Hands off Venezuela-Finland perustettiin
Lauantaina 14.6.2008 perustettiin virallisesti Hands off Venezuela-Finland. Pandin toimistossa Fleminginkadulla tapahtuneessa tilaisuudessa hyväksyttiin Matti Laitisen laatiman sääntöehdotuksen pohjalta yhdistyksen solidaarisuusseuraluonne ja säännöt. Järjestön puheenjohtajaksi valittiin Rauni Salminen, sihteeriksi Matti Laitinen ja muiksi hallituksen jäseniksi tässä vaiheessa: Juha Kovanen, Tommi Lievemaa, Gustavo Garcia, Anneli Sauli ja Stig Lång.
Tilaisuudessa kerättiin myös kolehti, jolla katetaan toistaiseksi rahattoman putiikin rekisteröimiskustannukset - 60 €. Summa saatiinkin kokoon, muutaman kymmenen sentin tarkkuudella suuntaan sun toiseen.
Tilaisuuteen toi terveiset Patrik Olofsson Ruotsin Handsoffista, joka puheessaan mainitsi, että suunnitteilla on kansainvälinen Hands off –organisaatioiden yhteinen kokous v. 2009. Olemme siis virallistaneet toimintamme varsin kiinnostavaan aikaan
Professori, kirjailija Luis Britto Venezuelasta piti lyhyen, ytimekkään puheen, jossa hän analysoi maailman tilannetta kertoen näkemyksenään, että Venezuela ja Latinalaisen Amerikan punainen aalto ovat tällä hetkellä taistelun etulinjassa imperialismiin nähden. Mikäli alueen suunnattomat, läntisen pallonpuoliskon suurimmat tiedossa olevat öljy- ja kaasuvarannot joutuvat imperialismin käsiin, sitä ei enää pidätä mikään, vaan tuloksena on maailman kattava totaalityrannia.
Tästä anti-imperialismistahan on nimenomaan kyse. Meidän solidaarisuudestamme Venezuelan bolivaariselle vallankumoukselle ja sen kansan valitsemalle presidentille, Hugo Chávezille.
Imperialismi ei ole tähän mennessä hyökännyt aseellisesti Venezuelan kimppuun, paitsi tyypillisen proxyn, so. kansallisen porvariston kautta, mutta mediasota on raivoisaa. Kaikki muistanemme RCTV-kampanjan vuosi sitten. Nyt on meneillään FARC-mustamaalaus. Todisteina normaaliin CIA-tyyliin hommatut epämääräiset tietokonetiedostot, jotka muka on löydetty murhatun FARC-johtaja Raul Reyesin sylimikrosta pommitetulta paikalta Ecuadorin viidakosta. Yleisemmin Chávez pyritään leimaamaan diktaattoriksi, hulluksi etc.
Kun Fidel, Che ja poijjaat aikoinaan tekivät vallankumouksen Kuubassa, seurasi varsin nopeasti Sikojenlahden maihinnousuyritys, jossa muuten käytettiin Kuuban tunnuksin naamioituja pommikoneita – ehdottomasti kansainvälisten lakien vastainen temppu! Sen jälkeen suoritettiin tuhansia epäonnistuneita terroritekoja Kuubassa, taloussaarto, satoja murhayrityksiä Fidel Castroa kohtaan sekä jatkuva kansainvälisen tason parjauskampanja.
Meidän tehtävämme on yrittää tunkea mediakampanjoiden keskelle, ottaa selvää ja kertoa, mistä on kyse. Miten asiat oikeasti ovat. Lähteä liikkeelle perusasioista, valistaa että Chávez on monissa vaaleissa kansan valitsema, siis ei millään tavoin diktaattori. Että hänen linjansa on kansallistaa öljy- ja muut luonnonvarat ja tarjota niiden tuotoilla köyhälle kansalle koulutusta ja terveydenhoitoa sekä perussosiaaliturva, jotka siltä aiemmin ovat puuttuneet. Että tämä prosessi on tapahtunut täysin demokraattisesti, oppositiota vaientamatta – päinvastoin. Oppositio omistaa edelleen ehdottoman valtaosan paikallisesta tiedotusvälineistöstä. Oppositio vaikuttaa myös edelleen voimakkaasti Venezuelan valtiokoneistossa.
Onnea uudelle yhdistykselle, sen jäsenistölle ja hallitukselle! Onnea ja menestystä bolivaariselle vallankumoukselle ja Venezuelan kansalle

!Hasta la victoria siempre!
Rauni Salminen
Hands off Venezuela – Finland
Rauni Salminen
Hands off Venezuela – Finland