VALLANKAAPPAUS ON YHDYSVALTAIN TÄRKEIN VIENTITUOTE
Vallankaappauksesta tuli USA:n tärkein vientituote v. 1991
tapahtuneen Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Yhdysvallat on horjuttanut ja
hajottanut useita itsenäisiä valtioita sekä vaihtanut niiden hallituksia
mieleisekseen. Tällaisia ovat mm. Euroopan kansandemokratiat, Jugoslavia, Irak,
Afganistan, Honduras ja Libya. Jotkut valtiot ovat pysyvän vallankaappausuhan
kohteina kuten Bolivia, Ecuador, Venezuela, Syyria ja Ukraina. Näissä vallankaappaushankkeissa
on aina kysymys kansainvälisen kapitalismin toimintavapauden palauttamisesta
tai laajentamisesta ja sitä tukevasta edustuksellisesta dollaridemokratiasta.
OIKEISTO-OPPOSITIO LIETSOO VÄKIVALTAA VENEZUELASSA
Venezuelan bolivaarisessa tasavallassa USA:n tukema
oikeisto-oppositio on lietsonut helmikuussa jälleen katuväkivaltaa
vallankaappauksen hohde silmissään. Oikeisto-oppositio syyttää totuttuun tapaan
maan hallitusta korkeasta inflaatiosta, elintarvikepulasta, rikollisuudesta ja
Kuuban taloudellisesta tukemisesta.
Kun vallanvaihto Venezuelassa ei onnistu demokraattisin
keinoin, maan oikeisto turvautuu väkivaltaan. Venezuelassa on yritetty
2000-luvulla jo kahdesti vallankaappausta. Vaikka kansan enemmistö tukee maan
sosialistista hallitusta, sillä ei ole merkitystä, kun kysymyksessä on
yhdysvaltalaisten kapitalistien itselleen vaatimat taloudelliset edut.
VENEZUELAN TODELLISISTA ONGELMISTA
Venezuelan taloudellinen eliitti ei hyväksy sitä, että
heidän etuoikeuksiaan karsitaan ja että heidän laittomia liiketoimiaan
rajoitetaan. Venezuelalaisen historioitsijan ja kirjailijan Luis Britto Garcian
mukaan maan talouteen kohdistuu harkittua taloudellista sabotaasia.
”Valtion tukemaa ruokaa salakuljetetaan bachequerosten
toimesta Kolumbiaan ja myydään siellä ja Venezuelassa elintarvikepulan aikana
korkeammalla hinnalla. Dollareita, jotka on tarkoitettu maksuvälineiksi ja
matkailijoille, päätyy mielikuvituksellisiin kohteisiin ja mustanpörssin
jobbareille. Ulkomaan valuuttaa myönnetään tuontia varten kuvitteellisille
johtajille, mistä johtuen Venezuelan taloudesta katoaa 20 miljardia dollaria.”
VENEZUELAN SUURLÄHETTILÄS ZULAY PIETRO SELVITTI HELSINGISSÄ
19.2.2014 JÄRJESTETYSSÄ TILAISUUDESSA MAANSA NYKYTILANETTA
”Presidentti Nicolás Maduron hallitus tuomitsee venezuelalaisen
ja kansainvälisen äärioikeiston tukemat väkivaltaisuudet, joita on harjoitettu
maan eri kaupungeissa. Kummankaan osapuolen sekä hallituksen vastustajien että
sen kannattajien väkivaltaisia tekoja ei hyväksytä.
Venezuelassa ei vallitse poliittinen kriisi eikä siellä myöskään
roihu yleinen väkivalta. Vihamieliset ryhmät ovat suorittaneet keskitettyjä
tuhotekoja erityisesti pääkaupungin itäosissa ja joissakin maan sisäosan
kaupungeissa. Presidentti on vaatinut tapahtumien tutkimista ja että kaikkia
12.2.2014 väkivaltaan syyllistyneitä kohtaan noudatetaan tasapuolisesti lakia.
Yhteenotoissa on kuollut kolme kansalaista ja 66 henkilöä on saanut vammoja.
Presidentti Maduro on painottanut, että ihmisoikeuksia pitää
kunnioittaa ja että rikkomuksista seuraa laillisia sanktioita. Hän on vedonnut
kansalaisdialogiin aseiden riisumiseksi sekä maan instituutioiden
kunnioittamiseksi ja rauhan palauttamiseksi. Venezuelan instituutiot kykenevät
takaamaan rauhan ja järjestyksen yhteiskunnassa.
Väkivaltaisuudet alkoivat, kun oikeisto-opposition johtajat Leopoldo
López (Movimiento Voluntad Popular) ja Maria Corina Machado (Movimiento Vente)
kehottivat julkisesti kansalaisia ”La Salida” –katumielenosoituk-siin
14.1.2014. Mellakointi aloitettiin hyökkäämällä Táchiran osavaltion kuvernöörin
virka-asuntoon, jonka yhteydessä toimii myös vammaisten lasten kuntoutuslaitos.
12.2.2014 mellakat laajenivat, ja niissä kuoli kolme ihmistä ja 66 sai vammoja.
Tuolloin mellakoijat aiheuttivat tuhoja Julkisten asioiden ministeriön
pääkonttorissa, Caracasin metroasemilla sekä muissa julkisissa rakennuksissa.
Lisäksi he sulkivat useita pääteitä. Lauantaina he jatkoivat pääkaupungissa
hyökkäämällä 40 Metrobus-linjan bussin kimppuun ja tukkimalla useita pääajoväyliä.
Sisämaan kaupungeissa tapahtui myös useita tihutöitä. Hyökkääjillä on ollut
aseistuksenaan polttopulloja sekä ampuma- ja teräaseita. He eivät ole
piitanneet lapsista, vanhuksista ja muista paikalla olleista henkilöistä.
Bolivaarinen hallitus on noudattanut toimissaan lakia ja
kunnioittanut ihmisoikeuksia. Toistaiseksi vain 13 henkilöä on pidätetty. Heitä
ei syytetä mielenosoituksiin osallistumisesta, vaan heitä epäillään
osallisuudesta vakaviin väkivallantekoihin. Syytösten vakavuuden vuoksi lisäksi
99 henkilöä on saatettu Julkisten asioiden ministeriön valvontaan.
On ilmeistä, että mediassa pyritään luomaan mielikuva
maasta, jossa vallitsee kaaos ja jonka hallitus ei nauti kansan luottamusta.
Tämä on ristiriidassa todellisuuden kanssa. Presidentti Maduro sai vaaleissa
kansan enemmistön tuen. Lisäksi Chávezin kannattajat voittivat ylivoimaisesti
joulukuussa 2013 pidetyt paikallisvaalit.
Meillä on riittävästi todisteita siitä, että nämä
väkivaltaiset teot on organisoitu ja rahoitettu ulkomailta käsin – erityisesti
Yhdysvalloista käsin. Oppositio väärentää mielenosoituksista otettuja valokuvia
ja videoita. USA:n hallitus osoittaa jälleen kerran suvaitsemattomuutta niitä
demokraattisia muutoksia kohtaan, joita Latinalaisen Amerikan kansat ovat
saavuttaneet. Se osoittaa myös ymmärtämättömyyttä Latinalaisen Amerikan
integraation edistymistä kohtaan, koska se on USA:n vaikutusvallan
ulottumattomissa. Bolivaarinen hallitus jatkaa toimintaansa perustuslain ja
muiden lakien puitteissa. Se hoitaa vastuunsa taatakseen kaikille kansalaisille
yhteiskuntarauhan, ihmisoikeudet ja maan toimimisen normaaliin tapaan. Hallitus
tulee eristämään väkivaltaiset mellakointiryhmät.”
TOIMENPITEITÄ YHTEISKUNTARAUHAN SAAVUTTAMISEKSI
Venezuelan presidentti Nicolás Maduro ilmoitti 17.2.2014
karkottavansa kolme USA:n konsulaatin työntekijää maasta, koska nämä ovat
vehkeilleet hallitusta vastustavien mielenosoittajien kanssa.
Oppositiojohtaja Leopoldo Lopez on myös vangittu. Hän
syytetään yhteiskunnan omaisuuden tuhoamisesta, julkisesta pelottelusta ja
murha-aikomuksista. Lopez osallistui kevään 2002 vallankaappaushankkeeseen.
Lisäksi hän syyllistyi julkisten varojen väärinkäyttöön toimiessaan v.
2000–2008 pormestarina Chacaossa. Hän on ollut tämän vuoksi virkakiellossa v.
2011 lähtien.
Venezuelan yhdistynyt sosialistinen puolue (PSUV) on
organisoinut maankattavasti bolivaarista hallitusta tukevia mielenilmaisuja.
Valtion öljy-yhtiön (PDVSA) työntekijät ovat marssineet myös yhteiskuntarauhan
puolesta.
BOLIVAARISEN VALLANKUMOUKSEN MERKITYKSESTÄ
Presidentti Nicolás Maduro totesi heinäkuussa 2013: ”Me
voimme myötävaikuttaa sellaisen moninapaisen maailman syntymiseen, jossa ei
vallitse USA:n poliittinen ja sotilaallinen ylivalta. Toisen maailman
syntyminen, jossa etelän kansoja kunnioitetaan mukaan lukien uusliberalismista
irrottautuvat Euroopan kansat, riippuu siitä, kuinka Latinalaisen Amerikan
ajatukset voimablokkina olemisesta ja tasapainottavasta ratkaisevasta voitosta
vahvistavat sen, ettemme ole enää Yhdysvaltojen takapiha. Kaikki tämä on
sidoksissa laajalla alueella siihen, mitä täällä tapahtuu.”
Matti Laitinen
19.2.2014