keskiviikko 24. elokuuta 2016


VENEZUELASSA EI NÄÄNNYTÄ NÄLKÄÄN

Kansainvälisissä tiedotusvälineissä on mekastettu viime vuosina Venezuelan bolivaarisessa tasavallassa vallitsevasta lääkkeiden sekä elin- ja saniteettitarvikkeiden pulasta. Toki vessapaperia ja terveyssiteitä on saanut koko ajan yksityiskaupoista mutta kiskurihintaan. Valtio on kyennyt kuitenkin mustasta pörssistä huolimatta takaamaan pienituloisille kansalaisille kohtuuhintaan oman jakeluketjunsa kautta jokapäiväisen leivän ja henkilökohtaisen hygienian ylläpitämiseen tarvittavat perustuotteet. Tästäkin huolimatta Helsingin Sanomissa ja YLE:n kanavilla maan vasemmistolaista hallitusta on luonnehdittu julkisesti koko sen eliniän ajan saamattomaksi ja kelvottomaksi kansan nälkävyön kiristäjäksi. Yhdysvaltalaisen Food First –järjestön (The Institute for Food and Development Policy) työntekijöiden Christina Schiavonin ja William Camacaron paikan päällä tekemän selvityksen mukaan Venezuelassa ei ole yleistä ruokapulaa, vaan ruokaa on runsaasti, mutta ongelman ytimenä on sen jakelu kansalaisille. Todellinen syy Venezuelan bolivaarisen tasavallan mustamaalaamiseen ja sen yhteiskunnallisten saavutusten mitätöimiseen on sen valitsema vaihtoehtoinen yhteiskunnallinen tie – 21. vuosisadan sosialismi. Kansainvälinen kapitalismi ei siedä oman tiensä kulkijoita.

Venezuelalaisen historioitsijan ja kirjailijan Luis Britto Garcian mukaan bolivaarisen Venezuelan talouteen kohdistuu harkittua taloudellista sabotaasia. Hänen mielestään tätä sotaa ei voiteta teeskentelemällä, ettei sitä ole olemassakaan. ”Jopa vahvin talous ei kykene vastustamaan organisoitua ja tutkimatonta ryöstelyä. Kansallinen tilastolaitos tiedottaa, että 14 viimeisen vuoden aikana 62,5 % julkisista varoista on käytetty sosiaalisiin tarkoituksiin.” (LBC 23.9.2013)

TAISTELU WC-PAPERISTA

Venezuelan bolivaarinen hallitus määräsi syyskuussa 2013 vallattavaksi maan suurimman vessapaperitehtaan Man P.A. -yhtiön, koska tehtaan ylihinnoittelu loukkasi kuluttajien oikeuksia. Kansallinen oikeudenmukaisen kustannusten ja hintojen valvontatoimisto (Sundecop) tarkasti tehtaan tuotteiden tuotantoprosessin sekä niiden jakelun ja myynnin. Se asetti uudet hinnat ja laatuvaatimukset toalettipaperille.

Työläiset ottivat haltuunsa heinäkuussa 2016 Kimberly-Clarkin kuukautissuojatehtaan. Texasilainen tuotantolaitos lopetti toimintansa varoittamatta viime heinäkuussa. Tehtaan noin 1 000 työntelijää jäi työttömiksi. Valtio kansallisti tehtaan ja luovutti sen uudelleen käynnistämiseen varoja 22 miljoonaa dollaria. Industry Gran Cacique Maracay on tuottanut uuden omistajansa palveluksessa jo yli kaksi miljoonaa terveyssidettä. Tehtaassa on myös neljä uutta tuotantolinjaa, joilla valmistetaan vessapaperia. Tehtaan tuotannolla kyetään kattamaan 20 % maan vaippojen, kuukautissuojien ja vessapaperin tarpeesta. Tuotanto toimitetaan kohtuuhintaan kansalaisten koteihin paikallisten jakelu- ja tuotantokomiteoiden (CLAP) kautta.

Venezuelassa toimiville kaikille saniteettialan toimijoille ei ole tärkeintä kansalaisten paikkojen puhtaina pysyminen. Heille tärkeintä ovat halpa työvoima ja mehevä liikevoitto.

ÖLJY TALOUDEN PERUSTANA

Venezuelan talous on pyörinyt lähes 100 vuoden ajan öljyn ympärillä, joka on vastannut valtaosasta maan ulkomaan tuloista. Öljytuloilla katetaan 95 % kansallisesta budjetista. 1930-luvulta alkaen suuntautuminen öljyteollisuuden pariin on merkinnyt vastaavasti kaikkoamista maatalouden parista. Sekä valtiollinen että yksityinen pääoma vetäytyivät maaseudulta, jonka seurauksena talonpojat ja maataloustyöläiset eivät kyenneet enää elättämään itseään. Venezuela on nykyisin yksi urbanisoituneimmista maista Latinalaisessa Amerikassa. Sen väestöstä asuu 90 % kaupungeissa. Siitä tuli ensimmäinen valtio maanosassaan, joka toi pääosan elintarvikkeistaan ulkomailta, koska öljydollareilla ostettu ravinto oli halvempaa kuin itse tuotettu. Edellisen johdosta maahan kehittyi vahva kansallisten ja kansainvälisten monialayritysten hallitsema elintarvikkeiden tuonnin ja niiden jakelun keskittymä.

Öljyn hinta laski kesällä 2014 110 dollaria barrelilta vuoden 2015 alussa 50 dollariin Saudi-Arabian ja sen naapurivaltioiden alkaessa myydä öljyään polkuhintaan.  Raakaöljyn maailmanmarkkinahinnan romahduttaminen kohdistui tuhoisasti etenkin sellaisen suuren öljyntuottajamaan kansantalouteen, joka satsasi tulojaan kansalaistensa sosiaalihuoltoon, terveydenhoitoon, koulutukseen ja asuntorakentamiseen.

Venezuelan kriisissä on kysymys ruokapulan sijasta taistelusta yhteiskunnallisesta vallasta ja maan luonnonvarojen hallinnasta. Kannattaa pohtia, kuka hyötyy vallanvaihdosta, kenellä on tilaisuus toteuttaa se ja millä keinolla vallankaappausyritys toteutetaan? Öljyn hinnan ollessa alhainen hallituksen taloudellinen ja yhteiskunnallinen valta kapenee.

BOLIVAARISET MAAREFORMIT

Vuoden 2001 maareformissa valtion omistamaa maata luovutettiin talonpojille ja maatalousosuuskunnille. Kansallisen maainstituutin (INTI) tehtävänä on valvoa maanjakoa ja sen käyttöä. Kansallinen maatalouden kehittämisinstituutin (INDER) vastuualueena on tekniikkaan ja infrastruktuurin liittyvä apu. Venezuelan maatalousyhdistys (CVA) vastasi maataloustuotteiden markkinoinnista.

Vuonna 2003 Venezuelan hallitus kiihdytti maareformiprosessia käynnistämällä Ezequiel Zamora –suunnitelman. Ohjelman tavoitteena oli tukea kestävään kehitykseen perustuvaa maataloutta. Maanjaon periaatteina olivat tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus. Se kohdistettiin pienviljelijöille ja keskisuurille maataloustuottajille. Suunnitelma oli hallituksen avain maan ruokaomavaraisuuden saavuttamiselle, taloudelliselle itsenäisyydelle ja tuontitavaroista riippumattomuudelle. Hankkeen aikana v. 2003–04 jaettiin 1,5 miljoonaa hehtaaria maata 130 000 pientilallisten ja maattomien perheiden sekä osuustoimintatilojen käyttöön. Toimenpiteestä lasketaan hyötyneen yhteensä n. 650 000 kansalaista. Vuoden 2004 loppuun mennessä valtion maata oli jaettu jo yhteensä 2,2 miljoonaa hehtaaria. Perhekohtainen tilakoko asettui keskiarvoon 11,5 ha.

Vuoden 2005 maareformi nimettiin Mission Zamoraksi. Laki määritteli maatilojen maksimikooksi 5 000 ha, viljelemätön maa pantiin verolle, sekä suurtiloilta pakkolunastettiin viljelemätöntä maata ja joutomaata pantiin uudelleenjaettavaksi. Pakkolunastukset korvattiin käypään markkinahintaan. Kansallinen maainstituutti myönsi kaikille halukkaille 18–25-vuotiaille venezuelalaisille väliaikaisen käyttöoikeuden omaan maapalstaan. Maanluovutus vahvistettiin lahjoituskirjalla (carta agraria), josta ilmeni uuden tilallisen maantarve sekä myös hänen motivaationsa työskennellä omalla maallaan. Tavoitteeksi otettiin kahden miljoonan lisähehtaariin jakaminen, joista yksityisiä maita oli 1,5 miljoonaa hehtaaria. Hallitus nimitti väliintulotoimikunnan tarkastamaan, että luovutetut maat ovat todella tuotannossa ja että ne ovat laillisesti hankittuja. Viljelijä sai laillisen omistusoikeuden hänelle luovutettuun maahan vasta kolmen tuotantovuoden jälkeen. Hänellä ei ole kuitenkaan tämän jälkeenkään oikeutta myydä maataan.

LÄÄKKEET JA ELINTARVIKKEET OVAT KESKITTYNEET HARVOJEN KÄSIIN

Venezuelan elintarvikkeiden ja lääkkeiden kauppa on tällä hetkellä 20 yhtiön valvonnassa. Esimerkiksi Polar-yhtiö on vastuussa Venezuelan maatalousministeriön mukaan kahdeksasta kohteesta maan perusruokakorissa. Yhtiön osuus arepa-leivissä käytettävien esikypsytettyjen maissijauhojen myynnistä on 62 %. Sitä, mitä kaivataan supermarkettien hyllyiltä, ovat erityisen keskeisiä kohteita, kun taas muuta tavaraa on saatavilla runsaasti. Maidosta on puutetta, kun taas meijerituotteita kuten jogurttia ja juustoja on tarjolla riittävästi. Jokapäiväisiin arepoihin tarvittavasta maissijauhosta on puutetta, kun vastaavasti puuroihin käytettävää maissijauhoa löytyy kauppojen hyllyiltä. Kahvin saanti on tiukalla, mutta kaakaota ja teetä on tarjolla kaikille. Valmista kahvia on pulasta huolimatta myynnissä jokaisen kadun kulmassa ja kahviloissa. Katukaupassa on myös tarjolla arepoita.

VALLITSEEKO VENEZUELASSA NÄLÄNHÄTÄ?

YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö (FAO) totesi v. 2015 Venezuelan hävittäneen yhteiskunnastaan lähes täysin nälän näkemisen. Samaan aikaan maa oli kansainvälisten delegaatioiden ja vaihtoehtoisten tiedotusvälineiden kohteena sen ruokaomavaisuuskokeilun vuoksi, joka käsitti maareformin, ravinnon jakeluohjelman ja kansalaisten suoran osallistumisen ravinnontuotantojärjestelmään.

Valtion ruokajakeluketjun kautta kansalaiset voivat hankkia kohtuuhintaisia elintarvikkeita. Valtion ruokakauppaketjuilla MERCAL:illa (päivittäistavara) ja PDVAL:illa (maito- ja lihatuotteet) oli v. 2015 myymälöitä 20 osavaltiossa. Niissä työskenteli 85 000 ihmistä. Myyntipisteitä kertyi yli 20 000. Niiden osuus maan elintarvikejakelusta oli 40 %. Valtion kaupoista voi ostaa elintarvikkeita puolet halvemmalla kuin yksityiskaupoista. Ne takaavat, että kaikki kansalaiset saavat ruokaa. Kauppaketjut hankkivat peruselintarvikkeita paikallisilta maatiloilta ja osuuskunnilta.

Venezuelassa vahvistettiin osuuskuntalaki v. 2001. Osuuskunnat toimivat v. 2006 neljällä pääsektorilla: 1) kaupat, hotellit ja ravintolat (31 %), 2) kuljetus, varastointi ja viestintä (29 %), 3) maatalous, metsästys ja kalastus (18 %) ja 4) tehdasteollisuus (8,3 %). Valtaosa osuuskunnista oli henkilökunniltaan pieniä yrityksiä.

Vuonna 2013 maassa oli rekisteröity yhteensä 306 000 laillista osuuskuntaa. Kansallinen osuuskuntatoimisto (SUNACOOP) hallinnoi niiden perustamista ja rahoitusta. Osuuskunnissa työskenteli kaksi miljoonaa työntekijää. Heistä 200 000 henkilöä osallistui päätöksentekoon työpaikallaan. Osa osuuskunnista oli yhteiskunnan ja työntekijöiden yhteisomistuksessa. Osuuskunnat koetaan Venezuelassa tärkeänä vaihtoehtona kapitalistisille yksityisomistukseen perustuville yrityksille.

Christina Schiavonin ja William Camacaron arvion mukaan Venezuelassa ei ole puutetta elintarvikkeista ja muista päivittäin tarvittavista perustuotteista, joten maassa ei vallitse myöskään nälänhätä. Venezuelalaiset kuluttivat v. 2015 lopulla tilastojen mukaan ravintoa päivittäin keskimäärin 3 092 kcal, joka on reilusti yli FAO: suosituksen 2 720 kcal/päivä. Heidän mukaansa Venezuela on laajasti omavarainen hedelmien, vihannesten ja juureksien suhteen, joita tuotetaan pienillä ja keskisuurilla maatiloilla. Näiden tuotteiden myynti tapahtuu hajautettujen verkostojen kautta katukaupassa kautta maan. Kasvava kysyntä yhdessä inflaation ja keinottelun kanssa nostavat elintarvikkeiden hintatasoa kaupoissa ja katukaupassa. Tästä kärsivät kaikki venezuelalaiset.

MIKSI JOISTAIN TUOTTEISTA ON PULAA?

Jakeluyhtiöiden kaksi pääargumenttia päivittäistavaroiden puutteeseen ovat:

1)      Hallituksen sääntelemät hinnat tuotteiden saannin varmistamiseksi ovat liian alhaiset ja muodostavat näin esteen niiden jakelulle.

2)      Öljyn hinnan romahtamisen vuoksi riittämättömiä dollareita saa vain välttämättömien perusmateriaalien tuontia varten.
Venezuelalainen ekonomisti ja Simon Bolivarin yliopiston professori Pasqualina Curcio testasi nämä väitteet tutkimalla maan nykyistä taloudellista tilannetta. Hänen mukaansa useita hyllyiltä puuttuvia tuotteita ei ole säännöstelty v. 2010 alkaen. Säännösteltyjen tuotteiden kohdalla useiden niiden hintoja on nostettu hallituksen toimesta useasti kauppiaiden kannustamiseksi, mutta tämä ei ole johtanut niiden saatavuuden kasvuun. Elintarvikepula alkoi vasta v. 2013 eli jo ennen öljyn hinnan romahtamista.  Kerran jopa öljyn hinnan pudotessa ja dollarien saannin vähetessä hallitus ensisijaisti dollarien käytön elintarvikkeiden tuontiin. Venezuelan suurimmat elintarvikeyhtiöt ovat pysyneet vakaina. Ne ovat jopa laajentuneet. Professori Curcio havaitsi jopa vastaavuuksia elintarvikepulan jäytävyyden ja poliittisesti tärkeiden tapahtumien kuten vaalien kanssa.

Voisiko olla niin, että pulat olisivatkin tehtailtuja? Useat ruokaomavaraisuusaktivistit näkevät, ettei ole mikään sattuma, että maan suurin ruokajätti Empresas Polar SA on itse vastuussa hyllyjensä tyhjistä paikoista. Yhtiön menestystuotteita ovat mm. Polar-oluet, virvoitusjuomat, maissijauhot,  pastat, ketsuppi, majoneesi ja saippua. Sen toimitusjohtaja on tunnettu oikeisto-opposition edustaja Lorenzo Mendoza.

KUINKA BOLIVAARINEN HALLITUS TURVAA KANSAN HYVINVOINNIN?

Venezuelan hallitus ja sitä tukevat kansalaisyhteisöt (yhteisöneuvostot ja kommuunit)  ottavat nykyisen poliittisen tilanteen vakavasti. Venezuelaan on perustettu viime kuukausien aikana maankattavasti  CLAP-komiteoita. Ne ovat paikallisia jakelu- ja tuotantokomiteoita, jotka toimittavat peruselintarvikkeita koteihin kohtuuhintaan. Ne toimivat yhteistyössä ruohonjuuritason organisaatioiden ja hallituksen kanssa luodakseen vaihtoehtoisen elintarvikkeiden jakelujärjestelmän maan 24 osavaltioon. Niiden toiminnalla on kaksi tarkoitusta. Ensinnäkin ne taistelevat keinottelua ja elintarvikepulia vastaan toimittamalla elintarvikkeita suoraan ilman välikäsiä kansalaisille. Toiseksi hallitus hankkii tuotteita suoraan sekä yksityis- että valtionyrityksistä, jotka CLAP-komiteat jakavat talo talolta yhteisön väestölaskennan perustalta.

Hanke näyttää Christina Schiavonin ja William Camacaron mielestä väliaikaiselta hätäratkaisulta ns. elintarvikepulaan. Se auttaa haavoittumisaltteinta viidesosaa kansasta. Pitemmällä aikavälillä CLAP-toiminta  johtaa paikalliseen elintarviketuotantoon ja –jalostukseen. Samanaikaisesti tähtäimessä on myös kaupunkialueiden maatalouden kehittäminen Urbaanimaatalouden ministeriön tukemana. Parhaillaan on meneillään 100-päiväinen istutuskampanja, johon liittyy 29 000 tuotantopalstan perustaminen ympäri maata tuottamaan paikallisesti tuoretuotteita kuten kananmunia, kalaa ja eläinproteiineja. Näitä pyrkimyksiä täydennetään lisäksi maaseudun uudistetulla tuotannolla.

BOLIVAARISEN VENEZUELAN TULEVAISUUS ON YHTEISÖNEUVOSTOISSA

Vuonna 2006 Venezuelan vallankumousprosessia aikaisemmin menestyksellä puolustaneet bolivaariset piirit korvattiin 16 000 yhteisöneuvostolla. Yhteisöneuvostot ovat bolivaarisen sosialismin vallan- ja vastuunjaon perusyksikköjä. Ne ovat 150–400 perheen muodostamia paikallisneuvostoja. Ne vastaavat asuinalueensa kehityshankkeista. Valtion rahoittamat projektit kohdistuvat kunnallistekniikkaan, maatalouteen, asumiseen, koulutukseen, terveydenhoitoon, kulttuuriin, urheiluun ja sosiaalisiin ongelmiin.

Vuonna 2014 Venezuelassa oli yli 40 000 rekisteröityä yhteisöneuvostoa. Maassa toimi lisäksi yhteisöneuvostojen yhteistyöeliminä 778 virallistettua alueellista kommuunia. Niiden jäsenet valittiin paikallisista yhteisöneuvostoista. Niiden toimialueeseen kuuluivat laajempien projektien rahoitus ja niistä vastaaminen. Ne voivat esittää ehdokkaita osavaltion hallintoon, sosiaalisiin ohjelmiin ja liittovaltion virastoihin. Kommuunit perustettiin presidentti Nicolas Maduron toimesta. Niiden pitäisi kattaa v. 2019 68 % maan väestöstä. Ne ovat bolivaarisen sosialismin peruspilareita etenkin maaseudulla. Tavoitteena on vuorovaikutukseen perustuvan yhteistyön saavuttaminen kommuunien puheenjohtajien ja paikallishallinnon, valtion ja kansallisen hallituksen kanssa.

VALLANKUMOUS ON VIETÄVÄ LOPPUUN

Presidentti Hugo Chávez siteerasi usein Rosa Luxemburgin ajatuksia. Tämä ilmaisi kirjassaan ”Reformismi vai vallankumous?” mm. seuraavia viisaita mietteitä:

”Niin kauan kuin on ollut olemassa luokkayhteiskuntia ja luokkataistelu on ollut niiden historian olennaisin sisältö, niin kauan on poliittisen vallan valtaaminen ollut kaikkien nousevien luokkien päämäärä ja samalla myös kunkin historiallisen vaiheen lähtökohta ja päätepiste.”

Siksi se, joka puhuu laillisen uudistuksen puolesta poliittisen vallan valtaamisen ja järjestelmän kumoamisen sijasta ja vastakohtana, ei itse asiassa valitse rauhallista, varmaa, hitaampaa tietä samaan päämäärään, vaan sen sijaan toisen päämäärän, nimittäin uuden yhteiskuntajärjestyksen sijasta pelkästään epäolennaisia muutoksia vanhassa.”

Matti Laitinen

Lähteet: Special report: Hunger in Venezuela? A look beyond the spin: Christina Schiavoni ja William Camacaro, Venzuelanalysis 14.7.2016; Matti Laitisen omat Venezuela-artikkelit v. 2001–2016; Ewan Robertson 23.9.2013, Lucas Koerner 10.8.2016, Venezuealanalysis.