KUUBAN PERUSTUSLAKI JA KANSANVALTA
Kuuba tahtoo kulkea ja kehittyä valtiona omaa kansallista, sosialistista tietään. Se haluaa säilyttää oman kansallisen itsenäisyytensä ja itsemääräämisoikeutensa. Maan ulkopoliittisena periaatteena on proletaarinen internationalismi, joka perustuu maailman kansojen – etenkin Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen kansojen – veljelliseen ystävyyteen, apuun, yhteistyöhön ja solidaarisuuteen. Jälkimmäinen periaate on toteutunut viime vuosina tuloksellisesti taloudellisena, yhteiskunnallisena ja poliittisena yhteistyönä ALBA-maiden kanssa. Joulukuussa 2004 Kuuba ja Venezuela perustivat yhdessä ALBA-liittoutuman (Amerikoiden bolivaarinen liittoutuma). Yhteistyöjärjestön pitkäntähtäimen päämääränä on luoda 15 vuodessa Etelä-Amerikan kansojen yhteisö, jolla olisi yhteinen valuutta ja parlamentti sekä yhteiset kaupan, politiikan ja talouden instituutiot. ALBA:an kuuluu tällä hetkellä yhdeksän jäsenmaata Venezuela, Kuuba, Bolivia, Nicaragua, Dominica ja Hondurasin laillinen hallitus, Ecuador, pienet saarivaltiot Saint Vincent ja Grenadiinit sekä Antigua ja Barbuda.
Kuuban voimassa oleva perustuslaki on säädetty v. 1992. Kuubassa myös kansalais- ja joukkojärjestöt voivat esittää lakiehdotuksia kansalliskokoukselle. Maan Keskusammattiliiton (CTC), Kansallisen pienviljelijäliiton (ANAP), Vallankumouksen puolustuskomiteoiden (CDR), Jose Martí –lapsijärjestön (OPJM), Kuuban naisliiton (FMC), Kuuban vallankumouksen soturien liiton, Yliopisto-opiskelijainliiton (FEU) ja Keskiasteen opiskelijoiden liiton (FEEM) yhteisestä aloitteesta Kuuban kansalliskokous teki v. 2002 olennaisia täydennyksiä maan perustuslain 3. ja 63. artiklaan. Ensimmäisen lisäyksen mukaan taloudellinen, poliittinen ja yhteiskunnallinen järjestelmä tasavallan perustuslaissa pyhitetään koskemattomaksi. Toinen tärkeä lisäys oli seuraava: ”taloudellisista, poliittisista ja diplomaattisista suhteista ei neuvotella toisen valtion kanssa aggression, uhkan tai vieraan voiman painostuksen alaisena.”
perjantai 12. marraskuuta 2010
tiistai 1. kesäkuuta 2010
Hands Off Venezuela - Finland tuomitsee jyrkästi Israelin häpeämättömän ja raa'an hyökkäyksen rauhan- ja solidaari-suusaktivistien laivan kimppuun, joka oli matkalla Gazaan mukanaan tuhansia tonneja saarretulle alueelle tarpeellista tavaraa: rakennustarvikkeita, pyörätuoleja, lääkkeitä, paperia, värikyniä lapsille etc.
Israel on jo kolme vuotta jatkuneella Gazan saarrollaan aiheuttanut alueella vakavan humanitaarisen kriisin. Tilannetta ei ainakaan helpottanut vajaan puolentoista vuoden takainen Israelin raakalaismainen sotilaallinen hyökkäys, jolla Gaza pommitettiin maan tasalle ja jossa 1 400 palestiinalaista sai surmansa. Israelilaisuhreja oli 13.
Israel puolustelee Gazan saartoa 'terrorismin torjuntana'. Se pyrkii Yhdysvaltojen ja EU:n tapaan esittämään Hamasin terroristijärjestönä. Hamas kuitenkin voitti ylivoimaisesti vapaat ja rehelliset palestiinalaisalueiden vaalit vuonna 2006, joten se on täysin laillinen toimija alueella.
Israelin hyökkäyksen kohteeksi joutunut rauhan- ja solidaarisuusaktivistien laivasaattue oli hyökkäysaikaan kansainvälisillä vesialueilla, joten Israelin toimintaa ei voi katsoa muuten kuin rikoksena, törkeänä merilain rikkomuksena, piratismina, valtioterrorina tai sotatekona Turkkia vastaan, jonka lipun alla laiva purjehti. Lain mukaan aluksia ei olisi saanut edes lähestyä, saati hyökätä niiden kimppuun ja kaapata niitä sekä viedä aktivisteja Ashdodin satamakaupunkiin vankisäilöön.
Tietojemme mukaan toistakymmentä laivasaattueeseen kuulunutta aktivistia on tapettu ja on paljon loukkaantuneita. Israel on lisäksi France24-kanavan mukaan pidättänyt 480 aktivistia.
Edellytämme välitöntä kansainvälistä vaatimusta näiden viattomien ihmisten vapauttamiseksi.
Edellytämme, että Suomen valtio, EU, Yhdysvallat ja YK puuttuvat välittömästi asiaan kaikella arvovallallaan, ja eristävät Israelin roistovaltiona, joksi se on yleisessä sallivuuden ilmapiirissä viime vuosikymmenenä muuttunut.
Jo riittää teurastus!
Hands Off Venezuela - Finland
__._,_.___
Israel on jo kolme vuotta jatkuneella Gazan saarrollaan aiheuttanut alueella vakavan humanitaarisen kriisin. Tilannetta ei ainakaan helpottanut vajaan puolentoista vuoden takainen Israelin raakalaismainen sotilaallinen hyökkäys, jolla Gaza pommitettiin maan tasalle ja jossa 1 400 palestiinalaista sai surmansa. Israelilaisuhreja oli 13.
Israel puolustelee Gazan saartoa 'terrorismin torjuntana'. Se pyrkii Yhdysvaltojen ja EU:n tapaan esittämään Hamasin terroristijärjestönä. Hamas kuitenkin voitti ylivoimaisesti vapaat ja rehelliset palestiinalaisalueiden vaalit vuonna 2006, joten se on täysin laillinen toimija alueella.
Israelin hyökkäyksen kohteeksi joutunut rauhan- ja solidaarisuusaktivistien laivasaattue oli hyökkäysaikaan kansainvälisillä vesialueilla, joten Israelin toimintaa ei voi katsoa muuten kuin rikoksena, törkeänä merilain rikkomuksena, piratismina, valtioterrorina tai sotatekona Turkkia vastaan, jonka lipun alla laiva purjehti. Lain mukaan aluksia ei olisi saanut edes lähestyä, saati hyökätä niiden kimppuun ja kaapata niitä sekä viedä aktivisteja Ashdodin satamakaupunkiin vankisäilöön.
Tietojemme mukaan toistakymmentä laivasaattueeseen kuulunutta aktivistia on tapettu ja on paljon loukkaantuneita. Israel on lisäksi France24-kanavan mukaan pidättänyt 480 aktivistia.
Edellytämme välitöntä kansainvälistä vaatimusta näiden viattomien ihmisten vapauttamiseksi.
Edellytämme, että Suomen valtio, EU, Yhdysvallat ja YK puuttuvat välittömästi asiaan kaikella arvovallallaan, ja eristävät Israelin roistovaltiona, joksi se on yleisessä sallivuuden ilmapiirissä viime vuosikymmenenä muuttunut.
Jo riittää teurastus!
Hands Off Venezuela - Finland
__._,_.___
maanantai 10. toukokuuta 2010
ANDIEN KONDORI
Kun valloittajat saapuivat meren takaa,
heidän silmänsä porautuivat maan alle
ja vuorten sisuksiin.
Potosín vampyyrien hopean jano oli pohjaton.
He unohtivat jotakin.
Vallan siirryttyä Amerikan takapihojen herralle
kumikeisarit, tinaparonit ja maalordit
imivät ahneesti maasta
veren ja mahlan.
He unohtivat jotakin.
Huhtikuun vallankumouksen
saavutukset murskattiin.
Vallan kaappasivat
imperialismin hiekkalaatikon
tinasotilaat.
He unohtivat jotakin.
Heidän perillisensä yksityistivät
elämän perustan ‒ veden.
He aikoivat lämmittää
maakaasulla rikasta Pohjoista.
He menivät liian pitkälle.
He unohtivat jotakin.
Kondoreita on vähän.
Niitä on vainottu vuosisatoja.
Pyhät linnut liitävät
vapaina korkealla,
lähes ulottumattomissa.
Sinä synnyit ylätasangolla kansastasi,
kuljit sen keskuudessa
villapaidassasi.
Muistutit heille toimillasi kenelle
maa ja sen antimet kuuluvat.
Aikaa on vierähtänyt yli 500
vastarinnan vuotta.
Sinä, Apu Mallku ja toverisi lupasitte
tasa-arvoa, rauhaa ja oikeudenmukaisuutta,
kansallistaa maan teollisuuden,
sekä palauttaa vallan ja maat
Bolivian alkuperäiselle
talonpoikaiskansakunnalle.
Solidaarisuutemme antakoon teille
voimia ja eheyttä
saavuttaa kaunis tavoitteenne,
Äiti Maata rakastava,
yhteisövaltainen sosialisminne.
8.5.2010 Matti Laitinen
Kun valloittajat saapuivat meren takaa,
heidän silmänsä porautuivat maan alle
ja vuorten sisuksiin.
Potosín vampyyrien hopean jano oli pohjaton.
He unohtivat jotakin.
Vallan siirryttyä Amerikan takapihojen herralle
kumikeisarit, tinaparonit ja maalordit
imivät ahneesti maasta
veren ja mahlan.
He unohtivat jotakin.
Huhtikuun vallankumouksen
saavutukset murskattiin.
Vallan kaappasivat
imperialismin hiekkalaatikon
tinasotilaat.
He unohtivat jotakin.
Heidän perillisensä yksityistivät
elämän perustan ‒ veden.
He aikoivat lämmittää
maakaasulla rikasta Pohjoista.
He menivät liian pitkälle.
He unohtivat jotakin.
Kondoreita on vähän.
Niitä on vainottu vuosisatoja.
Pyhät linnut liitävät
vapaina korkealla,
lähes ulottumattomissa.
Sinä synnyit ylätasangolla kansastasi,
kuljit sen keskuudessa
villapaidassasi.
Muistutit heille toimillasi kenelle
maa ja sen antimet kuuluvat.
Aikaa on vierähtänyt yli 500
vastarinnan vuotta.
Sinä, Apu Mallku ja toverisi lupasitte
tasa-arvoa, rauhaa ja oikeudenmukaisuutta,
kansallistaa maan teollisuuden,
sekä palauttaa vallan ja maat
Bolivian alkuperäiselle
talonpoikaiskansakunnalle.
Solidaarisuutemme antakoon teille
voimia ja eheyttä
saavuttaa kaunis tavoitteenne,
Äiti Maata rakastava,
yhteisövaltainen sosialisminne.
8.5.2010 Matti Laitinen
perjantai 30. huhtikuuta 2010
Tiedotusvälineille ja ihmisoikeusjärjestöille
Meri Mononen vetoaa yhdessä meksikolaisen juristien
ihmisoikeusjärjestön edustajan kanssa väkivaltaisuuksien ja rankaisemattaomuuden kulttuurin lopettamista Oaxacassa.
Oaxacan alue eteläisessä Meksikossa on muuttunut viime päivinä väkivallan keskukseksi.
Suomalainen Jyri Antero Jaakkola, (33 v.) kansainvälinen ihmisoikeustarkkailija ja aktivisti, sai surmansa aseellisessa hyökkäyksessä osallistuessaan humanitaariseen toimintaan San Juan
Copalan kunnassa 27.4.2010 Jaakkola joutui puolisotilaallisten joukkojen väijytykseen hyökkäyksessä. Hyökkäyksessä sai surmansa myös Meksikon kansalainen Beatriz Carino Trujillo, joka osallistui San Juan Copalassa alkuperäiskansojen puolesta tehtävään solidaarisuustoimintaan.
Meksikon korkein oikeus on jo aiemmin lokakuussa 2009 tuominnut Ulises Ernestp Ruis Ortizin, joka on osallistunut alueen väkivaltaisuuksiin, Meksikon perustuslain takaamien kansalaisoikeuksien rikkomisesta.
Oaxacan aluehallinto jatkaa kuitenkin edelleen alueen ihmisoikesryhmien mukaan ihmisoikeuksien rikkomista, ja siten rikotaan myös Meksikon perustuslakia ja meksikolaisten demokraattisia kansalaisoikeuksia.
Ihmisoikeuksien kunnioittaminen on ainoa tie kestävään kehitykseen Meksikossa ja Latinalaisessa Amerikassa. Kansalaiset, jotka kuitenkin rohkenevat vaatia ihmisoikeuksia ja demokraattisia oikeuksia panevat alttiiksi oman henkensä Oaxacassa. Nyt tapahtuneen johdosta olemme sitä mieltä ettei Oaxacan paikallishallinnolla ole uskottavuutta kansalaisten silmissä ja vaadimme perustuslaillisten demokraattisten kansalaisoikeuksien palauttamista ja kunnioittamista Oaxacassa.
Vetoamme Oaxacassa toimivan Meksikon valtion ihmisoikeuskomission johtajaan Herberto Antonio Garciaan, jotta hän ottaisi yhteyttä Oaxacan valtion kuvernööriin C. Ulises Ernestp Ruis Ortizin, koska tämän valtakaudella syrjivästä politiikka on tullut rankaisemattomuuden
kulttuuri, jossa väkivalta ja väärinkäytökset koko ajan lisääntyvät ja uhkaavat alueen ihmisiä.
Oaxacassa 29.4.2010
Jesus Alfredo Lopez Garsia
Puheenjohtaja Protectorado, Mexicana Para Los Derechos Humanos
(Meksikolainen ihmisoikeuksien suojeluspiiri)
Lisätietoja
aluella olleelta Meri Monoselta
Rauhanliiton Meksiko-ryhmän koordinaattori
+358 (0)50-5185453
http://merimononen.spaces.live.com
http://www.rauhanliitto.fi/etusivu
http://www.myspace.com/merimononen
http://www.cafepress.com/meri1968
Meri Mononen vetoaa yhdessä meksikolaisen juristien
ihmisoikeusjärjestön edustajan kanssa väkivaltaisuuksien ja rankaisemattaomuuden kulttuurin lopettamista Oaxacassa.
Oaxacan alue eteläisessä Meksikossa on muuttunut viime päivinä väkivallan keskukseksi.
Suomalainen Jyri Antero Jaakkola, (33 v.) kansainvälinen ihmisoikeustarkkailija ja aktivisti, sai surmansa aseellisessa hyökkäyksessä osallistuessaan humanitaariseen toimintaan San Juan
Copalan kunnassa 27.4.2010 Jaakkola joutui puolisotilaallisten joukkojen väijytykseen hyökkäyksessä. Hyökkäyksessä sai surmansa myös Meksikon kansalainen Beatriz Carino Trujillo, joka osallistui San Juan Copalassa alkuperäiskansojen puolesta tehtävään solidaarisuustoimintaan.
Meksikon korkein oikeus on jo aiemmin lokakuussa 2009 tuominnut Ulises Ernestp Ruis Ortizin, joka on osallistunut alueen väkivaltaisuuksiin, Meksikon perustuslain takaamien kansalaisoikeuksien rikkomisesta.
Oaxacan aluehallinto jatkaa kuitenkin edelleen alueen ihmisoikesryhmien mukaan ihmisoikeuksien rikkomista, ja siten rikotaan myös Meksikon perustuslakia ja meksikolaisten demokraattisia kansalaisoikeuksia.
Ihmisoikeuksien kunnioittaminen on ainoa tie kestävään kehitykseen Meksikossa ja Latinalaisessa Amerikassa. Kansalaiset, jotka kuitenkin rohkenevat vaatia ihmisoikeuksia ja demokraattisia oikeuksia panevat alttiiksi oman henkensä Oaxacassa. Nyt tapahtuneen johdosta olemme sitä mieltä ettei Oaxacan paikallishallinnolla ole uskottavuutta kansalaisten silmissä ja vaadimme perustuslaillisten demokraattisten kansalaisoikeuksien palauttamista ja kunnioittamista Oaxacassa.
Vetoamme Oaxacassa toimivan Meksikon valtion ihmisoikeuskomission johtajaan Herberto Antonio Garciaan, jotta hän ottaisi yhteyttä Oaxacan valtion kuvernööriin C. Ulises Ernestp Ruis Ortizin, koska tämän valtakaudella syrjivästä politiikka on tullut rankaisemattomuuden
kulttuuri, jossa väkivalta ja väärinkäytökset koko ajan lisääntyvät ja uhkaavat alueen ihmisiä.
Oaxacassa 29.4.2010
Jesus Alfredo Lopez Garsia
Puheenjohtaja Protectorado, Mexicana Para Los Derechos Humanos
(Meksikolainen ihmisoikeuksien suojeluspiiri)
Lisätietoja
aluella olleelta Meri Monoselta
Rauhanliiton Meksiko-ryhmän koordinaattori
+358 (0)50-5185453
http://merimononen.spaces.live.com
http://www.rauhanliitto.fi/etusivu
http://www.myspace.com/merimononen
http://www.cafepress.com/meri1968
torstai 29. huhtikuuta 2010
BOLIVIAN YHTEISKUNNALLISESTA KEHITYKSESTÄ
Latinalaisen Amerikan poliittinen punertuminen ja sen myötä tapahtuva irtautuminen USA:n vaikutuspiiristä 2000-luvulla on edistänyt yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden leviämistä maanosassa sekä tiivistänyt alueen yhdentymistä. Tämä integraatio on merkinnyt Monroe-opin etenevää murenemista.
Alueen valtiot vapautuvat asteittain USA:n harjoittamasta taloudellisesta, poliittisesta ja sotilaallisesta holhouksesta. Ne saavuttavat vihdoinkin niille kuuluvan valtiollisen itsenäisyyden ja itsemääräämisoikeuden.
Yhteiskunnallisessa kehityksessä on koettu viime aikoina myös tappioita Hondurasin sotilaskaappauksen ja Chilen oikeiston vaalivoiton muodossa. Takaiskut ovat tapahtuneet nimenomaan Obaman valtakaudella. Bolivian varapresidentti Alvaro Garcia Linera totesikin, että "Barack Obaman politiikka on aivan samanlaista röyhkeää sotapolitiikkaa kuin, mitä juuri tästä syystä hänen huonoon maineeseen joutuneen edeltäjänsä George W. Bush noudattama politiikka oli."
Bolivian presidentti Evo Morales sanoi 21.4.2008 puhuessaan YK:n 7. alkuperäiskansojen kokouksessa, että maailman täytyy luopua kapitalistisesta talousmallista ja pakottaa varakkaat teollisuusmaat maksamaan velkansa ympäristölle. Hän totesi maailman varallisuuden keskittymisen monikansallisille suuryhtiöille, muutamille rikkaille suvuille ja imperialistisille valtioille johtavan kroonisesti paitsi tuhoisiin sotiin, myös yhä paheneviin kärsimyksiin erityisesti kolmannessa maailmassa, jossa on pula yleensä kaikesta, mm. juomakelpoisesta vedestä. Hän mainitsi uusiutuvien energiamuotojen kehittämisellä ja niiden käytön lisäämisellä voitavan ratkaisevasti keventää fossiilisten polttoaineiden käytön aiheuttamaa kuormitusta ympäristölle koko maailman mitassa. "Kysymys kapitalistisen maailmanjärjestelmän jatkumisesta tai päättymisestä on samalla kysymys elämästä ja kuolemasta. Meidän on valittava alkuperäiskansojen jo omaksuma tie harmoniseen kehitykseen, jossa Äiti Maa ja elämä ovat harmonisessa sopusoinnussa keskenään.”
Morales on esittänyt useaan otteeseen vaatimuksen nykyisen, epäonnistuneen kapitalistisen maailmanjärjestelmän korvaamista uudenlaisella multilateraalisella globaalilla järjestelmällä.
PÄÄMÄÄRÄNÄ KOMMUNITAARINEN SOSIALISMI
Kun Evo Morales nimitettiin toiselle virkakaudelleen Bolivian presidentiksi tammikuussa 2009, hän julisti Bolivian monikansallisen valtion päämääränä olevan kommunitaarinen sosialismi. Kommunitarismilla tarkoitetaan yhteisöllistä arvokäsitystä. Sen mukaan jokaisella yhteisöllä – Boliviassa aymara-, guarani- ja ketsuakansojen yhteisöillä – on oikeus elää oman sisäisen arvomaailmansa mukaan ja velvoittaa myös yhteisöjen jäsenet elämään sen mukaan. Bolivialainen kommunitaarinen sosialismi pyrkii soveltamaan yhteiskunnallisessa rakennustyössään jo olemassa olevaa alkuperäiskansojen kulttuuria ja perinteitä. Nämä tavoitteet heijastuvat olennaisesti maan uudessa perustuslaissa, jossa intiaanikansoille suodaan mm. oikeus harjoittaa omaa poliittista, lainsäädännöllistä ja taloudellista järjestelmäänsä, kun se tapahtuu sopusoinnussa heidän oman maailmankuvansa kanssa. Bolivialainen konsepti eroaa perinteisestä 1900-luvun valtiososialismista siinä, että yhteiskunnallinen valta hajautetaan yhteisöille ja että päämäärään pyritään vallankumouksen sijasta demokraattisin ja rauhanomaisin keinoin.
Bolivian varapresidentti Alvaro Garcia Linera on todennut, että ”prosessi ei tule olemaan helppo, se voi viedä vuosikymmeniä tai jopa vuosisatoja, mutta on selvää, etteivät yhteiskunnalliset liikkeet voi saavuttaa todellista valtaa ilman sosialistisen ja kommunitaarisen horisontin juurruttamista.” Hänen mukaansa ”yhteisörakenteet ovat säilyneet Bolivian maaseudulla, ylätasangoilla ja alankoalueilla sekä osassa kaupunkeja ja barrioita, jotka ovat vastustaneet kapitalistista alistamista.”
Bolivian ulkoministeri David Choquehuanca kuvaa bolivialaisen alkuperäisväestön yhteisöllisyyttä näin: ”Me organisoimme itsemme omissa yhteisöissämme. Boliviassa toimii suunnilleen 10 000 yhteisöä. Kullakin niistä on oma maatyöläisten yhdistyksensä. Kukin ammattiyhdistys on yhdistetty toisiinsa maakunnan, hallintoalueen ja kansallisella tasolla. Kansallinen taso on CSUTCB (Bolivian maatyöläisten ammattiliitto). Ne eivät ole luonnollisesti vain olemassa olevia järjestöjä, vaan järjestöjä, jotka auttavat meitä esittämään meidän omia vaatimuksiamme ja osallistumaan vaaleihin. Useilla sektoreilla on samanlaisia rakenteita mm. opettajilla, kaivostyöläisillä, intiaaniryhmillä, naisilla ja tehdastyöläisillä. Meidän emo-organisaatiomme on COB (Bolivian Työläisten Keskusliitto). Presidentti Morales on pyytänyt voimistamaan näitä järjestöjä, koska ne ovat tämän muutosprosessin ohjaavia toimijoita.”
David Choquehuanca perustelee yhteisöllistä sosialismia seuraavasti: ”Me olemme aina hallinneet itse omissa yhteisöissämme. Tämän vuoksi me pidämme kiinni omasta käytännöstämme. Me soitamme omaa musiikkiamme. Me puhumme omaa aymaran kieltämme. Huolimatta 500 vuoden ponnistuksista pyyhkiä pois nämä asiat meidän musiikkimme, kielemme ja kulttuurimme elää. Salaisuuden valtiossa me olemme ylläpitäneet omia arvojamme, talousmuotojamme, omantyyppisiä kommunitaarisia organisaatioitamme, jotka kaikki tulevat nyt uudelleenarvioitaviksi. Tämän takia me liitämme sosialismiin jotain, mikä on säilynyt elossa 500 vuotta ‒ yhteisöllisen elementin. Me haluamme rakentaa omanlaisemme sosialismin.”
TILASTOTIETOJA MONIKANSALLISESTA BOLIVIASTA
Bolivian 10,1 miljoonaisesta väestöstä valtaosa koostuu köyhistä intiaaneista ja mestitseistä (55 % + 30 %) Kansalaisten keski-ikä on vain 21,9 vuotta. Heidän kotitalouksistaan vain 61 % oli sähköistetty ja 31 % viemäröity. Väestöstä 66 % asui v. 2008 taajamissa. Eliniänodote maassa oli 66,9 vuotta.
Alkuperäisväestön runsas olemassaolo selittyy sillä, että Andien vuoristo suojasi Bolivian alueen intiaaniväestöä eurooppalaisten tuomilta tartuntataudeilta. Toki satoja tuhansia aymara- ja ketsuaintiaania joutui orjatyöhön Potosin hopeakaivokselle. Kansalaisista vain 15 % on eurooppalaisten perillisiä edustavaa yläluokkaa. Kolme kertaa Suomen kokoinen maa on Etelä-Amerikan köyhin valtio. Se sijoittui v. 2009 HDI-indeksillä punnittuna 113 sijalle maailmassa. Lapsikuolleisuus on huomattavan korkea (44,6/1000) verrattuna muihin maihin. Maata on paljon sekä väestöä ja varallisuutta suhteellisen vähän. Ulkomaan velkaa on kertynyt 5,3 miljardia dollaria. Tärkeimmät luonnonvarat ovat maakaasu, öljy, sinkki, hopea, litium, lyijy, kulta ja rauta. Suurimmat kauppakumppanit olivat v. 2008 Brasilia, Argentiina, USA, Chile, Japani ja Kiina. Bolivian ja USA:n suhteiden tulehtumisen myötä Bolivia on kompensoinut maiden välisen kaupankäynnin Kuuban ja Venezuelan kumppanuudella.
Bolivian valtiollinen energiayhtiö YPFP aloitti toukokuussa 2009 poraukset uusilla Huacayan ja Chuquisacan öljy- ja kaasukentillä Keski-Boliviassa. Yhtiön julkistaman tiedotteen mukaan kaasun lisätuotanto menee pääosin kotimaiseen kulutukseen sekä erityisesti Bolivian teollistumisen edistämiseen, mutta uusista lähteistä riittää kaasua myös vientiin Brasiliaan ja Argentiinaan. Projektien suunnittelu aloitettiin v. 2005. Öljyn suhteen Bolivia on lähes omavarainen ja maakaasua riittää reilusti ulkomaanvientiin.
Venäjän valtion öljy-yhtiö GAZPROM ja Bolivian valtiollinen öljy-yhtiö YPFP allekirjoittivat 17.3.2008 La Pazissa sopimuksen, jonka perusteella venäläisyhtiö aloittaa tutkimukset kaasun hyödyntämisestä tähän tarkoituksen varatuilla alueilla Boliviassa. Venäjän valtio avustaa Boliviaa perustamaan luonnonkaasun tutkimuskeskuksen v. 2009.
Bolivia avasi 19.5.2009 uuden Carrasco-Cochabamban kaasuputken. Lähes 250 km pitkä putki hyödyttää Cochabamban, Oruron, La Pazin, Potosin ja Chuquisacan departementteja. Projektin on rahoittanut Bolivian valtiollinen Bolivian Tax Oil Fields ja The Andean Development Corporation -yhtiö.
Bolivian tasavallassa valtion päämiehenä toimii viideksi vuodeksi kerrallaan valittava presidentti. Hän nimittää mieleisensä hallituksen. Hän voi toimia virassaan peräkkäin vain kaksi vaalikautta. Seuraavat vaalit järjestetään v. 2014. Maan parlamentti on kaksikamarinen. Sen kongressissa työskentelee nykyisin 36 senaattoria ja edustajainhuoneessa 130 kansanedustajaa. Vaalikausi kestää viisi vuotta. Liittovaltio on jaettu yhdeksään eri hallintoalueeseen, jonka kunkin johdossa on kuvernööri ja paikallinen hallitus.
Maan tärkeimmät parlamenttipuolueet ovat tällä hetkellä Evo Moralesin johtama MAS (Liike kohti sosialismia) 89 kansanedustajaa ja 26 senaattoria, PPB-CN (Bolivian kansallinen konvergenssi) 36 ja 10, UN (Kansallinen yhtenäisyys) 0 ja 3 sekä AS (sosiaalinen liitto) 0 ja 2.
Tammikuussa 2006 presidentin virkaan astui ensimmäistä kertaa koko Etelä-Amerikassa intiaaniväestöä edustava sosialisti, Evo Morales. Hänen mukaansa Bolivian maat ja rikkaudet olivat keskittyneet harvojen käsiin. Moralesin johtama MAS-puolue asetti tavoitteekseen palauttaa vallan ja maa-alueet takaisin aymara-, guarani- ja ketsuaintiaaneille yhdessä työläisten kanssa. Vuonna 2009 hyväksytty uusi perustuslaki takaa toteutuessaan käytännössä tämän tavoitteen saavuttamisen. Maan historian myrskyisyyttä kuvaa hyvin se, että Boliviassa tapahtui v. 1981 sen itsenäisyyden ajan 190. vallankaappaus.
BOLIVIAN TASAVALLAN KAUSI
Bolivia itsenäistyi v. 1825 Espanjan siirtomaavallan alaisuudesta. Emämaan intressit alkoivat huveta kohdemaan mineraalirikkauksien ja oman mahdin kuivumisen myötä. Tämä ei tarkoittanut kuitenkaan maan intiaaniväestön sorron lakkauttamista ja heidän täysivaltaistamistaan, vaan vallansiirtoa Boliviassa asuville eurooppalaisten jälkeläisille ja uusille isäntämaille. Nimensä valtio johti Simón Bolívarista. Uuden tasavallan 60 ensimmäistä elinvuotta kuluivat jatkuvien vallankaappausten ja uudelleenkirjoitettujen perustuslakien merkeissä.
Espanjan siirtomaiden itsenäistyessä 1800-luvun alkupuolella niiden ulkomaankauppa vapautui, jonka seurauksena USA ja Iso-Britannia asettuivat niiden puolelle. Britit tunnustivat uusien tasavaltojen itsenäisyyden. Yhdysvallat sovelsi välittömästi v. 1823 maan kongressissa julkituotua Monroen oppia: ”Jokaisen muiden valtojen yrityksen laajentaa merkitystään jossakin tämän pallonpuoliskon osassa katsomme rauhalle ja meidän turvallisuudellemme vaaraksi.” Käytännössä USA julisti Monroen opissa Amerikan muut valtiot oman holhouksensa alaisiksi.
Vuosina 1879–84 käydyssä Tyynenmeren sodassa Bolivia menetti meriyhteytensä ja nitraattivaransa (guano) naapurilleen Chilelle.
1900-luvun alussa kansainvälinen autoteollisuus kiinnostui Bolivian raakakumituotannosta. Seuraavaksi suurpääoman intressiksi muodostuivat maan valtavat tinavarannot. Tinaa tarvittiin valtavasti viime vuosisadalla pronssin valmistukseen, metallien päällystämiseen, kirjapainotekniikassa kirjasinmetallina (tina, lyijy ja antimoni) ja sähköteollisuudessa juotostinaan (tina ja lyijy). Köyhät kaivoivat kuoppaa ja rikkaat lähinnä kuvettaan. Intiaanit muodostivat enemmistön maan huonosti palkatuista kaivostyöläisistä ja maan eliitti eli koreasti.
Vuosina1932–35 Chacon sodassa Bolivia joutui luovuttamaan 100 000 km² maa-alueitaan Paraguaylle. Tapahtuma herätti Bolivian kansallisen itsetunnon. Se synnytti myös uusia feodalismin ja imperialismin vastaisia voimia, joiden päämääräksi asettui maareformi ja kaivosten kansallistaminen. Kansallisvaltion ja imperialismin väliset ristiriidat kärjistyivät sisäpolitiikassa, jossa ne ilmenivät verisinä yhteenottoina kaivosteollisuudessa.
Maan hallitus purki v. 1937 verovilpin vuoksi Standard Oil Companyn toimintaoikeudet Boliviassa. Kaksi vuotta myöhemmin eversti Germán Buschin hallitus takavarikoi maassa olevan ulkomaanvaluutan ja velvoitti kaivosten omistajia luovuttamaan valuuttavarantonsa keskuspankille. Tuolloin syntyi laaja kansanrintama, johon kuului työläisiä, talonpoikia, opiskelijoita, yliopistojen opettajia, toimittajia sekä joukko kansallisia puolueita kuten Kansallinen vallankumousliike (MNR), Kansallisen vasemmiston vallankumouspuolue (PRIN), Bolivian sosialistinen falangi ja Kristillisdemokraattinen puolue (PDC).
MNR kasvoi näistä voimakkaimmaksi, koska se puolusti kansallisia intressejä kansainvälistä pääomaa vastaan. Se otti tehtäväkseen työläisten, talonpoikien ja edistyksellisen keskiluokan etujen ajamisen. Vuonna 1943 valtaan nousi majuri Gualberto Villarroel, joka toimi kolme vuotta kestäneen presidenttikautensa ajan yhteistyössä MNR:n kanssa. Presidentin hirttämisen jälkeen MNR toimi maanpaossa v. 1946–52.
UUSKOLONIALISMIN KAUSI
Toisen maailmansodan seurauksena maailma jakautui kahteen pääleiriin – NL:n liiton johtamaan sosialistiseen leiriin ja USA:n johtamaan imperialistiseen leiriin. Englanti menetti asemansa maailman mahtina. Siirtomaavallan luhistumisen seurauksena v. 1945–57 aikana kolonialismin sorrosta irtaantui 1,2 miljardia ihmistä. Maailman sosialistinen leiri alkoi tukea kansallisia vapautusliikkeitä Aasiassa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Kolonialismi muuntui vähitellen uuskolonialismiksi, jossa siirtomaavallat korvaantuivat Kol-mannessa maailmassa kansainvälisen pääoman ylivallalla.
1950-luvulla Bolivian maaseudun feodalismi synnytti kaupunkeihin käsityöteollisuustalouden pienine tehtaineen ja pienyrityksineen. Maan kaivosteollisuudessa hyödynnettiin samaan aikaan sen aikaista huipputeknologiaa. Kansallinen vauraus keskittyi kolmelle tinaparonille – Patiñolle, Hoschildille ja Aramayolle. He kansainvälistivät pääomansa ja ohjasivat maan talouselämää Lontoosta, Pariisista ja New Yorkista. Suurten kaivosyhtiöiden omistajat muodostivat käytännössä oman valtionsa koneistoineen Bolivian sisällä.
Vuonna 1951 Victor Paz Estenssoron johtaman MNR:n saavuttama vaalivoitto Boliviassa estettiin vallankaappauksella, johon kansa vastasi Huhtikuun vallankumouksella. Sotilaat lyötiin ja Paz Estenssoro palasi valtaan. MNR toteutti maareformin ja kansallisti maan suurimmat tinakaivokset. Yleinen äänioikeus ja kouluasetus astuivat voimaan, ay-toiminta vahvistettiin laeilla sekä maahan säädettiin sosiaaliturvaa edistäviä lakeja. Lisäksi perustettiin keskusammattiliitto (COB), josta muodostui vuosiksi MNR:n ohella tärkein poliittinen vaikuttaja.
MNR LUHISTUI TAIPUMALLA IMPERIALISTIEN TAHTOON
Lokakuussa 1955 Victor Paz Estenssoron hallitus joutui hyväksymään jenkkiöljy-yhtiöitä suosivan Davenport Code –öljysopimuksen. Suurin hyötyjä oli Bolivian Gulf Oil Company. Seuraava MNR:n hallitus (v. 1956–60) alistui vakauttamaan Bolivian rahaoloja. Maan kehitysprojektit ja teollisuuden monipuolistaminen lamaantuivat. Tästä aiheutui kurjuutta ja työttömyyttä. Kolmas hallitus (v. 1960–64) sai korjata edellisen sadon. Presidentti Estenssoro joutui pahoihin hankauksiin USA:n kanssa. Hallitus painostettiin perustamaan maalle omat puolustusvoimat. Keväällä se sai ukaasin, että maan armeijan oli miehitettävä kaivoskeskukset. Presidentti kieltäytyi kunniasta. Huhtikuussa 1964 MNR ollessa hajonneena tuhanteen osaan Paz Estenssoro otti vastaan kolmannen presidentin pestinsä. Tämä riitti yhteiskunnalliseen räjähdykseen. MNR:n ex-varapresidentti, kenraali René Barrientosin ja asevoimien komentaja Alfredo Ovandon junailema sotilasvallankaappaus syöksi MNR:n vallasta. Vuonna 1965 työläisten veri virtasi kaduilla ja kaivoksissa. Sotilasjuntat hallitsivat maata v. 1964–82.
Boliviassa astui voimaan v. 1967 uusi perustuslaki. Samana vuonna Che Guevara murhattiin CIA:n toimesta 9.10. pienessä La Higueran kaupungissa Boliviassa. Fidel Castron mukaan Bolivian retken tavoitteena oli: "Che ajatteli, että eri Latinalaisten Amerikan valtioiden taistelijat osallistuisivat sissijoukko-osastoina Bolivian sotaan ja että Bolivian sissiarmeija olisi koulu vallankumouksellisille, jotka palvelisivat harjaantumisjaksonsa Boliviassa taistellen.”
La Paziin - El Alton Vapauden aukiolle - pystytettiin marraskuussa 2007 seitsenmetrinen, viisi tonnia painava Ernesto Che Guevaran muistomonumentti. Massiivinen veistos symbolisoi Boliviassa CIA:n toimesta murhatun Chen taistelua yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden puolesta ja imperialismia vastaan. Oli hyvin vertauskuvallista, että hänen muistomerkkinsä pystytettiin Boliviaan, jossa maata johtaa vuosisataisen sorron jälkeen ensimmäistä kertaa alkuperäiskansan edustaja.
1970-luvun lopulla ylikansalliset yhtiöt olivat kapitalistisen pääoman kasvun ja riiston päävälineitä koko maailmassa. Tuolloin niitä oli yhteensä 11 000 ja niillä oli n. 82 000 ulkomailla toimivaa tytäryhtiötä. Niiden hallussa oli lähes 40 % teollisuustuotannosta ja 50 % kehitysmaiden ulkomaan kaupasta. Ylikansalliset yhtiöt aiheuttivat hintoja manipuloimalla köyhille maille 50–100 miljardin dollarin menetyksiä vuosittain. Lisäksi ne puuttuivat suoraan tai välillisesti isäntämaansa sisäisiin asioihin mm. kontrolloimalla niiden luonnonvaroja, olemalla noudattamalla paikallista lainsäädäntöä ja painostamalla hallituksia.
YK:n kauppa- ja kehitysjärjestön (UNCTAD) tilastojen mukaan maailmassa toimi v. 2008 yhteensä 78 000 ylikansallista yhtiötä, joilla oli yli 780 000 tytäryhtiötä. Niissä työskenteli v. 2006 jo 73 miljoonaa työntekijää ja niiden varat yltivät 51 triljoonan dollarin tasoon. Maailman 100 suurimmasta taloudesta 51 on yrityksiä ja vain 49 valtioita. Maailman 200 suurinta yritystä tuottaa yhteensä suuremman liikevaihdon kuin maailman kaikkien maiden bruttokansantuote on poislukien 10 suurinta maata. Niiden päämajat sijaitsevat pääosin EU:ssa, Japanissa ja USA:ssa. Ne ovat laajentaneet toimintaansa viime vuosina palvelualoille – televiestintään, sähkötuotantoon, kaasun ja talousveden jakeluun – aloille, jotka olivat aikaisemmin valtioiden tuottamia palveluita. Monikansallisten suuryritysten taloudellinen etu ajaa kansallisvaltioiden etujen ylitse. Tämä ilmenee uusliberalistisena talouspolitiikkana, piittaamattomuutena ihmisoikeuksista ja sotilaallisina aggressioina.
Vuosina 1982–85 Boliviaa hallitsi maltillisesti presidentti Hernán Siles Zuazo. Hän johti v. 1971 perustettua sosiaalidemokraattista vasemmistolaista vallankumouksellista liikettä (Movimiento de Izquierda Revolucionaria). MIR:in perustivat kristillisdemokraattisen puolueen vasemmistofraktio ja MNR:sta irronnut radikaali opiskelijasiipi.
Tinan maailmanmarkkinahinta romahti v. 1985. Se kouraisi syvältä kaivosteollisuutta. Tinan tarve väheni, kun kirjapainoala siirtyi yhä voimallisemmin tietotekniikan hyödyntämiseen. Kaivosteollisuus yksityistettiin. Kongressi valitsi neljännen kerran valtiopäämieheksi oikealle luovineen Victor Paz Estenssoron (MNR). Bolivian inflaatio kohosi 35 000 % ja maa ajautui pariksi vuosikymmeneksi IMF:n ja Maailmanpankin pakkohoitokuurille, jonka seurauksena se velkaantui pahasti. Maan lukuisia valtionyhtiöitä yksityistettiin.
Vuonna 1989 presidentiksi päätyi sosiaalidemokraatteja edustava Jaime Paz Zamora demokraattiseksi heittäytyneen ja maata v. 1971–78 maata kurittaneen diktaattori Hugo Banzerin tuella.
IAD (Inter-American Dialogue) julkaisi v. 1990 ”Bush Manualin”, jossa suuntauduttiin Etelä-Amerikan mantereen asevoimien hajottamiseen ja ehdotettiin sotilaiden osallistumista huumeiden vastaiseen sotaan. Asiakirja suositti kärjistämään maiden sisäisiä konflikteja ja rajakahakoita. Päämääränä oli luoda monikansalliset joukot, jotka voisivat sekaantua selkkauksiin ja väittää, että se oli ainoa rooli Latinalaisen Amerikan asevoimille. Vuonna 1992 tukahdutettiin Bolivian merkittävin sissiliike Che Guevaran perustama Tupac Katarin guerilla-armeija (EGTK). Maan nykyinen varapresidentti sosiologi Alvaro Garcia Linera taisteli aikoinaan järjestön riveissä.
Vuonna 1993 presidentiksi valittiin Yhdysvalloissa kasvatuksensa saanut ja uusliberalismiin mieltynyt Gonzalo Sánchez de Lozada (MNR). Hänen kaudellaan valtion omistamasta öljy-yhtiöstä (YPFB), televiestintäyhtiöstä, lentoyhtiöstä, rautateistä ja sähkölaitoksista yksityistettiin 50 %. Tästä aiheutui v. 1994–96 väkivaltaisia mielenosoituksia.
Bolivian demarit maksoivat v. 1997 kalavelkansa Hugo Banzerille avittamalla hänet maan presidentiksi. Hän jatkoi yksityistämispolitiikkaa ja aloitti maassa USA:n tukeman kookapensassodan. Vastaiskuksi Juan Evo Morales Ayma perusti cocalerojen ay-liikkeen, joka puolusti kookan viljelijöitä ja intiaaniväestön kookakulttuuria. Hänet valittiin maan senaattiin.
Kansainvälinen valuuttarahasto ja Maailmanpankki painostivat v. 1999 Boliviaa yksityistämään julkisen vedenjakelun Cochabambassa, jotta maalle myönnettäisiin 25 miljoonan dollarin laina. USA-omisteinen Aguas del Tunari -vesiyhtiö sai 40 vuoden toimintaoikeudet ja tuplasi saman tien vesimaksut. Paikallisilla ihmisillä ei ollut oikeutta käyttää omaa kaivovettä tai edes sadevettä. Toimenpide aiheutti valtavan protestiaallon maassa, joka johti sopimuksen purkamiseen.
Samana vuonna USA otti uudeksi strategiakseen ”Plan Colombian”, jonka tavoitteeksi asettuivat USA:n yksilöidyt poliittiset ja sotilaalliset päämäärät Latinalaisessa Amerikassa. Se oli tarkoitus toteuttaa poistamalla valtiolliset rajat ja avaamalla markkinat USA:n suurteollisuudelle. Hyöty koituisi USA:lle, joka saisi hallita ja valvoa luonnonvarojen käyttöä koko mantereella. Tämän ”amerikkalainen unelman” toteutuksen sivuvirityksinä toimivat lisäksi Andean Regional Initiative (Ecuador, Peru ja Bolivia) ja Plan Puebla Panamá –suunnitelmat.
BOLIVIAN INTIAANIKANSOJEN VAPAUTUKSEN KAUSI ALKAA
Evo Morales oli v. 2002 lähellä voittoa presidentin vaaleissa. MAS-puolue oli toiseksi suurin puolue Bolivian 2-kamarisessa kongressissa. Intiaaniväestö ja uusliberalismin vastainen liike esittivät ensimmäistä kertaa maan historiassa merkittävää osaa parlamentissa.
Bushin hallitus myönsi Andien alueelle (ARI) etenkin koskien Perua ja Boliviaa sekä Ecuadoria 782 miljoonaa dollaria alueellisen vakauden ja demokratian voimistamiseen sekä taloudelliseen kehitykseen ja kookan kasvatuksen kitkemiseen. Kaiken kukkuraksi mädäntyneen MNR:n Gonzalo Sánchez de Lozada palasi valtaan. Hän joutui eromaan virastaan 18.10.2003 kaasusodan vuoksi ja luikkimaan USA:han. Kongressi nimitti uudeksi presidentiksi varapresidentti Carlos Mesan.
Kapinoinnin syyt. Bolivia aikoi toimittaa maakaasuaan putkitse Chilen satamien kautta USA:han ja Meksikoon. Maan hallitus pyrki edelleen yksityistämään valtion teollisuutta. Sen harjoittama uusliberalistinen talouspolitiikka, kansainvälisen valuuttarahaston vyönkiristysohjelma ja USA:n imperialistinen huumesota eivät miellyttäneet maan valtaenemmistönä olevia intiaaneja.
Carlos Mesan noustua valtaan Evo Morales totesi joulukuussa 2003: ”Yli 500 vuoden jälkeen aymara- ja ketsuaintiaanit ovat yhä tämän maan oikeutettuja omistajia. Me intiaanikansat olemme – yli 500 vuoden kestoisen vastarinnan jälkeen – astumassa valtaan. Valtaannousumme suuntautuu meille kuuluvien luonnonvarojen haltuunottoon. Tämä iskee suoraan ylikansallisten yhtiöiden ja uusliberalismin intresseihin. Kaikesta huolimatta, olen vakuuttunut, että kansan valta on kasvussa ja vahvistumassa. Tämä voima vaihtaa presidenttejä, talousmalleja ja talouspolitiikkaa. Me olemme vakuuttuneita, että kapitalismi on maapallon, ihmisyyden ja kulttuurin vihollinen. ”
Vuoden 2004 alussa Bolivian ja Chilen välit kiristyivät, kun Bolivia vaati Chileä palauttamaan sille ennen kuuluneen meriyhteyden.
MAS-puolueen 10-vuotisjuhlassa maaliskuussa 2005 Morales kertoi puolueensa olevan valmis astumaan valtaan ja lujittamaan asemaansa maan ensimmäisenä poliittisena voimana. Hänen mukaansa ongelmana ei ole vaalien voittaminen, vaan tietää, kuinka maata hallitaan. Hän lukeutuu Fidel Castron ja Hugo Chávezin kannattajiin. Lisäksi hänellä on hyvät suhteet Perun, Kolumbian ja Ecuadorin kookanviljelijöihin eli paikallisiin intiaanitalonpoikiin
Presidentti Carlos Mesa erosi 6.6.2005 virastaan. Eroa edelsivät laajat mielenosoitukset ja levottomuudet, joissa ay-liike, opiskelijat ja talonpoikaisintiaanit vaativat perustuslakiuudistusta sekä maakaasu- ja öljyesiintymien kansallistamista. Kansanjoukot tukkivat La Pazin kadut ja pysähdyttivät saarrollaan koko kaupungin. Mesan eroa oli vaadittu toistuvasti, koska hänen koettiin edustavan uusliberalistista yhteiskuntajärjestelmää.
UUDEN HISTORIAN ALKU
”Saartamisen kuningas” ja entinen Chaparen provinssin kookaviljelijöiden liiton puheenjohtaja Evo Morales voitti 18.12.2005 presidentinvaalit. Hän julisti sosialistisen MAS-puolueensa päämajassa Cochabambassa vaalivoittonsa merkitsevän Bolivian uuden historian alkua, historian, joka perää tasa-arvoa, oikeutta ja rauhanomaista yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta. Hän oli luvannut jo aikaisemmin kansallistaa Bolivian teollisuuden, lopettaa ulkomaan velan maksun ja keskeyttää USA:n ponnistukset kookapensaan kasvattamisen juurimiseksi maasta sekä palauttaa valta ja maa-alueet takaisin aymara-, guarani- ja ketsuaintiaaneille.
Vappuna 2006 Morales sääti lain, jolla Bolivian kaasuvarat kansallistettiin. Armeija miehitti kaasukentät seuraavana päivänä. Haltuunoton seurauksena kaasutuloista 82 % siirtyi valtion pussiin. Aikaisemmin voitot olivat jääneet yhtiöiden omistajien käyttöön. Valtion kaasutulot kasvoivat vuodessa 300 miljoonasta U$ kahteen miljardiin dollariin. Hallitus on kansallistanut lisäksi tinasulattamon, vesiyhtiöt ja maan suurimmat tinakaivokset. Se asetti tavoitteekseen myös sähkötuotannon ja suurimman tietoliikenneyhtiön valtiollistaminen.
Toukokuun lopulla Morales syytti USA:n Bolivian suurlähettiläs David Greenleeta vallankaappaushankkeen masinoimisesta. Poika-Bush väläytti vihreää valoa Moralesin syrjäyttämiseksi, jotta maahan palaisi demokratia. Bolivian armeija asetettiin hälytystilaan. Elokuussa avattiin perustuslakia säätävä kokous, jonka tavoitteena oli uusia maan v. 1967/1994 oleva perustuslaki. Moralesin johtama MAS-puolue sai kokoukseen enemmistön 135/255. Perustuslain uudistamiseksi oppositio vaati 2/3 enemmistöä kokoukselle.
Moralesin tavoitteena oli myös maareformi, jolla jaettaisiin 200 000 km² maata enimmäkseen alkuperäisväestöä edustaville talonpojille. Ensimmäiset 2 300 jaettua maapalstaa olivat valtion, mutta suuri osa viljelysmaasta on ollut jo siirtomaa-ajoista alkaen espanjankielisen eliitin hallussa. Bolivian suurmaanviljelijöiden järjestö – Confeagro – uhkasi perustaa "itsepuolustusjoukkoja" estääkseen maiden takavarikon. Bolivian episkopaalisen konferenssin mukaan maan tuottavasta viljelymaasta 90 % oli 50 000 henkilön hallussa.
Moralesin köyhyydenpoisto-ohjelmaan sisältyi seitsemän miljardin dollarin investointi julkisiin hankkeisiin. Lisäksi tavoitteena oli opettaa 1,2 miljoonaa bolivialaista lukemaan ja eliminoida lukutaidottomuus vuoteen 2008 mennessä. Lukutaitokampanjassa sovellettiin kuubalaista Yo sí puedo -ohjelmaa. Maahan perustettiin 20 uutta sairaalaa.
VALTION ROOLIN VAHVISTAMINEN
Helmikuussa Morales nimitti uuden 16-henkisen hallituksensa, joiden ministereistä seitsemän edusti häntä tukeneita joukkoliikkeitä (intiaaneja, ay-aktivisteja ja neljä naista).
Toukokuussa varapresidentti Alvaro Garcia Linera linjasi Moralesin hallituksen tavoitteena olevan tällä haavaa ”valtion roolin voimistaminen kapitalismissa”. Hallituksen astuessa valtaan valtio ei omistanut yksittäisiä yrityksiä. Heidän tavoitteenaan oli asettaa valtiolle aktiivinen rooli yhteiskunnassa. Vuoden aikana hallitus saattoi valtion hallintaan jo kaasu- ja öljytuotannon, kaivosteollisuuden ja televiestinnän. Valtiosta kehkeytyi tärkein taloudellinen toimija Boliviassa. Pyrkimyksenä oli hankkia 30–40 % maan taloudesta sen käsiin. Päämääränä oli yhteiskunnan moniarvoinen nykyaikaistaminen, jossa yhdistyi moderni teollisuustalous, kaupunkilaisperheiden mikroyritykset ja talonpoikien yhteisölliset taloudet.
Heinäkuussa presidentti ilmoitti, että hän peruuttaa "kapitalisoinnin" nimellä tunnetun yksityistämisprosessin, jossa Bolivian rautatieyhtiö ENFE joutui yksityisiin käsiin v. 1996. ENFE -yhtiö oli tuolloin chileläisten ja jenkkisijoittajien hallussa. Rautateiden palvelutaso laski ja hintataso nousi.
Bolivia maksoi 13.8.2007 viimeisen 56 miljoonan dollarin maksuerän Brasilian Petrobras -öljy-yhtiölle, joka toimitti maalle kaksi öljynjalostamoa. Investointi tuotti maalle moninkertaisen hyödyn öljyn ja kaasun vientitulojen kasvun myötä. Bolivia allekirjoitti Guillermo Elder Bell- ja Gualberto Villarroel -öljynjalostamoiden hankintasopimukset pian sen jälkeen, kun maa oli kansallistanut keväällä 2006 fossiiliset polttoaineensa.
Hallitus sääti elokuussa lakiesityksen Ucurenan alueen maanomistuksen saattamisesta kansalliseen hallintaan. Viimeksi kuluneen puolentoista vuoden aikana, on 5,2 miljoonaa hehtaaria maata saatettu kansalliseen hallintaan. Bolivian maatalousministeri Susana Rivero totesi, että Bolivian maa-alueiden ja luonnonvarojen 500 vuotta kestänyt ulkomainen riisto oli päättynyt. Bolivia sai Venezuelalta mm. satoja traktoreita maataloutensa kehittämiseksi.
Bolivian hallitus ilmoitti 11.11.2007 uusista poliittisista toimista ruokaomavaraisuuden vahvistamiseksi ja peruselintarvikkeiden tuonnin lopettamiseksi. Valtio sijoittaa v. 2009 mennessä yli 60 miljoonaa dollaria ruoantuotantosektorille. Summasta oli jo myönnetty 18 miljoonaa dollaria Potosiin rakennettavalle uudelle soijatuotantolaitokselle. Lisäksi 25 miljoonaa dollaria kohdennettiin uudelle riisi- ja vehnätuotteita valmistavalle yritykselle. Karjankasvatuksen edistämiseen koko maan mitassa annettiin 10 miljoonaa. Hallitus tuki myös ruokaa tuottavia osuuskuntia antamalla lainoja ja toimittamalla niille siemeniä, tarvikkeita ja teknistä neuvontaa. Vielä kaksi vuosikymmentä sitten Potosin ja Cochabamban alueet tuottivat ruokaa koko Bolivialle. Edelliset virkamieshallitukset ja niiden uusliberalistinen talouspolitiikka tuhosivat toimillaan ravintotuotannon. (Marjaliisa Siira - Prensa Latina)
Bolivian parlamentti hyväksyi 27.11.2007 lain 60 vuotta täyttäneille kansalaisille kuukausittain myönnettävästä 26 dollarin suuruisesta eläkkeestä. Eläkeuudistukseen tarvittavat 215 miljoonan dollarin varat otettiin kaasuveroista, jotka oli suunnattu aikaisemmin eri osavaltioiden käyttöön.
BOLIVIA, KUUBA JA VENEZUELA
Presidentit Fidel Castro ja Evo Morales solmivat 30.12.2005 Havannassa Kuuban ja Bolivian välisen valtiollisen yhteistyösopimuksen. Kuuban hallitus painotti sopimuksessa tahtoaan edistää silmäsairauksien hoitoa Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueella. Vuosittain viisi miljoonaa alueen ihmistä tarvitsi silmäleikkauksia. Lisäksi Kuuba auttoi yhteistyökumppaniaan sen lukutaitokampanjassa. Liittolaiset päättivät kamppailla maanosan kansojen yhtenäistämisen ja yhdentymisen puolesta.
Kuuba, Bolivia ja Venezuela allekirjoittivat 28.–29.4.2006 Havannassa ALBA-sopimuksen (Bolivaarinen vaihtoehto meidän Amerikkamme kansoille) sekä maiden kansojen keskinäisen kauppasopimuksen TCP:n.
Bolivia sai lokakuussa 2007 Chávezilta ajoneuvoja rahapulasta kärsiville poliisivoimilleen. Venezuela rahoitti radioasemia, jotka lähettivät ohjelmia Bolivian alkuperäisasukkaiden kielillä. Chávez lähetti rahaa ja neuvonantajia Boliviaan tukeakseen Moralesin toimeenpanemia tärkeimpiä uudistuksia erityisesti maan luonnonrikkauksien kansallistamisessa ja hallinnon tehostamisessa.
Syyskuussa 2007 Venezuelan ja Bolivian presidentit allekirjoittivat sopimuksen yhteisyrityksen perustamisesta Bolivian Mutunin rautaesiintymän hyödyntämiseksi. Sopimukseen sisältyi rautamalmin rikastamiseen tarvittavien laitteistojen ja koneiden asentaminen sekä ensi vaiheessa Bolivian oman raudan tarpeen tyydyttäminen. Maiden allekirjoittama toinen sopimus sisälsi petrokemiallisen tuotantolaitoksen käynnistämiseen Bolivian Cochabambassa. Lisäksi presidentit solmivat metsätaloussopimuksen. Kaikki sopimukset liittyivät ALBA-integraatioon.
Huolimatta Chávezin ja Moralesin läheisistä suhteista Bolivia oli ulkopuolisten (lännen) analyytikoiden mukaan säilyttänyt itsenäisyytensä eikä Venezuela pyrkinyt puuttumaan maan sisäisiin asioihin. (Reuters)
Kuuba ja Bolivia ilmoittivat 10.11.2007 tehostavansa suhteitaan. Kuubalaiset lainsäätäjät tukivat Bolivian pyrkimyksiä avata kaupallinen satama Tyynelle valtamerelle. Bolivialaisten ja kuubalaisten lainsäätäjien kokouksessa Havannassa laaditussa asiakirjassa korostettiin Bolivian ja Kuuban ALBA-valtioyhteisön puitteissa toteutettavien yhteisten poliittisten ja taloudellisten tavoitteiden merkitystä. Julkilausumassa todettiin lisäksi kuubalaisvalmisteisen "Yo Si Puedo" ‒lukutaito-ohjelman merkitys bolivialaisille. Menetelmällä opetettiin lukemaan ja kirjoittamaan yli 270 000 espanjankielistä bolivialaista ja noin 4 000 aymaran ja kechuan kieliä puhuvaa alkuperäisasukasta. Kuuban terveydenhuoltoapuun Bolivialle kuului 2 200 henkilöä, joista 1 533 oli lääkäreitä ja loput sairaanhoitajia ja muita terveysalan ammattilaisia.
Brasilian, Venezuelan, Bolivian, Paraguayn, Ecuadorin, Uruguayn ja Argentiinan presidentit kokoontuivat 9.12.2007 Argentiinan pääkaupunkiin Buenos Airesiin allekirjoittaakseen Latinalaisen Amerikan Etelän Pankin perustamisasiakirjan. Etelän Pankki -projekti on suunniteltu vastapainoksi pohjoisen pallonpuoliskon pankki- ja rahoitusjärjestelmille, joiden katsotaan olevan keskeisessä vastuussa maailman kehitysalueiden luonnonvarojen edelleen jatkuvasta riistämisestä ja köyhien maiden kurjistumisesta. Sen tehtävänä on Latinalaisen Amerikan yhteisenä pankkina vapauttaa maanosan valtiot Kansainväliseen valuuttarahaston ja Maailmanpankin ikeestä.
Kuuban kansainvälinen lääkäriprikaati on antanut apuaan Bolivialle vuodesta 2006 alkaen. Tänä aikana 34 miljoonaa bolivialaista on saanut maksutonta lääkinnällistä hoitoa kuubalaisten ansiosta. 30 166 ihmishenkeä on pelastettu kuluneiden neljän vuoden aikana. Kuuba on lahjoittanut ajanmukaiset laitteistot Bolivian 33 sairaalalle ja 18 silmäkeskukselle. 486 992 bolivialaista, paraguaylaista, perulaista, argentiinalaista ja brasilialaista silmäsairauspotilasta on saanut näkönsä takaisin kuubalaisen Operaatio "Miraclen" puitteissa.
Presidentti Evo Morales esitti 23.3.2009 Kuuballe ja Venezuelalle kiitokset avusta Bolivian lukutaito-ohjelman toteuttamisessa avatessaan uuden lukutaito-ohjelmaa seuraavan kansansivistyskampanjan Chipayassa. Morales totesi kiitoksella myös YK:n opetus-, tiede- ja kulttuurijärjestön (UNESCO) ja muiden kansainvälisten organisaatioiden taholta saadun tuen. Bolivia julistettiin täysin luku- ja kirjoitustaitoiseksi joulukuussa 2008. Morales totesi puheessaan Chipayassa, että lukutaidolla on ratkaisevan tärkeä merkitys Bolivian vapautumisessa siirtomaavallasta. Uusi laajempi kansansivistysohjelma liittyy suoraan Bolivian uuteen perustuslakiin.
Evo Morales vieraili 10.6.2009 Kuubassa presidentti Raul Castron kutsumana. Vierailun aikana valtionpäämiehet keskustelivat ajankohtaisista maiden kahdenväliseen yhteistyöhön ja Latinalaisen Amerikan integraatiojärjestelmien kehittämiseen liittyvistä kysymyksistä sekä yleismaailmallisista poliittisista ja taloudellisista ongelmista. Morales tapasi samassa yhteydessä Fidel Castron. Morales kertoi Fidelin olevan voimakkaan ja hyvinvoivan oloinen. Neljä tuntia kestäneillä periaatteellisilla keskusteluilla oli Moralesin mukaan suuri merkitys Bolivian tuleville poliittisille linjauksille ja tätä kautta myös ALBA-maiden piirissä noudatettavaan politiikkaan.
ALBA-SOPIMUS
Joulukuussa 2004 solmitun ALBA-sopimuksen pitkäntähtäimen päämääränä on luoda 15 vuodessa Latinalaisen Amerikan ja Karibian kansojen yhteisö, jolla on yhteinen valuutta ja parlamentti sekä yhteiset kaupan, politiikan ja talouden instituutiot. ALBA:an kuuluu tällä hetkellä yhdeksän jäsenmaata Venezuela, Kuuba, Bolivia, Nicaragua, Dominica ja Hondurasin laillinen hallitus, Ecuador, pienet saarivaltiot Saint Vincent ja Grenadiinit sekä Antigua ja Barbuda. ALBA-yhteisöllä on jäsenmaittensa lisäksi edustus mm. Argentiinassa, Brasiliassa, Chilessä, Dominikaanisessa Tasavallassa, Ecuadorissa, Guatemalassa, Kolumbiassa, Meksikossa, Panamassa, Paraguayssa, Perussa ja Uruguayssa.
ALBA-integraatiolla pyritään luomaan elinvoimainen vaihtoehto Etelä- ja Keski-Amerikan sekä Karibian kansoihin ja niiden luonnonvaroihin kohdistuvalle riistolle. Sopimuksella eliminoidaan kaupankäynnin ja verotuksen esteitä, kannustetaan keskinäisiin investointeihin sekä lisätään pankkisuhteita ja yhteistyötä matkailualalla. Se syntyi sosialistiseksi vastapainoksi USA:n poliittisille alistamispyrkimyksille ja uusliberalistiselle talouspolitiikalle Latinalaisessa Amerikassa. ALBA-valtioyhteisöstä on jalostunut kuudessa vuodessa uuden poliittisen kulttuurin ja vapautuksen valtiollinen yhteisrintama. Se edustaa bolivaarisen vallankumouksen kansainvälistä puolta. USA:n tukema Hondurasin sotilasvallankaappaus oli hyökkäys ennen kaikkea ALBA:a vastaan.
ALBAN 8. HUIPPUKOKOUS HAVANNASSA JOULUKUUSSA 2009
ALBAn 8. huippukokouksen päätöksiä:
• huippukokous tuomitsi antamassaan julkilausumassa jyrkin sanoin USA:n Kolumbiaan suunnittelemat sotilastukikohdat.
• jäsenmaiden sisäisen kaupankäynnin valuutaksi otettiin SUCRE. Yhteiseen virtuaalivaluuttaan siirtyminen poistaa esim. tarpeen käyttää USA:n dollaria maksuvälineenä öljykaupassa.
• ALBA-maiden yhteisen tiedekeskus perustetaan Caracasiin. Samassa yhteydessä keskusteltiin aloitteesta perustaa ALBA-maiden tieteellisen perustutkimuksen laitos järjestön jäsenmaiden tutkijoiden ja opiskelijoiden käyttöön. Laitokseen on jo ilmoittautunut tuhansia opiskelijoita eri maista.
• Ecuadorin ulkoministeri Fander Falconi painotti huippukokouksessa ALBA:n tärkeyttä tasapainottavana alueellisena geopoliittisena voimana. Presidentti Rafael Correa on osaltaan myös korostanut ALBAn erityistä merkitystä vastapainona epätasapainoiselle ja epäoikeudenmukaiselle kansainväliselle talousjärjestelmälle.
• Nicaraguan hätätilahallinnon johtaja Nelson Artola totesi huippukokouksessa ALBA:n olevan vaihtoehto Nicaraguaa uhkaavalle villin kapitalismin ja uusliberalismin helvetille. Hän painotti erityisesti niitä terveydenhuollon ja opetuksen kehittämisen saavutuksia, joihin Nicaragua on viime vuosina yltänyt muiden ALBA-maiden antamalla rahallisella tuella ja asiantuntija-avulla.
• Nicaragua on edelleen köyhä maa, mutta sillä on nyt ALBA:n tuella todelliset kehittymisen mahdollisuudet toisin kuin maata aiemmin tosiasiallisesti hallinneiden omia etujaan ajavien monikansallisten yhtiöiden kautena.
ETELÄ-AMERIKAN KANSOJEN LIITTO (UNASUR)
Bolivia on UNASUR:in jäsenvaltio. Maan kansankongressi hyväksyi 5.9.2008 lain UNASUR:iin liittymisestä.
Kesällä 1988 Quitossa antamassaan haastattelussa Ecuadorin asevoimien entinen ylipäällikkö, kenraali Frank Vargas, arvioi Latinalaisen Amerikan yhtenäisyyden merkitystä seuraavasti:
”Vaikka USA:lla on atomipommeja ja hirvittävät asejoukot, se ei ole koskaan kyennyt taistelemaan sellaista kansaa vastaan, jolla on oma identiteettinsä. Minä uskon, jos me kaikki Latinalaisen Amerikan kansat yhdistymme, historian kirjat tulevat muuttumaan. USA:n edustaman hirveän asemahdin on keskusteltava silloin meidän kanssamme. Sen täytyy ratkaista ongelmansa humanistisesti ja oikeudenmukaisesti. Sen on otettava huomioon meidät tasavertaisina neuvottelukumppaneina. Ei siten kun he toimivat tällä hetkellä, jolloin me olemme vain halvan työvoiman lähde. Me olemme se kansa, jonka raaka-aineet ostetaan ensin halvalla ja jotka myydään sitten jalostettuina sille kalliilla hinnalla takaisin... Mutta jos jonakin päivänä me kaikki yhdistymme, meistä tulee vahvoja. Meistä ei tule siinä mielessä vahvoja, että me voisimme valloittaa toisia valtioita, vaan siinä mielessä, että me teemme työtä rauhan ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ja demokratian puolesta. Me teemme työtä siksi, että kaikilla olisi mahdollisuus olla ihminen. Se on meidän päämäärämme!”
Etelä-Amerikan kansojen liitto UNASUR perustettiin 23.5.2008 Brasiliassa. Se luotiin MERCOSURIn (Etelän yhteismarkkinat) ja CANin (Andien Yhteisön) pohjalle. Siihen kuuluu 12 jäsenvaltiota: Argentiina, Bolivia, Brasilia, Chile, Ecuador, Guyana, Kolumbia, Paraguay, Peru, Surinam, Uruguay ja Venezuela. Maantieteellisesti UNASUR kattaa 17,7 miljoonan km² maa-alueen, jossa elää 384 miljoonaa ihmistä. Järjestön yhtenä keskeisenä periaatteena on sen kansakuntien itsenäisyyden ja itsemääräämisoikeuden voimistaminen.
Järjestön keskushallinto sijaitsee Quitossa, Ecuadorissa. Sen toiminnan piiriin kuuluvat yhteistyö puolustuksen, energiaturvallisuuden, infrastruktuurien rakentamisen, yhteiskunnallisen kehityksen ja koulutuksen alueilla sekä jäsenmaiden erilaisuudesta johtuvien pulmien ratkaisemisessa. Yhteisen parlamentin toimipaikaksi on määritelty Cochabamba Boliviassa. UNASURin pääsihteerinä toimii Argentiinan entinen presidentti Nestor Kirchner.
Venezuelan aloitteesta syntynyt Etelän Pankki perustettiin joulukuussa 2007. Sen pääkonttori sijaitsee Caracasissa. Pankin tarkoituksena on ensisijaisesti toimia jäsenmaidensa ja jatkossa UNASURin rahoituslaitoksena, joka on riippumaton ylikansallisista pankki- ja rahoitusjärjestelmistä. Sen käyttöpääoma on tässä vaiheessa kymmenen miljardia dollaria. Sen jäsenmaita ovat Argentiina, Bolivia, Brasilia, Ecuador, Kolumbia, Paraguay, Uruguay ja Venezuela. Nämä maat ovat joko kokonaan tai osittain jo luopuneet yhteistyöstä kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) ja maailmanpankin (WB) kanssa.
UNASURIN PERUSTUSLAILLINEN SOPIMUS
TAVOITEITTA (Artikla 3)
• Vahvistaa poliittista vuoropuhelua jäsenvaltioiden kesken vahvistamalla neuvotteluteitse Etelä-Amerikan integraatiota ja UNASURin osallistumista kansainvälisellä areenalla.
• Kattava ja oikeudenmukainen, inhimillinen ja yhteiskunnallinen kehitys köyhyyden kitkemiseksi ja epätasa-arvon voittamiseksi alueella.
• Luku- ja kirjoitustaidottomuuden poisto, kaikkien yhtäläinen pääsy laadukkaaseen koulutukseen, alueelliset oppiarvot ja niiden tunnustaminen.
• Energiaintegraatio: alueen luonnonvarojen kestävä ja yhtenäinen käyttö solidaarisuuden hengessä.
• Alueen infrastruktuurin kehittäminen sen kansojen hyväksi perustuen kestävään yhteiskunnalliseen ja taloudelliseen kehitykseen.
• Rahoituksellinen integraatio sovellettuna jäsenvaltioiden talouteen ja rahapolitiikkaan.
• Ekosysteemin ja vesivarojen suojelu, yhteistyö ekokatastrofien ehkäisyssä sekä taistelussa ilmastomuutoksen syitä ja seurauksia vastaan.
• Yleinen pääsy sosiaaliturvan ja terveydenhuollon piiriin.
• Yhteistyö maahanmuuttoasioissa ihmis- ja työoikeuksia kunnioittaen.
• Teollinen ja tuotannollinen yhteistyö, joka kohdistuu etenkin pieneen ja keskisuureen teollisuuteen, osuuskuntiin, verkostoihin ja muihin tuotanto-organisaatioihin.
• Kansalaisten osallistuminen niihin mekanismeihin, jotka ovat vuorovaikutuksessa UNASURin ja niiden erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden kanssa, jotka tekemisissä Etelä-Amerikan integraation kanssa.
• Tiedon ja kokemusten vaihto maanpuolustusta koskevissa asioissa. UNASURin puolustus- ja ulkoministerit kokoontuivat 23.6.2008 Santiago de Chilessä ja perustivat Etelä-Amerikan puolustusneuvoston. Se ei ole kuitenkaan NATO:n kaltainen sotilasliitto vaan yhteistyöfoorumi.
USA:n SEKAANTUMINEN BOLIVIAN SISÄISIIN ASIOIHIN
Bolivian hallitus varoitti 14.12.2007, että se arvostaa suhteita Yhdysvaltain kanssa vain, jos nämä suhteet perustuvat molemminpuoliselle kunnioitukselle. Samalla maan hallitus vaati USA:n Bolivian suurlähettiläs Philip Goldbergia lopettamaan sekaantumisensa Bolivian sisäisiin asioihin. Tämä tuki avoimesti Judicial Power -nimistä oppositioryhmittymää ja osallistui heidän kokouksiinsa. Evo Morales toisti aiemman toteamuksensa, jonka mukaan Goldberg ei todellisuudessa toiminut Boliviassa lähettiläänä, vaan poliitikkona. Myös ulkoministeri David Choquehuanca kiinnitti huomiota Goldbergin epäasialliseen ja diplomaattisten menettelytapojen vastaiseen toimintaan ja huomautti asiasta tälle.
YHDYSVALTOJEN KANSAINVÄLISEN KEHITYKSEN TOIMISTO – USAID kuvaa itse toimintaansa näin: ”Yhdysvalloilla on pitkä historia avustavan kätensä ojentamisesta taistelussa paremman elämän puolesta valtameren tuolla puolen asuvien kansojen puolesta, niiden kohtaamien tuhojen korjaamisessa tai niiden pyrkiessä vapaiksi ja demokraattisiksi maiksi.”
USAID:in toimialueena ovat Saharan alapuolinen Afrikka, Aasia, Latinalainen Amerikka ja Karibian alue, Eurooppa, Euraasia ja Lähi-itä. Toimiston mukaan USA:n ulkomaan avulla on ollut aina kaksijakoinen tarkoitus Amerikan ulkopoliittisissa intresseissä: 1) demokratian laajentaminen ja 2) vapaiden markkinoiden edistäminen kehitysmaissa. Vuonna 1961 perustettu USAID toimii Yhdysvaltojen ulkoministeriön alaisuudessa. Vuonna 2009 sen vuosibudjetti oli yhteensä 39,5 miljardia dollaria.
USAID:in todellisena tarkoituksena on tukea taloudellisesti kohdemaassa Yhdysvalloille myötämielisten poliittisten voimien toimintaa sekä horjuttaa viestintävälineiden ja mielenosoituksien avulla siihen kielteisesti suhtautuvien hallitusten vaikutusvaltaa. Toimiston toiminta tapahtuu USA:n maakohtaisten suurlähetystöjen ohjauksessa. USAID on ollut viime vuosina erityisen mieltynyt kohdemaidensa poliittisen opposition vaalityön rahoittamiseen. Kun USAID:n kookkaita tiemainoksia monikansallisine lapsihahmoineen alkaa ilmestyä moottoriteiden varsille, silloin kansallinen demokratia ja parlamentarismi asettuvat uhan alaisiksi.
Presidentti Evo Morales vahvisti 28.2.2008 Bolivian hylkäävän kaikki yritykset asettaa ehtoja tai vaikuttaa kiristämällä maan suhteisiin Yhdysvaltoihin. Hän totesi Bolivian hallituksen sitoutuvan laajentamaan ja vahvistamaan suhteitaan kaikkien ulkovaltojen kanssa, kunhan suhteet perustuvat ehdottomasti molemminpuoliselle kunnioitukselle ja rehellisyydelle. Evo Moralesin voimakkaiden ilmaisujen taustalla olivat USAID:in syyllistyminen epävakauden lietsomiseen Boliviassa rahoittamalla maan sisäisiä oppositioryhmittymiä. Lisäksi Yhdysvaltain lähetystö oli jäänyt kiinni ns. Vincent Cooper -vakoilujupakasta. Vuonna 2008 Bolivian halli-tus karkotti maasta 100 USAID:n työntekijää ja urakoitsijaa Chaparen alueelta.
Presidentti Evo Morales sanoi 24.2.2009 Lauka Ñ -radioaseman avajaisten yhteydessä, että maata ravistelleen korruptioskandaalin taustalla oli Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA. Presidentti kertoi, että pääsyylliseksi skandaalin syntymiseen epäillään Bolivian kansallisen YPFB-öljy-yhtiön entistä kaupallista johtajaa Rodrigo Carrascoa, jolla tiedetään olevan läheiset suhteet USA:an.
Carrasco oli koulutettu CIA:n toimesta. Hänelle oli annettu välineet ja opetusta salaisiin tehtäviin kuten mm. korruptioverkostojen luomiseen, kertoi Morales. Carrascon tiedetään toimineen vastaavalla tavalla ainakin Argentiinassa, Brasiliassa, Chilessä ja Irakissa. Peitejärjestönä hänen soluttautumisessaan toisten valtioiden sisäisiin organisaatioihin käytettiin USAID:ia, joka työskentelee kaikissa kohdemaissaan läheisessä yhteistyössä USA:n lähetystön kanssa. Carrasco oli tunkeutunut monin eri tavoin Bolivian tietojärjestelmiin, turvallisuuselimiin ja poliittisiin organisaatioihin.
MAS-puolueen senaattori Ricardo Diaz esitti 23.9.2009 vaatimuksen USAID:in häätämisestä maasta. Syyksi mainittiin toimiston sekaantumisen Bolivian sisäisiin asioihin. Järjestö on tukenut rahallisesti Bolivian sisäistä oppositiota, jonka yhtenä pyrkimyksenä on ollut Bolivian liittovaltion hajottaminen ja jopa helmikuussa 2009 voimaan astuneen uuden perustuslain kumoaminen. Diaz kertoi, että USAID:in taholta yritettiin hiljattain toimittaa 14 miljoonaa dollaria Justice Integration Centers (CIJ) –organisaatiolle ja Democratic Institutions (FIDEM) –järjestölle yksityisten liiketaloudellisten projektien edistämiseen. Bolivian viranomaiset estivät kuitenkin rahojen siirron. "Tämänkaltaista tukea emme tarvitse, sillä yhteiskuntaamme kehitetään valtiollisen suunnitelmallisuuden puitteissa", sanoi Diaz. Vuonna 2008 Bolivia karkotti kaksi jenkkidiplomaattia näiden toimittua näkyvästi kiinteässä yhteistyössä Bolivian oppositiopuolueiden kanssa.
BOLIVIAN UUSI PERUSTUSLAKI
Bolivian alkuperäiskansojen, talonpoikien ja kansanliikkeiden Sucressa pitämä huippukokous kutsui 10.9. 2007 kaikkia bolivialaisia puolustamaan perustuslakia säätävää kokousta, joka oli joutunut keskeyttämään toimintansa oikeisto-opposition lietsomien levottomuuksien vuoksi. Huippukokous hyväksyi 18-kohtaisen ohjelman uuden perustuslain pohjaksi. Perustuslain keskiössä ovat maan yhtenäisyyden säilyttäminen, sosiaalisten oikeuksien laajentaminen ja luonnonvarojen kansallistaminen.
Perustuslakiehdotuksessa esitettiin presidentin vallan lisäämistä maan luonnonvarojen suhteen, oikeutta valita sama presidentti kahtena kautena peräkkäin ja parlamentin muuttamista uudeksi monikansalliseksi lakiasäätäväksi kokoukseksi. Tämä ratkaisu korvaisi opposition hallitseman senaatin sellaisella uudella hallintoelimellä, jossa maan intiaaniväestöllä olisi vahvempi edustus. Uusi lainsäädäntöelin olisi kaksikamarinen ja se koostuisi edustajainhuoneesta ja alueiden kamarista. Edustajainhuoneessa olisi 130 edustajaa ja alueiden kamarissa 36 senaattoria, neljä jokaisesta osavaltiosta. Perustuslain muina tavoitteina olivat mm. maatalousreformin syventäminen koskien maaseudun intiaaniväestön maatalousosuuskuntia ja maan luonnonvarojen kollektiivinen omistus. Yksityisomistusta ei kuitenkaan ehdotettu lakkautettavaksi. Peruslaki kyseenalaisti rikkaan Puolikuun alueen historialliset etuoikeudet.
YK antoi 13.9.2007 julistuksen, jossa jäsenvaltioilta edellytetään alkuperäisväestöjen aseman turvaamista. Tämän historiallisen asiakirjan piiriin kuuluu maailman mitassa yli 370 miljoonaa ihmistä. Bolivian kongressi hyväksyi 31.10.2007 lain, jossa YK:n julistus sisällytettiin Bolivian lainsäädäntöön. Laissa turvattiin maan alkuperäisasukkaille oikeus omiin poliittisiin, juridisiin, taloudellisiin, sosiaalisiin ja kulttuurillisiin instituutioihin. Bolivia oli ensimmäinen maa maailmassa, jossa YK:n julistus saatettiin lain asemaan.
Bolivian perustuslakia säätävän kansalliskokouksen puhemiehistö kokoontui 30.11.2007 maan pääkaupunkiin La Paziin viimeistelemään esitystä uudeksi perustuslaiksi. Uudessa perustuslaissa pyritään sosiaalisiin ja sosialististyyppisiin uudistuksiin. Perustuslain keskeiset demokraattiset periaatteet oli jo hyväksytty perustuslakia säätävän kansalliskokouksen istunnoissa huolimatta opposition taholta tulleesta vastustuksesta ja lainsäädäntötyöhön kohdistuneesta häirinnästä.
Perustuslakia säätävässä kokouksessa joulukuussa äänin 139/255 hyväksytty lakiluonnos on tarkoitus saattaa kansanäänestykseen. ALBA-maiden lisäksi myös naapurivaltiot Brasilia ja Chile tukivat Bolivian perustuslakiuudistusta.
Lakiasäätävä säätävä kansalliskokous hyväksyi 9.12.2007 merkittäviä muutoksia maan perustuslakiin. Bolivian perustuslakia säätävä kansalliskokous vahvisti enemmistöllä presidentin uudelleenvalinnan. Maratonistunnossa kokous päätti muutoksista kahden kolmasosan äänten enemmistöllä. Voimaan astuva Magna Charta sisälsi lain presidentin ja varapresidentin valinnasta yleisillä vaaleilla, jossa valitun henkilön tuli saada vähintään puolet plus yksi hyväksytyistä äänistä. Kansalliskokous muutti luonnettaan. Uuden korkeimman lainsäädäntöelimen nimeksi vaihdettiin monikansallinen lakiasäätävä kokous.
Uuden perustuslakiluonnoksen 2 § mukaan. ”Intiaaniväestölle ja alkuperäiskansoille palautetaan ennen siirtomaavallan alkua vallinnut, heidän esi-isiensä aikainen, oikeus heidän omiin alueisiinsa. Tämä perustuslaki takaa heille vapaan itsemääräämisoikeuden, joka painottuu heidän tahtoonsa muodostaa ja olla osa yhdistynyttä, monikansallista ja yhteisöllistä valtiota sekä takaa heidän itsehallinto-oikeutensa, kulttuurinsa ja alueensa jälleenrakentamisen perustuslain puitteissa.”
Uuden perustuslakiehdotuksen tärkeimmät periaatteet olivat:
1) Monikansallisen kommunitaarisen (yhteisöihin perustuvan) yhtenäisen valtion perustaminen.
2) Intiaaniväestön osallistumisen takaaminen maan taloudelliseen ja poliittiseen järjestelmään. Maan oikeuslaitoksen tuomareista vähintään 50 % pitää edustaa intiaaniväestöä.
3) Alkuperäiskansojen, alueellinen, maakunnallinen ja kunnallinen itsehallinto sekä vallan hajauttaminen.
4) Presidentin uudelleen valitsemisen mahdollisuus ja eri etnisten ryhmien edustus kongressissa.
5) Hallitus ja parlamentti siirtyvät La Pazista Sucreen ja Sucrelle myönnetään pääkaupungin asema.
6) Armeijan ja kansallisen poliisiin keskinäisten suhteiden uudelleen järjestäminen. Armeijan kontolle tulisi ulkoinen turvallisuus ja poliisi huolehtisi maan sisäisistä asioista kuten rikollisuus, liikenne, turismi ja yleinen järjestys.
7) Katolinen kirkko menettää erityisasemansa maan uskontokuntien joukossa.
Bolivian Cochabamban maataloustyöntekijöiden ammattiliittojen federaation kokous (FSUTC) päätti 17.3. 2008 tukea kampanjaa Bolivian uuden perustuslain voimaansaattamiseksi ja samalla hylätä eräiden maan autonomisten alueiden asiaa koskevat kansanäänestysvaatimukset. Federaation puheenjohtaja Cupertino Mamani sanoi maanviljelijöiden tukevan viime joulukuussa Orurossa laadittua perustuslakiuudistusta. Federaatio vastusti departementtien ‒ Pando, Beni, Santa Cruz ja Tarija ‒ kansanäänestysvaatimuksia, joiden taustalla katsottiin olevan todellisuudessa separatistisia pyrkimyksiä.
Varapresidentti Alvaro Garcia Linera kertoi perustuslakiuudistuksen alistettavan laajapohjaiselle yhdistyneelle perustuslakikomitealle. Hallitseva MAS-puolue kannatti demokratian laajentamiseen ja Bolivian kansallisomaisuuksien kansallisen hallinnan turvaamiseen tähtäävää perustuslakiuudistusta. Uudistuksella oli myös presidentti Evo Moralesin tuki.
Pitkään kestäneiden kahinoiden ja neuvottelujen jälkeen Boliviassa päädyttiin siihen, että perustuslain lopullisesta hyväksymisestä päätetään kansanäänestyksessä 25.1.2009. Neljää rikkainta osavaltiota (Santa Cruz, Tarija, Beni ja Pando) edustava oikeisto-oppositio uhkasi hallitusta jopa sisällissodan mahdollisuudella. Evo Morales pysyi vaikeuksista huolimatta vallassa, koska hän nautti kansansa enemmistön ja maan armeijan tukea. Seuraavat presidentin vaalit järjestettiin 6.12.2009.
Presidentti Evo Morales ilmoitti 8.12.2008, että terveydenhuolto- ja koulutusohjelmat muodostavat keskeisen sisällön Bolivian uudessa perustuslaissa. Morales puhui kahden uuden poliklinikan avajaistilaisuudessa Bolivian El Alton kaupungissa. Morales kiitti tässä yhteydessä Kuubaa, Venezuelaa, Espanjaa ja Irania siitä materiaalisesta, teknisestä ja koulutuksellisesta avusta, joka oli mahdollistanut Bolivian terveydenhuoltojärjestelmän nopean kehittymisen.
Bolivian uusi perustuslaki astui voimaan helmikuussa 2009. Bolivian hallitus on varmistanut, että uuden perustuslain nojalla Bolivian maaperää tullaan käyttämään kansalaisten etujen mukaisesti tehostetusti ruoan tuotantoon.
Bolivian hallitus kokoontui 4.2.2009 istuntoon, jossa keskityttiin uuden perustuslain käyttöön ottoon ja monikansallisen valtion muodostamiseen. Maan hallitus muodostettiin 13 ministeriöstä aiempien 17 sijasta. Samalla perustettiin kaksi uutta hallinnonalaa, yksi vastaamaan autonomiasta ja vallan hajauttamisesta sekä toinen vastaamaan ympäristökysymyksistä. Maaseudun kehittämisministeri Carlos Romero sanoi, että tämän alueellisen demokratian toteuttaminen oli kaikkien bolivialaisten itsensä vastuulla. Hän totesi, että tämän asteittain toteutettavan prosessin kannalta välttämättömät perustuslailliset taloudelliset ja poliittiset mekanismit oli jo luonnostettu valmiiksi. Luonnosten mukaan aiemmat kaivostoiminta-, oikeus-, vesi-, maaseudunkehittämis-, ja öljy- ja kaasuvarantojen ministeriöt lopetetaan. Tilalle muodostetaan autonomian, energian ja kestävän kehityksen ministeriöt sekä ympäristöministeriö ja tieteen- ja teknologian ministeriö. Uusi ministerityöryhmä aloitti toimintansa 7.2.2009 El Alton kaupungissa pidetyn kansalaiskokouksen jälkeen. Tässä yhteydessä uusi perustuslaki astui virallisesti voimaan.
AINUTLAATUISEN, UUDEN PERUSTUSLAIN SISÄLLÖSTÄ
Perustuslain 306. artiklan mukaan: Moniarvoinen talous käsittää erityyppisiä talousorganisaatioita, jotka perustuvat vastavuoroisuuden, molemminpuolisuuden, solidaarisuuden, uudelleenjaon, tasa-arvon, kestävyyden, tasapainon, oikeudenmukaisuuden ja läpinäkyvyyden periaatteille.
Perustuslain 308. artiklan mukaan: Valtio tunnustaa, kunnioittaa, suojelee ja edistää yhteisöllisiä talousorganisaatioita.
Perustuslain 311. artiklan mukaan: Valtio tunnustaa osuuskunnat yleishyödyllisinä työn muotoina ja suojelee niitä solidaarisuudella ja yhteistyöllä.
Yhteisöllinen talous ja valtiotalous ovat moniarvoisen talouden peruskivet. Niitä edistetään vahingoittamatta muita talousmuotoja kuten yksityis- ja osuuskuntataloutta.
Alkuperäinen talonpoikaiskansakunnan ja kansan on oltava eheä ihmisyhteisö, joka jakaa kulttuurisen identiteetin, kielen, historiallisen tradition, instituutiot, alueellisuuden ja maailmankuvan, joiden olemassaolo ajoittuu aikaan ennen espanjalaisten kolonialistien maahantunkeutumista. Tämä huomioiden alkuperäiset talonpoikaiskansakunnat ja kansat nauttivat seuraavia oikeuksia:
1. Oikeus olemassaolon vapauteen.
2. Oikeus omaan kulttuuri-identiteettiin, uskonnolliseen vakaumukseen ja harjoittaa omaa maailmankatsomustaan.
3. Kaikilla valtion kansalaisilla on oikeus omaan kulttuuri-identiteettiin ja halutessa se ilmaistaan Bolivian kansalaisten henkilöllisyystodistuksessa, passissa ja muissa virallisissa henkilöllisyysasiakirjoissa.
4. Oikeus vapautua määrittelyistä ja aluesidonnaisuudesta.
5. Oikeus omiin instituutioihin osana julkista valtiorakennetta.
6. Oikeus maiden ja maa-alueiden kollektiiviseen omistukseen.
7. Oikeus omien pyhien paikkojen suojeluun.
8. Oikeus luoda ja hallita omia viestintäjärjestelmiä, mediaa ja tietoverkkoja.
9. Oikeus omaan perinteiseen tietämykseen, perinteisiin lääkkeisiin, äidinkieleen, rituaaleihin, symboleihin ja vaatetukseen arvokkuudella, kunnioituksella ja kannustuksella.
10. Oikeus elää terveellisessä ympäristössä halliten ja kuormittaen ekosysteemiä kohtuudella.
11. Oikeus omien tieteiden ja tiedon henkiseen pääomaan yhtä hyvin kuin niiden arvostukseen, käyttöön, edistämiseen ja kehittämiseen.
12. Oikeus koulutusjärjestelmässä kulttuurin sisäiseen, kulttuurien väliseen ja monikieliseen koulutukseen.
13. Oikeus maksuttomaan ja kaikkia koskevaan terveydenhoitoon kunnioittaen heidän omaa maailmankuvaansa ja heidän perinteisiä käytäntöjään.
14. Oikeus harjoittaa omaa poliittista, lainsäädännöllistä ja taloudellista järjestelmää sopusoinnussa heidän oman maailmankuvansa kanssa.
15. Oikeus tulla konsultoiduksi tarkoituksenmukaisesti huomioiden heidän omat instituutionsa etenkin, kun lainsäädäntö- ja hallintotoimet koskevat heitä. Heidän asuinalueensa uusiutumattomien luonnonvarojen hyödyntämisessä on valtion toimesta järjestettävä sitova ja etukäteen pidettävä neuvonpito. Sopimukset solmitaan luottamuksellisesti ja konsensuksen hengessä. Niitä kunnioitetaan ja niiden toteutuminen taataan.
16. Oikeus nauttia omien asuinalueidensa luonnonvarojen hyödyntämisestä.
17. Oikeus autonomisen, oman alkuperäisen asuinalueen hallintaan ja käyttöön sekä sen uusiutuvien luonnonvarojen hyödyntämiseen.
18. Oikeus osallistua valtion elimiin ja instituutioihin.
BOLIVIAN ARMEIJA
Bolivian historia on osoittanut, että USA:lla on ollut voimakas Monroe-henkinen vaikutus maan armeijaan. Bolivialaisten sotilaiden tehtävänä on ollut ‒ ennen Moralesin valtakautta ‒ toimia osana valtion väkivaltakoneistoa kapitalistien turvallisuuden takaajana ja yhteiskunnallisten liikkeiden tukahduttajana. Andeilla alkoivat puhaltaa v. 2007 uudet punaiset tuulet. Taistelu asevoimien sisäisestä hegemoniasta oli alkanut. Bolivian armeija on asetettu hälytystilaan jo useamman kerran vallankaappausuhan vuoksi. Tähän mennessä upseerit ja sotilaat ovat pysyneet lojaaleina hallitukselle.
”Bolivian presidentti Evo Moralesin ajama uudistamisprosessi saa maan asevoimien täyden tuen”, sanoi kenraali Luis Trigo 6.3.2008 Bolivian pääkaupungissa La Pazissa. Kenraali totesi maassa esiintyvän separatistisia pyrkimyksiä Pandon, Benin, Santa Cruzin, Tarijan, Cochabamban ja Chuquisacan alueilla. ”Tällaiset pyrkimykset uhkaavat Bolivian demokraattisten instituutioiden kehittymistä ja perustuslaillista uudistumisprosessia”, sanoi Trigo. ”Bolivian asevoimilla on velvollisuus tukea maan ja kansan yhtenäisyyttä riippumatta erilaisista ideologioista tai alueellisista intresseistä”, vahvisti Trigo antaen siten asevoimien täyden tuen presidentti Evo Moralesin johtamalle politiikalle.
Evo Morales painotti 5.12.2008 Bolivian asevoimien erityistä merkitystä maan yhteiskunnallisen ja taloudellisen kehityksen jatkuvuuden turvaajana. ”Erityisesti luonnonvarojemme ja niihin liittyvän tuotannon turvaaminen sekä sisäisten että ulkoisten vihollisten mahdollisia toimia vastaan asettaa asevoimille tärkeän haasteen”, sanoi Morales ja viittasi muutamiin viime aikojen sabotaasitekoihin ja koko ajan olemassa olevaan ulkoiseen uhkaan Bolivian ja Yhdysvaltojen välisten suhteiden huononnuttua äärimmilleen.
Presidentti Evo Morales teki virallisen vierailun Moskovaan 15.–16.2.2009. Sen aikana allekirjoitettiin useita maiden kahdenvälisiä sopimuksia erityisesti energian ja sotilasteknologian alueilla. Bolivia hankki Venäjältä monikäyttöhelikoptereita. Valtiojohtajat keskustelivat myös tavanomaisten aseiden laajamittaisesta kaupasta.
Bolivian hallitus ilmoitti 12.8.2009 olevansa valmis hankkimaan puolustusvoimilleen ajanmukaista kalustoa Venäjältä ja Kiinasta. Bolivia suuntaa asehankintojaan näihin maihin, koska Yhdysvallat on estänyt Boliviaa ostamasta tšekkiläisiä ALCA-lentokoneita ja Bell-UH -tyyppisiä helikoptereita. Bolivian varapresidentti Alvaro Garcia Linera totesi, että uutta kalustoa tullaan maan asevoimille joka tapauksessa hankkimaan. Venäjän ja Kiinan ohella myös Intia ja Saksa voivat tulla kysymykseen uusien aseiden toimittajina.
Bolivian hallitus ilmoitti 9.9.2009, että se varautuu ostamaan v. 2010 sotilaallista kuljetuskalustoa ja logistiikkaa Venäjältä. Venäjä on tarjonnut Bolivialle 100 miljoonan dollarin lainan tähän tarkoitukseen. Bolivia ostaa lentokoneita Kiinalta kyetäkseen entistä paremmin valvomaan rajojaan ja pitämään huumeiden valmistuksen ja salakuljetuksen kurissa.
Moralesin kaudella puolustusvoimien toiminnan sisällössä on tapahtunut merkittäviä muutoksia. Sotilaat ovat jo kahdesti auttaneet hallitusta sen tekemien kansallistamispäätösten toteuttamisessa. Asevoimia pyritään muuttamaan kansanarmeijaksi, joka takaisi omalta osaltaan, että kansalle suodut perustarpeet tyydytettäisiin. Sotilaat ovat jo osallistuneet opetusministeriön alaisuudessa rokotus- ja lukutaitokampanjoihin. Lisäksi he ovat ottaneet osaa maanteiden rakentamiseen ja kuubalaisten lääkärien terveysprojekteihin. Bolivia mallintaa toimissaan bolivaarista Venezuelaa.
Washingtonin vaikutus armeijaan on heikentynyt. Taatakseen toistensa valtiollisen koskemattomuuden Bolivia ja Venezuela ovat solmineet keskinäisen sotilasyhteistyösopimuksen. Lisäksi Morales on päättänyt edistää talonpoikien ja sotilaiden liittoa tarjoamalla aymara-talonpoikaissotureille eli ”punaponchoille” ammattisotilaan asema. Sotilasakatemioiden ovet ovat avautuneet myös intiaanikadeteille.
Varmistaakseen valtiollisen koskemattomuutensa ja armeijansa puolustusvalmiuden Bolivia on suunnannut viime vuosina sotilaallisen yhteistyönsä ja asehankintansa Venäjän ja Kiinan suuntaan.
BOLIVIAN SISÄPOLIITTISEN TILANTEEN KEHITTYMINEN v. 2006–2010
MAS-puolueen ajama perustuslain uudistusprosessi aiheutti v. 2006–2009 suunnatonta närää maan taloudellisen ja poliittisen eliitin keskuudessa. Neljä rikkainta (Santa Cruz, Pando, Beni, Tarija) departementtia ajoivat hajautetumpaa mallia ja oman itsehallintonsa vahvistamista säilyttääkseen etuoikeutensa. Santa Cruzissa sijaitsevat merkittävimmät öljy- ja kaasukentät sekä hedelmällisin viljelysmaa. Rikkaimmissa osavaltioissa järjestettiin ”cambasten” toimesta mielenosoituksia ja päivän yleislakko perustuslakiuudistusta vastaan. Näitä osavaltiota edustava oikeisto-oppositio vilautteli myös sisällissodan mahdollisuutta.
Idän maaparonit ja pääomapiirit ahnehtivat osavaltioilleen itsehallintoa ja lainsäädäntövaltaa. He vaativat myös Sucren palauttamista maan pääkaupungiksi. Eliitti vastusti myös Bolivian öljy- ja kaasuvarojen kansallistamista. USA:n armeija seurasi tapahtumien kehitystä liittolaisvaltionsa Paraguayn rajan läheisyydessä. Yhdysvaltojen suurlähetystö toimi vastavallankumouksen apumoottorina Bolivian oligarkkien sydänalueella Santa Cruzin kaupungissa. Entisen Jugoslavian ja Kosovon sotkuissa rypenyt suurlähettiläs Philip Goldberg hääri aktiivisesti Cambas-kansan neuvonantajana Collas-kansan pyyteiden nujertamiseksi.
Bolivian kapitalistit ja porvarit eivät ole voineet yksinkertaisesti hyväksyä sitä, että aymara-intiaanipresidentti kyseenalaisti heidän ja ylikansallisten yhtiöiden vallan Boliviassa kontrolloimalla maan taloutta ja ottamalla maan luonnonvarat kansan haltuun. Pääomapiirien rasistisia mieliä kalvaa vielä pahemmin se, että hän suo intiaaneille luku- ja kirjoitustaidon sekä terveydenhuollon ja tasavertaiset oikeudet. Tällainen ei sovi mitenkään kapitalistien pirtaan.
Boliviassa suoritettiin 11.8.2008 kansanäänestys, jonka tarkoituksena oli mitata istuvan presidentti Evo Moralesin luottamus ja hänen ajamansa uudistuspolitiikan kannatus. Kansanäänestyksessä Morales sai 60 % kannatuksen, mikä oli enemmän kuin hänen presidentinvaaleissa saamansa ääniosuus oli. Maan kaikissa departementeissa äänestettiin kuvernöörien mandaattien jatkumisesta. Oppositioon kuuluvien Santa Cruzin, Pandon, Benin ja Tarijan departementtien kuvernöörit ja Moralesin hallintoa tukevan Potosin kuvernööri saivat luottamuslauseen. Oruron, La Pazin ja Cochabamban osavaltioiden kuvernöörit eivät saaneet kansalta vahvistusta asemalleen. Nyt voimassa olevien säädösten mukaan pitää luottamusta vailla olevien kuvernöörien tilalle valita vaaleilla uudet henkilöt. Bolivialaiset voivat nyt sekä valita, nimittää että erottaa korkean tason virkamiehiä. Kansanäänestys onnistui toivotulla tavalla huolimatta Moralesia vastustavien oppositioryhmittymien boikotti- ja häirintäyrityksistä. Vaalien onnistuminen merkitsi luottamusta uudelle bolivialaiselle järjestelmälle sekä luottamuslausetta Evo Moralesille ja hänen tammikuussa 2006 käynnistämälleen uudistuspolitiikalle. Moralesin virkakausi jatkuu ja hänellä on nyt työrauha uudistuspolitiikan jatkamiseksi. Bolivian ulkoministeri David Choquehuanca kertoi, että kolmen sadan ulkomaisen vaalitarkkailijan läsnäolo takasi vaalien laillisuuden ja rehellisyyden.
Kun Bolivian kansanäänestyksen äänistä oli 13.8.2008 mennessä laskettu 84,60 %, oli presidentti Evo Moralesin ja varapresidentti Alvaro Garcia Lineran kannatus kasvanut aiemmasta 60 % 67,15 prosenttiin. Cochabamban departementin kuvernööri kieltäytyi aluksi jättämästä paikkaansa saatuaan kansanäänestyksessä epäluottamuslauseen, mutta hyväksyi kuitenkin lopulta kansan tahdon. Bolivialaiset valitsevat Cochabamban, La Pazin ja Oruron departementissa uudet kuvernöörit.
Bolivian opposition sisäinen hajaannus lisääntyi 4.3.2009, kun maan suurin oppositiopuolue, Santa Cruzin sosialidemokraattinen puolue (PODEMOS) ilmoitti irtautuvansa presidentti Evo Moralesin vastaisesta rintamasta. ”Kun laiva uppoaa, rotat jättävät laivan”, totesi Tarijan maakunnan kansanedustaja Wilmar Cardozo lehdistölle. Hän edustaa Tarijan PODEMOSta. Myös senaattori Jorge Aguilera sanoi, että hän ei enää ole lojaali entistä presidenttiä Jorge Quirogaa kohtaan ja ettei hän enää lähde mukaan opportunistiseen seikkailupolitiikkaan.
Bolivian pääkaupungissa La Pazissa ilmestyvä Cambio daily -päivälehden 7.6.2009 julkistaman tutkimuksen mukaan enemmistö bolivialaisista kannatti presidentti Evo Moralesin hallintoa. La Pazissa, Cochabambassa, Santa Cruzissa ja El Altossa suoritetut kyselytutkimukset osoittivat, että 54 % näiden suurten kaupunkien asukkaista antoi tukensa Evo Moralesin hallinnolle. Vastaava tutkimus v. 2008 antoi kannatuksen määräksi 48 %, joten Evo Moralesin kannatus on edelleen vahvistunut. Bolivialaiset arvostivat erityisesti Moralesin hallinnon lapsia ja lapsiperheitä hyödyttävää sosiaalipolitiikkaa sekä maan luonnonvarojen kansallistamista ja ylikansallisten energiayhtiöiden häätämistä tai saattamista Bolivian valtion valvontaan.
Myös Moralesin toukokuussa 2009 antamat työlainsäädäntöön liittyvät asetukset nostivat Moralesin kannatusta. Asetuksissa lyhennettiin työaikaa, parannettiin työturvallisuutta ja vahvistettiin ay-liikkeen yhteiskunnallista asemaa.
Moralesin johtama MAS-puolue ilmoitti 17.12.2009 Bolivian yleisvaalien tuloksen virallisen vahvistamisen jälkeen saaneensa enemmistön maan kongressin kumpaankin kamariin. Puolueen tiedottaja Jorge Silva kertoi, että MAS:illa on nyt kongressissa 26 senaattoria ja 89 paikkaa edustajainhuoneessa, eli kaksi kolmasosaa yhteensä 133 kansanedustajasta. Oppositiossa olevilla PPB-CN –puolue sai 10 senaattoria ja 36 edustajaa, UN-puolue kolme edustajaa ja AS-puolue vain kaksi paikkaa edustajainhuoneessa.
Boliviassa järjestettiin 4.4.2010 alue- ja paikallisvaalit, joita valvoi 123 virallista ulkomaista vaalitarkkailijaa. Tarkkailijoina oli mm. Amerikan valtioiden vaalitarkkailujärjestön ja YK:n edustajia. Tarkkailijat totesivat vaalien sujuneen rauhallisesti. Vaalit olivat rehelliset ja demokraattiset. Alustavien tulosten mukaan johtava MAS-puolue voitti vaalit kuudessa yhdeksästä departementista, La Pazissa, Orurossa, Cochabambassa, Potosissa, Chuquisacassa ja Pandossa. MAS-puolue sai lisäksi kymmenen pormestarin paikkaa keskeisissä Cochabamban, Cobijan ja El Alton kaupungeissa. Oppositio voitti tällä näkymällä vaalit Santa Cruzissa, Tarijassa ja Benissä.
Presidentti Evo Morales painotti vaalien olleen historiallinen voitto kaikille bolivialaisille. Hän sanoi, että helmikuussa 2009 voimaan astuneen uuden perustuslain mukaisesti toteutetut vaalit toivat nyt aidosti esille kansalaisten tahdon.
Maailman ekologiaa käsiteltiin 21.4.2010 Boliviassa alkaneessa ensimmäisessä kansainvälisessä ilmastonmuutos- ja Maan oikeuskonferenssissa. Kokouksessa oli mukana 20 000 edustajaa 136 maasta.
Bolivian presidentti Evo Morales sanoi avajaispuheessaan, että ihmiskunta on valinnan edessä: Joko se seuraa kapitalistista tietä, joka johtaa luonnon barbaarimaiseen tuhoamiseen tai elää harmoniassa luonnon kanssa.
Matti Laitinen
Ps. Kiitokset Kominformille vuosikausia jatkuneesta tiuhasta Bolivia-uutisoinnista.
Lähteet: GLW 1.6.–31.12.2007, CIA The World Factbook, http://boliviarising.blogspot.com, Wikipedia, www.jurist.law.pitt.edu, Herald Tribune 8.1.2008, APP 8.1.2008, www.evomorales.net, Prensa Latina, Reuters 31.8.2007, AP 28.8.2007, James Petras 13.2.2006, www.infoplease.com, Progreso Weekly, BBC: Timeline of Bolivia, Kominform v. 2007–2010, www.watchingamerica.com, ML:n omat artikkelit v. 2002–2010, Fidel Castro, Maailman taloudellinen ja yhteiskunnallinen kriisi, NYT, Evo Moralesin haastattelu: Yvonne Zimmermann, HYY julkaisusarja 1984 ja Che Guevara ja Bolivian sissit, Luis J. Gonzáles/Gustavo A. Sánchez Salazar, WSOY 1969, South American Union of Nations constitutive treaty Brasil 23.5.2008, Communitarian Socialism in Bolivia, Roger Burbach, CENSA.
Latinalaisen Amerikan poliittinen punertuminen ja sen myötä tapahtuva irtautuminen USA:n vaikutuspiiristä 2000-luvulla on edistänyt yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden leviämistä maanosassa sekä tiivistänyt alueen yhdentymistä. Tämä integraatio on merkinnyt Monroe-opin etenevää murenemista.
Alueen valtiot vapautuvat asteittain USA:n harjoittamasta taloudellisesta, poliittisesta ja sotilaallisesta holhouksesta. Ne saavuttavat vihdoinkin niille kuuluvan valtiollisen itsenäisyyden ja itsemääräämisoikeuden.
Yhteiskunnallisessa kehityksessä on koettu viime aikoina myös tappioita Hondurasin sotilaskaappauksen ja Chilen oikeiston vaalivoiton muodossa. Takaiskut ovat tapahtuneet nimenomaan Obaman valtakaudella. Bolivian varapresidentti Alvaro Garcia Linera totesikin, että "Barack Obaman politiikka on aivan samanlaista röyhkeää sotapolitiikkaa kuin, mitä juuri tästä syystä hänen huonoon maineeseen joutuneen edeltäjänsä George W. Bush noudattama politiikka oli."
Bolivian presidentti Evo Morales sanoi 21.4.2008 puhuessaan YK:n 7. alkuperäiskansojen kokouksessa, että maailman täytyy luopua kapitalistisesta talousmallista ja pakottaa varakkaat teollisuusmaat maksamaan velkansa ympäristölle. Hän totesi maailman varallisuuden keskittymisen monikansallisille suuryhtiöille, muutamille rikkaille suvuille ja imperialistisille valtioille johtavan kroonisesti paitsi tuhoisiin sotiin, myös yhä paheneviin kärsimyksiin erityisesti kolmannessa maailmassa, jossa on pula yleensä kaikesta, mm. juomakelpoisesta vedestä. Hän mainitsi uusiutuvien energiamuotojen kehittämisellä ja niiden käytön lisäämisellä voitavan ratkaisevasti keventää fossiilisten polttoaineiden käytön aiheuttamaa kuormitusta ympäristölle koko maailman mitassa. "Kysymys kapitalistisen maailmanjärjestelmän jatkumisesta tai päättymisestä on samalla kysymys elämästä ja kuolemasta. Meidän on valittava alkuperäiskansojen jo omaksuma tie harmoniseen kehitykseen, jossa Äiti Maa ja elämä ovat harmonisessa sopusoinnussa keskenään.”
Morales on esittänyt useaan otteeseen vaatimuksen nykyisen, epäonnistuneen kapitalistisen maailmanjärjestelmän korvaamista uudenlaisella multilateraalisella globaalilla järjestelmällä.
PÄÄMÄÄRÄNÄ KOMMUNITAARINEN SOSIALISMI
Kun Evo Morales nimitettiin toiselle virkakaudelleen Bolivian presidentiksi tammikuussa 2009, hän julisti Bolivian monikansallisen valtion päämääränä olevan kommunitaarinen sosialismi. Kommunitarismilla tarkoitetaan yhteisöllistä arvokäsitystä. Sen mukaan jokaisella yhteisöllä – Boliviassa aymara-, guarani- ja ketsuakansojen yhteisöillä – on oikeus elää oman sisäisen arvomaailmansa mukaan ja velvoittaa myös yhteisöjen jäsenet elämään sen mukaan. Bolivialainen kommunitaarinen sosialismi pyrkii soveltamaan yhteiskunnallisessa rakennustyössään jo olemassa olevaa alkuperäiskansojen kulttuuria ja perinteitä. Nämä tavoitteet heijastuvat olennaisesti maan uudessa perustuslaissa, jossa intiaanikansoille suodaan mm. oikeus harjoittaa omaa poliittista, lainsäädännöllistä ja taloudellista järjestelmäänsä, kun se tapahtuu sopusoinnussa heidän oman maailmankuvansa kanssa. Bolivialainen konsepti eroaa perinteisestä 1900-luvun valtiososialismista siinä, että yhteiskunnallinen valta hajautetaan yhteisöille ja että päämäärään pyritään vallankumouksen sijasta demokraattisin ja rauhanomaisin keinoin.
Bolivian varapresidentti Alvaro Garcia Linera on todennut, että ”prosessi ei tule olemaan helppo, se voi viedä vuosikymmeniä tai jopa vuosisatoja, mutta on selvää, etteivät yhteiskunnalliset liikkeet voi saavuttaa todellista valtaa ilman sosialistisen ja kommunitaarisen horisontin juurruttamista.” Hänen mukaansa ”yhteisörakenteet ovat säilyneet Bolivian maaseudulla, ylätasangoilla ja alankoalueilla sekä osassa kaupunkeja ja barrioita, jotka ovat vastustaneet kapitalistista alistamista.”
Bolivian ulkoministeri David Choquehuanca kuvaa bolivialaisen alkuperäisväestön yhteisöllisyyttä näin: ”Me organisoimme itsemme omissa yhteisöissämme. Boliviassa toimii suunnilleen 10 000 yhteisöä. Kullakin niistä on oma maatyöläisten yhdistyksensä. Kukin ammattiyhdistys on yhdistetty toisiinsa maakunnan, hallintoalueen ja kansallisella tasolla. Kansallinen taso on CSUTCB (Bolivian maatyöläisten ammattiliitto). Ne eivät ole luonnollisesti vain olemassa olevia järjestöjä, vaan järjestöjä, jotka auttavat meitä esittämään meidän omia vaatimuksiamme ja osallistumaan vaaleihin. Useilla sektoreilla on samanlaisia rakenteita mm. opettajilla, kaivostyöläisillä, intiaaniryhmillä, naisilla ja tehdastyöläisillä. Meidän emo-organisaatiomme on COB (Bolivian Työläisten Keskusliitto). Presidentti Morales on pyytänyt voimistamaan näitä järjestöjä, koska ne ovat tämän muutosprosessin ohjaavia toimijoita.”
David Choquehuanca perustelee yhteisöllistä sosialismia seuraavasti: ”Me olemme aina hallinneet itse omissa yhteisöissämme. Tämän vuoksi me pidämme kiinni omasta käytännöstämme. Me soitamme omaa musiikkiamme. Me puhumme omaa aymaran kieltämme. Huolimatta 500 vuoden ponnistuksista pyyhkiä pois nämä asiat meidän musiikkimme, kielemme ja kulttuurimme elää. Salaisuuden valtiossa me olemme ylläpitäneet omia arvojamme, talousmuotojamme, omantyyppisiä kommunitaarisia organisaatioitamme, jotka kaikki tulevat nyt uudelleenarvioitaviksi. Tämän takia me liitämme sosialismiin jotain, mikä on säilynyt elossa 500 vuotta ‒ yhteisöllisen elementin. Me haluamme rakentaa omanlaisemme sosialismin.”
TILASTOTIETOJA MONIKANSALLISESTA BOLIVIASTA
Bolivian 10,1 miljoonaisesta väestöstä valtaosa koostuu köyhistä intiaaneista ja mestitseistä (55 % + 30 %) Kansalaisten keski-ikä on vain 21,9 vuotta. Heidän kotitalouksistaan vain 61 % oli sähköistetty ja 31 % viemäröity. Väestöstä 66 % asui v. 2008 taajamissa. Eliniänodote maassa oli 66,9 vuotta.
Alkuperäisväestön runsas olemassaolo selittyy sillä, että Andien vuoristo suojasi Bolivian alueen intiaaniväestöä eurooppalaisten tuomilta tartuntataudeilta. Toki satoja tuhansia aymara- ja ketsuaintiaania joutui orjatyöhön Potosin hopeakaivokselle. Kansalaisista vain 15 % on eurooppalaisten perillisiä edustavaa yläluokkaa. Kolme kertaa Suomen kokoinen maa on Etelä-Amerikan köyhin valtio. Se sijoittui v. 2009 HDI-indeksillä punnittuna 113 sijalle maailmassa. Lapsikuolleisuus on huomattavan korkea (44,6/1000) verrattuna muihin maihin. Maata on paljon sekä väestöä ja varallisuutta suhteellisen vähän. Ulkomaan velkaa on kertynyt 5,3 miljardia dollaria. Tärkeimmät luonnonvarat ovat maakaasu, öljy, sinkki, hopea, litium, lyijy, kulta ja rauta. Suurimmat kauppakumppanit olivat v. 2008 Brasilia, Argentiina, USA, Chile, Japani ja Kiina. Bolivian ja USA:n suhteiden tulehtumisen myötä Bolivia on kompensoinut maiden välisen kaupankäynnin Kuuban ja Venezuelan kumppanuudella.
Bolivian valtiollinen energiayhtiö YPFP aloitti toukokuussa 2009 poraukset uusilla Huacayan ja Chuquisacan öljy- ja kaasukentillä Keski-Boliviassa. Yhtiön julkistaman tiedotteen mukaan kaasun lisätuotanto menee pääosin kotimaiseen kulutukseen sekä erityisesti Bolivian teollistumisen edistämiseen, mutta uusista lähteistä riittää kaasua myös vientiin Brasiliaan ja Argentiinaan. Projektien suunnittelu aloitettiin v. 2005. Öljyn suhteen Bolivia on lähes omavarainen ja maakaasua riittää reilusti ulkomaanvientiin.
Venäjän valtion öljy-yhtiö GAZPROM ja Bolivian valtiollinen öljy-yhtiö YPFP allekirjoittivat 17.3.2008 La Pazissa sopimuksen, jonka perusteella venäläisyhtiö aloittaa tutkimukset kaasun hyödyntämisestä tähän tarkoituksen varatuilla alueilla Boliviassa. Venäjän valtio avustaa Boliviaa perustamaan luonnonkaasun tutkimuskeskuksen v. 2009.
Bolivia avasi 19.5.2009 uuden Carrasco-Cochabamban kaasuputken. Lähes 250 km pitkä putki hyödyttää Cochabamban, Oruron, La Pazin, Potosin ja Chuquisacan departementteja. Projektin on rahoittanut Bolivian valtiollinen Bolivian Tax Oil Fields ja The Andean Development Corporation -yhtiö.
Bolivian tasavallassa valtion päämiehenä toimii viideksi vuodeksi kerrallaan valittava presidentti. Hän nimittää mieleisensä hallituksen. Hän voi toimia virassaan peräkkäin vain kaksi vaalikautta. Seuraavat vaalit järjestetään v. 2014. Maan parlamentti on kaksikamarinen. Sen kongressissa työskentelee nykyisin 36 senaattoria ja edustajainhuoneessa 130 kansanedustajaa. Vaalikausi kestää viisi vuotta. Liittovaltio on jaettu yhdeksään eri hallintoalueeseen, jonka kunkin johdossa on kuvernööri ja paikallinen hallitus.
Maan tärkeimmät parlamenttipuolueet ovat tällä hetkellä Evo Moralesin johtama MAS (Liike kohti sosialismia) 89 kansanedustajaa ja 26 senaattoria, PPB-CN (Bolivian kansallinen konvergenssi) 36 ja 10, UN (Kansallinen yhtenäisyys) 0 ja 3 sekä AS (sosiaalinen liitto) 0 ja 2.
Tammikuussa 2006 presidentin virkaan astui ensimmäistä kertaa koko Etelä-Amerikassa intiaaniväestöä edustava sosialisti, Evo Morales. Hänen mukaansa Bolivian maat ja rikkaudet olivat keskittyneet harvojen käsiin. Moralesin johtama MAS-puolue asetti tavoitteekseen palauttaa vallan ja maa-alueet takaisin aymara-, guarani- ja ketsuaintiaaneille yhdessä työläisten kanssa. Vuonna 2009 hyväksytty uusi perustuslaki takaa toteutuessaan käytännössä tämän tavoitteen saavuttamisen. Maan historian myrskyisyyttä kuvaa hyvin se, että Boliviassa tapahtui v. 1981 sen itsenäisyyden ajan 190. vallankaappaus.
BOLIVIAN TASAVALLAN KAUSI
Bolivia itsenäistyi v. 1825 Espanjan siirtomaavallan alaisuudesta. Emämaan intressit alkoivat huveta kohdemaan mineraalirikkauksien ja oman mahdin kuivumisen myötä. Tämä ei tarkoittanut kuitenkaan maan intiaaniväestön sorron lakkauttamista ja heidän täysivaltaistamistaan, vaan vallansiirtoa Boliviassa asuville eurooppalaisten jälkeläisille ja uusille isäntämaille. Nimensä valtio johti Simón Bolívarista. Uuden tasavallan 60 ensimmäistä elinvuotta kuluivat jatkuvien vallankaappausten ja uudelleenkirjoitettujen perustuslakien merkeissä.
Espanjan siirtomaiden itsenäistyessä 1800-luvun alkupuolella niiden ulkomaankauppa vapautui, jonka seurauksena USA ja Iso-Britannia asettuivat niiden puolelle. Britit tunnustivat uusien tasavaltojen itsenäisyyden. Yhdysvallat sovelsi välittömästi v. 1823 maan kongressissa julkituotua Monroen oppia: ”Jokaisen muiden valtojen yrityksen laajentaa merkitystään jossakin tämän pallonpuoliskon osassa katsomme rauhalle ja meidän turvallisuudellemme vaaraksi.” Käytännössä USA julisti Monroen opissa Amerikan muut valtiot oman holhouksensa alaisiksi.
Vuosina 1879–84 käydyssä Tyynenmeren sodassa Bolivia menetti meriyhteytensä ja nitraattivaransa (guano) naapurilleen Chilelle.
1900-luvun alussa kansainvälinen autoteollisuus kiinnostui Bolivian raakakumituotannosta. Seuraavaksi suurpääoman intressiksi muodostuivat maan valtavat tinavarannot. Tinaa tarvittiin valtavasti viime vuosisadalla pronssin valmistukseen, metallien päällystämiseen, kirjapainotekniikassa kirjasinmetallina (tina, lyijy ja antimoni) ja sähköteollisuudessa juotostinaan (tina ja lyijy). Köyhät kaivoivat kuoppaa ja rikkaat lähinnä kuvettaan. Intiaanit muodostivat enemmistön maan huonosti palkatuista kaivostyöläisistä ja maan eliitti eli koreasti.
Vuosina1932–35 Chacon sodassa Bolivia joutui luovuttamaan 100 000 km² maa-alueitaan Paraguaylle. Tapahtuma herätti Bolivian kansallisen itsetunnon. Se synnytti myös uusia feodalismin ja imperialismin vastaisia voimia, joiden päämääräksi asettui maareformi ja kaivosten kansallistaminen. Kansallisvaltion ja imperialismin väliset ristiriidat kärjistyivät sisäpolitiikassa, jossa ne ilmenivät verisinä yhteenottoina kaivosteollisuudessa.
Maan hallitus purki v. 1937 verovilpin vuoksi Standard Oil Companyn toimintaoikeudet Boliviassa. Kaksi vuotta myöhemmin eversti Germán Buschin hallitus takavarikoi maassa olevan ulkomaanvaluutan ja velvoitti kaivosten omistajia luovuttamaan valuuttavarantonsa keskuspankille. Tuolloin syntyi laaja kansanrintama, johon kuului työläisiä, talonpoikia, opiskelijoita, yliopistojen opettajia, toimittajia sekä joukko kansallisia puolueita kuten Kansallinen vallankumousliike (MNR), Kansallisen vasemmiston vallankumouspuolue (PRIN), Bolivian sosialistinen falangi ja Kristillisdemokraattinen puolue (PDC).
MNR kasvoi näistä voimakkaimmaksi, koska se puolusti kansallisia intressejä kansainvälistä pääomaa vastaan. Se otti tehtäväkseen työläisten, talonpoikien ja edistyksellisen keskiluokan etujen ajamisen. Vuonna 1943 valtaan nousi majuri Gualberto Villarroel, joka toimi kolme vuotta kestäneen presidenttikautensa ajan yhteistyössä MNR:n kanssa. Presidentin hirttämisen jälkeen MNR toimi maanpaossa v. 1946–52.
UUSKOLONIALISMIN KAUSI
Toisen maailmansodan seurauksena maailma jakautui kahteen pääleiriin – NL:n liiton johtamaan sosialistiseen leiriin ja USA:n johtamaan imperialistiseen leiriin. Englanti menetti asemansa maailman mahtina. Siirtomaavallan luhistumisen seurauksena v. 1945–57 aikana kolonialismin sorrosta irtaantui 1,2 miljardia ihmistä. Maailman sosialistinen leiri alkoi tukea kansallisia vapautusliikkeitä Aasiassa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Kolonialismi muuntui vähitellen uuskolonialismiksi, jossa siirtomaavallat korvaantuivat Kol-mannessa maailmassa kansainvälisen pääoman ylivallalla.
1950-luvulla Bolivian maaseudun feodalismi synnytti kaupunkeihin käsityöteollisuustalouden pienine tehtaineen ja pienyrityksineen. Maan kaivosteollisuudessa hyödynnettiin samaan aikaan sen aikaista huipputeknologiaa. Kansallinen vauraus keskittyi kolmelle tinaparonille – Patiñolle, Hoschildille ja Aramayolle. He kansainvälistivät pääomansa ja ohjasivat maan talouselämää Lontoosta, Pariisista ja New Yorkista. Suurten kaivosyhtiöiden omistajat muodostivat käytännössä oman valtionsa koneistoineen Bolivian sisällä.
Vuonna 1951 Victor Paz Estenssoron johtaman MNR:n saavuttama vaalivoitto Boliviassa estettiin vallankaappauksella, johon kansa vastasi Huhtikuun vallankumouksella. Sotilaat lyötiin ja Paz Estenssoro palasi valtaan. MNR toteutti maareformin ja kansallisti maan suurimmat tinakaivokset. Yleinen äänioikeus ja kouluasetus astuivat voimaan, ay-toiminta vahvistettiin laeilla sekä maahan säädettiin sosiaaliturvaa edistäviä lakeja. Lisäksi perustettiin keskusammattiliitto (COB), josta muodostui vuosiksi MNR:n ohella tärkein poliittinen vaikuttaja.
MNR LUHISTUI TAIPUMALLA IMPERIALISTIEN TAHTOON
Lokakuussa 1955 Victor Paz Estenssoron hallitus joutui hyväksymään jenkkiöljy-yhtiöitä suosivan Davenport Code –öljysopimuksen. Suurin hyötyjä oli Bolivian Gulf Oil Company. Seuraava MNR:n hallitus (v. 1956–60) alistui vakauttamaan Bolivian rahaoloja. Maan kehitysprojektit ja teollisuuden monipuolistaminen lamaantuivat. Tästä aiheutui kurjuutta ja työttömyyttä. Kolmas hallitus (v. 1960–64) sai korjata edellisen sadon. Presidentti Estenssoro joutui pahoihin hankauksiin USA:n kanssa. Hallitus painostettiin perustamaan maalle omat puolustusvoimat. Keväällä se sai ukaasin, että maan armeijan oli miehitettävä kaivoskeskukset. Presidentti kieltäytyi kunniasta. Huhtikuussa 1964 MNR ollessa hajonneena tuhanteen osaan Paz Estenssoro otti vastaan kolmannen presidentin pestinsä. Tämä riitti yhteiskunnalliseen räjähdykseen. MNR:n ex-varapresidentti, kenraali René Barrientosin ja asevoimien komentaja Alfredo Ovandon junailema sotilasvallankaappaus syöksi MNR:n vallasta. Vuonna 1965 työläisten veri virtasi kaduilla ja kaivoksissa. Sotilasjuntat hallitsivat maata v. 1964–82.
Boliviassa astui voimaan v. 1967 uusi perustuslaki. Samana vuonna Che Guevara murhattiin CIA:n toimesta 9.10. pienessä La Higueran kaupungissa Boliviassa. Fidel Castron mukaan Bolivian retken tavoitteena oli: "Che ajatteli, että eri Latinalaisten Amerikan valtioiden taistelijat osallistuisivat sissijoukko-osastoina Bolivian sotaan ja että Bolivian sissiarmeija olisi koulu vallankumouksellisille, jotka palvelisivat harjaantumisjaksonsa Boliviassa taistellen.”
La Paziin - El Alton Vapauden aukiolle - pystytettiin marraskuussa 2007 seitsenmetrinen, viisi tonnia painava Ernesto Che Guevaran muistomonumentti. Massiivinen veistos symbolisoi Boliviassa CIA:n toimesta murhatun Chen taistelua yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden puolesta ja imperialismia vastaan. Oli hyvin vertauskuvallista, että hänen muistomerkkinsä pystytettiin Boliviaan, jossa maata johtaa vuosisataisen sorron jälkeen ensimmäistä kertaa alkuperäiskansan edustaja.
1970-luvun lopulla ylikansalliset yhtiöt olivat kapitalistisen pääoman kasvun ja riiston päävälineitä koko maailmassa. Tuolloin niitä oli yhteensä 11 000 ja niillä oli n. 82 000 ulkomailla toimivaa tytäryhtiötä. Niiden hallussa oli lähes 40 % teollisuustuotannosta ja 50 % kehitysmaiden ulkomaan kaupasta. Ylikansalliset yhtiöt aiheuttivat hintoja manipuloimalla köyhille maille 50–100 miljardin dollarin menetyksiä vuosittain. Lisäksi ne puuttuivat suoraan tai välillisesti isäntämaansa sisäisiin asioihin mm. kontrolloimalla niiden luonnonvaroja, olemalla noudattamalla paikallista lainsäädäntöä ja painostamalla hallituksia.
YK:n kauppa- ja kehitysjärjestön (UNCTAD) tilastojen mukaan maailmassa toimi v. 2008 yhteensä 78 000 ylikansallista yhtiötä, joilla oli yli 780 000 tytäryhtiötä. Niissä työskenteli v. 2006 jo 73 miljoonaa työntekijää ja niiden varat yltivät 51 triljoonan dollarin tasoon. Maailman 100 suurimmasta taloudesta 51 on yrityksiä ja vain 49 valtioita. Maailman 200 suurinta yritystä tuottaa yhteensä suuremman liikevaihdon kuin maailman kaikkien maiden bruttokansantuote on poislukien 10 suurinta maata. Niiden päämajat sijaitsevat pääosin EU:ssa, Japanissa ja USA:ssa. Ne ovat laajentaneet toimintaansa viime vuosina palvelualoille – televiestintään, sähkötuotantoon, kaasun ja talousveden jakeluun – aloille, jotka olivat aikaisemmin valtioiden tuottamia palveluita. Monikansallisten suuryritysten taloudellinen etu ajaa kansallisvaltioiden etujen ylitse. Tämä ilmenee uusliberalistisena talouspolitiikkana, piittaamattomuutena ihmisoikeuksista ja sotilaallisina aggressioina.
Vuosina 1982–85 Boliviaa hallitsi maltillisesti presidentti Hernán Siles Zuazo. Hän johti v. 1971 perustettua sosiaalidemokraattista vasemmistolaista vallankumouksellista liikettä (Movimiento de Izquierda Revolucionaria). MIR:in perustivat kristillisdemokraattisen puolueen vasemmistofraktio ja MNR:sta irronnut radikaali opiskelijasiipi.
Tinan maailmanmarkkinahinta romahti v. 1985. Se kouraisi syvältä kaivosteollisuutta. Tinan tarve väheni, kun kirjapainoala siirtyi yhä voimallisemmin tietotekniikan hyödyntämiseen. Kaivosteollisuus yksityistettiin. Kongressi valitsi neljännen kerran valtiopäämieheksi oikealle luovineen Victor Paz Estenssoron (MNR). Bolivian inflaatio kohosi 35 000 % ja maa ajautui pariksi vuosikymmeneksi IMF:n ja Maailmanpankin pakkohoitokuurille, jonka seurauksena se velkaantui pahasti. Maan lukuisia valtionyhtiöitä yksityistettiin.
Vuonna 1989 presidentiksi päätyi sosiaalidemokraatteja edustava Jaime Paz Zamora demokraattiseksi heittäytyneen ja maata v. 1971–78 maata kurittaneen diktaattori Hugo Banzerin tuella.
IAD (Inter-American Dialogue) julkaisi v. 1990 ”Bush Manualin”, jossa suuntauduttiin Etelä-Amerikan mantereen asevoimien hajottamiseen ja ehdotettiin sotilaiden osallistumista huumeiden vastaiseen sotaan. Asiakirja suositti kärjistämään maiden sisäisiä konflikteja ja rajakahakoita. Päämääränä oli luoda monikansalliset joukot, jotka voisivat sekaantua selkkauksiin ja väittää, että se oli ainoa rooli Latinalaisen Amerikan asevoimille. Vuonna 1992 tukahdutettiin Bolivian merkittävin sissiliike Che Guevaran perustama Tupac Katarin guerilla-armeija (EGTK). Maan nykyinen varapresidentti sosiologi Alvaro Garcia Linera taisteli aikoinaan järjestön riveissä.
Vuonna 1993 presidentiksi valittiin Yhdysvalloissa kasvatuksensa saanut ja uusliberalismiin mieltynyt Gonzalo Sánchez de Lozada (MNR). Hänen kaudellaan valtion omistamasta öljy-yhtiöstä (YPFB), televiestintäyhtiöstä, lentoyhtiöstä, rautateistä ja sähkölaitoksista yksityistettiin 50 %. Tästä aiheutui v. 1994–96 väkivaltaisia mielenosoituksia.
Bolivian demarit maksoivat v. 1997 kalavelkansa Hugo Banzerille avittamalla hänet maan presidentiksi. Hän jatkoi yksityistämispolitiikkaa ja aloitti maassa USA:n tukeman kookapensassodan. Vastaiskuksi Juan Evo Morales Ayma perusti cocalerojen ay-liikkeen, joka puolusti kookan viljelijöitä ja intiaaniväestön kookakulttuuria. Hänet valittiin maan senaattiin.
Kansainvälinen valuuttarahasto ja Maailmanpankki painostivat v. 1999 Boliviaa yksityistämään julkisen vedenjakelun Cochabambassa, jotta maalle myönnettäisiin 25 miljoonan dollarin laina. USA-omisteinen Aguas del Tunari -vesiyhtiö sai 40 vuoden toimintaoikeudet ja tuplasi saman tien vesimaksut. Paikallisilla ihmisillä ei ollut oikeutta käyttää omaa kaivovettä tai edes sadevettä. Toimenpide aiheutti valtavan protestiaallon maassa, joka johti sopimuksen purkamiseen.
Samana vuonna USA otti uudeksi strategiakseen ”Plan Colombian”, jonka tavoitteeksi asettuivat USA:n yksilöidyt poliittiset ja sotilaalliset päämäärät Latinalaisessa Amerikassa. Se oli tarkoitus toteuttaa poistamalla valtiolliset rajat ja avaamalla markkinat USA:n suurteollisuudelle. Hyöty koituisi USA:lle, joka saisi hallita ja valvoa luonnonvarojen käyttöä koko mantereella. Tämän ”amerikkalainen unelman” toteutuksen sivuvirityksinä toimivat lisäksi Andean Regional Initiative (Ecuador, Peru ja Bolivia) ja Plan Puebla Panamá –suunnitelmat.
BOLIVIAN INTIAANIKANSOJEN VAPAUTUKSEN KAUSI ALKAA
Evo Morales oli v. 2002 lähellä voittoa presidentin vaaleissa. MAS-puolue oli toiseksi suurin puolue Bolivian 2-kamarisessa kongressissa. Intiaaniväestö ja uusliberalismin vastainen liike esittivät ensimmäistä kertaa maan historiassa merkittävää osaa parlamentissa.
Bushin hallitus myönsi Andien alueelle (ARI) etenkin koskien Perua ja Boliviaa sekä Ecuadoria 782 miljoonaa dollaria alueellisen vakauden ja demokratian voimistamiseen sekä taloudelliseen kehitykseen ja kookan kasvatuksen kitkemiseen. Kaiken kukkuraksi mädäntyneen MNR:n Gonzalo Sánchez de Lozada palasi valtaan. Hän joutui eromaan virastaan 18.10.2003 kaasusodan vuoksi ja luikkimaan USA:han. Kongressi nimitti uudeksi presidentiksi varapresidentti Carlos Mesan.
Kapinoinnin syyt. Bolivia aikoi toimittaa maakaasuaan putkitse Chilen satamien kautta USA:han ja Meksikoon. Maan hallitus pyrki edelleen yksityistämään valtion teollisuutta. Sen harjoittama uusliberalistinen talouspolitiikka, kansainvälisen valuuttarahaston vyönkiristysohjelma ja USA:n imperialistinen huumesota eivät miellyttäneet maan valtaenemmistönä olevia intiaaneja.
Carlos Mesan noustua valtaan Evo Morales totesi joulukuussa 2003: ”Yli 500 vuoden jälkeen aymara- ja ketsuaintiaanit ovat yhä tämän maan oikeutettuja omistajia. Me intiaanikansat olemme – yli 500 vuoden kestoisen vastarinnan jälkeen – astumassa valtaan. Valtaannousumme suuntautuu meille kuuluvien luonnonvarojen haltuunottoon. Tämä iskee suoraan ylikansallisten yhtiöiden ja uusliberalismin intresseihin. Kaikesta huolimatta, olen vakuuttunut, että kansan valta on kasvussa ja vahvistumassa. Tämä voima vaihtaa presidenttejä, talousmalleja ja talouspolitiikkaa. Me olemme vakuuttuneita, että kapitalismi on maapallon, ihmisyyden ja kulttuurin vihollinen. ”
Vuoden 2004 alussa Bolivian ja Chilen välit kiristyivät, kun Bolivia vaati Chileä palauttamaan sille ennen kuuluneen meriyhteyden.
MAS-puolueen 10-vuotisjuhlassa maaliskuussa 2005 Morales kertoi puolueensa olevan valmis astumaan valtaan ja lujittamaan asemaansa maan ensimmäisenä poliittisena voimana. Hänen mukaansa ongelmana ei ole vaalien voittaminen, vaan tietää, kuinka maata hallitaan. Hän lukeutuu Fidel Castron ja Hugo Chávezin kannattajiin. Lisäksi hänellä on hyvät suhteet Perun, Kolumbian ja Ecuadorin kookanviljelijöihin eli paikallisiin intiaanitalonpoikiin
Presidentti Carlos Mesa erosi 6.6.2005 virastaan. Eroa edelsivät laajat mielenosoitukset ja levottomuudet, joissa ay-liike, opiskelijat ja talonpoikaisintiaanit vaativat perustuslakiuudistusta sekä maakaasu- ja öljyesiintymien kansallistamista. Kansanjoukot tukkivat La Pazin kadut ja pysähdyttivät saarrollaan koko kaupungin. Mesan eroa oli vaadittu toistuvasti, koska hänen koettiin edustavan uusliberalistista yhteiskuntajärjestelmää.
UUDEN HISTORIAN ALKU
”Saartamisen kuningas” ja entinen Chaparen provinssin kookaviljelijöiden liiton puheenjohtaja Evo Morales voitti 18.12.2005 presidentinvaalit. Hän julisti sosialistisen MAS-puolueensa päämajassa Cochabambassa vaalivoittonsa merkitsevän Bolivian uuden historian alkua, historian, joka perää tasa-arvoa, oikeutta ja rauhanomaista yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta. Hän oli luvannut jo aikaisemmin kansallistaa Bolivian teollisuuden, lopettaa ulkomaan velan maksun ja keskeyttää USA:n ponnistukset kookapensaan kasvattamisen juurimiseksi maasta sekä palauttaa valta ja maa-alueet takaisin aymara-, guarani- ja ketsuaintiaaneille.
Vappuna 2006 Morales sääti lain, jolla Bolivian kaasuvarat kansallistettiin. Armeija miehitti kaasukentät seuraavana päivänä. Haltuunoton seurauksena kaasutuloista 82 % siirtyi valtion pussiin. Aikaisemmin voitot olivat jääneet yhtiöiden omistajien käyttöön. Valtion kaasutulot kasvoivat vuodessa 300 miljoonasta U$ kahteen miljardiin dollariin. Hallitus on kansallistanut lisäksi tinasulattamon, vesiyhtiöt ja maan suurimmat tinakaivokset. Se asetti tavoitteekseen myös sähkötuotannon ja suurimman tietoliikenneyhtiön valtiollistaminen.
Toukokuun lopulla Morales syytti USA:n Bolivian suurlähettiläs David Greenleeta vallankaappaushankkeen masinoimisesta. Poika-Bush väläytti vihreää valoa Moralesin syrjäyttämiseksi, jotta maahan palaisi demokratia. Bolivian armeija asetettiin hälytystilaan. Elokuussa avattiin perustuslakia säätävä kokous, jonka tavoitteena oli uusia maan v. 1967/1994 oleva perustuslaki. Moralesin johtama MAS-puolue sai kokoukseen enemmistön 135/255. Perustuslain uudistamiseksi oppositio vaati 2/3 enemmistöä kokoukselle.
Moralesin tavoitteena oli myös maareformi, jolla jaettaisiin 200 000 km² maata enimmäkseen alkuperäisväestöä edustaville talonpojille. Ensimmäiset 2 300 jaettua maapalstaa olivat valtion, mutta suuri osa viljelysmaasta on ollut jo siirtomaa-ajoista alkaen espanjankielisen eliitin hallussa. Bolivian suurmaanviljelijöiden järjestö – Confeagro – uhkasi perustaa "itsepuolustusjoukkoja" estääkseen maiden takavarikon. Bolivian episkopaalisen konferenssin mukaan maan tuottavasta viljelymaasta 90 % oli 50 000 henkilön hallussa.
Moralesin köyhyydenpoisto-ohjelmaan sisältyi seitsemän miljardin dollarin investointi julkisiin hankkeisiin. Lisäksi tavoitteena oli opettaa 1,2 miljoonaa bolivialaista lukemaan ja eliminoida lukutaidottomuus vuoteen 2008 mennessä. Lukutaitokampanjassa sovellettiin kuubalaista Yo sí puedo -ohjelmaa. Maahan perustettiin 20 uutta sairaalaa.
VALTION ROOLIN VAHVISTAMINEN
Helmikuussa Morales nimitti uuden 16-henkisen hallituksensa, joiden ministereistä seitsemän edusti häntä tukeneita joukkoliikkeitä (intiaaneja, ay-aktivisteja ja neljä naista).
Toukokuussa varapresidentti Alvaro Garcia Linera linjasi Moralesin hallituksen tavoitteena olevan tällä haavaa ”valtion roolin voimistaminen kapitalismissa”. Hallituksen astuessa valtaan valtio ei omistanut yksittäisiä yrityksiä. Heidän tavoitteenaan oli asettaa valtiolle aktiivinen rooli yhteiskunnassa. Vuoden aikana hallitus saattoi valtion hallintaan jo kaasu- ja öljytuotannon, kaivosteollisuuden ja televiestinnän. Valtiosta kehkeytyi tärkein taloudellinen toimija Boliviassa. Pyrkimyksenä oli hankkia 30–40 % maan taloudesta sen käsiin. Päämääränä oli yhteiskunnan moniarvoinen nykyaikaistaminen, jossa yhdistyi moderni teollisuustalous, kaupunkilaisperheiden mikroyritykset ja talonpoikien yhteisölliset taloudet.
Heinäkuussa presidentti ilmoitti, että hän peruuttaa "kapitalisoinnin" nimellä tunnetun yksityistämisprosessin, jossa Bolivian rautatieyhtiö ENFE joutui yksityisiin käsiin v. 1996. ENFE -yhtiö oli tuolloin chileläisten ja jenkkisijoittajien hallussa. Rautateiden palvelutaso laski ja hintataso nousi.
Bolivia maksoi 13.8.2007 viimeisen 56 miljoonan dollarin maksuerän Brasilian Petrobras -öljy-yhtiölle, joka toimitti maalle kaksi öljynjalostamoa. Investointi tuotti maalle moninkertaisen hyödyn öljyn ja kaasun vientitulojen kasvun myötä. Bolivia allekirjoitti Guillermo Elder Bell- ja Gualberto Villarroel -öljynjalostamoiden hankintasopimukset pian sen jälkeen, kun maa oli kansallistanut keväällä 2006 fossiiliset polttoaineensa.
Hallitus sääti elokuussa lakiesityksen Ucurenan alueen maanomistuksen saattamisesta kansalliseen hallintaan. Viimeksi kuluneen puolentoista vuoden aikana, on 5,2 miljoonaa hehtaaria maata saatettu kansalliseen hallintaan. Bolivian maatalousministeri Susana Rivero totesi, että Bolivian maa-alueiden ja luonnonvarojen 500 vuotta kestänyt ulkomainen riisto oli päättynyt. Bolivia sai Venezuelalta mm. satoja traktoreita maataloutensa kehittämiseksi.
Bolivian hallitus ilmoitti 11.11.2007 uusista poliittisista toimista ruokaomavaraisuuden vahvistamiseksi ja peruselintarvikkeiden tuonnin lopettamiseksi. Valtio sijoittaa v. 2009 mennessä yli 60 miljoonaa dollaria ruoantuotantosektorille. Summasta oli jo myönnetty 18 miljoonaa dollaria Potosiin rakennettavalle uudelle soijatuotantolaitokselle. Lisäksi 25 miljoonaa dollaria kohdennettiin uudelle riisi- ja vehnätuotteita valmistavalle yritykselle. Karjankasvatuksen edistämiseen koko maan mitassa annettiin 10 miljoonaa. Hallitus tuki myös ruokaa tuottavia osuuskuntia antamalla lainoja ja toimittamalla niille siemeniä, tarvikkeita ja teknistä neuvontaa. Vielä kaksi vuosikymmentä sitten Potosin ja Cochabamban alueet tuottivat ruokaa koko Bolivialle. Edelliset virkamieshallitukset ja niiden uusliberalistinen talouspolitiikka tuhosivat toimillaan ravintotuotannon. (Marjaliisa Siira - Prensa Latina)
Bolivian parlamentti hyväksyi 27.11.2007 lain 60 vuotta täyttäneille kansalaisille kuukausittain myönnettävästä 26 dollarin suuruisesta eläkkeestä. Eläkeuudistukseen tarvittavat 215 miljoonan dollarin varat otettiin kaasuveroista, jotka oli suunnattu aikaisemmin eri osavaltioiden käyttöön.
BOLIVIA, KUUBA JA VENEZUELA
Presidentit Fidel Castro ja Evo Morales solmivat 30.12.2005 Havannassa Kuuban ja Bolivian välisen valtiollisen yhteistyösopimuksen. Kuuban hallitus painotti sopimuksessa tahtoaan edistää silmäsairauksien hoitoa Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueella. Vuosittain viisi miljoonaa alueen ihmistä tarvitsi silmäleikkauksia. Lisäksi Kuuba auttoi yhteistyökumppaniaan sen lukutaitokampanjassa. Liittolaiset päättivät kamppailla maanosan kansojen yhtenäistämisen ja yhdentymisen puolesta.
Kuuba, Bolivia ja Venezuela allekirjoittivat 28.–29.4.2006 Havannassa ALBA-sopimuksen (Bolivaarinen vaihtoehto meidän Amerikkamme kansoille) sekä maiden kansojen keskinäisen kauppasopimuksen TCP:n.
Bolivia sai lokakuussa 2007 Chávezilta ajoneuvoja rahapulasta kärsiville poliisivoimilleen. Venezuela rahoitti radioasemia, jotka lähettivät ohjelmia Bolivian alkuperäisasukkaiden kielillä. Chávez lähetti rahaa ja neuvonantajia Boliviaan tukeakseen Moralesin toimeenpanemia tärkeimpiä uudistuksia erityisesti maan luonnonrikkauksien kansallistamisessa ja hallinnon tehostamisessa.
Syyskuussa 2007 Venezuelan ja Bolivian presidentit allekirjoittivat sopimuksen yhteisyrityksen perustamisesta Bolivian Mutunin rautaesiintymän hyödyntämiseksi. Sopimukseen sisältyi rautamalmin rikastamiseen tarvittavien laitteistojen ja koneiden asentaminen sekä ensi vaiheessa Bolivian oman raudan tarpeen tyydyttäminen. Maiden allekirjoittama toinen sopimus sisälsi petrokemiallisen tuotantolaitoksen käynnistämiseen Bolivian Cochabambassa. Lisäksi presidentit solmivat metsätaloussopimuksen. Kaikki sopimukset liittyivät ALBA-integraatioon.
Huolimatta Chávezin ja Moralesin läheisistä suhteista Bolivia oli ulkopuolisten (lännen) analyytikoiden mukaan säilyttänyt itsenäisyytensä eikä Venezuela pyrkinyt puuttumaan maan sisäisiin asioihin. (Reuters)
Kuuba ja Bolivia ilmoittivat 10.11.2007 tehostavansa suhteitaan. Kuubalaiset lainsäätäjät tukivat Bolivian pyrkimyksiä avata kaupallinen satama Tyynelle valtamerelle. Bolivialaisten ja kuubalaisten lainsäätäjien kokouksessa Havannassa laaditussa asiakirjassa korostettiin Bolivian ja Kuuban ALBA-valtioyhteisön puitteissa toteutettavien yhteisten poliittisten ja taloudellisten tavoitteiden merkitystä. Julkilausumassa todettiin lisäksi kuubalaisvalmisteisen "Yo Si Puedo" ‒lukutaito-ohjelman merkitys bolivialaisille. Menetelmällä opetettiin lukemaan ja kirjoittamaan yli 270 000 espanjankielistä bolivialaista ja noin 4 000 aymaran ja kechuan kieliä puhuvaa alkuperäisasukasta. Kuuban terveydenhuoltoapuun Bolivialle kuului 2 200 henkilöä, joista 1 533 oli lääkäreitä ja loput sairaanhoitajia ja muita terveysalan ammattilaisia.
Brasilian, Venezuelan, Bolivian, Paraguayn, Ecuadorin, Uruguayn ja Argentiinan presidentit kokoontuivat 9.12.2007 Argentiinan pääkaupunkiin Buenos Airesiin allekirjoittaakseen Latinalaisen Amerikan Etelän Pankin perustamisasiakirjan. Etelän Pankki -projekti on suunniteltu vastapainoksi pohjoisen pallonpuoliskon pankki- ja rahoitusjärjestelmille, joiden katsotaan olevan keskeisessä vastuussa maailman kehitysalueiden luonnonvarojen edelleen jatkuvasta riistämisestä ja köyhien maiden kurjistumisesta. Sen tehtävänä on Latinalaisen Amerikan yhteisenä pankkina vapauttaa maanosan valtiot Kansainväliseen valuuttarahaston ja Maailmanpankin ikeestä.
Kuuban kansainvälinen lääkäriprikaati on antanut apuaan Bolivialle vuodesta 2006 alkaen. Tänä aikana 34 miljoonaa bolivialaista on saanut maksutonta lääkinnällistä hoitoa kuubalaisten ansiosta. 30 166 ihmishenkeä on pelastettu kuluneiden neljän vuoden aikana. Kuuba on lahjoittanut ajanmukaiset laitteistot Bolivian 33 sairaalalle ja 18 silmäkeskukselle. 486 992 bolivialaista, paraguaylaista, perulaista, argentiinalaista ja brasilialaista silmäsairauspotilasta on saanut näkönsä takaisin kuubalaisen Operaatio "Miraclen" puitteissa.
Presidentti Evo Morales esitti 23.3.2009 Kuuballe ja Venezuelalle kiitokset avusta Bolivian lukutaito-ohjelman toteuttamisessa avatessaan uuden lukutaito-ohjelmaa seuraavan kansansivistyskampanjan Chipayassa. Morales totesi kiitoksella myös YK:n opetus-, tiede- ja kulttuurijärjestön (UNESCO) ja muiden kansainvälisten organisaatioiden taholta saadun tuen. Bolivia julistettiin täysin luku- ja kirjoitustaitoiseksi joulukuussa 2008. Morales totesi puheessaan Chipayassa, että lukutaidolla on ratkaisevan tärkeä merkitys Bolivian vapautumisessa siirtomaavallasta. Uusi laajempi kansansivistysohjelma liittyy suoraan Bolivian uuteen perustuslakiin.
Evo Morales vieraili 10.6.2009 Kuubassa presidentti Raul Castron kutsumana. Vierailun aikana valtionpäämiehet keskustelivat ajankohtaisista maiden kahdenväliseen yhteistyöhön ja Latinalaisen Amerikan integraatiojärjestelmien kehittämiseen liittyvistä kysymyksistä sekä yleismaailmallisista poliittisista ja taloudellisista ongelmista. Morales tapasi samassa yhteydessä Fidel Castron. Morales kertoi Fidelin olevan voimakkaan ja hyvinvoivan oloinen. Neljä tuntia kestäneillä periaatteellisilla keskusteluilla oli Moralesin mukaan suuri merkitys Bolivian tuleville poliittisille linjauksille ja tätä kautta myös ALBA-maiden piirissä noudatettavaan politiikkaan.
ALBA-SOPIMUS
Joulukuussa 2004 solmitun ALBA-sopimuksen pitkäntähtäimen päämääränä on luoda 15 vuodessa Latinalaisen Amerikan ja Karibian kansojen yhteisö, jolla on yhteinen valuutta ja parlamentti sekä yhteiset kaupan, politiikan ja talouden instituutiot. ALBA:an kuuluu tällä hetkellä yhdeksän jäsenmaata Venezuela, Kuuba, Bolivia, Nicaragua, Dominica ja Hondurasin laillinen hallitus, Ecuador, pienet saarivaltiot Saint Vincent ja Grenadiinit sekä Antigua ja Barbuda. ALBA-yhteisöllä on jäsenmaittensa lisäksi edustus mm. Argentiinassa, Brasiliassa, Chilessä, Dominikaanisessa Tasavallassa, Ecuadorissa, Guatemalassa, Kolumbiassa, Meksikossa, Panamassa, Paraguayssa, Perussa ja Uruguayssa.
ALBA-integraatiolla pyritään luomaan elinvoimainen vaihtoehto Etelä- ja Keski-Amerikan sekä Karibian kansoihin ja niiden luonnonvaroihin kohdistuvalle riistolle. Sopimuksella eliminoidaan kaupankäynnin ja verotuksen esteitä, kannustetaan keskinäisiin investointeihin sekä lisätään pankkisuhteita ja yhteistyötä matkailualalla. Se syntyi sosialistiseksi vastapainoksi USA:n poliittisille alistamispyrkimyksille ja uusliberalistiselle talouspolitiikalle Latinalaisessa Amerikassa. ALBA-valtioyhteisöstä on jalostunut kuudessa vuodessa uuden poliittisen kulttuurin ja vapautuksen valtiollinen yhteisrintama. Se edustaa bolivaarisen vallankumouksen kansainvälistä puolta. USA:n tukema Hondurasin sotilasvallankaappaus oli hyökkäys ennen kaikkea ALBA:a vastaan.
ALBAN 8. HUIPPUKOKOUS HAVANNASSA JOULUKUUSSA 2009
ALBAn 8. huippukokouksen päätöksiä:
• huippukokous tuomitsi antamassaan julkilausumassa jyrkin sanoin USA:n Kolumbiaan suunnittelemat sotilastukikohdat.
• jäsenmaiden sisäisen kaupankäynnin valuutaksi otettiin SUCRE. Yhteiseen virtuaalivaluuttaan siirtyminen poistaa esim. tarpeen käyttää USA:n dollaria maksuvälineenä öljykaupassa.
• ALBA-maiden yhteisen tiedekeskus perustetaan Caracasiin. Samassa yhteydessä keskusteltiin aloitteesta perustaa ALBA-maiden tieteellisen perustutkimuksen laitos järjestön jäsenmaiden tutkijoiden ja opiskelijoiden käyttöön. Laitokseen on jo ilmoittautunut tuhansia opiskelijoita eri maista.
• Ecuadorin ulkoministeri Fander Falconi painotti huippukokouksessa ALBA:n tärkeyttä tasapainottavana alueellisena geopoliittisena voimana. Presidentti Rafael Correa on osaltaan myös korostanut ALBAn erityistä merkitystä vastapainona epätasapainoiselle ja epäoikeudenmukaiselle kansainväliselle talousjärjestelmälle.
• Nicaraguan hätätilahallinnon johtaja Nelson Artola totesi huippukokouksessa ALBA:n olevan vaihtoehto Nicaraguaa uhkaavalle villin kapitalismin ja uusliberalismin helvetille. Hän painotti erityisesti niitä terveydenhuollon ja opetuksen kehittämisen saavutuksia, joihin Nicaragua on viime vuosina yltänyt muiden ALBA-maiden antamalla rahallisella tuella ja asiantuntija-avulla.
• Nicaragua on edelleen köyhä maa, mutta sillä on nyt ALBA:n tuella todelliset kehittymisen mahdollisuudet toisin kuin maata aiemmin tosiasiallisesti hallinneiden omia etujaan ajavien monikansallisten yhtiöiden kautena.
ETELÄ-AMERIKAN KANSOJEN LIITTO (UNASUR)
Bolivia on UNASUR:in jäsenvaltio. Maan kansankongressi hyväksyi 5.9.2008 lain UNASUR:iin liittymisestä.
Kesällä 1988 Quitossa antamassaan haastattelussa Ecuadorin asevoimien entinen ylipäällikkö, kenraali Frank Vargas, arvioi Latinalaisen Amerikan yhtenäisyyden merkitystä seuraavasti:
”Vaikka USA:lla on atomipommeja ja hirvittävät asejoukot, se ei ole koskaan kyennyt taistelemaan sellaista kansaa vastaan, jolla on oma identiteettinsä. Minä uskon, jos me kaikki Latinalaisen Amerikan kansat yhdistymme, historian kirjat tulevat muuttumaan. USA:n edustaman hirveän asemahdin on keskusteltava silloin meidän kanssamme. Sen täytyy ratkaista ongelmansa humanistisesti ja oikeudenmukaisesti. Sen on otettava huomioon meidät tasavertaisina neuvottelukumppaneina. Ei siten kun he toimivat tällä hetkellä, jolloin me olemme vain halvan työvoiman lähde. Me olemme se kansa, jonka raaka-aineet ostetaan ensin halvalla ja jotka myydään sitten jalostettuina sille kalliilla hinnalla takaisin... Mutta jos jonakin päivänä me kaikki yhdistymme, meistä tulee vahvoja. Meistä ei tule siinä mielessä vahvoja, että me voisimme valloittaa toisia valtioita, vaan siinä mielessä, että me teemme työtä rauhan ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ja demokratian puolesta. Me teemme työtä siksi, että kaikilla olisi mahdollisuus olla ihminen. Se on meidän päämäärämme!”
Etelä-Amerikan kansojen liitto UNASUR perustettiin 23.5.2008 Brasiliassa. Se luotiin MERCOSURIn (Etelän yhteismarkkinat) ja CANin (Andien Yhteisön) pohjalle. Siihen kuuluu 12 jäsenvaltiota: Argentiina, Bolivia, Brasilia, Chile, Ecuador, Guyana, Kolumbia, Paraguay, Peru, Surinam, Uruguay ja Venezuela. Maantieteellisesti UNASUR kattaa 17,7 miljoonan km² maa-alueen, jossa elää 384 miljoonaa ihmistä. Järjestön yhtenä keskeisenä periaatteena on sen kansakuntien itsenäisyyden ja itsemääräämisoikeuden voimistaminen.
Järjestön keskushallinto sijaitsee Quitossa, Ecuadorissa. Sen toiminnan piiriin kuuluvat yhteistyö puolustuksen, energiaturvallisuuden, infrastruktuurien rakentamisen, yhteiskunnallisen kehityksen ja koulutuksen alueilla sekä jäsenmaiden erilaisuudesta johtuvien pulmien ratkaisemisessa. Yhteisen parlamentin toimipaikaksi on määritelty Cochabamba Boliviassa. UNASURin pääsihteerinä toimii Argentiinan entinen presidentti Nestor Kirchner.
Venezuelan aloitteesta syntynyt Etelän Pankki perustettiin joulukuussa 2007. Sen pääkonttori sijaitsee Caracasissa. Pankin tarkoituksena on ensisijaisesti toimia jäsenmaidensa ja jatkossa UNASURin rahoituslaitoksena, joka on riippumaton ylikansallisista pankki- ja rahoitusjärjestelmistä. Sen käyttöpääoma on tässä vaiheessa kymmenen miljardia dollaria. Sen jäsenmaita ovat Argentiina, Bolivia, Brasilia, Ecuador, Kolumbia, Paraguay, Uruguay ja Venezuela. Nämä maat ovat joko kokonaan tai osittain jo luopuneet yhteistyöstä kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) ja maailmanpankin (WB) kanssa.
UNASURIN PERUSTUSLAILLINEN SOPIMUS
TAVOITEITTA (Artikla 3)
• Vahvistaa poliittista vuoropuhelua jäsenvaltioiden kesken vahvistamalla neuvotteluteitse Etelä-Amerikan integraatiota ja UNASURin osallistumista kansainvälisellä areenalla.
• Kattava ja oikeudenmukainen, inhimillinen ja yhteiskunnallinen kehitys köyhyyden kitkemiseksi ja epätasa-arvon voittamiseksi alueella.
• Luku- ja kirjoitustaidottomuuden poisto, kaikkien yhtäläinen pääsy laadukkaaseen koulutukseen, alueelliset oppiarvot ja niiden tunnustaminen.
• Energiaintegraatio: alueen luonnonvarojen kestävä ja yhtenäinen käyttö solidaarisuuden hengessä.
• Alueen infrastruktuurin kehittäminen sen kansojen hyväksi perustuen kestävään yhteiskunnalliseen ja taloudelliseen kehitykseen.
• Rahoituksellinen integraatio sovellettuna jäsenvaltioiden talouteen ja rahapolitiikkaan.
• Ekosysteemin ja vesivarojen suojelu, yhteistyö ekokatastrofien ehkäisyssä sekä taistelussa ilmastomuutoksen syitä ja seurauksia vastaan.
• Yleinen pääsy sosiaaliturvan ja terveydenhuollon piiriin.
• Yhteistyö maahanmuuttoasioissa ihmis- ja työoikeuksia kunnioittaen.
• Teollinen ja tuotannollinen yhteistyö, joka kohdistuu etenkin pieneen ja keskisuureen teollisuuteen, osuuskuntiin, verkostoihin ja muihin tuotanto-organisaatioihin.
• Kansalaisten osallistuminen niihin mekanismeihin, jotka ovat vuorovaikutuksessa UNASURin ja niiden erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden kanssa, jotka tekemisissä Etelä-Amerikan integraation kanssa.
• Tiedon ja kokemusten vaihto maanpuolustusta koskevissa asioissa. UNASURin puolustus- ja ulkoministerit kokoontuivat 23.6.2008 Santiago de Chilessä ja perustivat Etelä-Amerikan puolustusneuvoston. Se ei ole kuitenkaan NATO:n kaltainen sotilasliitto vaan yhteistyöfoorumi.
USA:n SEKAANTUMINEN BOLIVIAN SISÄISIIN ASIOIHIN
Bolivian hallitus varoitti 14.12.2007, että se arvostaa suhteita Yhdysvaltain kanssa vain, jos nämä suhteet perustuvat molemminpuoliselle kunnioitukselle. Samalla maan hallitus vaati USA:n Bolivian suurlähettiläs Philip Goldbergia lopettamaan sekaantumisensa Bolivian sisäisiin asioihin. Tämä tuki avoimesti Judicial Power -nimistä oppositioryhmittymää ja osallistui heidän kokouksiinsa. Evo Morales toisti aiemman toteamuksensa, jonka mukaan Goldberg ei todellisuudessa toiminut Boliviassa lähettiläänä, vaan poliitikkona. Myös ulkoministeri David Choquehuanca kiinnitti huomiota Goldbergin epäasialliseen ja diplomaattisten menettelytapojen vastaiseen toimintaan ja huomautti asiasta tälle.
YHDYSVALTOJEN KANSAINVÄLISEN KEHITYKSEN TOIMISTO – USAID kuvaa itse toimintaansa näin: ”Yhdysvalloilla on pitkä historia avustavan kätensä ojentamisesta taistelussa paremman elämän puolesta valtameren tuolla puolen asuvien kansojen puolesta, niiden kohtaamien tuhojen korjaamisessa tai niiden pyrkiessä vapaiksi ja demokraattisiksi maiksi.”
USAID:in toimialueena ovat Saharan alapuolinen Afrikka, Aasia, Latinalainen Amerikka ja Karibian alue, Eurooppa, Euraasia ja Lähi-itä. Toimiston mukaan USA:n ulkomaan avulla on ollut aina kaksijakoinen tarkoitus Amerikan ulkopoliittisissa intresseissä: 1) demokratian laajentaminen ja 2) vapaiden markkinoiden edistäminen kehitysmaissa. Vuonna 1961 perustettu USAID toimii Yhdysvaltojen ulkoministeriön alaisuudessa. Vuonna 2009 sen vuosibudjetti oli yhteensä 39,5 miljardia dollaria.
USAID:in todellisena tarkoituksena on tukea taloudellisesti kohdemaassa Yhdysvalloille myötämielisten poliittisten voimien toimintaa sekä horjuttaa viestintävälineiden ja mielenosoituksien avulla siihen kielteisesti suhtautuvien hallitusten vaikutusvaltaa. Toimiston toiminta tapahtuu USA:n maakohtaisten suurlähetystöjen ohjauksessa. USAID on ollut viime vuosina erityisen mieltynyt kohdemaidensa poliittisen opposition vaalityön rahoittamiseen. Kun USAID:n kookkaita tiemainoksia monikansallisine lapsihahmoineen alkaa ilmestyä moottoriteiden varsille, silloin kansallinen demokratia ja parlamentarismi asettuvat uhan alaisiksi.
Presidentti Evo Morales vahvisti 28.2.2008 Bolivian hylkäävän kaikki yritykset asettaa ehtoja tai vaikuttaa kiristämällä maan suhteisiin Yhdysvaltoihin. Hän totesi Bolivian hallituksen sitoutuvan laajentamaan ja vahvistamaan suhteitaan kaikkien ulkovaltojen kanssa, kunhan suhteet perustuvat ehdottomasti molemminpuoliselle kunnioitukselle ja rehellisyydelle. Evo Moralesin voimakkaiden ilmaisujen taustalla olivat USAID:in syyllistyminen epävakauden lietsomiseen Boliviassa rahoittamalla maan sisäisiä oppositioryhmittymiä. Lisäksi Yhdysvaltain lähetystö oli jäänyt kiinni ns. Vincent Cooper -vakoilujupakasta. Vuonna 2008 Bolivian halli-tus karkotti maasta 100 USAID:n työntekijää ja urakoitsijaa Chaparen alueelta.
Presidentti Evo Morales sanoi 24.2.2009 Lauka Ñ -radioaseman avajaisten yhteydessä, että maata ravistelleen korruptioskandaalin taustalla oli Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA. Presidentti kertoi, että pääsyylliseksi skandaalin syntymiseen epäillään Bolivian kansallisen YPFB-öljy-yhtiön entistä kaupallista johtajaa Rodrigo Carrascoa, jolla tiedetään olevan läheiset suhteet USA:an.
Carrasco oli koulutettu CIA:n toimesta. Hänelle oli annettu välineet ja opetusta salaisiin tehtäviin kuten mm. korruptioverkostojen luomiseen, kertoi Morales. Carrascon tiedetään toimineen vastaavalla tavalla ainakin Argentiinassa, Brasiliassa, Chilessä ja Irakissa. Peitejärjestönä hänen soluttautumisessaan toisten valtioiden sisäisiin organisaatioihin käytettiin USAID:ia, joka työskentelee kaikissa kohdemaissaan läheisessä yhteistyössä USA:n lähetystön kanssa. Carrasco oli tunkeutunut monin eri tavoin Bolivian tietojärjestelmiin, turvallisuuselimiin ja poliittisiin organisaatioihin.
MAS-puolueen senaattori Ricardo Diaz esitti 23.9.2009 vaatimuksen USAID:in häätämisestä maasta. Syyksi mainittiin toimiston sekaantumisen Bolivian sisäisiin asioihin. Järjestö on tukenut rahallisesti Bolivian sisäistä oppositiota, jonka yhtenä pyrkimyksenä on ollut Bolivian liittovaltion hajottaminen ja jopa helmikuussa 2009 voimaan astuneen uuden perustuslain kumoaminen. Diaz kertoi, että USAID:in taholta yritettiin hiljattain toimittaa 14 miljoonaa dollaria Justice Integration Centers (CIJ) –organisaatiolle ja Democratic Institutions (FIDEM) –järjestölle yksityisten liiketaloudellisten projektien edistämiseen. Bolivian viranomaiset estivät kuitenkin rahojen siirron. "Tämänkaltaista tukea emme tarvitse, sillä yhteiskuntaamme kehitetään valtiollisen suunnitelmallisuuden puitteissa", sanoi Diaz. Vuonna 2008 Bolivia karkotti kaksi jenkkidiplomaattia näiden toimittua näkyvästi kiinteässä yhteistyössä Bolivian oppositiopuolueiden kanssa.
BOLIVIAN UUSI PERUSTUSLAKI
Bolivian alkuperäiskansojen, talonpoikien ja kansanliikkeiden Sucressa pitämä huippukokous kutsui 10.9. 2007 kaikkia bolivialaisia puolustamaan perustuslakia säätävää kokousta, joka oli joutunut keskeyttämään toimintansa oikeisto-opposition lietsomien levottomuuksien vuoksi. Huippukokous hyväksyi 18-kohtaisen ohjelman uuden perustuslain pohjaksi. Perustuslain keskiössä ovat maan yhtenäisyyden säilyttäminen, sosiaalisten oikeuksien laajentaminen ja luonnonvarojen kansallistaminen.
Perustuslakiehdotuksessa esitettiin presidentin vallan lisäämistä maan luonnonvarojen suhteen, oikeutta valita sama presidentti kahtena kautena peräkkäin ja parlamentin muuttamista uudeksi monikansalliseksi lakiasäätäväksi kokoukseksi. Tämä ratkaisu korvaisi opposition hallitseman senaatin sellaisella uudella hallintoelimellä, jossa maan intiaaniväestöllä olisi vahvempi edustus. Uusi lainsäädäntöelin olisi kaksikamarinen ja se koostuisi edustajainhuoneesta ja alueiden kamarista. Edustajainhuoneessa olisi 130 edustajaa ja alueiden kamarissa 36 senaattoria, neljä jokaisesta osavaltiosta. Perustuslain muina tavoitteina olivat mm. maatalousreformin syventäminen koskien maaseudun intiaaniväestön maatalousosuuskuntia ja maan luonnonvarojen kollektiivinen omistus. Yksityisomistusta ei kuitenkaan ehdotettu lakkautettavaksi. Peruslaki kyseenalaisti rikkaan Puolikuun alueen historialliset etuoikeudet.
YK antoi 13.9.2007 julistuksen, jossa jäsenvaltioilta edellytetään alkuperäisväestöjen aseman turvaamista. Tämän historiallisen asiakirjan piiriin kuuluu maailman mitassa yli 370 miljoonaa ihmistä. Bolivian kongressi hyväksyi 31.10.2007 lain, jossa YK:n julistus sisällytettiin Bolivian lainsäädäntöön. Laissa turvattiin maan alkuperäisasukkaille oikeus omiin poliittisiin, juridisiin, taloudellisiin, sosiaalisiin ja kulttuurillisiin instituutioihin. Bolivia oli ensimmäinen maa maailmassa, jossa YK:n julistus saatettiin lain asemaan.
Bolivian perustuslakia säätävän kansalliskokouksen puhemiehistö kokoontui 30.11.2007 maan pääkaupunkiin La Paziin viimeistelemään esitystä uudeksi perustuslaiksi. Uudessa perustuslaissa pyritään sosiaalisiin ja sosialististyyppisiin uudistuksiin. Perustuslain keskeiset demokraattiset periaatteet oli jo hyväksytty perustuslakia säätävän kansalliskokouksen istunnoissa huolimatta opposition taholta tulleesta vastustuksesta ja lainsäädäntötyöhön kohdistuneesta häirinnästä.
Perustuslakia säätävässä kokouksessa joulukuussa äänin 139/255 hyväksytty lakiluonnos on tarkoitus saattaa kansanäänestykseen. ALBA-maiden lisäksi myös naapurivaltiot Brasilia ja Chile tukivat Bolivian perustuslakiuudistusta.
Lakiasäätävä säätävä kansalliskokous hyväksyi 9.12.2007 merkittäviä muutoksia maan perustuslakiin. Bolivian perustuslakia säätävä kansalliskokous vahvisti enemmistöllä presidentin uudelleenvalinnan. Maratonistunnossa kokous päätti muutoksista kahden kolmasosan äänten enemmistöllä. Voimaan astuva Magna Charta sisälsi lain presidentin ja varapresidentin valinnasta yleisillä vaaleilla, jossa valitun henkilön tuli saada vähintään puolet plus yksi hyväksytyistä äänistä. Kansalliskokous muutti luonnettaan. Uuden korkeimman lainsäädäntöelimen nimeksi vaihdettiin monikansallinen lakiasäätävä kokous.
Uuden perustuslakiluonnoksen 2 § mukaan. ”Intiaaniväestölle ja alkuperäiskansoille palautetaan ennen siirtomaavallan alkua vallinnut, heidän esi-isiensä aikainen, oikeus heidän omiin alueisiinsa. Tämä perustuslaki takaa heille vapaan itsemääräämisoikeuden, joka painottuu heidän tahtoonsa muodostaa ja olla osa yhdistynyttä, monikansallista ja yhteisöllistä valtiota sekä takaa heidän itsehallinto-oikeutensa, kulttuurinsa ja alueensa jälleenrakentamisen perustuslain puitteissa.”
Uuden perustuslakiehdotuksen tärkeimmät periaatteet olivat:
1) Monikansallisen kommunitaarisen (yhteisöihin perustuvan) yhtenäisen valtion perustaminen.
2) Intiaaniväestön osallistumisen takaaminen maan taloudelliseen ja poliittiseen järjestelmään. Maan oikeuslaitoksen tuomareista vähintään 50 % pitää edustaa intiaaniväestöä.
3) Alkuperäiskansojen, alueellinen, maakunnallinen ja kunnallinen itsehallinto sekä vallan hajauttaminen.
4) Presidentin uudelleen valitsemisen mahdollisuus ja eri etnisten ryhmien edustus kongressissa.
5) Hallitus ja parlamentti siirtyvät La Pazista Sucreen ja Sucrelle myönnetään pääkaupungin asema.
6) Armeijan ja kansallisen poliisiin keskinäisten suhteiden uudelleen järjestäminen. Armeijan kontolle tulisi ulkoinen turvallisuus ja poliisi huolehtisi maan sisäisistä asioista kuten rikollisuus, liikenne, turismi ja yleinen järjestys.
7) Katolinen kirkko menettää erityisasemansa maan uskontokuntien joukossa.
Bolivian Cochabamban maataloustyöntekijöiden ammattiliittojen federaation kokous (FSUTC) päätti 17.3. 2008 tukea kampanjaa Bolivian uuden perustuslain voimaansaattamiseksi ja samalla hylätä eräiden maan autonomisten alueiden asiaa koskevat kansanäänestysvaatimukset. Federaation puheenjohtaja Cupertino Mamani sanoi maanviljelijöiden tukevan viime joulukuussa Orurossa laadittua perustuslakiuudistusta. Federaatio vastusti departementtien ‒ Pando, Beni, Santa Cruz ja Tarija ‒ kansanäänestysvaatimuksia, joiden taustalla katsottiin olevan todellisuudessa separatistisia pyrkimyksiä.
Varapresidentti Alvaro Garcia Linera kertoi perustuslakiuudistuksen alistettavan laajapohjaiselle yhdistyneelle perustuslakikomitealle. Hallitseva MAS-puolue kannatti demokratian laajentamiseen ja Bolivian kansallisomaisuuksien kansallisen hallinnan turvaamiseen tähtäävää perustuslakiuudistusta. Uudistuksella oli myös presidentti Evo Moralesin tuki.
Pitkään kestäneiden kahinoiden ja neuvottelujen jälkeen Boliviassa päädyttiin siihen, että perustuslain lopullisesta hyväksymisestä päätetään kansanäänestyksessä 25.1.2009. Neljää rikkainta osavaltiota (Santa Cruz, Tarija, Beni ja Pando) edustava oikeisto-oppositio uhkasi hallitusta jopa sisällissodan mahdollisuudella. Evo Morales pysyi vaikeuksista huolimatta vallassa, koska hän nautti kansansa enemmistön ja maan armeijan tukea. Seuraavat presidentin vaalit järjestettiin 6.12.2009.
Presidentti Evo Morales ilmoitti 8.12.2008, että terveydenhuolto- ja koulutusohjelmat muodostavat keskeisen sisällön Bolivian uudessa perustuslaissa. Morales puhui kahden uuden poliklinikan avajaistilaisuudessa Bolivian El Alton kaupungissa. Morales kiitti tässä yhteydessä Kuubaa, Venezuelaa, Espanjaa ja Irania siitä materiaalisesta, teknisestä ja koulutuksellisesta avusta, joka oli mahdollistanut Bolivian terveydenhuoltojärjestelmän nopean kehittymisen.
Bolivian uusi perustuslaki astui voimaan helmikuussa 2009. Bolivian hallitus on varmistanut, että uuden perustuslain nojalla Bolivian maaperää tullaan käyttämään kansalaisten etujen mukaisesti tehostetusti ruoan tuotantoon.
Bolivian hallitus kokoontui 4.2.2009 istuntoon, jossa keskityttiin uuden perustuslain käyttöön ottoon ja monikansallisen valtion muodostamiseen. Maan hallitus muodostettiin 13 ministeriöstä aiempien 17 sijasta. Samalla perustettiin kaksi uutta hallinnonalaa, yksi vastaamaan autonomiasta ja vallan hajauttamisesta sekä toinen vastaamaan ympäristökysymyksistä. Maaseudun kehittämisministeri Carlos Romero sanoi, että tämän alueellisen demokratian toteuttaminen oli kaikkien bolivialaisten itsensä vastuulla. Hän totesi, että tämän asteittain toteutettavan prosessin kannalta välttämättömät perustuslailliset taloudelliset ja poliittiset mekanismit oli jo luonnostettu valmiiksi. Luonnosten mukaan aiemmat kaivostoiminta-, oikeus-, vesi-, maaseudunkehittämis-, ja öljy- ja kaasuvarantojen ministeriöt lopetetaan. Tilalle muodostetaan autonomian, energian ja kestävän kehityksen ministeriöt sekä ympäristöministeriö ja tieteen- ja teknologian ministeriö. Uusi ministerityöryhmä aloitti toimintansa 7.2.2009 El Alton kaupungissa pidetyn kansalaiskokouksen jälkeen. Tässä yhteydessä uusi perustuslaki astui virallisesti voimaan.
AINUTLAATUISEN, UUDEN PERUSTUSLAIN SISÄLLÖSTÄ
Perustuslain 306. artiklan mukaan: Moniarvoinen talous käsittää erityyppisiä talousorganisaatioita, jotka perustuvat vastavuoroisuuden, molemminpuolisuuden, solidaarisuuden, uudelleenjaon, tasa-arvon, kestävyyden, tasapainon, oikeudenmukaisuuden ja läpinäkyvyyden periaatteille.
Perustuslain 308. artiklan mukaan: Valtio tunnustaa, kunnioittaa, suojelee ja edistää yhteisöllisiä talousorganisaatioita.
Perustuslain 311. artiklan mukaan: Valtio tunnustaa osuuskunnat yleishyödyllisinä työn muotoina ja suojelee niitä solidaarisuudella ja yhteistyöllä.
Yhteisöllinen talous ja valtiotalous ovat moniarvoisen talouden peruskivet. Niitä edistetään vahingoittamatta muita talousmuotoja kuten yksityis- ja osuuskuntataloutta.
Alkuperäinen talonpoikaiskansakunnan ja kansan on oltava eheä ihmisyhteisö, joka jakaa kulttuurisen identiteetin, kielen, historiallisen tradition, instituutiot, alueellisuuden ja maailmankuvan, joiden olemassaolo ajoittuu aikaan ennen espanjalaisten kolonialistien maahantunkeutumista. Tämä huomioiden alkuperäiset talonpoikaiskansakunnat ja kansat nauttivat seuraavia oikeuksia:
1. Oikeus olemassaolon vapauteen.
2. Oikeus omaan kulttuuri-identiteettiin, uskonnolliseen vakaumukseen ja harjoittaa omaa maailmankatsomustaan.
3. Kaikilla valtion kansalaisilla on oikeus omaan kulttuuri-identiteettiin ja halutessa se ilmaistaan Bolivian kansalaisten henkilöllisyystodistuksessa, passissa ja muissa virallisissa henkilöllisyysasiakirjoissa.
4. Oikeus vapautua määrittelyistä ja aluesidonnaisuudesta.
5. Oikeus omiin instituutioihin osana julkista valtiorakennetta.
6. Oikeus maiden ja maa-alueiden kollektiiviseen omistukseen.
7. Oikeus omien pyhien paikkojen suojeluun.
8. Oikeus luoda ja hallita omia viestintäjärjestelmiä, mediaa ja tietoverkkoja.
9. Oikeus omaan perinteiseen tietämykseen, perinteisiin lääkkeisiin, äidinkieleen, rituaaleihin, symboleihin ja vaatetukseen arvokkuudella, kunnioituksella ja kannustuksella.
10. Oikeus elää terveellisessä ympäristössä halliten ja kuormittaen ekosysteemiä kohtuudella.
11. Oikeus omien tieteiden ja tiedon henkiseen pääomaan yhtä hyvin kuin niiden arvostukseen, käyttöön, edistämiseen ja kehittämiseen.
12. Oikeus koulutusjärjestelmässä kulttuurin sisäiseen, kulttuurien väliseen ja monikieliseen koulutukseen.
13. Oikeus maksuttomaan ja kaikkia koskevaan terveydenhoitoon kunnioittaen heidän omaa maailmankuvaansa ja heidän perinteisiä käytäntöjään.
14. Oikeus harjoittaa omaa poliittista, lainsäädännöllistä ja taloudellista järjestelmää sopusoinnussa heidän oman maailmankuvansa kanssa.
15. Oikeus tulla konsultoiduksi tarkoituksenmukaisesti huomioiden heidän omat instituutionsa etenkin, kun lainsäädäntö- ja hallintotoimet koskevat heitä. Heidän asuinalueensa uusiutumattomien luonnonvarojen hyödyntämisessä on valtion toimesta järjestettävä sitova ja etukäteen pidettävä neuvonpito. Sopimukset solmitaan luottamuksellisesti ja konsensuksen hengessä. Niitä kunnioitetaan ja niiden toteutuminen taataan.
16. Oikeus nauttia omien asuinalueidensa luonnonvarojen hyödyntämisestä.
17. Oikeus autonomisen, oman alkuperäisen asuinalueen hallintaan ja käyttöön sekä sen uusiutuvien luonnonvarojen hyödyntämiseen.
18. Oikeus osallistua valtion elimiin ja instituutioihin.
BOLIVIAN ARMEIJA
Bolivian historia on osoittanut, että USA:lla on ollut voimakas Monroe-henkinen vaikutus maan armeijaan. Bolivialaisten sotilaiden tehtävänä on ollut ‒ ennen Moralesin valtakautta ‒ toimia osana valtion väkivaltakoneistoa kapitalistien turvallisuuden takaajana ja yhteiskunnallisten liikkeiden tukahduttajana. Andeilla alkoivat puhaltaa v. 2007 uudet punaiset tuulet. Taistelu asevoimien sisäisestä hegemoniasta oli alkanut. Bolivian armeija on asetettu hälytystilaan jo useamman kerran vallankaappausuhan vuoksi. Tähän mennessä upseerit ja sotilaat ovat pysyneet lojaaleina hallitukselle.
”Bolivian presidentti Evo Moralesin ajama uudistamisprosessi saa maan asevoimien täyden tuen”, sanoi kenraali Luis Trigo 6.3.2008 Bolivian pääkaupungissa La Pazissa. Kenraali totesi maassa esiintyvän separatistisia pyrkimyksiä Pandon, Benin, Santa Cruzin, Tarijan, Cochabamban ja Chuquisacan alueilla. ”Tällaiset pyrkimykset uhkaavat Bolivian demokraattisten instituutioiden kehittymistä ja perustuslaillista uudistumisprosessia”, sanoi Trigo. ”Bolivian asevoimilla on velvollisuus tukea maan ja kansan yhtenäisyyttä riippumatta erilaisista ideologioista tai alueellisista intresseistä”, vahvisti Trigo antaen siten asevoimien täyden tuen presidentti Evo Moralesin johtamalle politiikalle.
Evo Morales painotti 5.12.2008 Bolivian asevoimien erityistä merkitystä maan yhteiskunnallisen ja taloudellisen kehityksen jatkuvuuden turvaajana. ”Erityisesti luonnonvarojemme ja niihin liittyvän tuotannon turvaaminen sekä sisäisten että ulkoisten vihollisten mahdollisia toimia vastaan asettaa asevoimille tärkeän haasteen”, sanoi Morales ja viittasi muutamiin viime aikojen sabotaasitekoihin ja koko ajan olemassa olevaan ulkoiseen uhkaan Bolivian ja Yhdysvaltojen välisten suhteiden huononnuttua äärimmilleen.
Presidentti Evo Morales teki virallisen vierailun Moskovaan 15.–16.2.2009. Sen aikana allekirjoitettiin useita maiden kahdenvälisiä sopimuksia erityisesti energian ja sotilasteknologian alueilla. Bolivia hankki Venäjältä monikäyttöhelikoptereita. Valtiojohtajat keskustelivat myös tavanomaisten aseiden laajamittaisesta kaupasta.
Bolivian hallitus ilmoitti 12.8.2009 olevansa valmis hankkimaan puolustusvoimilleen ajanmukaista kalustoa Venäjältä ja Kiinasta. Bolivia suuntaa asehankintojaan näihin maihin, koska Yhdysvallat on estänyt Boliviaa ostamasta tšekkiläisiä ALCA-lentokoneita ja Bell-UH -tyyppisiä helikoptereita. Bolivian varapresidentti Alvaro Garcia Linera totesi, että uutta kalustoa tullaan maan asevoimille joka tapauksessa hankkimaan. Venäjän ja Kiinan ohella myös Intia ja Saksa voivat tulla kysymykseen uusien aseiden toimittajina.
Bolivian hallitus ilmoitti 9.9.2009, että se varautuu ostamaan v. 2010 sotilaallista kuljetuskalustoa ja logistiikkaa Venäjältä. Venäjä on tarjonnut Bolivialle 100 miljoonan dollarin lainan tähän tarkoitukseen. Bolivia ostaa lentokoneita Kiinalta kyetäkseen entistä paremmin valvomaan rajojaan ja pitämään huumeiden valmistuksen ja salakuljetuksen kurissa.
Moralesin kaudella puolustusvoimien toiminnan sisällössä on tapahtunut merkittäviä muutoksia. Sotilaat ovat jo kahdesti auttaneet hallitusta sen tekemien kansallistamispäätösten toteuttamisessa. Asevoimia pyritään muuttamaan kansanarmeijaksi, joka takaisi omalta osaltaan, että kansalle suodut perustarpeet tyydytettäisiin. Sotilaat ovat jo osallistuneet opetusministeriön alaisuudessa rokotus- ja lukutaitokampanjoihin. Lisäksi he ovat ottaneet osaa maanteiden rakentamiseen ja kuubalaisten lääkärien terveysprojekteihin. Bolivia mallintaa toimissaan bolivaarista Venezuelaa.
Washingtonin vaikutus armeijaan on heikentynyt. Taatakseen toistensa valtiollisen koskemattomuuden Bolivia ja Venezuela ovat solmineet keskinäisen sotilasyhteistyösopimuksen. Lisäksi Morales on päättänyt edistää talonpoikien ja sotilaiden liittoa tarjoamalla aymara-talonpoikaissotureille eli ”punaponchoille” ammattisotilaan asema. Sotilasakatemioiden ovet ovat avautuneet myös intiaanikadeteille.
Varmistaakseen valtiollisen koskemattomuutensa ja armeijansa puolustusvalmiuden Bolivia on suunnannut viime vuosina sotilaallisen yhteistyönsä ja asehankintansa Venäjän ja Kiinan suuntaan.
BOLIVIAN SISÄPOLIITTISEN TILANTEEN KEHITTYMINEN v. 2006–2010
MAS-puolueen ajama perustuslain uudistusprosessi aiheutti v. 2006–2009 suunnatonta närää maan taloudellisen ja poliittisen eliitin keskuudessa. Neljä rikkainta (Santa Cruz, Pando, Beni, Tarija) departementtia ajoivat hajautetumpaa mallia ja oman itsehallintonsa vahvistamista säilyttääkseen etuoikeutensa. Santa Cruzissa sijaitsevat merkittävimmät öljy- ja kaasukentät sekä hedelmällisin viljelysmaa. Rikkaimmissa osavaltioissa järjestettiin ”cambasten” toimesta mielenosoituksia ja päivän yleislakko perustuslakiuudistusta vastaan. Näitä osavaltiota edustava oikeisto-oppositio vilautteli myös sisällissodan mahdollisuutta.
Idän maaparonit ja pääomapiirit ahnehtivat osavaltioilleen itsehallintoa ja lainsäädäntövaltaa. He vaativat myös Sucren palauttamista maan pääkaupungiksi. Eliitti vastusti myös Bolivian öljy- ja kaasuvarojen kansallistamista. USA:n armeija seurasi tapahtumien kehitystä liittolaisvaltionsa Paraguayn rajan läheisyydessä. Yhdysvaltojen suurlähetystö toimi vastavallankumouksen apumoottorina Bolivian oligarkkien sydänalueella Santa Cruzin kaupungissa. Entisen Jugoslavian ja Kosovon sotkuissa rypenyt suurlähettiläs Philip Goldberg hääri aktiivisesti Cambas-kansan neuvonantajana Collas-kansan pyyteiden nujertamiseksi.
Bolivian kapitalistit ja porvarit eivät ole voineet yksinkertaisesti hyväksyä sitä, että aymara-intiaanipresidentti kyseenalaisti heidän ja ylikansallisten yhtiöiden vallan Boliviassa kontrolloimalla maan taloutta ja ottamalla maan luonnonvarat kansan haltuun. Pääomapiirien rasistisia mieliä kalvaa vielä pahemmin se, että hän suo intiaaneille luku- ja kirjoitustaidon sekä terveydenhuollon ja tasavertaiset oikeudet. Tällainen ei sovi mitenkään kapitalistien pirtaan.
Boliviassa suoritettiin 11.8.2008 kansanäänestys, jonka tarkoituksena oli mitata istuvan presidentti Evo Moralesin luottamus ja hänen ajamansa uudistuspolitiikan kannatus. Kansanäänestyksessä Morales sai 60 % kannatuksen, mikä oli enemmän kuin hänen presidentinvaaleissa saamansa ääniosuus oli. Maan kaikissa departementeissa äänestettiin kuvernöörien mandaattien jatkumisesta. Oppositioon kuuluvien Santa Cruzin, Pandon, Benin ja Tarijan departementtien kuvernöörit ja Moralesin hallintoa tukevan Potosin kuvernööri saivat luottamuslauseen. Oruron, La Pazin ja Cochabamban osavaltioiden kuvernöörit eivät saaneet kansalta vahvistusta asemalleen. Nyt voimassa olevien säädösten mukaan pitää luottamusta vailla olevien kuvernöörien tilalle valita vaaleilla uudet henkilöt. Bolivialaiset voivat nyt sekä valita, nimittää että erottaa korkean tason virkamiehiä. Kansanäänestys onnistui toivotulla tavalla huolimatta Moralesia vastustavien oppositioryhmittymien boikotti- ja häirintäyrityksistä. Vaalien onnistuminen merkitsi luottamusta uudelle bolivialaiselle järjestelmälle sekä luottamuslausetta Evo Moralesille ja hänen tammikuussa 2006 käynnistämälleen uudistuspolitiikalle. Moralesin virkakausi jatkuu ja hänellä on nyt työrauha uudistuspolitiikan jatkamiseksi. Bolivian ulkoministeri David Choquehuanca kertoi, että kolmen sadan ulkomaisen vaalitarkkailijan läsnäolo takasi vaalien laillisuuden ja rehellisyyden.
Kun Bolivian kansanäänestyksen äänistä oli 13.8.2008 mennessä laskettu 84,60 %, oli presidentti Evo Moralesin ja varapresidentti Alvaro Garcia Lineran kannatus kasvanut aiemmasta 60 % 67,15 prosenttiin. Cochabamban departementin kuvernööri kieltäytyi aluksi jättämästä paikkaansa saatuaan kansanäänestyksessä epäluottamuslauseen, mutta hyväksyi kuitenkin lopulta kansan tahdon. Bolivialaiset valitsevat Cochabamban, La Pazin ja Oruron departementissa uudet kuvernöörit.
Bolivian opposition sisäinen hajaannus lisääntyi 4.3.2009, kun maan suurin oppositiopuolue, Santa Cruzin sosialidemokraattinen puolue (PODEMOS) ilmoitti irtautuvansa presidentti Evo Moralesin vastaisesta rintamasta. ”Kun laiva uppoaa, rotat jättävät laivan”, totesi Tarijan maakunnan kansanedustaja Wilmar Cardozo lehdistölle. Hän edustaa Tarijan PODEMOSta. Myös senaattori Jorge Aguilera sanoi, että hän ei enää ole lojaali entistä presidenttiä Jorge Quirogaa kohtaan ja ettei hän enää lähde mukaan opportunistiseen seikkailupolitiikkaan.
Bolivian pääkaupungissa La Pazissa ilmestyvä Cambio daily -päivälehden 7.6.2009 julkistaman tutkimuksen mukaan enemmistö bolivialaisista kannatti presidentti Evo Moralesin hallintoa. La Pazissa, Cochabambassa, Santa Cruzissa ja El Altossa suoritetut kyselytutkimukset osoittivat, että 54 % näiden suurten kaupunkien asukkaista antoi tukensa Evo Moralesin hallinnolle. Vastaava tutkimus v. 2008 antoi kannatuksen määräksi 48 %, joten Evo Moralesin kannatus on edelleen vahvistunut. Bolivialaiset arvostivat erityisesti Moralesin hallinnon lapsia ja lapsiperheitä hyödyttävää sosiaalipolitiikkaa sekä maan luonnonvarojen kansallistamista ja ylikansallisten energiayhtiöiden häätämistä tai saattamista Bolivian valtion valvontaan.
Myös Moralesin toukokuussa 2009 antamat työlainsäädäntöön liittyvät asetukset nostivat Moralesin kannatusta. Asetuksissa lyhennettiin työaikaa, parannettiin työturvallisuutta ja vahvistettiin ay-liikkeen yhteiskunnallista asemaa.
Moralesin johtama MAS-puolue ilmoitti 17.12.2009 Bolivian yleisvaalien tuloksen virallisen vahvistamisen jälkeen saaneensa enemmistön maan kongressin kumpaankin kamariin. Puolueen tiedottaja Jorge Silva kertoi, että MAS:illa on nyt kongressissa 26 senaattoria ja 89 paikkaa edustajainhuoneessa, eli kaksi kolmasosaa yhteensä 133 kansanedustajasta. Oppositiossa olevilla PPB-CN –puolue sai 10 senaattoria ja 36 edustajaa, UN-puolue kolme edustajaa ja AS-puolue vain kaksi paikkaa edustajainhuoneessa.
Boliviassa järjestettiin 4.4.2010 alue- ja paikallisvaalit, joita valvoi 123 virallista ulkomaista vaalitarkkailijaa. Tarkkailijoina oli mm. Amerikan valtioiden vaalitarkkailujärjestön ja YK:n edustajia. Tarkkailijat totesivat vaalien sujuneen rauhallisesti. Vaalit olivat rehelliset ja demokraattiset. Alustavien tulosten mukaan johtava MAS-puolue voitti vaalit kuudessa yhdeksästä departementista, La Pazissa, Orurossa, Cochabambassa, Potosissa, Chuquisacassa ja Pandossa. MAS-puolue sai lisäksi kymmenen pormestarin paikkaa keskeisissä Cochabamban, Cobijan ja El Alton kaupungeissa. Oppositio voitti tällä näkymällä vaalit Santa Cruzissa, Tarijassa ja Benissä.
Presidentti Evo Morales painotti vaalien olleen historiallinen voitto kaikille bolivialaisille. Hän sanoi, että helmikuussa 2009 voimaan astuneen uuden perustuslain mukaisesti toteutetut vaalit toivat nyt aidosti esille kansalaisten tahdon.
Maailman ekologiaa käsiteltiin 21.4.2010 Boliviassa alkaneessa ensimmäisessä kansainvälisessä ilmastonmuutos- ja Maan oikeuskonferenssissa. Kokouksessa oli mukana 20 000 edustajaa 136 maasta.
Bolivian presidentti Evo Morales sanoi avajaispuheessaan, että ihmiskunta on valinnan edessä: Joko se seuraa kapitalistista tietä, joka johtaa luonnon barbaarimaiseen tuhoamiseen tai elää harmoniassa luonnon kanssa.
Matti Laitinen
Ps. Kiitokset Kominformille vuosikausia jatkuneesta tiuhasta Bolivia-uutisoinnista.
Lähteet: GLW 1.6.–31.12.2007, CIA The World Factbook, http://boliviarising.blogspot.com, Wikipedia, www.jurist.law.pitt.edu, Herald Tribune 8.1.2008, APP 8.1.2008, www.evomorales.net, Prensa Latina, Reuters 31.8.2007, AP 28.8.2007, James Petras 13.2.2006, www.infoplease.com, Progreso Weekly, BBC: Timeline of Bolivia, Kominform v. 2007–2010, www.watchingamerica.com, ML:n omat artikkelit v. 2002–2010, Fidel Castro, Maailman taloudellinen ja yhteiskunnallinen kriisi, NYT, Evo Moralesin haastattelu: Yvonne Zimmermann, HYY julkaisusarja 1984 ja Che Guevara ja Bolivian sissit, Luis J. Gonzáles/Gustavo A. Sánchez Salazar, WSOY 1969, South American Union of Nations constitutive treaty Brasil 23.5.2008, Communitarian Socialism in Bolivia, Roger Burbach, CENSA.
tiistai 13. huhtikuuta 2010
YLETÖN VALLAN KESKITTÄMINEN LUO TEHOTTOMUUTTA JA EHKÄISEE AITOA KANSAN PÄÄTÄNTÄVALTAA
Artikkeli perustuu Hugo Chávezin yhtenä neuvonantajana työskentelevän Marta Harneckerin ZNetissä 21.1.2010 julkaisemaan artikkeliin, joka pohtii vallan hajauttamisen suhdetta sosialistisen yhteiskunnan toimivuuteen. Harneckerin toimenkuvana Venezuelassa ovat osallistuvaan demokratiaan liittyvät asiat.
Venezuelan yhdistynyt sosialistinen puolue (PSUV) ilmoittaa puolueohjelmassaan haluavansa edistää kansanvallan neuvostojen valtaan perustuvaa valtiorakennetta, jonka hallintaan työläiset, talonpojat, opiskelijat, kotiäidit, sivistyneistö, taitelijat, pientuottajat ja -yrittäjät kaupungeissa ja maaseudulla voivat osallistua demokraattisesti ja tasavertaisesti. Puolueen päämääränä on yhteisöllinen valtiososialismi.
Tämä toteutetaan purkamalla porvarillinen valtio ja korvaamalla se vallankumouksellisella valtiolla, joka perustuu työläis- ja kansanneuvostojen valtaan. Ajatuksena on ollut luoda osallistuvan demokratian perusyksikköinä toimivista yhteisöneuvostoista yhteisöneuvostojen liittoja, jotka voisivat lopulta syrjäyttää olemassa olevia valtio- ja hallintorakenteita. Yhteisöneuvostot harjoittavat jo nykyisin alueellista päätäntä- ja toimintavaltaa. (ML)
Antonio Gramscin mukaan: ”Yhteiskunta voi olla olemassa ainoastaan valtiona, joka on kaikkien oikeuksien ja velvollisuuksien lähde ja niiden kohde, kaiken yhteiskunnallisen toiminnan samansuuntaisuuden ja onnistumisen tae.” Valtiota tarvitaan edelleen myös sosialismissa. Kyse on paremminkin valtion luonteesta ja siinä vallitsevista omistussuhteista – ketä valtio palvelee ja kenen etuja sen olemassaolo suosii.
Ilman vallan hajauttamista ei ole olemassa kansan omaa päätäntävaltaa (MH)
”Kansan omasta asioiden ajosta tulee pelkkä iskulause, jos kansalle ei suoda mahdollisuutta tuoda julki omia mielipideteitään ja osallistua päätöksentekoon sitä itseä koskevissa asioissa (kuten asuinpaikka, työpaikat, koulutus ja intressiryhmät). Jos keskushallinto päättää kaikesta ja paikalliselle aloitteellisuudelle ei suoda sijaa, valtiosta muodostuu este tai kuten Marx toteaa: ”se estää yhteiskunnan vapaan liikkeen.” (Kansalaissota Ranskassa)1
István Mészáros pohtii, että ylenpalttinen vallan keskittäminen Neuvostovaltiossa johti tosiasiallisesti siihen, että neuvostoilta ja tehdasneuvostoilta riistettiin kaikki olennainen valta. 2 Meidän ei pitäisi yllättyä hänen osoittaessaan yhtenä tavoitteena NL:ssa olleen ” toteuttaa aitoa itsehallintoa ja vallan hajautusta päätöksenteossa. Oppositiossa keskitys ja vallan keskittäminen eivät voi toimia ilman byrokratiaa.”3
Vallan hajauttaminen ja kansan omien etujen ajamisen välinen suhde on yksi keskeisimpiä teemoja 21. vuosisadan sosialismissa ja meidän olisi syytä pitää se mielessä. On kuitenkin olemassa näkökulmia, joista pitäisi keskustella kuten byrokratian ja vallan keskittämisen suhteesta.”
Hajauttaminen – vastamyrkkyä byrokratialle (MH)
”Ilmeisesti tämä ei ollut Leninin ajatus. Hän suhteutti byrokratian ilmiönä kapitalistisen valtion perinnöksi. Kuollessaan hän oli huolissaan ”byrokraattisesta paiseesta”, joka vaikutti valtiokoneistossa. 4. Yhdessä viimeisemmissä kirjoituksissaan hän painotti, ”meidän valtiokoneistomme on varteenotettava jäänne menneisyydestä ja sen on läpikäytävä rankasti vaikeita muu-toksia.” 5 Muutamaa päivää aikaisemmin hän oli kuvaillut sitä porvarilliseksi ja tsaristiseksi sekasotkuksi.” 6
Selventävä lisäys (ML)
Selventävänä lisäyksenä Marta Harneckerin havaintoihin ja liian äkkinäisten johtopäätösten välttämiseksi, on syytä sallia Leninin puolustaa itseään:”Valtiokoneistomme on suurimmalta osaltaan entisyyden perua ja jossain määrin tuntuvia muutoksia siinä on tehty vähiten. Siihen on siloiteltu vain hieman pintaväriä, mutta muussa suhteessa se on mitä tyypillisin vanha jäännös vanhasta valtiokoneistostamme. Ja nyt, löytääksemme keinon, jolla sen voisi toden teolla uusia, meidän on mielestäni turvauduttava kansalaissotamme antamaan kokemukseen.”7 Lenin ehdotti ratkaisuksi mm. puolueen keskuskomitean täysistuntojen muuttamista korkeimmiksi puoluekonferensseiksi, jotka kokoontuvat joka toinen kuukausi ja vallan hajauttamiseksi keskuskontrollikomission jäsenmäärän lisäämistä 75–100 jäsenellä. Lenin palasi aiheeseen 29.12.1922 seuraavasti: ”Jos keskuskomitean jäsenmäärää lisätään asian vaativalla tavalla ja nämä jäsenet opettelevat vuodesta toiseen johtamaan valtiota tällaisten pätevien spesialistien ja kaikilla aloilla hyvin auktoriteettisten työläis- ja talonpoikaisinspektion jäsenten avustamina, niin luulen, että silloin me ratkaisemme onnistuneesti tämän tehtävän, mitä emme ole onnistuneet tekemään niin pitkään aikaan.”8
Lenin ja byrokratia (MH)
Marta Harneckerin mukaan Lenin päätyi viimeisessä työssään (Ammattiliittojen rooli) tammikuussa 1922 niin pitkälle, että hän totesi, ettei lakkotaistelua voida ikinä kieltää. Hän tarjosi sitä käytettäväksi proletaarisen valtion hairahduksia vastaan. ”Kapitalismin aikana lakkotaistelun lopullisena tavoitteena on valtiokoneiston murskaaminen, kyseessä olevan luokkavaltiovallan kukistaminen. Mutta siirtymäkauden proletaarisessa valtiossa, jollainen on meidän valtiomme, työväenluokan kaikkien esiintymisten lopullisena tavoitteena voi olla vain proletaarisen valtion ja proletaarisen luokkavaltiovallan lujittaminen siten, että taistellaan tämän valtion byrokraattisia vääristelyjä, sen virheitä ja heikkouksia vastaan, sen valvonnasta pois pyrkivien kapitalistien ahneita luokkapyyteitä vastaan jne…9
Marta Harneckerin mukaan Lenin ajatteli neuvostovaltion byrokraattisten vääristymien olevan menneisyyden painolastia ja olleen väärässä tässä asiassa. Tämän vuoksi hän ei löytänyt oikeaa lääkettä tähän sairauteen. ”Kuten ymmärrän, byrokratian syiden alleviivaaminen ja vielä tärkeämpää kuin menneisyyden perintö, oli vallan yletön keskittyminen Neuvostoliitossa. Me tiedämme varsin hyvin, mitä seurasi, kun eivät ainoastaan strategiset päätökset vaan lähes kaikki päätökset tehtiin keskitetysti. Papereita lähetettiin ympäriinsä, loputonta juoksemista, hitautta päätöksenteossa ja valvonnan puutetta…”
Neuvostoliitossa harjoitettiin uutta talouspolitiikkaa v. 1920–28 (ML)
Mielestäni Marta Harneckerin väite ei pidä täysin paikkansa Leninin suhteen, koska tämä pyrki viimeisinä elinvuosinaan v. 1922–24 vallan hajauttamiseen. Väite todentuu paremmin Leninin kuoleman jälkeisessä Neuvostoliitossa ja etenkin Josef Stalinin valtakaudella. Vuonna 1922 Neuvostoliitossa harjoitettiin ns. uutta talouspolitiikkaa (NEP). Tuolloin maassa sallittiin rakenteilla olevan sosialismin ja elpymään pyrkivän kapitalismin välinen kilpailu, jotta monimiljoonaisen talonpoikaiston tarpeet voitaisiin tyydyttää markkinoiden avulla. Tuotantovälinen valtaosa jäi silti edelleen proletaarisen valtion käsiin. Bolsevikit eivät myöskään unohtaneet työn ja pääoman välisen ristiriidan olemassaoloa. Ay-liikkeen tehtäväksi asetettiin työläisten luokkaetujen puolustaminen taistelussa pääomaa vastaan sekä valtion byrokratian tekemien virheiden oikaisu. Leninin käsityksen mukaan luokkataistelu jatkuu niin kauan kuin yhteiskuntaluokkia on olemassa. Siirtymäkaudella kapitalismista sosialismiin käydään edelleenkin sosiaalista, taloudellista, poliittista ja ideologista luokkataistelua. Bolivaarisessa Venezuelassa on havaittavissa samanlaisia siirtymäkauden piirteitä kuin nuoressa neuvostovaltiossa. Kiinassa on sovellettu viime vuosina myös tuloksekkaasti NEP-ajattelua maan talonpoikaiston aseman kohentamisessa.
Keskushallinto ei voi kontrolloida kaikkea – vain yhteiskunnallinen valvonta voi ehkäistä korruptiota (MH)
”Yksi tärkeimpiä opetuksia saatiin, kun Fidel asettamia tavoitteita Kuuban v. 1970 sokerisadolle ei saavutettukaan. Samalla ymmärrettiin, että sosialistisen valtion on mahdotonta hallita keskitetysti kaikkea etenkin niin alikehittyneessä maassa kuin Kuubassa. 10Tämän vuoksi tarvitaan valtion toimien suhteen kansan valvontaa. Näin varmistetaan valtion tehokkaampi toiminta. Fidel Castro totesi 26.7.1970 pitämässään puheessaan asian seuraavasti: ”Vallankumousprosessi itsessään on osoittanut yhtä hyvin byrokratiasta kuin hallintomenetelmistä johtuvat ongelmat.”11
Sen jälkeen, kun Kuubassa oli osoitettu ne virheet, jotka oli tehty samaistettaessa puolue valtiohallintoon ja sallittaessa tämän vuoksi joukkojärjestöjen heikentyä, Fidel painotti kansan roolia päätöksenteossa ja ongelmien ratkaisussa.”
”Kuvitelkaa korttelileipomoa, joka tuottaa leipää kaikille lähistöllä asuville ihmisille ja hallintokoneistoa, joka valvoo sen toimintaa. Kuinka hallitus kontrolloi leipomoa? Kuinka ihmiset eivät voisi välittää, miten leipomo toimisi? Kuinka he eivät voisi piitata siitä, onko sen hallinto hyvä vai huono? Kuinka he eivät voisi välittää, olisiko kansalla etuoikeuksia vai eikö olisi; esiintyisikö laiminlyöntejä vai eikö esiintyisi? Välittäisivätkö he, kuinka heitä palvellaan? Välittäisivätkö he puhtaus- ja tuotanto-ongelmista, poissaoloista sekä tavaran laadusta ja määrästä? On mahdotonta olla välittämättä!
Voiko kukaan keksiä tehokkaampaa tapaa valvoa leipomoa kuin ihmisjoukot itse? Onko olemassa muuta tarkastusmenettelyä? Ei ole.”
Tällaisia ajatuksia kirjattiin Kuuban uuteen perustuslakiin v. 1976 (MH)
”Uusi poliittinen malli esitti valtion toimista niin usean kuin mahdollista hajautettavaksi kunnalliselle tasolle. Vaikka näiden instituutioiden täytyi olla alisteisia niiden yläpuolella oleville elimille, ne voisivat toimia autonomisesti lakien ja säännösten puitteissa eikä niiden pitäisi alistua niiden yläpuolella olevien elimien rajoittavaan ohjaukseen.”
”Ajan myötä kokemus osoitti, että oli välttämätöntä hajauttaa maan hallintoa vielä enemmän ja tämän vuoksi perustettiin v. 1990 Havannassa Kansan Neuvosto -instituutio. Tämä oli hallituksen elin, joka työskenteli kuntaa pienemmillä alueilla. Sen tavoitteena oli kohentaa hallinnon valvontaa ja löytää keinoja, joilla kaikki yhteisöjen jäsenet voisivat osallistua omien ongelmiensa ratkaisuun. Jésus Garcian mukaan ideana oli tuoda hallituksen nimittämä elin vahvasti mukaan kaupunginosan tasolle organisoimaan yhteisön ongelmien ratkaisemista.13
Epäonneksi Kuubaa kaksi vuosikymmentä vaivanneet suuret taloudelliset vaikeudet asettivat valtavia rajoituksia käytettäville resursseille ja kansan osallistumispyrkimyksille. Popular Poderin (Kansan Valta) kaaderit alkoivat palaa loppuun ja he uupuivat. Ihmiset menettivät luottamuksensa ja osallistuminen hiipui sekä muuttui lähinnä muodolliseksi. Nämä ja muut syyt merkitsivät sitä, että henkevästi ja luovasti käynnistynyt Popular Poder, alkoi menettää vaikutusvaltaansa.”
Marx järkeili, että kaikki mikä voidaan hajauttaa, täytyy hajauttaa (MH)
”Historiallinen kokemus on vakuuttanut minulle yhä enemmän, että vallan hajauttaminen on paras ase taistellessa virkavaltaisuutta vastaan. Se tuo hallinnon lähemmäksi kansaa ja suo heidän harjoittaa yhteiskunnallista valvontaa valtiokoneiston suhteen. Jaan Marxin kanssa mielipiteen siitä, että on välttämätöntä hajauttaa kaikki valta, mikä on hajautettavissa ja pitää keskushallinnon toimina ainoastaan ne tehtävät, joita ei kyetä suorittamaan paikallisella tasolla.”
Artikkelissaan Kansalaissota Ranskassa Marx sanoi: ”Kommuunijärjestelmän vakiinnuttua Pariisissa ja muissa pienemmissä keskuksissa entinen keskitetty hallitusvalta olisi myös maaseudulla joutunut väistymään tuottajien itsehallinnon tieltä.”14
Keskushallinto ei ole heikentynyt – se on vahvistunut (MH)
”Niitä muutamia mutta tärkeitä funktioita, joita edelleenkin tulisi jäämään keskushallitukselle, ei pitänyt lakkauttaa, kuten tarkoituksellisesti on väitetty väärin, vaan antaa kommuunien, ts. hyvin vastuuvelvollisten virkamiesten hoidettaviksi. Kansakunnan yhtenäisyys ei tulisi rikkoutumaan, vaan päinvastoin järjestymään tämän kommuunijärjestelmän avulla; kansakunnan yhtenäisyys tulisi toteutetuksi siten, että hävitetään entinen valtiovalta, joka uskotteli olevansa tuon yhtenäisyyden olennoituma, mutta samalla tahtoi olla kansakunnasta riippumaton ja sen yläpuolella. Tämä valtiovalta oli kuitenkin vain loiskasvannainen kansakunnan ruumiissa.”15
”Tietenkin tällainen vallan hajauttaminen täytyisi suorittaa solidaarisuuden hengessä. Kunkin hajautetun toimialan olisi koettava olevansa osa kansallista kokonaisuutta sekä olemaan myös halukas luovuttamaan omia voimavarojaan voimistaakseen kehitystä niillä toimialueilla, joilla ilmenee eniten puutteita. Keskushallinnon yksi tärkeimmistä rooleista on juuri tämä. Se panee toimeen kansallisten voimavarojen uusjakoprosessin heikompien alueiden suojelemiseksi ja niiden kehityksen helpottamiseksi.”
Marta Harneckerin kuvaileman vallan ”desentralisaation tavoitteina ovat kansallisvaltion perustana olevien yhteisöjen ja alueellisten yksiköiden aseman vahvistaminen. Tosiasiallisesti se auttaa myös keskushallinnon vahvistamisessa, joka on perusväline puolustaessamme itsenäisyyttämme ja johtaessamme maatamme kohti sellaista uutta yhteiskuntaa, jonka me itse haluamme rakentaa.” 16
Loppuhuomioita (ML)
Demokratia eli kansanvalta on vallankäytön muoto, jonka sisällön ja toteutustavan määrittelee sitä toteuttavan yhteiskuntajärjestelmän luonne ja tuotantotapa. Sillä kenellä on käsissään yhteiskunnan taloudellinen valta ja siihen ankkuroitu poliittinen valta, on viime kädessä hallussaan myös todellinen valta yhteiskunnassa. Nähdäkseni tämä asia pätee kaikissa valtiomuodoissa. Mielestäni vallan hajauttaminen on olennainen seikka yhteiskunnan demokraattisuuden ja toimivuuden kannalta, koska valta voi ilmetä yhteiskunnassa vastustuksen murtamisena, toimintavaihtoehtojen rajoittamisena, suostuttelujärjestelmänä sekä vallan muuttumisena laissa kirjatuksi oikeudeksi ja tottelemisen ehdottomaksi velvollisuudeksi. Ihmiskunnalla on kollektiivisessa kokemuskentässään karvaita kokemuksia vallan keskittymisen seurauksista.
Yhteisöllisen vallan kasvattaminen on ollut yksi tärkeimmistä bolivaarisen vallankumouksen moottoreista. Vallankumous vahvistaa sosialismin merkitystä globaalina yhteiskunnallisena vaihtoehtona, jos se kykenee korvaamaan kapitalismissa esiintyvän edustuksellisen demokratian osallistuvalla demokratialla.
Suomennos, kommentit ja toimitus: Matti Laitinen
Lähde: Marta Harnecker, Excessive Centralization Creates Inefficiency and Prevents Authentic Popular Protagonism, ZNet 21.1.2010
Chileläinen psykologi, toimittaja ja kirjailija Marta Harnecker on työskennellyt aikaisemmin Investigaciones Memoria Popular Latinoamericana –keskuksen (MEPLA) johtajana Havannassa. Hän on tutkinut pitkään kansanliikkeiden historiaa Latinalaisessa Amerikassa. Ennen Kuubaan tuloaan hän työskenteli v. 1970–73 Salvador Allenden hallintokaudella Chilen opetusministeriössä. Hän on asunut Venezuelassa jo useita vuosia. Hän toimii neuvonantajana maan sosiaalisen kehityksen ja osallistumisen ministeriössä. (ML)
Lähdeviitteet
1 Marx, Kansalaissota Ranskassa, Marx-Engels Valitut teokset osa 2, s. 180–220.
2 István Mészáros, Beyond Capital, Monthly Review Press, New York, 1995. s. 906
3 Meszáros, ibid., s. 703.
4 VKP (b):n X edustajakokous, Lenin Teokset 32. s. 179
5 Miten meidän olisi uudelleenjärjestettävä työläis- ja talonpoikaisinspektio, Lenin Teokset 33. s. 471
6 Kansallisuuksia eli autonomisointia koskevasta kysymyksestä, Lenin Teokset 35. s. 583–89
7 Miten meidän olisi uudelleenjärjestettävä työläis- ja talonpoikaisinspektio, Lenin Teokset 33. s. 471
8 Keskuskomitean jäsenmäärän lisäämistä koskevaan osaan, Lenin Teokset 36. s. 581
9 Ammattiyhdistysten merkitys ja tehtävät uuden talouspolitiikan aikana, Lenin Teokset 33. s.168–71
10 Cuba, Dictatorship or Democracy? 1979,
11 Fidel Castro, puhe Vallankumouksen puolustuskomiteoiden 10-vuotisjuhlassa, 28.9.1970.
12 Raúl Castro, luento Matanzasin Popular Poderin kokouksessa, 22.8.1974.
13 Jesús García, Cinco tesis sobre los consejos populares, Revista Cubana de Ciencias Sociales, No5, La Habana, 2000.
14 Marx, Kansalaissota Ranskassa, Marx-Engels Valitut teokset osa 2, s. 198.
15 Ibid.
16 Marta Harnecker (ed.,) La descentralización ¿fortalece o debilita el estado nacional (Heikentääkö vai vahvistaako hajauttaminen kansallisvaltiota), 23–24.9.2008 Centro Internacional Miranda.
Artikkeli perustuu Hugo Chávezin yhtenä neuvonantajana työskentelevän Marta Harneckerin ZNetissä 21.1.2010 julkaisemaan artikkeliin, joka pohtii vallan hajauttamisen suhdetta sosialistisen yhteiskunnan toimivuuteen. Harneckerin toimenkuvana Venezuelassa ovat osallistuvaan demokratiaan liittyvät asiat.
Venezuelan yhdistynyt sosialistinen puolue (PSUV) ilmoittaa puolueohjelmassaan haluavansa edistää kansanvallan neuvostojen valtaan perustuvaa valtiorakennetta, jonka hallintaan työläiset, talonpojat, opiskelijat, kotiäidit, sivistyneistö, taitelijat, pientuottajat ja -yrittäjät kaupungeissa ja maaseudulla voivat osallistua demokraattisesti ja tasavertaisesti. Puolueen päämääränä on yhteisöllinen valtiososialismi.
Tämä toteutetaan purkamalla porvarillinen valtio ja korvaamalla se vallankumouksellisella valtiolla, joka perustuu työläis- ja kansanneuvostojen valtaan. Ajatuksena on ollut luoda osallistuvan demokratian perusyksikköinä toimivista yhteisöneuvostoista yhteisöneuvostojen liittoja, jotka voisivat lopulta syrjäyttää olemassa olevia valtio- ja hallintorakenteita. Yhteisöneuvostot harjoittavat jo nykyisin alueellista päätäntä- ja toimintavaltaa. (ML)
Antonio Gramscin mukaan: ”Yhteiskunta voi olla olemassa ainoastaan valtiona, joka on kaikkien oikeuksien ja velvollisuuksien lähde ja niiden kohde, kaiken yhteiskunnallisen toiminnan samansuuntaisuuden ja onnistumisen tae.” Valtiota tarvitaan edelleen myös sosialismissa. Kyse on paremminkin valtion luonteesta ja siinä vallitsevista omistussuhteista – ketä valtio palvelee ja kenen etuja sen olemassaolo suosii.
Ilman vallan hajauttamista ei ole olemassa kansan omaa päätäntävaltaa (MH)
”Kansan omasta asioiden ajosta tulee pelkkä iskulause, jos kansalle ei suoda mahdollisuutta tuoda julki omia mielipideteitään ja osallistua päätöksentekoon sitä itseä koskevissa asioissa (kuten asuinpaikka, työpaikat, koulutus ja intressiryhmät). Jos keskushallinto päättää kaikesta ja paikalliselle aloitteellisuudelle ei suoda sijaa, valtiosta muodostuu este tai kuten Marx toteaa: ”se estää yhteiskunnan vapaan liikkeen.” (Kansalaissota Ranskassa)1
István Mészáros pohtii, että ylenpalttinen vallan keskittäminen Neuvostovaltiossa johti tosiasiallisesti siihen, että neuvostoilta ja tehdasneuvostoilta riistettiin kaikki olennainen valta. 2 Meidän ei pitäisi yllättyä hänen osoittaessaan yhtenä tavoitteena NL:ssa olleen ” toteuttaa aitoa itsehallintoa ja vallan hajautusta päätöksenteossa. Oppositiossa keskitys ja vallan keskittäminen eivät voi toimia ilman byrokratiaa.”3
Vallan hajauttaminen ja kansan omien etujen ajamisen välinen suhde on yksi keskeisimpiä teemoja 21. vuosisadan sosialismissa ja meidän olisi syytä pitää se mielessä. On kuitenkin olemassa näkökulmia, joista pitäisi keskustella kuten byrokratian ja vallan keskittämisen suhteesta.”
Hajauttaminen – vastamyrkkyä byrokratialle (MH)
”Ilmeisesti tämä ei ollut Leninin ajatus. Hän suhteutti byrokratian ilmiönä kapitalistisen valtion perinnöksi. Kuollessaan hän oli huolissaan ”byrokraattisesta paiseesta”, joka vaikutti valtiokoneistossa. 4. Yhdessä viimeisemmissä kirjoituksissaan hän painotti, ”meidän valtiokoneistomme on varteenotettava jäänne menneisyydestä ja sen on läpikäytävä rankasti vaikeita muu-toksia.” 5 Muutamaa päivää aikaisemmin hän oli kuvaillut sitä porvarilliseksi ja tsaristiseksi sekasotkuksi.” 6
Selventävä lisäys (ML)
Selventävänä lisäyksenä Marta Harneckerin havaintoihin ja liian äkkinäisten johtopäätösten välttämiseksi, on syytä sallia Leninin puolustaa itseään:”Valtiokoneistomme on suurimmalta osaltaan entisyyden perua ja jossain määrin tuntuvia muutoksia siinä on tehty vähiten. Siihen on siloiteltu vain hieman pintaväriä, mutta muussa suhteessa se on mitä tyypillisin vanha jäännös vanhasta valtiokoneistostamme. Ja nyt, löytääksemme keinon, jolla sen voisi toden teolla uusia, meidän on mielestäni turvauduttava kansalaissotamme antamaan kokemukseen.”7 Lenin ehdotti ratkaisuksi mm. puolueen keskuskomitean täysistuntojen muuttamista korkeimmiksi puoluekonferensseiksi, jotka kokoontuvat joka toinen kuukausi ja vallan hajauttamiseksi keskuskontrollikomission jäsenmäärän lisäämistä 75–100 jäsenellä. Lenin palasi aiheeseen 29.12.1922 seuraavasti: ”Jos keskuskomitean jäsenmäärää lisätään asian vaativalla tavalla ja nämä jäsenet opettelevat vuodesta toiseen johtamaan valtiota tällaisten pätevien spesialistien ja kaikilla aloilla hyvin auktoriteettisten työläis- ja talonpoikaisinspektion jäsenten avustamina, niin luulen, että silloin me ratkaisemme onnistuneesti tämän tehtävän, mitä emme ole onnistuneet tekemään niin pitkään aikaan.”8
Lenin ja byrokratia (MH)
Marta Harneckerin mukaan Lenin päätyi viimeisessä työssään (Ammattiliittojen rooli) tammikuussa 1922 niin pitkälle, että hän totesi, ettei lakkotaistelua voida ikinä kieltää. Hän tarjosi sitä käytettäväksi proletaarisen valtion hairahduksia vastaan. ”Kapitalismin aikana lakkotaistelun lopullisena tavoitteena on valtiokoneiston murskaaminen, kyseessä olevan luokkavaltiovallan kukistaminen. Mutta siirtymäkauden proletaarisessa valtiossa, jollainen on meidän valtiomme, työväenluokan kaikkien esiintymisten lopullisena tavoitteena voi olla vain proletaarisen valtion ja proletaarisen luokkavaltiovallan lujittaminen siten, että taistellaan tämän valtion byrokraattisia vääristelyjä, sen virheitä ja heikkouksia vastaan, sen valvonnasta pois pyrkivien kapitalistien ahneita luokkapyyteitä vastaan jne…9
Marta Harneckerin mukaan Lenin ajatteli neuvostovaltion byrokraattisten vääristymien olevan menneisyyden painolastia ja olleen väärässä tässä asiassa. Tämän vuoksi hän ei löytänyt oikeaa lääkettä tähän sairauteen. ”Kuten ymmärrän, byrokratian syiden alleviivaaminen ja vielä tärkeämpää kuin menneisyyden perintö, oli vallan yletön keskittyminen Neuvostoliitossa. Me tiedämme varsin hyvin, mitä seurasi, kun eivät ainoastaan strategiset päätökset vaan lähes kaikki päätökset tehtiin keskitetysti. Papereita lähetettiin ympäriinsä, loputonta juoksemista, hitautta päätöksenteossa ja valvonnan puutetta…”
Neuvostoliitossa harjoitettiin uutta talouspolitiikkaa v. 1920–28 (ML)
Mielestäni Marta Harneckerin väite ei pidä täysin paikkansa Leninin suhteen, koska tämä pyrki viimeisinä elinvuosinaan v. 1922–24 vallan hajauttamiseen. Väite todentuu paremmin Leninin kuoleman jälkeisessä Neuvostoliitossa ja etenkin Josef Stalinin valtakaudella. Vuonna 1922 Neuvostoliitossa harjoitettiin ns. uutta talouspolitiikkaa (NEP). Tuolloin maassa sallittiin rakenteilla olevan sosialismin ja elpymään pyrkivän kapitalismin välinen kilpailu, jotta monimiljoonaisen talonpoikaiston tarpeet voitaisiin tyydyttää markkinoiden avulla. Tuotantovälinen valtaosa jäi silti edelleen proletaarisen valtion käsiin. Bolsevikit eivät myöskään unohtaneet työn ja pääoman välisen ristiriidan olemassaoloa. Ay-liikkeen tehtäväksi asetettiin työläisten luokkaetujen puolustaminen taistelussa pääomaa vastaan sekä valtion byrokratian tekemien virheiden oikaisu. Leninin käsityksen mukaan luokkataistelu jatkuu niin kauan kuin yhteiskuntaluokkia on olemassa. Siirtymäkaudella kapitalismista sosialismiin käydään edelleenkin sosiaalista, taloudellista, poliittista ja ideologista luokkataistelua. Bolivaarisessa Venezuelassa on havaittavissa samanlaisia siirtymäkauden piirteitä kuin nuoressa neuvostovaltiossa. Kiinassa on sovellettu viime vuosina myös tuloksekkaasti NEP-ajattelua maan talonpoikaiston aseman kohentamisessa.
Keskushallinto ei voi kontrolloida kaikkea – vain yhteiskunnallinen valvonta voi ehkäistä korruptiota (MH)
”Yksi tärkeimpiä opetuksia saatiin, kun Fidel asettamia tavoitteita Kuuban v. 1970 sokerisadolle ei saavutettukaan. Samalla ymmärrettiin, että sosialistisen valtion on mahdotonta hallita keskitetysti kaikkea etenkin niin alikehittyneessä maassa kuin Kuubassa. 10Tämän vuoksi tarvitaan valtion toimien suhteen kansan valvontaa. Näin varmistetaan valtion tehokkaampi toiminta. Fidel Castro totesi 26.7.1970 pitämässään puheessaan asian seuraavasti: ”Vallankumousprosessi itsessään on osoittanut yhtä hyvin byrokratiasta kuin hallintomenetelmistä johtuvat ongelmat.”11
Sen jälkeen, kun Kuubassa oli osoitettu ne virheet, jotka oli tehty samaistettaessa puolue valtiohallintoon ja sallittaessa tämän vuoksi joukkojärjestöjen heikentyä, Fidel painotti kansan roolia päätöksenteossa ja ongelmien ratkaisussa.”
”Kuvitelkaa korttelileipomoa, joka tuottaa leipää kaikille lähistöllä asuville ihmisille ja hallintokoneistoa, joka valvoo sen toimintaa. Kuinka hallitus kontrolloi leipomoa? Kuinka ihmiset eivät voisi välittää, miten leipomo toimisi? Kuinka he eivät voisi piitata siitä, onko sen hallinto hyvä vai huono? Kuinka he eivät voisi välittää, olisiko kansalla etuoikeuksia vai eikö olisi; esiintyisikö laiminlyöntejä vai eikö esiintyisi? Välittäisivätkö he, kuinka heitä palvellaan? Välittäisivätkö he puhtaus- ja tuotanto-ongelmista, poissaoloista sekä tavaran laadusta ja määrästä? On mahdotonta olla välittämättä!
Voiko kukaan keksiä tehokkaampaa tapaa valvoa leipomoa kuin ihmisjoukot itse? Onko olemassa muuta tarkastusmenettelyä? Ei ole.”
Tällaisia ajatuksia kirjattiin Kuuban uuteen perustuslakiin v. 1976 (MH)
”Uusi poliittinen malli esitti valtion toimista niin usean kuin mahdollista hajautettavaksi kunnalliselle tasolle. Vaikka näiden instituutioiden täytyi olla alisteisia niiden yläpuolella oleville elimille, ne voisivat toimia autonomisesti lakien ja säännösten puitteissa eikä niiden pitäisi alistua niiden yläpuolella olevien elimien rajoittavaan ohjaukseen.”
”Ajan myötä kokemus osoitti, että oli välttämätöntä hajauttaa maan hallintoa vielä enemmän ja tämän vuoksi perustettiin v. 1990 Havannassa Kansan Neuvosto -instituutio. Tämä oli hallituksen elin, joka työskenteli kuntaa pienemmillä alueilla. Sen tavoitteena oli kohentaa hallinnon valvontaa ja löytää keinoja, joilla kaikki yhteisöjen jäsenet voisivat osallistua omien ongelmiensa ratkaisuun. Jésus Garcian mukaan ideana oli tuoda hallituksen nimittämä elin vahvasti mukaan kaupunginosan tasolle organisoimaan yhteisön ongelmien ratkaisemista.13
Epäonneksi Kuubaa kaksi vuosikymmentä vaivanneet suuret taloudelliset vaikeudet asettivat valtavia rajoituksia käytettäville resursseille ja kansan osallistumispyrkimyksille. Popular Poderin (Kansan Valta) kaaderit alkoivat palaa loppuun ja he uupuivat. Ihmiset menettivät luottamuksensa ja osallistuminen hiipui sekä muuttui lähinnä muodolliseksi. Nämä ja muut syyt merkitsivät sitä, että henkevästi ja luovasti käynnistynyt Popular Poder, alkoi menettää vaikutusvaltaansa.”
Marx järkeili, että kaikki mikä voidaan hajauttaa, täytyy hajauttaa (MH)
”Historiallinen kokemus on vakuuttanut minulle yhä enemmän, että vallan hajauttaminen on paras ase taistellessa virkavaltaisuutta vastaan. Se tuo hallinnon lähemmäksi kansaa ja suo heidän harjoittaa yhteiskunnallista valvontaa valtiokoneiston suhteen. Jaan Marxin kanssa mielipiteen siitä, että on välttämätöntä hajauttaa kaikki valta, mikä on hajautettavissa ja pitää keskushallinnon toimina ainoastaan ne tehtävät, joita ei kyetä suorittamaan paikallisella tasolla.”
Artikkelissaan Kansalaissota Ranskassa Marx sanoi: ”Kommuunijärjestelmän vakiinnuttua Pariisissa ja muissa pienemmissä keskuksissa entinen keskitetty hallitusvalta olisi myös maaseudulla joutunut väistymään tuottajien itsehallinnon tieltä.”14
Keskushallinto ei ole heikentynyt – se on vahvistunut (MH)
”Niitä muutamia mutta tärkeitä funktioita, joita edelleenkin tulisi jäämään keskushallitukselle, ei pitänyt lakkauttaa, kuten tarkoituksellisesti on väitetty väärin, vaan antaa kommuunien, ts. hyvin vastuuvelvollisten virkamiesten hoidettaviksi. Kansakunnan yhtenäisyys ei tulisi rikkoutumaan, vaan päinvastoin järjestymään tämän kommuunijärjestelmän avulla; kansakunnan yhtenäisyys tulisi toteutetuksi siten, että hävitetään entinen valtiovalta, joka uskotteli olevansa tuon yhtenäisyyden olennoituma, mutta samalla tahtoi olla kansakunnasta riippumaton ja sen yläpuolella. Tämä valtiovalta oli kuitenkin vain loiskasvannainen kansakunnan ruumiissa.”15
”Tietenkin tällainen vallan hajauttaminen täytyisi suorittaa solidaarisuuden hengessä. Kunkin hajautetun toimialan olisi koettava olevansa osa kansallista kokonaisuutta sekä olemaan myös halukas luovuttamaan omia voimavarojaan voimistaakseen kehitystä niillä toimialueilla, joilla ilmenee eniten puutteita. Keskushallinnon yksi tärkeimmistä rooleista on juuri tämä. Se panee toimeen kansallisten voimavarojen uusjakoprosessin heikompien alueiden suojelemiseksi ja niiden kehityksen helpottamiseksi.”
Marta Harneckerin kuvaileman vallan ”desentralisaation tavoitteina ovat kansallisvaltion perustana olevien yhteisöjen ja alueellisten yksiköiden aseman vahvistaminen. Tosiasiallisesti se auttaa myös keskushallinnon vahvistamisessa, joka on perusväline puolustaessamme itsenäisyyttämme ja johtaessamme maatamme kohti sellaista uutta yhteiskuntaa, jonka me itse haluamme rakentaa.” 16
Loppuhuomioita (ML)
Demokratia eli kansanvalta on vallankäytön muoto, jonka sisällön ja toteutustavan määrittelee sitä toteuttavan yhteiskuntajärjestelmän luonne ja tuotantotapa. Sillä kenellä on käsissään yhteiskunnan taloudellinen valta ja siihen ankkuroitu poliittinen valta, on viime kädessä hallussaan myös todellinen valta yhteiskunnassa. Nähdäkseni tämä asia pätee kaikissa valtiomuodoissa. Mielestäni vallan hajauttaminen on olennainen seikka yhteiskunnan demokraattisuuden ja toimivuuden kannalta, koska valta voi ilmetä yhteiskunnassa vastustuksen murtamisena, toimintavaihtoehtojen rajoittamisena, suostuttelujärjestelmänä sekä vallan muuttumisena laissa kirjatuksi oikeudeksi ja tottelemisen ehdottomaksi velvollisuudeksi. Ihmiskunnalla on kollektiivisessa kokemuskentässään karvaita kokemuksia vallan keskittymisen seurauksista.
Yhteisöllisen vallan kasvattaminen on ollut yksi tärkeimmistä bolivaarisen vallankumouksen moottoreista. Vallankumous vahvistaa sosialismin merkitystä globaalina yhteiskunnallisena vaihtoehtona, jos se kykenee korvaamaan kapitalismissa esiintyvän edustuksellisen demokratian osallistuvalla demokratialla.
Suomennos, kommentit ja toimitus: Matti Laitinen
Lähde: Marta Harnecker, Excessive Centralization Creates Inefficiency and Prevents Authentic Popular Protagonism, ZNet 21.1.2010
Chileläinen psykologi, toimittaja ja kirjailija Marta Harnecker on työskennellyt aikaisemmin Investigaciones Memoria Popular Latinoamericana –keskuksen (MEPLA) johtajana Havannassa. Hän on tutkinut pitkään kansanliikkeiden historiaa Latinalaisessa Amerikassa. Ennen Kuubaan tuloaan hän työskenteli v. 1970–73 Salvador Allenden hallintokaudella Chilen opetusministeriössä. Hän on asunut Venezuelassa jo useita vuosia. Hän toimii neuvonantajana maan sosiaalisen kehityksen ja osallistumisen ministeriössä. (ML)
Lähdeviitteet
1 Marx, Kansalaissota Ranskassa, Marx-Engels Valitut teokset osa 2, s. 180–220.
2 István Mészáros, Beyond Capital, Monthly Review Press, New York, 1995. s. 906
3 Meszáros, ibid., s. 703.
4 VKP (b):n X edustajakokous, Lenin Teokset 32. s. 179
5 Miten meidän olisi uudelleenjärjestettävä työläis- ja talonpoikaisinspektio, Lenin Teokset 33. s. 471
6 Kansallisuuksia eli autonomisointia koskevasta kysymyksestä, Lenin Teokset 35. s. 583–89
7 Miten meidän olisi uudelleenjärjestettävä työläis- ja talonpoikaisinspektio, Lenin Teokset 33. s. 471
8 Keskuskomitean jäsenmäärän lisäämistä koskevaan osaan, Lenin Teokset 36. s. 581
9 Ammattiyhdistysten merkitys ja tehtävät uuden talouspolitiikan aikana, Lenin Teokset 33. s.168–71
10 Cuba, Dictatorship or Democracy? 1979,
11 Fidel Castro, puhe Vallankumouksen puolustuskomiteoiden 10-vuotisjuhlassa, 28.9.1970.
12 Raúl Castro, luento Matanzasin Popular Poderin kokouksessa, 22.8.1974.
13 Jesús García, Cinco tesis sobre los consejos populares, Revista Cubana de Ciencias Sociales, No5, La Habana, 2000.
14 Marx, Kansalaissota Ranskassa, Marx-Engels Valitut teokset osa 2, s. 198.
15 Ibid.
16 Marta Harnecker (ed.,) La descentralización ¿fortalece o debilita el estado nacional (Heikentääkö vai vahvistaako hajauttaminen kansallisvaltiota), 23–24.9.2008 Centro Internacional Miranda.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)