELN ja FARC sekä Argentiinassa komentaja Raúl de Sagastizabal (ML).

3) PSUV:n varapuheenjohtajan Alberto Müllerin käsityksen mukaan puolueelle asettuu tässä vaiheessa kolme tärkeää tehtävää sen kamppaillessa Venezuelassa sosialismin puolesta:
· levittää sosialismin ideaa
· muodostaa puolueelle kaaderisto ja puolueen johtama hallitus
· mobilisoida yhteiskunta

PSUVin POLITBYROO: Hugo Chávez (pj), Alberto Müller Rojas, Adán Chávez, Aristobulo Isturiz, Ali Rodriguez Araque, Maria Cristina Iglesias, Diosdado Cabello, Ramon Rodriguez Chacin ja Erika del Valle Farias.
PSUV on väline, jonka avulla bolivaarisen vallankumousprojektin tavoitteet, muodot ja menetelmät toteutetaan. Se on luonteeltaan joukkopuolue. Puolue valitsi 8.3.2008 itselleen puoluejohdon ja omat johtoelimensä.

4) Chavistat tarkoittavat 4. tasavallalla vuosia 1958–98, jolloin valtaa Venezuelassa pitivät käsissään taantumukselliset sosialidemokraattinen AD-puolue ja kristillis-sosiaalinen puolue (Copei).

Valkoisten eurooppalaisten perillisten etninen vähemmistö eli "mantuanot" piti ennen Chávezia hallussaan taloudellista ja poliittista valtaa Venezuelassa. He olivat hyvin koulutettuja ja englanninkielen taitoisia. Ulkomaiset investoijat neuvottelivat heidän kanssaan. Heidän hallussaan olivat perinteisesti kaupankäynti, öljyteollisuus, parlamentti, tiedotusvälineet, maan armeija ja hallinto. Venezuela on jenkeille kolmanneksi tärkein öljyntoimittajamaa. Se kenen hallinnassa on öljyteollisuus, sille kuuluu myös valta maassa. Eliitin osuus väestöstä oli n. 20 %. Chávezin kaudella heidän itseoikeutettu asemansa on kyseenalaistettu täysin.