BOLIVAARISEN VALLANKUMOUKSEN VAHVUUDET JA HEIKKOUDET

VALLANKUMOUKSEN VAHVUUDET

Venezuelan kansan enemmistö on tukenut ja tukee edelleen bolivaarista vallankumousprosessia. Kansan tuki (bolivaariset piirit) sekä uskollisena pysynyt osa maan armeijaa palauttivat Hugo Chávezin valtaan huhtikuun vallankaappausyrityksessä v. 2002. Sittemmin vallanriistoyritykset on torjuttu, koska maan asevoimat ovat olleet lojaaleja bolivaariselle hallitukselle.

Presidentti Chávezin henkilökohtainen kansansuosio on vain kasvanut vuosien myötä. Tämä on ilmennyt selkeästi voittoina useissa presidentinvaleissa ja kansanäänestyksissä. Vallankumouksen yhdeksi moottoriksi nimetty Venezuelan yhdistynyt sosialistinen puolue on maan suurin puolue, jossa on 5,7 miljoonaa jäsentä. Joukkopuolueen kenttäorganisaation – sosialististen pataljoonien – vaikutus kansanjoukkoihin on merkittävä. PSUV on solminut Isänmaallinen liitto –nimisen vaaliliiton marraskuun paikallisvaaleja varten vallankumousta tukevien Venezuelan kommunistisen puolueen (PCV) ja Isänmaa kaikille –puolueen (PPT) sekä Kansan vaaliliike –puolue (MEP) kanssa. Opposition poliittinen voima on surkastunut lähes olemattomiin.

Chávezin johtama hallitus on kyennyt suuntamaan huomattavan osan maan öljytuloista köyhiä suosivien sosiaaliohjelmien käyttöön. Bolivaarisen vallankumouksen kaikille kansalaisille takaama ilmainen koulutus ja terveydenhoito ovat olleet avaimia Chávezin saavuttamaan menestykseen. Kolmelle miljoonalle kansalaiselle on suotu pääsy lukutaito- ja koulutuskampanjoiden piiriin. Työttömyys on puolittunut. Slummeihin ja takapajuloihin on perustettu omat terveyskeskuksensa. Ennen Chávezin valtaantuloa kansalaisista 80 % eli köyhyydessä ja 20 % vauraudessa. Hänen valtakaudellaan Venezuelan köyhyys on puolittunut.

Valtion kauppaketju Mercal vastaa 50 % maan elintarvikehuollosta ja –jakelusta. Hallituksen tukema verkosto jakaa elintarvikkeita pienille valintamyymälöille 800 tonnia päivässä. Viisi vuotta sitten käynnistetyn kansallisen ruokaohjelman puitteissa on kyetty takaamaan pieni- ja keskituloisille ihmisille elintarvikkeiden saatavuus 60 % edullisemmin kuin yksityisiltä markkinoilta.

Venezuelan, Amerikalle luonteenomainen, presidenttivaltainen hallintojärjestelmä on mahdollistanut Chávezille oman edistyksellisen hallituksen nimittämisen ja yhteiskunnan muuttamisen perustuslakia uudistamalla. Vuoden 1999 perustuslaki on osoittautunut taipuisaksi moniin muutoksiin.

Bolivaarisen vallankumouksen eloonjääminen selittyy myös omalta osaltaan sen kykynä löytää itselleen hyviä liittolaisia (ALBA-maat, Kiina ja Venäjä) sekä USA:n maailmanmahdin heikentymisellä (Afganistan, Irak ja Yhdysvaltain heikko talous).

VALLANKUMOUKSEN HEIKKOUDET

Venezuelan talouden avainsektorien asteittainen kansallistaminen on edelleen kesken ja näin ollen maan talous on edelleen osittain kapitalistien hallussa. Porvarillisen valtion purkamista ja sen korvaamista vallankumouksellisella valtiolla ei ole myöskään vielä täysin toteutettu. Tilannetta on pyritty korjaamaan presidentin antamilla asetuksilla sekä 23.11.2008 järjestettävillä paikallisvaaleissa, jolloin valitaan eri osavaltioiden kuvernöörit, kaupunkien pormestarit ja kunnallisvaltuustot. Näissä vaaleissa ratkeaa maan poliittinen suunta vuosiksi eteenpäin.

Kamppailu sosialismista kapitalismin sisällä on sangen vaikeaa, koska kapitalistinen arvomaailma ja taloussuhteet ovat yhä voimassa. Sosialismiin siirtymisen prosessi Venezuelassa on vasta alussa. Kansan sosialistisen tietoisuuden alhaisuutta kuvaa hyvin se, että sosialistisiin uudistuksiin pyrkivä perustuslaki ei tullut hyväksytyksi kansanäänestyksessä v. 2007 lopulla.

Venezuelan työväenluokka on kooltaan varsin pieni. Maan virallisesta työvoimasta – 12,5 miljoonasta kansalaisesta – vain 20 % on järjestäytynyt ay-liikkeeseen. Epävirallisella kuutamosektorilla työskentelee 47 % työvoimasta. Maassa toimii kaksi ammatillista keskusjärjestöä. CTV edustaa maan poliittista oppositiota ja Työläisten kansallinen ammattiliitto (UNT), jossa on yli 600 000 jäsentä, tukee presidentti Chávezia. Ay-liike on hajanainen. Osa ammattiliitoista keskittyy omien jäsentensä etujen ajamiseen. Osa pyrkii valtaamaan tehtaita ja lisäämään työläisten itsehallintoa ja demokraattista valvontaa laajennetaan tehtaissa.

UNT:ssa on ilmennyt ristiriitaisia kokemuksia työläisten osallistumisesta laitoksien johtamiseen sekä ongelmia omassa autonomiassaan ja demokratiassaan. Sisäiset konfliktit ja väittelyt ovat rappeuttaneet keskusliiton. Henkilövalintoja on lykätty ryhmäkuntien riitojen, poliittisten erimielisyyksien ja henkilökohtaisen urakilpailun vuoksi. Eri suuntaukset liiton sisällä vetävät kotiin päin. Presidentti Chávezin mukaan UNT:n pitäisi kokoontua keskustelemaan tehtaiden valtaamisesta ja keskittyä kehittämään työläisten valtaa esimerkkinä sosialismin rakentamisesta.

Venezuelan tuotantorakenne on kovin yksipuolinen. Se perustuu öljyteollisuuteen. Öljyn maailmamarkkinahinta on korkea ja vallankumous rahoitetaan öljytuloilla. Ravinnosta tuodaan 90 % ulkomailta. Väestöstä 87 % asuu kaupunkitaajamissa.

Vallankumous henkilöityy vahvasti presidentti Cháveziin. Mikäli hänen asemansa kasvaa yhä voimakkaammin henkilöpalvonnan suuntaan tai hänet murhataan, sillä on omat kielteiset seurauksensa.

VALLANKUMOUKSEN TULEVAISUUDEN MAHDOLLISUUDET

Yhteisöllisen vallan kasvattaminen on ollut yksi tärkeimmistä bolivaarisen vallankumouksen moottoreista. Vallankumous vahvistaa sosialismin merkitystä globaalina yhteiskunnallisena vaihtoehtona, jos se kykenee korvaamaan kapitalismissa esiintyvän edustuksellisen demokratian osallistuvalla demokratialla. Chavistojen suunnitelmana on korvata maan valtio- ja hallintorakenteita 36 000 yhteisöneuvoston harjoittamalla alueellisella päätäntä- ja toimintavallalla.

Paras tapa turvata Venezuelan ruokaomavaraisuus on saattaa v. 2001 käynnistetty maareformi loppuun ja synnyttää omavarainen maataloustuotanto työntekijöineen. Toimenpide kohentaisi myös työllisyyttä sekä parantaisi yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden toteutumista pienviljelijöiden ja maattomien maatyöläisten keskuudessa.

Väestön ikärakenne suosii yhteiskunnallisen tajunnan muuttamisen suopeammaksi sosialismin suhteen koulutuksen avulla, koska väestön enemmistö edustaa nuoria ikäluokkia. Venezuelan 26,4-miljoonaisesta väestöstä 31 % on 0-14-vuotiaita. Väestön keski-ikä on vain 25,2 vuotta. Ikärakenteesta johtuen valta ohjautuu sen käsiin, kuka saa osakseen nuorison ja perheellisen aikuisväestön kannatuksen.

Taloudellinen integraatio Latinalaisessa Amerikassa alkoi jo II maailmansodan jälkeen. Vuonna 1955 perustettiin Latinalaisen Amerikan vapaakauppa-alue. Muita toteutuneita yhdentymishankkeita ovat: Latinalaisen Amerikan integraatioliitto (ALADI) v. 1980, Keski-Amerikan integraatiojärjestelmä (SICA) v. 1995, Andien maiden yhteisö (CAN), MERCOSUR v. 1991 ja Karibian yhteisö (CARICOM) v. 1973 sekä ALBA (Bolivaarinen vaihtoehto Amerikoille) v. 2004.

ALBA (Bolivaarinen vaihtoehtoehto Amerikoille -sopimus) kutsuu muita Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen valtioita keskinäiseen integraatioon ja luomaan todellinen ja elinvoimainen vaihtoehto Etelä- ja Keski-Amerikan kansoihin ja luonnonvaroihin kohdistuvalle riistolle. Se syntyi vastapainoksi USA:n taloudellisille ja poliittisille alistamispyrkimyksille Latinalaisessa Amerikassa. ALBA:n pitkäntähtäimen päämääränä on luoda 15 vuodessa Etelä-Amerikan kansojen yhteisö, jolla on yhteinen valuutta ja parlamentti sekä yhteiset kaupan, politiikan ja talouden instituutiot. Sopimukseen kuuluu tällä hetkellä kuusi jäsenmaata Venezuela, Kuuba, Bolivia, Nicaragua, Dominica ja Honduras. Latinalaisen Amerikan integraation laajentuminen ja syventäminen on bolivaarisen vallankumouksen paras ulkopoliittinen turva.

VALLANKUMOUKSEEN KOHDISTUVAT UHKAT

Bolivaarisella vallankumouksella on sekä sisäisiä että ulkoisia uhkia. Sisäisiä uhkia ovat mm. maan eläkkeellä olevien upseerien, maan kapitalistien ja opposition ryhtyminen USA:n masinoimaan vallankaappaukseen, erillisten osavaltioiden pyrkimys irrottautua Venezuelan liittotasavallasta sekä PSUV:n yhtenäisyyttä pirstaloiva suuntataistelu poliittisesta strategiasta ja taktiikasta.

Venezuelassa paljastui 10.9.2008 vallankaappausyritys ja presidentin salamurhahanke. Neljä eläkkeellä olevaa sotilasta ja yksi aktiiviupseeri on vangittu tapahtumien johdosta. Syytettyinä ovat eläkkeellä olevat vara-amiraali Carlos Alberto Millan Millan, kansalliskaartin kenraali Wilfredo Barroso Herrera ja ilmavoimien kenraali Eduardo Baez Torrealba sekä majuri Elimena Labarca Soto. Hugo Chávezin entistä puolustusministeriä Raul Isaias Baduelia epäillään myös osallisuudesta tähän USA:n hyväksymään salaliittoon.

Osa PSUV:n puoluejohdosta haluaisi pitäytyä valtiomonopolistisessa kapitalismissa, toinen osapuoli haluaisi vahvistaa ennen sosialismin rakentamisen aloittamista olennaisesti valtion kontrollia tuotannossa, perusteollisuuden kehittämisessä ja yhteiskunnassa sekä kolmas osapuoli taas tahtoisi rakentaa sosialismia jo kapitalismin sisälle. Mikäli suuntakysymystä ei kyetä ratkaisemaan onnistuneesti, se voi johtaa pahimmillaan sosialismin rakennustyötä ohjaavan puolueen hajoamiseen.

Suurin uhka bolivaariselle vallankumoukselle on kuitenkin edelleen USA:n suorittama interventio. Tämän uhkakuvan loiventamiseksi Venezuela on liittoutunut mm. ALBA-maiden, Kiinan ja Venäjän kanssa sekä kohentanut aseellista valmiuttaan.

Maanosan integraatiossa on huomioitu myös turvallisuuskysymykset. Etelä-Amerikan kansojen liiton (UNASUR) puolustus- ja ulkoministerit kokoontuivat 23.6.2008 Santiago de Chilessä kaksipäiväisen kokouksen muodostaakseen "Etelä-Amerikan puolustusneuvoston".

UNASUR:in peruskirja allekirjoitettiin toukokuussa 2008 Ecuadorissa. Sen jäsenvaltioita ovat Argentiina, Bolivia, Brasilia, Chile, Colombia, Ecuador, Guyana, Paraguay, Peru, Surinam, Uruguay ja Venezuela. Järjestön toiminnan piiriin kuuluvat yhteistyö puolustuksen, energiaturvallisuuden, infrastruktuurien rakentamisen, yhteiskunnallisen kehityksen ja koulutuksen alueilla sekä jäsenmaiden erilaisuudesta johtuvien pulmien ratkaisemisessa.


Matti Laitinen
Lähteet: omat artikkelit v. 2002–2008 ja GLW.

VENEZUELAN BOLIVAARINEN PROSESSI, DEMOKRATIA JA SOSIALISMI


Kanadalainen sosialisti Jeffery R. Webber haastatteli 5.9.2008 venezuelalaista Oscar Gonzálezia, joka toimii PSUV:in Sosiaaliset liikkeet kansanvallan puolesta –järjestön koordinaattorina. Hän on myös puolueen sosialististen pataljoonien kenttätason edustaja.

JRW: Kuinka sinusta tuli tämän järjestön poliittinen aktivisti?

OG: Minä vastasin meidän comandantemme Hugo Chávezin Fríasin kutsuun huhtikuussa 2006. Me aloimme rakentaa ruohonjuuritasolta uutta puoluetta – Venezuelan yhdistynyttä sosialistista puoluetta (PSUV). Monenlaiset aktivistit ryhtyivät organisoimaan kansaa yhteisöissä ja järjestivät kokouksia sekä perustivat periaatteessa sosialistisen puolueen ruohonjuuritason. Tämä perusta löytyi sosialistisista pataljoonista. Kullakin köyhällä kaupunginosalla on niitä lukuisia. Niissä kussakin on keskimäärin 300 jäsentä, jotka kokoontuvat säännöllisesti viikoittain. Pataljoonat valitsevat keskuudestaan oman komitean, joka koostuu puheenjohtajasta, poliittisen työn ohjaajasta ja propagandavastaavasta sekä alueellisesta puolustuksesta vastaavasta henkilöstä. Ne ovat PSUV:n perussoluja.

JRW: Voisitko kuvailla bolivaarisen prosessin kehittymistä v. 1998? Kuinka prosessi on radikalisoitunut vuosien varrella?

OG: Tämä prosessi ei alkanut v. 1998, vaan jo 27.2.1989 tapahtuneen Caracazon (1) myötä. Tuolloin kansa hyökkäsi kaduille aikaisemman presidentin Carlos Andres Pérezin harjoittaman politiikan vuoksi. 4. tasavallan barbaarinen ja militaarinen hallitus sorti kansaa. Tämän vuoksi comandante Chávez perusti Bolivaarinen Vallankumouksellinen liike 200 –nimisen järjestön, joka vannoi valan. MRB 200:n perustajat olivat päättäneet pelastaa Simon Bolivarin, Simon Rodriguezin ja Ezequiel Zamoran vallankumoukselliset ajatukset (2). He yrittivät vallankaappausta 4.2.1992 Hugo Chávezin johdolla. Tämä yritti kaapata vallan ja palauttaa sen kansalle, mutta joutui vankilaan sen epäonnistuttua. Kaikesta huolimatta kansa alkoi nähdä toivon sarastavan. Tämä toivo aineellistui Chávezin voitettua v. 1998 presidentinvaalit.

Tällä hetkellä on havaittavissa radikaalia vastakkainasettelua. Ei ainoastaan Chávezia tukevalla puolella vaan sitä ilmenee myös vastakkaisella puolella, niiden ihmisten keskuudessa, joilla on taloudellista valtaa ja jotka tuntevat sen supistuvan, koska tämä hallitus on pyrkinyt tarjoamaan valtaa köyhille. Mutta tämä ei ole Chávezin syytä, koska kysymys on luokkataistelusta. Kuten tiedät, tämä on ikuinen taistelu, joka on kohdattava.

JRW: Mitkä ovat olleet sinun kannaltasi tärkeimmät menestykset näinä vuosina?

OG: Chávezin vallankumouksellisen hallituksen tärkeimmät menestykset ovat olleet erilaiset sosiaaliset kampanjat (Misións). Koulutuskampanjoilla on saavutettu lähes 100 % luku- ja kirjoitustaito kansallisella tasolla. Misión Sucren ja Ríon avulla on saatu mukaan ihmisiä, jotka olivat totaalisesti syrjäytetty keski- ja korkeamman asteen koulutuksesta. Misión Barrios on tuonut lääkäripalvelut slummeihin. Misión Milagron myötä näkövammaiset ovat saaneet ilmaisia silmäleikkauksia. Mielestäni kaikki kampanjat ovat voimistaneet Chávezin bolivaarista hallitusta.

JRW: Mitkä ovat tällä hetkellä suurimmat heikkoudet, jotka teidän on voitettava?

OG: Minä arvelen heikkouksien olevan sisäisiä. Me elämme kapitalistisessa yhteiskunnassa. Me olemme kapitalisteja. Ollessamme nuoria he istuttivat päihimme kapitalismin mikrosirun. Esimerkiksi, kun ostat lapsellesi villapusakan, et sano: ”Ota tämä villapaita, se on kylmiä ilmoja varten”, vaan sanot: ”Ota tämä villapaita, se on sinun”. Ja näin sinä istutat sen mikrosirun. Tämä tekee hyvin vaikeaksi sosialismin esittelemisen vaihtoehtona tai sisäistää itseämme sosialismiin. Todisteena tästä on se, että hävisimme kansanäänestyksen uudesta perustuslaista joulukuussa 2007.

Joten ajattelen, että olennaisin heikkoutemme on ideologinen. Meidän on vahvistettava itseämme tässä puolessa, jotta kansa todella oivaltaisi, mitä sosialismi on ja mitä hyötyä se heille toisi.

Tämä ei tarkoita sitä, että sinulta otetaan lapset pois tai että sinulta viedään asunto, kuten Venezuelan oikeisto-oppositio pelottelee kansaa. Tämä hallitus on vain hallitus, joka nimennyt omistajiksi ne ihmiset, jotka elävät kunnallisissa kiinteistöissä. Ajatus siitä, että viemme ihmisten asunnot, on hyvin turhauttava. Täyttä valetta. Niinpä minä arvelen suurimman heikkoutemme olevan ideologinen ja meidän on voitettava se.

JRW: Mitä sinun kannaltasi merkitsee 21. vuosisadan sosialismi ja mitä se merkitsee PSUV:n kannalta?

OG: 21.vuosisadan sosialismi on sosialismia, jota me rakennamme. Me olemme vastikään aloittaneet sen rakentamisen. 100 vuotta kuluu vikkelään ja saattaa olla, ettemme saavuta vielä silloinkaan sosialismia. Mutta me aloitamme sen perustamisen ruohonjuuritasolla. 21. vuosisadan sosialismi on sitä, jota me tahdomme. Se on sitä, jonka kaikki bolivaarisen vallankumouksen kannattajat ja sosialistit toivovat ilmaantuvan tulevaisuudessa.

JRW: Mikä on demokratian ja tämäntyyppisen sosialismin välinen suhde? Tarkoittaako se demokratian syvenemistä? Jos näin on, niin millä tavoin?

OG: Näin on. Sosialistinen demokratia, jota me esittelemme, on osallistuvaa demokratiaa – ei edustuksellista demokratiaa. Kapitalistinen demokratia on poikkeuksetta edustuksellista. Ihmiset valitsevat sinut edustamaan itseään. Me sen sijaan tahdomme suoda valtaa kansalle, yhteisöneuvostoille ja kommuuneille niin, että kansa todella voi harjoittaa vallankäyttöä. Onko mikään demokraattisempaa kuin tämä? Se on mahdotonta!

JRW: Kuinka uuden puolueen muodostaminen on sujunut? Onko se ollut menestyksellistä? Mitkä ovat PSUVin (3) vahvuudet ja heikkoudet?

OG: Selvästikin se on ollut menestys, koska ei olemassa toista puoluetta, jolla olisi ollut syntyessään 5,7 miljoonaa jäsentä. Lukuun ottamatta tätä puolue on sallinut rivikansalaisten osallistua moniin rakenteisiin, jotka olivat yhä 4. tasavallan ihmisten käsissä. (4)

Kaikista puolueen laatimista säädöksistä keskustellaan sosialististen pataljoonien kokouksissa. PSUVin heikkoudet ovat ideologisia. Sen vahvuutena ovat ne asiat, jotka suovat tämän vallankumouksen menestymisen.

JRW: Minkälaisen Venezuelan puolesta sinä taistelet? Minkä tyyppistä Venezuelaa haluat rakentaa?

Minä haluan Venezuelan, me haluamme Venezuelan, jossa kaikki ihmisolennon tarpeet täytetään. Jossa, kuten Bolívar totesi, vallitsee onnellisuuden korkein mahdollinen taso. Tuo tarkoittaa, ettei ole puutetta asunnosta, ravinnosta, terveydenhuollosta ja mielekkäästä työstä. Ja vieläkin enemmän. Minä haluan mennä vieläkin pidemmälle. Me haluamme Venezuelan, jossa sinulla on syntyessäsi unelma… Jos haaveilet tulevasi taiteilijaksi, kuvanveistäjäksi tai muusikoksi, et päädy kuitenkaan insinööriksi siksi, että sinulla ei ole varaa elättää itseäsi haaveammatissasi… Me haluamme Venezuelan, jossa unelmat muuttuvat todellisuudeksi ja jossa ihmiset elävät tyytyväisinä ja unelmansa saavuttaneina.

Lähde: Jeffery R. Webber / MRZine –verkkojulkaisu 12.9.2008 / www.venezuelanalysis.com

Suomennos ja selitykset: Matti Laitinen

Selitykset

1) Vallankumouksen alkuperä juontaa v. 1989, jolloin Venezuelan kansa nousi kapinaan peruselintarvikkeiden ja –palveluiden hinnankorotuksia vastaan. Kapina johti satojen ihmisten kuolemaan poliisin ja armeijan käsissä sekä sotatilan julistamiseen. Laskuvarjojoukkojen everstiluutnantti Hugo Chávez perusti tuolloin Bolivaarisen vallankumousliikkeen (MRB 200) armeijan upseerien keskuuteen. Nämä upseerit eivät hyväksyneet armeijan käyttämistä kansaa vastaan eivätkä maan huippupoliitikkojen ja sotilaiden korruptoituneisuutta.

2) Järjestöllistä tukea MRB 200 sai Kansalliselta bolivaariselta rintamalta (edistykselliset upseerit), Punalipulta (PBR), Vallankumoukselliselta nuorisoliitolta (UJR), Kansallisdemokraattiselta liikkeeltä (MPD), PRV/Tercer Caminolta ja vasemmistososialistiselta La Causa Radical -puolueelta. Kansainvälisesti sitä tukivat kolumbialaiset sissiliikkeet ELN ja FARC sekä Argentiinassa komentaja Raúl de Sagastizabal (ML).

3) PSUV:n varapuheenjohtajan Alberto Müllerin käsityksen mukaan puolueelle asettuu tässä vaiheessa kolme tärkeää tehtävää sen kamppaillessa Venezuelassa sosialismin puolesta:
· levittää sosialismin ideaa
· muodostaa puolueelle kaaderisto ja puolueen johtama hallitus
· mobilisoida yhteiskunta

PSUVin POLITBYROO: Hugo Chávez (pj), Alberto Müller Rojas, Adán Chávez, Aristobulo Isturiz, Ali Rodriguez Araque, Maria Cristina Iglesias, Diosdado Cabello, Ramon Rodriguez Chacin ja Erika del Valle Farias.
PSUV on väline, jonka avulla bolivaarisen vallankumousprojektin tavoitteet, muodot ja menetelmät toteutetaan. Se on luonteeltaan joukkopuolue. Puolue valitsi 8.3.2008 itselleen puoluejohdon ja omat johtoelimensä.

4) Chavistat tarkoittavat 4. tasavallalla vuosia 1958–98, jolloin valtaa Venezuelassa pitivät käsissään taantumukselliset sosialidemokraattinen AD-puolue ja kristillis-sosiaalinen puolue (Copei).

Valkoisten eurooppalaisten perillisten etninen vähemmistö eli "mantuanot" piti ennen Chávezia hallussaan taloudellista ja poliittista valtaa Venezuelassa. He olivat hyvin koulutettuja ja englanninkielen taitoisia. Ulkomaiset investoijat neuvottelivat heidän kanssaan. Heidän hallussaan olivat perinteisesti kaupankäynti, öljyteollisuus, parlamentti, tiedotusvälineet, maan armeija ja hallinto. Venezuela on jenkeille kolmanneksi tärkein öljyntoimittajamaa. Se kenen hallinnassa on öljyteollisuus, sille kuuluu myös valta maassa. Eliitin osuus väestöstä oli n. 20 %. Chávezin kaudella heidän itseoikeutettu asemansa on kyseenalaistettu täysin.

VENEZUELASSA KÄYNNISTETTIIN HUHTIKUUN 13. PÄIVÄN –KAMPANJA 24.8.2008


Huhtikuun 13. päivän –kampanja on uusi sosiaalinen kampanja, joka liittyy maan presidentin asetuksilla 29.7.2008 antamiin ja maan kansalliskokouksen vahvistamiin 26 uuteen ja uudistettuun lakiin. Lakien tarkoituksena on jakaa päätäntävaltaa maan köyhille yhteisöille. Uudistus kuuluu osana Hugo Chávezin tavoitteeseen rakentaa 21. vuosisadan sosialismia ja kitkeä yhteiskunnasta kurjuus suomalla valtaa köyhille kansalaisille.

Huhtikuun 13. päivän –kampanja ja säädetty uusi lainsäädäntö on suunnattu kaikkialle maahan perustettuja yhteisöneuvostoja varten. Valtaosa neuvostoista työskentelee köyhälistön barrioissa ja työläisten asuma-alueilla. Uuden lainsäädännön päämääränä on organisoida bolivaarisen vallankumouksen valtiokoneistolta perittyjen tehtävien siirtäminen Venezuelan kansan vastuulle. Nimensä kampanja on ottanut kevään 2002 tapahtumista.

Huhtikuun 13. päivän –kampanjan pilottivaihe on käynnistetty 47 eri sektorilla koskien maan 8/24 eri osavaltiota. Hankkeen rahoitukseen on varattu jo 186 miljoonaa dollaria. Sen laajuus kattaa 15 miljoonaa venezuelalaista. Kampanjalla on kolme peruselementtiä: poliittinen, yhteiskunnallinen ja taloudellinen. Sen myötä edistetään sellaisia uusia yhteiskunnallisen organisoitumisen muotoja sosialismin rakentamiseksi kuten sosialistinen kommuuni.

Bolivaariset piirit - osallistuvan demokratian kehto

Venezuelaan perustettiin v. 2000 presidentti Chávezin aloitteesta maanlaajuiset Bolivaariset piirit. Kansalaisjärjestön tehtävinä olivat bolivaarisen vallankumouksen ja v. 1999 perustuslain puolustaminen. Vuonna 2003 niissä toimi 2,2 miljoonaa jäsentä. Piirit auttoivat kansalaisia yhteisöissään perustamaan alueilleen koulu-, terveys-, asumis- ja yleispalveluita. Niiden toiminnan tarkoituksena oli puolustaa vallankumousprosessia muodostamalla yhteiskunta, jossa vallitsee taloudellinen ja yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus sekä taata kaikille kansalaisille todellinen poliittinen osallistumisoikeus. Bolivaariset piirit näyttelivät olennaista osaa kevään 2002 oikeistovallankaappauksen torjumisessa sekä oikeiston toimesta elokuussa 2004 presidentin asemasta järjestetyssä kansanäänestyksen vaalityössä. Yhteisöneuvostot korvasivat huhtikuussa 2006 aikaisemmin kansanvaltaa ilmentäneet Bolivaariset piirit.

Yhteisöneuvostot korvasivat bolivaariset piirit

Yhteisöllisen vallan kasvattaminen on ollut yksi tärkeimmistä bolivaarisen vallankumouksen moottoreista. Vuoden 2006 aikana maahan perustettiin yhteensä 16 000 rekisteröityä ja 20-jäsenistä yhteisöneuvostoa. Niistä kukin edusti taajamissa asuinalueidensa 200–400 perhettä. Maaseudulla vastaavaan neuvoston piiriin kuului vain 100 perhettä. Yhteisöneuvostojen tekemät päätökset hyväksytään kansanäänestyksellä. Vuonna 2008 maaseudun yhteisöneuvoston perustamiskriteeri pienennettiin 20–50 perheeseen. Yhteisöneuvostojen määrä on kasvanut kuluvana vuotena jo 36 000 toimintayksikköön. Ne toimivat tällä hetkellä Venezuelan osallistumisen ja sosiaalisen kehityksen ministeriön alaisuudessa.

Vuonna 2006 yhteisöneuvostojen toiminta-ajatuksena oli luoda näistä osallistuvan demokratian perusyksiköistä yhteisöneuvostojen liittoja, jotka voisivat lopulta syrjäyttää olemassa olevia valtiorakenteita. Niistä kehkeytyisi ajallaan tulevaisuuden yhteiskunnan perussoluja. Uudella lainsäädännöllä pyritään mahdollistamaan tämä ajatus.

Yhteisöneuvostojen vastuulla olivat omien alueiden terveydenhoito, koulutus, maatalous, asuminen ja kaikki muut toiminnot, jotka oli hoidettu siihen mennessä eri sosiaalisten kampanjoiden (Misións) ja kaupunkien maakomiteoiden kautta. Niitä hallinnoi maan hallituksen hajautusrahasto, jolle myönnetään varoja tehtäviensä hoitamiseen.

Presidentti Chávez määrittelee yhteisöneuvostot nykyisin kansan itsehallinnoksi. Projektin lujittuminen vaatii hänen mukaansa paljon ponnistuksia, solidaarisuutta ja humanismia, joka on mahdollista vain sosialismissa.

Maan sosiaalisten kampanjoiden integroiminen

Huhtikuun 13. päivän –kampanjan pyrkimyksenä on integroida kaikki maan 30 sosiaalista kampanjaa, jotta ne saataisiin vastaamaan yhteisöjen tarpeita talousveden, sähkön, liikenneväylien, asumisen, koulujen ja terveydenhuollon osalta. Venezuelan bolivaarisen hallituksen 18.8.2008 toteuttama maan sementtiteollisuuden kansallistaminen liittyy tähän prosessiin. Kansallistamisella pyritään kansallisen asuntotuotannon voimakkaaseen tehostamiseen ja uudistamiseen.

Kampanjat perustettiin v. 2003 köyhien ihmisten tarpeita varten ja tehottomien kapitalististen valtioinstituutioiden korvaamiseksi omilla sosiaalitoimilla. Hallitus käynnisti niitä terveydenhuollon, koulutuksen, ravinnon jakelun ja asuntotuotannon alueilla. Kuuballa on ollut merkittävä osuus näiden kampanjoiden suunnittelussa ja toteutuksessa. Bolivaarinen hallitus on kehitellyt myöhemmin uudenlaisia sosiaalisia kampanjoita, jotka ovat koskeneet mm. puiden istutusta, intiaaniväestön oikeuksia, katulapsia ja kodittomuutta.

Uusi laki kansantaloudesta

Lailla kansantaloudesta luodaan uusia tuotantojärjestelmiä kuten kollektiivista työtuotantoa ja lisätään yhteiskunnallista ja yhteisöllistä omistusta yhteiskunnassa. Bolivaarinen hallitus pyrkii edistämään uudella lailla siirtymistä kapitalistisesta talousmallista sosialistiseen talouteen perustamalla sosialistisia tuotantoyksikköjä.

Uuden lain perustana on periaate, jonka mukaan tuotantomallin on vastattava yhteisön tarpeita ja sen on oltava vähemmän alisteinen pääoman uusintamiselle. Se suuntautuu yhteisöjen valvomaan tuotantoon, jota ne harjoittavat sosiaalisten tuotanto- ja jakeluyhtiöiden sekä perheyritysten kautta.

Matti Laitinen

Lähteet: venezuelanalysis.com 15.8.2008, GLW 8.9.2008, Issue 381 12/2007-1/2008, Kendra Fehrer Ponniah ja ML:n omat artikkelit.

Fidelin kolumni 7.9.2008

Reflections of Fidel

Hurrikaanien Saartamana

Olimme tuskin selvinneet hurrikaani Gustavin yllättävän voimallisten tuulten Nuorten Saarella ja Pinar del Riossa aiheuttamasta tunnereaktiosta ja materiaalisista vahingoista, kun saimme uutisia Hannan synnyttämistä meren tulvinnoista. Sitten kaikkein pahimman: että erittäin raivoisa hurrikaani Ike, joka kääntyi lounaaseen törmättyään kurssillaan vahvaan anti-sykloonipaineeseen pohjoisesta, iskisi yli 1000 kilometrin pituudelta kansalliselle alueellemme.

Tämä tarkoittaa, itse asiassa, että koko maa joutuu kolmen hurrikaanin vaikutuspiiriin, ja joihinkin paikkoihin ne iskevät pariin kertaan.

Mitä jää jäljelle banaaneista, hedelmistä ja vihanneksista tehostetun maanviljelyn alueilla? Minne enää jää papuja ja muuuta viljaa? Minne sokeriruokoa ja riisiplantaaseja? Missä tulee vielä olemaan siipikarjaa, sikoja tai meijerituotteiden keskus? Koko kansa on nyt tilanteessa, jota sotilaallisin termein kutsutaan taisteluvalmiudeksi.

Ne ongelmat, joita kuvasin mietiskelyssäni, jossa kutsuin Gustavia ydinaseiskuksi, ovat moninkertaistuneet. Periaatteet, jotka johtavat käyttäytymistämme, ovat edelleen samat, mutta tulemme tarvitsemaan vielä paljon suurempia ponnisteluja.

Siviilipuolustus ei hukannut sekunttiakaan. Vastuutehtävissä olevat toverit niin puolueesta kuin hallituksesta ovat liikkuneet kaikkialla. Kaadereiden on vaadittava kurianalaisuutta, pidettävä tunteensa kurissa ja käytettävä auktoriteettiaan. Television, radion ja lehdistön on otettava vastuunsa ja huolehdittava informaatiotehtävistään.

Maailma on katsonut ihaillen kansamme käyttäytymistä Gustavin tuhojen edessä. Kun vihollisemme kyynisen ilkkuvina hieroivat käsiään, ystävämme, joita - kuten on käynyt ilmeiseksi - on paljon, ovat päättäväisiä tehden yhteistyötä kansamme kanssa.

Monien vuosien aikana kylvetyt solidariteetin siemenet kasvavat kaikkialla. Lentokoneita Venäjältä ja muista maista on lentänyt tuhansien kilometrien päästä kuljettaen tuotteita, joita ei voi mitata määrällä tai hinnalla, vaan niiden merkityksellä. Olemme saaneet lahjoituksia pienistä maista, kuten Itä-Timorilta, ja viestit tärkeiltä ja ystävällisltä valtioilta kuten Venäjältä, Vietnamilta, Kiinasta ja muualta. Ne ovat kertoneet halukkuudesta tehdä yhteistyötä niin paljon kuin mahdollista investointiohjelmien suhteen, jotka meidän on alettava välittömästi alkaaksemme uudelleen ja kehittääksemme tuotantoamme.

Sisaremme, Venezuelan Bolivaarinen Tasavalta ja sen presidentti, Hugo Chavez, ovat suorittaneet tekoja, jotka ovat kaikkein jalomielisin solidaarisuuden ele, minkä kotimaamme on koskaan nähnyt.

Huolimatta niiden iskujen voimasta, joiden kohteeksi olemme joutuneet ja vielä joudumme, luulen, että maamme on asemassa, jossa pystymme pelastamaan kansalaistemme hengen, ja perheet tulevat saamaan materiaalista apua ja ruokaa niin kauan kuin tarvitsevat, kunnes pääsevät jälleen vauhtiin - niin pian kuin mahdollista - ruoan tuotannossa. Tuo apu ei voi olla yhtäläistä jokaisessa yhteisössä, sillä vahingot eivät ole yhtäläisiä, ei liioin vaadittava aika, päästä takaisin jaloilleen.

Tällä hetkellä hurrikaanit pirittävät meitä. Meidän tulisi olla järkevämpiä kuin koskaan ja taistella tuhlausta, parasiittejä ja itsetyytyväisyyttä vastaan. Meidän on toimittava ehdottoman rehellisesti, välttäen demagogiaa ja myöntymistä minkäänlaiseen heikkouteen tai opportunismiin.

Vallankumouksellisten militanttien pitäisi näyttää esimerkkiä. Heidän pitäisi luottaa ja saada luottamusta. Heidän pitäisi antaa kaikkensa kansalle, jopa elämänsä, jos se osoittautuu välttämättömäksi.

Fidel Castro Ruz
Syyskuun 7. päivänä 2008

Käännös: Rauni Salminen

REFLECTIONS OF FIDEL

YDINISKU

Nämä eivät ole ylisanoja. Tämä on monien kansalaisten yleinen ilmaus. Se oli Vallankumousarmeijan henkilöstöpäällikön, kenraalimajuri lvaro Lopez Mistran, kokeneen sotilaan sanonta, kun näki Nuorten Saaren vääntyneet terästornit, pirstoutuneet talot ja hävityksen kaikkialla.

Hurrikaani Gustav

'Se oli luja isku, en voinut edes kuvitella miten luja', Ana Isla Delgado, puoluesihteeri ja puolustusneuvoston puheenjohtaja tuossa tärkeässä yhteisössä, sanoi äänellä, joka oli käheä mutta vakaa ja päättäväinen. 'En ole koskaan nähnyt mitään sellaista kaikkina niinä 50 vuotena, jolloin olen asunut täällä' sanoi järkyttynyt asukas. Nuori sotilas, astuessaan ulos amfibiokulkuneuvostaan, huusi:' Näytetään, että olemme valmiita antamaan henkemme kansan puolesta!

Herradurassa, katsoessaan hävitystä kaikkialla ympärillään, armeijan jalkaväenkenraali Leopoldo Cintra Frías jakoi ihailuaan ja hämmästystään ihmisten rohkeudelle ja sanoi: ”Tämä näyttää kuin ydiniskun jäljiltä.' Hän joutui lähes kokemaan sellaisen Lounais-Angolassa, mikäli eteläafrikkalaiset rasistit olisivat päättäneet pudottaa yhden niistä seitsemästä pommista, jotka USA oli toimittanut heille kuubalais-angolalaisia joukkoja varten. Se oli kuitenkin laskelmoitu riski, jonka varalta käytettiin sopivinta taktiikkaa.

Poloa saattoi Olga Lidia Tapia, puolueen ensimmäinen sihteeri ja Maakunnallisen Puolustusneuvoston puheenjohtaja, joka ei hetkeäkään epäillyt maanmiestensä ponnistelujen ja päättäväisyyden tuloksia.

Minun on sanottava rehellisesti, että valokuvat ja filmimateriaali, jotka sunnuntaina näytettiin kansallisessa televisiossa, muistuttivat minua siitä lohduttomuudesta, jonka näin vieraillessani Hiroshimassa, joka oli ensimmäisen ydiniskun uhri elokuussa 1945.

Hyvällä syyllä sanotaan, että hurrikaanit vapauttavat valtavan määrän energiaa, joka ehkä vastaa tuhansia sellaisia ydinaseita kuin ne, joita käytettiin Hiroshiman ja Nagasakin kaupunkeihin. Saattaisi olla hyödyllistä, että joku kuubalainen fyysikko tai matemaatikko suorittaisi siitä laskelmat ja pitäisi kattavan esityksen aiheesta.

Nyt taistelu kohdistuu hurrikaanin uhrien ruokkimiseen. Vaikeus ei ole sähköjen uudelleenasentamisessa niin pian kuin mahdollista. Ongelma on, että Nuorten Saaren 16 leipomosta – jotka kaikki oli varustettu sähköuunein ja generaattorein – vain kaksi pystyi toimimaan heti: rakennukset olivat rajusti vaurioituneet. He tarvitsivat leipää tai keksejä. Katto- ja muiden asuntomateriaalien tarve on tällä hetkellä huutava. Ja meri erottaa nuorten Saaren pääsaaresta. Ei riitä, että pelkästään täyttää kuormureita ruoalla ja materiaalilla ja lähettää sinne.

Meidän puolustusvoimamme ovat toimittaneet paikalle lentokenttä- ja maan- sekä ilmakuljetusten spesialisteja. Päivällä ja yöllä, generaattorien avulla, koneet voivat laskeutua Nuorten Saaren lentokentille. Heidän tehtävänsä on taistella ihmisten puolesta tuhlaamatta mitään resursseja. Samassa hengessä he tulevat toimimaan Pinar del Rion (maakunnan) tuhoutuneilla alueilla. Kaikilla toimijoilla ja laitoksilla on niille osoitetut tehtävät; ne kaikki ovat tärkeitä. Mutta tavaraa ei tule tyhjästä. Jakaminen edellyttää uhrautumista. Ei tuudittauduta ylellisyyteen ja unohdeta tätä puolta asiasta parin seuraavan päivän aikana.Vastoinkäymisten tulisi opettaa meille, kuinka työskennellä päivä päivältä tehokkaammin ja oikeudenmukaisemmin jokaista materiaalimurua käyttäessämme. Meidän on taisteltava omaa pinnallisuuttamme ja itsekkyyttämme vastaan. Miljoona dollaria merkitsee vain yhdeksän dollaria/asukas, ja me tarvitsemme paljon enemmän. Me tarvitsemme 30 tai 40 kertaa sen summan pelkästään oleellisimpiin perustarpeisiimme. Sen ponnistuksen on tultava meidän kansamme työstä. Kukaan ei voi tehdä sitä puolestamme.

Totta kai kykymme tajuta uutisia on kasvanut ja kansamme, joka osaa lukea ja kirjoittaa, on myös korkeasti koulutettu.

Kcho, maalari, meni lentokoneella Nuorten Saarelle, syntymäsijoilleen, ja lähetti meille kirjeen maanmiestensä korkeasta moraalista. tässä on muutama kappale siitä:

”Rakas Fidel!

Minusta tuntui tärkeältä, saavuttuani saarelle ja nähtyäni omin silmin ja tunnettuani omassa ruumiissani kaiken tapahtuneen, ottaa yhteyttä Richardiin, jotta saisit tietää kauheasta tilanteesta tässä erityisessä yhteisössä.

Minulla ei riitä sanoja ilmaisemaan sitä realiteettia, jonka eilen näin Nuorten Saarella. Kaikkine 38 vuosineni en ole koskaan nähnyt mitään sellaista, ja ihmiset joiden kanssa puhuin maakunnassani, eivät ole koskaan nähneet mitään pahempaa, mutta uskomattomasti, heidän moraalinsa yltää edelleen taivaisiin. Monet ovat menettäneet kotinsa ja melkein kaikki ovat menettäneet tavaransa, sängyt, patjat, televisiot, jääkaapit jne. ovat pilalla. Suurin osa väestöä on tässä tilanteessa. Arvioidaan, että saaren 25 000 kodista – ja tämä ei ole lopullinen määrä – noin 20 000 on jossain määrin vaurioitunut. Puolella niistä 20 000 ei ole kattoa tai ne ovat kokonaan tuhoutuneet.

52. sähkölinjatyöläisen prikaati Camagueystä työskenteli kello kolmeen aamulla ja aloitti jälleen työt tänään kello 6.30 valtavalla päättäväisyydellä. He odottavat toista yli 60 työläisen ryhmää paikalle Holguinista.

Vielä on monia ratkaisemattomia ongelmia, kuten talot, jotka tuhoutuivat hurrikaani Michellen toimesta vuonna 2001.

Ruoan suhteen on vakavia ongelmia. Saari on nyt kuin vankila, juuri koska se on saari, vaikka lennot ovatkin taas palautuneet. Rahalla ei ole arvoa, koska ei ole mitään ostettavaa eikä mitään, minne mennä ostamaan jotain.

Ihmisten solidaarisuus on nyt kaikkein tärkeintä. Moraali on korkealla, mutta se ei kestä ikuisesti; seuraavina päivinä on pystyttävä välttämättä ratkaisemaan joitakin asioita. Kun sähkö on palautettu, (olisi hyvä) on luotava informaatiopisteitä, joista ihmiset voivat saada tietoa siitä, mitä maassa ja maakunnassa on meneillään, tai joissa he voivat vaikka kuunnella musiikkia ja istua ja viettää aikaa keskenään.

Juuri nyt koko provinssi on 'sotilasoperaatioalue aselevon jälkeen', jossa ihmiset ovat onnellisia, koska ovat edelleen elossa, eivätkä he mieti paljon sitä, että ovat menettäneet omaisuutensa. He yrittävät kerätä sen mitä on jäljellä ja sopeutua uuteen tilanteeseen, mutta kun aikaa menee, heidän mielialansa saattaa laskea ja he voivat masentua.

Sairaalan olosuhteet ovat epäinhimilliset, ja ainoastaan vallankumouksellisten miesten ja naisten päättäväisyys ja vakaumus saavat sen toimimaan.

Pinerot (Nuorten saaren väki) ovat vallankumouksellisia ja taistelevia ja jokainen työskentelee väsymättömästi (potillaat, sukulaiset ja lääkintähenkilöstö). Ne 32 potilasta, jotka tarvitsevat dialyysihoitoa – jokainen sukulaisten ja sairaanhoitajan saattamana – saapuivat pääkaupunkiin eilen noin neljältä iltapäivällä. He olivat viettäneet 40 tuntia ilman hoitoa, mutta olivat edelleen kunnossa.

Pineroitten moraali on korkea, ja he ovat tyytyväisiä vastaavien laitosten työskentelyyn, ja siihen ettei yhtään ihmishenkeä menetetty Pinar del Ríossa, Nuorten saarella tai Matanzasissa.

Luulen, että saaren palautumiseen siihen tilaan, jossa se oli, vaaditaan paljon aikaa, työtä ja resursseja, yhtä paljon kuin maakuntaan ikään, sillä nyt kaikki on tuhoutunut.”

Kirjeensä mukana hän (Kcho) lähetti paljonpuhuvia valokuvia tuhosta. Kirjekuoreen hän piirsi Nuorten Saaren ääriviivat ja Kuuban lipun liehumaan.

Loistavat maalarit, jotka ovat aina seuranneet aatteittemme taistelua, saattavat jättää muiston tästä tapahtumasta ja rohkaista kansaamme eeppisessä ponnistelussaan.

Orfilio Pelaez kertoi Granmassa (lehdessämme) hurrikaanista, joka iski v. 1846 ennätyksellisellä 916 hPa ilmanpaineella, joka rekisteröitiin koneellisesti. Tämä tapahtui 162 vuotta sitten, kun ei vielä ollut olemassa radiota, televisiota, elokuvia, Internetiä tai monia muita kommunikaatiovälineitä, jotka joskus luovat mieliimme ristiriitojen kaaoksen.

Kuuban asujaimisto oli siihen aikaan ainakin 12 kertaa pienempi. Käyttäen orja- tai puoliorjatyövoimaa maa tuotti vientiin hyvin suuren määrän sokeria ja kahvia lähes koko sen vuosisadan ajan. Eläkkeelle vetäytymistä ei tunnettu, elinodote oli paljon alhaisempi, ja vanhuusiän sairaudet olivat melkein tuntemattomia, kuten myös massojen koulutus, joka on niin tarpeen kaikkien aivojen ja kykyjen kehittämiseksi. Luonnonvarat olivat runsaat. Hurrikaanit vaikuttivat paljon, mutta eivät merkinneet kansallista onnettomuutta. Ilmastonmuutos, kaukana tulevaisuudessa, ei ollut edes keskustelunaihe.

Tämän päivän (tiistain) Granmassa sama journalisti kertoo meille kansamme sankarillisista teoista heidän taistellessaan hyvinvoinnin palauttamiseksi, ja viime vuosien ponnistelujen hedelmistä. Omalta osaltaan Rubiera, tiedemies, huomioi yksityiskohtaisesti meteorologisen instituutin raunioita Paso Real de San Diegossa Pinar del Ríon käynnillään; hän näki miten tuultamittaava välineistö rekisteröi 340 km/h tuulen voiman, kun voimaisat puuskat tuhosivat sen. Ilmoitettiin, että hän on mukana puhujana Pyöreässä Pöydässä (tv/radio-ohjelma) tänään. Hänellä on teorioita tapahtuneesta.

Juan Varela puolestaan on raportoinut vahingoista Guira de Melenan suurimmalla maataloustilalla Havannan maakunnassa. Tämän farmin olisi pitänyt tuottaa n. 140 000 tonnia juurikkaita, viljaa ja vihanneksia tänä vuonna. Käsitykseni mukaan menetykset työajassa, ruokatarvikkeina, maatila- ja kasteluvälineistölle, polttoaineissa ja muissa menoissa vastaavat kansainvälisellä tasolla miljoonia pelkästään tuon yhden yrityksen kohdalta.

Kaikkein vaikuttavimman tapahtuman kuitenkin, siihen liittyvän inhimillisen draaman vuoksi, raportoivat journalisti Alfonso Naciceno ja valokuvaaja Juvenal Balan. Se kertoi viiden hummerinpyyntialuksen miehistön jäsenen odysseiasta Batabanossa Havannan maakunnassa. Nämä työläiset oli komennettu takaisin satamaan kuten kaikki muutkin kalastusalukset, hyvissä ajoin. Lauantaina, hurrikaanin lähestyessä, kommunikaatio heihin katkesi. Olen todennut kahdessa edellisessä mietiskelyssäni: 'Olemme onnekkaita, että meillä on vallankumous! Ketään ei jätetä oman onnensa nojaan.'

Sain selville, että yhteydet hummerialukseen katkesivat lauantaina lähellä puoltayötä. Raul oli tuonut minulle uutisen tilanteesta; hän luotti kalastajien kokemukseen myrskyjen ja hurrikaanien kohtaamisessa. Hän kertoi minulle, että aamunkoitteessa hän lähettäisi tarpeellisia etsintäpartioita heidän löytämisekseen. Niin pian kuin sää parani, etsintä alkoi. Lopulta siihen osallistui 36 alusta, kolme helikopteria ja kaksi lentokonetta lähes kahden päivän aikana. Hummerialuksesta ei näkynyt jälkeäkään, mutta he löysivät haaksirikkoutuneet miehet. Heidän kuvauksensa on uskomaton; kuka tahansa joka lainkaan tuntee merta, tietää mitä merkitsee viettää tuntikausia airon tai poijun varassa roikkuen.

Vallankumouksellinen ihme tapahtui ja kalastajat pelastettiin.

Mutta älkäämme intoutuko illuusioista. Tämä hurrikaani on jättänyt jälkeensä 100 000 enemmän tai vähemmän vaurioitunutta asumusta ja lähes täydellisen puutteen sellaisista tarvikkeista, joita tragedian jälkeen olisi saatava, kuten Kcho selittää kirjeessään.

Kuinka paljon turvallisia, hurrikaaninkestäviä koteja Kuuba tarvitsee? Ei vähempää kuin puolitoista miljoonaa taloa kolmelle ja puolelle miljoonalle perheelle. Arvioikaamme, mitä sellainen investointi kansainvälisesti maailmanlaajuisilla numeroilla laskettuna maksaisi.

Eurooppalainen perhe maksaa asunnostaan vähintään 100 000 ja korot, johon he kuluttavat 700 dollaria kuussa tuloistaan 15 vuoden ajan. Kymmenen miljardia dollaria on summittainen hinta 100 000 kodista keskikokoisille perheille kehittyneissä maissa, joissa juuri määritetään maailman teollisuustuotteiden ja ruoan hinta. Tähän meidän on lisättävä vahingoittuneista sosiaalitiloista aiheutuneet kustannukset. Ne on rakennettava uudelleen, kuten myös taloustilat ja kehitykseen tähtäävät laitokset.

Resurssit tulevat ainoastaan meidän omasta työstämme. Toistan äsken sanomani. Meidän uusien sukupolviemme suorittaessa tätä tehtävää, tämän maan miehet ja naiset tarvitsevat samaa solidariteettia, rohkeutta ja taistelutahtoa, jota Pinar del Rion ja Nuorten Saaren ihmiset osoittivat.

Imperiumi läpikäy vaikeaa koetta juuri nyt, vuoden toisella puoliskolla, on kyse sen kyvykkyydestä hoitaa vaikeudet, jotka aiheutuvat sen elämäntyylistä toisten ihmisten kustannuksella. Nyt he tarvitsevat muutosta ruoripyörään.

Bush ja Cheney ovat olleet melkein ulkona kuvasta republikaanien vaalikampanjan aikana, koska heitä pidetään sodantekijöinä ja ei-toivottuina. Systeemin muutoksesta ei käydä debattia; kyse on siitä, miten säilyttää se vähemmillä kuluilla.

Kehittynyt imperialismi tulee lopulta tappamaan jokaisen, joka pyrkii sen alueelle tullakseen palkkaorjaksi ja hankkiakseen syömistä. Se tekee niin jo nyt. Tuon järjestelmän luomat kansalliskiihko ja egoismi ovat valtaisia.

Me tiedämme sen, ja me jatkamme solidaarisuutemme kehittämistä. Se on suurin resurssimme sekä maamme sisäpuolella että ulkopuolella.

Fidel Castro Ruz
Syyskuun 2. päivänä 2008

Käännös: Rauni Salminen

VASTINE HELSINGIN SANOMIEN VENEZUELA-MATKARAPORTTIIN

Toimittaja Vesa Sirénin matkaraportti (HS 23.8.) Venezuelasta sisälsi joitakin virheellisiä väittämiä Venezuelan yhteiskunnallisesta tilanteesta.

Sirén hämmästeli ”imperialisti”-huutoja, joita voi kuulla päivisinkin kaduilla. Hän arveli propagandan tehneen tehtävänsä. Kenenkään, joka tuntee edes pintapuolisesti maanosan historiaa, ei pitäisi hämmästellä moisia reaktioita. Kolonialistisella ja imperialistisella riistolla on Latinalaisessa Amerikassa jo vuosisataiset perinteet. Sirénin mukaan presidentti Hugo Chávezin vastustajat pääsevät yhä ääneen sanomalehdissä, mutta eivät juurikaan enää televisiossa. Väite antaa Venezuelan mediakentästä ja sananvapauden tilasta harhaanjohtavan kuvan.

Valtaosa, noin 90 prosenttia maan mediasta on Chávezia ja hänen politiikkaansa vastustavien kaupallisten ja yksityisten yhtiöiden hallussa. Valtiollisia televisiokanavia on kaksi. Tässä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä, onhan esimerkiksi useimmissa Euroopan maissa valtiollinen yleisradioyhtiö.Chávez ei ole puuttunut kaupallisten kanavien toimintaan eikä sananvapautta ole rajoitettu, vaikka jotkut näistä avustivat aktiivisesti kaappaajia vuoden 2002 vallankaappausyrityksen aikana. Missä maassa vaaleillavalitun, laillisen hallinnon väkivaltaisen kaatamisentukemiseen syyllistyneet tiedotusvälineet saisivat jatkaatoimintaansa lähes kuin mitään ei olisi tapahtunut?

Televisiokanava RCTV:n toimiluvan uusimatta jättäminen toimilupakauden umpeuduttua herätti maailmanlaajuista huomiota toukokuussa 2007. Chávezia syytettiin yleisesti sananvapauden rajoittamisesta.

Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että kanava jatkaa edelleen vapaasti lähetystoimintaansa satelliittien välityksellä, kaapeliverkossa ja internetissä. Näin siitä huolimatta, että RCTV tuki aktiivisesti vuoden 2002vallankaappausyritystä ja juhli kanavallaan presidentin tilapäiseksi jäänyttä syrjäyttämistä.

Sirén myös vihjaa artikkelissaan, että vaaleihin suostuminen olisi ollut Hugo Chávezille lähinnä pakkopullaa.Kuitenkin Venezuelassa on pidetty - hyvin järjestettyjen vaalien lisäksi - jo kymmenen kansanäänestystä vuoden 1998 jälkeen, jolloin Chávez valittiin presidentiksi. Viimeksi, joulukuussa 2007, äänestettiin ehdotuksesta perustuslain uudistamiseksi. Ehdotus tuli niukasti hylätyksi, minkä Chávez mukisematta hyväksyi – toisin kuin presidentin vastustajat ympäri maailmaa etukäteen kuvittelivat.

Yhdysvaltojen entinen presidentti Jimmy Carter on seurannut Venezuelan vaaleja paikan päällä, ja ylistänyt niiden järjestelyjä ja avoimuutta. Carter on todennut lisäksi,että hänen oma kotimaansa voisi ottaa Venezuelasta mallia vaalien järjestämisessä, viitaten vuoden 2000 katastrofaalisiin presidentinvaaleihin.