VENEZUELASSA
EI NÄÄNNYTÄ NÄLKÄÄN
Kansainvälisissä tiedotusvälineissä
on mekastettu viime vuosina Venezuelan bolivaarisessa tasavallassa
vallitsevasta lääkkeiden sekä elin- ja saniteettitarvikkeiden pulasta. Toki
vessapaperia ja terveyssiteitä on saanut koko ajan yksityiskaupoista mutta
kiskurihintaan. Valtio on kyennyt kuitenkin mustasta pörssistä huolimatta takaamaan
pienituloisille kansalaisille kohtuuhintaan oman jakeluketjunsa kautta jokapäiväisen
leivän ja henkilökohtaisen hygienian ylläpitämiseen tarvittavat perustuotteet. Tästäkin
huolimatta Helsingin Sanomissa ja YLE:n kanavilla maan vasemmistolaista
hallitusta on luonnehdittu julkisesti koko sen eliniän ajan saamattomaksi ja
kelvottomaksi kansan nälkävyön kiristäjäksi. Yhdysvaltalaisen Food First
–järjestön (The Institute for
Food and Development Policy) työntekijöiden Christina Schiavonin ja William
Camacaron paikan päällä tekemän selvityksen mukaan Venezuelassa ei ole
yleistä ruokapulaa, vaan ruokaa on runsaasti, mutta ongelman ytimenä on sen
jakelu kansalaisille. Todellinen syy Venezuelan bolivaarisen tasavallan
mustamaalaamiseen ja sen yhteiskunnallisten saavutusten mitätöimiseen on sen
valitsema vaihtoehtoinen yhteiskunnallinen tie – 21. vuosisadan sosialismi. Kansainvälinen
kapitalismi ei siedä oman tiensä kulkijoita.
Venezuelalaisen historioitsijan ja kirjailijan Luis Britto Garcian mukaan bolivaarisen
Venezuelan talouteen kohdistuu harkittua taloudellista sabotaasia. Hänen
mielestään tätä sotaa ei voiteta teeskentelemällä, ettei sitä ole olemassakaan.
”Jopa vahvin talous ei
kykene vastustamaan organisoitua ja tutkimatonta ryöstelyä. Kansallinen
tilastolaitos tiedottaa, että 14 viimeisen vuoden aikana 62,5 % julkisista
varoista on käytetty sosiaalisiin tarkoituksiin.” (LBC 23.9.2013)
TAISTELU
WC-PAPERISTA
Venezuelan bolivaarinen hallitus
määräsi syyskuussa 2013 vallattavaksi maan suurimman vessapaperitehtaan Man
P.A. -yhtiön, koska tehtaan ylihinnoittelu loukkasi kuluttajien oikeuksia.
Kansallinen oikeudenmukaisen kustannusten ja hintojen valvontatoimisto
(Sundecop) tarkasti tehtaan tuotteiden tuotantoprosessin sekä niiden jakelun ja
myynnin. Se asetti uudet hinnat ja laatuvaatimukset toalettipaperille.
Työläiset ottivat haltuunsa heinäkuussa
2016 Kimberly-Clarkin kuukautissuojatehtaan. Texasilainen tuotantolaitos
lopetti toimintansa varoittamatta viime heinäkuussa. Tehtaan noin 1 000
työntelijää jäi työttömiksi. Valtio kansallisti tehtaan ja luovutti sen
uudelleen käynnistämiseen varoja 22 miljoonaa dollaria. Industry Gran Cacique
Maracay on tuottanut uuden omistajansa palveluksessa jo yli kaksi miljoonaa
terveyssidettä. Tehtaassa on myös neljä uutta tuotantolinjaa, joilla
valmistetaan vessapaperia. Tehtaan tuotannolla kyetään kattamaan 20 % maan
vaippojen, kuukautissuojien ja vessapaperin tarpeesta. Tuotanto toimitetaan kohtuuhintaan kansalaisten
koteihin paikallisten jakelu- ja
tuotantokomiteoiden (CLAP) kautta.
Venezuelassa toimiville kaikille saniteettialan
toimijoille ei ole tärkeintä kansalaisten paikkojen puhtaina pysyminen. Heille
tärkeintä ovat halpa työvoima ja mehevä liikevoitto.
ÖLJY TALOUDEN
PERUSTANA
Venezuelan talous on pyörinyt lähes 100 vuoden ajan öljyn ympärillä, joka on vastannut valtaosasta maan ulkomaan tuloista. Öljytuloilla katetaan 95 % kansallisesta budjetista. 1930-luvulta alkaen suuntautuminen öljyteollisuuden pariin on merkinnyt vastaavasti kaikkoamista maatalouden parista. Sekä valtiollinen että yksityinen pääoma vetäytyivät maaseudulta, jonka seurauksena talonpojat ja maataloustyöläiset eivät kyenneet enää elättämään itseään. Venezuela on nykyisin yksi urbanisoituneimmista maista Latinalaisessa Amerikassa. Sen väestöstä asuu 90 % kaupungeissa. Siitä tuli ensimmäinen valtio maanosassaan, joka toi pääosan elintarvikkeistaan ulkomailta, koska öljydollareilla ostettu ravinto oli halvempaa kuin itse tuotettu. Edellisen johdosta maahan kehittyi vahva kansallisten ja kansainvälisten monialayritysten hallitsema elintarvikkeiden tuonnin ja niiden jakelun keskittymä.
Öljyn hinta laski kesällä 2014
110 dollaria barrelilta vuoden 2015 alussa 50 dollariin Saudi-Arabian ja sen
naapurivaltioiden alkaessa myydä öljyään polkuhintaan. Raakaöljyn maailmanmarkkinahinnan
romahduttaminen kohdistui tuhoisasti etenkin sellaisen suuren öljyntuottajamaan
kansantalouteen, joka satsasi tulojaan kansalaistensa sosiaalihuoltoon,
terveydenhoitoon, koulutukseen ja asuntorakentamiseen.
Venezuelan kriisissä on kysymys ruokapulan
sijasta taistelusta yhteiskunnallisesta vallasta ja maan luonnonvarojen
hallinnasta. Kannattaa pohtia, kuka hyötyy vallanvaihdosta, kenellä on tilaisuus
toteuttaa se ja millä keinolla vallankaappausyritys toteutetaan? Öljyn hinnan
ollessa alhainen hallituksen taloudellinen ja yhteiskunnallinen valta kapenee.
BOLIVAARISET MAAREFORMIT
Vuoden 2001 maareformissa
valtion omistamaa maata luovutettiin talonpojille ja maatalousosuuskunnille. Kansallisen
maainstituutin (INTI) tehtävänä on valvoa maanjakoa ja sen käyttöä.
Kansallinen maatalouden kehittämisinstituutin (INDER) vastuualueena on
tekniikkaan ja infrastruktuurin liittyvä apu. Venezuelan maatalousyhdistys (CVA)
vastasi maataloustuotteiden markkinoinnista.
Vuonna 2003 Venezuelan hallitus
kiihdytti maareformiprosessia käynnistämällä Ezequiel Zamora –suunnitelman.
Ohjelman tavoitteena oli tukea kestävään kehitykseen perustuvaa
maataloutta. Maanjaon periaatteina olivat tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus. Se
kohdistettiin pienviljelijöille ja keskisuurille maataloustuottajille.
Suunnitelma oli hallituksen avain maan ruokaomavaraisuuden saavuttamiselle,
taloudelliselle itsenäisyydelle ja tuontitavaroista riippumattomuudelle.
Hankkeen aikana v. 2003–04 jaettiin 1,5 miljoonaa hehtaaria maata 130 000
pientilallisten ja maattomien perheiden sekä osuustoimintatilojen käyttöön.
Toimenpiteestä lasketaan hyötyneen yhteensä n. 650 000 kansalaista. Vuoden 2004
loppuun mennessä valtion maata oli jaettu jo yhteensä 2,2 miljoonaa hehtaaria.
Perhekohtainen tilakoko asettui keskiarvoon 11,5 ha.
Vuoden 2005 maareformi
nimettiin Mission Zamoraksi. Laki määritteli maatilojen maksimikooksi
5 000 ha, viljelemätön maa pantiin verolle, sekä suurtiloilta
pakkolunastettiin viljelemätöntä maata ja joutomaata pantiin
uudelleenjaettavaksi. Pakkolunastukset korvattiin käypään markkinahintaan.
Kansallinen maainstituutti myönsi kaikille halukkaille 18–25-vuotiaille
venezuelalaisille väliaikaisen käyttöoikeuden omaan maapalstaan. Maanluovutus
vahvistettiin lahjoituskirjalla (carta agraria), josta ilmeni uuden tilallisen
maantarve sekä myös hänen motivaationsa työskennellä omalla maallaan.
Tavoitteeksi otettiin kahden miljoonan lisähehtaariin jakaminen, joista
yksityisiä maita oli 1,5 miljoonaa hehtaaria. Hallitus nimitti
väliintulotoimikunnan tarkastamaan, että luovutetut maat ovat todella
tuotannossa ja että ne ovat laillisesti hankittuja. Viljelijä sai laillisen
omistusoikeuden hänelle luovutettuun maahan vasta kolmen tuotantovuoden
jälkeen. Hänellä ei ole kuitenkaan tämän jälkeenkään oikeutta myydä maataan.
LÄÄKKEET JA
ELINTARVIKKEET OVAT KESKITTYNEET HARVOJEN KÄSIIN
Venezuelan elintarvikkeiden ja
lääkkeiden kauppa on tällä hetkellä 20 yhtiön valvonnassa. Esimerkiksi
Polar-yhtiö on vastuussa Venezuelan maatalousministeriön mukaan kahdeksasta
kohteesta maan perusruokakorissa. Yhtiön osuus arepa-leivissä käytettävien esikypsytettyjen
maissijauhojen myynnistä on 62 %. Sitä, mitä kaivataan supermarkettien
hyllyiltä, ovat erityisen keskeisiä kohteita, kun taas muuta tavaraa on
saatavilla runsaasti. Maidosta on puutetta, kun taas meijerituotteita kuten
jogurttia ja juustoja on tarjolla riittävästi. Jokapäiväisiin arepoihin
tarvittavasta maissijauhosta on puutetta, kun vastaavasti puuroihin käytettävää
maissijauhoa löytyy kauppojen hyllyiltä. Kahvin saanti on tiukalla, mutta
kaakaota ja teetä on tarjolla kaikille. Valmista kahvia on pulasta huolimatta
myynnissä jokaisen kadun kulmassa ja kahviloissa. Katukaupassa on myös tarjolla
arepoita.
VALLITSEEKO
VENEZUELASSA NÄLÄNHÄTÄ?
YK:n elintarvike- ja
maatalousjärjestö (FAO) totesi v. 2015 Venezuelan hävittäneen yhteiskunnastaan
lähes täysin nälän näkemisen. Samaan aikaan maa oli kansainvälisten
delegaatioiden ja vaihtoehtoisten tiedotusvälineiden kohteena sen
ruokaomavaisuuskokeilun vuoksi, joka käsitti maareformin, ravinnon
jakeluohjelman ja kansalaisten suoran osallistumisen ravinnontuotantojärjestelmään.
Valtion ruokajakeluketjun
kautta kansalaiset voivat hankkia kohtuuhintaisia elintarvikkeita. Valtion
ruokakauppaketjuilla MERCAL:illa (päivittäistavara) ja PDVAL:illa (maito- ja
lihatuotteet) oli v. 2015 myymälöitä 20 osavaltiossa. Niissä työskenteli
85 000 ihmistä. Myyntipisteitä kertyi yli 20 000. Niiden osuus maan
elintarvikejakelusta oli 40 %. Valtion kaupoista voi ostaa elintarvikkeita
puolet halvemmalla kuin yksityiskaupoista. Ne takaavat, että kaikki kansalaiset
saavat ruokaa. Kauppaketjut hankkivat peruselintarvikkeita paikallisilta
maatiloilta ja osuuskunnilta.
Venezuelassa vahvistettiin
osuuskuntalaki v. 2001. Osuuskunnat toimivat v. 2006 neljällä
pääsektorilla: 1) kaupat, hotellit ja ravintolat (31 %), 2)
kuljetus, varastointi ja viestintä (29 %), 3) maatalous, metsästys ja
kalastus (18 %) ja 4) tehdasteollisuus (8,3 %). Valtaosa osuuskunnista
oli henkilökunniltaan pieniä yrityksiä.
Vuonna 2013 maassa oli
rekisteröity yhteensä 306 000 laillista osuuskuntaa. Kansallinen
osuuskuntatoimisto (SUNACOOP) hallinnoi niiden perustamista ja
rahoitusta. Osuuskunnissa työskenteli kaksi miljoonaa työntekijää. Heistä 200 000
henkilöä osallistui päätöksentekoon työpaikallaan. Osa osuuskunnista oli
yhteiskunnan ja työntekijöiden yhteisomistuksessa. Osuuskunnat koetaan
Venezuelassa tärkeänä vaihtoehtona kapitalistisille yksityisomistukseen
perustuville yrityksille.
Christina Schiavonin ja William
Camacaron arvion mukaan Venezuelassa ei ole puutetta elintarvikkeista ja muista
päivittäin tarvittavista perustuotteista, joten maassa ei vallitse myöskään
nälänhätä. Venezuelalaiset kuluttivat v. 2015 lopulla tilastojen mukaan
ravintoa päivittäin keskimäärin 3 092 kcal, joka on reilusti yli FAO:
suosituksen 2 720 kcal/päivä. Heidän mukaansa Venezuela on laajasti omavarainen
hedelmien, vihannesten ja juureksien suhteen, joita tuotetaan pienillä ja
keskisuurilla maatiloilla. Näiden tuotteiden myynti tapahtuu hajautettujen
verkostojen kautta katukaupassa kautta maan. Kasvava kysyntä yhdessä inflaation
ja keinottelun kanssa nostavat elintarvikkeiden hintatasoa kaupoissa ja
katukaupassa. Tästä kärsivät kaikki venezuelalaiset.
MIKSI JOISTAIN
TUOTTEISTA ON PULAA?
Jakeluyhtiöiden kaksi pääargumenttia päivittäistavaroiden puutteeseen
ovat:
1) Hallituksen sääntelemät hinnat tuotteiden saannin varmistamiseksi ovat
liian alhaiset ja muodostavat näin esteen niiden jakelulle.
2) Öljyn hinnan romahtamisen vuoksi riittämättömiä dollareita saa vain
välttämättömien perusmateriaalien tuontia varten.
Venezuelalainen ekonomisti ja
Simon Bolivarin yliopiston professori Pasqualina
Curcio testasi nämä väitteet tutkimalla maan nykyistä taloudellista
tilannetta. Hänen mukaansa useita hyllyiltä puuttuvia tuotteita ei ole säännöstelty
v. 2010 alkaen. Säännösteltyjen tuotteiden kohdalla useiden niiden hintoja on
nostettu hallituksen toimesta useasti kauppiaiden kannustamiseksi, mutta tämä
ei ole johtanut niiden saatavuuden kasvuun. Elintarvikepula alkoi vasta v. 2013
eli jo ennen öljyn hinnan romahtamista. Kerran
jopa öljyn hinnan pudotessa ja dollarien saannin vähetessä hallitus
ensisijaisti dollarien käytön elintarvikkeiden tuontiin. Venezuelan suurimmat
elintarvikeyhtiöt ovat pysyneet vakaina. Ne ovat jopa laajentuneet. Professori
Curcio havaitsi jopa vastaavuuksia elintarvikepulan jäytävyyden ja
poliittisesti tärkeiden tapahtumien kuten vaalien kanssa.
Voisiko olla niin, että pulat
olisivatkin tehtailtuja? Useat ruokaomavaraisuusaktivistit näkevät, ettei ole
mikään sattuma, että maan suurin ruokajätti Empresas Polar SA on itse vastuussa hyllyjensä tyhjistä
paikoista. Yhtiön menestystuotteita ovat mm. Polar-oluet, virvoitusjuomat, maissijauhot,
pastat, ketsuppi, majoneesi ja saippua. Sen
toimitusjohtaja on tunnettu oikeisto-opposition edustaja Lorenzo Mendoza.
KUINKA BOLIVAARINEN HALLITUS TURVAA KANSAN HYVINVOINNIN?
Venezuelan hallitus ja sitä tukevat kansalaisyhteisöt (yhteisöneuvostot ja
kommuunit) ottavat nykyisen poliittisen
tilanteen vakavasti. Venezuelaan on perustettu viime kuukausien aikana
maankattavasti CLAP-komiteoita. Ne ovat
paikallisia jakelu- ja tuotantokomiteoita, jotka toimittavat peruselintarvikkeita
koteihin kohtuuhintaan. Ne toimivat yhteistyössä ruohonjuuritason
organisaatioiden ja hallituksen kanssa luodakseen vaihtoehtoisen
elintarvikkeiden jakelujärjestelmän maan 24 osavaltioon. Niiden toiminnalla on
kaksi tarkoitusta. Ensinnäkin ne taistelevat keinottelua ja elintarvikepulia
vastaan toimittamalla elintarvikkeita suoraan ilman välikäsiä kansalaisille. Toiseksi
hallitus hankkii tuotteita suoraan sekä yksityis- että valtionyrityksistä,
jotka CLAP-komiteat jakavat talo talolta yhteisön väestölaskennan perustalta.
Hanke näyttää Christina Schiavonin ja William Camacaron mielestä väliaikaiselta
hätäratkaisulta ns. elintarvikepulaan. Se auttaa haavoittumisaltteinta
viidesosaa kansasta. Pitemmällä aikavälillä CLAP-toiminta johtaa paikalliseen elintarviketuotantoon ja
–jalostukseen. Samanaikaisesti tähtäimessä on myös kaupunkialueiden maatalouden
kehittäminen Urbaanimaatalouden ministeriön tukemana. Parhaillaan on meneillään
100-päiväinen istutuskampanja, johon liittyy 29 000 tuotantopalstan
perustaminen ympäri maata tuottamaan paikallisesti tuoretuotteita kuten
kananmunia, kalaa ja eläinproteiineja. Näitä pyrkimyksiä täydennetään lisäksi maaseudun uudistetulla
tuotannolla.
BOLIVAARISEN VENEZUELAN TULEVAISUUS ON
YHTEISÖNEUVOSTOISSA
Vuonna 2006 Venezuelan
vallankumousprosessia aikaisemmin menestyksellä puolustaneet bolivaariset
piirit korvattiin 16 000 yhteisöneuvostolla. Yhteisöneuvostot ovat bolivaarisen
sosialismin vallan- ja vastuunjaon perusyksikköjä. Ne ovat 150–400 perheen
muodostamia paikallisneuvostoja. Ne vastaavat asuinalueensa kehityshankkeista.
Valtion rahoittamat projektit kohdistuvat kunnallistekniikkaan, maatalouteen,
asumiseen, koulutukseen, terveydenhoitoon, kulttuuriin, urheiluun ja
sosiaalisiin ongelmiin.
Vuonna 2014 Venezuelassa oli yli
40 000 rekisteröityä yhteisöneuvostoa. Maassa toimi lisäksi
yhteisöneuvostojen yhteistyöeliminä 778 virallistettua alueellista kommuunia.
Niiden jäsenet valittiin paikallisista yhteisöneuvostoista. Niiden
toimialueeseen kuuluivat laajempien projektien rahoitus ja niistä vastaaminen.
Ne voivat esittää ehdokkaita osavaltion hallintoon, sosiaalisiin ohjelmiin ja
liittovaltion virastoihin. Kommuunit perustettiin presidentti Nicolas Maduron toimesta. Niiden
pitäisi kattaa v. 2019 68 % maan väestöstä. Ne ovat bolivaarisen sosialismin
peruspilareita etenkin maaseudulla. Tavoitteena on vuorovaikutukseen perustuvan
yhteistyön saavuttaminen kommuunien puheenjohtajien ja paikallishallinnon,
valtion ja kansallisen hallituksen kanssa.
VALLANKUMOUS
ON VIETÄVÄ LOPPUUN
Presidentti Hugo Chávez siteerasi usein Rosa
Luxemburgin ajatuksia. Tämä ilmaisi kirjassaan ”Reformismi vai
vallankumous?” mm. seuraavia viisaita mietteitä:
”Niin kauan kuin on ollut olemassa luokkayhteiskuntia ja luokkataistelu
on ollut niiden historian olennaisin sisältö, niin kauan on poliittisen vallan
valtaaminen ollut kaikkien nousevien luokkien päämäärä ja samalla myös kunkin
historiallisen vaiheen lähtökohta ja päätepiste.”
”Siksi se, joka puhuu laillisen uudistuksen puolesta poliittisen vallan
valtaamisen ja järjestelmän kumoamisen sijasta ja vastakohtana, ei itse asiassa
valitse rauhallista, varmaa, hitaampaa tietä samaan päämäärään, vaan sen sijaan
toisen päämäärän, nimittäin uuden yhteiskuntajärjestyksen sijasta pelkästään epäolennaisia
muutoksia vanhassa.”
Matti Laitinen
Lähteet: Special report: Hunger in Venezuela? A look beyond the
spin: Christina Schiavoni ja William Camacaro, Venzuelanalysis 14.7.2016; Matti
Laitisen omat Venezuela-artikkelit v. 2001–2016; Ewan Robertson 23.9.2013,
Lucas Koerner 10.8.2016, Venezuealanalysis.