TAISTELU SOSIALISMISTA
VENEZUELAN ÖLJY- JA ENERGIAMINISTERI SEKÄ PDVSA:N TOIMITUSJOHTAJA RAFAEL RAMIREZ CARREÑON HAASTATTELU
Rafael Ramirez tunnetaan Venezuelassa kunnioitettuna, pitkälinjan vallankumouksellisena, joka osallistui jo 1960-luvulla Venezuelan vallankumouksellisen puolueen (PRV) riveissä aseelliseen sissitoimintaan maassaan. Hän on toiminut myöhemmin useamman radikaalin vasemmistopuolueen johtotehtävissä. Viime vuonna hänet valittiin yhdeksi Venezuelan yhdistyneen sosialistipuolueen (PSUV) varapuheenjohtajaksi. Hän on koulutukseltaan insinööri.
SOSIALISMI VENEZUELASSA
”Maassamme kysymys sosialismista on hyvin monimutkainen. Siitä on keskusteltu paljon menneisyydessä ja nykyisin siitä keskustellaan vielä paljon enemmän, koska se on todella mahdollista. Meille on ollut aina selvää, ettei ole olemassa käsikirjoja tai pamfletteja, joita voitaisiin soveltaa omassa sosialistisessa projektissamme kohtaamiimme lukuisiin teoreettisiin ja käytännön ongelmiin. Ei ole olemassa myöskään malleja tai vallankumouksia, jotka olisivat identtisiä toisilleen. Jokainen on oma ainutlaatuinen prosessinsa, jonka jokainen kansa kohtaa rakentaessaan sosialismia.
Venezuelan tilanne on todennäköisesti jopa mutkikkaampi kuin muualla, koska öljyteollisuus on synnyttänyt valtavan epämuodostuman talouden, yhteiskunnan ja kulttuurin piiriin. Porvariston ja imperialismin nappaamat öljytulot ovat meille suurempi ongelma kuin porvariston työläisiltä varastama lisäarvo.
Kysymys öljytuloista on valtava ongelma, koska se lakaisee altaan yhteiskuntaluokkien muodostumisen. Venezuelassa ei ole olemassa minkään tyyppistä kansallista porvaristoa. Meillä elää rajallinen sektori ihmisiä, jotka hyötyvät öljytuloista. He kasvattavat sen myötä vaurauttaan ja valtaansa. He ovat kaapanneet öljytulot pankkien ja keinottelun avulla, mutta he eivät tuota yhtään mitään. Toisaalta meillä ei ole myöskään työväenluokkaa, josta voisimme tehdä johtavan yhteiskuntaluokan ja joka suorittaisi vallankumouksen.
VANHOILLINEN TYÖVÄENLUOKKA
Che Guevaran esittämä ajatus siitä, kuinka muut yhteiskuntaluokat ottavat haltuunsa proletaarisen ideologian, soveltuu meidän todellisuuteemme, koska me emme voi laskea kriittisen työväenluokan varaan. Paljolti päinvastoin. Venezuelan työväenluokka on käyttäytynyt useaan otteeseen hyvin taantumuksellisesti, koska se nauttii koko joukosta etuoikeuksia, joiden säilyttämiseksi se myös taistelee. Vallitsevassa tuotantomuodossa öljytuotteiden jättitulot eivät ole työläisten työn tai jalostamoiden ansiota, vaan ne johtuvat paremminkin luonnonvaroista ja öljyn maailmanmarkkinahinnasta. Jos raakaöljyn hinta kohoaa yli 130 dollariin barrelilta, se tuo maahamme varoja noin 11 miljardia dollaria.
Yhteenvetona voidaan todeta, että maassamme ei ole työläisiä eikä kansallista porvaristoa – ei yhtään mitään. Meillä on vain joukko ihmisiä, jotka elävät öljytuloilla. Heitä vastassaan on miljoonia miehiä ja naisia, jotka ovat syrjäytyneet tästä sektorista, ei ainoastaan taloudellisesti, vaan myös kulttuurillisesti ja kaikin tavoin. Meillä on vakava poissulkemisen ongelma. Mistä poissuljettu? Heidät on syrjäytetty öljyvarojen käytöstä! Tämän vuoksi puhuessamme vakavasti sosialismista, meidän on välttämätöntä vahvistaa valtion asemaa. Valtio on kokonaisuus, joka voi kapasiteetillaan taata sen, että huikeille öljytuloilla on kontrolloitu ja yhteiskunnallisesti hyödyllinen kohtalo.
ÖLJYVAROJEN TOINEN KOHTALO
Lähimenneisyydessä Venezuela oli kapitalistinen valtio, joka oli suuntautunut käyttämään öljytulojaan voimistaakseen kansallista harvainvaltaa ja ylikansallisten yhtiöiden etuja. Tänään me olemme vallankumouksellinen valtio ja meidän hommamme on varmistaa, että öljytulomme kohdistuvat ensimmäiseksi yhteiskunnan hyväksi, koska meillä on jättimäinen velka kansallemme. Öljytulojen täytyy auttaa meitä myös luomaan sellaisia taloudellisia ja tuotannollisia rakenteita, jotka myötävaikuttavat osaltaan vahvan perustan rakentamista sosialismille.
Me terävöitämme siirtymistä kohti valtion hallintaa tärkeimmillä tuotantoaloilla. Meillä on jo hallussamme raakaöljy, mikä on kaikkein tärkeintä. Öljytuloista 96 % jää maahan. Me olemme suorittaneet valtavia yhteiskunnallisia investointeja. Ihmiset eivät osanneet lukea ja kirjoittaa. He kuolivat köyhyyteen. Meillä on vielä paljon tehtävää sosiaalisella kentällä, mutta me etenemme taatusti.
Tällä hetkellä tähtäimessämme on laajentaa tuotantokapasiteettiamme. Me uskomme, että perustavanlaatuiset toimet Venezuelan talouden kehittämiseksi perusteollisuudessa, teollisuuskomplekseissa, öljynjalostuksessa, teollisuuskapasiteetin luomisessa ja taloudellisen toiminnan aktivoimisessa jne., on oltava valtion kontrollissa, jotta todella voitaisiin alkaa rakentaa sosialismia. Vielä nyt tämä ei ole mahdollista, koska tuotantovälineet ovat yksityisessä omistuksessa. Tarkoittaako tämä sitä, että me haluamme hallita koko tuotantoketjua. Ei! On olemassa myös toisarvoisia tehtäviä ja palveluita, joista emme ole kiinnostuneita. Meidän tavoitteenamme on valtion johtoasema perusteollisuudessa, jotta voimme suunnitella taloutta. Saavutettuamme tämän voisimme päättää, mitä tiettyjä tuotteita ja tavaroita tuotettaisiin kullekin erityiselle kohderyhmälle, jotta taattaisiin väestömme perustarpeista huolehtiminen.
EI OLE OLEMASSA AVARASYDÄMISIÄ OLIGARKKEJA
Tällä hetkellä esimerkiksi, jos hallitus haluaa rakentaa asuntoja, sen on käytävä kauppaa sementin myyntiä kontrolloivien ylikansallisten yhtiöiden kanssa. Heillä on oma strategiansa, joka on päinvastainen kuin meillä. Jos me haluamme rakentaa sosialismia ja suoda väestöllemme asuntoja, meidän on omistettava sementtitehtaita, jonka vuoksi ne on kansallistettava. Jos Venezuelalla ei ole riittävästi talonrakennuksessa, vesijohtoverkoissa ja öljyteollisuudessa tarvittavaa terästä, koska ylikansalliset yhtiöt tuovat sitä meille, meidän on taattava, että saamme teräksemme. Jos haluamme turvata väestöllemme riittävän ravinnon, miten menettelemme, jos sen jakeluketju on Venezuelan oligarkkien käsissä. Kapitalistit ovat kapitalisteja. Jos he havaitsevat globaalin ravinnollakeinottelun mahdolliseksi, he ovat kärkkäitä nappaamaan Venezuelan lapsilta maidon keinotellakseen sen hinnalla tai maissin tuottaakseen siitä biodieseliä.
VENEZUELA TUO 90 % ELINTARVIKKEISTAAN
Tällä hetkellä pyrimme saamaan hallintaamme ravintotuotannon tärkeimmät ja suurimmat perustekijät voidaksemme suunnitella taloudellista kehitystämme omien tarpeidemme mukaisesti. Tätä ei suoriteta globaalin kapitalismin logiikan mukaisesti. Useilla talouden lohkoilla kansallista porvaristoa ei ole edes olemassa. Tuomme esim. ulkoa 90 % elintarvikkeistamme. Suurtilojen hallussa on iso osa viljelysmaistamme. Maaparonit elävät öljytuloilla satojen tuhansien hehtaarien suurtiloillaan, joita he käyttävät lähinnä lomailuun, kalastukseen ja metsästykseen.
Kuten ymmärrätte, sosialismin ongelma Venezuelassa kulkee käsi kädessä kansallisen kysymyksen – maan itsenäisyyden – kanssa. Me tarvitsemme perussuunnitelman, jonka mukaisesti luomme reunaehdot sosialismin rakentamiselle. Jos öljyteollisuus, luonnonvarat ja niistä saatavat tulot eivät ole meidän käsissämme, vaikka meillä olisi käytössämme maailman kaikki hyvät ideat, me emme voisi edes yrittää rakentaa sosialismia. Mutta ne ovat nyt hallussamme.
Ihmisten kanssa, jotka elävät heikoissa olosuhteissa ilman koulutusta ja terveydenhuoltoa, emme voi edes ajatella rakentavamme sosialismia. Joudumme pohtimaan myös sosialistista jakelu- ja tuotantojärjestelmää sekä poliittisia rajauksia. Nämä ovat hyvin tärkeitä kysymyksiä, koska sosialismista on kosolti sekaannusta, ei ainoastaan meillä vaan myös muuallakin maailmassa. Monet vasemmistolaiset ovat jopa kieltäneet sosialismin rakentamisen mahdollisuuden. Esittämämme sosialismin tunnus poliittisena päämääränä, on suuri ohjelmallinen edistysaskel kaikista puutteistaan huolimatta. Edistyksellinen ajattelu on jälleen kerran saanut alkunsa – nyt 21. vuosisadan sosialismina.
UUDESTA SOSIALISTISESTA AJATTELUSTA
Rafael Ramirez tunnetaan Venezuelassa kunnioitettuna, pitkälinjan vallankumouksellisena, joka osallistui jo 1960-luvulla Venezuelan vallankumouksellisen puolueen (PRV) riveissä aseelliseen sissitoimintaan maassaan. Hän on toiminut myöhemmin useamman radikaalin vasemmistopuolueen johtotehtävissä. Viime vuonna hänet valittiin yhdeksi Venezuelan yhdistyneen sosialistipuolueen (PSUV) varapuheenjohtajaksi. Hän on koulutukseltaan insinööri.
SOSIALISMI VENEZUELASSA
”Maassamme kysymys sosialismista on hyvin monimutkainen. Siitä on keskusteltu paljon menneisyydessä ja nykyisin siitä keskustellaan vielä paljon enemmän, koska se on todella mahdollista. Meille on ollut aina selvää, ettei ole olemassa käsikirjoja tai pamfletteja, joita voitaisiin soveltaa omassa sosialistisessa projektissamme kohtaamiimme lukuisiin teoreettisiin ja käytännön ongelmiin. Ei ole olemassa myöskään malleja tai vallankumouksia, jotka olisivat identtisiä toisilleen. Jokainen on oma ainutlaatuinen prosessinsa, jonka jokainen kansa kohtaa rakentaessaan sosialismia.
Venezuelan tilanne on todennäköisesti jopa mutkikkaampi kuin muualla, koska öljyteollisuus on synnyttänyt valtavan epämuodostuman talouden, yhteiskunnan ja kulttuurin piiriin. Porvariston ja imperialismin nappaamat öljytulot ovat meille suurempi ongelma kuin porvariston työläisiltä varastama lisäarvo.
Kysymys öljytuloista on valtava ongelma, koska se lakaisee altaan yhteiskuntaluokkien muodostumisen. Venezuelassa ei ole olemassa minkään tyyppistä kansallista porvaristoa. Meillä elää rajallinen sektori ihmisiä, jotka hyötyvät öljytuloista. He kasvattavat sen myötä vaurauttaan ja valtaansa. He ovat kaapanneet öljytulot pankkien ja keinottelun avulla, mutta he eivät tuota yhtään mitään. Toisaalta meillä ei ole myöskään työväenluokkaa, josta voisimme tehdä johtavan yhteiskuntaluokan ja joka suorittaisi vallankumouksen.
VANHOILLINEN TYÖVÄENLUOKKA
Che Guevaran esittämä ajatus siitä, kuinka muut yhteiskuntaluokat ottavat haltuunsa proletaarisen ideologian, soveltuu meidän todellisuuteemme, koska me emme voi laskea kriittisen työväenluokan varaan. Paljolti päinvastoin. Venezuelan työväenluokka on käyttäytynyt useaan otteeseen hyvin taantumuksellisesti, koska se nauttii koko joukosta etuoikeuksia, joiden säilyttämiseksi se myös taistelee. Vallitsevassa tuotantomuodossa öljytuotteiden jättitulot eivät ole työläisten työn tai jalostamoiden ansiota, vaan ne johtuvat paremminkin luonnonvaroista ja öljyn maailmanmarkkinahinnasta. Jos raakaöljyn hinta kohoaa yli 130 dollariin barrelilta, se tuo maahamme varoja noin 11 miljardia dollaria.
Yhteenvetona voidaan todeta, että maassamme ei ole työläisiä eikä kansallista porvaristoa – ei yhtään mitään. Meillä on vain joukko ihmisiä, jotka elävät öljytuloilla. Heitä vastassaan on miljoonia miehiä ja naisia, jotka ovat syrjäytyneet tästä sektorista, ei ainoastaan taloudellisesti, vaan myös kulttuurillisesti ja kaikin tavoin. Meillä on vakava poissulkemisen ongelma. Mistä poissuljettu? Heidät on syrjäytetty öljyvarojen käytöstä! Tämän vuoksi puhuessamme vakavasti sosialismista, meidän on välttämätöntä vahvistaa valtion asemaa. Valtio on kokonaisuus, joka voi kapasiteetillaan taata sen, että huikeille öljytuloilla on kontrolloitu ja yhteiskunnallisesti hyödyllinen kohtalo.
ÖLJYVAROJEN TOINEN KOHTALO
Lähimenneisyydessä Venezuela oli kapitalistinen valtio, joka oli suuntautunut käyttämään öljytulojaan voimistaakseen kansallista harvainvaltaa ja ylikansallisten yhtiöiden etuja. Tänään me olemme vallankumouksellinen valtio ja meidän hommamme on varmistaa, että öljytulomme kohdistuvat ensimmäiseksi yhteiskunnan hyväksi, koska meillä on jättimäinen velka kansallemme. Öljytulojen täytyy auttaa meitä myös luomaan sellaisia taloudellisia ja tuotannollisia rakenteita, jotka myötävaikuttavat osaltaan vahvan perustan rakentamista sosialismille.
Me terävöitämme siirtymistä kohti valtion hallintaa tärkeimmillä tuotantoaloilla. Meillä on jo hallussamme raakaöljy, mikä on kaikkein tärkeintä. Öljytuloista 96 % jää maahan. Me olemme suorittaneet valtavia yhteiskunnallisia investointeja. Ihmiset eivät osanneet lukea ja kirjoittaa. He kuolivat köyhyyteen. Meillä on vielä paljon tehtävää sosiaalisella kentällä, mutta me etenemme taatusti.
Tällä hetkellä tähtäimessämme on laajentaa tuotantokapasiteettiamme. Me uskomme, että perustavanlaatuiset toimet Venezuelan talouden kehittämiseksi perusteollisuudessa, teollisuuskomplekseissa, öljynjalostuksessa, teollisuuskapasiteetin luomisessa ja taloudellisen toiminnan aktivoimisessa jne., on oltava valtion kontrollissa, jotta todella voitaisiin alkaa rakentaa sosialismia. Vielä nyt tämä ei ole mahdollista, koska tuotantovälineet ovat yksityisessä omistuksessa. Tarkoittaako tämä sitä, että me haluamme hallita koko tuotantoketjua. Ei! On olemassa myös toisarvoisia tehtäviä ja palveluita, joista emme ole kiinnostuneita. Meidän tavoitteenamme on valtion johtoasema perusteollisuudessa, jotta voimme suunnitella taloutta. Saavutettuamme tämän voisimme päättää, mitä tiettyjä tuotteita ja tavaroita tuotettaisiin kullekin erityiselle kohderyhmälle, jotta taattaisiin väestömme perustarpeista huolehtiminen.
EI OLE OLEMASSA AVARASYDÄMISIÄ OLIGARKKEJA
Tällä hetkellä esimerkiksi, jos hallitus haluaa rakentaa asuntoja, sen on käytävä kauppaa sementin myyntiä kontrolloivien ylikansallisten yhtiöiden kanssa. Heillä on oma strategiansa, joka on päinvastainen kuin meillä. Jos me haluamme rakentaa sosialismia ja suoda väestöllemme asuntoja, meidän on omistettava sementtitehtaita, jonka vuoksi ne on kansallistettava. Jos Venezuelalla ei ole riittävästi talonrakennuksessa, vesijohtoverkoissa ja öljyteollisuudessa tarvittavaa terästä, koska ylikansalliset yhtiöt tuovat sitä meille, meidän on taattava, että saamme teräksemme. Jos haluamme turvata väestöllemme riittävän ravinnon, miten menettelemme, jos sen jakeluketju on Venezuelan oligarkkien käsissä. Kapitalistit ovat kapitalisteja. Jos he havaitsevat globaalin ravinnollakeinottelun mahdolliseksi, he ovat kärkkäitä nappaamaan Venezuelan lapsilta maidon keinotellakseen sen hinnalla tai maissin tuottaakseen siitä biodieseliä.
VENEZUELA TUO 90 % ELINTARVIKKEISTAAN
Tällä hetkellä pyrimme saamaan hallintaamme ravintotuotannon tärkeimmät ja suurimmat perustekijät voidaksemme suunnitella taloudellista kehitystämme omien tarpeidemme mukaisesti. Tätä ei suoriteta globaalin kapitalismin logiikan mukaisesti. Useilla talouden lohkoilla kansallista porvaristoa ei ole edes olemassa. Tuomme esim. ulkoa 90 % elintarvikkeistamme. Suurtilojen hallussa on iso osa viljelysmaistamme. Maaparonit elävät öljytuloilla satojen tuhansien hehtaarien suurtiloillaan, joita he käyttävät lähinnä lomailuun, kalastukseen ja metsästykseen.
Kuten ymmärrätte, sosialismin ongelma Venezuelassa kulkee käsi kädessä kansallisen kysymyksen – maan itsenäisyyden – kanssa. Me tarvitsemme perussuunnitelman, jonka mukaisesti luomme reunaehdot sosialismin rakentamiselle. Jos öljyteollisuus, luonnonvarat ja niistä saatavat tulot eivät ole meidän käsissämme, vaikka meillä olisi käytössämme maailman kaikki hyvät ideat, me emme voisi edes yrittää rakentaa sosialismia. Mutta ne ovat nyt hallussamme.
Ihmisten kanssa, jotka elävät heikoissa olosuhteissa ilman koulutusta ja terveydenhuoltoa, emme voi edes ajatella rakentavamme sosialismia. Joudumme pohtimaan myös sosialistista jakelu- ja tuotantojärjestelmää sekä poliittisia rajauksia. Nämä ovat hyvin tärkeitä kysymyksiä, koska sosialismista on kosolti sekaannusta, ei ainoastaan meillä vaan myös muuallakin maailmassa. Monet vasemmistolaiset ovat jopa kieltäneet sosialismin rakentamisen mahdollisuuden. Esittämämme sosialismin tunnus poliittisena päämääränä, on suuri ohjelmallinen edistysaskel kaikista puutteistaan huolimatta. Edistyksellinen ajattelu on jälleen kerran saanut alkunsa – nyt 21. vuosisadan sosialismina.
UUDESTA SOSIALISTISESTA AJATTELUSTA
Poliittista ajattelua ei voi rakentaa tyhjän päälle, se on pystytettävä muiden kokemusten – olivatpa ne onnistuneita tai vähemmän onnistuneita – luomalle perustalle. Tältä perustalta meidänkin on koottava uusi sosialistinen ajattelumme.
Venezuelassa me käymme ratkaisevaa ja perustavaa taistelua pelastaaksemme itsenäisyytemme ja luonnonvaramme kansan käyttöön. Tähän taisteluun liittyy Venezuelan kansan oikeus päättää kohtalostaan ja tavoitteestaan siirtyä kohti sosialismia. Me olemme edenneet jo askeleita taloudessa.
On olennaista, että me luomme kestävän taloudellisen perustan, joka pohjautuu kansan antamalle tuelle presidentti Chávezin tekemiä sosialistisia esityksiä kohtaan. Jos emme ole huolellisia, voimme päätyä rakentamaan sosialismia kapitalismin sisälle. Yhteiskunnan rakenteet, jotka olivat jo olemassa ennen chavismin valtaantuloa, ovat yhä olemassa – useat koskemattomina. Meidän pääasiallinen ongelmamme on ollut, kuinka hajotamme nämä rakenteet ja uudistamme niitä sekä joissain tapauksessa, kuinka pääsemme niistä eroon ja luomme niiden tilalle uutta.
Kamppailu sosialismista kapitalismin sisällä on hyvin vaikeaa, koska kapitalistiset arvot ja suhteet ovat yhä voimassa. Ne painostavat meitä ja vaikuttavat meihin. Jos me teemme virheitä, ne jatkavat eloaan. Keskustelussa sosialismista on huomioitava, että prosessi on vasta alussa ja siinä on oltava tiiviisti mukana.
Meille on kertynyt tärkeitä saavutuksia, mutta me olemme syyllistyneet myös useampaan kuin muutamaan virheeseen. Meidän vallankumouksemme täytyy olla kriittinen itseään kohtaan. Sen täytyy keskustella lojaaliudesta yhteisissä toimissa, havaita ja analysoida, kuinka edetään paremmin ja nopeammin yhteistyössä tämän prosessin johtajan, presidentti Chávezin kanssa.”
Rafael Ramirez, 21.6.2008 Punto Final
Lähde: www.venezuelanalysis.com
Toimittanut: Matti Laitinen
