HANDUT IRTI VENEZUELASTA

YLETÖN VALLAN KESKITTÄMINEN LUO TEHOTTOMUUTTA JA EHKÄISEE AITOA KANSAN PÄÄTÄNTÄVALTAA

Artikkeli perustuu Hugo Chávezin yhtenä neuvonantajana työskentelevän Marta Harneckerin ZNetissä 21.1.2010 julkaisemaan artikkeliin, joka pohtii vallan hajauttamisen suhdetta sosialistisen yhteiskunnan toimivuuteen. Harneckerin toimenkuvana Venezuelassa ovat osallistuvaan demokratiaan liittyvät asiat.
Venezuelan yhdistynyt sosialistinen puolue (PSUV) ilmoittaa puolueohjelmassaan haluavansa edistää kansanvallan neuvostojen valtaan perustuvaa valtiorakennetta, jonka hallintaan työläiset, talonpojat, opiskelijat, kotiäidit, sivistyneistö, taitelijat, pientuottajat ja -yrittäjät kaupungeissa ja maaseudulla voivat osallistua demokraattisesti ja tasavertaisesti. Puolueen päämääränä on yhteisöllinen valtiososialismi.

Tämä toteutetaan purkamalla porvarillinen valtio ja korvaamalla se vallankumouksellisella valtiolla, joka perustuu työläis- ja kansanneuvostojen valtaan. Ajatuksena on ollut luoda osallistuvan demokratian perusyksikköinä toimivista yhteisöneuvostoista yhteisöneuvostojen liittoja, jotka voisivat lopulta syrjäyttää olemassa olevia valtio- ja hallintorakenteita. Yhteisöneuvostot harjoittavat jo nykyisin alueellista päätäntä- ja toimintavaltaa. (ML)

Antonio Gramscin mukaan: ”Yhteiskunta voi olla olemassa ainoastaan valtiona, joka on kaikkien oikeuksien ja velvollisuuksien lähde ja niiden kohde, kaiken yhteiskunnallisen toiminnan samansuuntaisuuden ja onnistumisen tae.” Valtiota tarvitaan edelleen myös sosialismissa. Kyse on paremminkin valtion luonteesta ja siinä vallitsevista omistussuhteista – ketä valtio palvelee ja kenen etuja sen olemassaolo suosii.

Ilman vallan hajauttamista ei ole olemassa kansan omaa päätäntävaltaa (MH)

”Kansan omasta asioiden ajosta tulee pelkkä iskulause, jos kansalle ei suoda mahdollisuutta tuoda julki omia mielipideteitään ja osallistua päätöksentekoon sitä itseä koskevissa asioissa (kuten asuinpaikka, työpaikat, koulutus ja intressiryhmät). Jos keskushallinto päättää kaikesta ja paikalliselle aloitteellisuudelle ei suoda sijaa, valtiosta muodostuu este tai kuten Marx toteaa: ”se estää yhteiskunnan vapaan liikkeen.” (Kansalaissota Ranskassa)1

István Mészáros pohtii, että ylenpalttinen vallan keskittäminen Neuvostovaltiossa johti tosiasiallisesti siihen, että neuvostoilta ja tehdasneuvostoilta riistettiin kaikki olennainen valta. 2 Meidän ei pitäisi yllättyä hänen osoittaessaan yhtenä tavoitteena NL:ssa olleen ” toteuttaa aitoa itsehallintoa ja vallan hajautusta päätöksenteossa. Oppositiossa keskitys ja vallan keskittäminen eivät voi toimia ilman byrokratiaa.”3

Vallan hajauttaminen ja kansan omien etujen ajamisen välinen suhde on yksi keskeisimpiä teemoja 21. vuosisadan sosialismissa ja meidän olisi syytä pitää se mielessä. On kuitenkin olemassa näkökulmia, joista pitäisi keskustella kuten byrokratian ja vallan keskittämisen suhteesta.”

Hajauttaminen – vastamyrkkyä byrokratialle (MH)

”Ilmeisesti tämä ei ollut Leninin ajatus. Hän suhteutti byrokratian ilmiönä kapitalistisen valtion perinnöksi. Kuollessaan hän oli huolissaan ”byrokraattisesta paiseesta”, joka vaikutti valtiokoneistossa. 4. Yhdessä viimeisemmissä kirjoituksissaan hän painotti, ”meidän valtiokoneistomme on varteenotettava jäänne menneisyydestä ja sen on läpikäytävä rankasti vaikeita muu-toksia.” 5 Muutamaa päivää aikaisemmin hän oli kuvaillut sitä porvarilliseksi ja tsaristiseksi sekasotkuksi.” 6

Selventävä lisäys (ML)

Selventävänä lisäyksenä Marta Harneckerin havaintoihin ja liian äkkinäisten johtopäätösten välttämiseksi, on syytä sallia Leninin puolustaa itseään:”Valtiokoneistomme on suurimmalta osaltaan entisyyden perua ja jossain määrin tuntuvia muutoksia siinä on tehty vähiten. Siihen on siloiteltu vain hieman pintaväriä, mutta muussa suhteessa se on mitä tyypillisin vanha jäännös vanhasta valtiokoneistostamme. Ja nyt, löytääksemme keinon, jolla sen voisi toden teolla uusia, meidän on mielestäni turvauduttava kansalaissotamme antamaan kokemukseen.”7 Lenin ehdotti ratkaisuksi mm. puolueen keskuskomitean täysistuntojen muuttamista korkeimmiksi puoluekonferensseiksi, jotka kokoontuvat joka toinen kuukausi ja vallan hajauttamiseksi keskuskontrollikomission jäsenmäärän lisäämistä 75–100 jäsenellä. Lenin palasi aiheeseen 29.12.1922 seuraavasti: ”Jos keskuskomitean jäsenmäärää lisätään asian vaativalla tavalla ja nämä jäsenet opettelevat vuodesta toiseen johtamaan valtiota tällaisten pätevien spesialistien ja kaikilla aloilla hyvin auktoriteettisten työläis- ja talonpoikaisinspektion jäsenten avustamina, niin luulen, että silloin me ratkaisemme onnistuneesti tämän tehtävän, mitä emme ole onnistuneet tekemään niin pitkään aikaan.”8

Lenin ja byrokratia (MH)

Marta Harneckerin mukaan Lenin päätyi viimeisessä työssään (Ammattiliittojen rooli) tammikuussa 1922 niin pitkälle, että hän totesi, ettei lakkotaistelua voida ikinä kieltää. Hän tarjosi sitä käytettäväksi proletaarisen valtion hairahduksia vastaan. ”Kapitalismin aikana lakkotaistelun lopullisena tavoitteena on valtiokoneiston murskaaminen, kyseessä olevan luokkavaltiovallan kukistaminen. Mutta siirtymäkauden proletaarisessa valtiossa, jollainen on meidän valtiomme, työväenluokan kaikkien esiintymisten lopullisena tavoitteena voi olla vain proletaarisen valtion ja proletaarisen luokkavaltiovallan lujittaminen siten, että taistellaan tämän valtion byrokraattisia vääristelyjä, sen virheitä ja heikkouksia vastaan, sen valvonnasta pois pyrkivien kapitalistien ahneita luokkapyyteitä vastaan jne…9

Marta Harneckerin mukaan Lenin ajatteli neuvostovaltion byrokraattisten vääristymien olevan menneisyyden painolastia ja olleen väärässä tässä asiassa. Tämän vuoksi hän ei löytänyt oikeaa lääkettä tähän sairauteen. ”Kuten ymmärrän, byrokratian syiden alleviivaaminen ja vielä tärkeämpää kuin menneisyyden perintö, oli vallan yletön keskittyminen Neuvostoliitossa. Me tiedämme varsin hyvin, mitä seurasi, kun eivät ainoastaan strategiset päätökset vaan lähes kaikki päätökset tehtiin keskitetysti. Papereita lähetettiin ympäriinsä, loputonta juoksemista, hitautta päätöksenteossa ja valvonnan puutetta…”

Neuvostoliitossa harjoitettiin uutta talouspolitiikkaa v. 1920–28 (ML)

Mielestäni Marta Harneckerin väite ei pidä täysin paikkansa Leninin suhteen, koska tämä pyrki viimeisinä elinvuosinaan v. 1922–24 vallan hajauttamiseen. Väite todentuu paremmin Leninin kuoleman jälkeisessä Neuvostoliitossa ja etenkin Josef Stalinin valtakaudella. Vuonna 1922 Neuvostoliitossa harjoitettiin ns. uutta talouspolitiikkaa (NEP). Tuolloin maassa sallittiin rakenteilla olevan sosialismin ja elpymään pyrkivän kapitalismin välinen kilpailu, jotta monimiljoonaisen talonpoikaiston tarpeet voitaisiin tyydyttää markkinoiden avulla. Tuotantovälinen valtaosa jäi silti edelleen proletaarisen valtion käsiin. Bolsevikit eivät myöskään unohtaneet työn ja pääoman välisen ristiriidan olemassaoloa. Ay-liikkeen tehtäväksi asetettiin työläisten luokkaetujen puolustaminen taistelussa pääomaa vastaan sekä valtion byrokratian tekemien virheiden oikaisu. Leninin käsityksen mukaan luokkataistelu jatkuu niin kauan kuin yhteiskuntaluokkia on olemassa. Siirtymäkaudella kapitalismista sosialismiin käydään edelleenkin sosiaalista, taloudellista, poliittista ja ideologista luokkataistelua. Bolivaarisessa Venezuelassa on havaittavissa samanlaisia siirtymäkauden piirteitä kuin nuoressa neuvostovaltiossa. Kiinassa on sovellettu viime vuosina myös tuloksekkaasti NEP-ajattelua maan talonpoikaiston aseman kohentamisessa.

Keskushallinto ei voi kontrolloida kaikkea – vain yhteiskunnallinen valvonta voi ehkäistä korruptiota (MH)

”Yksi tärkeimpiä opetuksia saatiin, kun Fidel asettamia tavoitteita Kuuban v. 1970 sokerisadolle ei saavutettukaan. Samalla ymmärrettiin, että sosialistisen valtion on mahdotonta hallita keskitetysti kaikkea etenkin niin alikehittyneessä maassa kuin Kuubassa. 10Tämän vuoksi tarvitaan valtion toimien suhteen kansan valvontaa. Näin varmistetaan valtion tehokkaampi toiminta. Fidel Castro totesi 26.7.1970 pitämässään puheessaan asian seuraavasti: ”Vallankumousprosessi itsessään on osoittanut yhtä hyvin byrokratiasta kuin hallintomenetelmistä johtuvat ongelmat.”11

Sen jälkeen, kun Kuubassa oli osoitettu ne virheet, jotka oli tehty samaistettaessa puolue valtiohallintoon ja sallittaessa tämän vuoksi joukkojärjestöjen heikentyä, Fidel painotti kansan roolia päätöksenteossa ja ongelmien ratkaisussa.”
”Kuvitelkaa korttelileipomoa, joka tuottaa leipää kaikille lähistöllä asuville ihmisille ja hallintokoneistoa, joka valvoo sen toimintaa. Kuinka hallitus kontrolloi leipomoa? Kuinka ihmiset eivät voisi välittää, miten leipomo toimisi? Kuinka he eivät voisi piitata siitä, onko sen hallinto hyvä vai huono? Kuinka he eivät voisi välittää, olisiko kansalla etuoikeuksia vai eikö olisi; esiintyisikö laiminlyöntejä vai eikö esiintyisi? Välittäisivätkö he, kuinka heitä palvellaan? Välittäisivätkö he puhtaus- ja tuotanto-ongelmista, poissaoloista sekä tavaran laadusta ja määrästä? On mahdotonta olla välittämättä!
Voiko kukaan keksiä tehokkaampaa tapaa valvoa leipomoa kuin ihmisjoukot itse? Onko olemassa muuta tarkastusmenettelyä? Ei ole.”

Tällaisia ajatuksia kirjattiin Kuuban uuteen perustuslakiin v. 1976 (MH)

”Uusi poliittinen malli esitti valtion toimista niin usean kuin mahdollista hajautettavaksi kunnalliselle tasolle. Vaikka näiden instituutioiden täytyi olla alisteisia niiden yläpuolella oleville elimille, ne voisivat toimia autonomisesti lakien ja säännösten puitteissa eikä niiden pitäisi alistua niiden yläpuolella olevien elimien rajoittavaan ohjaukseen.”

”Ajan myötä kokemus osoitti, että oli välttämätöntä hajauttaa maan hallintoa vielä enemmän ja tämän vuoksi perustettiin v. 1990 Havannassa Kansan Neuvosto -instituutio. Tämä oli hallituksen elin, joka työskenteli kuntaa pienemmillä alueilla. Sen tavoitteena oli kohentaa hallinnon valvontaa ja löytää keinoja, joilla kaikki yhteisöjen jäsenet voisivat osallistua omien ongelmiensa ratkaisuun. Jésus Garcian mukaan ideana oli tuoda hallituksen nimittämä elin vahvasti mukaan kaupunginosan tasolle organisoimaan yhteisön ongelmien ratkaisemista.13

Epäonneksi Kuubaa kaksi vuosikymmentä vaivanneet suuret taloudelliset vaikeudet asettivat valtavia rajoituksia käytettäville resursseille ja kansan osallistumispyrkimyksille. Popular Poderin (Kansan Valta) kaaderit alkoivat palaa loppuun ja he uupuivat. Ihmiset menettivät luottamuksensa ja osallistuminen hiipui sekä muuttui lähinnä muodolliseksi. Nämä ja muut syyt merkitsivät sitä, että henkevästi ja luovasti käynnistynyt Popular Poder, alkoi menettää vaikutusvaltaansa.”

Marx järkeili, että kaikki mikä voidaan hajauttaa, täytyy hajauttaa (MH)

”Historiallinen kokemus on vakuuttanut minulle yhä enemmän, että vallan hajauttaminen on paras ase taistellessa virkavaltaisuutta vastaan. Se tuo hallinnon lähemmäksi kansaa ja suo heidän harjoittaa yhteiskunnallista valvontaa valtiokoneiston suhteen. Jaan Marxin kanssa mielipiteen siitä, että on välttämätöntä hajauttaa kaikki valta, mikä on hajautettavissa ja pitää keskushallinnon toimina ainoastaan ne tehtävät, joita ei kyetä suorittamaan paikallisella tasolla.”

Artikkelissaan Kansalaissota Ranskassa Marx sanoi: ”Kommuunijärjestelmän vakiinnuttua Pariisissa ja muissa pienemmissä keskuksissa entinen keskitetty hallitusvalta olisi myös maaseudulla joutunut väistymään tuottajien itsehallinnon tieltä.”14

Keskushallinto ei ole heikentynyt – se on vahvistunut (MH)

”Niitä muutamia mutta tärkeitä funktioita, joita edelleenkin tulisi jäämään keskushallitukselle, ei pitänyt lakkauttaa, kuten tarkoituksellisesti on väitetty väärin, vaan antaa kommuunien, ts. hyvin vastuuvelvollisten virkamiesten hoidettaviksi. Kansakunnan yhtenäisyys ei tulisi rikkoutumaan, vaan päinvastoin järjestymään tämän kommuunijärjestelmän avulla; kansakunnan yhtenäisyys tulisi toteutetuksi siten, että hävitetään entinen valtiovalta, joka uskotteli olevansa tuon yhtenäisyyden olennoituma, mutta samalla tahtoi olla kansakunnasta riippumaton ja sen yläpuolella. Tämä valtiovalta oli kuitenkin vain loiskasvannainen kansakunnan ruumiissa.”15

”Tietenkin tällainen vallan hajauttaminen täytyisi suorittaa solidaarisuuden hengessä. Kunkin hajautetun toimialan olisi koettava olevansa osa kansallista kokonaisuutta sekä olemaan myös halukas luovuttamaan omia voimavarojaan voimistaakseen kehitystä niillä toimialueilla, joilla ilmenee eniten puutteita. Keskushallinnon yksi tärkeimmistä rooleista on juuri tämä. Se panee toimeen kansallisten voimavarojen uusjakoprosessin heikompien alueiden suojelemiseksi ja niiden kehityksen helpottamiseksi.”

Marta Harneckerin kuvaileman vallan ”desentralisaation tavoitteina ovat kansallisvaltion perustana olevien yhteisöjen ja alueellisten yksiköiden aseman vahvistaminen. Tosiasiallisesti se auttaa myös keskushallinnon vahvistamisessa, joka on perusväline puolustaessamme itsenäisyyttämme ja johtaessamme maatamme kohti sellaista uutta yhteiskuntaa, jonka me itse haluamme rakentaa.” 16

Loppuhuomioita (ML)

Demokratia eli kansanvalta on vallankäytön muoto, jonka sisällön ja toteutustavan määrittelee sitä toteuttavan yhteiskuntajärjestelmän luonne ja tuotantotapa. Sillä kenellä on käsissään yhteiskunnan taloudellinen valta ja siihen ankkuroitu poliittinen valta, on viime kädessä hallussaan myös todellinen valta yhteiskunnassa. Nähdäkseni tämä asia pätee kaikissa valtiomuodoissa. Mielestäni vallan hajauttaminen on olennainen seikka yhteiskunnan demokraattisuuden ja toimivuuden kannalta, koska valta voi ilmetä yhteiskunnassa vastustuksen murtamisena, toimintavaihtoehtojen rajoittamisena, suostuttelujärjestelmänä sekä vallan muuttumisena laissa kirjatuksi oikeudeksi ja tottelemisen ehdottomaksi velvollisuudeksi. Ihmiskunnalla on kollektiivisessa kokemuskentässään karvaita kokemuksia vallan keskittymisen seurauksista.

Yhteisöllisen vallan kasvattaminen on ollut yksi tärkeimmistä bolivaarisen vallankumouksen moottoreista. Vallankumous vahvistaa sosialismin merkitystä globaalina yhteiskunnallisena vaihtoehtona, jos se kykenee korvaamaan kapitalismissa esiintyvän edustuksellisen demokratian osallistuvalla demokratialla.

Suomennos, kommentit ja toimitus: Matti Laitinen

Lähde: Marta Harnecker, Excessive Centralization Creates Inefficiency and Prevents Authentic Popular Protagonism, ZNet 21.1.2010

Chileläinen psykologi, toimittaja ja kirjailija Marta Harnecker on työskennellyt aikaisemmin Investigaciones Memoria Popular Latinoamericana –keskuksen (MEPLA) johtajana Havannassa. Hän on tutkinut pitkään kansanliikkeiden historiaa Latinalaisessa Amerikassa. Ennen Kuubaan tuloaan hän työskenteli v. 1970–73 Salvador Allenden hallintokaudella Chilen opetusministeriössä. Hän on asunut Venezuelassa jo useita vuosia. Hän toimii neuvonantajana maan sosiaalisen kehityksen ja osallistumisen ministeriössä. (ML)

Lähdeviitteet

1 Marx, Kansalaissota Ranskassa, Marx-Engels Valitut teokset osa 2, s. 180–220.
2 István Mészáros, Beyond Capital, Monthly Review Press, New York, 1995. s. 906
3 Meszáros, ibid., s. 703.
4 VKP (b):n X edustajakokous, Lenin Teokset 32. s. 179
5 Miten meidän olisi uudelleenjärjestettävä työläis- ja talonpoikaisinspektio, Lenin Teokset 33. s. 471
6 Kansallisuuksia eli autonomisointia koskevasta kysymyksestä, Lenin Teokset 35. s. 583–89
7 Miten meidän olisi uudelleenjärjestettävä työläis- ja talonpoikaisinspektio, Lenin Teokset 33. s. 471
8 Keskuskomitean jäsenmäärän lisäämistä koskevaan osaan, Lenin Teokset 36. s. 581
9 Ammattiyhdistysten merkitys ja tehtävät uuden talouspolitiikan aikana, Lenin Teokset 33. s.168–71
10 Cuba, Dictatorship or Democracy? 1979,
11 Fidel Castro, puhe Vallankumouksen puolustuskomiteoiden 10-vuotisjuhlassa, 28.9.1970.
12 Raúl Castro, luento Matanzasin Popular Poderin kokouksessa, 22.8.1974.
13 Jesús García, Cinco tesis sobre los consejos populares, Revista Cubana de Ciencias Sociales, No5, La Habana, 2000.
14 Marx, Kansalaissota Ranskassa, Marx-Engels Valitut teokset osa 2, s. 198.
15 Ibid.
16 Marta Harnecker (ed.,) La descentralización ¿fortalece o debilita el estado nacional (Heikentääkö vai vahvistaako hajauttaminen kansallisvaltiota), 23–24.9.2008 Centro Internacional Miranda.