BOLIVAARISEN VALLANKUMOUKSEN TILANNE
Latinalaisen Amerikan poliittinen punertuminen ja sen myötä tapahtuva irtautuminen USA:n vaikutuspiiristä 2000-luvulla on edistänyt yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden leviämistä maanosassa sekä tiivistänyt alueen yhdentymistä. Tämä integraatio on merkinnyt Monroe-opin etenevää murenemista.
Alueen valtiot vapautuvat asteittain USA:n harjoittamasta taloudellisesta, poliittisesta ja sotilaallisesta holhouksesta. Ne saavuttavat vihdoinkin niille kuuluvan valtiollisen itsenäisyyden ja itsemääräämisoikeuden.
Yhteiskunnallisessa kehityksessä on koettu viime aikoina myös tappioita Hondurasin sotilaskaappauksen ja Chilen oikeiston vaalivoiton muodossa. Takaiskut ovat tapahtuneet nimenomaan Obaman valtakaudella. Bolivian varapresidentti Alvaro Garcia totesikin, että "Barack Obaman politiikka on aivan samanlaista röyhkeää sotapolitiikkaa kuin, mitä juuri tästä syystä hänen huonoon maineeseen joutuneen edeltäjänsä George W. Bush noudattama politiikka oli."
BOLIVAARINEN VALLANKUMOUS ON VAIHTOEHTO UUSLIBERALISMILLE
Ylikansallisista yhtiöistä muodostui 1970-luvun lopulla kapitalistisen pääoman kasvun ja riiston päävälineiksi koko maailmassa. Tuolloin niitä oli yhteensä 11 000 ja niillä oli n. 82 000 ulkomailla toimivaa tytäryhtiötä. Niiden hallussa oli lähes 40 % teollisuustuotannosta ja 50 % kehitysmaiden ulkomaan kaupasta. Ylikansalliset yhtiöt aiheuttivat hintoja manipuloimalla köyhille maille 50–100 miljardin dollarin menetyksiä vuosittain. Lisäksi ne puuttuivat suoraan tai välillisesti isäntämaansa sisäisiin asioihin mm. kontrolloimalla niiden luonnonvaroja, olemalla noudattamatta paikallista lainsäädäntöä ja painostamalla hallituksia.
YK:n kauppa- ja kehitysjärjestön (UNCTAD) tilastojen mukaan maailmassa toimi v. 2008 yhteensä 78 000 ylikansallista yhtiötä, joilla oli yli 780 000 tytäryhtiötä. Niissä työskenteli v. 2006 jo 73 miljoonaa työntekijää ja niiden varat yltivät 51 triljoonan dollarin tasoon. Maailman 100 suurimmasta taloudesta 51 on yrityksiä ja vain 49 valtioita. Maailman 200 suurinta yritystä tuottaa yhteensä suuremman liikevaihdon kuin maailman kaikkien maiden bruttokansantuote on poislukien 10 suurinta maata. Niiden päämajat sijaitsevat pääosin EU:ssa, Japanissa ja USA:ssa. Ne ovat laajentaneet toimintaansa viime vuosina palvelualoille – televiestintään, sähkötuotantoon, kaasun ja talousveden jakeluun – aloille, jotka olivat aikaisemmin valtioiden tuottamia palveluita. Monikansallisten suuryritysten taloudellinen etu ajaa kansallisvaltioiden etujen ylitse. Tämä ilmenee uusliberalistisena talouspolitiikkana, piittaamattomuutena ihmisoikeuksista ja sotilaallisina aggressioina.
Latinalaisessa Amerikassa uusliberalismin vastaisuus on todentunut kansallisten luonnonvarojen haltuunottona ja niiden hyödyntämisenä kansan hyväksi sekä avainteollisuuden kansallistamisena ja alkuperäiskansojen aseman kohentamisena. Tämä suuntaus ilmenee hyvin Bolivian, Ecuadorin ja Venezuelan nykyisessä kehityksessä. Venezuelassa köyhyys on supistunut Hugo Chávezin valtakaudella 55 prosentista 24 prosenttiin.
HEIKOIN LENKKI MYURTUI
Vuonna 1988 yhdysvaltalainen Latinalaisen Amerikan kurinpidollisiin asioihin erikoistunut IAD-järjestö (Inter-American Dialogue) varoitteli raportissaan, että Latinalaista Amerikkaa kohtaavista uhkista suurin oli se, jos kansa ja armeija yhdistyvät jossain mantereen maassa puolustamaan omia kansallisia etujaan. Näin on tapahtunut jo useassa maassa. Tämä tapahtumaketju alkoi Venezuelassa ensin uusliberalismin ja sitten kansallisen kapitalismin kyseenalaistamisena sekä suuntautui tavoitteissaan tämän jälkeen osallistavaan demokratiaan perustuvaan ja yhteisöneuvostojen hallitsemiin sosialistisiin tuotantosuhteisiin. Bolivaarinen vallankumousprosessin synnyttämät ajatukset levisivät Venezuelasta sittemmin omina kansallisina sovellutuksinaan naapurimaihin. Prosesseille on ollut ominaista myös laajan demokraattisen rintaman ja presidentin perustuslaillisen aseman hyödyntäminen rauhanomaisesti tapahtuvassa yhteiskunnan muutostyössä. Bolivaarisesta vallankumouksesta on kehittynyt vuosina 1998–2009 realistinen vastavoima ja vaihtoehto ylikansallisten yhtiöiden vallalle ja ryöstökapitalismille.
Boliviassa, Ecuadorissa ja Venezuelassa sisäistettiin käytännössä Chen ajatukset siitä että ”kansanliikkeen voimat voivat voittaa sodan armeijaa vastaan” ja että ”aina ei ole välttämätöntä odottaa, kunnes olosuhteet vallankumoukselle ovat olemassa, kapinalliset voivat luoda tällaiset olosuhteet.” Bolivaarinen vallankumous käynnisti uuden vaiheen Latinalaisen Amerikan vapauttamisessa. Se edustaa jatkoa Kuuban vallankumoukselle.
KYSYMYS ON VALLASTA
Tarkastellessamme Latinalaisen Amerikan kehitystä on syytä muistaa, että kaikkien yhteiskunnallisten ongelmien keskiössä on aina kysymys vallasta. Marxilaisen käsityksen mukaan yhteiskunnissa esiintyy taloudellista, sosiaalista, poliittista ja ideologista valtaa, jotka nivoutuvat toisiinsa muodostaen vallitsevan todellisuuden joustavan ylläpito- ja säätelykoneiston. Valta voi ilmetä yhteiskunnassa vastustuksen murtamisena, toimintavaihtoehtojen rajoittamisena, suostuttelujärjestelmänä kuten irlantilainen toistuva kansanäänestys sekä vallan muuttumisena laissa kirjatuksi oikeudeksi ja tottelemisen ehdottomaksi velvollisuudeksi.
TALOUDELLINEN, SOSIAALINEN JA POLIITTINEN VALTA
Kapitalistit omistavat tuotantovälineet ja kapitalistinen yhteiskunta oikeuttaa lainsäädännöllään työläisten riis-tämisen. Yhteiskunnassa toimivat sosiaalihuoltojärjestelmä ja terveydenhuolto ovat olemassa työvoiman uu-sintamista varten. Niiden hyvyys ja kattavuus ovat suoraan verrannollisia työväenluokan aseman vahvuuteen yhteiskunnassa. Hyvinvointi ei ole siis sidoksissa kapitalistien armeliaisuuteen vaan luokkataistelun voimaperäisyyteen. Sosiaalinen valta ilmenee myös perusturvaan ja työvoimapolitiikkaan liittyvänä pakotejärjestelmänä. Nämä asiat ovat todennettavissa jokaisen Latinalaisen Amerikan maan verisessä historiassa. Boliviassa ja Ecuadorissa otetaan vasta nyt koko kansaa koskevan perusturvan ensiaskelia. Venezuelan sosiaaliturvan etuudet on saavutettu valtion öljytuloilla kajoamatta kapitalistien omaisuuteen. Kansallistaminen on kohdistunut lähinnä sementti- ja terästeollisuuteen.
Poliittinen valta muodostuu valtiovallasta sekä puolueiden ja etujärjestöjen vallasta. Poliittinen valta ajaa yhteisetua. Se käyttää sen nimissä pakkovaltaa. Se langettaa tuomioita ja säätää lakeja. Poliittinen valta hyödyntää perinteitä, nationalismia, instituutionaalisuutta ja historiaa. Se on oikeutettu esiintymään ja toimimaan valtiollisten suhteiden alueella. Sillä on rajattomat toimintaoikeudet kriisi- ja muissa erikoistilanteissa. Vallankumouksessa on kysymys poliittisen vallan kumoamisesta ja sen korvaamisesta laadullisesti uudenlaisella yhteiskunnallisella vallalla.
VALLANKUMOUSPROSESSIN TILANNE
Boliviassa, Ecuadorissa ja Venezuelassa on parhaillaan meneillään vallankumousprosessi. Vanhaa valtiokoneistoa korvataan uudella vallankumouksellisella hallintojärjestelmällä. Tehtävä on kuitenkin vielä pahasti kesken. Venezuelalaisen sosiologian professorin Vladimir Acostan mukaan harvainvalta kontrolloi edelleen suurinta osaa valtaa maassa sisältäen myös poliittisen vallan. Entinen tapakulttuuri ja käyttäytymismallit vallitsevat yhä.
Poliittisen vallan haltuunotto on Venezuelassa ongelmallista, koska maasta puuttuu luokkatietoinen ja organisoitunut työväenliike. Samanlaista heikkoutta on havaittavissa talonpoikais- ja opiskelijaliikkeen kohdalla. Sosialismia ei voi rakentaa ilman ammattitaitoisia työläisiä (teollistaminen), osaavia talonpoikia (ruokaomavaraisuus) ja sivistyneistöä (koulutus) sekä hyvin organisoituja järjestöjä. Venezuela on kohdannut saman tilanteen kuin nuori vallankumouksellinen Kuuba. Sen on luotava kouluttamalla ja kasvattamalla oma työväenluokkansa, talonpoikaistonsa ja sivistyneistönsä sekä oma sosialistinen kulttuurinsa. Väestön keski-ikä on Venezuelassa 25,5 vuotta. Maareformi tuottaa ongelmia, koska 93 % väestöstä asuu kaupungeissa.
Suomessa vierailleen, venezuelalainen professorin ja historioitsijan, Luis Britton mukaan Chávezin tukijat kritisoivat eniten bolivaarista vallankumousta julkisen hallinnon tehottomuudesta ja korruptoituneisuudesta. Tämä johtuu hänen mukaansa siitä, että hallintovirkailijoiden reilu enemmistö edustaa edelleen maan oppositiota. Toinen huolestuttava asia on maan ruokaomavaraisuus. Elintarvikkeista tuodaan yli 70 % ulkomailta. Kolmanneksi vaikka hallitus on toteuttanut sosialistisia toimenpiteitä, se syyllistyy edelleen sekatalouteen, jossa vallitsee kapitalistinen ja sosialistinen sektori. Se kunnioittaa yksityisomistusta. Hallitus on laajentanut osallistumistaan yksityisten yhtiöiden toimintaan, vaikka näillä on suhteellisen matala tuottavuus. Maan porvaristo harjoittaa tavaroiden tuontia ulkomailta. Tämä työllistää jonkin verran ihmisiä ja mobilisoi rajoitetusti maan tuotantovoimia. Kaikesta edellisestä johtuen Venezuelan talous on hyvin haavoittuva. Ihme kyllä suurempia kriisejä ei ole ilmennyt. Maan suurin sisäinen ongelma on sen kyvyttömyys tuottaa kansalaisten enemmistön käyttöön riittävästi kulutustavaroita. Esim. maatalouskoneista on puute. Maataloustuotanto on heikoissa kantimissa. Maanomistus perustuu suurtiloihin, joista enemmistö on laittomasti maalordien hallussa. Lisäksi ne eivät ole suuntautuneet ravintotuotantoon.
IDEOLOGINEN VALTA
Yhteiskunnallinen oleminen määrää yhteiskunnallisen tajunnan sisällön. Marx ja Engels kirjoittivat: ”Hallitsevan luokan ajatukset ovat jokaisena aikakautena hallitsevia ajatuksia, ts. se luokka, joka on yhteiskunnan hallitseva aineellinen voima, on samalla sen hallitseva henkinen voima.” Kapitalistisen arvomaailman korvaaminen sosialistisella arvomaailmalla on kapitalistien yhäkin hallitsemassa maailmassa varsin työlästä.
Ideologia ymmärretään tiettyjen aatteiden ja katsomusten järjestelmäksi tai vieraantuneen yhteiskunnan aiheuttamaksi vääräksi tietoisuudeksi. Uskonnollisia, moraalisia, oikeudellisia ja poliittisia ideologioita kutsutaan maailmankatsomuksiksi. Ketkä hallitsevat nykyajan tajunnantäyttöteollisuutta, sen sisällöntuotantoa ja välineistöä sekä syytävät tajuntoihimme vieraantunutta todellisuutta? Vatikaani on hyvin huolissaan siitä, kun Venezuelan reformistinen katolinen kirkko saarnaa sosialismin puolesta. Venezuelan viestintäkapitalistit syyttävät Chávezia lasten aivopesusta, kun kouluissa aletaan opettaa, mitä on yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus, demokratia ja tasa-arvo. Kapitalisteilla on edelleen käsissään viestintävälineet ja uskonto. Vladimir Acostan arvion mukaan: ”Yksityinen media on vallannut kaikille kuuluvan tilan. Se on änkeytynyt oikeussaleihin ja yliopistoihin. Kaikki tapahtuu viestinvälineissä ja ne valvovat kaikkea. Yksityiset viestintävälineet ovat tämän maan vallankumouksen vihollisia.” Ideologista taistelua vaikeuttaa myös se, että 21. vuosisadan sosialismilla ei ole selkeää poliittista ohjelmaa. Ideologisessa koulutuksessa on puutteita.
Tieto- ja viestintätekniikan avulla suoritettu yhteiskunnallisen tajunnan reaaliaikainen muokkaaminen ja yleiseen mielipiteeseen vaikuttaminen on ympärivuorokautista ja samanaikaista maailmanlaajuisesti. Toisaalta sama asia on mahdollistanut myös maailmanlaajuisen toisinajattelun kuten bolivaarisen vallankumouksen ketjuuntumisen ja yhteisten mielenilmaisujen samanaikaisuuden maailman eri kolkilla. Internetin käyttäjien määrä maailmassa on kasvanut v. 2000–2009 361 miljoonasta 1,7 miljardiin. Toistaiseksi tämän bittien valtatien tarjoamista palveluista nauttii vasta 24,5 % ihmiskunnan jäsenestä. Yli 43 % käyttäjistä on joko eurooppalaisia tai pohjoisamerikkalaisia (1,1 miljardia ihmistä). Näissä maanosissa netin käyttöaste vaihtelee 48,1 % – 73,6 % väestöstä. Venezuelassa Internetin käyttöaste on 28,2 % ja Ecuadorissa 12,1 % ja Boliviassa 10 %.
TÄHTÄIMESSÄ SOSIALISMI
Venezuelan yhdistynyt sosialistinen puolue – PSUV – ilmoittaa puolueohjelmassaan haluavansa edistää kansanvallan neuvostojen valtaan perustuvaa valtiorakennetta, jonka hallintaan työläiset, talonpojat, opiskelijat, kotiäidit, sivistyneistö, taiteilijat, pientuottajat ja -yrittäjät kaupungeissa ja maaseudulla voivat osallistua demokraattisesti ja tasavertaisesti. Puolueen päämääränä on yhteisöllinen valtiososialismi.
Vladimir Acosta totesi kesäkuussa 2009 Venezuelan valtion Tv-yhtiön järjestämässä keskustelufoorumissa, että ”Venezuelassa ei ole vallankumouksellista puoluetta. Venezuelan yhdistynyt sosialistinen puolue (PSUV) ei ole edes puolue. Olen surullinen todetessani tämän. PSUV on ollut todellisuudessa aina tähän asti hallinnollinen ja vaalitekninen väline, jota käytetään presidentti Chávezin poliittisen linjan levittämiseen.”
Caracasissa järjestettiin 21.11.2009 PSUVin ensimmäinen erityispuoluekongressi, johon osallistui yhteensä 772 valtuutettua kokousedustajaa. Puolueessa on yhteensä seitsemän miljoonaa jäsentä, joista aktiivisia on kaksi miljoonaa.
Venezuelan presidentti Hugo Chávez totesi avajaispuheessaan, että globaali talouskriisi on nähtävä mahdollisuutena hajottaa kapitalistinen järjestelmä ja rakentaa sosialismia.
”Vallankumouksellisen taistelun keskus sijaitsee meidän Amerikassamme. Venezuela on sen järistyskeskus. Me olemme suunnannäyttäjän roolissa ja meillä on kannettavana olkapäillämme valtava vastuu.”
Chávezin arvion mukaan uusi vuosikymmen on oleva maailmanlaajuisessa politiikassa suurten määritysten aikakausi. Venezuela on v. 2019 sosialistinen valtio, jolla on sosialistiset arvot, jotka perustuvat sosialistisiin tuotantosuhteisiin. Leninin teokseen ”Valtio ja vallankumous” vedoten hän totesi, että ”meidän on eliminoitava loisiva porvarillinen valtio Venezuelassa luodaksemme sen sijalle uuden vallankumouksellisen valtion, joka toimii todellisena koneistona 21. vuosisadan sosialismin rakentamisessa. Tämän toteuttamiseksi olisi välttämätöntä kasvattaa työväenluokan tietoisuutta perustavana osana bolivaarista vallankumousta sekä lujittaa puolueen ja työväenluokan välistä liittoa. Ammattiyhdistysliikkeen rakennetta ja työväenluokan organisaatioita pitäisi muuttaa, jotta ne voisivat asettua etujoukon osaan. Chávez hätisti puoluetta pistämään lopun vanhan hallitsevan luokan paheille, joiden tavoitteena on soluttautua maan hallitukseen ja puolueen keskuuteen.
Presidentti Chávez korosti, että puolueen etujoukko pitää organisoida kansan perustalta, mutta sen koostumuksen tulee suuntautua myös puolueen jäsenistön ulkopuolelle. Kongressiedustajien on oltava kellokkaita ja heillä on oltava sykkivät yhteydet ruohonjuuritasoon, yhteiskunnallisiin liikkeisiin ja Venezuelan kansaan.
Presidentin mukaan tällä hetkellä on tärkeintä suojella maan kansainvälisiä valuuttavarantoja, öljyvaroja, suosia energian järkevää käyttöä sekä syventää sosialismia ja puolustaa sitä USA:n kasvavalta militarisoinnilta. Kolumbian maaperällä väijyy USA:n asevoimien muodostamaa uhka.
BOLIVAARINEN VALLANKUMOUS JA KANSAINVÄLISYYS
Caracasissa järjestettiin 19.–21.11.2009 laaja kansainvälinen maailman vasemmistopuolueiden konferenssi, johon osallistui yli 50 vasemmistolaista järjestöä, jotka edustivat 31eri valtiota kattaen Aasian, Afrikan, Euroopan, Karibian alueen ja Oseanian. Tapaamisessa ei ollut paikalla USA:n vasemmiston edustajia.
Kansainvälinen vasemmistopuolueiden konferenssi kelpuutti Hugo Chávezin tekemän ehdotuksen kutsua koolle uusi vallankumouksellinen Internationaali sosialistisesti suuntautuneiden puolueiden, kansanliikkeiden ja aatevirtausten yhteisenä tilana, jossa voidaan harmonisoida yhteinen strategia imperialismin vastaiselle taistelulle, kapitalismin korvaamiseksi sosialismilla ja uuden tyyppiselle solidaarisuuteen perustuvalle talousintegraatiolle. Tavoitteena on perustaa uuden internationalismin hengessä työryhmä, joka käsittää ne sosialistiset puolueet, yhteiskunnalliset liikkeet ja virtaukset, jotka hyväksyvät aloitteen maailmanlaajuisen vallankumouksen tavoitteet, sisällön ja toimintamekanismit luonnehtivan ohjelman laatimiseksi. Caracasissa järjestetään huhtikuussa 2010 uuden Internationaalin perustamiseen liittyvä kansainvälinen kokous. Chávezin mukaan uuden internationaalin pitäisi toimia ilman määräyksiä ja sen olisi kunnioitettava mielipiteiden moni-arvoisuutta.
Matti Laitinen
Lähteet: www.venezuelanalysis.com; Kominform; Prensa Latina, YK:n tilastot, PSUVin puolueohjelma, Fidel Castro, Maailman taloudellinen ja yhteiskunnallinen kriisi, s. 127–128, HYY julkaisusarja ja Kirkon ulkomaanapu sekä Matti Laitisen omat artikkelit aiheesta v. 2002–2009.
maanantai 25. tammikuuta 2010
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)