Venezuelan perustuslakikansan-
äänestys antoi Chavezille jatkoajan
Venezuelassa 15.2.2009 pidetyssä perustuslakikansaäänestyksessä hyväksyttiin presidentin virkakauden jatkaminen. Venezuelan kansallinen vaalineuvosto on ilmoittanut, että Kyllä-äänet voittivat 54,36 % hyväksytyistä äänistä. Ei-äänten osuus oli 45,63 %.
Kaikkiaan 16 767 511 venezuelalaista antoi äänensä näissä vaaleissa, joissa ratkaistiin maan presidentin virkakauden jatkaminen. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että Venezuelan istuva presidentti Hugo Chávez voidaan valita uudelleen vuoden 2012 vaaleissa ja sen jälkeenkin.
Chávez valittiin ensimmäisen kerran presidentiksi vuonna 1998 ja toisen kerran vuonna 2006. Hän itse ilmoitti olevansa tyytyväinen vaalien tulokseen. "Venezuela tulee pysymään Latinalaisen Amerikan muutoksen johtavana voimana eikä paluuta vanhaan enää ole", hän sanoi.
Hugo Chávez on ilmoittanut poliittiseksi linjakseen "21. vuosisadan sosialismin" rakentamisen. Koko valtakautensa ajan hän on ajanut Venezuelan riippumattomuutta Yhdysvalloista sekä monikansallisista yhtiöistä ja rahoitusjärjestelmistä. Samalla hänen myötävaikutuksellaan on toteutettu Latinalaisen Amerikan sisäistä integraatiota ja luotu mm. ALBA-valtioyhteisö, johon kuuluvat Venezuelan lisäksi Kuuba, Bolivia, Nicaragua, Honduras ja Dominica.
Chávezia vastaan tehtiin vuonna 2002 epäonnistunut vallankaappausyritys.
Xinhua News Agency / KOMINFORM