AVOIN KIRJE YLEN UUTIS- JA AJAKOHTAISTOIMITUKSELLE
Olemme huolestuneina ja yhä uudelleen järkyttyneinä seuranneet Ylen uutisointia koskien Venezuelaa ja muita Latinalaisen Amerikan kehittyviä demokratioita. Toisaalta samaan aikaan meitä ällistyttää Ylen kanavilla vallitseva täydellinen hiljaisuus Hondurasin vallankaappauksen aikana tapahtuneiden törkeitten ihmisoikeusrikkomusten ja sortotoimien uutisoinnissa.
Jos valtiollinen Yleisradio esittää koko kansalle pakollista mediamaksua, sen uutisoinnin tulisi perustua totuudellisuuteen. Ylen tehtävänä on välittää objektiivinen kuva maailman tapahtumista koskien myös Venezuelaa ja muuta Latinalaista Amerikkaa. Näin ei ole suinkaan tapahtunut. Kuinka tällainen viestintätoiminta tukee sitä, että ”julkisen palvelun ohjelmatoiminnan tulee erityisesti: tukea toimivaa kansanvaltaa ja jokaisen osallistumismahdollisuuksia tarjoamalla monipuolisia tietoja, mielipiteitä ja keskusteluja sekä vuorovaikutusmahdollisuuksia?”(Laki Yleisradio Oy:stä; 7 § (635/2005) Julkinen palvelu )
Ylen Venezuela-uutisointi perustuu Venezuelan poliittisen opposition välittämiin toisen käden tietoihin. Presidentti Hugo Chávezin vastaisen opposition viestintä on tunnetusti ja todistetusti propagandistista ja valheellista. Oppositio mellastaa maassa täysin rajoittamattomasti hiiskumatta sanaakaan maan huimasta kehityksestä osallistuvan demokratian, köyhyyden rajun supistamisen ja kaikkinaisen yhteiskunnallisen edistyksen tiellä. Me emme ymmärrä, keitä tällainen virheellinen uutisointi palvelee. Mielestämme se antaa Ylen kuuntelija- ja katsojakunnalle täysin – määrätietoisesti – vääristetyn kuvan bolivaarisen vallankumouksen saavutuksista ja presidentti Chávezin persoonasta. Tällainen viestintä on ristiriidassa Ylen ohjelmatoiminnan ja tiedonvälityksen ehdottoman arvon – luotettavuuden ja Ylen poliittisen riippumattomuuden kanssa.
Luotettavia tietolähteitä Venezuelan kymmenvuotisen vallankumousprosessin tiimoilta löytyy runsaasti. Telesur –Tv-kanava tuottaa päivittäin kiinnostavaa ja asiantuntevaa materiaalia Latinalaisen Amerikan tapahtumista. Oletamme, että toimituksestanne löytyy edes yksi espanjankieltä hallitseva toimittaja. Viittaamme tässä erityisesti viime viikonvaihteen Tapani Hannikaisen reportaasiin, joka törkeydessään ylitti kaikki rajat.
Venezuelan media on edelleen suurimmalta osin (n. 64 %) yksityisessä omistuksessa. Maassa toimii yli 900 radio- ja tv-asemaa. Tapani Hannikaisen mainitsemat 34 itsenäistä radioasemaa joutuivat lisenssiepäselvyyksien vuoksi lopettamaan ja luovuttamaan lähetystaajuutensa yhteisömedian käyttöön. Niille oli suotu lähetyslupansa todentamiseen aikaa puoli vuotta. Venezuelan ilmaisuvapaus ei ole bolivaarisen vallankumouksen aikana kaventunut, vaan päinvastoin se on laventunut. Surkeimmillaan vaivaiset kahdeksan mahtiperhettä hallitsi 35 % kansallisesta mediasta. Nykyisin muutkin kansanosat pääsevät tasa-arvoisemmin eetteriin ilmaisemaan näkemyksiään.
Karibialaisen ”asiantuntijan” Sir Ronald Sandersin ontto kommentti Hugo Chávezin valtiollisen öljy-yhtiön varojen käytöstä oli vihjailussaan keltaisen lehdistön tasoa. Todisteeksi tästä on selvitys siitä, mihin bolivaarisen Venezuelan varat nykyisin käytetään. Valtion varojen käyttämistä sosiaali- ja terveysohjelmiin, koulutukseen ja kansalaisten enemmistön hyvinvoinnin kohentamiseen ei voine kukaan demokraattinen, ihmisarvoa kunnioittava henkilö pitää yhteiskunnan varojen väärinkäytöksenä?
Tänään tuli kuluneeksi kaksi kuukautta Hondurasin vallankaappauksesta ja presidentti Manuel Zelayan maastakarkoituksesta, jonka Yle uutisoi jo alkuunsa virheellisesti. Ylen tiedonvälitys perustui jälleen toisenkäden kansainvälisiin tietolähteisiin ja kaapparipresidentti Michelettin lehdistölle julkistamaan härskiin valheeseen. Yle ei ole tietojemme mukaan vaivautunut korjaamaan virheitään.
Koko kahdeksan viikon ajan Hondurasissa on toiminut rauhanomainen vastarinta lakkoineen ja massamielenosoituksineen demokraattisesti valitun presidentin palauttamiseksi valtaan. Vallankaappaajat ovat tukahduttaneet ankarasti oikeutettua vastarintaa sotilas- ja poliisivoimin. Amnesty International ja useat muut ihmisoikeusjärjestöt ovat raportoineet näistä vakavista ihmisoikeusrikkomuksista. Yle ei ole maininnut sanallakaan, ei sen enempää vastarinnasta kuin sorrosta (useita murhia, satoja laittomia pidätyksiä, poliittisia vankeja, mielenosoittajien hakkaamista jne.). Miksi Yle vaikenee? Suomi, kuten kaikki muutkin maailman valtiot, äänestivät YK:ssa Zelayan välittömän ja ehdottoman valtaanpalauttamisen puolesta. Ilmeisesti Ylen uutistoimituksen väki on asiasta aivan toista mieltä?
Latinalaisen Amerikan tämän päivän suurin kriisipiste Hondurasin ohella on jatkuvaa sisällissotaa käyvä Kolumbia, joka aikoo sallia USAlle mahdollisuuden rakentaa maahan seitsemän sotilastukikohtaa. Koko muu Latinalainen Amerikka pitää tätä temppua suoranaisena maanpetturuutena. Noam Chomskyn mukaan – tukikohtapäätös tulee horjuttamaan alueen tasapainoa vaarallisesti. Latinalaisen Amerikan presidenttien yhteistyöelin UNASUR (Etelä-Amerikan kansojen liitto), kokoontuu parhaillaan Argentiinan Barilochessa neuvottelemaan tilanteesta. Järjestön yhtenä keskeisenä periaatteena on siihen kuuluvien kansakuntien itsenäisyyden ja itsemääräämisoikeuden voimistaminen. Lienee yltiöoptimistista odottaa Yleltä tasapuolista ja ymmärtävää raporttia tästä merkittävästä tapahtumasta ja siellä esitetyistä näkemyksistä?
Kun Suomi aikoinaan anoi itsenäisyyttä suhteessa meitä hallitsevaan suurvaltaan, me kaipasimme solidaarisuutta kaikilta maailman kansakunnilta. Samaa toivovat tänä päivänä Latinalaisen Amerikan maat. Ne kaipaavat solidaarisuutta ja rauhaa saadakseen kehittyä itsevalitsemallaan yhteiskunnallisella tiellä riippumattomina alueen suurvallan Yhdysvaltojen häikäilemättömästä holhouksesta. Mikä on Ylen kanta tässä asiassa?
Venezuela pyrkii medialainsäädännöllään, Telesurin ja valtion kanaviensa sekä yhteisömedian avulla muuttamaan maailman tapahtumien ja taustavaikutteiden tietovirtaa monipuoliseen ja totuudelliseen suuntaan. Suomalaisena Ylen katsojina toivoisimme samanlaisten periaatteiden ohjaavan myös valtiollisen Yleisradion uutis- ja ajankohtaistoimintaa. Propagandasta ei kukaan halua maksaa mitään, ja valheen jäljet ovat paitsi lyhyet myös surulliset.
Hondurasin laillisen presidentin Manuel Zelayan ja Hondurasin vastarintaliikkeen kunniaksi – voittoon asti, Qué Viva!
Latinalaisen Amerikan itsenäisyyden ja vapauden puolesta – Viva!
Helsinki 28.8.2009
Hands Off Venezuela – Finland ry.
BOLIVAARISEN VALLANKUMOUKSEN SAAVUTUKSET
Köyhyys
Köyhyyden nujertaminen; äärimmäinen köyhyys on supistunut 10 vuodessa 42 % à9,5 %. Yleisluontoinen köyhyys on vähentynyt samana aikana 50,5 % 33,4 %.
Köyhyyden vähentyminen on perustunut sarjaan eri alojen sosiaalisia ohjelmia, jotka ovat kohdentuneet terveys- ja koulutusohjelmiin, sukupuolten tasa-arvoon, vähimmäispalkkaan ja perusturvan parannuksiin, alkuperäiskansojen asemaan, kulttuuriin sekä Latinalaisen Amerikan integraatioon ja taloudelliseen kehitykseen.
Terveys
BKTsta 4,2 % investoidaan terveydenhoitoon ja sosiaaliseen lääketieteeseen. Ennen bolivaarista vallankumousta vastaava luku oli 1,5 %. Käytännössä tämä toimenpide on tuottanut 6 531 uutta terveyskeskusta, 479 diagnostista terveyskeskusta, 543 kuntoutuskeskusta, 26 korkean teknologian keskustasta, 13 kansanklinikkaa, 459 kansan silmäsairauskeskusta ja 3 019 hammashoitolaa. Näitä kaikkia hankkeita operoi Mission Barrio Adentro.
Viimeisen 10 vuoden aikana lapsikuolleisuus on alentunut 25,8 prosentista 13,7 %. Tähän tulokseen ovat vaikuttaneet joukkorokotus- ja rintaruokintakampanjat sekä kaikille kansalaisille kuuluva ravinnon saatavuus.
Opetustoimi
BKTsta 7 % investoidaan koulutusohjelmiin. Ennen bolivaarista vallankumousta investointiaste oli vain 3,9 %.
1,6 miljoonaa ihmistä on oppinut lukemaan Mission Robinsonin –kampanjan aikana. Unesco on julistanut Venezuelan lukutaidottomuudesta vapaaksi maaksi. Tämä tarkoittaa sitä, että vähintään 96 % aikuisväestöstä osaa lukea ja kirjoittaa.
684 782 lasta, joilla ei aikaisemmin ollut mahdollisuutta aloittaa peruskoulua, ovat päässeet koulutuksen piiriin. Nykyisin 93 % Venezuelan lapsista käy koulua. Tällä tahdilla on hyvin todennäköistä, että Venezuela saavuttaa tavoitteensa koko väestön kattavasta koulutuksesta jo v. 2012 eli kolme vuotta ennen YK:n asettamaa päämäärävuotta 2015.
1 432 736 aikuista opiskelee tällä hetkellä jossain monista koulutusmissioista. Näitä ovat Missio Robinson (lukutaito-ohjelma), Missio Robinson II (peruskoulu), Missio Rivas (lukio), Missio Sucre (korkeampi koulutus) ja Missio Che Guevara (tekninenkoulu).
Yli 4 miljoonaa lasta saa päivittäisen aterian koulussa.
Ympäristö
Venezuelan perustuslakiin on kirjattu kokonainen luku koskien ympäristöoikeuksia. Tie kasvuun on rakennettava kestävän kehityksen periaatteelle.
Vuonna 2003 Venezuela pääsi vuosituhannen tavoitteeseen YK:n asettaman puhtaan juomaveden saatavuuden suhteen. Nykyisin väestöstä 99 % on saatavilla puhdasta juomavettä. Missio Energia avasi 123 uutta juomaveden puhdistuslaitosta, jotka toimivat aurinkoenergialla ja tulevat hyödyttämään yli 100 000 ihmistä. Venezuelassa käytetystä energiasta 75 % on vesivoimalla tuotettua. Missio Energian puitteissa on vaihdettu 66 miljoonaa hehkulamppua energiansäästölamppuihin.
Missio Arbol on istuttanut uutta metsää yli 13 524 hehtaaria v. 2006–2007 aikana. Tämän vuoksi metsäpalot ovat vähentyneet yli 34 %.
Sukupuolten välinen tasa-arvo
Neljää viidestä hallinnon alueesta johtaa nainen. 70 % Venezuelan sosiaalimissioiden opiskelijoista on naisia. Maan perustuslaki on Latinalaisen Amerikan ensimmäinen perustuslaki, joka pitää kotityötä taloudellisesti tuottavana toimintana. Kaksi miljoonaa naista on käyttänyt hyväkseen lainoja ja muita palveluja, joita tarjoaa Kansallinen Naisten Kehityspankki. Naisten osallistuminen maan yhteisöneuvostoihin on yleensä n. 80–90 %.
Työ- ja sosiaaliturva
Venezuelan minimipalkka on Latinalaisen Amerikan korkein. Se on tällä hetkellä 372 dollaria/kk, mutta nousee v. 2009 aikana 450 dollariin kuukaudessa.
Eläkkeitä on nostettu niin, että ne yltävät minimipalkkaan. Tämä johti lisääntyvään eläköitymiseen. Vuonna 1998 oli 387 007 eläkeläistä. Vuonna 2008 heidän määränsä kohosi 1 232 043 henkilöön.
Yli 50 % työläisistä on työehtosopimusten piirissä. Ammattiliittojen jäsenmäärä on kolminkertaistunut v. 1998 nähden.
Venezuelassa toimii 228 004 osuuskuntaa, kun niitä oli v. 1998 vain 910. Tämä sektori tuottaa nykyisin 14 % Venezuelan BKTsta ja työllistää n. 18 % maan työvoimasta.
Alkuperäisväestö Venezuelassa
Vuoden 1999 perustuslaki oli Venezuelassa ensimmäinen, joka määritti kolmelle alkuperäisväestön edustajalle paikan kansalliseen kongressiin. Vuonna 2007 maahan muodostettiin alkuperäisväestön oma Kansanvoiman Ministeriö. Ministeriötä johti intiaanijohtaja Yekuana. Hänellä oli apunaan kahdeksan alkuperäiskansoja edustavaa apulaisministeriä. 39 alkuperäiskieltä on säädetty laissa virallisiksi kieliksi. 132 000 alkuperäisväestöä edustavaa kansalaista on saanut terveydenhoitoa v. 2008. 81 000 alkuperäisväestöstä peräisin olevaa opiskelijaa on valmistunut Missio Robinsonissa.
Kuusi shamaanikeskusta, jotka erikoistuvat perinteiseen kansanlääketieteeseen on perustettu. Ne ovat auttaneet yli 20 000 alkuperäisväestön edustajaa. 12 alueterveysvirastossa on alkuperäisväestötoimistot, joissa on kaksikielinen palvelujärjestelmä ja kulttuurien väliset avustajat.
Kulttuuri
El Sistema, Venezuelan Nuoriso Orkesterisysteemi on tuottanut yli 120 nuorten orkesteria ja sen piirissä musisoi 400 000 lasta. 25 miljoonaa kirjaa on painettu ja jaettu kansalle ilmaiseksi (mm. Cervantesin Don Quijote).
Kulttuuriministeriö on rakennuttanut Villa de Cinen, elokuvakylän, joka toimii filmistudio- ja tuotantokeskuksena riippumattomille elokuvantekijöille, tuottajille ja näyttelijöille. Villa de Cinessa valmistuu noin 70 filmiä vuodessa.
Ennen vuotta 1998 kansalliset museot olivat yksityisiä gallerioita, johon suurimmalla osalla väestöä ei ollut pääsyä. Nykyisin museot ole eivät ainoastaan avoinna kaikille, vaan ne toimivat myös kunnallisina kulttuurikeskuksina.
Huumeidenvastainen taistelu
Venezuela on rankattu kokaiinitakavarikoissaan v. 2008 YK:n tilastoissa maailmassa neljänneksi. Maan huumepoliisin budjetti on lisääntynyt 717 % viimeisen viiden vuoden aikana.
Taloudellinen kehitys
Venezuelan BKT on kasvanut 7,1 %. Työttömyys on laskenut 50 % Chávezin hallinnon aikana. Se putosi 12 prosentista 6 % v. 2009 alkupuolella. Talouselämän virallisen sektorin työllisyys on kasvanut, kun taas epävirallinen sektori pienentynyt.
Venezuelan talous on kokenut 20 perättäistä kasvuneljännestä. Vuonna 2004 talouskasvu oli historialliset 18 % vuoden 2008 kasvun jäädessä 4,9 %. Verrattuna v. 1998 Venezuelan talous on kasvanut 527 %. Venezuela on kasvattanut kansainvälisen rahavarantonsa 100 miljardiin dollariin. Venezuelassa on terve, säädelty pankkisysteemi.
Latinalaisen Amerikan integraatio
Latinalaisen Amerikan yhteistyö: Missio Milagro on tehnyt yli puoli miljoonaa silmäleikkausta venezuelalaisille ja muille latinalaisamerikkalaiselle. Nämä ihmiset ovat saaneet näkönsä takaisin.
Venezuela myy öljyä 18 Latinalaisen Amerikan ja Karibian maahan ystävähintaan Petrocariben kautta. Petrocariben jäsenet maksavat vain puolet laskusta. Loput 50 % ne maksavat luotolla 25 vuoden kuluessa 1 % lainakorolla. Petrocaribe on luonut 50 miljoonan dollarin rahaston, nimeltään Alba Caribe –rahasto. Se rahoittaa asuntojen rakentamista sekä maatalousprojekteja alueella.
Etelänpankki-projekti käynnistyy v. 2009. Pankin tarkoituksena on ensisijaisesti toimia jäsenmaidensa ja jatkossa UNASURin rahoituslaitoksena, joka on riippumaton ylikansallisista pankki- ja rahoitusjärjestelmistä. Sen käyttöpääoma on tässä vaiheessa kymmenen miljardia dollaria. Sen jäsenmaita ovat Argentiina, Bolivia, Brasilia, Ecuador, Kolumbia, Paraguay, Uruguay ja Venezuela.
Venezuela sponsoroi Telesuria, mantereenlaajuista televisioverkkoa, jonka ideana on toimia tehokkaana instrumenttina Latinalaisen Amerikan yhdentymiselle ja vastata vääristyneisiin näkemyksiin maanosan realiteetista, joita olemassa oleva yksityisomisteinen media on alueelle runsaasti kylvänyt.
Ylläolevat tiedot ovat peräisin Venezuelan Bolivaarisen Tasavallan Iso-Britannian lähetystöstä.
Suomennos: Rauni Salminen
keskiviikko 19. elokuuta 2009
KRIITTISIÄ ARVIOITA BOLIVAARISESTA VALLANKUMOUSPROSESSISTA (Osa II)
Venezuelan valtion Tv-yhtiö VTV järjesti 2.-3.6.2009 yhteistyössä Mirandan kansainvälisen keskuksen (CIM) kanssa keskustelufoorumin aiheesta ”Intellektuellit, demokratia ja sosialismi”. Keskustelussa harjoitettiin rakentavaa kritiikkiä bolivaarista vallankumousta sekä sen saavutuksia ja tavoitteita kohtaan. Tässä artikkelissa keskitytään Marta Harneckerin puheenvuoroon.
Taustatietoja Marta Harneckerista
Chileläinen psykologi, toimittaja ja kirjailija Marta Harnecker on työskennellyt aikaisemmin Investigaciones Memoria Popular Latinoamericana –keskuksen (MEPLA) johtajana Havannassa. Hän on tutkinut pitkään kansanliikkeiden historiaa Latinalaisessa Amerikassa. Ennen Kuubaan tuloaan hän työskenteli v. 1970–73 Salvador Allenden hallintokaudella Chilen opetusministeriössä. Hän on asunut Venezuelassa jo useita vuosia. Hän toimii neuvonantajana maan sosiaalisen kehityksen ja osallistumisen ministeriössä. (ML)
Marta Harnecker totesi 26.10.2005 Green Left Weekly –lehdessä julkaistussa haastattelussaan mm. seuraavaa: ”Ellei jotain hyvin vakavaa tapahdu, joka pakottaisi puolueet asettamaan vallankumousprosessin kaiken muun yläpuolelle… Ounastelen, että prosessista tulee paljon pitempi kuin vain johtajiston luominen. Tarvitaan johtajiston esiinkasvua kansan osallistumisen myötä. Uskon, että saamme kuuden vuoden kuluessa sellaisen sukupolven johtajia, jotka tunkevat itsensä mukaan tähän prosessiin… Presidentti Chávez etsii mekanismia tämän puutteen korjaamiseksi. Hän on tämän prosessin selvä johtohahmo ja se on riippuvainen hänestä. Siksi hänen salamurhansa uhka on todellinen. Kuitenkin tuon johtajan, kansan opettamisen ja sen prosessin myötä, joka luo kansalle mahdollisuuden osallistua ja kasvaa, tämä ongelma voitetaan.” (ML)
Marta Harneckerin puheenvuoro
”Elän tässä maassa ollakseni kriittinen. Minä en tiedä, tiedättekö te kaikki, että haastatellessani presidentti Chávezia ”Kansan mies”-kirjaani varten, huomioin tapani mukaan haastatteluita varten kysymyksiä, jotka pulppusivat kyseenalaistuksista ja vasemmistokritiikistä ja vielä enemmänkin. Minulla oli tuolloin mahdollisuus ilmaista kansalta ja älymystöltä kokoamaani kritiikkiä. Niinpä presidentti tokaisikin minulle: ”Haluan sinun tulevan mukaamme, koska minä haluan puolelleni kriittisiä ihmisiä…” Mitä minä tarkoitan tällä? Sitä että hän haluaa ottaa vastaan kritiikkiä. Mitä minä olen tehnyt kaikki nämä vuodet? Olen lähettänyt hänelle papereita. Te kaikki tiedätte, että presidentti ei ole sellainen henkilö, joka työskentelee neuvonantajaporukan kanssa. Nähtävästi olen neuvonantaja, mutta tosiasiassa en ole sitä. Minä vain toimitan hänelle papereita. Kuka tietää lukeeko hän edes niitä ja huomioiko hän niitä?”
”Haluan kertoa teille kaikille, että on suurta onnenkauppaa sen välillä, mitä te olette nostaneet esille täällä ja mitä minulle itselle asioista on välittynyt. Tietenkin olen tehnyt kaiken omalla tavallani. Minä en ole osallistunut lehdistökeskusteluun. Minä ajattelen, ettei minun pitäisi, koska minä olen ensisijaisesti tämän prosessin käytössä oleva kiihkeä chileläinen. Prosessi on bolivaarista vallankumousta rakentavien venezuelalaisten asia. Minä olen paremminkin tapahtumien tallentaja. Se on minun ammattini. Tästä syystä minä olen kirjoittanut lukuisia kirjoja, joissa arvioin eri maiden tekemisiä.”
Hallitukset voivat edistää massiivisesti kansan osallistumista
”Minä halusin sanoa vain pari seikkaa. Ensimmäinen koskee samaa asiaa, josta Carmen Bohorquez jo mainitsikin. On yleisesti tiedettyä, että Latinalaisen Amerikan vasemmiston radikaalein sektori torjuu valtion. Kaikki, mikä on valtiota ja hallitusta, on kelvotonta. Minä ajattelen, että meidän on erotettava toisistaan hallitukset, jotka tahtovat tukea kansaa niiden taistelussa vapautuksensa puolesta niistä hallituksista, jotka estävät tällaisia prosesseja.”
”Kaikki vasemmistolaiset hallitukset Latinalaisessa Amerikassa, niin monta kuin niitä onkaan, ovat tekemisissä edeltäjiltään perityn karsean byrokraattisen koneiston kanssa. Mutta tämä ei tarkoita sitä, että valtiot ja hallitukset eivät voisi tehdä asialle mitään. Mielestäni prosessi on edennyt kuitenkin paljon, koska yksi olemassa oleva hallitus on halunnut toteuttaa kahta asiaa – kansan osallistumista ja kansanvaltaa.”
Fasilitointia (ryhmäprosessin suunnittelua ja toteuttamista)
”Väittäisin, että osallistumista ei voi sanella yläpuolelta. Se on kulttuurisen muodonmuutoksen prosessi. Siksi se on perustavanlaatuinen. Kansan osallistumisella on ollut hyvin piristävä vaikutus Latinalaiseen Amerikkaan. Kun meillä on ilmennyt paikallisia tai kansallisia hallituksia, jotka ovat olettaneet kansan osallistumisen olevan välttämätöntä, ne ovat perustaneet yhteistyöryhmiä sen helpottamiseksi. Tällä tavoin toteutettu osallistuminen ei ole määräyksestä tai spontaanisti alkanutta. Useimmissa tapauksissa tarvitaan fasilitaattoreita. Epäonneksi infrastruktuuriin resursointi nähdään kuitenkin usein tärkeämmäksi kuin fasilitointi ja näin ryhmäprosessien vetäjille ei makseta palkkaa.”
Työmetelmänä fasilitointi keskittyy rikastavan ja rakentavan yhteistyön edellytysten luomiseen. Fasilitaattori auttaa ihmisiä pääsemään päämääräänsä ja tekemään hankkeensa ihan itse. Lisäksi hän edistää mm. osallistumista ja rohkaisee yhteistoiminnalliseen päätöksentekoon (ML).
Fasilitaattorin rooli
”Minusta hallituksen ja valtion tulisi toimia fasilitaattorin roolissa kansan osallistumisen suhteen – ei syrjäyttäjän eikä myöskään johtajan roolissa. Tämän vuoksi minä käsitän (Venezuelan) Yhteisöjen ministeriön olevan suunniteltu kuuntelemaan yhteisöjen jo olemassa olevaa kokemusta ja myös oppimaan niiltä. Ministeriö on todennut, ettei yhteisöjä voi määräillä ja että on välttämätöntä kunnioittaa kansan omaa rakennusprosessia.”
”Esityksessä ilmenee vastakkainasetteluja, koska samaan aikaan, kun ministeriö sanoo näin, meillä toimii valtion nuorisojärjestö Francisco de Mirandan rintama. Se perustaa Yhteiskunnallisen kamppailun toimipisteitä, joissa meidän pitäisi keskustella ja meidän tulisi selvittää, mitä roolia tämä järjestö näyttelee. Jos tämän järjestön toimipisteet määräävät yhteisöissä sen ajatuksen perustalta, että heidän on välttämätöntä avittaa prosesseja yhteisöissä, meidän on kysyttävä, eivätkö ne harjoita prosessin yksinkertaisen rakentavan yhteistyön edellytysten luomisen sijasta valvontaa.”
Kansanvaltaa ei saa sekoittaa poliittiseen militanttiuteen
”Vladimir Acosta on sanonut, että emme saa sekoittaa kansanvaltaa poliittisen militanttiuteen. Puolue on yksi asia ja kansanvalta on toinen asia. Minun on sanottava, että punainen voi olla puolueen väri, muttei koskaan kansanvallan tai eikä myöskään ministeriöiden väri. Eräs asia, joka oudoksuttaa ja shokeeraa ulkomaalaisia etenkin eurooppalaisia, on se, että valtio toimii Venezuelassa puolueen rakentamisen välineenä. Tämä on täysin nurinkurista meidän puolueemme käsitykselle asiasta.”
PSUV ilmoittaa puolueohjelmassaan haluavansa edistää kansanvallan neuvostojen valtaan perustuvaa valtiorakennetta, jonka hallintaan työläiset, talonpojat, opiskelijat, kotiäidit, sivistyneistö, taitelijat, pientuottajat ja -yrittäjät kaupungeissa ja maaseudulla voivat osallistua demokraattisesti ja tasavertaisesti. Puolueen päämääränä on yhteisöllinen valtiososialismi. (ML)
Päämäärät ja malttamattomuus viivyttävät prosessin kypsymistä
”On yksi asia, josta emme ole keskustelleet juurikaan paitsi eilisaamuna. Aikataulutus ja päämäärät ovat meille iso ongelma. Minä ajattelen demokraattisen prosessin vaativan kypsymistä ja aikaa. Me asetamme täällä itsellemme suuria päämääriä, mutta niiden toteuttamiseksi me suomme itsellemme turhan vähän aikaa. Niinpä me jokainen kilpailemme saavuttaaksemme nämä päämäärät. Meillä vallitsee karmea ”seuraava tehtävä” –oppisuuntaus ja tämän vuoksi ei ole mahdollista ajatella strategisesti sekä ei malteta odottaa asioiden kypsymistä. Kun työskentelette (yhteiskunnallisen) muodonmuutoksen prosessissa, valtio sekaantuu mukaan ja murtaa tämän kypsymisen rytmin painostaessaan tätä prosessia.”
”Äskeinen huomioiden sallikaa minun sanoa, että yhteisöneuvostojen idea on erinomainen idea. Presidentti on tässä hyvin selkeä. Rakentaessaan politiikkaa hänellä on oltava käytössään yhteiskunnallinen voima. Jotkut ihmiset ajattelevat, että muodostettavalla voimalla on oltava asemansa – niiden on voitettava oma paikkansa. Tämän yhteiskunnallisen voiman rakentamisen on tapahduttava määrätietoisen kypsymisajan puitteissa.
Hallituksen pakettiautojen saapuessa paikalle työntekijöillä on viisi päivää aikaa valmistella yhteisöneuvostohanketta sen sijaan, että he olisivat mukana koko yhteisöneuvoston muodostamisprosessissa, joka kestää vähintään kolme kuukautta. Kuten jotkut meistä, jotka osallistuivat alkuideaan, ajattelivat. Nyt neuvoston perustaminen on pelkistetty kahdeksi yhteisön yleiskokoukseksi, ja asia on sillä selvä. Ensimmäisessä vaiheessa perustetaan komissio yhteisöneuvoston asettamiseksi ja toisessa vaiheessa valitaan vaaleilla neuvoston puheenjohtaja. Me olemme vastapalveluksen velkaa vääristyneelle prosessille. Erikoislaatuiset kokemukset ovat kuolemaisillaan.”
Yhteisöllisen vallan kasvattaminen on ollut yksi tärkeimmistä bolivaarisen vallankumouksen moottoreista. Vallankumous vahvistaa sosialismin merkitystä globaalina yhteiskunnallisena vaihtoehtona, jos se kykenee korvaamaan kapitalismissa esiintyvän edustuksellisen demokratian osallistuvalla demokratialla. Chavistojen suunnitelmana on korvata maan valtio- ja hallintorakenteita 36 000 yhteisöneuvoston harjoittamalla alueellisella päätäntä- ja toimintavallalla. (ML)
Mahtavien ideoiden ja todellisuuden välinen kuilu
”Minä kerron teille kaikille, että presidentillä on ollut niin monia epätavanomaisia ideoita, mutta kun me tutkimme niitä ja tarkastelemme niitä suhteessa todellisuuteen, huomaamme ideoiden soveltamisessa olevan kuilu todellisuuden kanssa.”
Improvisaation kultti
”Vielä viimeinen kysymys. Arvelen teidän kaikkien elävän improvisaation kultissa. Minä saavuin tänne ensimmäistä kertaa solidaarisuustilaisuuteen kevään 2002 vallankaappausyrityksen jälkeen. Tuo tilaisuus oli organisoitu kahdessa viikossa. Joukko älymystön edustajia tuli luokseni ja tokaisi: ”Näethän, kuinka me organisoimme asioita Venezuelassa kahdessa viikossa, kun muualla maailmassa ja Latinalaisessa Amerikassa vastaavat valmistelut olisivat vieneet puoli vuotta”. Ihmiset eivät ajattele, kuinka paljon parempia nämä tilaisuudet voisivat olla, jos ne olisivat paremmin suunniteltuja.”
”Minä tunnen suurta surua havaitessani, kuinka niin moni mahtava idea turhauttaa tämän tyyppisistä syistä johtuen. Täällä on paljon potentiaalia. Presidentillä on joitain erikoislaatuisia ajatuksia, mutta ideoiden kypsymiseen ei suoda aikaa. Ei ole aikaa konkretisoida niitä.”
”Minä arvelen, että älymystöllä on hyvin tärkeä rooli tämän prosessin kypsymisen tukemisessa kuten puolueellakin. Minä ajattelen, että puolueen roolina 21. vuosisadalla on fasilitoida osallistumisprosessia ja harjoittaa kansansivistystä eikä olla totuuden ainoa omistaja. Puolueen ei pidä syrjäyttää kansan päähenkilöyttä ajatuksilla, jotka meillä vallitsivat koskien poliittista militantismia vuosikymmeniä ja joita me olemme parhaillaan voittamassa.”
Jatkuu…
Suomennos ja toimitus: Matti Laitinen
Lähde: www.venezuelanalysis.com 11.8.2009
Venezuelan valtion Tv-yhtiö VTV järjesti 2.-3.6.2009 yhteistyössä Mirandan kansainvälisen keskuksen (CIM) kanssa keskustelufoorumin aiheesta ”Intellektuellit, demokratia ja sosialismi”. Keskustelussa harjoitettiin rakentavaa kritiikkiä bolivaarista vallankumousta sekä sen saavutuksia ja tavoitteita kohtaan. Tässä artikkelissa keskitytään Marta Harneckerin puheenvuoroon.
Taustatietoja Marta Harneckerista
Chileläinen psykologi, toimittaja ja kirjailija Marta Harnecker on työskennellyt aikaisemmin Investigaciones Memoria Popular Latinoamericana –keskuksen (MEPLA) johtajana Havannassa. Hän on tutkinut pitkään kansanliikkeiden historiaa Latinalaisessa Amerikassa. Ennen Kuubaan tuloaan hän työskenteli v. 1970–73 Salvador Allenden hallintokaudella Chilen opetusministeriössä. Hän on asunut Venezuelassa jo useita vuosia. Hän toimii neuvonantajana maan sosiaalisen kehityksen ja osallistumisen ministeriössä. (ML)
Marta Harnecker totesi 26.10.2005 Green Left Weekly –lehdessä julkaistussa haastattelussaan mm. seuraavaa: ”Ellei jotain hyvin vakavaa tapahdu, joka pakottaisi puolueet asettamaan vallankumousprosessin kaiken muun yläpuolelle… Ounastelen, että prosessista tulee paljon pitempi kuin vain johtajiston luominen. Tarvitaan johtajiston esiinkasvua kansan osallistumisen myötä. Uskon, että saamme kuuden vuoden kuluessa sellaisen sukupolven johtajia, jotka tunkevat itsensä mukaan tähän prosessiin… Presidentti Chávez etsii mekanismia tämän puutteen korjaamiseksi. Hän on tämän prosessin selvä johtohahmo ja se on riippuvainen hänestä. Siksi hänen salamurhansa uhka on todellinen. Kuitenkin tuon johtajan, kansan opettamisen ja sen prosessin myötä, joka luo kansalle mahdollisuuden osallistua ja kasvaa, tämä ongelma voitetaan.” (ML)
Marta Harneckerin puheenvuoro
”Elän tässä maassa ollakseni kriittinen. Minä en tiedä, tiedättekö te kaikki, että haastatellessani presidentti Chávezia ”Kansan mies”-kirjaani varten, huomioin tapani mukaan haastatteluita varten kysymyksiä, jotka pulppusivat kyseenalaistuksista ja vasemmistokritiikistä ja vielä enemmänkin. Minulla oli tuolloin mahdollisuus ilmaista kansalta ja älymystöltä kokoamaani kritiikkiä. Niinpä presidentti tokaisikin minulle: ”Haluan sinun tulevan mukaamme, koska minä haluan puolelleni kriittisiä ihmisiä…” Mitä minä tarkoitan tällä? Sitä että hän haluaa ottaa vastaan kritiikkiä. Mitä minä olen tehnyt kaikki nämä vuodet? Olen lähettänyt hänelle papereita. Te kaikki tiedätte, että presidentti ei ole sellainen henkilö, joka työskentelee neuvonantajaporukan kanssa. Nähtävästi olen neuvonantaja, mutta tosiasiassa en ole sitä. Minä vain toimitan hänelle papereita. Kuka tietää lukeeko hän edes niitä ja huomioiko hän niitä?”
”Haluan kertoa teille kaikille, että on suurta onnenkauppaa sen välillä, mitä te olette nostaneet esille täällä ja mitä minulle itselle asioista on välittynyt. Tietenkin olen tehnyt kaiken omalla tavallani. Minä en ole osallistunut lehdistökeskusteluun. Minä ajattelen, ettei minun pitäisi, koska minä olen ensisijaisesti tämän prosessin käytössä oleva kiihkeä chileläinen. Prosessi on bolivaarista vallankumousta rakentavien venezuelalaisten asia. Minä olen paremminkin tapahtumien tallentaja. Se on minun ammattini. Tästä syystä minä olen kirjoittanut lukuisia kirjoja, joissa arvioin eri maiden tekemisiä.”
Hallitukset voivat edistää massiivisesti kansan osallistumista
”Minä halusin sanoa vain pari seikkaa. Ensimmäinen koskee samaa asiaa, josta Carmen Bohorquez jo mainitsikin. On yleisesti tiedettyä, että Latinalaisen Amerikan vasemmiston radikaalein sektori torjuu valtion. Kaikki, mikä on valtiota ja hallitusta, on kelvotonta. Minä ajattelen, että meidän on erotettava toisistaan hallitukset, jotka tahtovat tukea kansaa niiden taistelussa vapautuksensa puolesta niistä hallituksista, jotka estävät tällaisia prosesseja.”
”Kaikki vasemmistolaiset hallitukset Latinalaisessa Amerikassa, niin monta kuin niitä onkaan, ovat tekemisissä edeltäjiltään perityn karsean byrokraattisen koneiston kanssa. Mutta tämä ei tarkoita sitä, että valtiot ja hallitukset eivät voisi tehdä asialle mitään. Mielestäni prosessi on edennyt kuitenkin paljon, koska yksi olemassa oleva hallitus on halunnut toteuttaa kahta asiaa – kansan osallistumista ja kansanvaltaa.”
Fasilitointia (ryhmäprosessin suunnittelua ja toteuttamista)
”Väittäisin, että osallistumista ei voi sanella yläpuolelta. Se on kulttuurisen muodonmuutoksen prosessi. Siksi se on perustavanlaatuinen. Kansan osallistumisella on ollut hyvin piristävä vaikutus Latinalaiseen Amerikkaan. Kun meillä on ilmennyt paikallisia tai kansallisia hallituksia, jotka ovat olettaneet kansan osallistumisen olevan välttämätöntä, ne ovat perustaneet yhteistyöryhmiä sen helpottamiseksi. Tällä tavoin toteutettu osallistuminen ei ole määräyksestä tai spontaanisti alkanutta. Useimmissa tapauksissa tarvitaan fasilitaattoreita. Epäonneksi infrastruktuuriin resursointi nähdään kuitenkin usein tärkeämmäksi kuin fasilitointi ja näin ryhmäprosessien vetäjille ei makseta palkkaa.”
Työmetelmänä fasilitointi keskittyy rikastavan ja rakentavan yhteistyön edellytysten luomiseen. Fasilitaattori auttaa ihmisiä pääsemään päämääräänsä ja tekemään hankkeensa ihan itse. Lisäksi hän edistää mm. osallistumista ja rohkaisee yhteistoiminnalliseen päätöksentekoon (ML).
Fasilitaattorin rooli
”Minusta hallituksen ja valtion tulisi toimia fasilitaattorin roolissa kansan osallistumisen suhteen – ei syrjäyttäjän eikä myöskään johtajan roolissa. Tämän vuoksi minä käsitän (Venezuelan) Yhteisöjen ministeriön olevan suunniteltu kuuntelemaan yhteisöjen jo olemassa olevaa kokemusta ja myös oppimaan niiltä. Ministeriö on todennut, ettei yhteisöjä voi määräillä ja että on välttämätöntä kunnioittaa kansan omaa rakennusprosessia.”
”Esityksessä ilmenee vastakkainasetteluja, koska samaan aikaan, kun ministeriö sanoo näin, meillä toimii valtion nuorisojärjestö Francisco de Mirandan rintama. Se perustaa Yhteiskunnallisen kamppailun toimipisteitä, joissa meidän pitäisi keskustella ja meidän tulisi selvittää, mitä roolia tämä järjestö näyttelee. Jos tämän järjestön toimipisteet määräävät yhteisöissä sen ajatuksen perustalta, että heidän on välttämätöntä avittaa prosesseja yhteisöissä, meidän on kysyttävä, eivätkö ne harjoita prosessin yksinkertaisen rakentavan yhteistyön edellytysten luomisen sijasta valvontaa.”
Kansanvaltaa ei saa sekoittaa poliittiseen militanttiuteen
”Vladimir Acosta on sanonut, että emme saa sekoittaa kansanvaltaa poliittisen militanttiuteen. Puolue on yksi asia ja kansanvalta on toinen asia. Minun on sanottava, että punainen voi olla puolueen väri, muttei koskaan kansanvallan tai eikä myöskään ministeriöiden väri. Eräs asia, joka oudoksuttaa ja shokeeraa ulkomaalaisia etenkin eurooppalaisia, on se, että valtio toimii Venezuelassa puolueen rakentamisen välineenä. Tämä on täysin nurinkurista meidän puolueemme käsitykselle asiasta.”
PSUV ilmoittaa puolueohjelmassaan haluavansa edistää kansanvallan neuvostojen valtaan perustuvaa valtiorakennetta, jonka hallintaan työläiset, talonpojat, opiskelijat, kotiäidit, sivistyneistö, taitelijat, pientuottajat ja -yrittäjät kaupungeissa ja maaseudulla voivat osallistua demokraattisesti ja tasavertaisesti. Puolueen päämääränä on yhteisöllinen valtiososialismi. (ML)
Päämäärät ja malttamattomuus viivyttävät prosessin kypsymistä
”On yksi asia, josta emme ole keskustelleet juurikaan paitsi eilisaamuna. Aikataulutus ja päämäärät ovat meille iso ongelma. Minä ajattelen demokraattisen prosessin vaativan kypsymistä ja aikaa. Me asetamme täällä itsellemme suuria päämääriä, mutta niiden toteuttamiseksi me suomme itsellemme turhan vähän aikaa. Niinpä me jokainen kilpailemme saavuttaaksemme nämä päämäärät. Meillä vallitsee karmea ”seuraava tehtävä” –oppisuuntaus ja tämän vuoksi ei ole mahdollista ajatella strategisesti sekä ei malteta odottaa asioiden kypsymistä. Kun työskentelette (yhteiskunnallisen) muodonmuutoksen prosessissa, valtio sekaantuu mukaan ja murtaa tämän kypsymisen rytmin painostaessaan tätä prosessia.”
”Äskeinen huomioiden sallikaa minun sanoa, että yhteisöneuvostojen idea on erinomainen idea. Presidentti on tässä hyvin selkeä. Rakentaessaan politiikkaa hänellä on oltava käytössään yhteiskunnallinen voima. Jotkut ihmiset ajattelevat, että muodostettavalla voimalla on oltava asemansa – niiden on voitettava oma paikkansa. Tämän yhteiskunnallisen voiman rakentamisen on tapahduttava määrätietoisen kypsymisajan puitteissa.
Hallituksen pakettiautojen saapuessa paikalle työntekijöillä on viisi päivää aikaa valmistella yhteisöneuvostohanketta sen sijaan, että he olisivat mukana koko yhteisöneuvoston muodostamisprosessissa, joka kestää vähintään kolme kuukautta. Kuten jotkut meistä, jotka osallistuivat alkuideaan, ajattelivat. Nyt neuvoston perustaminen on pelkistetty kahdeksi yhteisön yleiskokoukseksi, ja asia on sillä selvä. Ensimmäisessä vaiheessa perustetaan komissio yhteisöneuvoston asettamiseksi ja toisessa vaiheessa valitaan vaaleilla neuvoston puheenjohtaja. Me olemme vastapalveluksen velkaa vääristyneelle prosessille. Erikoislaatuiset kokemukset ovat kuolemaisillaan.”
Yhteisöllisen vallan kasvattaminen on ollut yksi tärkeimmistä bolivaarisen vallankumouksen moottoreista. Vallankumous vahvistaa sosialismin merkitystä globaalina yhteiskunnallisena vaihtoehtona, jos se kykenee korvaamaan kapitalismissa esiintyvän edustuksellisen demokratian osallistuvalla demokratialla. Chavistojen suunnitelmana on korvata maan valtio- ja hallintorakenteita 36 000 yhteisöneuvoston harjoittamalla alueellisella päätäntä- ja toimintavallalla. (ML)
Mahtavien ideoiden ja todellisuuden välinen kuilu
”Minä kerron teille kaikille, että presidentillä on ollut niin monia epätavanomaisia ideoita, mutta kun me tutkimme niitä ja tarkastelemme niitä suhteessa todellisuuteen, huomaamme ideoiden soveltamisessa olevan kuilu todellisuuden kanssa.”
Improvisaation kultti
”Vielä viimeinen kysymys. Arvelen teidän kaikkien elävän improvisaation kultissa. Minä saavuin tänne ensimmäistä kertaa solidaarisuustilaisuuteen kevään 2002 vallankaappausyrityksen jälkeen. Tuo tilaisuus oli organisoitu kahdessa viikossa. Joukko älymystön edustajia tuli luokseni ja tokaisi: ”Näethän, kuinka me organisoimme asioita Venezuelassa kahdessa viikossa, kun muualla maailmassa ja Latinalaisessa Amerikassa vastaavat valmistelut olisivat vieneet puoli vuotta”. Ihmiset eivät ajattele, kuinka paljon parempia nämä tilaisuudet voisivat olla, jos ne olisivat paremmin suunniteltuja.”
”Minä tunnen suurta surua havaitessani, kuinka niin moni mahtava idea turhauttaa tämän tyyppisistä syistä johtuen. Täällä on paljon potentiaalia. Presidentillä on joitain erikoislaatuisia ajatuksia, mutta ideoiden kypsymiseen ei suoda aikaa. Ei ole aikaa konkretisoida niitä.”
”Minä arvelen, että älymystöllä on hyvin tärkeä rooli tämän prosessin kypsymisen tukemisessa kuten puolueellakin. Minä ajattelen, että puolueen roolina 21. vuosisadalla on fasilitoida osallistumisprosessia ja harjoittaa kansansivistystä eikä olla totuuden ainoa omistaja. Puolueen ei pidä syrjäyttää kansan päähenkilöyttä ajatuksilla, jotka meillä vallitsivat koskien poliittista militantismia vuosikymmeniä ja joita me olemme parhaillaan voittamassa.”
Jatkuu…
Suomennos ja toimitus: Matti Laitinen
Lähde: www.venezuelanalysis.com 11.8.2009
sunnuntai 16. elokuuta 2009
Helsingin Sanomien anti-Venezuela-kampanja
Tässä Hands off Venezuela -Finlandin hallituksen valtuuttamana kirjoittamani vastine Helsingin Sanomille lehden viime aikoina kiihtyneen Venezuelan-vastaisen propagandakampanjan johdosta (Sananvapauden soihtuna esiintyvä Helsingin Sanomat ei ainakaan toistaiseksi ole julkaissut vastinetta):
14.8.2009 Espoo
Helsingin Sanomien ulkomaantoimitukselle, päätoimittajille sekä mielipide-sivuille:
Helsingin Sanomat on käsitellyt Latinalaisen Amerikan tilannetta viime päivinä tavanomaista enemmän. Tiistaina 11.8. uutisoitiin ulkomaansivuilla Venezuelan ja Kolumbian kiristyneistä väleistä otsikolla ”Venezuelan Chavez uhitteli jälleen sodalla”.
Toimittaja Johanna Kipon kirjoittamassa jutussa annettiin mielestämme alueen tilanteesta ja Chavezin puheista yksipuolinen ja vääristynyt kuva. Käsittääksemme Hugo Chavez ei ole ”uhitellut sodalla”, vaan ilmaissut useiden muiden Etelä-Amerikan johtajien ohella huolensa Yhdysvaltojen lisääntyvästä sotilaallisesta läsnäolosta Kolumbiassa, Yhdysvaltojen läheisessä liittolaismaassa. Asia nousi esille äskettäisessä Etelä-Amerikan unionin UNASUR:in kokouksessa Ecuadorissa.
Chavez pitää Yhdysvaltojen lisääntyvää sotilaallista läsnäoloa Venezuelan rajan tuntumassa uhkana oman maansa turvallisuudelle sekä laajemminkin koko eteläisen Amerikan yhtenäisyydelle, itsemääräämisoikeudelle ja demokratiakehitykselle. Chavez huomautti UNASUR:in kokouksessa, että äskettäinen sotilasvallankaappaus Hondurasissa sekä Yhdysvaltojen joukkojen lisääminen Kolumbiassa antavat huolestuttavan signaalin Yhdysvaltojen pyrkimyksistä alueella.
Yhdysvallat ei ole nimittänyt Hondurasin presidentin Manuel Zelayan syrjäyttämistä ”vallankaappaukseksi”, eikä se ole lopettanut sotilaallista eikä muutakaan yhteistyötä Hondurasin kanssa Zelayan syrjäyttämisen jälkeen. Chavezin mukaan nämä manööverit ovat osa ”takaisinvyörytystaktiikkaa”, jolla Yhdysvallat pyrkii kääntämään eteläisen Amerikan kehitystä taaksepäin alueen maiden itsemääräämisoikeuden ja demokratian edistymisen osalta.
Mielestämme Chavez on täysin oikeutetusti huolissaan Yhdysvaltojen lisääntyneestä aktiivisuudesta alueella. Pitkän hiljaiselon jälkeen – joka paradoksaalisesti ajoittui George W. Bushin kaudelle – Yhdysvallat näyttää jälleen kiinnostuneen alueesta, jota se on perinteisesti pitänyt omana ”takapihanaan”.
Yhdysvaltojen aktiivisuudesta alueella on erittäin ikäviä kokemuksia menneiltä vuosikymmeniltä: Lukuisia vallankaappauksia ja muita hämärätoimia, puuttumisia maiden sisäisiin asioihin, vaalien manipulointia jne. Chavezilla ja muilla alueen itsenäisillä johtajilla on siten todellakin syytä huoleen – tätä ei voi pitää ”sodalla uhitteluna”.
Maanantaina 10.8. HS:n ulkomaansivuilla käsiteltiin Ruotsin asevientiä. Toimittaja Antti Ämmälän kirjoittamassa jutussa todettiin, että ”ihmisoikeuksia rikkovia (Ruotsin) kauppakumppaneita ovat muun muassa Saudi-Arabia, Arabiemiirikunnat, Egypti, Oman, Brunei ja Venezuela.
Kysyisimme Helsingin Sanomien ulkomaantoimitukselta ja toimittaja Ämmälältä: Mitä ovat ne ihmisoikeusrikkomukset Venezuelassa, joihin jutussa viitataan? Epämääräiset heitot asiasta kun ovat omiaan luomaan virheellisiä mielikuvia lukijoissa. Näitä mielikuvia voi olla vaikea korjata, kun ne ovat kerran päässeet syntymään ihmisissä.
Tästä syystä vetoamme HS:n ulkomaantoimitukseen: Esittäkää väitteidenne tueksi todisteita ja faktoja. Ihmisoikeuksien rikkomisen sijaan Venezuelasta löytyy yllin kyllin todisteita muun muassa ihmisten sosiaalisten oikeuksien edistymisestä sekä vaikutusmahdollisuuksien lisääntymisestä paikallisdemokratian kehittämisen myötä. Olisi suotavaa, että näistä asioista kerrottaisiin myös Helsingin Sanomien sivuilla. Muutoin on vaarana, että lukijoiden käsitys Venezuelasta ja sen kehityksestä muodostuu mielikuvien, ei tosiasioiden pohjalta.
Hands off Venezuela –Finland
Tommi Lievemaa, varapuheenjohtaja
14.8.2009 Espoo
Helsingin Sanomien ulkomaantoimitukselle, päätoimittajille sekä mielipide-sivuille:
Helsingin Sanomat on käsitellyt Latinalaisen Amerikan tilannetta viime päivinä tavanomaista enemmän. Tiistaina 11.8. uutisoitiin ulkomaansivuilla Venezuelan ja Kolumbian kiristyneistä väleistä otsikolla ”Venezuelan Chavez uhitteli jälleen sodalla”.
Toimittaja Johanna Kipon kirjoittamassa jutussa annettiin mielestämme alueen tilanteesta ja Chavezin puheista yksipuolinen ja vääristynyt kuva. Käsittääksemme Hugo Chavez ei ole ”uhitellut sodalla”, vaan ilmaissut useiden muiden Etelä-Amerikan johtajien ohella huolensa Yhdysvaltojen lisääntyvästä sotilaallisesta läsnäolosta Kolumbiassa, Yhdysvaltojen läheisessä liittolaismaassa. Asia nousi esille äskettäisessä Etelä-Amerikan unionin UNASUR:in kokouksessa Ecuadorissa.
Chavez pitää Yhdysvaltojen lisääntyvää sotilaallista läsnäoloa Venezuelan rajan tuntumassa uhkana oman maansa turvallisuudelle sekä laajemminkin koko eteläisen Amerikan yhtenäisyydelle, itsemääräämisoikeudelle ja demokratiakehitykselle. Chavez huomautti UNASUR:in kokouksessa, että äskettäinen sotilasvallankaappaus Hondurasissa sekä Yhdysvaltojen joukkojen lisääminen Kolumbiassa antavat huolestuttavan signaalin Yhdysvaltojen pyrkimyksistä alueella.
Yhdysvallat ei ole nimittänyt Hondurasin presidentin Manuel Zelayan syrjäyttämistä ”vallankaappaukseksi”, eikä se ole lopettanut sotilaallista eikä muutakaan yhteistyötä Hondurasin kanssa Zelayan syrjäyttämisen jälkeen. Chavezin mukaan nämä manööverit ovat osa ”takaisinvyörytystaktiikkaa”, jolla Yhdysvallat pyrkii kääntämään eteläisen Amerikan kehitystä taaksepäin alueen maiden itsemääräämisoikeuden ja demokratian edistymisen osalta.
Mielestämme Chavez on täysin oikeutetusti huolissaan Yhdysvaltojen lisääntyneestä aktiivisuudesta alueella. Pitkän hiljaiselon jälkeen – joka paradoksaalisesti ajoittui George W. Bushin kaudelle – Yhdysvallat näyttää jälleen kiinnostuneen alueesta, jota se on perinteisesti pitänyt omana ”takapihanaan”.
Yhdysvaltojen aktiivisuudesta alueella on erittäin ikäviä kokemuksia menneiltä vuosikymmeniltä: Lukuisia vallankaappauksia ja muita hämärätoimia, puuttumisia maiden sisäisiin asioihin, vaalien manipulointia jne. Chavezilla ja muilla alueen itsenäisillä johtajilla on siten todellakin syytä huoleen – tätä ei voi pitää ”sodalla uhitteluna”.
Maanantaina 10.8. HS:n ulkomaansivuilla käsiteltiin Ruotsin asevientiä. Toimittaja Antti Ämmälän kirjoittamassa jutussa todettiin, että ”ihmisoikeuksia rikkovia (Ruotsin) kauppakumppaneita ovat muun muassa Saudi-Arabia, Arabiemiirikunnat, Egypti, Oman, Brunei ja Venezuela.
Kysyisimme Helsingin Sanomien ulkomaantoimitukselta ja toimittaja Ämmälältä: Mitä ovat ne ihmisoikeusrikkomukset Venezuelassa, joihin jutussa viitataan? Epämääräiset heitot asiasta kun ovat omiaan luomaan virheellisiä mielikuvia lukijoissa. Näitä mielikuvia voi olla vaikea korjata, kun ne ovat kerran päässeet syntymään ihmisissä.
Tästä syystä vetoamme HS:n ulkomaantoimitukseen: Esittäkää väitteidenne tueksi todisteita ja faktoja. Ihmisoikeuksien rikkomisen sijaan Venezuelasta löytyy yllin kyllin todisteita muun muassa ihmisten sosiaalisten oikeuksien edistymisestä sekä vaikutusmahdollisuuksien lisääntymisestä paikallisdemokratian kehittämisen myötä. Olisi suotavaa, että näistä asioista kerrottaisiin myös Helsingin Sanomien sivuilla. Muutoin on vaarana, että lukijoiden käsitys Venezuelasta ja sen kehityksestä muodostuu mielikuvien, ei tosiasioiden pohjalta.
Hands off Venezuela –Finland
Tommi Lievemaa, varapuheenjohtaja
perjantai 14. elokuuta 2009
KRIITTISIÄ ARVIOITA BOLIVAARISESTA VALLANKUMOUSPROSESSISTA (Osa I)
Venezuelan valtion Tv-yhtiö VTV järjesti 2.-3.6.2009 yhteistyössä Mirandan kansainvälisen keskuksen (CIM) kanssa keskustelufoorumin aiheesta ”Intellektuellit, demokratia ja sosialismi”. Keskustelussa harjoitettiin rakentavaa kritiikkiä bolivaarista vallankumousta sekä sen saavutuksia ja tavoitteita kohtaan. Venezuelalainen sosiologi Juan Carlos Monedero totesi julkisuudessa jokin aika sitten seuraavaa: ”Täällä on oltava tilaa kritiikille. Meidän on hylättävä pelkomme arvostella asianmukaisesti kaikkia vähätteleviä solvauksia, joita meidän sanomisiimme kohdistetaan.”
Keskusteluun osallistuivat Venezuelan keskusyliopiston sosiologian professori Vladimir Acosta, alkujaan chileläinen psykologi, toimittaja ja kirjailija Marta Harnecker, Madridin yliopiston professori Juan Carlos Monedero, television johtaja Ernesto Villegas, Roberto Lopez, työläisaktivisti Gonzalo Gomez, professori Santiago Arconada, marxilainen kirjailija Michael Lebowitz (USA), sosiologi Javier Biardeau, professori ja kirjailija Luis Britto, ministeri Victor Alvarez ja tohtori Carmen Bohorquez (kulttuuriministeriö). Useimmat keskustelijat ovat marxilaisuuden asiantuntijoita.
Professori Vladimir Acostan puheenvuoro
”Minun lähtökohtanani ovat tietenkin ne kaikki kummalliset saavutukset, joita täällä on saatu aikaan 10 vuoden kuluessa. Tämä on eri maa kuin 10 vuotta sitten – toinen Venezuela. Se, mitä täällä on tapahtunut, on todella epätavallista. Minä totean tämän yksinkertaisesti johdantona. Luulen, että tätä on täysin hyödytöntä osoittaa, koska kaikki tietävät sen ja myös hyväksyvät sen. Uskon, että on paljon tärkeämpää keskustella näistä aikaansaannoksista yhteydessä niihin liittyviin ongelmiin. On olemassa ongelmia, joita ei havaita. Ne ovat piilossa tai niitä aliarvioidaan. Ne ovat tärkeitä ongelmia, koska kasautuessaan ne aiheuttavat uhkan vallankumousprosessin edistymiselle ja syvenemiselle.”
Selkeän poliittisen ohjelman puute
”Ensimmäisen ongelma on puute selkeästä poliittisesta linjasta tai ohjelmasta. Tietenkin tämä on 21. vuosisadan sosialismia. Se on hyvin yleinen ajatus, niin kuin sen pitääkin olla, koska se on idea sosialismin rakenteesta. Meillä ei ole mitään sosialismin reseptiä. Prosessi on sarja täsmällisiä tapahtumia. Alussa oli sosiaalinen herkkyys, sen jälkeen edellytettiin anti-imperialistista näkemystä ja lopuksi nousi pintaan 21. vuosisadan sosialismi. Meillä on olemassa vuorellinen seikkoja, jotka ovat epäselviä. Yksi näistä faktoista on, että poliittinen linjamme on se, jonka presidentti Chávez julkituo tai jolla hän perustelee menettelyjään. Tämä synnyttää ensimmäisen ongelman. Tästä johtuen toinen ongelma, joka on sidoksissa ensimmäiseen, on kollektiivisen johtajuuden puute.”
Kollektiivista johtoa tarvitaan
”Kukaan ei tietenkään kyseenalaista presidentti Chávezin johtajuutta. Hän on tämän prosessin sielu, sydän, hermosto ja ohjaava voima. Tämä prosessi samaistuu täysin häneen. Presidentti työskentelee 25 tuntia vuorokaudessa tämän prosessin puolesta. Hän uhraa ja riskeeraa elämänsä työlleen. Kukaan ei kyseenalaista hänen johtajuuttaan, mutta presidentti ei voi tehdä kaikkea ja olla läsnä kaikkialla. Tällainen prosessi vaatii osakseen kollektiivista johtoa. Suhde presidentin ja kansan välillä jatkuu, enemmistö kansasta rakastaa häntä, mutta (vallankumouksen) muut johtajat ja kaaderit jäävät väestölle tuntemattomiksi ja vaille heidän huomiotaan tai heidän hylkäämikseen.”
Johtajia pitäisi rohkaista ilmaisemaan oma mielipiteensä
”Meille ei ole luotu kollektiivista johtoa, joka voisi vahvistaa presidentin johtajuutta. Tehtävien suorittamisen kannalta minusta on keskeistä, jos muilla johtajilla olisi myös oma poliittinen linja ja että he kykenisivät ilmaisemaan mielipiteensä jo ennen kuin Chávez sanoo asiasta mitään, koska kaikki perustuu enemmän tai vähemmän päälinjaamme. Tämä on meidän toinen heikkoutemme.”
Vallankumouksellinen puolue
”Kolmas heikkous on vallankumouksellisen puolueen puuttuminen. Venezuelassa ei ole vallankumouksellista puoluetta. Venezuelan yhdistynyt sosialistinen puolue (PSUV) ei ole edes puolue. Olen surullinen todetessani tämän. PSUV on ollut todellisuudessa aina tähän asti hallinnollinen ja vaalitekninen väline, jota käytetään presidentti Chávezin poliittisen linjan levittämiseen. Se ei ole vielä oikea poliittinen puolue. Se on paremminkin yläpuolelta organisoitu poliittinen puolue. Se toimii riskinvaraisesti, koska se vetää puoleensa monia ihmisiä, jotka eivät ole vallankumouksellisia. PSUV:ssa toimii paljon vallankumouksellisia, mutta joukossa on myös niitä, jotka yksinkertaisesti etsivät vain työtä jne… Tämä on yksi puolueen perusongelmista.”
Miksi ainoastaan yksi puolue?
”Sitä paitsi ei ole olemassa ainoatakaan syytä, miksi meillä pitäisi olla ainoastaan yksi vallankumouksellinen puolue. Voisi olla lukuisia puolueita. Tämä tuottaisi rikkaampia keskusteluita. Yksi suuri ja voimakas puolue synnyttää häikäilemättömyyttä, ylivaltaa ja huonoja suhteita sen liittolaisia kohtaan. Samassa yhteydessä esiintyy byrokratismia, tehottomuutta jopa korruptiota, joista en aio puhua enempää.”
Kolme saavutusta – hyötyjä ja haittoja
”Toinen näkökulma, jota haluan kosketella, on vallankumousprosessin kaksisuuntainen hyöty. Tämä tarkoittaa, että hyödyllä on myös negatiiviset puolensa. Bolivaarinen hallitus on harjoittanut oikeaa ja menestyksellistä politiikkaa säilyttäessään jäsenyytensä OPECiin – järjestön toipuminen ja öljyn hintojen elpyminen. OPEC nousee jälleen kerran jaloilleen keinottelun ja maailman talouskriisin jälkeen. OPECin ja öljyn hinnan pelastaminen on aiheuttanut Venezuelan hallitukselle valtavia ponnistuksia. Samoin kävi PDVSAn pelastamisessa ja sen muuttamisessa todella kansalliseksi yhtiöksi, joka kuuluu Venezuelan kansalle eikä korruptoituneelle vähemmistölle ja ylikansallisille yhtiöille. Bolivaarinen hallitus on onnistunut ottamaan haltuunsa maamme luonnonvarat. Se on kyennyt lopettamaan Venezuelan keskuspankin itsehallinnon, jonka intressit olivat maamme vastaisia. Se on saanut väestön maksamaan veroja.”
”Nämä kolme epätavallista aikaansaannosta ovat mahdollistaneet laajojen sosiaalisten hankkeiden rahoittamisen. Uusliberalismi kutsuu sosiaalisia investointeja yhteiskunnalliseksi tuhlaamiseksi. Kaikki, mitä on tehty kansan terveyden, koulutuksen, uusien yliopistojen, sosiaaliturvan, viljelymaan lahjoittamisen puolesta sekä valtion kehittämiseksi ja rakentamiseksi, ovat suuria ja epätavallisen myönteisiä saavutuksia.”
”On olemassa myös joitain kielteisiä näkökulmia, jotka toisinaan unohdetaan. Nämä etuudet on saavutettu koskematta porvariston karvaankaan – taitamatta hiustakaan hallitsevan luokan päästä. Tuotantosuhteisiin ei ole kajottu ollenkaan. Ollaan luomassa kilpailua, koska valtio yrittää perustaa sosialistisia yhtiöitä ja solidaarisuuteen perustuvia yrityksiä jne… Mutta tässä viitekehyksessä on hyvin vaikea edistyä paljon, koska kapitalismilla ei ole minkäänlaisia moraalisia rajoja. Kapitalisti voi ryöstää äitinsä ja pystyttää itselleen yhtiön. Tämä on täydellisen pätevää kapitalismin vallitessa. Hän voi ostaa itselleen televisiokanavan, joka todistaa hänen inhimillistä hyvyyttään ja kaikki entinen unohtuu. Sosialismilla on moraaliset rajansa – solidaarisuus, eettisyys ja heikompien suojelu. Tämän vuoksi sosialismilla on paljon vaikeampaa ja sen rakentaminen on kalliimpaa, kun lisäksi kaiken yläpuolella häärii supervoimakas kapitalismi kuten kapitalismi täällä.”
”Porvariston vallan jatkuminen on täällä tosiasia. Venezuelan harvainvalta kontrolloi suurinta osaa valtaa sisältäen poliittisen vallan. Toisinaan he menettävät maaperää. Silloin he tekevät täyskäännöksen ja toipuvat siitä, kuten hankkiessaan itselleen pari kuvernöörin paikkaa tuhotakseen näin bolivaarisen hallinnon aikaansaannokset. Heille lankeaa suurempi osuus taloudellisesta ja ideologisesta vallasta. Heillä on käsissään viestintävälineet ja uskonto. He valvovat edelleen koulutusta siitäkin huolimatta, mitä täällä on aikaansaatu. Me huomaamme, että näillä vihollisilla, jotka ovat osa tätä yhteiskuntaa, on valtavasti neutralisoimatonta valtaa. Erillään paikallisista konflikteista, totuus on se, etteivät valtion ostamat yritykset ole täsmällisesti ottaen kansallistettuja. Valtio ostaa niitä markkinoilta. Kuitenkin jotkut ystävävaltioiden liikemiehet ulvovat yhä ostaessaan yhtiöitä, jotka aiheuttavat tuhoja maallemme. Tämä tarkoittaa sitä, että heille suodaan itsenäinen oikeus menetellä näin.”
Sosialismin hinta ja kapitalismin roska
”Minua huolestuttaa eniten on se, että tällainen (käytäntö) luo vääristyneitä näkemyksiä väestön keskuudessa. Se synnyttää mukavuudenhalua, laiskuutta ja kulutusmyönteisyyttä.
Sosialismilla on kova hinta, muttei rahassa mitattuna. Se on kallis siinä mielessä, että siihen sisältyvän voimanponnistuksen aikana on hajotettava kaikki kunkin päässä vellova roska, joka on tyrkätty sinne jo lapsuudessa. He (kapitalistit) täyttävät ihmisten päät ryönällä kouluissa, kirkoissa, yliopistoissa ja medioissa. He jatkavat sitä päivittäin. He tuuppaavat sinne sellaiset yksilölliset arvot kuten itsekkyys, itaruus ja epäsosiaalisuus. Minä toistan, kaikilla näillä kapitalismin hallussa olevilla etuuksilla on hallittu aina. Jopa vaikkei heillä olisikaan poliittista valtaa, silti kapitalismi jatkaa toimiaan, kuin se olisi edelleen vallassa. Me havaitsemme joka päivä, kuinka liikemiehet toimivat ja kuinka oppositio toimii aivan kuin he olisivat edelleen vallassa. Meidän hallituksemme on aina puolustusasemissa antaen jatkuvasti selityksiä ja joskus se melskaa, kun meidän puolellamme olevia on tapettu selkkauksissa.”
Ideologisen valmennuksen puute
”On puutetta ideologisesta valmennuksesta ja koulutuksesta sekä kaadereista. Tämä ilmenee heikkoutena tuottaa rakentavia näkemyksiä ja rakentaa askel askeleelta tätä 21. vuosisadan sosialismia sen ymmärryksen perustalle, että se edellyttää todellista vallankumousta jokaisessa meissä ja jokaisen meidän mielessämme mukaan lukien ne, jotka uskovat meidän olevan todellisia vallankumouksellisia. He unohtavat toisinaan, että meidänkin nupeistamme löytyy kapitalistista roskaa.”
Media – valta numero yksi
”Meidän kaltaisessamme valtiossa, jossa on vähän institutionaalisuutta (instituutiolla tarkoitetaan yleisesti yhteiskunnalle tärkeitä tapoja ja käyttäytymismalleja sekä hallituksen ja julkisen vallan organisaatioita, ML) ja jonka olemassa oleva institutionaalisuus on suurelta osin menneisyyden mädäntynyttä institutionaalisuutta. Yksityinen media on vallannut kaikille kuuluvan tilan. Se on änkeytynyt oikeussaleihin ja yliopistoihin. Kaikki tapahtuu viestintävälineissä ja ne valvovat kaikkea. Yksityiset viestivälineet ovat tämän maan ja vallankumousprosessin vihollisia. Ne ovat Pohjois-Amerikan imperialismin herruuden välineitä. Yksi prosessin heikkouksista on se, että emme ole kyenneet 10 vuoden aikana harjoittamaan taidokkaasti oikeaa viestintäpolitiikkaa. Jotain yrityksiä toki on tehty, mutta ne ovat jääneet vähäisiksi. Me olemme pääosin menettäneet aloitteen viestimissä. Lähes kaikki, mitä me syydämme antenneihin, on vihollisviestimien juttujen kertaamista yrittäessämme kumota heidän valheitaan. Valtaosa ajastamme kuluu tähän. Tästä ongelmasta on syytä keskustella syvemmin.”
Vallankumouksellisten kansanjärjestöjen puute
”Vallankumoukset kuten tämäkin ovat vihollisensa välittömän uhan alaisia. Yhteisöneuvostojen perustaminen on äärettömän arvokasta, mutta ne eivät ole täsmällisesti ottaen vallankumouksellisia organisaatioita. Ne ovat institutionaalisia toimijoita. Köyhillä asuinalueilla vasemmisto on todennäköisesti vallassa yhteisöneuvostoissa, mutta Lagunitassa tai Cafetalissa ei liene vallankumouksellisia neuvostoja. Meillä täytyy olla yhteisöneuvostojen lisäksi kansanjärjestöjä kaikkialla sekä kaupungin osissa ja kortteleissa että myös kaikilla eri tasoilla, joilla niitä voi olla olemassa. Meillä oli niitä aikaisemmin, mutta me menetimme ne. Bolivaariset piirit harjoittivat tällaista toimintaa, mutta niistä luovuttiin häpeällisesti tien varrella (bolivaariset piirit näyttelivät keskeistä osaa kevään 2002 vallankaappauksessa Chávezin valtaan palauttamisessa, ML). Uhanalainen vallankumous tarvitsee jotain puolustaakseen itseään. Koska Venezuelassa ilmenee salaliittoja ja uhkia sekä jatkuvaa sotaa vallankumousprosessin kukistamiseksi, tarvitaan sen puolustamiseksi hyvin organisoitunut kansa.”
Maltillisimmat virtaukset hallitsevat, koska ne ovat paremmin organisoituja
”Meidän kuten muutkin vallankumousprosessit ovat heterogeenisiä. Tämä merkitsee sitä, että ne koostuvat erilaisista poliittisista virtauksista. Eri ryhmillä on omat näkemyksensä ja tavoitteensa. Siitä huolimatta, edustaako joku oikeistosiipeä tai jotain muuta, meillä on rehellinen ja uljas vallankumouksellinen kansa – niin kuin joku sanoisi – joka ymmärtää tietyt rajansa, joka on onnellinen saavutuksistamme ja joka ei tahdo jatkaa etenemistä.
Erilaiset lähtökohdat ajavat vallankumousprosessin hankaluuksiin. Jotkin virtaukset ovat vallankumouksellisempia kuin toiset. Köyhimmät ja syrjityimmät ihmiset tahtovat enemmän etuuksia, mutta he ovat vähiten järjestäytyneitä ja heikoimpia. Tämä synnyttää jännitteitä sekä edistystä että perääntymistä, kuten kaikissa vallankumouksissa, mutta ilman montakaan radikaalimpaa tekoa. Radikaaleimpia toimia ei suoriteta riittävästi. Siksi yllä leijuu pysyvä uhka ja vallitsee maltillisempi tilanne, joka ei rohkene edistyä. Päädytään vahvimpien (maltillisempien) hallitsemaan tilanteeseen, koska he ovat parhaiten järjestäytyneitä ja heillä on enemmän todellista valtaa.”
Vahva itsenäinen yhteiskunnallinen liike
Meillä on vakava ongelma siinä, että meidän vallankumousprosessiltamme puuttuu todella itsenäinen, luokkatietoinen ja organisoitunut työläisten liike. Yritys luoda yksi tällainen organisaatio kaatui siihen, kun se alistettiin valtion politiikalle. Työväenliikkeen on mentävä valtion politiikan tuolle puolen.
Meillä ei ole myöskään riittävän vahvaa talonpoikaisliikettä ja opiskelijaliikettä. Me olemme parhaillaan rakentamassa yhtä, mutta se ei ole vielä kyllin voimakas. Nämä ovat pahoja heikkouksia prosessissamme, koska sosialismia ei voi rakentaa ilman työläisiä, talonpoikia ja hyvin organisoituja kansanosia, jotka voivat puskea sitä radikaalimpiin tilanteisiin ja asemiin.
Älkää kätkekö kritiikkiänne
”Minä en halua lopettaa sanomatta ensin jotain myönteistä. Muuten jotkut ajattelevat siitä, mitä olen sanonut, että jokaisen olisi syytä tehdä vain yksinkertaisesti itsemurha. Näin ei kuitenkaan ole. .. Minä yritän kertoa, että meillä on tärkeitä ongelmia, vakavia ongelmia ja paljon, mutta ei riittävästi tilaa rakentavalle kritiikille, jonka tarkoituksena on edistää ja vahvistaa vallankumousprosessia. On erinomaista, että tässä tilaisuudessa on muita pelkäämättä, mahdollisuus esittää avointa kritiikkiä, koska näin me voimme edistyä. Sillä ei ole väliä, että televisio on paikalla tai kuka täällä on läsnä.”
”Kohdatkaamme kritiikki ja arvostelkaamme. Tämä on lähtöruutu, joka johdattaa meidät viimeiseen aspektiin, jonka haluan mainita. Kuinka me pystymme ratkaisemaan nämä ongelmat? Kuinka me voimme jatkaa edistymistämme niin, että vallankumouksestamme voi todella muodostua Venezuelan yhteiskunnan jatkuvan muuntumisen väline? Kuinka se voi tuoda meidät lähemmäksi oikeudenmukaisempaa, itsenäisempää ja vapaampaa yhteiskuntaa – yhteiskuntaa, jota ei voi pitää muuna kuin sosialistisena yhteiskuntana?”
Jatkuu…
Suomennos ja toimitus: Matti Laitinen
Lähde: www.venezuelanalysis.com 11.8.2009
tiistai 11. elokuuta 2009
Kansalaistottelemattomuus - Oikeutta Oaxacaan?
Kansalaistottelemattomuus ja yhteiskunnallisen protestin kriminalisointi Meksikossa
Lauantaina 15.8.2009 klo 18.00 Autonominen Sosiaalikeskus Satama http://satama.org/, Kyläsaarenkatu 11, Helsinki
Oaxacalainen kansalaisaktivisti, Rubén Valencia Núñez, vierailee Suomessa 11.–15.8.2009. Núñez toimii VOCAL-ryhmässä (Voces Oaxaqueñas Construyendo Autonomía y Libertad), joka tukee ruohonjuuritason itseorganisoitua kansalaistoimintaa ja alkuperäiskansayhteisöjen kamppailuja itsemääräämisoikeutensa puolesta. Tammikuussa 2009 Núñez selvisi murhayrityksestä ja kiertää nyt Euroopassa kertomassa Meksikon ja Oaxacan kansanliikkeistä ja ihmisoikeustilanteesta.
Millaisessa tilanteessa kansalaistottelemattomuudesta tulee oikeutettua ja välttämätöntä?
Millaisia kansalaistottelemattomuuden tapoja esiintyi Oaxacan kansannousussa ja mitä voimme niistä oppia?
Millaista häirintää ja repressiota kansalaisaktivistit ja tavalliset kansalaiset joutuvat kohtaamaan Oaxacassa ja muualla Meksikossa?
Rauni Salminen esittää latinalaisamerikkalaisia idealistisia lauluja ja 21.30 mahtava stadilainen punk-bändi Blue in the Face päräyttää! http://www.myspace.com/bitfnet
Lämpimästi tervetuloa!
Järjestävät: Uusi Tuuli ry, Latinalaisen Amerikan solidaarisuusverkosto, Hands Off Venezuela – Finland ja Rauhanliitto.
Taustatietoa Oaxacan vuoden kansannoususta (suomeksi):
www.toinenmeksiko.org/kansanliikeO.html
SIPAZ-rauhanjärjestö Núñeziin kohdistuneesta murhayrityksestä (englanniksi):
http://sipazen.wordpress.com/2009/01/12/oaxaca-attempted-murder-against-a-member-of-vocal/
Amnesty International Núñeziin kohdistuneesta murhayrityksestä (englanniksi):
www.amnesty.org/en/library/info/AMR41/003/2009/en
VOCAL:in sivut (espanjaksi): http://lahaine.org/vocal/
Jos et ole Helsinginssä, katso Rubénin ohjelma http://uusituuli.blogspot.com/2009/07/keskustelutilaisuuksia-meksikon.html Ohjelmistossa myös tilaisuus pe 14.8. HKI Yliopistolla klo 18.00
Meri Mononen
+358 (0)50-5185453
http://merimononen.spaces.live.com
http://www.rauhanliitto.fi/etusivu
maanantai 10. elokuuta 2009
Honduras mielenosoitus 11.8.2009
Huolimatta täydestä valtamedian uutispimennosta, Hondurasissa tapahtuu koko ajan. 5.8.2009 lähti liikkeelle suuri Caminata-vastarintakävely Tegucigalpaan ja San Pedro Sulaan, kahteen suureen Hondurasin kaupunkiin. Vastarintaliike toivoo koko solidaarisen maailman osallistuvan kaappauksen vastustamiseen kanssaan 11.8.2009, jolloin he aikovat saapua perille.
Hands Off Venezuela-Finland kutsuu kaikkia solidaarisia ihmisiä ja rauhan- ja solidaarisuusjärjestöjä järjestämään solidaarisuus- ja kulttuuritapahtumia tuona päivänä kaikkialla Suomessa. Helsingissä tapaamme kello 17.00 Kolmen sepän patsaalla, jonne on tervetullut jokainen, jonka sydämessä läikähtää kuullessaan ihmisten rauhanomaisesta taistelusta diktatuuria, väkivaltaa ja laittomuutta vastaan.
Mikäli muualta Suomesta haluatte lähettää lyhyen tervehdyksen Hondurasiin, lupaan henkilökohtaisesti kääntää ne espanjaksi ja toimittaa ne perille – tai voitte toimittaa itse osoitteeseen:
Solidaridad Honduras: hsolidaridad@gmail.com
YK, kuten olemme kaikki kuulleet, teki kohta vallankaappauksen jälkeen yksimielisen päätöksen, jossa vaadittiin Manuel Zelayan välitöntä ja ehdotonta palauttamista Hondurasin presidentin virkaansa. Yleiskokouksen puheenjohtajan, Miguel D'escoton mukaan päätös oli kirkkaudessaan ja selkeydessään ainoalaatuinen.
Zelaya on pyrkinyt palaamaan niin lentoteitse Tocontinin lentokentälle kuin maitse Nicaraguan rajan kautta, mutta hänen ja häntä vastaanottamaan tulleiden kansajoukkojen kohtaaminen on tähän mennessä estetty sotilasvoimin. Menipä USA:n ulkoministeri Hillary Clinton niin pitkälle, että raivoissaan syytti Zelayaa uhkarohkeudesta ja vastuuttomuudesta, koska hänen paluunsa maahan saattaisi aiheuttaa väkivaltaa. D'escoton mukaan teko oli correcto y heroico – oikea ja sankarillinen.
Väkivaltaa maa silti tulvii. Sotilaat ja poliisit ovat käyttäneet sitä Zelayan tukijoukkoja vastaan jo lähes kuusi viikkoa. Satoja ihmisiä on pidätetty, satoja hakattu, tuntematon määrä ammuttu ja kadonnut. Toimittajia on karkotettu maasta ja ilmaisuvapautta kuten myös vapaata liikkumista on estetty toistuvilla poikkeustilamääräyksillä. Vasta pari päivää sitten peitottiin Hondurasin kansallisen autonomisen yliopiston mieltään osoittaneita opiskelijoita ja laitoksen rehtoria.
Terrori ei ole siis onnistunut pelottamaan koko kansaa, ja Honduras vastustaa yhä jo 42 päivää. Veljet, siskot, seisokaamme heidän rinnallaan - Hasta la Victoria!
Uuden Hondurasin kansallishymnin sanoin:
Honduras el pueblo está contigo
Honduras un pueblo que no calla
Honduras resiste la batalla
A que vuelva josé manuel zelaya !
Honduras kansa on kanssasi
Hondurasin kansa ei vaikene
Honduras vastustaa väkivaltaa
Kunnes palaa José Manuel Zelaya !
(vapaa käännös rs )
Bienvenídos todos!
Tapaamisiin ja kuulumisiin tiistaina 11.8.2009.
Hands Off Venezuela-Finland
Rauni Salminen
Huolimatta täydestä valtamedian uutispimennosta, Hondurasissa tapahtuu koko ajan. 5.8.2009 lähti liikkeelle suuri Caminata-vastarintakävely Tegucigalpaan ja San Pedro Sulaan, kahteen suureen Hondurasin kaupunkiin. Vastarintaliike toivoo koko solidaarisen maailman osallistuvan kaappauksen vastustamiseen kanssaan 11.8.2009, jolloin he aikovat saapua perille.
Hands Off Venezuela-Finland kutsuu kaikkia solidaarisia ihmisiä ja rauhan- ja solidaarisuusjärjestöjä järjestämään solidaarisuus- ja kulttuuritapahtumia tuona päivänä kaikkialla Suomessa. Helsingissä tapaamme kello 17.00 Kolmen sepän patsaalla, jonne on tervetullut jokainen, jonka sydämessä läikähtää kuullessaan ihmisten rauhanomaisesta taistelusta diktatuuria, väkivaltaa ja laittomuutta vastaan.
Mikäli muualta Suomesta haluatte lähettää lyhyen tervehdyksen Hondurasiin, lupaan henkilökohtaisesti kääntää ne espanjaksi ja toimittaa ne perille – tai voitte toimittaa itse osoitteeseen:
Solidaridad Honduras: hsolidaridad@gmail.com
YK, kuten olemme kaikki kuulleet, teki kohta vallankaappauksen jälkeen yksimielisen päätöksen, jossa vaadittiin Manuel Zelayan välitöntä ja ehdotonta palauttamista Hondurasin presidentin virkaansa. Yleiskokouksen puheenjohtajan, Miguel D'escoton mukaan päätös oli kirkkaudessaan ja selkeydessään ainoalaatuinen.
Zelaya on pyrkinyt palaamaan niin lentoteitse Tocontinin lentokentälle kuin maitse Nicaraguan rajan kautta, mutta hänen ja häntä vastaanottamaan tulleiden kansajoukkojen kohtaaminen on tähän mennessä estetty sotilasvoimin. Menipä USA:n ulkoministeri Hillary Clinton niin pitkälle, että raivoissaan syytti Zelayaa uhkarohkeudesta ja vastuuttomuudesta, koska hänen paluunsa maahan saattaisi aiheuttaa väkivaltaa. D'escoton mukaan teko oli correcto y heroico – oikea ja sankarillinen.
Väkivaltaa maa silti tulvii. Sotilaat ja poliisit ovat käyttäneet sitä Zelayan tukijoukkoja vastaan jo lähes kuusi viikkoa. Satoja ihmisiä on pidätetty, satoja hakattu, tuntematon määrä ammuttu ja kadonnut. Toimittajia on karkotettu maasta ja ilmaisuvapautta kuten myös vapaata liikkumista on estetty toistuvilla poikkeustilamääräyksillä. Vasta pari päivää sitten peitottiin Hondurasin kansallisen autonomisen yliopiston mieltään osoittaneita opiskelijoita ja laitoksen rehtoria.
Terrori ei ole siis onnistunut pelottamaan koko kansaa, ja Honduras vastustaa yhä jo 42 päivää. Veljet, siskot, seisokaamme heidän rinnallaan - Hasta la Victoria!
Uuden Hondurasin kansallishymnin sanoin:
Honduras el pueblo está contigo
Honduras un pueblo que no calla
Honduras resiste la batalla
A que vuelva josé manuel zelaya !
Honduras kansa on kanssasi
Hondurasin kansa ei vaikene
Honduras vastustaa väkivaltaa
Kunnes palaa José Manuel Zelaya !
(vapaa käännös rs )
Bienvenídos todos!
Tapaamisiin ja kuulumisiin tiistaina 11.8.2009.
Hands Off Venezuela-Finland
Rauni Salminen
maanantai 3. elokuuta 2009
JULKILAUSUMA
Hondurasissa on tänään tapahtunut vallankaappaus; presidentti Manuel Zelaya on haettu kotoaan aamuyöllä, huppupäisten sotilaitten voimin, viety pyjamassaan lentokoneeseen ja kuljetettu Costa Ricaan. Hondurasin korkein oikeus ilmoittaa siunanneensa ko. toimenpiteen, kongressille on esitetty väärennetty presidentin erokirje, ja he ovat nimittäneet presidentin virkaan toisen henkilön. Presidentti Zelaya on kuitenkin avoimesti puhunut kansainvälisissä tiedotusvälineissä vahvistaen, että hän on edelleen Hondurasin presidentti.
Korkeinoikeus ei ole presidentin valitsija, ei liioin kongressi tai eduskunta sen enempää Hondurasissa kuin Suomessa. Presidentin valitsee kansa.
Me tuomitsemme jyrkästi suoritetut laittomuudet ja edellytämme, että presidentti Zelaya kutsutaan pikimmin takaisin maahan ja omalle paikalleen.
Hondurasissa oli tarkoitus suorittaa tänään neuvoa antava kansanäänestys Perustuslaillisen neuvoston koollekutsumisesta. Tätä muut poliittiset voimat ovat ankarasti vastustaneet. Kuitenkin 400 000 Hondurasin kansalaista on allekirjoittanut pyynnön tästä ei-sitovasta referendumista, joten katsomme siitä äänestämisen olevan vähintään kohtuullista demokratian toteutumiseksi. Kansanäänestyksen estäminen sotilasvallalla sen sijaan on selkeästi demokratian vastaista ja häpeällinen teko.
Tietojen mukaan Kuuban ja Venezuelan lähettiläät Hondurasissa on hakattu sotilasvoimin. Wienin sopimuksen mukaista diplomaattien loukkaamattomuutta on siis rikottu. Ilmeisesti myös ulkoministeri Patricia Rodas on kaapattu.
Toivomme, että laillisuus palautuu Hondurasissa mitä pikimmin. Vallankaappauksilla on Latinalaisessa Amerikassa pitkä ja verinen perinne. On jo aika ehdottomasti hylätä sellaiset toiminnot ja tuomita niiden toteuttajat kuten myös niiden hyväksyjät.
He, jotka demokratiaa ja vapautta jatkuvasti sanoin vaativat, vaatikoot nyt kansansa valitseman presidentti Manuel Zelayan välitöntä palauttamista presidentin virkaansa ja demokratian ja laillisuuden tilaa takaisin Hondurasiin.
Solidaarisuutta, veljet ja sisaret – seisokaamme Hondurasin kansan rinnalla!
Vencerémos!
Hands Off Venezuela – Finland
28.6.2009 Helsinki
Hondurasissa on tänään tapahtunut vallankaappaus; presidentti Manuel Zelaya on haettu kotoaan aamuyöllä, huppupäisten sotilaitten voimin, viety pyjamassaan lentokoneeseen ja kuljetettu Costa Ricaan. Hondurasin korkein oikeus ilmoittaa siunanneensa ko. toimenpiteen, kongressille on esitetty väärennetty presidentin erokirje, ja he ovat nimittäneet presidentin virkaan toisen henkilön. Presidentti Zelaya on kuitenkin avoimesti puhunut kansainvälisissä tiedotusvälineissä vahvistaen, että hän on edelleen Hondurasin presidentti.
Korkeinoikeus ei ole presidentin valitsija, ei liioin kongressi tai eduskunta sen enempää Hondurasissa kuin Suomessa. Presidentin valitsee kansa.
Me tuomitsemme jyrkästi suoritetut laittomuudet ja edellytämme, että presidentti Zelaya kutsutaan pikimmin takaisin maahan ja omalle paikalleen.
Hondurasissa oli tarkoitus suorittaa tänään neuvoa antava kansanäänestys Perustuslaillisen neuvoston koollekutsumisesta. Tätä muut poliittiset voimat ovat ankarasti vastustaneet. Kuitenkin 400 000 Hondurasin kansalaista on allekirjoittanut pyynnön tästä ei-sitovasta referendumista, joten katsomme siitä äänestämisen olevan vähintään kohtuullista demokratian toteutumiseksi. Kansanäänestyksen estäminen sotilasvallalla sen sijaan on selkeästi demokratian vastaista ja häpeällinen teko.
Tietojen mukaan Kuuban ja Venezuelan lähettiläät Hondurasissa on hakattu sotilasvoimin. Wienin sopimuksen mukaista diplomaattien loukkaamattomuutta on siis rikottu. Ilmeisesti myös ulkoministeri Patricia Rodas on kaapattu.
Toivomme, että laillisuus palautuu Hondurasissa mitä pikimmin. Vallankaappauksilla on Latinalaisessa Amerikassa pitkä ja verinen perinne. On jo aika ehdottomasti hylätä sellaiset toiminnot ja tuomita niiden toteuttajat kuten myös niiden hyväksyjät.
He, jotka demokratiaa ja vapautta jatkuvasti sanoin vaativat, vaatikoot nyt kansansa valitseman presidentti Manuel Zelayan välitöntä palauttamista presidentin virkaansa ja demokratian ja laillisuuden tilaa takaisin Hondurasiin.
Solidaarisuutta, veljet ja sisaret – seisokaamme Hondurasin kansan rinnalla!
Vencerémos!
Hands Off Venezuela – Finland
28.6.2009 Helsinki
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
