BOLIVAARISESTA VALLANKUMOUKSESTA
VUOSINA 1982–2017
Ajatus molemmat Amerikat kattavasta
vapaakauppa-alueesta syntyi v. 1990 George
Bush vanhemman päässä. Ensimmäinen Amerikkojen huippukokous pidettiin v. 1994,
ja siihen osallistuivat kaikki alueen valtiot (34) Kuubaa lukuun ottamatta.
Tuolloin päätettiin muodostaa FTAA (Free Trade Area of the Americas) v. 2005
mennessä. Valtionpäämiehet päättivät laajasta toimintaohjelmasta mm.
demokratian, lujittamiseksi, taloudellisen hyvinvoinnin edistämiseksi,
köyhyyden poistamiseksi ja kestävän kehityksen turvaamiseksi. Kokouksen
päätteeksi julkistetussa yhteislausumassa todettiin, että hankkeeseen pääsevät
mukaan vain demokraattiset maat.
USA:n imperialismin todellisena päämääränä
oli kiihdyttää markkinoiden avautumista koko Amerikan alueella eli FTAA, jossa
asuu 800 miljoonaa potentiaalista kuluttajaa ja sen yhteinen kansantuote on
noin kymmenen biljoonaa dollaria. USA:n suorat sijoitukset Latinalaiseen Amerikkaan
olivat vuosituhannen taitteessa jo 223 miljardin dollarin suuruiset. Sen
taloudellisena suunnitelmana oli valtiollisten rajojen poistaminen ja
markkinoiden avaaminen USA:n suurteollisuudelle. Ainoa hyötyjä olisi USA, joka
halusi hallita ja valvoa luonnonvarojen käyttöä koko mantereella. Tällainen
ryöstökalastus synnyttää aina toisinajattelunsa.
LATINALAISEN AMERIKAN ETURINTAMAN VALTIOT
Kolmelle
Etelä-Amerikan eturintaman valtiolle – Bolivialle, Ecuadorille ja Venezuelalle
– oli ominaista iso köyhyysongelma, iso ulkomaanvelka, alkuperäiskansojen
heikko asema, mittavat luonnonvarat ja poliittisen eliitin korruptoituneisuus
sekä taloudellisen vallan keskittyminen pienelle eurooppalaisperäiselle etniselle
eliitille. Näiden maiden yhteiskunnallinen pääristiriita ilmeni kansainvälisen
pääoman etuoikeuksien ja kansallisvaltioiden itsenäisyyden ja täysvaltaisuuden
vastakohtana, jonka seurauksena näiden maiden armeijat liittyivät yhteen kansan
kanssa puolustamaan yhteisiä kansallisia etujaan. Lisäksi näiden maiden
alkuperäiskansojen yhteiskunnallinen merkitys kasvoi 2000-luvulla voimakkaasti.
Näissä maissa harjoitettu uusliberalistinen talouspolitiikka seurauksineen
synnytti vastakohdakseen maailmakatsomuksellisesti erilaisista aineksista
koostuvia laajoja kansanrintamia. Nämä vasemmistolaistuivat käynnissä olevien
vallankumousprosessien myötä. Niitä yhdisti sama tavoite – 21. vuosisadan
sosialismi.
Nämä
valtiot rakensivat yhdessä Argentiinan ja Brasilian kanssa Etelä-Amerikkaan
FTAA:n vastaisen yhteisrintaman, jonka vuoksi kyseinen Amerikoiden vapaakauppa-alue
jäi toteutumatta. Marraskuun 2003 kokouksessa Brasiliassa 20 maan liitto
asettui Brasilian presidentti Lulan
johdolla vastustamaan USA:n ja Kanadan asettamia vaatimuksia ja kokous päättyi
pikaisesti. FTAA-neuvottelut ovat olleet umpikujassa v. 2004 lähtien,
pääasiassa maataloustukiin ja immateriaalioikeuksiin liittyvien kysymysten
vuoksi. Brasilia ja Argentiina kieltäytyivät sopimuksesta, kun siihen ei liitetty
kysymystä Yhdysvaltain maataloustuesta.
VALLANKUMOUSJOHTAJAT
Brasilialainen
oppositiojohtaja Marcio Moreira Alves
luennoi v. 1969 Jyväskylän kesän Latinalaisen Amerikan kongressissa aiheesta ”Väkivalta
ja poliittinen johtajuus Latinalaisessa Amerikassa” mm. seuraavasti: ”Vallankumoukselliset
johtajat ovat yleensä Latinalaisessa Amerikassa peräisin keskiluokasta, paitsi Boliviassa, jossa keskiluokkaa
ei voida katsoa olevan.”
Poliittisen vallankumouksellisuuden
tunnusmerkkejä ovat Marcio Moreiran mukaan:
1. traditionaalisen puolueideologian
tai –kurin vastustaminen; täten vallankumousjohtajat harvoin ovat virallisen
kommunistipuolueen jäseniä, tosin usein entisiä jäseniä.
2. tunnusmerkkinä on selvä
tietoisuus imperialistisesta taloudellisesta riistosta ja siitä johtuen selvä antiamerikkalaisuus;
3. tunnusmerkkinä on pyrkimys
teoretisointiin ja siitä johtuen taipumus pikkutarkkoihin ideologisiin erimielisyyksiin,
jota puolestaan tasapainottaa lisääntyvä pyrkimys muodostaa yhdistettyjä rintamia;
4. tunnusmerkki on horjumaton
sosialistinen vakaumus.
Nykyisistä Etelä-Amerikan
vallankumousjohtajista Marcio Moreiran esittämät tunnusmerkit täyttyvät hyvin uusliberalismia
vastustavien presidenttien Rafael
Correan,
edesmenneen Hugo Chávezin, Nicolas Maduron ja Evo Moralesin sekä näitä kaikkia
tukeneen Fidel Castron kohdalla.
KOHTI 21. VUOSISADAN SOSIALISMIA
Kaikki elossa
olevat 21. vuosisadan sosialismia ajavat presidentit vaikuttavat kansanrintamien
rakennusmestareilta. He ovat ottaneet puheissaan myös selvän hajuraon Leninin jälkeiseen neuvostoliittolaisen
reaalisosialismin hallintomalliin. He painottavat enemmän omissa
hallintomalleissaan yhteisöllisyyttä, työläisten itsehallintoa, vallanjakoa ja
osallistuvaa demokratiaa. Lisäksi heitä yhdistää liittolaisuus ja hyvät suhteet
sosialistiseen Kuubaan ja Kiinan kansantasavaltaan.
Fidel Castro arvioi elämänkerrassaan
Neuvostoliittoa seuraavasti: ”Ei meillä ole mitään syytä
oikaista muualla tehtyjä erehdyksiä. Täällä ei myöskään ollut koskaan
viljelysmaiden pakkokollektivisointia. Olemme aina lähteneet siitä
periaatteesta, että sosialismia rakentavat vapaat ihmiset, jotka haluavat luoda
uudenlaisen yhteiskunnan. Meillä ei ole tarvetta oikaista erehdyksiä, joita
emme ole tehneet…
Absoluuttisen vallankäytön
perinteiden seurauksena Neuvostoliitossa kehittyi hierarkkinen asenne, feodaalinen
kulttuuri tai millä nimellä me sitä kutsummekin. Syntyi vallan väärinkäyttöön
syyllistynyt suuntaus, jolle oli pyrkimys pakottaa muut maat ja puolueet
kuuliaisuuteen yhtä valtiota ja yhtä hegemonista puoluetta kohtaan…
Gorbatšov ei kyennyt löytämään ratkaisuja maansa valtaviin ongelmiin.
Hänellä oli epäilemättä tärkeä rooli eräissä sittemmin esiintyneissä ilmiöissä
ja niitä seuranneessa Neuvostoliiton luhistumisessa. Hän ei pystynyt
säilyttämään maataan suurvaltana eikä estämään sen hajoamista. Päinvastoin
Gorbatšovin kautensa loppuvaiheessa osoittama heikkous ja hänen tekemänsä
virheet myötävaikuttivat siihen aivan suoraan.”
SIMÓN BOLÍVAR
Viidennen Tasavallan Liike (MVR) oli kansallismielinen
vasemmistopuolue, jonka poliittisena
ohjelmana toimineen Venezuelan v. 1999 bolivaarisen perustuslain 1. artiklassa todetaan, että Venezuelan
bolivaarinen tasavalta on peruuttamattomasti vapaa ja itsenäinen valtio, jonka
moraalinen omaisuus ja arvot vapaudesta, tasa-arvosta, oikeudenmukaisuudesta ja
kansainvälisestä rauhasta perustuvat Vapauttaja
Simón Bolívarin oppeihin. Sitoutumattomuus, vapaus, itsenäisyys,
diplomaattinen ja alueellinen koskemattomuus sekä kansallinen
itsemääräämisoikeus ovat kansan luovuttamattomia oikeuksia.
Símon
Bolívarin vieraillessa Espanjassa ja Ranskassa v. 1799–1804 hän omaksui opintomatkallaan
Ranskan vallankumouksen aatteita ja Jean-Jacques
Rousseaun yhteiskuntafilosofiaa. Tuosta porvarillisesta vallankumouksesta on peräisin useita nykymaailman
keskeisimmistä arvoista, kuten kansanvalta, yksityinen omistusoikeus,
ihmisoikeudet ja oikeusvaltion periaate.
MANTUANOT JA PARDOT
Venezuelan
oikeisto-oppositio kaipaa paluuta Hugo
Chávezia edeltäneeseen pardojen ja mantuanojen aikakauteen. Tuolloin
Venezuelan valtataistelussa oli havaittavissa selkeä etnis-yhteiskunnallinen
eturistiriita. Venezuelan kansasta 80 % – myös presidentti Chávez Barinasin
intiaanina – lukeutui ”pardoihin”. Termi oli sidoksissa sekä
yhteiskuntaluokkaan että etniseen taustaan. Pardot koostuivat mestitseistä,
intiaaneista ja afrikkalaisperäisestä väestöstä. He elivät maassa sorrettuina
köyhyydessä ja kurjuudessa.
Valkoisten
eurooppalaisten perillisten etninen vähemmistö eli ”mantuanot” piti hallussaan
taloudellista ja poliittista valtaa Venezuelassa. He olivat hyvin koulutettuja
ja englannin kielen taitoisia. Ulkomaiset investoijat neuvottelivat heidän
kanssaan. Heidän hallussaan olivat perinteisesti kaupankäynti, öljyteollisuus,
parlamentti, tiedotusvälineet, maan armeija ja hallinto. Heidän osuutensa
väestöstä oli n. 20 %. Chávezin valtakaudella v. 1999–2013 mantuanojen
itseoikeutettu asema ja etuoikeudet kyseenalaistettiin.
BOLIVAARISEN VALLANKUMOUKSEN
JUURET
Bolivaarisen vallankumouksen
juuret löytyvät Venezuelan marxilaisista puolueista, vasemmistolaisista sissiliikkeistä
ja edistyksellisistä upseereista. Myöhemmin toimintaan liittyi mukaan osa
ay-liikettä ja erilaisia kansalaisjärjestöjä. Vallankumouksellisella
kansanrintamalla, joka nappasi poliittisen vallan haltuunsa Venezuelassa, oli
voimakas vaikutus kansanjoukkoihin sekä myös riittävästi armeijan tukea
takanaan. Hugo Chávez tovereineen otti onkeensa Kuuban vallankumouksen
opetukset siitä, että kansanliikkeen voimat
voivat voittaa sodan armeijaa vastaan ja että aina ei ole välttämätöntä
odottaa, kunnes olosuhteet vallankumoukselle ovat olemassa – kapinalliset
voivat luoda tällaiset olosuhteet. Bolivaarinen
vallankumous käynnisti uuden vaiheen Latinalaisen Amerikan vapauttamisessa. Se
edustaa jatkoa Kuuban vallankumoukselle.
BOLIVAARISEN SOSIALISMIN IDEOLOGIA
Bolivaarisen
sosialismin ideologinen salsa koostuu marxilaisesta kapitalismikritiikistä, leniniläisestä
valtio- ja puolueteoriasta, trotskilaisesta jatkuvasta vallankumouksesta,
gramscilaisesta työväenluokan hegemoniasta, kominterniläisestä
yhteisrintamataktiikasta, gueavara-castrolaisesta uuden sosialistisen ihmisen
ajatuksesta ja osallistuvasta demokratiasta, katolisesta vapautuksen
teologiasta sekä kansallista itsenäisyyttä ja imperialismin vastaisuutta
korostavasta bolivarianismista. Käsite bolivarianismi kytkeytyy venezuelalaisen
marxilaisen historioitsija Federico Brito Figueroan käsityksiin. Hänen
kirjansa ”Ezequiel Zamoran ajat” oli
Venezuelassa 1960-luvulla marxilaisten guerillojen ideologinen käsikirja.
Hugo
Chávez itse luonnehti Venezuelan sosialistista projektia
indo-venezuelalaiseksi, kotikutoiseksi, kristilliseksi ja bolivaariseksi. Se ei
ole utopistista sosialismia. Se pohjautuu hänen mukaansa Karl Marxin ja Friedrich
Engelsin Kommunistisessa Manifestissa esittämiin ajatuksiin. Ratkaisun
perustana on yhteiskunnan taloudellisen mallin muuttaminen. On sosialisoitava
talous mukaan lukien maa-alueet ja luotava uusi tuotantotapa.
BOLIVAARISEN VALLANKUMOUKSEN KEHITYKSEN
HISTORIAA VUOSILTA 1982–2017
Vuonna 1982 laskuvarjojoukkojen
everstiluutnantti Hugo Chávez perusti Bolivaarisen
vallankumousliikkeen (MRB 200) armeijan edistyksellisten upseerien
keskuuteen. Liikkeen perustajat olivat päättäneet pelastaa ylipäällikkö Simon
Bolivarin, opettaja Simon Rodriguezin ja sotilas Ezequiel Zamoran
vallankumoukselliset ajatukset.
Vuonna 1989 Venezuelan kansa
nousi kapinaan peruselintarvikkeiden ja –palveluiden hinnankorotuksia sekä
kahden lahjuksia ottavan puolueen (AD ja
COPEI) ylivaltaa vastaan. Kapina
johti 2 000 ihmisen kuolemaan poliisin ja armeijan käsissä sekä sotatilan
julistamiseen. MRB:hen kuuluvat upseerit eivät hyväksyneet armeijan käyttämistä
kansaa vastaan eivätkä maan huippupoliitikkojen ja sotilaiden korruptoituneisuutta.
Helmikuussa 1992 Bolivaarinen
vallankumouksellinen liike (MRB 200) yritti
everstiluutnantti Hugo Chávezin johdolla syrjäyttää vallasta Venezuelan presidentti
Carlos Andrés Perézin (AD). Vallankaappausyritys
epäonnistui. Hugo Chávez tovereineen tuomittiin vankeuteen.
Vuonna 1994 Hugo Chávez
vapautettiin vankilasta. Fidel Castro kutsui hänet vierailulle Havannaan.
Vuonna 1997 Chávez
taistelutovereineen perusti MRB 200:n poliittiseksi siiveksi kansallismielisen,
vasem-mistolaisen Viides tasavalta Liikkeen (MVR) ja ryhtyi kamppailemaan
vallasta parlamentaarisin keinoin. Kansanedustajaehdokkaina oli mm.
ay-aktivisteja, intiaani- ja kansalaisjärjestöjen edustajia sekä eri leirien vasemmistolaisia.
Vuonna 1998 Venezuelassa rakennettiin laaja MVR:n kokoama eri
vasemmistopuolueista ja kansalaisjärjestöistä koostuva kansanrintama Frente Patriotico ja Hugo Chávez voitti
presidentin vaalit.
Helmikuussa 1999 presidentti Hugo Chávez astui
virkaansa. Hän ehdotti maaliskuussa järjestettäväksi perustuslakia säätävän
kansalliskokouksen (ANC) edustajien vaalit. Hän sai liittolaisineen enemmistön tuohon kokoukseen.
ANC
hajotti elokuun lopulla vastaanhangoittelevan parlamentin. Chávezin kannattajat
saivat ajettua lävitse 40 muutosta perustuslakiin. Uudistuksella muutettiin
kaksikamarinen parlamentti yksikamariseksi parlamentiksi, jossa työskenteli 165
jäsentä. Suoralla kansanäänestyksellä valittavan presidentin toimikausi piteni
viidestä vuodesta kuuteen. Työpäivän pituudeksi määritettiin kahdeksan tuntia
ja työviikon pituudeksi 44 tuntia. Äänestysoikeus suotiin 18 vuotta
täyttäneille kansalaisille. Perustuslaki takasi jokaiselle venezuelalaiselle perusturvan sekä
maksuttoman terveydenhuollon ja koulutuksen. Valtion budjettivaroja alettiin
käyttää voimaperäisesti pienituloisten ihmisten sosiaaliturvaan.
Perustuslaki
on ollut aina yksi Venezuelan bolivaarisen tasavallan
demokraattisen järjestelmän suojatuista osallistumismuodoista ja sen
vallankumouksen tärkeimmistä työvälineistä. Sen suomin keinoin yhteiskunta voi
tehdä joko osittaisia tai täydellisiä muutoksia tasavallan rakenteisiin. Perustuslain 347. artiklassa todetaan suoran demokratian
harjoittamisesta: "Alkuperäinen,
peruslaillinen valta kuuluu kansalle". Tätä valtaa voidaan käyttää
valtion muuttamiseksi, uuden laillisen järjestelmän luomiseksi ja/tai uuden
perustuslain säätämiseksi. Perustuslaki on korkein laki ja oikeusjärjestyksen
perusta. Kaikki julkista valtaa harjoittavat henkilöt ja elimet ovat
perustuslain alaisia.
Vuonna 2000 maahan perustettiin
maanlaajuiset bolivaariset piirit
vallankumouksen ja perustuslain puolustamiseksi. Chavistat voittivat enemmistön
parlamenttiin ja maassa pidettiin uudet presidentinvaalit. Vuonna 2003 bolivaarisissa
piireissä toimi 2,2 miljoonaa jäsentä. Piirit auttoivat kansalaisia
yhteisöissään perustamaan alueilleen koulu-, terveys-, asumis- ja
yleispalveluita.
Vuonna 2001 Venezuelassa aloitettiin laaja maareformi ja
voitettiin väestön enemmistön kannatus sosiaaliohjelmilla eli missioilla.
Korjatakseen
aikaisempien maareformien virheitä Venezuelan kongressi vahvisti v. 2001 lain
maatalouden kehittämiseksi. Aluksi valtion omistamaa maata luovutettiin
talonpojille ja maatalousosuuskunnille. Maareformin onnistumisen takaamiseksi
perustettiin kolme virastoa. Kansallisen maainstituutin (INTI) tehtävänä
oli valvoa maanjakoa ja sen käyttöä. Kansallinen maatalouden
kehittämisinstituutin (INDER) vastuualueena oli tekniikkaan ja
infrastruktuurin liittyvä apu. Venezuelan maatalousyhdistys (CVA) vastasi
maataloustuotteiden markkinoinnista. Merkittävin näistä hallintoelimistä on v.
2002 perustettu INTI. Vuonna 2003 Venezuelan hallitus kiihdytti
maareformiprosessia käynnistämällä Ezequiel Zamora –suunnitelman.
Venezuelassa
vahvistettiin osuuskuntalaki v. 2001. Osuuskunnat toimivat v. 2006 neljällä pääsektorilla: 1)
kaupat, hotellit ja ravintolat (31 %), 2) kuljetus, varastointi ja
viestintä (29 %), 3) maatalous, metsästys ja kalastus (18 %) ja 4)
tehdasteollisuus (8,3 %). Valtaosa osuuskunnista oli henkilökunniltaan pieniä
yrityksiä.
Keväällä 2002 kansan ja armeijan uskollinen osa kukistivat yhdessä USA:n tukeman ja
Venezuelan kapitalistipiirien toteuttaman vastavallankumousyrityksen. Lisäksi maa
selviytyi opposition masinoimasta öljylakosta. Fidel Castro toimi
vallankaappausyrityksen aikana bolivaarisen hallituksen neuvonantajana. Huhtikuun kaappauksen toisena
pääpontimena öljyn rinnalla oli Chávezin maareformi. Maatalouskapitalistit kokivat
sen hyökkäyksenä yksityistä omistusoikeutta ja vapaata yrittäjyyttä kohtaan. Bolivaariset
piirit näyttelivät olennaista osaa oikeistovallankaappauksen torjumisessa sekä myöhemmin
oikeiston toimesta elokuussa 2004 presidentin asemasta järjestetyssä kansanäänestyksen
vaalityössä. Presidentti Hugo Chávez voitti niiden ansiosta opposition vaatiman
kansanäänestyksen presidentin asemasta ja säilytti asemansa.
Venezuelan
bolivaarisen tasavallan presidentti Hugo Chávez vannoi 7.12.2002 viisi päivää vallankaappauk-seen tähtäävän yleislakon
aloittamisen jälkeen, ettei hän tule alistumaan minkäänlaisen kiristyksen tai
painostuksen edessä. ”Minä vannon, että
minä pysyn kansan parissa koko elämäni ajan. Te nostitte minut valtaan ja te
olette ainoat, jotka voivat erottaa minut. Kukaan muu ei voi ottaa minulta
valtaa pois.”
LATINALAISEN AMERIKAN INTEGRAATIO
EDISTYY
Vuonna 2004 perustettiin ALBA (Bolivaarinen vaihtoehtoehto Amerikoille): Kuuban ja Venezuelan presidentit
allekirjoittivat historiallisen ALBA-sopimuksen Havannassa v. 2004. Sopimuksessa kutsuttiin muita Latinalaisen
Amerikan ja Karibian alueen valtioita keskinäiseen poliittiseen ja
yhteiskunnalliseen integraatioon sekä luomaan todellinen vaihtoehto Etelä- ja
Keski-Amerikan kansoihin ja luonnonvaroihin kohdistuvalle USA:n
saaliinhimoiselle talouspolitiikalle. ALBA:n toisena tärkeänä
kokonaisuutena on USA:n vaikutusvallan kaventaminen Latinalaisessa Amerikassa.
Vuonna 2007 vaikutti ilmeiseltä, että ALBA-sopimuksen
puitteissa oli mahdollista rakentaa Latinalaiseen Amerikkaan uusliberalismin
ja USA:n imperialismin vastainen demokraattinen kansojen rintama sekä myös
mahdollisesti myöhemmin sosialistinen valtioliitto. Tuolloin Argentiinassa,
Boliviassa, Brasiliassa, Ecuadorissa, Kuubassa, Nicaraguassa, Paraguayssa ja
Venezuelassa istui vallassa vasemmistolainen hallitus.
Vuonna
2008 Latinalaisen Amerikan integraatiota syvennettiin.
Etelä-Amerikan kansojen liitto UNASUR perustettiin 23.5.2008
Brasiliassa. Se luotiin MERCOSURin (Etelän yhteismarkkinat) ja CANin (Andien
Yhteisön) pohjalle. Siihen kuuluu 12 jäsenvaltiota: Argentiina, Bolivia,
Brasilia, Chile, Ecuador, Guyana, Kolumbia, Paraguay, Peru, Surinam, Uruguay ja
Venezuela sekä kaksi tarkkailijajäsentä: Meksiko ja Panama. Maantieteellisesti
UNASUR kattaa 17,7 miljoonan km² maa-alueen, jossa elää 388 miljoonaa ihmistä. Järjestön
yhtenä keskeisenä periaatteena on siihen kuuluvien kansakuntien itsenäisyyden
ja itsemääräämisoikeuden voimistaminen. Tavoitteina ovat myös UNASURin yhteinen
parlamentti, valuutta ja passi v. 2019 mennessä.
BOLIVAARINEN
VALLANKUMOUS VAHVISTI ASEMAANSA
Vuonna 2005 pidetyissä
parlamenttivaaleissa Polo Patriotico –kansanrintama sai vaalivoiton.
Kansanrintama: Viidennen tasavallan liike (MVR): 118 paikkaa, Podemos:
19 paikkaa, PPT: 9 paikkaa, PCV: 7 paikkaa, UPV (Venezuelan kansanliitto):
1 paikka, MEP: 1 paikka sekä
joukko intiaaniväestöä edustavia sekä vasemmistolaisia pikkupuolueita.
Vuoden 2005
maareformi nimettiin Mission
Zamoraksi. Laki määritteli maatilojen maksimikooksi 5 000 ha. Viljelemätön
maa pantiin verolle, sekä suurtiloilta pakkolunastettiin viljelemätöntä maata,
ja joutomaata pantiin uudelleenjaettavaksi. Pakkolunastukset korvattiin käypään
markkinahintaan. Kansallinen maainstituutti myönsi kaikille halukkaille
18–25-vuotiaille venezuelalaisille väliaikaisen käyttöoikeuden omaan maapalstaan.
Maanluovutus vahvistettiin lahjoituskirjalla (carta agraria), josta ilmeni
uuden tilallisen maantarve sekä myös hänen motivaationsa työskennellä omalla
maallaan. Tavoitteeksi otettiin kahden miljoonan lisähehtaariin jakaminen,
joista yksityisiä maita oli 1,5 miljoonaa hehtaaria. Hallitus nimitti
väliintulotoimikunnan tarkastamaan, että luovutetut maat ovat todella
tuotannossa ja että ne on laillisesti hankittuja. Viljelijä saa laillisen
omistusoikeuden hänelle luovutettuun maahan vasta kolmen tuotantovuoden
jälkeen. Hänellä ei ole kuitenkaan tämän jälkeenkään oikeutta myydä maataan.
Maareformit ovat tuottaneet ongelmia, koska 92 % maan väestöstä asuu
kaupungeissa.
Vuonna 2006 Hugo Chávez voitti 63 %
ääniosuudellaan kolmannen
kerran presidentinvaalit. Äänioikeutettaan käytti lähes 11,5 miljoonaa
kansalaista. Venezuelassa
aloitettiin kapitalistisen valtiokoneiston korvaaminen uudella sosialistisella
valtiokoneistolla.
Vuonna 2006 Venezuelan vallankumousprosessia
menestyksellä puolustaneet bolivaariset piirit korvattiin 16 000
yhteisöneuvostolla. Yhteisöneuvostot ovat bolivaarisen sosialismin vallan- ja
vastuunjaon perusyksikköjä. Ne ovat 150–400 perheen muodostamia paikallisneuvostoja.
Ne vastaavat asuinalueensa kehityshankkeista. Valtion rahoittamat projektit
kohdistuvat kunnallistekniikkaan, maatalouteen, asumiseen, koulutukseen,
terveydenhoitoon, kulttuuriin, urheiluun ja sosiaalisiin ongelmiin. Suunnitelmana on korvata maan valtio- ja
hallintorakenteita yhteisöneuvoston harjoittamalla alueellisella päätäntä- ja
toimintavallalla.
VUONNA
2007 VALLANKUMOUSPROSESSIN TÄRKEIMMIKSI TEHTÄVIKSI ASETTUIVAT
Tavoitteeksi asetettiin Venezuelan talouden
avainsektorien asteittainen kansallistaminen, koska maan talous oli edelleen
kapitalistien hallussa ja maassa vallitsi kaksoisvalta eikä porvarillisia
tuotantosuhteita ollut kumottu. Porvarillinen valtio puretaan ja se korvataan
vallankumouksellisella valtiolla, joka perustuu työläis- ja kansanneuvostojen
valtaan. Työläisten itsehallintoa ja demokraattista valvontaa laajennetaan tehtaissa.
Yhteisöneuvostojen käyttöön luvattiin 5 % valtion budjetista.
Venezuelan sosialistisen kehityksen tärkeimpinä
turvatakuina toimivat taloussuhteet Kiinaan, asetekninen yhteistyö Venäjän
kanssa sekä ideologinen liittolaisuus Kuuban kanssa. Muita tekijöitä olivat
Latinalaisen Amerikan voimistuva valtiollinen integraatio ALBA:n kautta sekä
vasemmistolaisten hallitusten valtaannousu Etelä-Amerikassa.
Venezuela pyrki lisäämään läsnäoloaan Aasiassa
kehittämällä yhteistyötä Aasian valtioiden kanssa. Sosiaalisia ja kaupallisia
yhteyksiä kehitettiin Venezuelan taholta mm. Kiinan, Syyrian, Iranin, Malesian,
Vietnamin ja Laosin kanssa. Tukeakseen työväenluokan taistelun
kansainvälisyyttä, Hugo Chávez ehdotti elokuussa 2007 Latinalaisen
Amerikan ja Karibian alueen vasemmistopuolueiden uuden Internationaalin
perustamista v. 2008.
Vuonna 2007 vallankumousprosessin
vakiintumisen ja vahvistumisen myötä aloitettiin
perustuslain muuttaminen demokraattisesta sosialistisemmaksi. Perustuslakia
säätävä kokous kokoontui muuttamaan maan perustuslakia. Tuolloin
perustuslakiehdotusta puitiin 9 020 julkisessa tilaisuudessa.
Sosialistisiin uudistuksiin pyrkinyt perustuslaki ei tullut kuitenkaan
hyväksytyksi kansanäänestyksessä 2.12.2007.
Presidentti
Chávezille myönnettiin 18 kk:n lainsäädäntöoikeus, jotta tämä voisi säätää sosialismia
edistäviä lakeja asetusteitse.
Presidentti Chávez
ilmoitti 18.12.2006 liittolaispuolueilleen (23 puoluetta), että maahan olisi syytä pe-rustaa
sosialismin rakennustyötä varten uusi puolue – Venezuelan Yhdistynyt Sosialistinen Puolue (PSUV). 5,8
miljoonaa venezuelalaista täytti jäsenhakemuksen. Puolueen varsinainen
perustamiskokous pidettiin 2.11.2007.
PSUV perustettiin johtamaan vallankumousprosessia. Se ilmoitti
puolueohjelmassaan haluavansa edistää kansanvallan neuvostojen valtaan
perustuvaa valtiorakennetta, jonka hallintaan työläiset, talonpojat,
opiskelijat, kotiäidit, sivistyneistö, taiteilijat, pientuottajat ja -yrittäjät
kaupungeissa ja maaseudulla voivat osallistua demokraattisesti ja
tasavertaisesti. Puolueen päämääränä on
yhteisöllinen valtiososialismi.
Bolivaarisen
Venezuelan entinen puolustusministeri ja MVR:n johdon jäsen, kenraali evp. Raul
Isaias Baduel ilmoitti 3.11.2007 tiedotusvälineissä julkisesti
vastustavansa perustuslain muuttamista. Hän halusi olla uskollinen v. 1999
perustuslaille ja maan armeijalle. Hän ei hyväksynyt perustuslaissa esitettyä
ehdotusta maan armeijan muuttamiseksi bolivaariseksi kansanarmeijaksi,
kansalliskaartin bolivarisoimista ja armeijan reservin muuttamista
bolivaariseksi kansanmiliisiksi. Vuoden 2002 huhtikuun vallankaappausyrityksen
aikana kenraali ansioitui kapinoimalla laskuvarjojoukkoineen voimakkaasti
presidentti Chávezin syrjäyttämistä vastaan. Hän toimi Venezuelan armeijan
päällikkönä v. 2004–2007. Toukokuussa 2010 kenraali Baduel tuomittiin sotilastuomioistuimessa
korruption vuoksi lähes kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen. Vapautumisensa jälkeen
hänet pidätettiin uudelleen tammikuussa 2017 syytettynä
vallankaappaushankkeesta.
Kanadalainen
sosialisti Jeffery R. Webber
haastatteli 5.9.2008 venezuelalaista
Oscar Gonzálezia, joka toimi PSUV:in
Sosiaaliset liikkeet kansanvallan puolesta –järjestön koordinaattorina. Tämä
totesi, ”että olennaisin heikkoutemme on
ideologinen. Meidän on vahvistettava itseämme tässä puolessa, jotta kansa
todella oivaltaisi, mitä sosialismi on ja mitä hyötyä se heille toisi.”
Köyhyyden
voittaminen. Vuosina 1998–2008 Venezuela kohosi YK:n inhimillisen
kehityksen indeksillä (HDI) mitattuna 10 pykälää ylöspäin. Useimmat
venezuelalaiset ovat päässeet terveydenhoidon, koulutuksen ja säännöllisen
ravinnon piiriin. Venezuelan kansallisen tilastolaitoksen mukaan hallitus on
ohjannut viimeisen 11 vuoden aikana yhteensä 330 miljoonaa dollaria
sosiaalisiin ohjelmiin. Summa käsittää 66 % maan verotuloista.
OAS:n
ja UNDP:n v. 2010 raportin mukaan köyhyys on supistunut Venezuelassa 44 % v.
1998–2008. Maanosan köyhyyden
vähentyminen on ollut suurinta Venezuelassa. Samana ajanjaksona
taloudellinen epätasa-arvoisuus on pienentynyt 17,9 %.
Venezuelassa 15.2.2009 järjestetyssä
perustuslakikansaäänestyksessä hyväksyttiin presidentti Hugo Chávezin
virkakauden jatkaminen kolmannella kaudella.
BOLIVAARISEN
VALLANKUMOUSPROSESSIN SYVENTÄMINEN
Vuoden
2010 alussa maahan perustettiin valtion liittoneuvosto
kansallisen budjetin suunnittelua varten. Sen jäseninä toimivat ministerit,
kuvernöörit, pormestarit sekä yhteisöneuvostojen ja kansalaisjärjestöjen
edustajat.
Syksyllä
2010 pidetyissä vaaleissa PSUV sai 96
edustajaa 167-paikkaiseen parlamenttiin. Liittolaispuolueelle Isänmaa kaikille
(PPT) liikeni kaksi paikkaa sekä opposition liittoutumalle 64 paikkaa (38,3 %).
Venezuelassa tammikuussa 2011 puolueettoman Gis XXI -tutkimuslaitoksen tekemän
mielipidekyselyn mukaan 54,7 % venezuelalaisista arvioi presidentti Hugo
Chávezin työtä hyväksi tai erittäin hyväksi. Samaan kyselyyn vastanneista 61,3
% piti Venezuelan yhdistynyttä sosialistipuoluetta suosituimpana poliittisena
ryhmittymänä. Opposition kansanedustajia kannatti vain 26,1 % kyselyyn
vastanneista.
Joulukuussa
2010 Venezuelan kansalliskokous täydensi määräenemmistönsä turvin
perustuslakia kahdella uudella lailla: laki kansanvallasta sekä lain kansan-
ja julkisesta suunnittelusta. Nämä lait ovat osa viidestä kansanvallan
laista, jotka tähtäävät valtion suunnittelurakenteisiin siirtymiseen ja päätöksentekoon
ruohonjuuriorganisaatioiden tasolla. Lakien tarkoituksena on edistää vallan
hajauttamista, kollektiivista omistamista, itsehallintoa ja valtion
liittoneuvoston asemaa suunnitteluelimenä. Lakien tavoitteena on suoda paikallisneuvostoille
johtava asema maan julkishallinnossa ja korvata porvarillinen edustuksellinen
demokratia osallistuvalla demokratialla. Porvarillinen hallintokoneisto
korvataan bolivaarisella neuvostojärjestelmällä.
LAKI
KANSANVALLASTA
Laki sisältää yhteensä 134 pykälää. Ne liittyvät yhteisöjen välittömään
osallistumiseen julkisessa hallinnossa perustuslain 5 § mukaisesti. Lain yhtenä
tarkoituksena on vahvistaa kansalaisjärjestöjen asemaa vallankumouksellisessa
demokratiassa sekä luoda kunnallisia ja yhteisöllisiä itsehallinnon muotoja.
Sosiaalisesti omistetut tuotanto-organisaatiot (osuuskunnat) asetetaan
etusijalle, kun julkisen vallan elimillä on tarvetta tavaroista, palveluista
tai suoritettavista töistä (29 §).
Lain mukaan kansanvallan organisaatiot ovat järjestäytyneet sen perustalta,
missä ihmiset asuvat tai elävät päivittäin. Organisaatiot koostuvat
kansalaisista, joita yhdistää jokin yhteinen intressi tai tavoite omien vaikeuksien
voittamiseksi ja kollektiivisen hyvinvoinnin edistämiseksi. Kansanvallan
erityisiä hallintoelimiä ovat mm. yhteisöneuvostot ja yhteisöneuvostojen
liitot.
LAKI KANSAN-
JA JULKISESTA SUUNNITTELUSTA
Laki liittää yhteisöneuvostot ja yhteisöneuvostojen liitot osaksi
kansallista suunnittelujärjestelmää. Se koostuu valtion, kuntien,
yhteisöneuvostojen liittojen ja yhteisöneuvostojen julkisista
suunnitteluneuvostoista yhtä hyvin kuin yhteisöneuvostoista ja valtion
liittoneuvostosta. Laki mahdollistaa laajan ja joukkomittaisen osallistumisen
yhteiskunnan suunnitteluun, suunnitelman soveltamiseen ja tulevan tarkasteluun.
VUODEN 2010
POLIITTINEN TILANNEARVIO BOLIVAARISESTA VALLANKUMOUKSESTA
Poliittisen vallan haltuunotto oli Venezuelassa
ongelmallista, koska maassa oli vasta kehittymässä luokkatietoinen ja
organisoitunut maa- ja teollisuustyöläisiä edustava työväenliike. Kansan
sosialistista tietoutta ei oltu kyetty syventämään riittävästi. Lisäksi
väestöstä yli kolmannes oli alle 15-vuotiaita. Talonpoikais- ja
opiskelijaliikkeen kohdalla oli havaittavissa samanlaista heikkoutta. Maareformi
tuotti ongelmia, koska 92 % väestöstä asui kaupungeissa.
Sosialismia
ei voi rakentaa ilman ammattitaitoisia työläisiä (teollistaminen), osaavia talonpoikia (ruokaomavaraisuus) ja sivistyneistöä
(koulutus) sekä hyvin organisoituja järjestöjä. Venezuela on kohdannut saman
tilanteen kuin nuori vallankumouksellinen Kuuba. Sen on luotava kouluttamalla
ja kasvattamalla oma työväenluokkansa, talonpoikaistonsa ja sivistyneistönsä
sekä oma sosialistinen kulttuurinsa.
OSUUSKUNNAT,
YHTEISÖNEUVOSTOT JA KOMMUUNIT
Vuonna 2011 Venezuelassa
toimi jo yhteensä 30 000 yhteisöneuvostoa. Vallan ja vastuun
hajauttamiseksi sosialistisen yhteiskunnan kunnat jaetaan osa-alueisiin, joissa
talouden, sosiaali- ja koulutoimen, rakentamisen sekä terveyspalveluiden
suunnittelusta ja toteutuksesta vastaavat asuinalueen kansalaisten valitsemat
yhteisöneuvostot. Ne toimivat yhteistyössä kunnallisten, maakunnallisten ja
valtiollisten kansanvallan päätäntäelimien kanssa. Yhteisöneuvostojen
tarkoituksena on edistää väestön laajaa osallistumista ja paikallista
aloitekykyä heidän omien ongelmiensa ratkaisussa. Nämä asiat on kirjattu jo
maan lainsäädäntöön. Paikallishallintoa ja taloudellista demokratiaa
toteutetaan yhteisöneuvostojen kautta.
Vuonna 2013 maassa oli rekisteröity yhteensä
306 000 laillista osuuskuntaa. Kansallinen osuuskuntatoimisto (SUNACOOP)
hallinnoi niiden perustamista ja rahoitusta. Osuuskunnissa työskenteli jo kaksi
miljoonaa työntekijää. Heistä 200 000 henkilöä osallistui päätöksentekoon
työpaikallaan. Osa osuuskunnista oli yhteiskunnan ja työntekijöiden yhteisomistuksessa.
Osuuskunnat koettiin Venezuelassa
tärkeänä vaihtoehtona kapitalistisille yksityisomistukseen perustuville
yrityksille.
Vuonna 2014 Venezuelassa oli yli 40 000
rekisteröityä yhteisöneuvostoa. Maassa toimi lisäksi yhteisöneuvostojen
yhteistyöeliminä 778 virallistettua alueellista kommuunia. Niiden jäsenet
valittiin paikallisista yhteisöneuvostoista. Niiden toimialueeseen kuuluivat
laajempien projektien rahoitus ja niistä vastaaminen. Ne voivat esittää ehdokkaita
osavaltion hallintoon, sosiaalisiin ohjelmiin ja liittovaltion virastoihin. Kommuunit
perustettiin presidentti Maduron toimesta. Niiden pitäisi kattaa v. 2019 jo 68
% maan väestöstä. Ne ovat bolivaarisen sosialismin peruspilareita etenkin
maaseudulla. Tavoitteena on vuorovaikutukseen perustuvan yhteistyön
saavuttaminen kommuunien puheenjohtajien ja paikallishallinnon, valtion ja
kansallisen hallituksen kanssa.
PRESIDENTTI
HUGO CHÁVEZIN KUOLEMA
”Maaliskuussa
2013 sattunut yhden 2000-luvun valovoimaisimman uudistajan, poliitikon ja
suoranaisen kansanisän, vallankumousjohtajan ja ikuisena komentajana tunnetun
Hugo Chávez Fríasin poismeno antoi Nicolás Maduro Morosille mahdollisuuden
johtaa maata ylimmän toimeenpanovallan haltijan roolissa voitettuaan huhtikuun
2013 presidentinvaalit. Chávezin hallinnossa v. 2006 vuoteen 2013
ulkoministerinä toiminut Maduro sai vastuulleen ensimmäisen Chávezin kuoleman
jälkeisen presidentinviran, mikä sai opposition häikäilemättömimmät tahot
suunnittelemaan vallankaappausta.” (Sami Laaksonen 5.8.2017)
Oikeisto-oppositio
yritti Hugo Chávezin kuoleman jälkeen jo 15.4.2013
väkivaltaista vallankaappausta Venezuelassa. Helsingin Sanomissa
julistettiin seuraavana päivänä pahaenteisesti: ”Taustalla vaikuttaa myös
se, että yksi aikakausi on päättymässä: Chávezin Venezuelalle tarjoama
taloudellinen ja poliittinen tie kapenee ja uhkaa päättyä umpikujaan.” 18.4.2013
presidentti Maduro ilmoitti vallankaappauksen uhan olevan ohi: ”Tänään
meillä on rauha, koska olemme onnistuneet kohtaamaan tilanteen rakkauden kriteerein.
Tänään isänmaa heräsi töitä tehden ja opiskellen. Olemme selättäneet
vallankaappauksen, mutta he tulevat jatkamaan maan julkisen elämän sabotaasia.
Olkaamme varuillamme.”
Voitettuaan vaalit
presidentti Nicolas Maduro vannoi virkavalansa 19.4.2013. Hänen
toimikautensa kestää v. 2019 asti. Saavutetun vaalivoiton jälkeen maassa
käytiin joulukuussa laaja poliittinen vuoropuhelu kaikkien poliittisten,
yhteiskunnallisten ja talouden toimijoiden kanssa. Kukaan ei aavistanut, että
Venezuelan opposition vastauksena olisi jälleen väkivalta, salaliitto ja
kätketty USA-kortti.
VALLANKUMOUS
HORJUTUKSEN JA TALOUDELLISEN SABOTAASIN KOHTEENA
Tammikuussa
2014 USA:n tukema oikeisto-oppositio alkoi
lietsoa katuväkivaltaa vallankaappauksen hohde silmissään. Se syytti totuttuun
tapaan maan hallitusta korkeasta inflaatiosta, elintarvikepulasta, rikollisuudesta
ja Kuuban taloudellisesta tukemisesta. Kun vallanvaihto Venezuelassa ei onnistunut
demokraattisin keinoin, maan oikeisto turvautui väkivaltaan ja yritti
vallankaappausta. Yli 20 000 bolivaarisen kansalliskaartin (GNB) sotilasta
partioi maan kaupunkien kaduilla osallistuen noin 16 000
järjestyksenpalautusoperaatioon. Yhteenotoissa kuoli 29 ihmistä. Pääosa
kuolemantapauksista tapahtui barrikadeilla. Venezuelalaisista 87 %
tuomitsi väkivaltaisten katusulkujen käytön protestien välineenä ja 11 %
hyväksyi niiden käytön. Presidentti Maduro ehdotti 15.3.2014 USA:lle
korkean komission perustamista maiden välisen kunnioituksen ja rauhan edistämiseksi.
Ajatus ei saanut USA:n tukea.
Presidentti Nicolas Maduro erotti Venezuelan suunnitteluministeri Jorge
Giordanin tehtävistään 18.6.2014. Ennen irtisanomistaan tämä ehti
toimia 16 vuotta maansa hallituksessa. Hän sai lähtöpassit myös Venezuelan
keskuspankin ja valtion öljy-yhtiön PDVSA:n johtajistosta. Hän kuuluu kuitenkin
edelleen Venezuelan yhdistyneen sosialistipuolueen (PSUV) johtoon. Presidentti
Chávezin elinaikana Giordani toimi bolivaarisen vallankumouksen talouden
pääarkkitehtina. Lähtöpassiensa jälkeen Giordani syytti
julkaisemassaan avoimessa kirjeessään Venezuelan nykyistä presidenttiä Nicolas
Maduroa huonosta johtajuudesta ja maan talouskriisistä. ”On hälyttävää ja tuskallista katsella presidenttiyttä, jossa ei ole
havaittavissa missään johtajuutta.”
Bolivaarisen vallankumouksen pragmaatikot kaipasivat Venezuelaan
markkinamyönteisempää taloutta. Vallankumouksen radikaalimpi siipi sitä vastoin
haluaisi lisätä valtion kontrollia tuotantoelämässä. Presidentti Chávez kehotti
jo v. 2011: “Perustakaa valtion vienti-
ja tuontiyhtiö lopettaaksenne porvarien ylivallan tuonnissa. Me näytämme
idiooteilta antaessamme dollareita porvareille. He tuovat tavaroita maahan kiskurihinnoilla. He ostavat haluamansa
dollarilla ja kiskovat siitä täällä viisi dollaria.”
Vuoden
2014 toisella puoliskolla bolivaarista hallitusta
vastaan kohdistettu taloudellinen sodankäynti ilmeni elintarvikkeiden, bensan
ja lääkkeiden salakuljetuksena Kolumbiaan, valuuttakeinotteluna, tuotantosektorien
rikollisena rahoittamisena ja hyökkäyksinä maan logistiikkaverkostoon ja kaupan
jakeluketjuun. Rikolliset hamstrasivat
tavaroita valtion suurista jakeluketjuista (Mercal ja PDVAL). Taloudellinen
sota aiheutti poliittis-strategisesti tärkeiden tuotteiden katoamista
kulutuksesta ja koetteli kansan kärsivällisyyttä. Kansallinen bolivaarinen
armeija pisti salakuljetuksen kuriin. Kaikesta tapahtuneesta huolimatta maan
työttömyys oli tuolloin alimmillaan ja perheiden tulot olivat korkeimmillaan
sataan vuoteen.
Joulukuussa 2014 presidentti Barack Obama sääti lain
“Venezuelan ihmisoikeuksista ja kansalaisyhteiskun-nasta”. Maan kongressi
vahvisti lain, jonka mukaan USA voi kohdistaa sanktioita niihin
venezuelalaisiin virkamiehiin, jotka syyllistyvät mielenosoittajien
pahoinpitelyyn. Nämä eivät saa matkustaa USA:an ja hei-dän varallisuutensa
jäädytetään. Lain tavoitteena on myös vapaiden vaalien ja avoimen
kansalaisyhteis-kunnan luominen Venezuelaan sekä bolivaarisen vallankumouksen
lakkauttaminen.
ÖLJY
VENEZUELAN TALOUDEN PERUSTANA
Vuoden
2015 alussa öljyn hinta laski kesäkuun 2014
tasosta 113,4 USD barrelilta 50 dollariin Saudi-Arabian ja sen
naapurivaltioiden alkaessa myydä öljyään polkuhintaan (min. 33,9 USD/barrel
2/2016). Raakaöljyn maailmanmarkkinahinnan romahduttaminen kohdistui tuhoisasti
etenkin sellaisen suuren öljyntuottajamaan kansantalouteen, joka satsasi
tulojaan kansalaistensa sosiaalihuoltoon, terveydenhoitoon, koulutukseen ja asuntorakentamiseen.
Kansainvälinen kapitalismi hyökkäsi Venezuelan liian yksipuolista ja tämän
vuoksi helposti haavoittuvaa tuotantorakennetta vastaan horjuttaakseen maan
laillista hallitusta ja saattaakseen yhteiskunnan sekasortoon.
Venezuelan talous on pyörinyt lähes 100 vuoden ajan
öljyn ympärillä, joka on vastannut valtaosaa maan ulkomaan tuloista.
Öljytuloilla katetaan nykyisin 95 % kansallisesta budjetista. 1930-luvulta
alkaen suuntautuminen öljyteollisuuden pariin on merkinnyt vastaavasti
kaikkoamista maatalouden parista. Sekä valtiollinen että yksityinen pääoma
vetäytyivät maaseudulta, jonka seurauksena talonpojat ja maataloustyöläiset eivät
kyenneet enää elättämään itseään. Venezuela on nykyisin yksi
urbanisoituneimmista maista Latinalaisessa Amerikassa. Sen väestöstä asuu 90
% kaupungeissa. Siitä tuli ensimmäinen valtio maanosassaan, joka toi pääosan
elintarvikkeistaan ulkomailta, koska öljydollareilla ostettu ravinto oli
halvempaa kuin itse tuotettu. Edellisen johdosta maahan kehittyi vahva
kansallisten ja kansainvälisten monialayritysten hallitsema elintarvikkeiden
tuonnin ja niiden jakelun keskittymä.
Venezuelan bolivaarisen tasavallan kriisissä on ollut
yksinkertaisesti kysymys taistelusta yhteiskunnallisesta vallasta ja maan
luonnonvarojen hallinnasta. Kannattaa pohtia, kuka hyötyy vallanvaihdosta,
kenellä on tilaisuus toteuttaa se ja millä keinolla vallankaappausyritys
toteutetaan? Öljyn hinnan ollessa alhainen hallituksen taloudellinen ja yhteiskunnallinen
valta kapenee.
OIKEISTO-OPPOSITIO
VOITTI PARLAMENTTIVAALIT
Vuonna
2015 roima tappio parlamenttivaaleissa. ”Raastavan
mediakampanjan lopputuloksena, kaikkeen likaiseenkin peliin turvautuen
oikeistovoimien yhteistoimielin eli Demokraattisen yhtenäisyyden neuvottelupöytä
(MUD) sai haltuunsa vuoden 2015 parlamenttivaaleissa 112
edustajainhuoneen paikkaa, nostaen kannatustaan 47 edustajalla.
Vasemmistokoalitio Gran Polo Patriótico eli Suuri isänmaallinen Simón
Bolívarin rintama taas sai itselleen 55 paikkaa, missä pudotusta oli 43
paikkaa. Muut puolueet eivät paikkoihin yltäneet, vaikka kummatkin sekä
oikeisto- että vasemmistorintama pitävät sisällään ison joukon erilaisia
puolueita, toimijoita ja ryhmiä, kuten ensiksi mainitun suurin ryhmä Primero
Justicia (Oikeus Ensin) ja toiseksi mainitun pääryhmä Venezuelan Yhdistynyt
Sosialistipuolue (PSUV). Siinä missä PSUV on viime vuosina ollut koalitionsa
selkeästi suurin ryhmä, oikeistossa vaikuttaa PJ:n ohella myös toinen tasavahva
ryhmä eli Acción Democrática (Demokraattinen Toiminta).” (Sami Laaksonen
5.8.2017)
Maan
korkein oikeus totesi oikeistokoalition syyllistyneen vaalivilppiin v. 2015
parlamenttivaaleissa. Tämän seurauksena oikeisto menetti
perustuslaillisen oikeutensa perustuslain muuttamiseen. Sen vaaleissa saavuttama enemmistö supistui kohtalokkaasti vaalivilpin
takia. Vuoden 2016 alussa Kansallinen vaalineuvosto käynnisti
tutkimuksen äänten ostamisesta Amazonasin osavaltiossa. Maan korkein oikeus
(TSJ) päätti hylätä neljän kansanedustajan edustusoikeuden. Näistä kolme edusti
oikeisto-oppositiota ja yksi hallitusta tukevaa osapuolta. Mikäli
oikeisto-oppositio olisi saanut laillisin keinoin 2/3 osan enemmistön parlamenttiin,
se olisi voinut peruuttaa vallankumouksen siihenastiset yhteiskunnalliset
saavutukset.
VALLANKUMOUS
RYHTYI PUOLUSTAMAAN ITSEÄÄN
Bolivaarisen Venezuelan tasavallan presidentti Nicolas
Maduro totesi 17.8.2015 kommuunien johtoryhmän kokouksessa, että ”meidän
on valmisteltava itseämme radikaalimpaan vallankumoukseen. Se historiallinen
hetki lähestyy, jolloin meidän on pakko viedä oikeuteen sosialistisen
vallankumouksemme vastainen vehkeily taistellessamme itsenäisyytemme,
arvokkuutemme ja kansamme puolesta.”
Vuonna
2015 Venezuela investoi sosiaalialaan,
kunnallistekniikan kohentamiseen ja talouteen. Maassa aloitettiin mittava
perheiden suojeluohjelma, joka liittyi missioon ”Koteja kotimaassa”.
Hankkeella pyrittiin kokonaisvaltaiseen huolenpitoon lapsista, naisista ja
perheistä sekä 500 000 kotitaloudesta. Lisäksi parannettiin myös eläkkeitä.
Vuoteen 2019 mennessä maahan rakennetaan Barrio Nuevo- ja Barrio Tricolor –missioiden puitteissa kolme miljoonaa uutta
asuntoa. Missio "Robert Serralla" aktivoidaan nuorisoa. 200 000
lukiolaisen ja yläasteen koululaisen apurahat nousi 200 bolivarista 500
bolivariin. Yliopistossa opiskelevien opintoraha kasvoi 30 %.
Tuolloin
pitämässään linjapuheessa presidentti totesi:
”Kehittäessämme poliittista vuoropuhelua, joka vaati paljon työtä ja
suunnittelua, oppositio aloitti ”ulospääsyksi” kutsutun poliittisen
aikeensa. Sillä pyrittiin sivuuttamaan maamme perustuslaillinen todellisuus…
”Näin vuoropuheluun kutsuva v. 2014 alkoi harha-askelin. Minä vaadin ja vaadin
vuoropuhelua. Valitettavasti sitä ei ole tapahtunut, ei vielä tänäänkään.
Tänään voimme havaita, kuinka v. 2015 alkaa samanlaisessa virheellisessä
politiikassa piehtaroiden. Samat ääriainekset saavat aikaan paljon harmia
maallemme. Meidän ihmisemme osoittavat joka päivä mieltään kaduilla.
Komendantti Chávezin bolivaariselle vallankumoukselle ei ole esitetty
todellista vaihtoehtoa. Näyttää siltä, että vaikka (vallankumousta) on kestänyt
todistetusti jo 15 vuotta, heillä ei ole kykyä kuunnella, eikä myöskään
yhteistä tahtoa syventää kansamme tietoisuutta demokratiasta ja rauhasta eikä
kansamme halusta löytää polkuja vaurauteen.”
YHDYSVALLAT PYRKI VALTAAMAAN TAKAPIHANSA TAKAISIN
Vuonna 2015 bolivaarisen
vallankumouksen keskeisin haaste oli, kuinka se voisi edistää silloisessa siirtymävaiheessaan
yhteisölliseen sosialismiin perustuvan valtion syntymistä
keinottelukapitalismin vallitessa, öljyn hinnan ollessa alhainen ja maan
oikeisto-opposition pyrkiessä vastavallankumoukseen keinoja kaihtamatta. Venezuelassa käytiin edelleen
luokkataistelua valtiollisesta vallasta. Osa teollisuudesta ja valtaosa
mediasta oli edelleen kapitalistien hallussa. USA:n ja Euroopan unionin tukema
oikeisto-oppositio sai toimia vielä toistaiseksi vapaasti maassa. Musta pörssi
oli edelleen olemassa.
Yhdysvallat
halusi palauttaa määräysvaltansa Latinalaisessa Amerikassa ja ottaa alueen
luonnonvarat haltuunsa. Tämän vuoksi se horjutti Latinalaisen Amerikan
demokraattisesti valittuja vasemmistolaisia hallituksia, häpäisi niiden
valtiojohtajia Argentiinassa ja Brasiliassa. Se yllytti kansakuntia
mellakoimaan hallituksiaan vastaan. Jenkit pyrkivät myös lyömään kiilaa Kuuban
ja muiden ALBA-maiden välille loiventamalla ulkopolitiikkaansa Kuuban suhteen.
Brasiliassa ja Ecuadorissa masinoitiin väkivaltaisia joukkomielenosoituksia.
Boliviassa ja Venezuelassa sabotoitiin maan taloutta. Argentiinan
presidenttiä vastaan käytiin armotonta parjauskampanjaa.
BOLIVAARISEN
VALLANKUMOUKSEN ELPYMINEN ALKAA
Vuonna 2016 bolivaarinen
vallankumous joutui jatkuvan poliittisen, taloudellisen ja geopoliittisen hyökkäyksen
kohteeksi. Venezuelan sosialistista hallitusta vastaan kohdistettiin erittäin
aggressiivinen hyökkäys kansainvälisessä mediassa. Maan hallitus julisti
16.5.2016 tämän vuoksi maahan hätätilan voidakseen vakauttaa maansa ja estää
sitä uhkaava ulkoinen interventio ja sisäinen vallankaappaus. Kaikista
koetuista vastoinkäymisistä huolimatta sosialistisen yhteiskunnan rakentaminen
maassa jatkui edelleen.
Toukokuussa
2016 tilanne Venezuelassa oli vakava ja vaikea, mutta se ei oikeuttanut kenellekään
vallankaappaukseen ryhtymistä tai sen ulkoista tukemista. Brasiliassa oikeisto
onnistui syrjäyttämään kyseenalaisin perustein maan vasemmistolaisen
presidentin Dilma Roussefin. Venezuelassa yritettiin samaa horjuttamalla
kaikin mahdollisin keinoin maan laillista hallitusta, lietsomalla yhteiskuntaan
levottomuuksia sekä vaatimalla kansanäänestystä presidentin syrjäyttämiseksi. Kapitalistien
suvaitseminen yhteiskuntaluokkana kostautui jälleen bolivaarisessa Venezuelassa.
Kapitalistisen kulutusyhteiskunnan rehottaminen sosialismia rakentavan valtion
sisällä ylläpiti kapitalistista arvomaailmaa ja sen toimintamalleja Venezuelassa.
Venezuelan yhdistyneessä sosialistipuolueessa (PSUV) ilmeni
linjaerimielisyyksiä tämän ongelman ratkaisemisessa.
Venezuelan presidenttiä ei vaihdettu v.
2016 opposition vaatimuksista huolimatta. Venezuelan oikeisto-oppositio ei kyennyt uhoilustaan
huolimatta syrjäyttämään presidentti Maduroa asemastaan. Maan korkein oikeus
totesi kansanäänestyksen järjestämiseksi kerättävistä nimistä löytyneen yli
190 000 kuollutta sielua.
Kohdatuista vaikeuksista huolimatta tilanne
Venezuelassa alkoi kohentua olennaisesti keväällä 2016 perustettujen
CLAP-komiteoiden ansiosta. Venezuelaan
perustettiin v. 2016 maankattavasti CLAP-komi-teoita. Ne ovat paikallisia
jakelu- ja tuotantokomiteoita, jotka toimittavat peruselintarvikkeita koteihin
koh-tuuhintaan. Ne toimivat yhteistyössä ruohonjuuritason organisaatioiden ja
hallituksen kanssa luodakseen vaihtoehtoisen elintarvikkeiden jakelujärjestelmän
maan 24 osavaltioon. Niiden toiminnalla on kaksi tarkoitusta. Ensinnäkin ne
taistelevat keinottelua ja elintarvikepulia vastaan toimittamalla
elintarvikkeita suoraan ilman välikäsiä kansalaisille. Toiseksi hallitus
hankkii tuotteita suoraan sekä yksityis- että valtionyrityksistä, jotka CLAP
jakaa talo talolta yhteisön väestölaskennan perustalta. Komiteoiden arvioitiin
ruokkivan tänä vuonna neljä miljoonaa perhettä.
Uusi talousohjelma. Presidentti Maduro perusti 17.3.2016 Venezuelan julkisen ja yksityisen
sektorin talousongelmien voittamiseksi Kansallisen talouden tuottavuuden
neuvoston. Samassa yhteydessä julkaistiin kyseisen neuvoston toimintaohjelma ”Toimet kansan suojelemiseksi”. Se
perustui kolmeen strategiseen linjaan, jotka olivat 1) inflaation lyöminen, 2)
taloudellisen kasvun saavuttaminen ja 3)
uuden taloudellisen mekanismin luominen nykyisen liian öljytuloista riippuvan
tilalle rakentamalla sille vaihtoehto kehittämällä muita tuotantosektoreita.
Ohjelma
sisälsi mm. kansallisten ponnistusten keskittämisen maan ruokaomavaraisuuden
turvaamiseksi maksimoimalla viljelysmaiden tuottavuutta ja turvaamalla
maatalouden jakeluketjun sekä sen kaupallistamisen ja hintasäännöstelyn, maan
lääkepulan voittamisen yhteistyössä ystävävaltioiden kanssa sekä auto-,
tekstiili- ja sementti- ja metallurgiateollisuuden kehittämisen.
Sosiaalipolitiikka. Maduron hallitus käytti v. 2016 maan budjetista 71,4 %
sosiaalimenoihin. Sairaaloiden määrä oli 3,5 kertaa suurempi kuin v. 1999. Kaikille
maksuttoman terveydenhuollon investoinnit olivat kym-menkertaistuneet samana
aikana. Barrio Adentron, köyhimmille
kaupunkialueille suunnatun, terveydenhuoltoprojektin puitteissa oli tehty jo
800 miljoonaa potilaskäyntiä. Tämän arvioitiin pelastaneen 1,4 miljoonan
ihmisen hengen. Ammattiin oli valmistunut 27 000 uutta lääkäriä. Vuonna
2016 eläkeikäisistä ihmisistä jo 90 % sai toimeentulonsa turvaksi eläkkeen. Lisäksi
rakennettiin 359 000 uutta perheasuntoa.
Menestys kansainvälisessä politiikassa. Sitoutumattomien maiden liikkeen 12.
kongressi syyskuussa 2016, jossa oli
edustus 120 eri maasta, osoitti solidaarisuuttaan bolivaariselle Venezuelalle
ja sen yhteiskunnallisille saavutuksille. Öljyntuottajamaiden kesken solmittiin
sopimus marraskuussa 2016, joka
johti öljyn maailmanmarkkinahinnan nousuun ollen joulukuussa jo 45 dollaria
barrelilta.
Tammikuussa 2017 hallituksessa tapahtui
ministerinvaihdoksia.
Presidentti Maduro suoritti tammikuun alussa 2017 kabinetissaan
henkilömuutoksia. Hän nimitti tehtäviin useita Hugo Chávezin hallituksissa työskennelleitä
henkilöitä ja hänen läheisiä neuvonantajiaan. Joukossa oli monen eri
ammattialan asiantuntijoita ja vallankumouksen veteraaneja. Vaikutti siltä,
että bolivaarinen vallankumous oli ryhdistäytymässä. Presidentti Maduro osoitti vuoden 2016 saavutuksillaan olevansa
kykenevä johtamaan maansa vallankumousprosessia.
Tammikuussa 2017 hallitusvastuussa oleva PSUV oli edelleen Latinalaisen Amerikan
suurin parlamenttipuolue. Hinterlacesin tekemän tuoreen mielipidetiedustelun
mukaan venezuelalaisista 27 % kannatti sitä. Puolueen kannatus oli
korkeimmillaan Hugo Chávezin eläessä
yltäen jopa 40 %. Sen kannatusta olivat syöneet v. 2015 tapahtunut öljyn
maailmanmarkkinahinnan romahdus ja USA:n tukeman oikeisto-opposition harjoittaman
taloussodan seuraukset ja sen omat virheet sekä presidentti Chávezin
ennenaikainen kuolema v. 2013.
Venezuelan
korkein oikeus eväsi 29.3.2017 maan
kansalliskokoukselta oikeuden säätää lakeja. Korkein oikeus on kumonnut jo
aikaisemmin useita parlamentin tekemiä päätöksiä, koska ne eivät ole kunnioittaneet
maan lainsäädäntöä. Oikeuslaitos perusteli päätöstään ottaa väliaikaisesti
kansalliskokouksen tehtävät hoitaakseen sillä, että oikeiston hallitsema
parlamentti halveksii ja jättää toimeenpanematta sille säädettyjä
perustuslaillisia tehtäviä. Parlamentti on yrittänyt säätää mm. lain, jonka
mukaan kaikki vallankaappaushankkeista ja mellakoista tuomitut henkilöt pitäisi
ehdoitta armahtaa. Se on yrittänyt estää jatkuvasti myös presidentin oikeutta
toimeenpanna sosiaalisia uudistuksia.
Venezuelan perustuslain artiklan 336 ensimmäisen kohdan mukaan
korkeimman oikeuden tehtävänä on julistaa kokonaan tai osittain mitättömiksi ne
kansalliskokouksen säätämät lait ja muut toimet, jotka ovat ristiriidassa maan
perustuslain kanssa. Korkeimmalle oikeudelle on suotu ylin ja lopullinen oikeus
perustuslain tulkintaan.
Huhtikuussa 2017 alkaneissa maan oikeisto-opposition
lietsomissa levottomuuksissa ja mellakoissa oli kuollut heinäkuun loppuun
mennessä jo yli 110 ihmistä ja haavoittunut 1 200 ihmistä. Ammattihulinoitsijoiden
pukukoodiin kuuluivat kasvonaamiot, tehokkaat älypuhelimet, baseball-mailat ja
polttopullot. Katuväkivalta ja maan talouden jatkuva sabotointi kohdistuivat
valtion kiinteistöihin ja sen tarjoamiin palveluihin kuten äitiyssairaalat,
sähkölaitokset, ruokavarastot ja julkinen liikenne. Lisäksi lukuisia
hallituksen tukijoita oli päätynyt salamurhaajien uhreiksi. Kesäkuun lopun
huipentumana varastetulla helikopterilla lentävä poliisi hyökkäsi
sisäasiainministeriön ja korkeimman oikeuden rakennuksiin ja tulitti niitä
ammuksin ja kranaatein. Asemiehet ampuivat lauantaiyönä 29.7.2017 Ciudad
Bolivarin kaupungissa perustuslakia säätävään kokoukseen ehdolla olleen
lakimies Jose Felix Pinedan.
Toukokuussa 2017 Venezuelan
kommunistinen puolue
(PVC) lähetti avoimen kirjeen kansalle:
”Äärioikeisto uhkaa Venezuelan
bolivaarista tasavaltaa yhä tiukkenevalla poliittisella väkivallalla. Se on osa
Pohjois-Amerikan imperialismin epävakautta kylvävän suunnitelman toteuttamista.
Tämän suunnitelman päämääränä on pakottaa ja kiristää Venezuelaan sellainen
hallitus, joka pyrkii palauttamaan Yhdysvaltain hegemonian koko mantereella
lakkauttamalla kansallinen vapautuksen prosessi, joka alkoi 2000-luvun alussa
kaikkialla Latinalaisessa Amerikassa. Suunnitelmalla aiotaan purkaa kaikki
Pohjois-Amerikan kapitalistien etuja vastustavien hallitusten saavuttamat
yhteiskunnalliset edistysaskeleet ja niiden kansalle ja työväenluokalle suomat
perusoikeudet…”
”Pikkuporvarillisten ryhmien vallassa
olosta ja siinä epäonnistumisesta huolimatta me kutsumme kansalaisjärjestöjen,
työväenliikkeen, talonpoikien, yhteiskunnan keskikerrosten,
vallankumouksellisen sivistyneistön ja isänmaallisten upseerien tietoisimpia ja
taisteluhaluisimpia osia luomaan yhdessä joukkovoiman, joka johtaa laajaan
isänmaalliseen ja imperialismin vastaiseen liittoon. Näin voidaan pysäyttää
USA:n ja sen tukeman oikeiston kiihkeät suunnitelmat ja myös syrjäyttää
hallituksesta käsin tehdyt reformistiset lepytykset, joilla pyritään suosimaan
suurkapitalisteja ja solmimaan sopimuksia oikeiston sosiaalidemokraattisten ainesten
kanssa.”
Heinäkuun lopulla 2017 Venezuelan bolivaarisessa tasavallassa
järjestettiin kansallista perustuslakia sää-tävän kokouksen (ANC)
vaalit. Perustuslakia säätävän kokouksen voi kutsua koolle maan presidentti ja
hänen ministerinsä, parlamentti, jos 2/3 sen jäsenistä niin haluaa tai maan
kunnanvaltuustot, jos 2/3 niiden jäsenistä niin tahtoo tai jos 15 % maan
rekisteröidyistä äänestäjistä, niin haluaa.
Vaaleihin osallistui yli 6 000 ehdokasta. Äänestysprosentti
vaaleissa jäi 41,53 %, koska maan oikeisto-oppo-sitio boikotoi vaaleja, rikkoi
äänestyskoneita, esti ihmisten pääsyä äänestyspaikoille ja mellakoi väkivaltaisesti
kaduilla. Yhteenotoissa kuoli useita ihmisiä. Yli kahdeksan miljoonaa
venezuelalaista ilmaisi vaaleissa luottamuksensa ja tukensa maata johtavalle sosialistihallitukselle
ja maan presidentti Nicolas Madurolle. Hallituksen rauhanomainen tie
yhteiskunnan muuttamiseksi rauhanomaisesti oikeudenmukaisemmaksi voitti nämä
vaalit. Oikeisto-opposition väkivaltainen tie yhteiskunnallisen vallan
palauttamiseksi kapitalisteille kärsi tappion. USA ja sen liittolaiset ovat
hyvin pettyneitä vaalitulokseen.
Sunnuntaina
6.8.2017 20 asepukuun sonnustautunutta terroristia hyökkäsi
aamuyöllä Laran kaupungissa kansallisen bolivaarisen armeijan (FANB) Paramacayn
tukikohtaan. Heidän joukossaan oli siviilejä ja entisiä Venezuelan armeijan
upseereita. Nämä kehottivat tukikohdan sotilaita liittymään ”kapinallisiin
sotilaisiin”. ”Operaatio Davidissa” kuoli kaksi ihmistä ja yksi
haavoittui. Vangiksi jäi 10 terroristia.
BBC:n mukaan sosiaalisessa mediassa jaetussa
videossa ryhmä kutsui itseään nimellä "41. prikaati”. Venezuelasta v. 2014
Miamin leipiin siirtynyt armeijan komentaja Juan Caguaripano Scott
totesi videolla: ”Tämä ei ole vallankaappaus vaan sotilaallinen ja
yhteiskunnallinen teko perustuslaillisen järjestyksen palauttamiseksi.”
Alueelliset
vaalit lokakuussa 2017. Venezuelan
bolivaarisen tasavallan kansallinen vaalineuvosto vahvisti 15.10.2017, että
presidentti Madurón johtama PSUV voitti järjestetyt alueelliset vaalit. Puolue
sai yhteensä 18 kuvernöörin paikkaa 23 paikasta. Äänestysprosentti ylsi
vaaleissa 61,14 %. Se oli korkein äänestysaktiivisuus 18 vuoteen. Kansallisen
vaalineuvoston (CNE) puheenjohtaja Tibisay Lucenan selvityksen mukaan ääniä
annettiin valtakunnallisesti yhteensä 13 559 äänestyspaikalla. PSUV voitti
seuraavissa osavaltioissa: Amazonas, Apure, Aragua, Barinas, Bolívar, Carabobo,
Cojedes, Falcon, Guarico, Lara, Miranda, Monagas, Portuguesa, Sucre, Trujillo,
Yaracuy, Delta Amacuro ja Vargas. Maan oppositiota edustava liittoutuma MUD sai
tyytyä vain viiteen kuvernöörin paikkaan (ääniosuus 45 %).
Yhdysvaltojen
poliittista ja taloudellista tukea nauttivan Venezuelan oikeisto-opposition
etsikkoaika näyttää kuluneen umpeen. Väkivaltainen mellakointi, maan talouden
jatkuva sabotoiminen ja maan laillisen hallituksen horjuttaminen kääntyi sitä
itseään vastaan. Presidentti Madurón johtama sosialistihallitus on kyennyt
palauttamaan kansan tuen ja luottamuksen itselleen jo kahdessa vaalissa
peräkkäin. Edellisen kerran tämän
tapahtui 30.8.2017 perustuslakia säätävän kokouksen vaaleissa.
Marraskuussa
2017 Venezuelan bolivaarinen tasavalta tuomitsi
voimakkaasti Euroopan Unionin Ministerineuvoston päätöksen pyrkiä langettamaan
laittomia, absurdeja sekä tehottomia sanktioita Venezuelan kansalaisia kohtaan.
”Eurooppalaiset toimielimet osoittavat häpeämättömästi
alistuneisuutensa Yhdysvaltojen hallituksen komentoon vahingoittamalla
häpeättömästi kansainvälistä oikeutta ja sen pyhiä periaatteita, jotka koskevat
suvereniteetin kunnioittamista, kansojen itsemääräämisoikeutta ja valtioiden
sisäisiin asioihin puuttumattomuutta. Nämä asiat on määritelty osana
Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjaa.”
JOHTOPÄÄTÖKSIÄ
BOLIVAARISESTA VALLANKUMOUKSESTA
- Vaihtoehto uusliberalismille. Vuonna 1988 yhdysvaltalainen Latinalaisen Amerikan kurinpidollisiin asioihin erikoistunut IAD-järjestö (Inter-American Dialogue) varoitteli raportissaan, että Latinalaista Amerikkaa kohtaavista uhkista suurin oli se, jos kansa ja armeija yhdistyvät jossain mantereen maassa puolustamaan omia kansallisia etujaan. Näin tapahtuikin 2000-luvulla useassa maassa Latinalaisessa Amerikassa. USA:n invaasiot 2000-luvun alussa työnimellä ”terrorismin vastainen sota” mahdollistivat suotuisan, vasemmistolaisen kehityksen Latinalaisessa Amerikassa. Yhdysvaltojen resurssit eivät riittäneet tehokkaaseen sekaantumiseen maanosan valtioiden sisäisiin asioihin.
- Bolivaarinen vallankumous käynnisti uuden vaiheen Latinalaisen Amerikan vapauttamisessa. Se edustaa jatkoa Kuuban vallankumoukselle. Tapahtumaketju alkoi Venezuelassa ensin uusliberalismin ja sitten kansallisen kapitalismin kyseenalaistamisena sekä suuntautui tavoitteissaan tämän jälkeen yhteisöneuvostojen hallitsemaan 21. vuosisadan sosialismiin. Bolivaarinen vallankumousprosessin synnyttämät ajatukset levisivät Venezuelasta sittemmin omina kansallisina sovellutuksinaan naapurimaihin Boliviaan ja Ecuadoriin. Prosesseille on ollut ominaista myös laajan demokraattisen rintaman ja presidentin perustuslaillisen aseman hyödyntäminen rauhanomaisesti tapahtuvassa yhteiskunnan muutostyössä. Bolivaarisesta vallankumouksesta on kehittynyt v. 1999–2017 realistinen vastavoima, esimerkki ja vaihtoehto ylikansallisten yhtiöiden vallalle ja ryöstökapitalismille.
- Vallankumouksen olemuksesta. Venezuelassa kansa ja armeija yhdistyvät puolustamaan omia kansallisia etujaan. Vallankumouksen onnistumisen kannalta olennaisin kysymys oli kansanrintaman luominen, jolla oli vahvat siteet kansanjoukkoihin sekä myös riittävästi armeijan tukea takanaan. Sen turvaksi perustettiin v. 2000 bolivaariset piirit, jotka korvattiin v. 2006 yhteisöneuvostojen järjestelmällä. Ilman näitä 21. vuosisadan sosialismin rakentamisen aloittaminen ei olisi ollut mahdollista. Bolivaarinen vallankumous ei ole kaatunut, koska armeija on pysynyt sille uskollisena ja koska sillä on ollut laajojen kansanjoukkojen tuki takanaan. Vallankumous ei ole koskaan mikään kertatapahtuma vaan pitkäaikainen prosessi, jonka edetessä luokkataistelu jatkuu edelleen yhteiskunnassa.
Presidentti
Chávezin ennenaikainen kuolema v. 2013 osoitti pari vuotta myöhemmin kärsityn parlamenttivaalien
raskaan tappion jälkeen, että oikeassa oleminen ja itsevarmuus eivät johda
vielä minnekään, jos puolueelta katoaa yllättäen aloite ja laaja joukkojen
kannatus. Antonio Gramscin mukaan
työväenluokan johtavan aseman pystyttäminen yhteiskunnassa vaatii
työväenluokalta kykyjä ja taitoja johtaa, organisoida ja liittää yhteen
kansanjoukkoja. Henkisellä ja
moraalisella vaikutuksella oli valtava osuus hegemonian palauttamisessa v. 2017
jälleen Venezuelan sosialistihallituksen käsiin.
- Kuuban merkitys. Kuuban esimerkin, kokemuksen ja tietämyksen hyödyntämisellä on ollut suuri merkitys bolivaarisessa vallankumouksessa. Kuuban ja Venezuelan väliset suhteet ovat olleet olennainen osa Venezuelan vallankumousta. Castron ja Chávezin v. 1994 alkanut läheinen ystävyys on ollut myös hyvin tärkeää tälle prosessille. Useita hallinnollisia ongelmia on ratkaistu korkeimmalla tasolla. Rakentaessaan sosialismia maa tarvitsee muiden valtioiden kokemusta. Lukutaito-, terveys-, asunto- yms. kampanjat syntyivät kuubalaisten aloitteesta, koska venezuelalaiset itse eivät ymmärtäneet niiden tärkeyttä.
Venezuelan bolivaarisen tasavallan
suurlähettiläs Zulay Prieto totesi 3.12.2016
Helsingissä muistopuheessaan Fidel Castrolle: ”Fidel, Venezuelan kansan läheinen
ystävä, oli rinnallamme oman vallankumouksemme historian vaikeimpina hetkinä: kevään 2002 vallankaappausyrityksessä, öljysabotaasissa
ja v. 2003 taloussodassa sekä George W.
Bushin hallinnon järjestämän syrjäytysyrityksen ja komentaja Chávezin
murhayritysten aikana. Ilman Kuuban vallankumouksen tukea ja ilman sen antamaa
esimerkkiä taistelusta tai sen osoittamaa ääretöntä solidaarisuutta meidän nuoren
vallankumouksemme tie olisi ollut vaikeampi.”
- Vallankumouksen saavutukset. Venezuelan entisen suunnitteluministerin ja Hugo Chávezin talouden pääarkkitehdin Jorge Giordanin arvion mukaan bolivaarisen vallankumouksen kolme tärkeintä saavutusta ovat olleet köyhyyden dramaattinen väheneminen, valtasuhteiden purkaminen, joka toi ulkomaisen ja kotimaisen pääoman sekä öljy-yhtiön PVDSA:n valtion valvontaan sekä julkisen sektorin luominen, joka hallitsee nykyisin talouden avainsektoreita.
- Luonnonvarat. Rikkaiden öljy- ja muiden luonnonvarojen kansallistaminen mahdollistivat vallankumouksen sosiaalisten ohjelmien toteuttamisen. Venezuelan bolivaarisen tasavallan kriisissä on ollut yksinkertaisesti kysymys taistelusta kansallisella tasolla yhteiskunnallisesta vallasta ja kansainvälisellä tasolla maan luonnonvarojen hallinnasta. Venezuela on liian riippuvainen maan öljytuloista. Öljyn maailmanmarkkinahintojen manipulointi tekee sen talouden hyvin haavoittuvaksi.
Venezuelan
maaperästä arvioidaan löytyvän yhdysvaltaisen geologisen kartoituksen mukaan
500 miljardin barrelin
(1 barreli = 158,98 litraa) öljyvarat.
Todistetusti maan öljyvarat ovat ainakin 300 miljardia barrelia. Bolivaarinen
hallitus hyödyntää öljyvaroja vuosittain noin yhden miljardin barrelin verran.
Näin se on menetellyt v. 2003 alkaen. Tämä menettely varmistaa öljyvarojen
kestävän käytön useita satoja vuosia.
Presidentti Maduro perusti 17.3.2016 Venezuelan julkisen ja yksityisen sektorin
talousongelmien voittamiseksi Kansallisen talouden tuottavuuden neuvoston.
Samassa yhteydessä julkaistiin kyseisen neuvoston toimintaohjelma ”Toimet kansan suojelemiseksi”. Se
perustui kolmeen strategiseen linjaan, jotka olivat 1) inflaation lyöminen, 2)
taloudellisen kasvun saavuttaminen ja 3)
uuden taloudellisen mekanismin luominen nykyisen liian öljytuloista riippuvan
tilalle rakentamalla sille vaihtoehto kehittämällä muita tuotanto-sektoreita.
- Liittolaiset. Bolivaarisella vallankumouksella on ollut puolellaan riittävästi vahvoja liittolaisia (Kuuba, Bolivia, Ecuador, ALBA, CELAC, UNASUR, BRICS-maat, Venäjä ja Kiinan kansantasavalta). Tämä on estänyt USA:n sotilaalliset operaatiot Venezuelaa vastaan. Kiina harjoittaa nykyisin aktiivista ulko- ja talouspolitiikkaa Latinalaisen Amerikan valtioiden kanssa. Maalla on hyvät poliittiset suhteet ALBA-maihin (Kuuba, Venezuela, Bolivia, Ecuador, Nicaragua ja Dominica sekä Karibian pienet saarivaltiot Grenada, Saint Kitts ja Nevis, Saint Lucia, Saint Vincent ja Grenadiinit).
Kiinan presidentin vierailu Latinalaisen
Amerikan valtioihin, Kuubaan, Chileen, Argentiinaan, Uruguayhyn ja Brasiliaan
v. 2001 jäi historiaan merkityksellisenä maailmanpoliittisena tapahtumana. Presidentti
Hu Jintaon vieraillessa Kuubassa
maitten välillä sovittiin laajasta kaupallisesta ja taloudellisesta
yhteistyöstä. Sama koski myös monia muita Keski- ja Etelä-Amerikan valtioita.
Joulukuussa 2004 Venezuelan edesmennyt presidentti Hugo Chávez vieraili
Kiinassa maan presidentin kutsusta. Maiden välillä solmittiin laajoja
kauppasopimuksia. Kiinan ulkoministeri Wang
Yi vieraili Brasiliassa, Argentiinassa, Venezuelassa ja Kuubassa
huhtikuussa 2014. Kiinan ja Latinalaisen Amerikan maiden kahdenvälinen
kauppavaihto on kasvanut kaksikymmenkertaiseksi v. 2001–2014 aikana.
Presidentti Xi Jinpingin
vieraillessa Latinalaisessa Amerikassa v. 2014 Kiinan taholta sanottiin, että
osapuolten välisen kauppavaihdon tulee kasvaa 500 miljardiin dollariin
seuraavien 10 vuoden aikana ja että Kiinan suorien sijoitusten Latinalaiseen
Amerikkaan tulee nousta 250 miljardiin.
- Sosialismia ei voi rakentaa ilman ammattitaitoisia työläisiä (teollistaminen), osaavia talonpoikia (ruokaomavaraisuus) ja sivistyneistöä (koulutus ja terveydenhoito) sekä hyvin organisoituja kansalaisjärjestöjä. Venezuela on kohdannut saman tilanteen kuin nuori vallankumouksellinen Kuuba. Sen on luotava kouluttamalla ja kasvattamalla oma työväenluokkansa, talonpoikaistonsa ja sivistyneistönsä sekä oma sosialistinen kulttuurinsa. Kansan sosialistisen tietouden syventämistä ei saa laiminlyödä.
- Demokratia bolivaarisessa vallankumouksessa. Demokratia eli kansanvalta on vallankäytön muoto, jonka sisällön ja toteutustavan määrittelee sitä toteuttavan yhteiskuntajärjestelmän luonne ja tuotantotapa. Venezuelassa PSUV:lla on käsissään maan perusteollisuus ja luonnonvarat sekä alueellinen valta 18 osavaltiossa. Sillä on myös armeijan ja kansanjoukkojen tuki takanaan. Presidentin johtaman hallituksen käsissä on toimeenpanovalta. Parlamentti on sitä vastoin oikeisto-opposition hallussa. Venezuelan korkein oikeus eväsi 29.3.2017 maan kansalliskokoukselta oikeuden säätää lakeja. Perustuslain artiklan 336 ensimmäisen kohdan mukaan maan korkeimman oikeuden tehtävänä on julistaa kokonaan tai osittain mitättömiksi ne kansalliskokouksen säätämät lait ja muut toimet, jotka ovat ristiriidassa maan perustuslain kanssa. Kansalliselle turvallisuusneuvostolle on suotu ylin ja lopullinen oikeus perustuslain tulkintaan.
- Venezuelassa demokratia on ulotettu maan talouteen yhteisöneuvostojen kautta. Vallan ja vastuun hajauttamiseksi maan kunnat on jaettu osa-alueisiin, joissa talouden, sosiaali- ja koulutoimen, rakentamisen sekä terveyspalveluiden suunnittelusta ja toteutuksesta vastaavat asuinalueen kansalaisten valitsemat yhteisöneuvostot. Ne toimivat yhteistyössä kunnallisten, maakunnallisten ja valtiollisten kansanvallan päätäntäelimien kanssa. Yhteisöneuvostojen tarkoituksena on edistää väestön laajaa osallistumista ja paikallista aloitekykyä heidän omien ongelmiensa ratkaisussa. Paikallishallintoa ja taloudellista demokratiaa toteutetaan yhteisöneuvostojen kautta. Maan 40 000 yhteisöneuvoston yhteistyöeliminä toimii 778 virallistettua alueellista kommuunia. Niiden jäsenet valitaan paikallisista yhteisöneuvostoista. Niiden toimialueeseen kuuluivat laajempien projektien rahoitus ja niistä vastaaminen. Ne voivat esittää ehdokkaita osavaltion hallintoon, sosiaalisiin ohjelmiin ja liittovaltion virastoihin. Ne ovat bolivaarisen sosialismin peruspilareita etenkin maaseudulla. Tavoitteena on vuorovaikutukseen perustuvan yhteistyön saavuttaminen kommuunien puheenjohtajien ja paikallishallinnon, valtion ja kansallisen hallituksen kanssa.
- Osuuskuntatoiminnalla, yhteisöneuvostoilla, kommuuneilla ja työläisten itsehallinnolla on kyetty luomaan hyvä perusta päämääränä olevalle yhteisölliselle valtiososialismille.
- Bolivaarisen vallankumouksen ristiriidat: Vallankumouksen perusristiriitana on työn ja pääoman välinen ristiriita, joka ilmenee edelleen kapitalistisen yksityisomistuksen ja sosialistisen omistuksen (valtiollinen-, yhteiskunnallinen-, osuuskunnallinen- ja yhteisöllinen omistus) rinnakkainelona. Sen pääristiriitana on tällä hetkellä hegemonian voittaminen oikeisto-oppositiolta kansalaisyhteiskunnassa. Vuoden 2017 alueelliset vaalit ja perustuslakia säätävän kokouksen vaali osoittivat, että PSUV on palauttanut asemansa vallankumouksen ja yhteiskunnan johdossa. Vallankumousliikkeen sisäisiä ristiriitoja ilmentävät siihen kuuluvien puolueiden, kansalaisjärjestöjen ja ay-liikkeen erimielisyydet sosialismiin siirtymisen keinoista, toteutustavasta ja aikataulusta, työläisten itsehallinnosta ja vallanjaosta liikkeen sisällä. Vallankumouksen ulkoisia ristiriitoja edustavat kärjistyneet suhteet imperialismin keskuksiin Yhdysvaltoihin ja Euroopan unioniin, ylikansallisiin yhtiöihin sekä näiden liittolaisiin.
- Kansalaisjärjestöjen ja yhteisöneuvostojen taho haluaisi siirtää asteittain poliittisen päätöksenteon ja taloudellisen toiminnan yhteisöjen hallintaan. Ne haluaisivat alistaa kaikki hallituksen toimet ja päätökset julkisen tarkastelun alaiseksi. Ne haluavat edistää kulttuurillista ja poliittista uudelleenkoulutusta synnyttääkseen uusia sosialistisia ja hu-manistisia arvoja. Ne tukevat tehtaiden, rakennusten, maa-alueiden ja muiden tilojen valtaamista riistäjiltä. Ne pyrkivät kansanhallintoon ja osallistuvaa demokratiaa toteuttavaan talouteen. Ne haluaisivat muuttaa valtion toimenkuvan. (27.5.2015 Venezue-lanalysis.com)
- PSUV:n ja Kommunistinuorien yhteisessä ohjelmassa todettiin: ”Me ehdotamme asteittaista verouudistusta, ulkomaankaupan kansallistamista ja ottamista valtion valvontaan, ulkomaan velan tarkastamista, joka voisi merkitä jopa kieltäytymisestä sen merkittävän osan tunnustamisesta, kamppailun organisoimista valtion ja yksityissektorin työpaikkojen vastakkainasettelua vastaan, yleistä palkan ja ansioiden korotusta, työläisten valvonnassa olevan perustuotteiden jakeluverkoston perustamista, valtiokoneiston toissijaisten menojen karsimista, kansallista teollistamissuunnitelmaa valtavassa mittakaavassa ja virheiden poistamista, joita on tehty yhteisöllisen omaisuuden rajoittamisessa.” (27.5.2015 Venezuelanalysis.com)
- Bolivaarisen vallankumouksen pragmaatikot PSUV:ssa kaipaavat Venezuelaan markkinamyönteisempää taloutta. Vallankumouksen radikaalimpi siipi PSUV:ssa sitä vastoin haluaisi lisätä valtion kontrollia tuotantoelämässä.
- Kapitalistien suvaitseminen yhteiskuntaluokkana on kostautunut useasti bolivaarisessa Venezuelassa. Kapitalistisen kulutusyhteiskunnan rehottaminen sosialismia rakentavan valtion sisällä on ylläpitänyt kapitalistista arvomaailmaa ja sen toimintamalleja Venezuelassa. Maassa on vallinnut viimeisen 17 vuoden aikana jatkuva vallankaappausten uhka. Oikeisto-oppositio on yrittänyt kolme kertaa USA:n tukemana väkivaltaista vallankaappausta v. 2002, v. 2013 ja v. 2014. Tähän asti tilanne on pysynyt hallinnassa, koska kansan enemmistö ja maan armeija ovat kyenneet liittoutumaan yhteen puolustamaan bolivaarisen vallankumouksen saavutuksia.
- Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta presidentti Madurón johtama sosialistihallitus kykeni palauttamaan kansan tuen ja luottamuksen itselleen v. 2017 kahdessa vaalissa peräkkäin – perustuslakia säätävän kokouksen ja alueellisissa vaaleissa.OLENNAINEN KYSYMYS VALLANKUMOUSPROSESSISSAPresidentti Hugo Chávez siteerasi usein Rosa Luxemburgin ajatuksia. Tämä ilmaisi kirjassaan ”Reformismi vai vallankumous?” hyvin olennaisen asian vallankumouksen sisällöstä ja sen päämäärästä:”Niin kauan kuin on ollut olemassa luokkayhteiskuntia ja luokkataistelu on ollut niiden historian olennaisin sisältö, niin kauan on poliittisen vallan valtaaminen ollut kaikkien nousevien luokkien päämäärä ja samalla myös kunkin historiallisen vaiheen lähtökohta ja päätepiste.””Siksi se, joka puhuu laillisen uudistuksen puolesta poliittisen vallan valtaamisen ja järjestelmän kumoamisen sijasta ja vastakohtana, ei itse asiassa valitse rauhallista, varmaa, hitaampaa tietä samaan päämäärään, vaan sen sijaan toisen päämäärän, nimittäin uuden yhteiskuntajärjestyksen sijasta pelkästään epäolennaisia muutoksia vanhassa.”Matti Laitinen26.11.2017Lähteet: Latinalaisen Amerikan haaste: Toim. Olli Alho, WSOY 1969; Ignacio Ramonet: Fidel Castro - Elämäni, s. 382–395; VTT Sami Laaksonen: Venezuela, rauhan ja demokratian edelläkävijänä, 5.8.2017; Matti Laitisen kirjoittamat tai suomentamat pari sataa artikkelia koskien Venezuelaa v. 2002–2017, Venezuelan bolivaarisen tasavallan ulkoministeriön tiedotteet; Venezuelan v. 1999 perustuslaki; venezuelanalysis.com; Green Left Weekly; Rosa Luxemburg: Reformismi vai vallankumous?; HeSa; YLE; Wikipedia, Granma ja TeleSur.
