HANDUT IRTI VENEZUELASTA

Heikki Typpö:

Taistelu sosialismista Venezuelassa

Rafael Ramirezin kirjoitus sosialismin ongelmista on avoin ja rehellinen pohdinta Venezuelan edessä olevista vallankumouksellisista tehtävistä Amerikan mantereella. On toivoa antava asia, että Venezuelan vallankumouksellinen etujoukko on nostanut esille ne ongelmat, joita eurooppalainen sosialismi ei vielä osannut ratkaista, ja sen seurauksena sosialismi romahti Euroopassa.

Vaikka tiedänkin, että Venezuela ei ulkopuolisten neuvoja sosialismin rakentamisessa tarvitse, esitän tässä silti omia näkemyksiäni sen kokemuksen perusteella, mitä eurooppalaisen sosialismin seuranta Suomen näkökulmasta tuotti. Globalisaation oloissa sosialismi, missä päin maailmaa tahansa, koskettaa köyhälistöä kaikissa maissa. Minua rohkaisi tähän kirjoitukseen myös Rafael Ramirezin esittämä ajatus:

”Poliittista ajattelua ei voi rakentaa tyhjän päälle, se on pystytettävä muiden kokemusten – olivatpa ne onnistuneita tai vähemmän onnistuneita – luomalle perustalle. Tältä perustalta meidänkin on koottava uusi sosialistinen ajattelumme.”

Rafael Ramirez toivoo siis keskustelua sosialismin ongelmista. Haluan osallistua siihen kommentoimalla: ”Handut irti Venezuelasta – Finland” –nettisivuilla ollutta Rafael Ramirezin kirjoitusta. Käytän analyysivälineenä Marxin ajatuksesta johdettua viitekehystä ihmiskunnan ikuisesta luontosuhteesta. Olen esittänyt sen Sosialismin kuplassa ja nettisivuillani (punavihrea.info).
Sen mukaan ihmiskunnan luontosudetta välittävät kolme pääomaa: taloudellinen pääoma (tuotantovälineet, tavarat ja raha), kulttuuripääoma (kulttuuriperintö menneisyydestä tähän päivään, jota kulttuuri- ja koulujärjestelmä pitää hallussaan), sekä sosiaalinen pääoma, jonka avulla yhteiskunnaksi organisoitunut ihmisjoukko ohjaa omaa ikuista luontosuhdettaan (kysymyksessä on valtio-organisaation käyttämä poliittinen valta).

Kysymys kuuluukin: kuinka nämä luontosuhdetta välittävät pääomat ovat jakautuneet yhteiskunnassa ihmisten kesken? Vastaus tähän kysymykseen kertoo aina yhteiskunnan luokkajaosta. Kapitalismissa se on tuottanut porvariston, sivistyneistön ja poliittisen eliitin omistavina luokkina. Työväenluokka tulee sen avulla määritellyksi siten, että se on luontosuhdetta välittävien pääomien ulkopuolella oleva omistamaton luokka. Sosialismin tehtävä on poistaa luokkajako ja palauttaa luontosuhdetta välittävät pääomat kaikkien ihmisten tasa-arvoiseen omistukseen ja hallintaan.

”Venezuelan tilanne on todennäköisesti jopa mutkikkaampi kuin muualla, koska öljyteollisuus on synnyttänyt valtavan epämuodostuman talouden, yhteiskunnan ja kulttuurin piiriin. Porvariston ja imperialismin nappaamat öljytulot ovat meille suurempi ongelma kuin porvariston työläisiltä varastama lisäarvo.

Ramirez on oivaltanut ongelman, koska hän toteaa, että öljyteollisuus on synnyttänyt valtavan epämuodostuman talouden, kulttuurin ja yhteiskunnan piiriin. Tuo epämuodostuma on juuri sitä, että pieni porvariston ryhmä omistaa taloudelliset pääomat, sivistyneistö kulttuuriperinnön, ja sivistyneistöstä eriytynyt poliittinen eliitti monopolisoi yhteiskunnallisen päätösvallan itselleen.
Porvariston ja imperialismin nappaamat öljytulot ovat mielestäni sama asia kuin työläisiltä varastettu lisäarvo. Öljyn pumppaaminen maaperästä, sen jalostus ja kuljetus ei tapahdu ilman työläisiä. Öljytulot ovat varastettua lisäarvoa. Yksityinen omistusoikeus pääomiin mahdollistaa lisäarvon varastamisen.
Feodaali-aatelistosta muodostunut sivistyneistö, yhdessä porvariston kanssa, hallinnoin kulttuuriperintöä monopolistisella oikeudella. Se estää kansanjoukkoja pääsemästä osalliseksi ihmiskunnan rikkaasta kulttuuriperinnöstä.
Poliittisen eliitin suojamuurina kansaa vastaan on nimenomaan kulttuuriperinnön monopolinen hallinta.”Kysymys öljytuloista on valtava ongelma, koska se lakaisee altaan yhteiskuntaluokkien muodostumisen. Venezuelassa ei ole olemassa minkään tyyppistä kansallista porvaristoa. Meillä elää rajallinen sektori ihmisiä, jotka hyötyvät öljytuloista. He kasvattavat sen myötä vaurauttaan ja valtaansa. He ovat kaapanneet öljytulot pankkien ja keinottelun avulla, mutta he eivät tuota yhtään mitään. Toisaalta meillä ei ole myöskään työväenluokkaa, josta voisimme tehdä johtavan yhteiskuntaluokan ja joka suorittaisi vallankumouksen.”

Ramirezin mukaan Venezuelassa elää rajallinen sektori ihmisiä, jotka hyötyvät öljytuloista, kasvattavat vaurauttaan ja valtaansa pankkien ja keinottelun avulla. Jos maassa ei ole kansallista porvaristoa, niin tällä tavalla se ajan myötä syntyy, on syntynyt kaikissa maissa. Pääomia omistamaton työväenluokka koostuu niistä miljoonista miehistä ja naisista, jotka Venezuelassa on syrjäytetty äärimmäiseen köyhyyteen ja koulusivistyksen puutteeseen.

Ramirezin tarkoittaakin ilmeisesti sitä, että Venezuelassa ei ole sellaista kehittyneen kapitalistimaan kaltaista luokkatietoista työväenluokkaa, joka voisi suorittaa proletaarisen vallankumouksen. Mutta eihän sellaista työväenluokkaa ole ollut vielä missään, ei edes romahtaneessa sosialismissa, kehittyneistä kapitalistimaista puhumattakaan. Luokkatietoisuuden kasvattaminen on vallankumouksellisen etujoukon tehtävä. Se ei kuitenkaan onnistu niillä menetelmillä, joilla eurooppalainen vallankumous sitä yritti. Niistä virheistä bolivaarinen vallankumous voisi ottaa oppia.

”Che Guevaran esittämä ajatus siitä, kuinka muut yhteiskuntaluokat ottavat haltuunsa proletaarisen ideologian, soveltuu meidän todellisuuteemme, koska me emme voi laskea kriittisen työväenluokan varaan. Paljolti päinvastoin. Venezuelan työväenluokka on käyttäytynyt useaan otteeseen hyvin taantumuksellisesti, koska se nauttii koko joukosta etuoikeuksia, joiden säilyttämiseksi se myös taistelee. Vallitsevassa tuotantomuodossa öljytuotteiden jättitulot eivät ole työläisten työn tai jalostamoiden ansiota, vaan ne johtuvat paremminkin luonnonvaroista ja öljyn maailmanmarkkinahinnasta. Jos raakaöljyn hinta kohoaa yli 130 dollariin barrelilta, se tuo maahamme varoja noin 11 miljardia dollaria.”

Che Guevaran ajatus työväenluokan korvaamisesta jollakin muulla luokalla, esimerkiksi sivistyneistöllä, sisältää monia vaaroja. Minulla ei ole tietoa, mitä Che tarkasti ottaen sanoi tästä asiasta, ja mitä hän sillä tarkoitti.

Eurooppalaisen sosialismin romahtaminen johtui juuri siitä, että vallankumouksellisesta etujoukosta (aatelistosta ja sivistyneistöstä muodostunut kommunistinen etujoukko) aateloitiin perustuslaillinen eliitti, jossa työväenluokka oli pienenä vähemmistönä ja pääasiassa vain propagandakulissina. Kansa ja etujoukko erkanivat toisistaan ja niiden välille muodostui luokkaristiriita luontosuhdetta välittävien pääomien omistuksen ja hallinnan perusteella. Kulttuuriperintöä monopolistisesti hallussaan pitävästä etujoukosta tuli sosialismin oloissa hallitseva luokka, joka päätti niin taloudesta, koulutuksesta kuin politiikastakin. Sosialismin romahtamisen jälkeen se muodosti kapitalistisen yhteiskunnan omistavan porvariston, sivistyneistön ja poliittisen eliitin.
Tällaista kehitystä en toivoisi Venezuelan bolivaariselle vallankumoukselle.

Etujoukkoasema vallankumouksissa on aina lainatavaraa yhteiskunnan laajalta proletariaatilta. Lainatavara on palautettava mahdollisimman pian oikeille omistajille.

Planeettamme sisältämät luonnonrikkaudet eivät ole jakaantuneet tasaisesti eri kansallisuuksien kesken. Venezuelalla, kuten eräillä muillakin kansoilla, on ollut tässä suhteessa onnea. Maailmanmarkkinahintojen nousu johtuu tietenkin kapitalististen markkinoiden luonteesta. Se suosii tällä hetkellä Venezuelaa. Toivottavasti hyöty tulee Venetzuelan köyhän kansan eduksi, kuten tällä hetkellä näyttää käyvän.

”Yhteenvetona voidaan todeta, että maassamme ei ole työläisiä eikä kansallista porvaristoa – ei yhtään mitään. Meillä on vain joukko ihmisiä, jotka elävät öljytuloilla. Heitä vastassaan on miljoonia miehiä ja naisia, jotka ovat syrjäytyneet tästä sektorista, ei ainoastaan taloudellisesti, vaan myös kulttuurillisesti ja kaikin tavoin. (Korostus – HT:n) Meillä on vakava poissulkemisen ongelma. Mistä poissuljettu? Heidät on syrjäytetty öljyvarojen käytöstä! Tämän vuoksi puhuessamme vakavasti sosialismista, meidän on välttämätöntä vahvistaa valtion asemaa. Valtio on kokonaisuus, joka voi kapasiteetillaan taata sen, että huikeille öljytuloilla on kontrolloitu ja yhteiskunnallisesti hyödyllinen kohtalo.”

Jos Venezuelassa ei ole kansallista porvaristoa eikä työväenluokkaa, kuten Ramirez väittää, Venezuela elää vielä eräänlaisessa feodalistisessa yhteiskunnassa, jossa hallitseva luokka on jonkinlainen aatelisto ja maaorjien yhteiskunnallista asemaa vastaava työtätekevien luokka. Kuten historiasta tiedämme, feodaalinen kulttuuri on erittäin vanhoillinen ja taantumuksellinen, ja se on valtakoneistojen avulla syövytetty syvälle köyhälistön sieluun. Se asettaa Venezuelan sosialismille erittäin suuria haasteita, kuten Ramirez useasti korostaa.

Lokakuun vallankumous Venäjällä 1918, ja Kiinan talonpoikainen vallankumous 1949 tapahtui samankaltaisessa feodaalisessa kehitysvaiheessa. Nyt tiedämme, mitä vaikeuksia sosialismin rakentaminen noissa oloissa aiheutti ja aiheuttaa edelleen (Kiinan osalta). Venezuela on siitä onnellisessa asemassa, että se voi ottaa oppia Venäjän ja Kiinan sosialistisen rakennustyön ongelmista ja välttyä siten niiden tekemistä virheistä.

Kiistämättä valtion rooli on ja tulee olemaan keskeinen juuri siten kuin Rafael Ramirez on esittänytkin. Lenin on käsitellyt monissa kirjoituksissaan valtion roolia merkitystä vallankumouksessa ja sosialismin rakentamisessa, ja hän on korostanut, että kaikki riippuu siitä, kenen käsissä valtio on, mikä luokka valtion omistaa, kenen hyväksi valtio toimii. Valtio voi hyvin helposti jäädä vallankumouksellisen etujoukon omistamaksi välineeksi, joka unohtaa proletariaatin edut. Tätä ei vallankumouksen alkuhuumassa uskossa ja toivossa osattu ottaa huomioon. Jos näin käy, sosialismilla ei ole pitemmän päälle tulevaisuutta. Neuvostoliitto on tästä hyvänä esimerkkinä.

”Me terävöitämme siirtymistä kohti valtion hallintaa tärkeimmillä tuotantoaloilla. Meillä on jo hallussamme raakaöljy, mikä on kaikkein tärkeintä. Öljytuloista 96 % jää maahan. Me olemme suorittaneet valtavia yhteiskunnallisia investointeja. Ihmiset eivät osanneet lukea ja kirjoittaa. He kuolivat köyhyyteen. Meillä on vielä paljon tehtävää sosiaalisella kentällä, mutta me etenemme taatusti.
Tällä hetkellä tähtäimessämme on laajentaa tuotantokapasiteettiamme. Me uskomme, että perustavanlaatuiset toimet Venezuelan talouden kehittämiseksi perusteollisuudessa, teollisuuskomplekseissa, öljynjalostuksessa, teollisuuskapasiteetin luomisessa ja taloudellisen toiminnan aktivoimisessa jne., on oltava valtion kontrollissa, jotta todella voitaisiin alkaa rakentaa sosialismia. Vielä nyt tämä ei ole mahdollista, koska tuotantovälineet ovat yksityisessä omistuksessa. Tarkoittaako tämä sitä, että me haluamme hallita koko tuotantoketjua. Ei! On olemassa myös toisarvoisia tehtäviä ja palveluita, joista emme ole kiinnostuneita. Meidän tavoitteenamme on valtion johtoasema perusteollisuudessa, jotta voimme suunnitella taloutta. Saavutettuamme tämän voisimme päättää, mitä tiettyjä tuotteita ja tavaroita tuotettaisiin kullekin erityiselle kohderyhmälle, jotta taattaisiin väestömme perustarpeista huolehtiminen.”

Tämä kaikki on oikealinjaista toimintaa. Ilman vahvaa valtiota sosialismi ei tule onnistumaan. Valtion vahvuus tulee juuri kansan sille antamasta tuesta. Kansan tuen ehtona on toiminnan avonaisuus, sanojen ja tekojen harmonia sekä byrokratian ja lahjonnan sulkeminen pois kaikesta valtion toiminnasta. Venezuelan vallankumouksessa antaa toivoa myös se, että Hugo Chávezin aikana myös opposition toiminta on sallittu. Myös siltä on vaadittava avoimuutta ja sanojen ja tekojen harmoniaa. Silloin kansa voi itse tehdä siitä oikeat johtopäätökset. Vallankumouksellisen etujoukon rohkeuden ja kyvykkyyden mittarina toimii ideologinen taistelu sosialismin tavoitteiden ja keinojen perustelemiseksi avoimessa mediassa. Se on myös ainoa keino kansajoukkoihin iskostetun vanhoillisuuden ja taantumuksellisuuden kitkemiseksi.

”Kuten ymmärrätte, sosialismin ongelma Venezuelassa kulkee käsi kädessä kansallisen kysymyksen – maan itsenäisyyden – kanssa. Me tarvitsemme perussuunnitelman, jonka mukaisesti luomme reunaehdot sosialismin rakentamiselle. Jos öljyteollisuus, luonnonvarat ja niistä saatavat tulot eivät ole meidän käsissämme, vaikka meillä olisi käytössämme maailman kaikki hyvät ideat, me emme voisi edes yrittää rakentaa sosialismia. Mutta ne ovat nyt hallussamme” (Korostus –HT).

”Ihmisten kanssa, jotka elävät heikoissa olosuhteissa ilman koulutusta ja terveydenhuoltoa, emme voi edes ajatella rakentavamme sosialismia. Joudumme pohtimaan myös sosialistista jakelu- ja tuotantojärjestelmää sekä poliittisia rajauksia. Nämä ovat hyvin tärkeitä kysymyksiä, koska sosialismista on kosolti sekaannusta, ei ainoastaan meillä vaan myös muuallakin maailmassa.” (Korostus – HT)

Asian voi kääntää myös toisin päin: Vain köyhissä olosuhteissa olevien kouluttamattomien ihmisten kanssa sosialismi voidaan rakentaa. Hyväosaiset ihmiset hylkäävät sosialismin heti kun siitä ei ole enää heille etuoikeuksia tuovaa hyötyä. Tämän on myös romahtanut eurooppalainen sosialismi todistanut.

”Jos emme ole huolellisia, voimme päätyä rakentamaan sosialismia kapitalismin sisälle. Yhteiskunnan rakenteet, jotka olivat jo olemassa ennen chavismin valtaantuloa, ovat yhä olemassa – useat koskemattomina. Meidän pääasiallinen ongelmamme on ollut, kuinka hajotamme nämä rakenteet ja uudistamme niitä sekä joissain tapauksessa, kuinka pääsemme niistä eroon ja luomme niiden tilalle uutta.”

”Kamppailu sosialismista kapitalismin sisällä on hyvin vaikeaa, koska kapitalistiset arvot ja suhteet ovat yhä voimassa. Ne painostavat meitä ja vaikuttavat meihin. Jos me teemme virheitä, ne jatkavat eloaan. Keskustelussa sosialismista on huomioitava, että prosessi on vasta alussa ja siinä on oltava tiiviisti mukana.”

Oikea kysymyksen asettelu on puolet sen ratkaisuista. Se, että Venezuelan vallankumoukselliset ovat asettaneet sosialismin vaikeimmat kysymykset ratkaistavakseen tässä vaiheessa, antaa toivoa. Näihin kysymyksiin voivat vastata vain venezuelalaiset. Eurooppalainen sosialismi teki näissä kysymyksissä suuria virheitä, ja ne veivät reaalisen sosialismin mennessään. Sosialismi voi realisoitua uudelleen Euroopassa uudestaan – kenties vasta Venezuelan sosialismin antaman opetuksen myötä.

Heikki Typpö