PAND - TAITEILIJAT RAUHAN PUOLESTA

Julkilausuma 27.8.2008

Georgia hyökkäsi yöllä 7.8.2008 Etelä-Ossetiaan vain kolme tuntia sen jälkeen, kun oli tehnyt aseleposopimuksen osseettien/Venäjän kanssa, murhaten satoja, saatujen tietojen mukaan jopa 1 500 ihmistä ja hävittäen Tshinvalin, autonomisen alueen pääkaupungin. Tällaista toimintaa ei voida pitää alueen haltuunottona/tilanteen vakauttamisena, kuten Georgian presidentti, Saakashvili, on myöhemmin selitellyt. Tällainen toiminta täyttää sodan tunnusmerkit.

USA:n ja Israelin tuhansia neuvonantajia ja asiantuntijoita työskentelee Georgiassa, joka on Kaukasuksella USA:n jalansija. Ei liene epäilystäkään, että USA ja Israel tiesivät Saakashvilin hyökkäyssuunnitelmista.

Sotshin v. 1992 sopimus asetti Venäjän Etelä-Ossetian alueen rauhanturvaajaksi. Levottomuuksien aikana Venäjä varoitti Georgiaa useaan otteeseen ryhtymästä mihinkään rankkoihin kosto- tms. toimenpiteisiin osseetteja vastaan. Sodan aloitus olisi näin ollen myös sotaan ryhtymistä Venäjää vastaan.

Venäjä puolustautui Georgian hyökkäystä vastaan voimallisilla sotilaskohteiden ja huoltoreittien pommituksilla sekä maajoukkojen lähettämisellä. Venäläiset ajoivat muutamassa päivässä georgialaisjoukot pois Etelä-Ossetiasta ja pakottivat ne vetäytymään takaisin Tbilisiin.

Tiettävästi Venäjä pyrki kiitettävällä tavalla välttämään kaikkia siviilikohteita, eikä siviiliuhreja tietojen mukaan ole juuri ilmennyt Georgiassa. Tosin se, joka alkaa sodan epämoraalisin perustein, on vastuussa kaikesta, mitä siitä seuraa. Hyökkäyssota on aina tuomittava rikos.

Vaikuttaa siltä, että koko kammottavalla, ihmishenkiä häikäilemättä tuhoavalla operaatiolla pyrittiin Venäjän poliittiseen mustamaalaamiseen länsimediassa ja tätä hyödyntäen USA:n haluamien ohjuskilpien sijoituslupiin Puolassa ja Tšekissä sekä Naton laajentamiseen niin Kaukasuksella kuin Euroopassakin.

Suomen ETYJ-edustaja, ulkoministeri Stubb on kuuliaisesti väittänyt Venäjää Georgian kriisin aiheuttajaksi. Hänen mukaansa Suomen olisi pikimmin liityttävä Natoon. Puolustusministeri Häkämies on jo aiemmin esittänyt samoin perustein asebudjettimme kasvattamista 50 lisämiljoonalla. Herrojen ministereiden argumentit pohjaavat täysin virheelliseen tilannearvioon ja ovat Suomelle totaalisen väärää ja vahingollista politiikkaa. Katsomme USA:n tukeman Georgian olevan Kaukasuksen nykyisen kriisin synnyttäjä.

Nato on imperialistisen USA:n työkalu, joka hyökkäsi Afganistaniin ja Irakiin. Se on sotinut ja tappanut näissä maissa jo vuosikausia viattomia siviilejä. Suomella ei ole mitään tarvetta, eikä mitään uhkaa, jonka takia maamme pitäisi antautua kenenkään käskyläiseksi, etenkään kätensä kyynärpäitä myöten vereen upottaneen, tekopyhän USA:n hallinnon vasalliksi.

Suomen kansa on lukuisia kertoja kaikissa mahdollisissa yhteyksissä ilmaissut mielipiteenään, että se ei halua liittyä Natoon. Kansan tahtoa on kunnioitettava sodan ja rauhan kysymyksissä.

Venäjä on Suomen naapurivaltio. Venäjän ja Suomen pitkä maaraja on maailman rauhallisin ja turvallisin raja. Meidän kaupankäyntimme ja kulttuurivaihtomme ovat vilkkaita. Kansamme ovat ystävällisissä suhteissa keskenään.

Johdonmukainen puolueettomuuspolitiikka kansainvälisten myrskyjen keskellä on pienen valtion järkevin ja ainoa kestävästi kannattava linja.

Rauha ja yhteistyö sekä toisten ymmärtäminen ja auttaminen on ainoa tie, jota kulkien saavutamme aitoa kunniaa ja arvonantoa maailman valtioiden joukossa.

Näin edellytämme jatkuvan.

HONDURAS LIITTYI ALBAAN - Meidän Amerikkamme Kansojen Bolivaariseen Vaihtoehtoon


Hondurasissa 25.8.2008 järjestetyssä liittymistilaisuudessa oli läsnä ALBA:n jäsenmaiden - Kuuba, Venezuela, Bolivia, Nicaragua ja Dominica - valtiojohtoa sekä edustajia Ecuadorista, Uruguaysta ja Dominikaanisesta Tasavallasta sekä muista alueen maista. Tilaisuuden yhteydessä Kuuban varapresidentti Carlos Lage tapasi Bolivian presidentin Evo Moralesin. Lage tervehti kaikkia historialliseen päivään osallistuneita valtuutettuja.

”Hondurasilla on riittävästi esi-isiltämme perittyä ja myös useiden vuosikymmenten jokapäiväisestä ponnistelusta kertynyttä itsenäisyyttä sanoa koko maailmalle, että emme pyydä imperialismilta lupaa liittyä ALBAan. Teemme sen isänmaallisella ja latinalaisamerikkalaisella tunteella. Teemme sen vapauden ideat aseinamme.”

Näin ilmaisi itseään Hondurasin presidentti José Manuel Zalaya Rosales kansansa laajan edustajajoukon edessä. Kansa oli saapunut Plaza de Libertadille jo aamuvarhaisesta maan 18 eri departementista. Se täytti presidentin palatsin aukion ja kuunteli puhetta.

Presidentti lähetti lämpimät terveiset Kuuban vallankumouksen johtajalle, Fidel Castro Ruzille, maan valtioneuvoston ja ministeriöiden puheenjohtajalle, Raul Castro Ruzille sekä Kuuban kansalle, joka on aina ojentanut solidaarisen kätensä Hondurasin avuksi.

Kuuban varapresidentti Carlos Lage Dávila antoi oman panoksensa riemuisaan tapahtumaan selvittämällä ALBA:n olevan alkujaan Chávezin inspiroima ja sittemmin Venezuelan presidentin ja Fidelin yhteinen projekti sekä nykyisellään se on Latinalaisen Amerikan kansojen toivo. ”Tänään voidaan puhua jo ideoista ja niiden toteutuksesta.”

Venezuelan presidentin Hugo Chávez Fríasin mukaan Bolivaarinen Vaihtoehto Amerikoille (ALBA) on itsenäisyyden, tasa-arvon ja valtioittemme kunnian tie. ”Olemme päättäneet olla vapaita, maksoi mitä maksoi”, hän painotti vaatien jatkuvaa uurastusta yhtenäisyyden puolesta, ”sillä elämä on opettanut meille, että aina, kun vihollinen on pystynyt hajottamaan meidät, se on turvautunut uuteen kolonialismiin.”

Hän mainitsi puheessaan myönteisen harppauksen Kuuban ja Venezuelan välisissä suhteissa. Maat ovat kasvattaneet alle neljässä vuodessa taloudellisen yhteistyönsä arvoa 200 miljoonasta U$ 6 500 miljoonaan U$.

Bolivian presidentti Evo Morales muistutti, että ALBA on aito vastaisku FTAA:lle (Amerikkojen Vapaakauppa-sopimus), tuolle imperiumin työkalulle, jonka neokolonialistit loivat. Hän nimesi sen myös kuoleman kulttuuriksi Latinalaisen Amerikan luonnonvarojen ja kansallisen identiteetin kannalta.

Nicaraguan presidentti Daniel Ortega kyseli, ”missä ovat kapitalismin tuomat hyödyt, kun havaitaan, että se on satojen vuosien aikana suonut kansoillemme vain köyhyyttä. Siksi tervehdän ilolla jokaista ALBA:an liittymistä, koska näen sen vapautuksen askeleena,” hän päätti puheensa.


Suomennos: Rauni Salminen

Tilannekatsaus bolivaariseen vallankumoukseen

SOSIAALISEMPAAN LAINSÄÄDÄNTÖÖN

Hugo Chávez antoi 31.7.2008 presidentille myönnetyin valtaoikeuksin 26 uutta asetusta Kansalliskokouksen hyväksyttäväksi. Ne vahvistettiin laeiksi 9.8.2008.
Lait koskevat m. yleistä hallintoa, maatalouden luototusta, Venezuelan bolivaarisia asevoimia sekä valtiontalouden ja yhteiskunnallisen kehityksen pankkia. Niiden sisältö ja tarkoitus on sosiaalinen ja niillä pyritään kaikin tavoin turvaamaan jokaisen venezuelalaisen oikeus laadukkaaseen elämään. Lakipaketin juridisen oikeellisuuden ovat vahvistaneet Venezuelan korkein oikeus ja korkeimman oikeuden perustuslakiosasto.

Laki julkisesta hallinnosta suo mahdollisuuden perustaa hallintorakenteita ja sosiaalisia kampanjoita olemassa olevan valtiobyrokratian ulkopuolelle. Lain tavoitteena on vallan siirtäminen ruohon juuritasolle – yhteisöneuvostoille.
Laki kansantaloudesta auttaa luomaan uusia tuotantojärjestelmiä kuten kollektiivinen työtuotanto ja yhteiskunnallisen ja yhteisöllisen omistuksen edistäminen.

Laki tavaroista ja palveluista sallii valtion pakkolunastaa kaikki välttämättömyyshyödykkeiden tuotantoketjut kansalliskokouksen puuttumatta asiaan.

Yhteiskunnallinen osallistuminen maataloustuotannossa yhteisöneuvostojen välityksellä taataan lailla.

Laki ravinto-omavaraisuudesta ja –turvallisuudesta. Yksityisen ja julkisen elintarviketeollisuuden on annettava etusija kansalliselle tuotannolle. Tuontia voi harjoittaa, mikäli kansallinen tuotanto on riittämätöntä. Vienti sallitaan vasta, kun omat kansalliset markkinat on täytetty.

Kansalliset asevoimat (FAN) korvataan Bolivaarisilla asevoimilla. Laki ei koske pelkästään nimeä, vaan se merkitsee myös muutoksia armeijan rakenteissa.

Venezuelan yhdistyneen sosialistipuolueen (PSUV) varapuheenjohtaja Alberto Müller korosti julkisuudessa, että kaikki tärkeimmät poliittiset instituutiot ovat nyt vahvistettujen muutosten takana ja että USA:n yritykset uudistusten häiritsemiseksi mediaa hyväksi käyttäen ovat epäonnistuneet.

Venezuelan sosiaaliturvalain osauudistus määrää yrityksille ja muille työnantajiksi katsottaville yhteisöille aiempaa huomattavasti merkittävämpiä rahallisia sanktioita sosiaaliturvalain asettamien velvoitteiden rikkomisesta. Kun sosiaaliturvalakien noudattamisen laiminlyönneistä aiemmin saatettiin määrätä vain kahden bolivarin (alle dollari) sakot, tullaan vastaisuudessa asettamaan sakkoja, joiden suuruudet ovat 10, 50 tai 100 bolivaria. Valvontaa tehostetaan vastaavasti.

KANSALLISTAMINEN

Venezuelan entinen rahaministeri Rafael Isea kertoi kesäkuussa Venezuelan kotimaisen pankkijärjestelmän vahvistamisesta ja likviditeetin luomisesta kansalliselle kehitysrahastolle (FONDEN). Isea luopuu tehtävästään ja siirtyy itse politiikkaan, tässä vaiheessa ehdokkaaksi Araguan osavaltion kuvernööriksi. PDVSA:n johtajana ja Kuuban suurlähettiläänä toiminut Ali Rodriquez jatkaa Isean työtä kansallisten ja itsenäisten pankki- ja rahoitusjärjestelmien luomisessa ja vakiinnuttamisessa. FONDEN-kehitysrahaston likviditeetti on tässä vaiheessa 93 miljardia dollaria. Venezuelan kansalliset rahoitusresurssit ovat jo aiemmin tehneet ylikansallisen kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) toimet Venezuelan taloudessa tarpeettomaksi.

Venezuelan presidentti Hugo Chávez kansallisti 31.7.2008 yhden maan suurimmista pankeista – Banco de Venezuelan, jonka omistaa espanjalainen Grupo Santander. Banco de Venezuela oli yksi neljästä suuresta yksityisestä pankista, joiden hallussa oli 80 % maan pankkisektorista. Se tuotti v. 2007 voittoja yhteensä 170 miljoonaa dollaria. Pankki otettiin valtion haltuun suurten liikevoittojensa vuoksi. Aikaisemmin pankki vei voittonsa ulkomaille. Pankki valjastetaan palvelemaan venezuelalaisten etuja. Julkisen pankkisektorin osuus pankkitalletuksista on operaation jälkeen 24,4 % ja lainoista 16,4 %.

Venezuela kansallisti 18.8.2008 maan sementtiteollisuuden, koska sementtiteollisuuden kansallistamista koskevan lakimuutoksen voimaantulon määräaika kului umpeen. Kansallistamisella pyritään kansallisen asuntotuotannon voimakkaaseen tehostamiseen ja uudistamiseen. Uudessa yhteisyrityksessä tulevat olemaan osakkaina meksikolainen CEMEX, hollantilainen Holcim ja venezuelalainen National Factor of Cement (Lafarge Group) siten, että Venezuelan valtion osuus koko osakekannasta on 60 %.

OMAN TEOLLISUUSTUOTANNON KEHITTÄMINEN

Venezuela vaatii omalta öljy-yhtiöltään työntekijäin asemasta huolehtimista. Venezuelan valtiollinen öljy-yhtiö PDVSA perusti 19.7.2008 käyttöönsä keskussuunnitteluelimen. Sen tehtävänä on arvioida yhtiön inhimillisiä resursseja, työolosuhteita koskevia säännöstöjä ja niiden toimivuutta käytännössä. Venezuelan energia- ja öljyministeri, PDVSA-yhtiön hallituksen puheenjohtaja Rafael Ramirez kehotti kaikkia yhtiön johtajia, osastopäälliköitä ja työnjohtajia ottamaan työntekijät huomioon inhimilliseltä kannalta ja pitämään jatkuvaa yhteyttä suorittavan työn tekijöihin heidän työolosuhteidensa seurannan sekä yleisen työhyvinvoinnin kannalta. Ramirez kertoi PDVSA-yhtiön uusittavien sisäisten säännöstöjen suuntautuvan työn demokratisointiin siten, että jokainen työntekijäin tekemä valitus otetaan huomioon ja tutkitaan.

Venezuela käynnistää lähiaikoina kahdeksan ruokakasvien siemeniä tuottavaa tehdasta.Näin saavutetaan 10 % lisäys kansalliseen ruokaviljan tuotantoon. Viljan tuotantoa edistetään yhteistyössä Iranin kanssa. Projektin tarkoituksena on tässä vaiheessa erityisesti Venezuelan elintarvikeomavaraisuuden takaaminen. Venezuelassa ei ole ollut aikaisemmin tällaista pienviljelijöitä ja keskisuuria tiloja palvelevaa järjestelmää. Näihin tuotantolaitoksiin tarvittavan teknologian olevan ratkaisevasti iranilaisen kehitystyön tulosta. Uusi teknologia tulee hyödyttämään myös muita kansoja.

Venezuela vähentää energian kulutusta mm. energiansäästölampuilla. Venezuela on korvannut 73.3 miljoonaa perinteistä hehkulamppua moderneilla energiansäästölampuilla osana kansallista energiansäästöohjelmaa. 76 päivän aikana saavutettu energian säästö oli 236.46 megawattia. Aikaisemmissa kahdessa lamppujen uusimisvaiheessa energian säästö oli 1800 megawattia.

PAIKALLISVAALIT

Bolivaarinen prosessi kohti 21. vuosisadan sosialismia vahvistuu suurella varmuudella Venezuelassa 23.11.2008 pidettävissä paikallisvaaleissa, joissa valitaan 600 kuvernööriä, pormestaria ja alueellista lainsäätäjää. Näissä vaaleissa ratkeaa maan poliittinen suunta vallankumoukselliselle ajanjaksolle v. 2008–2021.

Chávez on myöntänyt, että joulukuussa 2007 kansanäänestyksessä hylätyksi tullut sosialismiin suuntautunut perustuslakiesitys oli liian aikainen toimenpide. Venezuelalaiset ovat kuitenkin nyt valmiita perustavanlaatuisiin yhteiskunnallisiin muutoksiin.

Venezuelan yhdistynyt sosialistipuolue (PSUV), Venezuelan kommunistinen puolue, Isänmaa kaikille –puolue (PPT) ja Kansan vaaliliike –puolue (MEP) muodostavat keskenään Isänmaallinen liitto –nimisen vaaliliiton. Chávez kutsuu kaikkia edistyksellisiä puolueita ja kansalaisjärjestöjä yhteistyöhön taantumuksellisen opposition lopulliseksi murskaamiseksi.Hugo Chávezin mukaan: "Sosialismi on ainoa tie kotimaan pelastamiseksi, ei ainoastaan Venezuelassa, vaan koko maailman mitassa.”

Venezuela on jaettu 23 osavaltioon, pääkaupunkialueeseen (Caracas) ja yhteen liittovaltiolliseen alueeseen. Osavaltiot ovat jaettu 335 kuntaan (municipios), jotka ovat vielä jaettu 1 084 alueeseen (parroquias). Viimeisimmän mielipidekyselyn mukaan (Social Investigation Group, GIS XXI) Chávezin kannattajat tulevat saamaan marraskuussa pidettävissä aluevaaleissa 19/23 kuvernöörin mandaattia.

VALTIO TURVAA RAVINNON KAIKILLE KANSALAISILLE

Venezuelan hallituksen tukema elintarviketurvallisuutta varten perustettu MERCAL-verkosto jakaa elintarvikkeita pienille valintamyymälöille 800 tonnia päivässä. Valtion jakeluverkostontoiminta hyödyttää mm. Araguan, Anzoateguin, Barinasin, Bolivarin, Carabobon, Cojedesin, Deltan, Amacuron, Falconin, Guaricon, Laran, Meridan, Monagasin, Nueva Espartaan, Portuguesan ja Sucren paikallishallintoalueita. Kyseessä on viisi vuotta sitten käynnistetyn Venezuelan kansallisen ruokaohjelman yksi nykyinen toteutusvaihe. Ohjelman puitteissa on kyetty takaamaan pieni- ja keskituloisille ihmisille elintarvikkeiden saatavuus 60 % edullisemmin hinnoin yksityisiin markkinoihin verrattuna.

Koonnut: Matti Laitinen

Lähteet: GLW, Al-Jazeera, Prensa Latina / KOMINFORM

LATINALAISEN AMERIKAN INTEGRAATIO VOIMISTUU

Taloudellinen integraatio Latinalaisessa Amerikassa alkoi jo II maailmansodan jälkeen. Vuonna 1955 perustettiin Latinalaisen Amerikan vapaakauppa-alue. Muita toteutuneita integraatiohankkeita ovat: Latinalaisen Amerikan integraatioliitto (ALADI) v. 1980, Keski-Amerikan integraatiojärjestelmä (SICA) v. 1995, Andien maiden yhteisö (CAN), MERCOSUR v. 1991 ja Karibian yhteisö (CARICOM) v. 1973 sekä ALBA (Bolivaarinen vaihtoehto Amerikoille) v. 2004.

Venezuelan presidentti Hugo Chávez vieraili 20.7.2008 Nicaraguan pääkaupungissa Managuassa sandinistisen vallankumouksen 29. vuosipäivänä. Hän kehotti pitämässään puheessaan Latinalaisen Amerikan kansoja yhdistymään ja integroitumaan ja totesi, että Latinalainen Amerikka purkautuu nyt omana itsenään maailmankartalle kuin tulivuori. "Uskallan sanoa, että Latinalaisen Amerikan suuri yhtenäisyyden, vapauden ja oikeudenmukaisuuden päivä on koittanut.”.

PARAGUAY LIITYI REMMIIN

Paraguayn vastavalittu presidentti Fernando Lugo käväisi 19.6.2008 Venezuelassa, jossa hän keskusteli presidentti Hugo Chávezin kanssa. Lugo on vieraillut myös Boliviassa ja Ecuadorissa ja tavannut maiden presidentit Evo Moralesin ja Rafael Correan. Käytyjen keskusteluiden perusteella voidaan pitää varmana, että Lugo tulee luotsaamaan maansa ulkopolitiikka Latinalaisen Amerikan sisäisen integraation suuntaan.

Paraguayn ja Venezuelan kahdenväliset suhteet ovat muodostuneet läheisiksi poliittisen vallan siirryttyä Paraguayssa ikikonservatiiviselta Colorado-puolueelta vasemmistolaiselle APC-puolueelle (Alianza Patriótica por el Cambio).

Hugo Chávez tapasi Fernando Lugon uudelleen 18.8. Paraguayssa, jossa valtionpäämiehet allekirjoittivat useita yhteistyösopimuksia. Maiden kahdenväliset yhteistyösopimukset sisältävät ruoan, kaupan, energian, koulutuksen ja yhteiskunnallisen kehityksen yhteisiä suunnitelmia, joista osa toteutetaan varsinaisena kehitysapuna Venezuelasta Paraguayhyn. Lisäksi sopimukseen liittyy öljytoimituksia, johon osallistuvat myös Argentiina ja Brasilia.

Paraguayn varanuorisoministeri Karina Rodríguez totesi 18.8.2008, että Kuuban ja Venezuelan antamien rohkaisevien esimerkkien mukaisesti myös Paraguay pyrkii pääsemään lopullisesti eroon luku- ja kirjoitustaidottomuudesta. Kampanjassa tullaan soveltamaan kuubalaista menetelmää. Pidemmällä tähtäimellä Paraguayssa on tarkoitus pyrkiä kattavaan ja maksuttomaan opetukseen myös peruskoulu- ja yliopistotasoilla.

ALBA LAAJENEE

ALBA (Bolivaarinen vaihtoehtoehto Amerikoille -sopimus) kutsuu muita Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen valtioita keskinäiseen integraatioon ja luomaan todellinen ja elinvoimainen vaihtoehto Etelä- ja Keski-Amerikan kansoihin ja luonnonvaroihin kohdistuvalle riistolle. Sopimuksella eliminoidaan kaupankäynnin ja verotuksen esteitä, kannustetaan keskinäisiin investointeihin sekä lisätään pankkisuhteita ja yhteistyötä matkailualalla. Se syntyi vastapainoksi USA:n taloudellisille ja poliittisille alistamispyrkimyksille Latinalaisessa Amerikassa.

Joulukuussa 2004 solmitun sopimuksen pitkäntähtäimen päämääränä on luoda 15 vuodessa Etelä-Amerikan kansojen yhteisö, jolla on yhteinen valuutta ja parlamentti sekä yhteiset kaupan, politiikan ja talouden instituutiot. ALBAan kuuluu tällä hetkellä viisi jäsenmaata Venezuela, Kuuba, Bolivia, Nicaragua ja Dominica.

Hondurasin presidentti Manuel Zelaya sanoi 24.7.2008, että mikään ei voi estää maan hallitusta keskustelemasta maan liittymisestä ALBA-valtioyhteisöön. Hondurasin hallitus hyväksyi 3.8.2008 presidentin esityksen maan liittämiseksi ALBAan. Hondurasilainen Parlamentaarinen demokraattisen yhdistymisen –puolue (UD) ilmaisi 20.8.2008 Tegucigalpassa voimakkaan tukensa Hondurasin toimille liittyä ALBAn jäseneksi. Puolueen kansanedustaja Doris Gutierrez totesi lehdistölle: ”ALBA on konkreettinen tie Latinalaisen Amerikan maiden köyhyyden poistamiseksi ja alueellisen integraation edistämiseksi.”

Hondurasista tulee ALBAn kuudes jäsenmaa 25.8.2008 tilaisuudessa, johon osallistuvat nykyisten jäsenmaiden valtuuskunnat. On todennäköistä, että myös Paraguay suuntautuu yhteistyöhön ALBA:n kanssa.

Osana ALBAn toimintaa Kuuba ja Venezuela ovat perustaneet yhteisen kalastusyhtiön. Yhtiöön sijoitetaan aluksi 500 miljoonaa dollaria. Varoilla hankitaan 10 uutta ajanmukaista kalastusalusta, minkä jälkeen yhtiön alusten yhteismäärä nousee 29. Yhtiön toimintasuunnitelmaan sisältyy kolmen uuden sataman rakentaminen sekä vastaavasti satama-, lastaus-, laivanrakennus- ja varustamotoimintojen kehittäminen. Osakkaina uudessa yhtiössä ovat Kuubasta Pescavante ja Venezuelalasta Venezolana Agraria. Yhtiön toiminnan rahoittaa maiden muodostama yhteinen rahasto.

MERCOSUR

MERCOSUR (Mercado Común del Sur = Etelän yhteismarkkinat) on v. 1991 perustettu kauppavyöhyke Argentiinan, Brasilian, Paraguayn ja Uruguayn välillä. Asunciónin sopimusta paranneltiin ja päivitettiin v. 1994 Ouro Preton sopimuksella, jonka tarkoitus on edistää vapaakauppaa ja valuutan, ihmisten ja hyödykkeiden vapaata liikkumista.

MERCOSURIN 27. huippukokous pidettiin 16.–17.12.2004 Brasilian Ouro Pretossa. Kokouksen merkittävimmät tulokset liittyivät MERCOSURin ulkosuhteisiin:

(1) Kolumbia, Ecuador ja Venezuela saivat assosioidun jäsenen aseman. Kauppajärjestön assosiaatiojäseninä ovat jo aiemmin olleet Bolivia, Chile ja Peru.

(2) MERCOSUR ilmoitti kokouksen yhteydessä myös kauppasopimuksen allekirjoittamisesta Intian kanssa. Sopimus käsittää 450 tuotenimikettä.

(3) Myös Eteläisen Afrikan tulliunionin kanssa allekirjoitettiin kauppasopimus, joka käsittää 950 tuotenimikettä.

Venezuelasta on tulossa MERCOSUR-vapaakauppajärjestön viides varsinainen jäsen. Uruguay, Paraguay ja Argentiina ovat jo näyttäneet vihreää valoa Venezuelan jäsenyydelle. Jäsenyys toteutuu sen jälkeen, kun Brasilian ja Paraguayn parlamentit ovat asian hyväksyneet.

Uruguayn ja Venezuelan korkean tason valtuuskunnat tapasivat 17.8.2008 Montevideossa. Tapaamisessa keskusteltiin maiden kahdenvälisten suhteiden kehittämisestä ja Latinalaisen Amerikan sisäisen integraation edistämisestä. Kokouksesta oli sovittu Argentiinassa pidetyssä Mercosurin 35. huippukokouksessa. Neuvotteluiden tuloksena allekirjoitettiin useita maiden välisiä yhteistyösopimuksia energian, terveydenhuollon sekä tieteen ja teknologian alueilla.

ALADIN VARAULKOMINISTERIT TAPASIVAT URUGUAYSSA

Latinalaisen Amerikan integraatioliiton – ALADIn – varaulkoministerit kokoontuivat elokuun alussa Montevideoon työstääkseen edelleen alueellista vapaakauppajärjestelmää. Kokous on jatkoa maaliskuussa Montevideossa pidetylle kokoukselle, jossa työ jäi kesken lähinnä teknisluonteisista syistä. Poiketen perinteisistä vapaakauppa-alueista ALADIn huomion keskipisteessä on yhteiskunnallinen kehitys. ALADIn piirissä rakenteilla olevan vapaakauppamallin toivotaan olevan hyödyllinen kaikille kehittyville maille.

ETELÄN PANKKI ALOITTELEE

Etelä-Amerikan Etelän Pankin jäsenmaiden asiantuntijat käsittelivät 21.7.2008 Asuncionissa pankin perustamisen sopimustekstin yksityiskohtia pankin täysipainoisen toiminnan käynnistämiseksi.Pankki perustettiin jo joulukuussa 2007. Sen tarkoituksena on ensisijaisesti toimia jäsenmaidensa ja jatkossa koko Latinalaisen Amerikan rahoituslaitoksena, joka on riippumaton ylikansallisista pankki- ja rahoitusjärjestelmistä. Sen käyttöpääoma on tässä vaiheessa kymmenen miljardia dollaria. Sen jäsenmaita ovat Argentiina, Bolivia, Brasilia, Ecuador, Paraguay, Uruguay ja Venezuela. Nämä maat ovat joko kokonaan tai osittain jo luopuneet yhteistyöstä kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) ja maailmanpankin (WB) kanssa.

ETELÄ-AMERIKAN PUOLUSTUSNEUVOSTO

Etelä-Amerikan kansojen liiton (UNASUR) puolustus- ja ulkoministerit kokoontuivat 23.6.2008 Santiago de Chilessä kaksipäiväisen kokouksen muodostaakseen "Etelä-Amerikan puolustusneuvoston".

UNASUR perustettiin toukokuussa 2008. Järjestön keskushallinto sijaitsee Quitossa, Ecuadorissa. Sen toiminnan piiriin kuuluvat yhteistyö puolustuksen, energiaturvallisuuden, infrastruktuurien rakentamisen, yhteiskunnallisen kehityksen ja koulutuksen alueilla sekä jäsenmaiden erilaisuudesta johtuvien pulmien ratkaisemisessa.

Alun perin Brasilian tekemän aloitteen pohjalta syntymässä oleva puolustusneuvosto on nyt saamassa alueellisen muotonsa kokouksessa, jota tässä vaiheessa johtaa Chile.

Chile ja Bolivia ovat jo ennalta sopineet tämän valmistumassa olevan asiakirjan allekirjoittamisesta huolimatta siitä, että maiden välillä ei edelleenkään ole pysyviä diplomaattisuhteita. Chilen ulkoministeri Alejandro Foxley sanoi, että nyt syntymässä oleva puolustusneuvosto "ei sulje pois tai korvaa pois mitään olemassa olevia yleisamerikkalaisia puolustusrakenteita". Chile on ehdottanut Bolivialle UNASUR-järjestön pääsihteeriyttä.

PETROCARIBEN MAATALOUSNEUVOSTO PERUSTETTIN HONDURASISSA

Kahdeksantoista Karibian alueen korkeat virkamiehet kokoontuIvat 30.7.2008 Hondurasiin perustaakseen muodollisesti jo käytännössä toimivan Petrocariben maatalousneuvoston ja keskustellakseen neuvoston toiminnan lähimmistä tehtävistä.

Petrocaribe on alkujaan lähinnä Venezuelan öljyvarantojen pohjalle syntynyt energiayhteistyöjärjestö, jonka toiminta on laajentunut nopeasti muille elämänalueille. Se edistää osaltaan Latinalaisen Amerikan yleisiä integraatiotavoitteita. Se harjoittaa yhteistyötä ALBAn kanssa.

Hondurasin maatalousministeri Hector Hernandez selvitti kokouksen olleen yksi osa niistä toimenpiteistä, joista sovittiin Venezuelassa 12.–13.7.2008 pidetyssä Petrocaribe-maiden ylimääräisessä huippukokouksessa. Hondurasin kokouksessa käsiteltiin mm. siemenviljan ja lannoitteiden saatavuutta ja jakelua sekä karjankasvatusta.

Petrocariben maatalousneuvosto kokoontui 12.8.2008 Kuubassa keskustelemaan organisaationsa perusasiakirjojen laatimisesta ja viimeistelemisestä. Neuvostoon kuuluvat Nicaragua, Honduras, Surinam, Saint Vincent ja Grenadiinit, Jamaika, Dominikaaninen tasavalta, Venezuela ja Kuuba.

Petrocariben keskeisenä tavoitteena on ruoka- ja energiaturvallisuuden takaaminen Karibian alueella. Tässä hyödynnetään mm. jäsenvaltioiden välisiä ruokaturvasopimuksia ja rahastoa, jonka avulla öljytulot voidaan tarpeen vaatiessa muuttaa ruoaksi. Maatalousministeriöiden toimeenpaneva sihteeristö keskusteli myös uusista teknologioista, viljelymenetelmistä ja muista keinoista viljelymaan kestävän ja tehokkaan käytön edistämiseksi.

Koonnut: Matti Laitinen

Lähteet: Prensa Latina / KOMINFORM ja MLS - ACN/vunet.org, http://www.kauppapolitiikka.fi

Heikki Typpö:

Taistelu sosialismista Venezuelassa

Rafael Ramirezin kirjoitus sosialismin ongelmista on avoin ja rehellinen pohdinta Venezuelan edessä olevista vallankumouksellisista tehtävistä Amerikan mantereella. On toivoa antava asia, että Venezuelan vallankumouksellinen etujoukko on nostanut esille ne ongelmat, joita eurooppalainen sosialismi ei vielä osannut ratkaista, ja sen seurauksena sosialismi romahti Euroopassa.

Vaikka tiedänkin, että Venezuela ei ulkopuolisten neuvoja sosialismin rakentamisessa tarvitse, esitän tässä silti omia näkemyksiäni sen kokemuksen perusteella, mitä eurooppalaisen sosialismin seuranta Suomen näkökulmasta tuotti. Globalisaation oloissa sosialismi, missä päin maailmaa tahansa, koskettaa köyhälistöä kaikissa maissa. Minua rohkaisi tähän kirjoitukseen myös Rafael Ramirezin esittämä ajatus:

”Poliittista ajattelua ei voi rakentaa tyhjän päälle, se on pystytettävä muiden kokemusten – olivatpa ne onnistuneita tai vähemmän onnistuneita – luomalle perustalle. Tältä perustalta meidänkin on koottava uusi sosialistinen ajattelumme.”

Rafael Ramirez toivoo siis keskustelua sosialismin ongelmista. Haluan osallistua siihen kommentoimalla: ”Handut irti Venezuelasta – Finland” –nettisivuilla ollutta Rafael Ramirezin kirjoitusta. Käytän analyysivälineenä Marxin ajatuksesta johdettua viitekehystä ihmiskunnan ikuisesta luontosuhteesta. Olen esittänyt sen Sosialismin kuplassa ja nettisivuillani (punavihrea.info).
Sen mukaan ihmiskunnan luontosudetta välittävät kolme pääomaa: taloudellinen pääoma (tuotantovälineet, tavarat ja raha), kulttuuripääoma (kulttuuriperintö menneisyydestä tähän päivään, jota kulttuuri- ja koulujärjestelmä pitää hallussaan), sekä sosiaalinen pääoma, jonka avulla yhteiskunnaksi organisoitunut ihmisjoukko ohjaa omaa ikuista luontosuhdettaan (kysymyksessä on valtio-organisaation käyttämä poliittinen valta).

Kysymys kuuluukin: kuinka nämä luontosuhdetta välittävät pääomat ovat jakautuneet yhteiskunnassa ihmisten kesken? Vastaus tähän kysymykseen kertoo aina yhteiskunnan luokkajaosta. Kapitalismissa se on tuottanut porvariston, sivistyneistön ja poliittisen eliitin omistavina luokkina. Työväenluokka tulee sen avulla määritellyksi siten, että se on luontosuhdetta välittävien pääomien ulkopuolella oleva omistamaton luokka. Sosialismin tehtävä on poistaa luokkajako ja palauttaa luontosuhdetta välittävät pääomat kaikkien ihmisten tasa-arvoiseen omistukseen ja hallintaan.

”Venezuelan tilanne on todennäköisesti jopa mutkikkaampi kuin muualla, koska öljyteollisuus on synnyttänyt valtavan epämuodostuman talouden, yhteiskunnan ja kulttuurin piiriin. Porvariston ja imperialismin nappaamat öljytulot ovat meille suurempi ongelma kuin porvariston työläisiltä varastama lisäarvo.

Ramirez on oivaltanut ongelman, koska hän toteaa, että öljyteollisuus on synnyttänyt valtavan epämuodostuman talouden, kulttuurin ja yhteiskunnan piiriin. Tuo epämuodostuma on juuri sitä, että pieni porvariston ryhmä omistaa taloudelliset pääomat, sivistyneistö kulttuuriperinnön, ja sivistyneistöstä eriytynyt poliittinen eliitti monopolisoi yhteiskunnallisen päätösvallan itselleen.
Porvariston ja imperialismin nappaamat öljytulot ovat mielestäni sama asia kuin työläisiltä varastettu lisäarvo. Öljyn pumppaaminen maaperästä, sen jalostus ja kuljetus ei tapahdu ilman työläisiä. Öljytulot ovat varastettua lisäarvoa. Yksityinen omistusoikeus pääomiin mahdollistaa lisäarvon varastamisen.
Feodaali-aatelistosta muodostunut sivistyneistö, yhdessä porvariston kanssa, hallinnoin kulttuuriperintöä monopolistisella oikeudella. Se estää kansanjoukkoja pääsemästä osalliseksi ihmiskunnan rikkaasta kulttuuriperinnöstä.
Poliittisen eliitin suojamuurina kansaa vastaan on nimenomaan kulttuuriperinnön monopolinen hallinta.”Kysymys öljytuloista on valtava ongelma, koska se lakaisee altaan yhteiskuntaluokkien muodostumisen. Venezuelassa ei ole olemassa minkään tyyppistä kansallista porvaristoa. Meillä elää rajallinen sektori ihmisiä, jotka hyötyvät öljytuloista. He kasvattavat sen myötä vaurauttaan ja valtaansa. He ovat kaapanneet öljytulot pankkien ja keinottelun avulla, mutta he eivät tuota yhtään mitään. Toisaalta meillä ei ole myöskään työväenluokkaa, josta voisimme tehdä johtavan yhteiskuntaluokan ja joka suorittaisi vallankumouksen.”

Ramirezin mukaan Venezuelassa elää rajallinen sektori ihmisiä, jotka hyötyvät öljytuloista, kasvattavat vaurauttaan ja valtaansa pankkien ja keinottelun avulla. Jos maassa ei ole kansallista porvaristoa, niin tällä tavalla se ajan myötä syntyy, on syntynyt kaikissa maissa. Pääomia omistamaton työväenluokka koostuu niistä miljoonista miehistä ja naisista, jotka Venezuelassa on syrjäytetty äärimmäiseen köyhyyteen ja koulusivistyksen puutteeseen.

Ramirezin tarkoittaakin ilmeisesti sitä, että Venezuelassa ei ole sellaista kehittyneen kapitalistimaan kaltaista luokkatietoista työväenluokkaa, joka voisi suorittaa proletaarisen vallankumouksen. Mutta eihän sellaista työväenluokkaa ole ollut vielä missään, ei edes romahtaneessa sosialismissa, kehittyneistä kapitalistimaista puhumattakaan. Luokkatietoisuuden kasvattaminen on vallankumouksellisen etujoukon tehtävä. Se ei kuitenkaan onnistu niillä menetelmillä, joilla eurooppalainen vallankumous sitä yritti. Niistä virheistä bolivaarinen vallankumous voisi ottaa oppia.

”Che Guevaran esittämä ajatus siitä, kuinka muut yhteiskuntaluokat ottavat haltuunsa proletaarisen ideologian, soveltuu meidän todellisuuteemme, koska me emme voi laskea kriittisen työväenluokan varaan. Paljolti päinvastoin. Venezuelan työväenluokka on käyttäytynyt useaan otteeseen hyvin taantumuksellisesti, koska se nauttii koko joukosta etuoikeuksia, joiden säilyttämiseksi se myös taistelee. Vallitsevassa tuotantomuodossa öljytuotteiden jättitulot eivät ole työläisten työn tai jalostamoiden ansiota, vaan ne johtuvat paremminkin luonnonvaroista ja öljyn maailmanmarkkinahinnasta. Jos raakaöljyn hinta kohoaa yli 130 dollariin barrelilta, se tuo maahamme varoja noin 11 miljardia dollaria.”

Che Guevaran ajatus työväenluokan korvaamisesta jollakin muulla luokalla, esimerkiksi sivistyneistöllä, sisältää monia vaaroja. Minulla ei ole tietoa, mitä Che tarkasti ottaen sanoi tästä asiasta, ja mitä hän sillä tarkoitti.

Eurooppalaisen sosialismin romahtaminen johtui juuri siitä, että vallankumouksellisesta etujoukosta (aatelistosta ja sivistyneistöstä muodostunut kommunistinen etujoukko) aateloitiin perustuslaillinen eliitti, jossa työväenluokka oli pienenä vähemmistönä ja pääasiassa vain propagandakulissina. Kansa ja etujoukko erkanivat toisistaan ja niiden välille muodostui luokkaristiriita luontosuhdetta välittävien pääomien omistuksen ja hallinnan perusteella. Kulttuuriperintöä monopolistisesti hallussaan pitävästä etujoukosta tuli sosialismin oloissa hallitseva luokka, joka päätti niin taloudesta, koulutuksesta kuin politiikastakin. Sosialismin romahtamisen jälkeen se muodosti kapitalistisen yhteiskunnan omistavan porvariston, sivistyneistön ja poliittisen eliitin.
Tällaista kehitystä en toivoisi Venezuelan bolivaariselle vallankumoukselle.

Etujoukkoasema vallankumouksissa on aina lainatavaraa yhteiskunnan laajalta proletariaatilta. Lainatavara on palautettava mahdollisimman pian oikeille omistajille.

Planeettamme sisältämät luonnonrikkaudet eivät ole jakaantuneet tasaisesti eri kansallisuuksien kesken. Venezuelalla, kuten eräillä muillakin kansoilla, on ollut tässä suhteessa onnea. Maailmanmarkkinahintojen nousu johtuu tietenkin kapitalististen markkinoiden luonteesta. Se suosii tällä hetkellä Venezuelaa. Toivottavasti hyöty tulee Venetzuelan köyhän kansan eduksi, kuten tällä hetkellä näyttää käyvän.

”Yhteenvetona voidaan todeta, että maassamme ei ole työläisiä eikä kansallista porvaristoa – ei yhtään mitään. Meillä on vain joukko ihmisiä, jotka elävät öljytuloilla. Heitä vastassaan on miljoonia miehiä ja naisia, jotka ovat syrjäytyneet tästä sektorista, ei ainoastaan taloudellisesti, vaan myös kulttuurillisesti ja kaikin tavoin. (Korostus – HT:n) Meillä on vakava poissulkemisen ongelma. Mistä poissuljettu? Heidät on syrjäytetty öljyvarojen käytöstä! Tämän vuoksi puhuessamme vakavasti sosialismista, meidän on välttämätöntä vahvistaa valtion asemaa. Valtio on kokonaisuus, joka voi kapasiteetillaan taata sen, että huikeille öljytuloilla on kontrolloitu ja yhteiskunnallisesti hyödyllinen kohtalo.”

Jos Venezuelassa ei ole kansallista porvaristoa eikä työväenluokkaa, kuten Ramirez väittää, Venezuela elää vielä eräänlaisessa feodalistisessa yhteiskunnassa, jossa hallitseva luokka on jonkinlainen aatelisto ja maaorjien yhteiskunnallista asemaa vastaava työtätekevien luokka. Kuten historiasta tiedämme, feodaalinen kulttuuri on erittäin vanhoillinen ja taantumuksellinen, ja se on valtakoneistojen avulla syövytetty syvälle köyhälistön sieluun. Se asettaa Venezuelan sosialismille erittäin suuria haasteita, kuten Ramirez useasti korostaa.

Lokakuun vallankumous Venäjällä 1918, ja Kiinan talonpoikainen vallankumous 1949 tapahtui samankaltaisessa feodaalisessa kehitysvaiheessa. Nyt tiedämme, mitä vaikeuksia sosialismin rakentaminen noissa oloissa aiheutti ja aiheuttaa edelleen (Kiinan osalta). Venezuela on siitä onnellisessa asemassa, että se voi ottaa oppia Venäjän ja Kiinan sosialistisen rakennustyön ongelmista ja välttyä siten niiden tekemistä virheistä.

Kiistämättä valtion rooli on ja tulee olemaan keskeinen juuri siten kuin Rafael Ramirez on esittänytkin. Lenin on käsitellyt monissa kirjoituksissaan valtion roolia merkitystä vallankumouksessa ja sosialismin rakentamisessa, ja hän on korostanut, että kaikki riippuu siitä, kenen käsissä valtio on, mikä luokka valtion omistaa, kenen hyväksi valtio toimii. Valtio voi hyvin helposti jäädä vallankumouksellisen etujoukon omistamaksi välineeksi, joka unohtaa proletariaatin edut. Tätä ei vallankumouksen alkuhuumassa uskossa ja toivossa osattu ottaa huomioon. Jos näin käy, sosialismilla ei ole pitemmän päälle tulevaisuutta. Neuvostoliitto on tästä hyvänä esimerkkinä.

”Me terävöitämme siirtymistä kohti valtion hallintaa tärkeimmillä tuotantoaloilla. Meillä on jo hallussamme raakaöljy, mikä on kaikkein tärkeintä. Öljytuloista 96 % jää maahan. Me olemme suorittaneet valtavia yhteiskunnallisia investointeja. Ihmiset eivät osanneet lukea ja kirjoittaa. He kuolivat köyhyyteen. Meillä on vielä paljon tehtävää sosiaalisella kentällä, mutta me etenemme taatusti.
Tällä hetkellä tähtäimessämme on laajentaa tuotantokapasiteettiamme. Me uskomme, että perustavanlaatuiset toimet Venezuelan talouden kehittämiseksi perusteollisuudessa, teollisuuskomplekseissa, öljynjalostuksessa, teollisuuskapasiteetin luomisessa ja taloudellisen toiminnan aktivoimisessa jne., on oltava valtion kontrollissa, jotta todella voitaisiin alkaa rakentaa sosialismia. Vielä nyt tämä ei ole mahdollista, koska tuotantovälineet ovat yksityisessä omistuksessa. Tarkoittaako tämä sitä, että me haluamme hallita koko tuotantoketjua. Ei! On olemassa myös toisarvoisia tehtäviä ja palveluita, joista emme ole kiinnostuneita. Meidän tavoitteenamme on valtion johtoasema perusteollisuudessa, jotta voimme suunnitella taloutta. Saavutettuamme tämän voisimme päättää, mitä tiettyjä tuotteita ja tavaroita tuotettaisiin kullekin erityiselle kohderyhmälle, jotta taattaisiin väestömme perustarpeista huolehtiminen.”

Tämä kaikki on oikealinjaista toimintaa. Ilman vahvaa valtiota sosialismi ei tule onnistumaan. Valtion vahvuus tulee juuri kansan sille antamasta tuesta. Kansan tuen ehtona on toiminnan avonaisuus, sanojen ja tekojen harmonia sekä byrokratian ja lahjonnan sulkeminen pois kaikesta valtion toiminnasta. Venezuelan vallankumouksessa antaa toivoa myös se, että Hugo Chávezin aikana myös opposition toiminta on sallittu. Myös siltä on vaadittava avoimuutta ja sanojen ja tekojen harmoniaa. Silloin kansa voi itse tehdä siitä oikeat johtopäätökset. Vallankumouksellisen etujoukon rohkeuden ja kyvykkyyden mittarina toimii ideologinen taistelu sosialismin tavoitteiden ja keinojen perustelemiseksi avoimessa mediassa. Se on myös ainoa keino kansajoukkoihin iskostetun vanhoillisuuden ja taantumuksellisuuden kitkemiseksi.

”Kuten ymmärrätte, sosialismin ongelma Venezuelassa kulkee käsi kädessä kansallisen kysymyksen – maan itsenäisyyden – kanssa. Me tarvitsemme perussuunnitelman, jonka mukaisesti luomme reunaehdot sosialismin rakentamiselle. Jos öljyteollisuus, luonnonvarat ja niistä saatavat tulot eivät ole meidän käsissämme, vaikka meillä olisi käytössämme maailman kaikki hyvät ideat, me emme voisi edes yrittää rakentaa sosialismia. Mutta ne ovat nyt hallussamme” (Korostus –HT).

”Ihmisten kanssa, jotka elävät heikoissa olosuhteissa ilman koulutusta ja terveydenhuoltoa, emme voi edes ajatella rakentavamme sosialismia. Joudumme pohtimaan myös sosialistista jakelu- ja tuotantojärjestelmää sekä poliittisia rajauksia. Nämä ovat hyvin tärkeitä kysymyksiä, koska sosialismista on kosolti sekaannusta, ei ainoastaan meillä vaan myös muuallakin maailmassa.” (Korostus – HT)

Asian voi kääntää myös toisin päin: Vain köyhissä olosuhteissa olevien kouluttamattomien ihmisten kanssa sosialismi voidaan rakentaa. Hyväosaiset ihmiset hylkäävät sosialismin heti kun siitä ei ole enää heille etuoikeuksia tuovaa hyötyä. Tämän on myös romahtanut eurooppalainen sosialismi todistanut.

”Jos emme ole huolellisia, voimme päätyä rakentamaan sosialismia kapitalismin sisälle. Yhteiskunnan rakenteet, jotka olivat jo olemassa ennen chavismin valtaantuloa, ovat yhä olemassa – useat koskemattomina. Meidän pääasiallinen ongelmamme on ollut, kuinka hajotamme nämä rakenteet ja uudistamme niitä sekä joissain tapauksessa, kuinka pääsemme niistä eroon ja luomme niiden tilalle uutta.”

”Kamppailu sosialismista kapitalismin sisällä on hyvin vaikeaa, koska kapitalistiset arvot ja suhteet ovat yhä voimassa. Ne painostavat meitä ja vaikuttavat meihin. Jos me teemme virheitä, ne jatkavat eloaan. Keskustelussa sosialismista on huomioitava, että prosessi on vasta alussa ja siinä on oltava tiiviisti mukana.”

Oikea kysymyksen asettelu on puolet sen ratkaisuista. Se, että Venezuelan vallankumoukselliset ovat asettaneet sosialismin vaikeimmat kysymykset ratkaistavakseen tässä vaiheessa, antaa toivoa. Näihin kysymyksiin voivat vastata vain venezuelalaiset. Eurooppalainen sosialismi teki näissä kysymyksissä suuria virheitä, ja ne veivät reaalisen sosialismin mennessään. Sosialismi voi realisoitua uudelleen Euroopassa uudestaan – kenties vasta Venezuelan sosialismin antaman opetuksen myötä.

Heikki Typpö

Chávez syyttää USA:a interventiosta

Chávez Accuses the US of Direct Intervention in South Ossetia Conflict August 15th 2008, by Tamara Pearson - Venezuelanalysis. com

Chávez syyttää USAa suorasta interventiosta Etelä-Ossetian konfliktissa 15.8 2008

Torstai-iltana, saavuttuaan Paraguayhin äskettäin valitun presidentti Fernando Lugon virkaanastujaisjuhlallisuuksiin, Hugo Chavez antoi julkilausuman, jossa syytti USA:n hallitusta suorasta interventiosta Georgian rinnalla Etelä-Ossetian konfliktissa.

Etelä-Ossetia on Georgian osa, joka vaatii ja taistelee itsenäisyydestä. Georgialle on hiljattain myönnetty liittymislupa Pohjois-Atlantin Puolustusliittoon ( NATO) ja sillä on läheiset suhteet USAan, ja se on myös lähettänyt joukkojaan Irakiin. 7 päivä elokuuta Georgia alkoi ilmapommitukset ja maavoimien hyökkäyksen Etelä-Ossetiaan, johon tilanteeseen Venäjä vastasi siirtämällä sotilasjoukkonsa alueelle.

George Bush on vaatinut, että Venäjä kunniottaa Georgian alueellista koskemattomuutta ja vetää pois joukot, jotka lähetti viikko sitten.

Olen melko varma, että se oli juuri Yhdysvaltain presidentti, imperialisti George Bush, joka määräsi Georgian joukot liikkeelle Etelä-Ossetiaan, tappamaan viattomia ihmisiä, ja Venäjä toimi hyvästä syystä, sanoi Chavez.

Hän viittasi siihen, että USAn hallitus pyrkii rajoittamaan Venäjän liikkkumatilaa. ' Koska tuo maa nousi polviltaan ja on nyt maailmanvalta, johtuen Vladimir Putinin, entisen presidentin, työstä.'

Chavez lisäsi toivovansa, että kuka tahansa voittaakin USA:n presidentinvaalit, ' tämä oppii ja miettii uusiksi maitten suvereniteetin ja ymmärtää että Latinalaisessa Amerikassa on meneillään vallankumous - rauhanomainen vallankumous - koska kansamme ovat oivaltaneet perustavan aseen, joka on äänestäminen'.

Venezuelan hallitus virallisessa lausunnossaan kiitti ohjelmaa, jonka tarkoituksena on rauhan palauttaminen Etelä-Ossetiaan.

Venezuela on seurannut huolestuneena konfliktin kehittymistä ja ennen kaikkea Georgian joukkojen suorittamia anteeksiantamattomia väkivallantekoja Etelä-Ossetian kansaa kohtaan. Tässä suhteessa Venezuela tuomitsee kaikki teot, jotka loukkaavat ihmisoikeuksia, erityisesti oikeutta elämään.

Georgian sotilaallinen offensiivi Etelä-Ossetiaan, jolla ei ollut mitään riittävää aihetta, levitti sotahuutoa Kaukasuksen alueella. Tämän konfliktin suunnitteli, valmisti ja tilasi Yhdysvaltain hallitus, joka ei suinkaan toiminut alueella rauhan vakiinnuttamisen puolesta, vaan työskenteli kannustaen Georgian hallitusta agressioon. Taas kerran kansainvälinen yhteisö todisti yhä uudelleen toistuvaa destabilisointipolitiikkaa sekä yllytystä väkivaltaan, jota Pohjois-Amerikan imperialismin on tapana käyttää eri alueilla pitkin maailmaa.

Edelleen, Venezuelan Bolivaarisen Tasavallan hallitus huomautti, että Venäjän Liittotasavalta, jota suojaavat kansainväliset sopimukset joiden puitteissa sen rauhanturvaajat ovat laillisesti läsnä Etelä-Ossetiassa, toimi Etelä-Ossetian väestön hengen pelastamiseksi.

Lopuksi, Venezuelan Bolivaarisen Tasavallan hallitus, rauhan rakastaja ja kiihkeä ihmisoikeuksien puolustaja, esittää että laadittujen suunnitelmien tulisi johtaa kohti kestävää rauhaa Etelä-Ossetiassa ja koko Kaukasuksen alueella, sekä pyytää että Euroopan maat eivät sallisi ulkopuolisten voimien asettaa Euroopan mantereen vakautta ja maailmanrauhaa uhan alaiseksi.

Suomennos: Rauni Salminen

Fidelin kolumni

TYKINRUOKAA MARKKINOILLE

Ehkä jotkin hallitukset ovat tietämättömiä konkreettisista faktoista, ja ehkä siksi Raulin viesti, joka esitti Kuuban kannan, tuli varsin sopivaan aikaan. Minä tartun faktoihin laveammin kuin lyhyt ja täsmällinen virallinen julkilausuma voi tehdä.

Georgian hallitus ei olisi koskaan lähettänyt asevoimiaan Etelä-Ossetian autonomisen tasavallan pääkaupunkia vastaan elokuun 8. päivän aamunkoitteessa, saattamaan aluetta - kuten sanovat - perustuslailliseen järjestykseen, ilman aiempaa koordinointia Bushin kanssa, joka Bukarestissa huhtikuussa sitoutui kannattaman presidentti Saakašvilia Georgian pyrkimyksessä päästä NATO:on. Se on kuin teroitetun tikarin tunkemista syvään Venäjän sydämeen. Monet tuon sotilasliiton eurooppalaiset jäsenmaat ovat vakavasti huolestuneita vastuuttomasta manipuloinnista kansallisuuskysymyksellä, joka on täynnään potentiaalisia konflikteja, ja itsessään Britanniassa saattaisi aiheuttaa Yhdistyneiden Kuningaskuntien hajoamisen. Juuri näin tuhottiin Jugoslavia. Titon yritykset sen välttämiseksi valuivat tyhjiin hänen kuoltuaan.

Mitä tarvetta oli sytyttää Kaukasuksen ruutikannu? Kuinka monta kertaa kannun voi viedä lähteelle, kunnes se hajoaa sirpaleiksi? Venäjä on edelleen vahva ydinasevaltio. Sillä on tuhansittain niitä aseita. Toisaalta on muistettava, että länsi keinotteli laittomasti yli 500 miljardia tuolta maalta. Ellei Venäjä enää tänään ole kommunistinen uhka, eikä sillä enää ole 400 ydinohjusten laukaisualustaa suunnattuna suoraan Euroopan sotilaallisiin ja strategisiin kohteisiin, koska ne purettiin NL:n romahtamisen jälkeen, miksi tämä päättäväisyys ympäröidä se ohjuskilvin? Myös vanha manner kaipaa rauhaa.Venäjän Etelä-Ossetiaan sijoitetut joukot lähetettiin sinne kansainvälisesti tunnustetussa rauhantoimessa. Ne eivät ammuskelleet ympäriinsä.

Miksi Georgia valitsi elokuun 8. päivän, jolloin Olympialaiset avattiin Pekingissä – miehittääkseen Tskhinvalin – autonomisen tasavallan pääkaupungin? Sinä päivänä neljä miljardia ihmistä koko planeetalla katsoi televisiosta upeaa spektaakkelia, jolla Kiina avasi nuo kisat. Vain amerikkalaiset eivät päässeet nauttimaan tuon jännittävän, maailman kaikkien kansojen ystävyyden festivaalin esityksestä live-lähetyksenä. Lähetysten yksinoikeuden oli ostanut televisiokanava, joka oli maksanut siitä 900 miljoonaa ja halusi ansaita maksimihinnan mainostuloista joka lähetysajan minuutilta. Kilpailevat yhtiöt tasoittivat tilit esittämällä Kaukasuksen sotauutisia, koska siihen ei ollut kellään yksinoikeutta. Vakavan konfliktin vaarat uhkasivat maailma.

Bush sen sijaan pääsi nauttimaan esityksestä virallisena vieraana. Sunnuntaina 10. päivä, kaksi ja puoli päivää myöhemmin, hänet voi vielä nähdä heiluttelemassa lippujaan, teeskentelemässä rauhansankaria ja valmiina ihastelemaan erinomaisten amerikkalaisten urheilijoiden voitoista, jotka hänen silmissään, jotka ovat tottuneet likaamaan kaiken, näyttivät hänen imperiuminsa ylivoiman symboleilta. Vapaa-aikoinaan hän piti pitkiä keskusteluja Washingtoniin viranhoitajiensa kanssa, uhkaili Venäjää ja kannusti nöyryyttäviä puheita tuota valtiota vastaan, joita esitti YK:n Turvallisuusneuvostossa Yhdysvaltain edustaja.

Jotkin maat, jotka kuuluivat sosialistiseen blokkiin tai varsinaiseen Neuvostoliittoon, toimivat nykyään USA:n protektoraatteina. Niiden hallitukset, joita ajaa vastuuton viha Venäjää kohtaan - kuten Puolaa ja Tšekin Tasavaltaa - asettuivat tukemaan ehdottomasti Bushia ja Saakašvilin yllätyshyökkäystä Etelä-Ossetiaan, seikkailijan jonka tausta on outo, syntyneenä sosialismin aikaan Tbilisissä, maan pääkaupungissa, valmistuen lakimieheksi Kiovan yliopistosta ja jatko-opiskeltuaan Strassbourgissa, New Yorkissa ja Washingtonissa. Hän toimi asianajajana New Yorkin kaupungissa. Hän ilmestyi kuvaan länsimaistuneena georgialaisena, ahneena ja opportunistisena. Hän palasi kotimaahansa jenkkien tukemana ja ryhtyi sitten kalastelemaan Neuvostoliiton hajoamisenjälkeisessä myrskyisessä joessa. Hänet valittiin Georgian presidentiksi vuonna 2004.

Yhdysvaltain ja Britannian jälkeen tuolla maalla on eniten sotilaita Irakin sotaseikkailussa; ja tuskin niinkään kansainvälisyystunteen vuoksi. Kun Kuuba, lähes kahdenkymmenen vuoden ajan, lähetti satojatuhansia taistelijoita taistelemaan itsenäisyyden puolesta ja siirtomaavaltaa sekä apartheidia vastaan Afrikassa, he eivät etsineet polttoainetta, raaka-aineita tai pääomatuloja: he olivat vapaaehtoisia. Siten meidän periaatteittemme teräs karaistui. Mitä georgialaiset sotilaat tekevät Irakissa paitsi tukevat sotaa, joka on maksanut sille kansalle satojatuhansia henkiä ja miljoonia uhreja? Mitä ideaaleja he siellä puolustavat? On pelkästään luonnollista, että Etelä-Ossetian kansan ihmiset eivät halua tulla lähetettäviksi taistelemaan Irakiin tai planeetan muihin osiin imperialismin komennuksessa.

Saakašvili ei itsekseen olisi ikinä heittäytynyt sellaiseen seikkailuun kuin lähettää Georgian armeijan Etelä-Ossetiaan, jossa joutuisi selkkauksiin sinne rauhanturvaajiksi sijoitettujen venäläisten joukkojen kanssa. Ydinsodan mahdollisuuden kanssa ei pelleillä; eikä tykinruoan tuottamista markkinoille palkita.

Tämä mietiskely oli jo luonnosteltu, kun Bush puhui kello 5.30 iltapäivällä Kuuban aikaa. Mutta mikään hänen puheessaan ei muuta sitä, mitä tässä analysoimme: vain että USA:n hallituksen mediasota on tänään entistä tiiviimpää. Kyseessä on silti ennalta suunniteltu manööveri, joka ei petä ketään.

Venäläiset ovat hyvin selkeästi ilmaisseet, että maahantunkeutujien vetäytyminen konfliktia edeltäviin asemiin on ainoa mahdollinen säädyllinen ratkaisu. Toivotaan, että Olympialaiset saavat jatkua ilman hyvin vakavan kriisin tuomia keskeytyksiä. Naisten lentopallo-ottelu hyvää USA:n joukkuetta vastaan oli mainio, eikä baseball ole vielä edes alkanut.

Fidel Castro Ruz
August 11, 20086:21 p.m.
Käännös: Rauni Salminen

TAISTELU SOSIALISMISTA

VENEZUELAN ÖLJY- JA ENERGIAMINISTERI SEKÄ PDVSA:N TOIMITUSJOHTAJA RAFAEL RAMIREZ CARREÑON HAASTATTELU

Rafael Ramirez tunnetaan Venezuelassa kunnioitettuna, pitkälinjan vallankumouksellisena, joka osallistui jo 1960-luvulla Venezuelan vallankumouksellisen puolueen (PRV) riveissä aseelliseen sissitoimintaan maassaan. Hän on toiminut myöhemmin useamman radikaalin vasemmistopuolueen johtotehtävissä. Viime vuonna hänet valittiin yhdeksi Venezuelan yhdistyneen sosialistipuolueen (PSUV) varapuheenjohtajaksi. Hän on koulutukseltaan insinööri.

SOSIALISMI VENEZUELASSA

”Maassamme kysymys sosialismista on hyvin monimutkainen. Siitä on keskusteltu paljon menneisyydessä ja nykyisin siitä keskustellaan vielä paljon enemmän, koska se on todella mahdollista. Meille on ollut aina selvää, ettei ole olemassa käsikirjoja tai pamfletteja, joita voitaisiin soveltaa omassa sosialistisessa projektissamme kohtaamiimme lukuisiin teoreettisiin ja käytännön ongelmiin. Ei ole olemassa myöskään malleja tai vallankumouksia, jotka olisivat identtisiä toisilleen. Jokainen on oma ainutlaatuinen prosessinsa, jonka jokainen kansa kohtaa rakentaessaan sosialismia.

Venezuelan tilanne on todennäköisesti jopa mutkikkaampi kuin muualla, koska öljyteollisuus on synnyttänyt valtavan epämuodostuman talouden, yhteiskunnan ja kulttuurin piiriin. Porvariston ja imperialismin nappaamat öljytulot ovat meille suurempi ongelma kuin porvariston työläisiltä varastama lisäarvo.

Kysymys öljytuloista on valtava ongelma, koska se lakaisee altaan yhteiskuntaluokkien muodostumisen. Venezuelassa ei ole olemassa minkään tyyppistä kansallista porvaristoa. Meillä elää rajallinen sektori ihmisiä, jotka hyötyvät öljytuloista. He kasvattavat sen myötä vaurauttaan ja valtaansa. He ovat kaapanneet öljytulot pankkien ja keinottelun avulla, mutta he eivät tuota yhtään mitään. Toisaalta meillä ei ole myöskään työväenluokkaa, josta voisimme tehdä johtavan yhteiskuntaluokan ja joka suorittaisi vallankumouksen.

VANHOILLINEN TYÖVÄENLUOKKA

Che Guevaran esittämä ajatus siitä, kuinka muut yhteiskuntaluokat ottavat haltuunsa proletaarisen ideologian, soveltuu meidän todellisuuteemme, koska me emme voi laskea kriittisen työväenluokan varaan. Paljolti päinvastoin. Venezuelan työväenluokka on käyttäytynyt useaan otteeseen hyvin taantumuksellisesti, koska se nauttii koko joukosta etuoikeuksia, joiden säilyttämiseksi se myös taistelee. Vallitsevassa tuotantomuodossa öljytuotteiden jättitulot eivät ole työläisten työn tai jalostamoiden ansiota, vaan ne johtuvat paremminkin luonnonvaroista ja öljyn maailmanmarkkinahinnasta. Jos raakaöljyn hinta kohoaa yli 130 dollariin barrelilta, se tuo maahamme varoja noin 11 miljardia dollaria.

Yhteenvetona voidaan todeta, että maassamme ei ole työläisiä eikä kansallista porvaristoa – ei yhtään mitään. Meillä on vain joukko ihmisiä, jotka elävät öljytuloilla. Heitä vastassaan on miljoonia miehiä ja naisia, jotka ovat syrjäytyneet tästä sektorista, ei ainoastaan taloudellisesti, vaan myös kulttuurillisesti ja kaikin tavoin. Meillä on vakava poissulkemisen ongelma. Mistä poissuljettu? Heidät on syrjäytetty öljyvarojen käytöstä! Tämän vuoksi puhuessamme vakavasti sosialismista, meidän on välttämätöntä vahvistaa valtion asemaa. Valtio on kokonaisuus, joka voi kapasiteetillaan taata sen, että huikeille öljytuloilla on kontrolloitu ja yhteiskunnallisesti hyödyllinen kohtalo.

ÖLJYVAROJEN TOINEN KOHTALO

Lähimenneisyydessä Venezuela oli kapitalistinen valtio, joka oli suuntautunut käyttämään öljytulojaan voimistaakseen kansallista harvainvaltaa ja ylikansallisten yhtiöiden etuja. Tänään me olemme vallankumouksellinen valtio ja meidän hommamme on varmistaa, että öljytulomme kohdistuvat ensimmäiseksi yhteiskunnan hyväksi, koska meillä on jättimäinen velka kansallemme. Öljytulojen täytyy auttaa meitä myös luomaan sellaisia taloudellisia ja tuotannollisia rakenteita, jotka myötävaikuttavat osaltaan vahvan perustan rakentamista sosialismille.

Me terävöitämme siirtymistä kohti valtion hallintaa tärkeimmillä tuotantoaloilla. Meillä on jo hallussamme raakaöljy, mikä on kaikkein tärkeintä. Öljytuloista 96 % jää maahan. Me olemme suorittaneet valtavia yhteiskunnallisia investointeja. Ihmiset eivät osanneet lukea ja kirjoittaa. He kuolivat köyhyyteen. Meillä on vielä paljon tehtävää sosiaalisella kentällä, mutta me etenemme taatusti.

Tällä hetkellä tähtäimessämme on laajentaa tuotantokapasiteettiamme. Me uskomme, että perustavanlaatuiset toimet Venezuelan talouden kehittämiseksi perusteollisuudessa, teollisuuskomplekseissa, öljynjalostuksessa, teollisuuskapasiteetin luomisessa ja taloudellisen toiminnan aktivoimisessa jne., on oltava valtion kontrollissa, jotta todella voitaisiin alkaa rakentaa sosialismia. Vielä nyt tämä ei ole mahdollista, koska tuotantovälineet ovat yksityisessä omistuksessa. Tarkoittaako tämä sitä, että me haluamme hallita koko tuotantoketjua. Ei! On olemassa myös toisarvoisia tehtäviä ja palveluita, joista emme ole kiinnostuneita. Meidän tavoitteenamme on valtion johtoasema perusteollisuudessa, jotta voimme suunnitella taloutta. Saavutettuamme tämän voisimme päättää, mitä tiettyjä tuotteita ja tavaroita tuotettaisiin kullekin erityiselle kohderyhmälle, jotta taattaisiin väestömme perustarpeista huolehtiminen.

EI OLE OLEMASSA AVARASYDÄMISIÄ OLIGARKKEJA

Tällä hetkellä esimerkiksi, jos hallitus haluaa rakentaa asuntoja, sen on käytävä kauppaa sementin myyntiä kontrolloivien ylikansallisten yhtiöiden kanssa. Heillä on oma strategiansa, joka on päinvastainen kuin meillä. Jos me haluamme rakentaa sosialismia ja suoda väestöllemme asuntoja, meidän on omistettava sementtitehtaita, jonka vuoksi ne on kansallistettava. Jos Venezuelalla ei ole riittävästi talonrakennuksessa, vesijohtoverkoissa ja öljyteollisuudessa tarvittavaa terästä, koska ylikansalliset yhtiöt tuovat sitä meille, meidän on taattava, että saamme teräksemme. Jos haluamme turvata väestöllemme riittävän ravinnon, miten menettelemme, jos sen jakeluketju on Venezuelan oligarkkien käsissä. Kapitalistit ovat kapitalisteja. Jos he havaitsevat globaalin ravinnollakeinottelun mahdolliseksi, he ovat kärkkäitä nappaamaan Venezuelan lapsilta maidon keinotellakseen sen hinnalla tai maissin tuottaakseen siitä biodieseliä.

VENEZUELA TUO 90 % ELINTARVIKKEISTAAN

Tällä hetkellä pyrimme saamaan hallintaamme ravintotuotannon tärkeimmät ja suurimmat perustekijät voidaksemme suunnitella taloudellista kehitystämme omien tarpeidemme mukaisesti. Tätä ei suoriteta globaalin kapitalismin logiikan mukaisesti. Useilla talouden lohkoilla kansallista porvaristoa ei ole edes olemassa. Tuomme esim. ulkoa 90 % elintarvikkeistamme. Suurtilojen hallussa on iso osa viljelysmaistamme. Maaparonit elävät öljytuloilla satojen tuhansien hehtaarien suurtiloillaan, joita he käyttävät lähinnä lomailuun, kalastukseen ja metsästykseen.

Kuten ymmärrätte, sosialismin ongelma Venezuelassa kulkee käsi kädessä kansallisen kysymyksen – maan itsenäisyyden – kanssa. Me tarvitsemme perussuunnitelman, jonka mukaisesti luomme reunaehdot sosialismin rakentamiselle. Jos öljyteollisuus, luonnonvarat ja niistä saatavat tulot eivät ole meidän käsissämme, vaikka meillä olisi käytössämme maailman kaikki hyvät ideat, me emme voisi edes yrittää rakentaa sosialismia. Mutta ne ovat nyt hallussamme.

Ihmisten kanssa, jotka elävät heikoissa olosuhteissa ilman koulutusta ja terveydenhuoltoa, emme voi edes ajatella rakentavamme sosialismia. Joudumme pohtimaan myös sosialistista jakelu- ja tuotantojärjestelmää sekä poliittisia rajauksia. Nämä ovat hyvin tärkeitä kysymyksiä, koska sosialismista on kosolti sekaannusta, ei ainoastaan meillä vaan myös muuallakin maailmassa. Monet vasemmistolaiset ovat jopa kieltäneet sosialismin rakentamisen mahdollisuuden. Esittämämme sosialismin tunnus poliittisena päämääränä, on suuri ohjelmallinen edistysaskel kaikista puutteistaan huolimatta. Edistyksellinen ajattelu on jälleen kerran saanut alkunsa – nyt 21. vuosisadan sosialismina.

UUDESTA SOSIALISTISESTA AJATTELUSTA

Poliittista ajattelua ei voi rakentaa tyhjän päälle, se on pystytettävä muiden kokemusten – olivatpa ne onnistuneita tai vähemmän onnistuneita – luomalle perustalle. Tältä perustalta meidänkin on koottava uusi sosialistinen ajattelumme.

Venezuelassa me käymme ratkaisevaa ja perustavaa taistelua pelastaaksemme itsenäisyytemme ja luonnonvaramme kansan käyttöön. Tähän taisteluun liittyy Venezuelan kansan oikeus päättää kohtalostaan ja tavoitteestaan siirtyä kohti sosialismia. Me olemme edenneet jo askeleita taloudessa.

On olennaista, että me luomme kestävän taloudellisen perustan, joka pohjautuu kansan antamalle tuelle presidentti Chávezin tekemiä sosialistisia esityksiä kohtaan. Jos emme ole huolellisia, voimme päätyä rakentamaan sosialismia kapitalismin sisälle. Yhteiskunnan rakenteet, jotka olivat jo olemassa ennen chavismin valtaantuloa, ovat yhä olemassa – useat koskemattomina. Meidän pääasiallinen ongelmamme on ollut, kuinka hajotamme nämä rakenteet ja uudistamme niitä sekä joissain tapauksessa, kuinka pääsemme niistä eroon ja luomme niiden tilalle uutta.

Kamppailu sosialismista kapitalismin sisällä on hyvin vaikeaa, koska kapitalistiset arvot ja suhteet ovat yhä voimassa. Ne painostavat meitä ja vaikuttavat meihin. Jos me teemme virheitä, ne jatkavat eloaan. Keskustelussa sosialismista on huomioitava, että prosessi on vasta alussa ja siinä on oltava tiiviisti mukana.

Meille on kertynyt tärkeitä saavutuksia, mutta me olemme syyllistyneet myös useampaan kuin muutamaan virheeseen. Meidän vallankumouksemme täytyy olla kriittinen itseään kohtaan. Sen täytyy keskustella lojaaliudesta yhteisissä toimissa, havaita ja analysoida, kuinka edetään paremmin ja nopeammin yhteistyössä tämän prosessin johtajan, presidentti Chávezin kanssa.”

Rafael Ramirez, 21.6.2008 Punto Final
Lähde: www.venezuelanalysis.com

Toimittanut: Matti Laitinen

Hands off Venezuela-Finland perustettiin

Lauantaina 14.6.2008 perustettiin virallisesti Hands off Venezuela-Finland. Pandin toimistossa Fleminginkadulla tapahtuneessa tilaisuudessa hyväksyttiin Matti Laitisen laatiman sääntöehdotuksen pohjalta yhdistyksen solidaarisuusseuraluonne ja säännöt. Järjestön puheenjohtajaksi valittiin Rauni Salminen, sihteeriksi Matti Laitinen ja muiksi hallituksen jäseniksi tässä vaiheessa: Juha Kovanen, Tommi Lievemaa, Gustavo Garcia, Anneli Sauli ja Stig Lång.

Tilaisuudessa kerättiin myös kolehti, jolla katetaan toistaiseksi rahattoman putiikin rekisteröimiskustannukset - 60 €. Summa saatiinkin kokoon, muutaman kymmenen sentin tarkkuudella suuntaan sun toiseen.

Tilaisuuteen toi terveiset Patrik Olofsson Ruotsin Handsoffista, joka puheessaan mainitsi, että suunnitteilla on kansainvälinen Hands off –organisaatioiden yhteinen kokous v. 2009. Olemme siis virallistaneet toimintamme varsin kiinnostavaan aikaan

Professori, kirjailija Luis Britto Venezuelasta piti lyhyen, ytimekkään puheen, jossa hän analysoi maailman tilannetta kertoen näkemyksenään, että Venezuela ja Latinalaisen Amerikan punainen aalto ovat tällä hetkellä taistelun etulinjassa imperialismiin nähden. Mikäli alueen suunnattomat, läntisen pallonpuoliskon suurimmat tiedossa olevat öljy- ja kaasuvarannot joutuvat imperialismin käsiin, sitä ei enää pidätä mikään, vaan tuloksena on maailman kattava totaalityrannia.

Tästä anti-imperialismistahan on nimenomaan kyse. Meidän solidaarisuudestamme Venezuelan bolivaariselle vallankumoukselle ja sen kansan valitsemalle presidentille, Hugo Chávezille.

Imperialismi ei ole tähän mennessä hyökännyt aseellisesti Venezuelan kimppuun, paitsi tyypillisen proxyn, so. kansallisen porvariston kautta, mutta mediasota on raivoisaa. Kaikki muistanemme RCTV-kampanjan vuosi sitten. Nyt on meneillään FARC-mustamaalaus. Todisteina normaaliin CIA-tyyliin hommatut epämääräiset tietokonetiedostot, jotka muka on löydetty murhatun FARC-johtaja Raul Reyesin sylimikrosta pommitetulta paikalta Ecuadorin viidakosta. Yleisemmin Chávez pyritään leimaamaan diktaattoriksi, hulluksi etc.

Kun Fidel, Che ja poijjaat aikoinaan tekivät vallankumouksen Kuubassa, seurasi varsin nopeasti Sikojenlahden maihinnousuyritys, jossa muuten käytettiin Kuuban tunnuksin naamioituja pommikoneita – ehdottomasti kansainvälisten lakien vastainen temppu! Sen jälkeen suoritettiin tuhansia epäonnistuneita terroritekoja Kuubassa, taloussaarto, satoja murhayrityksiä Fidel Castroa kohtaan sekä jatkuva kansainvälisen tason parjauskampanja.

Meidän tehtävämme on yrittää tunkea mediakampanjoiden keskelle, ottaa selvää ja kertoa, mistä on kyse. Miten asiat oikeasti ovat. Lähteä liikkeelle perusasioista, valistaa että Chávez on monissa vaaleissa kansan valitsema, siis ei millään tavoin diktaattori. Että hänen linjansa on kansallistaa öljy- ja muut luonnonvarat ja tarjota niiden tuotoilla köyhälle kansalle koulutusta ja terveydenhoitoa sekä perussosiaaliturva, jotka siltä aiemmin ovat puuttuneet. Että tämä prosessi on tapahtunut täysin demokraattisesti, oppositiota vaientamatta – päinvastoin. Oppositio omistaa edelleen ehdottoman valtaosan paikallisesta tiedotusvälineistöstä. Oppositio vaikuttaa myös edelleen voimakkaasti Venezuelan valtiokoneistossa.

Onnea uudelle yhdistykselle, sen jäsenistölle ja hallitukselle! Onnea ja menestystä bolivaariselle vallankumoukselle ja Venezuelan kansalle

!Hasta la victoria siempre!

Rauni Salminen
Hands off Venezuela – Finland

AMMATTIYHDISTYSLIIKE TIENHAARASSA VENEZUELASSA

Venezuelaa hallitsi ennen Hugo Chávezin hallintokauden alkua 40 vuotta vuorovetoisesti kaksi puoluetta – kristillisdemokraatit (COPEI) ja sosiaalidemokraatit (AD). Tuolloin maan tärkeimmän ammatillisen keskusjärjestön Venezuelan työläisten keskusliiton (CTV) toimintalinjan määrittelivät demarit. 1980- ja 90-luvuilla CTV alkoi tukea maan hallitusten harjoittamaa uusliberalistista talouspolitiikkaa. Tämän seurauksena kannattavia valtion yrityksiä yksityistettiin, maahan aiheutettiin suurtyöttömyys ja kansasta 80 % suistui köyhyyteen.

Venezuelan virallisesta työvoimasta – 12,5 miljoonasta kansalaisesta – vain 20 % on järjestäytynyt ay-liikkeeseen. Epävirallisella kuutamosektorilla työskentelee 47 % työvoimasta. Maassa toimii nykyisin kaksi ammatillista keskusjärjestöä. CTV edustaa maan poliittista oppositiota ja Työläisten kansallinen ammattiliitto (UNT), jossa on yli 600 000 jäsentä, tukee presidentti Chávezia.

KESKUSAMMATTILIITTO CTV VELJEILI KAPITALISTIEN KANSSA

CTV:n johto on harjoittanut v. 1990-luvulta alkaen avointa yhteistyötä liike-elämän sateenkaarijärjestön FEDECAMARAS:in kanssa. Keskusjärjestön korruptoitunut johto ryvettyi pahasti kevään 2002 jenkkiavusteisessa vallankaappaustörttöilyssä. Vuosien 2002–2003 vaihteessa oppositio yritti horjuttaa maan hallitusta masinoimalla poliittisluontoisen kansallisen lakon, joka lamaannutti maan öljynviennin. Työtaistelun aikana valtion öljy-yhtiön (PDVSA) 300 johtohenkilöä irtisanottiin toimestaan.

AY-LIIKE JÄRJESTÄYTYY UUDELLEEN

CTV:ta vastapainoksi perustettiin ensin v. 2001 Bolivaarinen työläisrintama (FSB) ja v. 2003 operaatiota täydennettiin Työläisten kansallisella ammattiliitolla (UNT). Kyseiset etujärjestöt julkitoivat syyskuussa 2005 Caracasissa tukevansa Chávezin poliittista linjaa:

”Me vahvistamme presidentti Hugo Chávezin johtavan roolin tässä demokraattisessa ja osallistuvassa vallankumousprosessissa… Me hyväksymme sosialismin maailman sorrettujen luokkien toivona. Me uskomme sen merkitsevän tuotannon kollektivisointia ja pakkolunastusta. Me uskomme 21. vuosisadan sosialismiin – työläisten ja kansan hallintoon.”

UNT jäsenmäärä kasvoi v. 2003–04 voimakkaasti. Se syrjäytti CTV:n tärkeimpänä keskusliittona. Vuonna 2005 UNT:n Vappu-marssiin osallistui miljoona työläistä. Tehtaita vallattiin, suljettiin ja käynnistettiin työläisten toimesta. Kaikkiaan 800 suljettua tehdasta vallattiin koko maassa.

Tehtaiden valtauksissa on kunnostautunut Työläisvallan ja tehtaiden valtauksen vallankumouksellinen rintama FRETECO. Se perustettiin, koska suuntauksen edustajien mukaan ay-johtajat eivät suoneet Venezuelassa valtaa työväenluokalle. Järjestön päämääränä on sosialistinen Venezuela, jossa vallitsee työväen valta. Kaikki suuret tehtaat pitäisi kansallistaa ja saattaa työläisten valvontaan. FRETECO kamppailee oman selvityksensä mukaan bolivaarisen liikkeen sisällä olevia kapitalisteja, oikeistosiipeä, reformisteja ja byrokraatteja vastaan. Organisaatio on trotskilaisen International Marxist Tendency –järjestön jäsen.

CHÁVEZIN SUHTAUTUMINEN AY-LIIKKEESEEN

Chávezin hallitus on tukenut Venezuelan perustuslain mukaisesti työläisten osallistumista teollisuuslaitosten johtamiseen ja valtaamiseen. Se on myös määrittänyt työläisille maksettavan minimipalkan suuruuden. Presidentti haluaisi integroida ay-liikkeen osaksi bolivaarista vallankumousta. Hänen tavoitteenaan on yhteisöllinen valtiososialismi, jossa tuotannon painopiste on valtion yrityksissä, osuuskunnissa ja sosiaalisissa yrityksissä. Ongelmana on vain se, että osa ay-liikkeestä tahtoisi säilyttää järjestöjensä itsehallinnon.

Kasvavat konfliktit työläisten ja hallituksen välillä ovat synnyttäneet kiistan, kuinka työväenliikkeen tulee suhtautua valtioon. Työläisten suurempaa osallistumista rakennettaessa osa valtion byrokraateista hakee suojaa omille eduilleen ja on alkanut kaivaa maata tämän prosessin alta.

BOLIVAARISEN AY-LIIKKEEN ONGELMAT

Vuoteen 2008 tultaessa työläisten osallistuminen tehtaiden hallintoon on taantunut lukuisissa laitoksissa tai lakannut kokonaan. Monet ay-aktivistit myöntävät, että ay-liike on pirstaloituneempi kuin koskaan aikaisemmin Chávezin hallintokaudella. UNT:ssa on ilmennyt katkeria sisäisiä erimielisyyksiä. Liitolla on ollut ristiriitaisia kokemuksia työläisten osallistumisesta laitoksien johtamiseen sekä ongelmia omassa autonomiassaan ja demokratiassaan. Sisäiset konfliktit ja väittelyt ovat rappeuttaneet keskusliiton. Henkilövalintoja on lykätty jatkuvasti ryhmäkuntien riitojen, poliittisten erimielisyyksien ja henkilökohtaisen urakilpailun vuoksi. Eri suuntaukset liiton sisällä vetävät kotiin päin.

VALTATAISTELU AY-LIIKKEESSÄ

UNT:n toisessa kongressissa v. 2006 keskusliiton viideksi merkittävimmäksi poliittisiksi ryhmiksi nousivat:

Bolivaaristen työläisten voima (FSBT) lukeutuu Chávezin tukijoihin.

Alfredo Maneiron vallankumouksellisten työläisten liike (MONTRAM) vaikuttaa terästeollisuudessa ja julkisella sektorilla. Järjestön johtokaksikko kuuluu PSUV:iin.

Vallankumouksen työläiskollektiivin (CTR) johdossa on kristillinen sosialisti Marcela Maspero, joka on PSUV:n jäsen. Hän ajaa ay-liikkeen ehdotonta tukea Chávezille.

Yhdistynyt vallankumouksellis-anti-imperialistinen luokka –suuntauksen (C-CURA) tavoitteena on demokraattinen, osallistuva ja itsehallinnollinen ay-liike. Ryhmittymä pitää yhteyttä trotskilaiseen III Internationaaliin.
Autonominen ammattiliitto on muita pienempi järjestö. Se on osa Isänmaa kaikille –liittolaispuoluetta (PPT).

FSTB:n ja MONTRAM:in käsissä ovat ay-liikkeen johtopaikat valtion omistamassa teollisuudessa ja julkisella sektorilla. CTR ja C-CURA ovat keskittyneet työläisten osallistumiseen yritysten johtamisessa. Ne voittivat puolelleen yksityissektorille syntyneiden uusien ammattiliittojen luottamuksen. Järjestöt vaativat UNT:n kongressissa välittömiä johdon vaaleja. Muut osapuolet ehdottivat vaalin lykkäämistä vedoten v. 2006 presidentin vaaliin. Tämä johti keskusammattiliiton hajaannuksen tilaan.

Venezuelan ay-liike on suhtautunut nihkeästi radikaaleihin yhteiskunnallisiin muutoksiin, koska siltä puuttuu yhteinen poliittinen strategia ja tahto syventää bolivaarista prosessia kohti sosialismia ja aitoa työläisten valtaa. Ay-liikkeen tavoitteena ovat jäsenistön paremmat palkat ja sen oman aseman pönkitys yhteiskunnassa, vaikka maassa elää megamassoittain köyhiä ihmisiä. UNT on edeltäjänsä tapaan vältellyt ns. epävirallisella sektorilla työskentelevien työläisten organisoimista ay-liikkeeseen. Tämä on johtanut vastakkainasetteluun järjestäytyneen ay-liikkeen ja vallankumouksen selkärankana toimivien köyhien venezuelalaisten kesken.

AY-LIIKKEEN ASEMA VALLANKUMOUKSESSA

Antonio Gramscin käsityksen mukaan: ”Osa työväenliikkeestä määrittelee ay-liikkeen vallankumouksellisimmaksi tekijäksi. Ammattiyhdistykset ja –liitot edustavat proletaarisen järjestäytymisen muotoja, jotka ovat ominaisia pääoman hallitsemalle historialliselle kaudelle... Ne ovat erottamaton osa kapitalistista yhteiskuntaa ja että niiden toiminta on välittömästi yhteydessä yksityisomistukseen perustuvaan järjestelmään.”

Gramsci näkeekin ay-toiminnan sijasta proletaarisen valtion perikuvaksi tehdasneuvoston. Am-mattiyhdistys pohjautuu hänen mukaansa erilliseen ammattialaan, kun sitä vastoin tehdasneuvosto perustuu eri ammattien elimelliseen ja konkreettiseen yhteyteen, joka muodostuu kurinalaisuuteen totuttavassa tuotantoprosessissa.

Gramscin mukaan tehdasneuvosto kannustaa työläisiä ottamaan vallan teollisuudessa, tekemään työväenluokasta teollisuusvallan perustan. Ammattiyhdistys on eräs laillisuuden muoto, ja sen on myös vaadittava jäseniltään laillisuudessa pitäytymistä”... eli pidättäytymistä kapitalismissa. Näiden kahden asian oivaltamisen puutteesta on kyse Venezuelan ay-liikkeessäkin.

AY-LIIKE JA VENEZUELAN YHDISTYNYT SOSIALISTINEN PUOLUE (PSUV)

Hugo Chávez painotti Vappu-puheessaan, että hän haluaa Venezuelan yhdistyneen sosialistisen puolueen edistävän ay-liikkeen eri sektoreiden yhtenäisyyttä. Ammattiliittojen on kyettävä valitsemaan itse omat johtajansa ja päättämään omista taisteluistaan. Ammattiliittoja ei pitäisi alistaa PSUV:in alaisiksi. Hänen mukaansa UNT:n pitäisi kokoontua keskustelemaan tehtaiden valtaamisesta ja keskittyä kehittämään työläisten valtaa esimerkkinä sosialismin rakentamisesta.

Matti Laitinen

Lähteet: www.venezuelanalysis.com, Dr. Kurt-Peter Schütt / Friedrich Ebert Stiftung, Patrick Larsen / www.marxist.com, Paul Hampton / www.workersliberty.org, Antonio Gramsci / Työväenluokan yhtenäisyys ja ML:n omat aikaisemmat artikkelit.